Julma-Henri teki zappat
Globaali eliitti lietsoo kansan keskuuteen kilpailua ja paniikkia selviytymisestä. Kansa raataa eliitin luomassa yhteiskunnassa ja rahajärjestelmässä tuottaen eliitille ruhtinaallista voittoa.
Vain eliitti voi hyvin tässä sairaassa yhteiskunnasssa, jossa yhteisö on hajotettu ja naapureista on tullut vihollisia.
- Outo nauha, kansivihko
Egon Friedell kirjoittaa keskiajan loppumisesta näin:
ihminen, joka niin paljosta pahasta ja ristiriitaisesta oli joutunut ymmälle nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden, hoippuroi kauhistuneena sinne tänne ja etsi jotakin kestävää. Vakavat vetäytyivät kokonaan Jumalansa ja kirkkonsa turviin, paastosivat, rukoilivat ja olivat katumusharjoituksissa. Kevytmieliset syöksyivät hillittömään maailmanelämään, avasivat himolle ja paheille kaikki padot ja tekivät elämästä mahdollisimman maukkaan hirtehisaterian. Monet odottivat viimeistä tuomiota. Kaikessa tässsä: pessimistisissä ja askeettisissa virtauksissa yhtä hyvin kuin epäterveen paisuneessa "elämänilossa", joka oli vain eräänlaista tuberkuloosiaistillisuutta ja vedenpaisumus-nautinnonhimoa, väräjää yleinen maailmanlopuntunnelma, joka julkilausuttuna tai julkilausumattomana, tietoisena tai tiedottomana läpitunkee ja vallitsee koko aikakautta. Ja ihmisen vaisto olikin täysin oikeassa: maailma todellakin hävisi. Siihenastinen maailma, tuo oudon ahdas ja kirkas, puhdas ja sekava, siivitetty ja sidottu keskiajan maailma vajosi voivotusten ja ukkosen jylinän kaikuessa ajan ja ikuisuuden synkkiin syvyyksiin, mistä se ei enää milloinkaan ole palaava.
Uuden ajan kulttuurihistoria I, s. 118-119
Viime vuosien suomalaisista räppilevyistä päätellen nyt on koittanut yhtä maukas maailmankriisi. Otetaan esimerkiksi Julma-Henrin kolmas julkaisu, Laineen Kasperin kanssa tehty Outo nauha.
"Jos ei se oo vielä selvinnyt, niin Henri ei usko lokeroihin", sanottiin Srjtnt-mixtapen viimeisessä biisissä. Se oli VIHJE tulevasta. Basso.fin keskustelun (ja youtube-kommenttien) perusteella kaikki fanit eivät oikein tajunneet sitä vaan valittavat, että uusi levy on liian outoa "musiikkia".
No, "syö pullaa pilvilinnoissa!" niin kuin Henri sanoo. Materialistinen räppi ottaa vapauden muuttaa ja muuttua. Levy vahvistaa Julmiksen asemaa yhtenä älykkäimmistä suomenkielisistä taiteilijoista. Egon Friedell tykkäisi!
Osa faneista valittaa, että maksoivat 16 euroa levystä, joka osoittautui uskottavan kallioräpin sijaan kokeelliseksi painajaiskuunnelmaksi. Voihan nyt sentään: kyllä kuluttajan pitäisi saada rehellisellä rahallaan tuote, jonka luuli saavansa. Siitähän Henri on aina räpännyt, ostamisesta ja kapitalismista. On ikävää, kun räppärin tavaramuodossa hankittu taidetuote osoittautuu yllättäväksi. Rahat takaisin!
Rottweiler sekoittuu puudeliin, vai miten se meni…
Etukäteen julkaistiin hälyä aiheuttanut ja Henrille varsin poikkeuksellinen "orgaaninen" biisi "Meitsi on matafaka". Oudolla nauhalla matafaka osoittautuu vakavaksi parodiaksi, jota kuunnellaan levyn kehystarinassa (musavideon päähenkilö on ilmeisesti yksi levyllä toistuvista hahmoista, koiraa ulkoiluttava Tiffany).
Kuunnelma kertoo maapallon tarinan muinaisista kaatosateista maapallon resetoimiseen asti. Ennen kuin maapallo resetoitiin, siellä nauhoitettiin "outo nauha", jonka me nyt kuulemme. Nauhan maailmaa hallitsee globaalin eliitin salaliitto, jota edustaa Megaturbo-niminen suuryhtiö - sloganinaan security for safe life.
Megaturbon kanssa-alaiset yrittävät menestyä keskusteluohjelmissa ("Jos olisit, kuka olisit?"), kilpailevat tosi-tv:ssä (Valion sponsoroima "Valioyksilö") ja kuuntelevat radiosta G-Unitin tuottamaa menestysmusiikkia:
I WAS SUCKING ON MY LOLLIPOP — / AND I HOP IN A CAR, CAR, CAR, A BIG ASS CAR
Not good. Is bad!
