Kokemus teoriasta
Lainaan pitkän pätkän Harhautuneita ajatuksia, koska minusta blogi tiivistää hyvin yhden politiikan tekemisen perusongelman. Jos ymmärrän oikein, niin tämän ongelmakentän taustalla on joidenkin toimijoiden kokemus prosessista, jossa "dominoivat miesaktivistit esittivät teoreettisia linjavetoja" ja toisaalta keskusteluista, joissa "jotkut teoriaorientoituneet miesaktivistit" esittävät teoreettisia näkökulmia, mutta eivät jää keskustelemaan kokemuksista. Blogi kirjoittaa näin:
Poliittinen toiminta rakentuu myös valmiiden kantojen varaan. Täytyy olla oikealla tai vasemmalla, sitoutua johonkin teoriataustaan. Poliittisiin aktioihin tarvitsee aina teorian, julkilausuman, jossa on selkeät päämäärät ja tavoitteet. Teoria edeltää aina toimintaa. Minusta on kiinnostavaa ajatella tilanteita, joissa se etenee päinvastoin: teoriaa, joka syntyy nimenomaan toiminnan kautta.
Keskeneräisistä ja katkonaisista ajatuksista voisi lähteä uudenlaista poliittista keskustelua, joka ei välttämättä noudata nykyisen poliittisen toimintakulttuurin kaavoja. Toiminnan pohjana voisi olla tarkasti loppuun ajatellun teorian sijaan yhteisestä konkreettisesta tilanteesta syntyvä kokemus, joka ei ole vielä täysin artikuloitu. Tällainen yhdistävä kokemus voisi toiminnan kautta muotoutua teoriaksi, muttei sen välttämättä tarvitsisi. Ennalta ei tarvitsisi tietää lopputulosta. Tällaista toimintaa voisi syntyä missä tahansa. Sen ei tarvitsisi olla lähtöisin sellaisista koulutetuista tai muuten itseään hyvin ilmaisevista aktivisteista, jotka pystyvät kirjoittamaan vaatimuksensa tiukasti argumentoiduksi lehdistötiedotteeksi. Se voisi olla satunnaista tai säännöllistä, mutta pysyisi silti yllättävänä.
Tällaista toimintaa voisi olla sellainen julkisen tilan haltuunotto tai valtaus, jossa agenda ei olisi lukkoon lyöty jo etukäteen kyseenalaistamattomalla teorialla. Tällaisessa tilanteessa poliittinen toiminta kokoaisi eri syistä kiinnostuneet ihmiset yhteen ja yhteinen keskustelu, erilaisten osittaisten ja hajanaisten näkemysten vaihtaminen voisi muodostaa laajempaa poliittista näkemystä ja päämääriä. Tällaista toimintaa voi olla myös feministinen keskustelupiiri, jossa vaihdetut hajanaiset kokemukset ja tuntemukset voisivat muodostaa uudenlaista poliittista toimintaa.
Teoreettisesti tai periaatteellisesti olen pitkälti samaa mieltä kirjoituksen kanssa. Joidenkin vanhempien toimijoiden provosointiyrityksistä huolimatta emme tarvitse mitään "kurinalaista organisaatiota", jonka politrukeilla olisi ylhäältä annettava teoria ja strategia valmiina. Teoriaa ja strategiaa kuitenkin tarvitaan politiikassa, mutta käytännöllisesti: ne täytyy synnyttää ja muovata toiminnan ja kokemusten pohjalta & laittaa kentälle häärimään.
Feminististen liikkeiden ehkä tärkein ja voimakkain panos radikaalin politiikkaan on kokemuksen asettaminen toiminnan lähtöpisteeksi. Emme toimi siksi, koska Teoria sanoo niin, vaan koska haluamme toimia ja päätämme toimia omasta tilanteestamme käsin. Tätä on mielenkiintoista verrata siihen, mitä Marx & Engels kirjoittivat 1845 Saksalaisessa ideologiassa:
Aivan päinvastoin kuin saksalaisessa filosofiassa, jossa laskeudutaaan taivaasta maahan, me nousemme maasta taivaaseen, me emme ts. lähde siitä, mistä ihmiset puhuvat, luulevat, kuvittelevat, emmekä myöskään puhutuista, ajatelluista, luulluista, kuvitelluista ihmisistä, tullaksemme sitä kautta fyysisiin ihmisiin - me lähdemme todella toimivista ihmisistä ja heidän todellisen elämisensä prosessista ja osoitamme myös tämän elämänprosessin ideologisten heijastumien ja kaikujen kehityksen.
(Valitut teokset 2, s. 78)
Feministit ovat ottaneet sitaatin todesta ja laittaneet sen toimimaan (sillä erolla, että tietenkin myös se, mistä ihmiset puhuvat ja mikä on puhuttua, käsitetään osaksi ihmisten toimintaa). Feministit luottavat kokemuksiin ja pitävät immanenttia liikettä (maa) ensisijaisena abstraktiin teoriaan nähden (taivas). Kaikki valta feministeille!
Olen kuitenkin kahdessa asiassa hieman eri mieltä Harhautuksien kanssa, koska lähestyn teorian ongelmaa eri suunnasta. Ensimmäinen asia on teorian ja kokemuksen suhde. Toinen on kokemuksellinen huomio. Aloitan jälkimmäisestä.
