Vallankumouksen hedelmiä

Kirjoitin viime kesänä pienen artikkelin tänä vuonna julkaistavaan Yhteinen yliopisto -kirjaan, mutta teksti päätettiin jättää pois sen lyhyyden vuoksi. Julkaistaan nyt tässä. Jatkoa teemasta seuraa, sivistys nimittäin tuntuu olevan aina se, mihin vedotaan ja takerrutaan, kun Kokoomus uhkaa. Kritiikistä huolimatta sivistyksessä täytyy kuitenkin olla jotain - sen tuottamaa nautintoa tai muuta - koska siihen aina palataan. 

 

TYÖVÄEN SIVISTYS

 

 

mitä ne puhuu

vapaudesta

ja demokratiasta

koko ajan jostakin

ja mikä on tarkoitus

ne haluaa pelastaa jotakin

länsimaisen sivistyksen

josta ne ei koskaan ymmärtäneet mitään

ennenkuin jälkeenpäin

 

(Pentti Saarikoski, Mitä tapahtuu todella, 1962)

 

Opiskelijatoiminta julkaisi maaliskuussa 2009 pienen pamfletin otsikolla Tietotyö tekee vapaaksi? Kirjoituksia yliopistokapinasta. Vihkosen artikkelit käsittelevät tietokapitalismin analyysia, uuden työväen asemaa ja viime vuosina käydyn yliopistokeskustelun kritiikkiä. Julkaisutilaisuus pidettiin Porthanian aulassa ilman kummempia valmisteluita. Tapahtumaa seurannut keskustelu osoitti, miten jakautunut yliopisto on sisäisesti. Erityisesti sivistyksestä puhuminen tuntui erottelevan ihmisiä. Mitä ongelmia sivistyskeskusteluun liittyy ja onko sille vaihtoehtoja?

  

I.                    Eliitin sivistys

 

Julkaisutilaisuudessa yksi pamfletin kirjoittajista alusti siitä, miten vanhan ja ideaalisen yliopistomallin puolustaminen on muodoltaan melko samanlainen reaktio kuin perussuomalaisten vimma puolustaa ”kansakuntaa” tai vanhan vasemmiston halu puolustaa ”hyvinvointivaltiota”. Sekä puolueet että sivistysyliopiston puolestapuhujat lähtevät reaktiivisesta asenteesta. Kummatkaan eivät ole erityisen kiinnostuneita keskustelemaan suurista uudistuksista ja kummatkin vetoavat joko nostalgiaan tai kuviteltuihin ihanteisiin. Konsensuksen vaatiminen uhkaa molemmissa tapauksissa tukahduttaa yhteisön sisäisiä eroja ja samalla estää nostalgian kohteena olevan mallin kehittämisen, oli kyseessä sosiaaliturva tai yliopisto.

”Sivistyksen” puolustaminen johtaa helposti myös sivistyneistön etuoikeutetun aseman puolustamiseen. Sivistysyliopisto on ollut ennen kaikkea nationalistinen ja hierarkkinen laitos, joka on kasvattanut etuoikeutettua eliittiä valtion virkoihin tai elämään porvarillista humanistisen taiteilijan myyttiä. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana, kun puolustaa yliopistoa. Professorit haluavat pitää virkansa ja auktoriteettinsa; opiskelijat haluavat demokratiaa, mielekkyyttä ja materiaalisia etuja. Kun yliopistoissa syntyy liikehdintää, marssiiko osa jommasta kummasta ryhmästä lopulta vain vanhan yliopistomallin hierarkioiden puolesta? Sivistysyliopiston puolustaminen on kytköksissä koko vanhan porvarillisen yhteiskuntamallin puolustamiseen. Sitäkö yliopistotoimijat haluavat tehdä?

Mitä mieltä on juuttua yliopistohallinnon kolmikannan puolustamiseen, Porthanian aulassa kyseltiin. Jussi Vähämäki ihmetteli samaa Joensuun yliopiston yleiskokouksessa 19.2.2009:

Haluammeko muiden tekemää demokratiaa? Ikään kuin yliopiston hallintomalli demokratisoituisi tuomalla vielä yksi fraktio taistelemaan toisten kanssa. Maailma on todella nurinniskoin, kun kuulee jopa joidenkin opiskelijoiden aivan vakavissaan puolustavan kolmikantaa demokraattisena mallina.

Toinen Porthanian tilaisuudessa esiin noussut teema oli vääriin vastakkainasetteluihin jumiutuminen. Nykykapitalismissa ei ole kyse markkinoiden ja valtion vastakkainasettelusta. Kapitalismi tarvitsee valtiota turvaamaan markkinoiden reunaehdot, myös ja varsinkin uusliberalistinen kapitalismi. Tämän vuoksi on naiivia vaatia paluuta takaisin valtion helmoihin tai ylipäänsä olettaa, että valtio suojelisi yliopistoa markkinoiden ongelmilta.

Jos halutaan analysoida yliopiston ja markkinoiden suhdetta, täytyy ottaa huomioon muun muassa akatemian eri haarojen, yritysten ja valtion laitosten monimutkainen yhteenkietoutuminen mikro- ja makrotasoilla. Mutta tämä ei riitä. Porthaniassa puhuttiin, että instituutioiden muutosten analyysin lisäksi tarvitaan nykyisen elämänmuodon analyysia. Epävarma, pätkittäinen ja toisten armon varassa eletty elämä on nimittäin sekä yliopiston muutosta tärkeämpi teema että seurausta samasta talouden ja yhteiskunnan muutoksesta, joka on tuottanut myös uuden yliopistolain.

Oman elämän analyysi – yliopistoineen ja pätkätöineen – mahdollistaa konkreettisten kokemusten ottamisen toiminnan lähtökohdaksi. Loputon ideaaleista (sivistys, vapaus, totuus) puhuminen vie keskustelua helposti vanhoihin vastakkainasetteluihin ja ankkuroi toiminnan valmiiksi tehtyihin malleihin. Tämä ei näytä haittaavan niitä, jotka edelleen haikailevat sivistysyliopiston perään.

  

II.                  Työväen sivistys

 

Yleensä sivistyspuheen kritiikki on jäänyt tähän. Kritiikin ongelma onkin sen jääminen pelkäksi kritiikiksi. Työläistutkimus-viittauksista huolimatta se ei ole tarjonnut tarpeeksi selkeitä vaihtoehtoja sivistyspuheelle, joka kaikesta pöhöttyneisyydestään ja porvarillisuudestaan huolimatta on vedonnut moniin.

Opiskelijatoiminnan pamfletin julkaisua seuranneessa keskustelussa ehdotettiin eliitin sivistystä puolustavan puheen tilalle uuden työväen sivistystoimintaa. Kansansivistyksellähän on pitkä perinne, ja työväenliike on aina pyrkinyt kouluttamaan työväenluokkaa sekä nostattamaan luokkatietoisuutta. Sivistys on liikkeen sisällä koettu emansipatoriseksi ja demokraattiseksi voimaksi. Satojen vuosien ajan työläiset ovat levittäneet sivistystä opintopiirien, avoimien luentojen, julkisten keskustelujen, osuuskuntien, sivistysliittojen, lehtien, kirjojen ja myöhemmin radion, tv:n ja internetin avulla.