Pöyryyttäisin Henriä pienestä myöhästymisestä: osa levyn "satiirista" olisi osunut vielä täydellisemmin vuosi pari sitten. Tietysti voi ajatella, että nyt tosi-tv ja EENEERZII REIDOUSTEISSON ovat vielä syvempi osa arkeamme ja sitä kautta levy iskee lujempaa - alhaalta käsin, vöiden alle…
Ensimmäinen täysosuma on "Tuotantotehdas", joka esittelee hyvin nauhan yleisen tunnelman:
voit äänestää ja kysyä asiaa virastoista
joissa koulutetut ihmiset kyllä tietää tällaiset asiat
pakko se on jonkun laskut maksaa tai niitä ei makseta
emmie tiiä sie oot siinä ja mie oon tässä
otetaaha kahavit
Levyn päällä riippuu apokalyptinen tunnelma kuten Jontilla & Jodarokilla Uuden ajan avaruususkonnossa, mutta kajahtaneemmilla taustoilla ja ilman ufojuttuja. Henri ja Kasperi tavoittavat täsmälleen sen politiikan apokalyptisen ja transsendenttiin (salaliittoihin, Isoihin Subjekteihin, Toiseen) kurkottavan sävyn, jota vastaan Hardt ja Negri kirjoittavat Commonwealthin ensimmäisessä luvussa. Maailmanlopun fiiliksissä ei enää jakseta analysoida politiikkaa immanentisti, vaan vallan materiaalinen arkipäiväisyys peittyy uskoon Auktoriteetista, joka on vastuussa asioista.
Välillä Oudolla nauhalla mennään hitaammin ja ollaan krapulassa. Paranoia pahenee:
"AINA SAMA HOMMA!"
Seuraa huono parodiayritys G-Unitista ("Menestys") ja skittiä kalliopoliisista. "Nämä thaimaalaiset tässä sipsuttavat ylös alas Vaasan- ja Helsinginkatua ja minä tarkkailen heidän tiukkoja… tilanteitaan kuin haukka… vaanien vakoja, mistä saattaa hiiri hypätä ulos."
Ehdottomasti paras skitti levyllä on asekauppaa pyörittävän papin hillitön saarna "Sunnuntaiaamussa", jota ei valitettavasti löydy Youtubesta. Kuunnelmankin kannalta melko turhia ja litteitä ovat "Menestyksen" lisäksi ainakin "Kohtaus kadulla", "Tuotantotehdas 2" ja "Laineen apteekki". Mutta Megaturbon työhaastattelu korvaa ne kaikki:
Yhdeksän minuutin "biisi" on näytelmä itsessään. "Se pahvi, sillähän ei oo arvoa, mutta jos, niin, saisin liitettyä sen pahvin julkkiksen kasvoihin, ja sillä tavalla saisin luotua imagon, mielleyhtymän…"
Megaturbon esittelynauha wräppää levyn ideologian kauniisti:
Valtiot, maat, ne ovat vain suuria karsinoita, karsinoita, joissa me säilytämme tuotantoeläimiä, ihmisiä. Antamalla heille vapauden äänestää annamme heille illuusion - illuusion, että he voisivat asioihin vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Näin ei kuitenkaan tule käymään koskaan, koska me hallitsemme heidän mieltään.
Me voimme heitä heidän tietämättään muuttaa. [- -] Medialla voimme hallita yleistä mielipidettä. Suurin osa kansasta - tuotantoeläimistä - on idiootteja! [- -] He idiootit tuotantoeläimet heiluttivat lippujaan kun lähetimme heidän ajattelusta riisutut poikansa tappamaan rauhan puolesta!
Henri ja Kasper saavat plussaa vihollisen osoittamiseta, mutta tämän hedelmän puolesta illuminaattihöyryilyt olisi voinut jättää pois. Salaliittofiilistelyiden yleinen ongelma on poliitikan karkottaminen tuonne jonnekin: siellä, meidän ulottumattomissamme, on joku taho, joka on vastuussa kaikesta (mutta jolle me emme mahda mitään, pakko siis mennä tosi-tv:seen). Henrin Al-qaida Finlandilla korostama solidaarisuus ja vastarinnan tekeminen puuttuvat täysin. Enää henkilökohtaisesta helvetistä ei pääse edes ampumalla kansanedustajia naamaan, nyt ei voi muuta kuin ottaa kossua jotta ei olisi homo. Maailma koetaan niin sekavaksi ja epätoivoiseksi, että sen taustalle on pakko olettaa joku toimija, jota voi syyttää (ja totella).
Maailmanlopuntunnelmat eivät tietenkään synny tyhjästä: kokemuksena ne ovat totta. Tässä mielessä Henri ja Kasper ovat friedelliläisiä sairaita neroja, jotka tekevät aikansa aistimalla sen orgaanisen olemuksen mahdollisimman selkeästi ja vahvasti.
Jos joku matafaka vielä kehtaa väittää levyä huonoksi tai epämusiikilliseksi, niin kannattaa palata Frank Zappan ensimmäisiin ja viimeisiin levyihin. 1960-luvulla Zappa teki sellaisia avantgardekollaaseja kuin Lumpy Gravy ja Uncle Meat; 1990-luvulla Zappa julkaisi kahden levyn kokeellisen ääninäytelmän Civilization Phase III. Levyt ovat välillä sietämättömiä kuuntelukokemuksia, mutta nykyään niistä kirjoitetaan väitöskirjoja. Outo nauha ei konseptiltaan kalpene Zappan vieressä (biisien taustoja ei ehkä vielä kannata vertailla).
Fanit odottivat Al-qaida Finland kakkosta ja saivat sen. Julma-Henri on lukenut deleuzensa ja tietää, että aito toisto on eron tekemistä: Outo nauha toistaa Al-qaida Finlandin vallankumouksellisen ytimen ja juuri siksi se eroaa siitä.
Uskon, että myöhästymisestään huolimatta Oudolla nauhalla on Suomen skenessä mahdollisuus legendaksi.
Zappa teki elämänsä aikana yli 60 studiolevyä ja livet päälle. Emme tyydy vähempään Julma-Henkan kohdalla. GO HENRI!