Kokemukseni mukaan suomalaisessa aktivistikulttuurissa on nimenomaan vierastettu teoriaa ja organisoitumista sekä harrastettu loputonta periaate- ja kokemuskeskustelua viimeiset 15 vuotta. Ei ole ihme, jos tältä pohjalta jotkut ovat viimein uskaltaneet vaatia suorempia päätöksiä, tiukempaa strategiaa ja tarkempaa teoriaa!
Jonkun tekisi välillä mieli huudahtaa, että yllä lainatussa kirjoituksessa mainittu "uudenlainen poliittinen toiminta" - sosiologian kielellä "uudet yhteiskunnalliset liikkeet" - on monilta osin "niin nähty juttu".
En nyt tarkoita kyynistä asennetta, jonka mukaan "kaikki on nähty, mitään ei voi tehdä", vaan sitä, että 1960-luvulta alkaen on keskusteltu, on puhuttu, on järjestetty foorumeita, on istuttu ringissä, on oltu habermasilaisia, on oltu deleuzelaisia, on puhuttu anarkismista, on tehty diskursiivinen käänne, on perustettu lehtiä, on istuttu yhdistyksissä ja järjestöissä ja on harjoitettu yhtä sun toista. Tulos tällä hetkellä: porvarit porskuttavat ja pelastavat itsensä talouskriisistä toisten rahoilla.
Ehkä pitäisi välillä kokeilla myös jotain muuta?
Strategia- ja organisaatiovaatimukset menivät syksyllä välillä (esimerkiksi Helsingin talonvaltauksien ympärillä) huonolla tavalla överiksi, samoin esimerkiksi niihin liittyvät kokouskäytännöt. Tästä on saattanut tulla joillekin sellainen kuva, että kentällä vallitsisi "aina" samanlainen halukkuus teoriaan ja organisoitumiseen.
Näin ei ole ollut, vaikka tietyt, lähinnä seksistiset valtarakenteet ovatkin valitettavasti läpäisseet liikekentän lähes aina jossain muodossa.
Kokemukseni mukaan keskeiset jaot teorian/strategian painottamisen ja kokemuksen painottamisen välillä eivät silti kulje ensisijaisesti sukupuolten mukaan, vaan sen mukaan, miten pitkään kukin toimija on ollut mukana ja mihin sykleihin hän on osallistunut tai mitä hän on seurannut.
Muiden kokemuksia?
Tämän hedelmän mielestä on hyvin piristävää, että alakulttuurien vaalimisen ja nuotioiden ympärillä tanssimisen lisäksi on alettu puhua luokka-analyysista, julkaistu paljon poliittista teoriaa ja veistetty strategioita.
Teoriaa ja strategiaa ei vaadita siksi, että kokemukset tai hapuilevat keskustelut täytyisi jotenkin heittää menemään. Niitä halutaan keskustelujen lisäksi.
Siksi ei ole tarvetta luoda väärää vastakkainasettelua "teorian "ja "keskustelun" tai "kokemuksen" välille.
Tanssitaan yhä nuotion ympärillä ja puhutaan politiikkaa tasavertaisesti, mutta suunnitellaan sen lisäksi strategiaa. Ja tehdään teoriaa. Lisää molempia.
Mennään teorian ja kokemuksen suhteeseen. Harhautuksien postaus artikuloi upeasti näkemyksen "paikallisesta" teoriasta, joka rakentuu kokijoiden näkökulmista ja toiminnasta. Mutta jos esitetään, että nykytilanteessa huonoa on teorian edeltävyys suhteessa toimintaan, niin silloin luodaan jälleen väärä vastakkainasettelu. Toimintaa ei nimittäin ole ilman teoriaa. Teoria on välttämätöntä, halusi sitä tai ei.
Teorian välttämättömyydellä tarkoitan, että "teoriattomuus" tarkoittaa yleensä vain tiedostamatonta teoriaa. Toisin sanoen teorian välttämisestä seuraa torjutun paluu, eli teoria, joka on heitetty ikkunasta ulos, kävelee kellarin luukusta takaisin ja ohjaa toimijoita näiden tiedostamatta sitä. Ilman teorioita on vaikea tehdä juuri muuta kuin hengittää, syödä, ulostaa ja lisääntyä.
Vaikka kokemuksellisuus ja omista tarpeista lähteminen on feministisen liikehdinnän ehdottomasti tärkeimpiä keksintöjä, sillä ei tee mitään ilman teoriaa. Lisäksi muutoksiin tähtäävä poliittinen toiminta ei onnistu ilman teoriaa. Kokemukset ilman teoriaa ovat sokeita, teoria ilman kokemusta on tyhjää, vai miten se meni…
Teoria ei tietenkään tarkoita dogmia tai puolueideologiaa, vaan ihan vain naivisti määriteltynä jonkinlaista yhdistelevää ja edes välillä analyyttista tai argumentatiivista yritystä jäsentää kokemusta, hakea suuntaviivoja ja ymmärtää yhteiskuntaa, järjestää tietoa ja kokemusta, selittää asioita, testata oletuksia ja tutkia yhteyksiä.
Jokaisella on teorioita, tai ainakin pirstaleita sellaisesta, ja omistaan kannattaa olla tietoinen.