Kun työväenliike 1800-luvulla aloitti kansansivistysprojektinsa, sivistys oli eliitin etuoikeus. Koulutuksen salliminen vain porvaristolle suojeli luokkayhteiskunnan työnjakoa. Työväen omat sivistysprojektit sekä vaatimukset avoimesta koulutuksesta antoivat työkaluja, jotka mahdollistivat luokkajaon murtamisen ja pakkotyöstä pakenemisen. Tasavertaisesti tuotetun ja jaetun tiedon funktio on samankaltainen nykyajan tietotyöläisille, vaikka kapinalliset kansankynttilät loistavat nyt työväentalojen sijaan nettifoorumeilla, sähköpostilistoilla, blogeissa ja muussa sosiaalisessa mediassa, autonomisissa sosiaalikeskuksissa ja yliopiston tiloissa luvatta järjestetyissä autonomisissa opintopiireissä – unohtamatta kuuluisia lähiöbaareja.

Työväen sivistys on vaihtoehto porvarilliselle sivistysyliopistopuheelle, kunhan ymmärretään, että nykyään duunareihin kuuluu myös koulutettu massaälymystö ja että – Verkkolehti Megafonin (2/2009) pääkirjoituksen sanoin –

kyse ei liene rahvaan sivistämisestä, vaan sivistyksen rahvaanomaistumisesta. Tietotyöläiset ovat muuttumassa luokaksi, joka tekee tuotantovälineistään sekä keskinäisen ilonpidon että vihollisen harmistuksen välineitä. Kyse on työväen sivistysliikkeen syntymisestä avointen informaatioteknologioiden ja copy leftin puitteissa, mutta myös tiedontuotannon ja -jakamisen antagonistisuutta koskevan kysymyksenasettelun vahvistumisesta.

Sivistyksen käsite on kaapattava tietotyöväen käyttöön.  Sitten vain rakentamaan yhteistä yliopistoa alhaalta käsin: työväen sivistys on edelleen luokkataistelun polttoainetta.

Pääministeri Matti Vanhanen päätti viimein erota. Hieno johtopäätös! Hyvin tehty!

Opiskelijatoiminta käväisi Vanhan erotiedotustilaisuudessa kukittamassa Vanhasen. Kiitellä ei paljon voinut, sillä kuten OT:n kukittaja toteaa, hallituksen poliitiikka on ollut pienituloisten kannalta varsin paskaa.

 

 

Tänään annettiin ensimmäinen lähtölaukaus Asunnottomien yön talonvaltaukseen:

 

 

 

Opiskelijatoiminta kantoi bandiksia ja piti yleisölle puheen - asuntoministeri kuunteli allapäin

 

Yleisölle jaettiin tekstiä (kuva: Harhautuneita ajatuksia)

Venetsia-rakennus erään valtaajan kuvaamana

 

Kaupungilla kohistaan. Eikö Helsingin "talonvaltausliike" hiipunut, kun Sompasaaren perustettiin sosiaalikeskus Satama?

 

Niinhän sitä luultiin. Maanantaina 7.9. levisi tieto, että Lapinlahden sairaala-alueella oli vallattu Venetsia-talo jo edeltävänä perjantaina. Mitä ihmettä?

[- -]

Sähkö ja vesi tästä Helsingin kaupungin omistamasta, 29 vuotta tyhjillään olleesta kiinteistöstä on katkaistu – tänä aamuna. Ruoka kuitenkin porisee kaasukeittimen päällä, viereisessä huoneessa olevissa sängyissä on patja ja makuupussi, ja poikkeamaan tulevat vieraat tuovat vesipulloja ja kynttilöitä mukanaan. Käynnissä on Opiskelijatoiminnan hätämajoitusvaltaus.

"Opiskelijatoiminnan agendalla on ollut tämä asumisasia viime syksystä lähtien. Syksyisin uusien opiskelijoiden muuttaessa kaupunkiin edullisten vuokra-asuntojen puute näkyy aina selvimmin. Tänä syksynä sitten päätettiin tehdä jotain asialle", kertoo Otto Pietinen.

(Fifi: Asunto kaikille, vuokrat alas!)

 

Viime keväänä Opiskelijatoiminta kirjoitti poliittisen dokumentin otsikolla Miksi valtaamme asuntoja? Teksti alusti lyhyttä toimistotalovaltausta. Tuo huhtikuun lopun aktio toimi käytännössä kokeena, jolla uutettiin tietoa opiskelijoista talonvaltaajina. Tuloksena oli muutama kokemus: tyhjään taloon meneminen on helppoa, jos sitä valmistellaan vähän; opiskelijaidentiteetti saattaa suojata median ja poliisin suunnasta; Helsingissa on käsittämättömän paljon vallattavia taloja.

Perjantaina 4.9 nuokin kokemukset tulivat tarpeeseen, kun Opiskelijatoiminnan tapaaminen johti hautausmaan läpi kauan tyhjillään olleeseen Venetsia-rakennukseen. Talossa on valtauksen alusta asti asunut sekä ulkomaisia että suomalaisia opiskelijoita, joilta puuttuu oma asunto.

Asukkaat ja heitä tukevat opiskelijatoimijat ovat tehneet rakennuksen eteen valtavasti työtä, siivonneet, neuvotelleet kaupungin kanssa, lobanneet, kokoustaneet yhdessä ja muiden tahojen kanssa, antaneet haastatteluita, tiedottaneet ja niin edelleen. Toivottavasti talolla paljon aikaa viettäneet kirjoittavat kokemuksistaan vielä joskus!

 

 

 

Venetsiasta käytävät neuvottelut ovat ilmeisesti juuttuneet tiedotteen yhteen lauseeseen, jossa todettiin, että HYY:n hätämajoitus on täynnä. Valtaus onkin yritetty epäpolitisoida pelkäksi korvikkeeksi HYY:n hätämajoitukselle, vaikka sen tarkoitus on suoran auttamisen lisäksi vaatia "riittävää perustuloa, vanhentuneen kaavoituspolitiikan uudistamista sekä sosiaalisen asuntotuotannon lisäämistä".

Lisäksi sama vanha valtausdiskurssin kuvio toistuu: kaupunki vetoaa asukkaiden "turvallisuuteen". Talon asukkaat halutaan häätää väkivallan uhalla, koska talossa asuminen ei muka ole "turvallista" (ks. väitteiden kumoaminen).

Valtaus on saanut kuitenkin paljon myönteistä huomiota mediassa:

HS: Kansalaisliike valtasi talon asunnottomille opiskelijoille

HS: Helsinki katkaisi sähköt Lapinlahden talonvaltaajilta

Kansan Uutiset: Opiskelijatoiminta valtasi talon Helsingissä

Yle: Opiskelijat valtasivat talon Helsingissä

 

… ja muualla:

Liitutaulu: Venetsiassa on tunnelmaa

Tammisto: Vallattu Venetsia

 

 

 

Harhautuneita ajatuksia -blogi tiivistää valtauksesta käydyn keskustelun poliittisen ytimen:

 

Kaupunki on uhannut häätävänsä taloon majoittuneet opiskelijat heidän oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa takia, koska talo on kaupungin viranomaisten mukaan asuinkelvoton. Tämä on kuitenkin vain näennäinen syy. Perimmäinen syy on poliittinen. Jos kaupunki olisi kiinnostunut asunnottomien opiskelijoiden hyvinvoinnista, se olisi tarjonnut taloon majoittuneille toista paremmassa kunnossa olevaa tilaa. Sen sijaan kaupunki on katkaissut talosta vedet ja sähköt, mikä ei ainakaan lisää talon turvallisuutta ja elinkelpoisuutta. Vallattu talo on ollut vuosia tyhjillään (sähköt ja vesi toimivat silti tiistaiaamuna tapahtuneeseen katkaisuun asti) eikä sille ole suunniteltu vuoteen minkäänlaista käyttöä ennen remontin alkamista. Kyse onkin pohjimmiltaan poliittisesta tahdosta: keille halutaan antaa kaupungista elintilaa ja keille ei.

(Kamppailu asumisesta)

Varmaankin Venetsia sitten häädetään lähipäivinä. Mutta tämä ei tule jäämään tähän. Helsingissä on edelleen noin 4000 pitkäaikaisasunnotonta, asuminen on kallista ja epävarmaa, ja toimistotilaa on tyhjillään lähes miljoona neliömetriä. Rakkauden kesä on ohi, ja viimeaikaisten tapahtumien valossa vaikuttaa siltä, että on alkanut kuuma asuntopoliittinen syksy.

 

  Squat the rents down! Or else you’re gonna be living in a tent:

 

 

Opiskelijatoiminta @ Yliopiston avajaiset

 

 (Viimeinen OT-postaus - aiemmat osat)

 

Nuorempana meillä oli poliittisia idoleita, jotka nyt ovat kääntyneet kyynisiksi. He vastustavat spektaakkeleita ja sanovat että näkevät etukäteen seuraukset kaikesta, mitä yritetään tehdä. Kerrataan heitä varten, mitä merkitystä kuluneen vuoden yliopistotoiminnalla on ollut.

Yksi Megafonin toimittajista kirjoitti joitakin vuosia sitten näin:

 

Pohdin varsin pessimistisesti, josko Suomessa on mitään mahdollisuuksia avata antagonistista vastarintaa yliopistojen näivettymisen tiimoilta. Kokemukseni yliopistopolitiikasta ja opiskelijoiden protestihaluista eivät ole olleet järin rohkaisevia.

(Kohti autonomista yliopistoa?)

 

Sitaatti tavoittaa lähtötilanteen: opiskelijaliikkeet ovat organisoituneet melkein tyhjästä. Vuosi sitten tähän aikaan yliopistoissa ei ollut käynnissä mitään näkyvää edustuksellisten järjestelmien ulkopuolista poliittista toimintaa. Kukaan ei puhunut uudesta yliopistolaista tai opiskelijoiden toimeentulosta.

Tämän vuoden helmikuussa eräs toinen (entinen) Megafonin kirjoittaja lausui:

 

Opiskelijoiden järjestämä toiminta on jo nyt yksi viime vuosien tärkeimpiä yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia Suomessa.

(Joensuun yliopistotoiminnan toimintapäivän kokouksessa 19.02.09)

 

Miksi yliopistoliike on ollut "yksi viime vuosien tärkeimpiä yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia"? Opiskelijatoiminnan näkökulmasta tulee mieleen neljä syytä.

Ensiksi, niin kuin tapana on, liike vaikutti eniten toimijoihinsa. Helsingissä toiminta aktivoi paljon uusia ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin olleet osallistuneet yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Nykyään talonvaltaajatkin kääntyvät OT:n puoleen, kun haluavat värvätä ihmisiä marssimaan poliisirivien läpi: ei sillä että OT:n tyypit olisivat jotenkin militantteja tai kokeneita, vaan sillä että heitä on suhteellisen paljon ja että he todennäköisesti ovat erityisen motivoituneita sitoutumaan toimintaan. Osa uusista ihmisistä toimi kevään aikana välillä melkein täyspäiväisesti, ja osa on sittemmin osallistunut myös sosiaalikeskus- ja asuntovaltausprojekteihin. Opiskelijatoiminta oli ainakin muutamille uusille ihmisille väylä uudenlaiseen elämäntapaan: "aktivismi", edustuksellinen politiikka, katutaiteesta kiinnostuminen, sosiaalikeskuksilla hengailu… Jostain syystä radikalisoituneista suurin osa on ollut filosofian opiskelijoita.

Toiseksi liike on tuottanut yliopistolla harvinaisen poliittisen tilan, jossa on ollut ja on edelleen mahdollista tuottaa yhdessä ja kokeilla uusia asioita. Opiskelijatoiminnan tekemistä haastatteluista on selvinnyt, että kevään liikehdintä on esimerkiksi antanut lisää painoarvoa hallinnon opiskelijaedustajille: heitä kuunnellaan nyt tarkemmin. OT:lla on jonkin verran nimeä, siitä on tullut eräänlainen brändi, jota halutaan käyttää hyväksi.

Kolmanneksi Opiskelijatoiminta on ollut avoin ja alusta asti tarkasti dokumentoitu: sitä on helppo tutkia ja analysoida. OT:sta on olemassa julkisen tiedon lisäksi kymmeniä sivuja ja useita tunteja haastattelumateriaalia. Verkosto on hyvää tapaustutkimusmateriaalia siitä, miten liikkeitä ylipäänsä voidaan synnyttää, kehittää ja tappaa.

Neljänneksi ainakin Opiskelijatoiminta on riidoistaan ja spliteistään huolimatta kyennyt kehittämään Suomessa jonkinlaisen organisaatiomallin, jota jopa ihaillaan ja kopioidaan. Ehkä OT on onnistunut tulemaan aidosti avoimeksi, joustavaksi ja autonomiseksi – siis järjestöistä ja puolueista itsenäiseksi – verkostoksi, johon ei ole kovin suuri kynnys lähteä mukaan.

 

Se menneistä. Mitä seuraavaksi?

Opiskelijatoiminnan tulevaisuus riippuu sen kyvystä keksiä itsensä uudestaan ja rynniä ajankohtaisten kamppailujen etulinjaan (kuvainnollisesti: emme väheksy hiljaista vastarintaa tai äärimmäisen tärkeää poliittisen infrastruktuurin rakentamista).

Meillä on pieni tunne siitä, että tämä on jo tapahtumassa, eikä tapahtumista hyödytä loputon jauhaminen tässä blogissa.

Jatko tulee löytymään, jos tulee, täältä.

 

Asunnottomat opiskelijat joutuvat turvautumaan kavereihin tai hätämajoituksiin ja jonottamaan omaa kämppää kuukausien ajan. Väki pakotetaan töihin, joita ei ole, tai sitten elämään velaksi. Yliopisto vaatii suorittamaan nopeammin ja tehokkaammin, elinkeinoelämä vaatii tekemään enemmän töitä ja huonommilla ehdoilla. "Meiltä kielletään sekä ilmainen julkinen tila että oma koti. Tilanne on sietämätön", niin kuin viime keväänä kirjoitettiin. Tämä on edelleen se materiaalinen todellisuus, jossa eletään ja josta toiminta lähtee.

Ongelmana on näiden kokemusten muokkaaminen tunnistettavaksi ja järkeväksi "mytologiaksi", joka yhdistää ihmisiä ja saa heidät tekemään yhdessä jotain paremman elämän eteen.

Jatkamme myöhemmin syksyllä hieman aiheen vierestä "suurella" trilogialla: Suuri myytti - Suuri strategia - Suuri kertomus. Pohjustamme trilogiaa strategian klassikoista uutetuilla listalla asioista, jotka liikkeen kuin liikkeen tulisi tehdä. Ehkä trilogiamme käsittelee näitä asioita ja nousee sitä kautta yleisemmälle tasolle pohtimaan liikekenttää:

 

1. löytää yhteinen motivoiva teema, päämäärä, idea, ideologinen objekti, tarkoitus tai merkitys;

2. määritellä itsensä myös suhteessa "viholliseen";

3. nauttia toiminnasta ja pitää materiaaliset tarpeensa kunnossa;

4. hakeutua jatkuvasti relevantteihin kamppailuihin;

5. olla aktiivisia ja liikkuvia & keskittää voimansa "vihollisen" heikkoon pisteeseen;

6. tuottaa affekteja & vedota myös tunteisiin;

7. "koventaa" & "pehmentää" otteita tarpeen tullen & taktikoida;

8. toimia järkevästi & ajoissa häiriköiden kanssa;

9. rakentaa oma mytologia.

 

 

 

 

 OT-postaukset:

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. & 6. Neuvoja nuorelle opiskelijatoimijalle

 

 

Opiskelijatoiminta tuotti viime syksynä ja keväänä muutaman lievän konfliktiin. Liikkeeseen ei liittynyt fyysisen konfliktin uhkaa, mitä nyt kerran joku heitti poliisiautoa lumipallolla, mistä syntyi keskustelua. OT myös enimmäkseen kaihtoi lain rikkomista. Ehkä siksi yliopistolakikin säilyi ehjänä.

Liike on ollut jatkuvasti pienessä konfliktissa yliopiston kanssa: tilojen luvaton käyttö, virallisen politiikan vastustaminen, kiistat tiedotuksesta. Ylioppilaskunnan kanssa väännettiin aluksi kättä ja myöhemmin tehtiin jonkinlaista yhteistyötä; mielenkiintoisesti HYY rekuperoi joitakin OT:n teemoja ja tapoja. Poliittiset puolueet olivat jähmeitä, eivätkä ne jotain Paavo Arhinmäkeä ja muutamaa vihreää kansanedustajaa lukuun ottamatta tarjonneet liikkeelle paljon; kuitenkaan niiden kanssa ei osattu olla konfliktissa kuin välillä retoriikan tasolla.

 

Ei konfliktuaalisuus ole itseisarvo. Ylioppilaskunta, puolueet, kaupunginvaltuusto jne. voivat suojella liikettä kuin liikettä ja antaa resursseja, ja yliopistonkin kanssa voi neuvotella. Mutta yleisesti konfliktin kärjistäminen oikeaan suuntaan olisi keväällä saattanut pakottaa hallituksen ja eduskunnan ottamaan liikkeen vakavammin.

Lisäksi on valitettava fakta, että mielenosoituksissa ja aktioissa vain konfliktin tai ainakin sen uhan ylläpitäminen tuottaa tarpeeksi vahvoja affekteja lyömään tapahtuma läpi mediassa ja mielissä (sikäli kuin sellaista yritetään). Ketään ei tässä yhteiskunnassa satu kiinnostamaan tavallinen lippumarssi.

 

OT:n mielenosoituksissa oli hyvin vähän poliiseja, vaikka mielenosoittajia oli helmikuussa ja maaliskuussa 500-1500. Eduskuntatalon kautta kiertänyt kulkue olisi helposti voinut marssia talon eteiseen ja pistää pystyyn vähän räväkämmän performanssin. Päättäjät ja media olisi pitänyt pakottaa ottamaan kantaa ja myöntymään. Liikkeen organisointi ei kuitenkaan ollut laajan (väkivallattoman) tottelemattoman toiminnan mahdollistavalla tasolla.

Maaliskuun mielenosoituksessa tuli ilmi myös OT:n vaikeus toimia kadulla. Helmikuun mielenosoitus onnistui helposti tukkimaan Mannerheimintien ja Kaivokadun risteyksen, mutta maaliskuussa tehty Mannerheimintien blokkaus eduskuntatalon edessä uhkasi hajota käsiin, kun osa toimijoista totteli yhtä poliisia ja osa ei, eikä kukaan lopulta ollut varma mitä tehdä. Opetus: tärkeät tai uhkaavat tilanteet pitäisi etukäteen käydä läpi, suunnitella ja harjoitella tarkemmin. Osittain mutta vain osittain tähän päästiin seuraavassa mielenosoituksessa (vappu), joka tosin jäi muista syistä OT:n kohdalla aikaisempia pienemmäksi.

Vahvimmaksi tunteeksi konfliktikysymyksestä jäi OT:n hyllytetyn toimintaviikkomanifestin lause:

 

Meidän olisikin hyvä tunnustaa se tosiseikka, että yliopistolain tai johtosääntöuudistuksen valmistelun ongelma ei ole ollut se, että opiskelijoita tai henkilökuntaa ei ole kuultu riittävästi tai että asioista ei ole keskusteltu tarpeeksi niiden valmistelun aikana. Suurin ongelma valmistelun aikana on ollut opiskelijoiden ja henkilökunnan passiivisuus, vastarinnan puute. Myös aiemmat uudistukset on ajettu läpi ilman merkittävää tai tehokasta vastarintaa.

 

Kun joukko opiskelijoita valtasi toimistotalon huhtikuussa, poliisia ei kiinnostanut. Mediasta tuli lähinnä positiivista hajahuomiota. Muuten ihmiset kehuivat. Tuntuukin, että opiskelijat voisivat tehdä melkein mitä tahansa.

Ehkä sitä pitäisi käyttää hyväksi.

Opiskelijoiden materiaalinen asema on huono, mutta Suomessa opiskelijoilla on kulttuurillisesti jonkinlainen status. Jostain syystä tässä maassa on perinteisesti arvostettu kouluttautumista ja tietämistä. Kahvipöydässä opiskelija saattaa olla sylkykuppi, mutta jollain tasolla opiskelijoita kuitenkin pidetään yhä tietävinä, älykkäinä ja maltillisina.

Jos tietävinä, älykkäinä ja maltillisina pidetyt ihmiset esimerkiksi valtaavat talon, menevät kategoriat vähän sekaisin. On vaikea kehittää nopeaa reaktiota.

Tässä saattaa olla pieni ristiriita jonkun näkökulmasta. Yhtäällä meidän kannattaa purkaa opiskelijan identiteettiä (koska "opiskelijaa ei ole olemassa") ja tehdä yliopistosta työläis- ja luokkatutkimusta. Toisaalla opiskelijaidentiteetti on taktisesti hyödyllinen suoja ja käsite, jonka politisointi on mielenkiintoista.

 

Opiskelijoiden tilanne ei taatusti parane, elleivät he sitä sitä itse paranna. Opiskelijoiden pitäisikin tehdä mitä tahansa, mitä voi väkivallattomasti tehdä.

Aluksi vaikka vallata lisää taloja ja yllyttää muita tekemään samaa. Kahden viikon sisällä uudet opiskelijat saapuvat kaupunkiin. Moni jää ilman asuntoa ja joutuu yöpymään sukulaistensa sohvilla, kavereiden nurkissa tai kaupungin hätämajoituksessa. Vielä pahempi tilanne on maahan tulevilla vaihto-opiskelijoilla, joilla harvemmin on kaupungissa asuvia tuttuja.

Viime syksynä Viikin metsästä löydettiin muistaakseni ranskalainen opiskelija, joka asui teltassa.

 

 

Seuraava OT-postaus on suuri finaali: Neuvoja tulevaisuuteen!

 

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. -6. Neuvoja nuorelle opiskelijatoimijalle

 

 

Sukupuolten tutkimus on yksi tämän blogin sokeista pisteistä.

En tiedä kuinka paljon kiinnostavaa materiaalia on sukupuolijärjestelmien roolista Opiskelijatoiminnassa, mutta ainakin OT:n kautta voi avata liikekentän yleisiä sukupuoliongelmia.

 

1. Opiskelijatoiminta sisäisesti. Kokemukseni mukaan sukupuoli (hyvin naivisti käsitettynä) ei ole ollut OT:n suurimpia ongelmia. Mieleen tulee lähinnä Vallankumous-ylkkärin miesvaltainen tekijäjoukko ja joitakin loppukevään riitoja.

Yliopistossa on ruohonjuuritasolla enemmän naisia kuin miehiä. Tämä on näkynyt (ruohonjuuritason) opiskelijaliikehdinnässä. Tilastollisesti OT:ssa on toiminut tasapuolisesti "naisia" ja "miehiä"; esimerkiksi edellisessä suuressa kokouksessa sukupuolet taisivat mennä tasan. Viime syksyllä ja keväällä julkisia puheenvuoroja kierrätettiin ihmisiltä ja sukupuolilta toiselle. Naispuoliset saattoivat olla enemmän äänessä, miespuoliset ehkä kirjoittivat enemmän.

OT:n sisäinen sukupuolijärjestelmä saattoi olla jokseenkin hyvä alusta loppuun. Toisaalta OT ei käsittääkseni missään vaiheessa politisoinut sukupuolta tai ottanut kysymykseen minkäänlaista kantaa: "sukupuoli"-googlaus tuottaa OT:n sivuilta 0 osumaa jne. Sukupuoli ei vain kuulunut OT:n agendaan.

 

Iltalehti 10.8.2009

 

2. Opiskelijatoiminta suhteessa muuhun liikekenttään. Kovin pitkälle ei päästä, jos lasketaan vain eri sukupuolten osuuksia ryhmässä. Tarvitaan vähintään identeettien sekä "maskuliinisten" ja "feminiinisten" elementtien tuotannon analysointia. Siinä mielessä yliopistokapina on ollut mielenkiintoinen.

Opiskelijaliikkeestä on puuttunut talonvaltaajille ominainen machoismi, puhumattakaan jonkin graffitiskenen seksismistä. OT:ssa tämä auttoi tasoittamaan sukupuolten välisiä valtasuhteita ja ainakin henkilökohtaisesti teki toiminnasta vähemmän vituttavaa.

Toisaalta akateeminen teekerhokulttuuri voi laimentaa liikkeen loputtomaksi ja näkymättömäksi humanistidiskurssiksi…

Toive: jospa opiskelijat onnistuisivat tulemaan militantimmiksi tulematta machommiksi.

Eniten vittuilua ihmisiltä - anteeksi, miehiltä - tämän blogin tiimoilta tuli aikoinaan postauksesta, joka analysoi yhden mielenosoituksen surkeaa loppua:

 

1. sisäisessä riitatilanteessa syntyy helposti myös hierarkia, joka kyllä löytää johtajansa äänekkäimmistä miehistä

2. riitatilanteessa, jossa useimmat eivät tiedä asioista mitään ja ovat siksi epävarmoja tai eivät muusta syystä uskalla puuttua asiaan, johtajien on helppo kaapata koko väkiblokin energia ja heijastaa se halveksumaansa vähemmistöä vastaan

3. mitä vähemmän tilanteessa on naisia, sitä enemmän naamioituneet miehet machoilevat

 

Että miehet, jotka eivät olleet paikalla, puolustivat tilanteessa toimivia miehiä niin voimakkaasti, kertoi sosiaalikeskuksen sukupuoliongelmasta jotakin. (Yleisesti juttu kertoi ehkä valtausliikkeen tuolloisesta väsymisestä). Vastaavaa tapahtumaa olisi vaikea kuvitella Opiskelijatoiminnasta.

Sekä opiskelijaliikkeessä että talonvaltaajissa on mukana paljon "feministejä" ja "queer-henkisiä" ihmisiä. En osaa sanoa, miksi sukupuoli on ollut valtausliikkeessä niin paljon suurempi ongelma.

 

 

Graffiti ex-sosiaalikeskus Rajatilan seinässä

 

 Seuraava postaus on antagonistinen.

 

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. Tips ‘n’ tricks

 

 

Tärkeintä ja voimakkainta Opiskelijatoiminnassa oli sen autonomisuus - silloin kun sitä toteutettiin.

Autonomia tarkoittaa toiminnan riippumattomuutta muodollisista valtarakenteista: yliopiston hallinnosta ja ylioppilaskunnasta, puolueista, järjestöistä ja yrityksistä. Se tarkoittaa pyrkimystä toimia pääoman ja markkinalogiikan ulkopuolella ja kykyä olla ottamatta vastaan käskyjä. Se tarkoittaa toiminnan perustamista ihmisten kokemuksiin ja tuntemuksiin, ei kuviteltuun yleistahtoon eikä Suomen valtion lakiin.

Autonominen toiminta ei pyri edustamaan "kaikkia". Autonomia kun tarkoittaa myös vapautta toiminnan ja tarpeiden omaehtoiseen määrittelyyn.

Ei sillä, että OT:sta olisi suljettu pois edes pahimpia häirikköjä. Ehkä autonomisuus olisi pitänyt tuoda vahvemmin esiin tämän vuoden alussa.

OT:n poliittinen ydin oli autonomia. Siitä tinkivä toiminta luiskahtikin epäpoliittiseksi.

Autonomia teki OT:sta välillä HYY:tä voimakkaamman. 

 

Mitä Opiskelijatoiminta sitten "saavutti"? Kysymys on fakki, koska saavutuksia on mahdotonta mitata, ellei liikettä tarkastella jonkin ulkoisen kehyksen (Suomen laki, valtamedia, puolueet jne.) kautta. Ei liikkeellä ollut mitään tiettyä yhtä tavoitetta.

Yliopistolakia ei saatu nurin, koska poliittisen paineen tuottamisen sijaan jumituttiin liiaksi pykälänviilausdiskurssiin ja muutosten anelemiseen Tieteen ja Kriittisen Ajattelun nimissä. Ei sillä, että ne olisivat pahoja asioita. Niillä ei vain ehkä olisi pitänyt tukahduttaa OT:ta.

Suomen valtiokin on edelleen pystyssä, kokoomus suosittu puolue ja Kauppatorin lokit röyhkeitä…

Muutamat tuhannet ihmiset osoittivat mieltään ja valtasivat rakennuksia. Kymmenet tuhannet lukivat ainakin muutaman sanan yliopiston ja opiskelijoiden tilanteesta. Syntyi pääkirjoituksia, lausuntoja, kiistoja, artikkeleita, esseitä, haastatteluja, kolumneja, mielipidekirjoituksia ja teoreettisia tekstejä. Vallanpitäjät opetusministeristä keskustanuoriin pakotettiin reagoimaan. Puolueissa kuhisi, varsinkin vasemmistossa ja Vihreissä. Vasemmiston suhteen esiteltiin käytännöllisesti kaksi merkittävää teemaa: tietotyöläisyyden sekä uusien yhteismaiden tai commonsien politisoiminen.

Kuten Jussi Vähämäki sanoi, opiskelijaliike on ollut viime vuosien ehkä merkittävin poliittinen avaus.

Suurimman vaikutuksen liikehdintä teki toimijoihinsa. Liike-elämä aktivoi uusia ihmisiä, yhdisti heidät toisiinsa ja synnytti ihmeellisiä verkostoja. Se tuotti paljon muutakin kuin politiikkaa.

Lisäksi yhteiskunnallinen säätäminen on keskimäärin helvetin hauskaa. Vallankumouksen hedelmiä suosittelee!

 

X X X

 

Yleinen johtopäätös lopulta on, että - edellisen postauksen sanoin - Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti. Miten olisi sitten pitänyt "koventaa otteita" jotta laki ei olisi mennyt läpi niin kivuttomasti?

Nämä eivät ole kirjoittajan keksintöjä tai suosituksia, eivät ajankohtaisia ideoita eivätkä ehdotuksia jne. mutta jossittelu on mielenkiintoista:

- mitä jos eduskuntatalolla käynyt maaliskuussa käynyt suurmielenosoitus olisi mennyt sisälle taloon viemään terveisensä? Tai vallannut opetusministeriön?

- mitä jos syksystä 2008 alkaen ihmiset olisivat alkaneet laajasti tägätä yo-lain vastaisia iskulauseita esimerkiksi - jo valmiiksi tägättyihin - vessoihin ja hallintorakennukseen?

- mitä jos opetusministeriön seinään olisi vedetty valtava graffiti?

- mitä jos yliopiston pääsykokeiden pitäminen olisi estetty?

- mitä jos henkilökunta olisi todella mennyt lakkoon?

- mitä jos opiskelijat olisivat tukkineet moottoritien tai vallanneet rautatieaseman?

 

 

 

 Ensi kerralla jakaannutaan sukupuoliin.

 

Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. Tips ‘n’ tricks

Seuraa harmaata historiankirjoitusta, josta ei luultavasti opita mitään. Tällaista tekstiä kirjoitetaan vain yliopistoon liittyvästä liikkeestä, niin idealistista ja avointa keskustelua tämä on olevinaan.

(Opiskelijatoiminnalla on muuten ollut paljon hauskempaa kuin mitä alla tulee ilmi…)

 

 

 

Opiskelijatoiminnan tähänastisen aktiivisuuden voi jakaa kolmeen päätoimikauteen:

1) järjestäytyminen ja hypen luominen: syyskuu - joulukuu 2008 (esim. asunnottomien yö, OT:n opintopiiri, oman lehden tuottaminen, Vanhan valtaus yli 300 ihmisen voimin),

2) intensiivisen toiminnan vaihe: tammikuu - maaliskuu 2009 (Tieteen päivien interventio, 500 yliopistolaisen yleiskokous, toiminnan leviäminen muihin kaupunkeihin, kansallinen tapaaminen, helmikuun toimintapäivä ja yli 500 ihmisen suurmielenosoitus, yliopiston johdon kuulemistilaisuus, maaliskuun 1300-1500 ihmisen suurmielenosoitus),

3) hidas jähmettyminen ja jakautuminen: huhtikuu - kesäkuu 2009 (sivistysvaliokunnan kuulemistilaisuus, huhtikuun toimintaviikko, toimistotalon valtaus, 150 + 1000 ihmisen osallistuminen vapun kolmen blokin mielenosoitukseen, viimeinen mielenilmaus eduskuntatalolla).

 

Ensimmäisellä kaudella toiminta oli kokemukseni mukaan enemmän tai vähemmän yksimielistä, ainakin ennen Vanhan valtausta, jota muutama toimija piti turhana spektaakkelina ja mielenkiinnottomana retroiluna. OT:n opintopiirin aloitteen takana olleet ihmiset tulivat ilmeisesti kuka mistäkin: osittain helsinkiläisistä riviopiskelijoista, osittain Autonomisista opiskelijoista, Vapaa Helsinki -projekteista, yliopiston vihreistä ja Sitoutumattomasta vasemmistosta, osittain entisistä jyväskyläläisistä  ja osittain "tyhjästä". Tutkijoita ja henkilökuntaa alkoi tulla mukaan vasta marraskuun lopussa.

Ihmisiä yhdisti väljästi antiautoritaarinen asenne, kyllästyminen yliopiston hierarkisoitumiseen ja yritysmäistymiseen, tympääntyminen opiskelijan huonoon asemaan (asunnottomuus ja asumisen kalleus, paskatyöt, tehokkuusvaatimukset, yhteiskunnan halveksunta) sekä - joiltain osin - "autonomistinen" yhteiskunta-analyysi. Esimerkiksi George Katsiaficasin kirja The Subversion of Politics: European Autonomous Social Movements and the Decolonization of Everyday Life innosti Italian ja Saksan vuosien 1967-1980 opiskelijatoiminnasta kertovine lukuineen. Osa kirjasta luettiin OT:n opintopiirissä, ja koko teoksen saa ilmaiseksi täältä.

Ennen Vanhan valtausta (24.11.2008) OT:n panokset olivat pieniä ja toiveet suuria, joten ei ollut syytä riidellä. Toiminta koostui lähinnä yhdessä opiskelusta, blogin tuottamisesta ja yliopiston tyhjien tilojen luvattomassa käytöstä. Ihmisiä oli aktiivisesti mukana aluksi vain joitakin kymmeniä. Yliopiston päärakennuksen valtaukseen asunnottomien yönä osallistui 60-100 ihmistä.

 

 

 

Sitten Vanhan spektaakkelia varten kahdessa päivässä tuotettu Vallankumous-ylkkäri julisti pääkirjoituksessaan olevansa "opiskelijatoiminnan manifesti, uuden liikkeen pääkirjoitus ja esiinmarssi". Mikä liike muka marssi esiin? Mahtipontista tekstiä, kun ottaa huomioon toimijoiden lukumäärän.

Lehti oli illuusio, joka tuotti todellisen efektin. Vanhalle tuli yli 300 ihmistä: eri kampusten opiskelijoita ja tutkijoita, taikkilaisia, teekkareita, lukiolaisia, näyttelijöitä, ohikulkijoita, toimittajia, kuvaajia, talonvaltaajia, 60-lukulaisia…

Vanhan tapaus vaikutti hyvin organisoidulta, vaikka se ei ollut. Kaikki tehtiin kiireessä ja ilman unta, niin kuin vapaaehtoisessa toiminnassa on tapana tehdä. Tässä ja myöhemmin näkee jälleen kerran, miten paljon sattuma, kiire ja väsymys voivat vaikuttaa liikkeen ulosantiin ja leimautumiseen. Kokemukset ovat totta  ja asenteet ovat harkittuja, mutta ulosanti ei välttämättä ole. Pääkirjoitukset tehdään öisin, manifestit välillä kännissä tai kymmenen ihmisen sekakirjoituksella. Tiedottaja sanoo toimittajalle ohimennen jotain punavihreydestä - mikä on tietenkin virhe eikä kata tapahtumassa toimivia ihmisiä - ja koko liike leimataan punavihreäksi. Yksi järjestäjistä ottaa tupakan pois sisällä polttavalta naiselta, ja tupakoitsija kirjoittaa katkeran kolumnin siitä, miten nykyajan nuorisoradikalismi on väljähtänyttä. Dramaturgia torutaan oppilaskunnan ravintolan lautasten rikkomisesta, ja dramaturgi kirjoittaa kahden aukeaman esseen vegaanilesbovaltaajien ilkeydestä.

Vanhan avaamaa momenttia ei osattu käyttää hyväksi. Siihen asti oli edetty määrätietoisesti, mutta jatko jäi suunnittelematta. OT vietti hiljaiseloa tammikuun alkuun asti, jolloin tehtiin interventio Tieteen päiville.

 

 

 

Toinen tärkeä tapahtuma oli tammikuun lopussa järjestetty yliopiston yleiskokous. Alustavissa kokouksissa oli parhaimmillaan yli 60 opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä. Tietenkin tapahtumaa ennen tehtiin taas paljon töitä kiireessä eikä OT:n omaa osuutta ehkä suunniteltu tarpeeksi napakasti. Opiskelijoiden tilaisuudessa esittämät puheenvuorot olivatkin vähän laimeita. Tämä antoi virkojansa puolustaville professoreille ja ihanteellista tiedettä tavoitteleville idealisteille mahdollisuuden kaapata tapahtuma ja kanavoida syntymässä olevan liikkeen energia edellisen syksyn agendaa kapeammin pelkän lain ympärille. Kokous oli sikäli menestys, että se "mobilisoi massat" (500 osallistujaa ja laaja mediahuomio) ja levitti yliopistokapinan Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Joensuuhun ja Ouluun.

Yleiskokousta seurasi hitaasti tapahtunut kaksinkertainen jakautuminen. Se alkoi näkyä helmikuussa ja levähti absurdiksi maaliskuussa, kun kiisteltiin "Painajaisten perjantai" -mielenosoituksen reitistä ja tapahtumista.

Ensin opiskelijat jakaantuivat niihin, jotka halusivat pitää kiinni OT:n radikaalimmasta agendasta (asuminen, toimeentulo ja yliopisto + autonomistinen kapitalismianalyysi) ja niihin, jotka halusivat keskittyä vain yliopistolakiin. Toiseksi koko liike jakautui samoilla linjoilla, paljon jyrkemmin, "opiskelijoihin" ja "henkilökuntaan". Henkilökuntaa kiinnostivat enemmän lakiesityksen tekniset yksityiskohdat, "tieteen" puolustaminen ja Snellmanin käsitys sivistyksestä, opiskelijat taas halusivat lähteä liikkeelle kamppailun konkreettisesta ympäristöstä, siitä millaisia kokemuksia meillä on opiskelusta, aktivismista ja työnteosta, mikä on yliopiston ja uusien kontrollimuotojen kytkös kapitalismin muutokseen ja mitä voimme tehdä tässä ja nyt.

Riitely meni henkilökohtaisuuksiin, vei voimia ja välillä sai koko verkoston tuntumaan turhalta juorukerholta. Jokainen liike joutunee joskus vastaavaan tilanteeseen henkilösuhteiden tai toimintatapojen vuoksi; joskus yksikin ihminen riittää vahingoittamaan verkostoa tukevia solidaarisuuden ja vastavuoroisuuden kokemusrakenteita. Typerintä riidassa oli haitallisen vastakkainasettelun syntyminen ja oma kokemus joidenkin henkilökunnan jäsenten naiiviudesta: laki on tärkein, sivistystä täytyy puolustaa, yliopiston avaaminen yhteiskuntaan on vaarallista, kapitalismista ja luokasta ei saa puhua… Akatemiassa ei ole hirveästi edetty tämän tekstin analysoimasta tilanteesta:

 

Porvari ei luota omaan ainutkertaiseen kokemukseensa, omiin aisteihinsa, vaan haluaa toimia suoraan yleisten rakenteiden ja yleismaailmallisen alueella, universaalin asiantuntemuksen kentällä. Hänen puheensa on aina osoitettu toiselle porvarille, jonka hän myös odottaa käyttäytyvän samalla tavalla. Kunhan argumentoidaan tarpeeksi järkevästi ja selkeästi, hoituu kaikki lopulta parhain päin. Tämä argumentaation logiikka toistuu selvästi TATUSOTU-työryhmän toiminnassa. Tärkeintä on vedota kansanedustajiin, päättäjiin, valtiovaltaan, koska valtiovalta on universaali kaikkien etua ajava rakenne, objektiivisen hengen ruumiillistuma. Ja kansanedustajat tietenkin korjaavat ongelmamme, koska hekin ovat porvareita, hyviä ihmisiä. Mitään suurempaa muutosta ei tarvita, koska meitä kyykytetään ja meidät jätetään heitteille ja ilman oikeuksia vain vahingossa, siksi, että kukaan ei vielä ole kertonut kansanedustajille ja virkamiehille miten asiat ovat.

 

 

 

 

Olisiko Opiskelijatoiminnan sitten pitänyt splitata? Olisiko henkilökunnan "reformisteja" pitänyt käskeä painumaan vittuun niin kuin joku ehdotti? Olisiko kaikkien osapuolten pitänyt istua teepöytään puhumaan asioista rauhallisesti ja rationaalisesti?

Erimielisyydet tuntuivat olevan liian syvällä. Mistä puhua, jos yhdet haluavat rajoittua Suomen valtion lakiin, tieteeseen ja sivistykseen, ja toiset kyseenalaistavat valtion legitimiteetin, arvostelevat vanhaa ja nykyistä yliopistoa sekä haluavat materiaalisten etujensa ajamisen lisäksi kokeilla uusia elämisen muotoja. Yhdet kokevat, että toiset ovat tuhoamassa yleisen säädyllisyyden ohella koko yliopistoa. Toisista tuntuu, että yhdet haluavat kaapata ja laimentaa kapinan.

Jakautumisessa oli osin kyse klassikosta:

a) "käytetään mahdollisimman laajaa toimintatapojen kirjoa eikä rajoituta nöyrään akateemiseen diskurssiin, sitä paitsi pienemmän joukon radikaalimpi toiminta voi tuottaa enemmän kuin isomman joukon kaavanmukainen meno",

b) "ollaan kilttejä, totellaan ja argumentoidaan rauhallisesti, niin pysymme uskottavina, saamme lisää jäseniä ja meitä kuunnellaan".

Ehkä olisi kiistelyn sijaan pitänyt valita c): "Vaaditaan mahdotonta ja rynnäköidään taivasta vastaan!"

 

 

 

Tämä on ehkä latteaa common senseä, mutta elämänsä aikana OT toimi sommitelmana. Ilman opiskelijoiden energiaa ja yhteisiä mielenilmauksia kukaan ei olisi kuunnellut tieteen ihanteista huolestuneiden professoreiden puheenvuoroja. Toisaalta henkilökunnan tarjoama tuki ja tieto sekä vahvisti että helpotti OT:n "autonomista" toimintaa ja antoi sille mediauskottavuutta (oma kysymyksensä toki on, kuinka paljon "mediauskottavuutta" halutaan ja mitä sillä saavutetaan).

Kulissientakainen riitaantuminen ja jakautuminen rikkoi lopulta OT:n aivot, koska kummallakaan puolella ei ollut tarjota hyvää strategiaa eikä tarpeeksi voimakasta myyttiä. Yliopistolain jälkeen ei ole vielä tullut uutta kohdetta, joka yhdistäisi ihmisten kokemukset, nimeäisi ne ja voimauttaisi väen toimimaan yhdessä.

Samalla kun etsitään uutta yhdistävää kohdetta - vai sanoisinko ideologista objektia - pitäisi ehkä miettiä, mitä liikkeelle merkitsee suurten joukkojen, "uskottavuuden" tai spektaakkeleiden tavoittelu, missä määrin mitäkin näistä halutaan ja milloin ollaan unohdettu se mistä liike syntyi: kokemukset kontrollista ja epävarmuudesta sekä halu toimia paremman elämän puolesta.

Näin suuressa liikkeessä myös sisäpiirien muodostumisesta ja suunnittelun avoimuudesta saattaa tulla ongelmia. Mitä suurempia kokoukset ovat, sitä paremmin niihin täytyy valmistella ehdotuksia, mikä taas edellyttää jonkinlaisten sisäpiirien ja insider-sähköpostilistojen muodostumista. Jos ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei päädy listalle, jolle kuitenkin on lisätty sattumalta ohikulkenut henkilökunnan jäsen. Toisaalta jos kaikki yrittävät tehdä kaikkea kaiken aikaa, mitään ei tapahdu, päätöksiä ei synny eikä minkäänlainen suora toiminta ole kuviteltavissa.

 

 

 

Opiskelijatoiminnan tarina on muodoltaan perin hegeliläinen, kuten muistaakseni Yrityksen Chief Analytics Officer huomautti. Aloite oli raju, jos ottaa huomioon suomalaisen yliopiston hymistely-ympäristön. Tammikuun yleiskokouksesta alkoi OT:n dialektinen nurinpäin kääntyminen, kun henkilökunta ja HYY yrittivät kaapata liikkeen. Loppukeväästä liike kumosi tämän negaationsa jotain säilyttäen ja radikalisoitui valtaamalla talon sekä osallistumalla laajempiin mielenosoituksiin vappuna ja kesäkuussa.

Liikkeen seuraavaa sykliä odotellessa painotan seuraavaa lausetta:

Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.

Otetaan se vielä toisen kerran:

Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.

Opittaisiinko tästä jotain ensi kertaa varten:

Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.

 

 

Seuraavassa postauksessa puhutaan politiikasta.

 

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. Tips ‘n’ tricks

Mitä yhteistä on Opiskelijatoiminnalla ja Michael Jacksonilla?

- Kumpikaan ei koskaan kuole…

No ei.

Molemmat haudattiin ilman aivoja.

 

 

 

Havaitsemmeko epämääräisen viittauksen zombipolitiikan käsitteeseen?

 

Talvella opiskelijoiden, tutkijoiden ja yliopiston henkilökunnan liikehdintä levisi maanlaajuiseksi Opiskelijatoiminnan Helsingissä järjestämän yliopiston yleiskokouksen jälkeen. Ainakin viiden kaupungin kampuksilla ja kaduilla oli kuukausien ajan tekemisen meininkiä. Tuntui, että jotain tapahtui. Jotain avautui. Syntyi uusia kokemisen ja tekemisen tapoja. Tuskin kovi moni oli oikeasti kiinnostunut keskittymään vain uuteen yliopistolakiin; luultavasti vielä harvempi ajatteli, että saisimme koko lain kaadettua.

Pelissä tuntui olevan paljon enemmän kuin lain fetisoiminen, lain, joka osittain vain affirmoi sen, mitä yliopistossa oli jo tapahtunut. Ensiksi kyseessä olivat opiskelijoiden ja henkilökunnan (työ/)elämät niin kuin he ne haluavat elää ja kokea: viime kevät oli paras yliopistossa viettämäni lukukausi. Toiseksi, mahtipontisesti, kyseessä oli "yliopiston ja tietotyövoiman asema Suomen valtiossa ja kapitalistisessa yhteiskunnassa yleensä" (ks).

Tapahtumista uutisoitiin, blogattiin ja juoruttiin. Helsingissä oli viikossa kahdesta kuuteen Opiskelijatoiminnan kokousta tai talkoopäivää: maanantaina järjestettiin yleiskokous tulevasta toiminnasta, tiistaina oli mediaryhmän kokous ja keskiviikkona lakityöryhmän palaveri, torstaina suunniteltiin mielenosoitusta ja sunnuntaina kokoonnuttiin maalaamaan bandiksia. Rakennuksia vallattiin, oli mielenosoituksia, keskustelutilaisuuksia, pamfletteja, väittelyitä ja bileitä.

"Opiskelijatoiminnan villit päivät." Opiskelijat, yliopistojen henkilökunta ja muut osallistujat kokivat ja tuottivat utooppisia affekteja. Kunnes toiminta lässähti.

Toiminta lässähti, koska aivot putosivat päästä. Ilman aivoja Opiskelijatoiminta eli vielä hetken, niin kuin torakka, jolta on irrotettu pää ja joka siksi menehtyy nälkään.

Tässä on ero Michael Jacksoniin: Jacksonin aivot poistettiin vasta kuoleman jälkeen.

 

Aivot tarkoittavat tässä kahta asiaa: strategiaa ja mytologiaa. Strategialla voitetaan sota, mutta mytologia kertoo, miksi soditaan.

Vapun jälkeen Opiskelijatoiminnan molemmat aivopuoliskot olivat hävinneet. Niinpä liike ei saanut aikaan muuta kuin näkymättömän mielenilmauksen ja pari konservatiivista lausuntoa.

Nyt alkaisi olla tilinpäätöksen ja uudistumisen aika.

Siksi tästä postauksesta alkaa pieni sarja:

 

Mitä tapahtui & miksi eli OT:n tilinpäätöstä tekemässä

 

Megafoni on tekemässä kyselytutkimusta yliopistoliikehdinnästä. Toimijoita on lisäksi haastateltu kirjallisesti ja suullisesti eri tarkoituksia varten. Hahmotetaan tässä sarjassa yksi mahdollinen tapa vastata ja tehdä tilinpäätöstä. En tietenkään yritä puhua kaikkien puolesta.

Tämä hedelmä oli mukana alusta asti eli yliopiston päärakennuksen valtauksella asunnottomien yönä syksyllä 2008 sekä Opiskelijatoiminnan ensimmäisessä opintopiirissä samana syksynä. Aktiivisuuteni vastaa jokseenkin blogin Opiskelijatoiminta-aiheisten tekstien ilmestymistahtia:

• lokakuu: 1 postaus (Sattumia & tapahtumia)

• marraskuu: 4 (Voi paska, ne tekee sen taas, Perusasioita uudesta yliopistolaista, "Uuden (opiskelija)liikkeen aika on nyt", Vanha/uus ‘08)

• joulukuu: 0

• tammikuu: 3 (Muistiinpanoja asumisesta, Kapinaa yritysyliopistossa, Jussi Vähämäki: Onko yliopiston muututtava?)

• helmikuu: 5 (Tämän vuoksi johtajille nauretaan - katso shokkivideot, Suljetut osastot aiotaan lopettaa, Rage Against OPM, Ihanteen pelastaminen vai tietotyöläisten itseorganisoituminen, Kamaridepinaa Tampereelta)

• maaliskuu: 4 (Lähdetään lakkoon & ruvetaan kaduille,  Painajainen lähestyy, Prekariaatin vastavaltaa, Ranskalaisia yliopistolla)

• huhtikuu: 5 + muut sivut + 1 lehtijuttu (Reclaim your education, Toistan itseäni toistamassa itseäni, Työväen sivistys, Vappukatekismus 2009, Oma toimitalo kantakaupungissa?)

• toukokuu: 1 + muut sivut + 2 lehtijuttua (1000vsek)

• kesäkuu: 0

Jos haluaisi tutkia Opiskelijatoiminnan (julkista) aktiivisuutta tarkemmin, voisi tietenkin vääntää yksinkertaisen kaavion esimerkiksi foorumin kirjoituksista ja kalenterin tapahtumista.

Tarkastelen seuraavissa postauksissa Helsingin opiskelijaliikettä eri kenttien kautta:

 

 Johdanto

1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia

2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet

3. Sukupuoli

4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus

5. & 6. Neuvoja nuorelle opiskelijatoimijalle

 

 

 

Tokyo-wikin sanoin:

"Opiskelijatoiminta on keskeinen osa opiskelijan elämää ja akateemiseen yhteisöönsä osallistumista."