Vallankumouksen hedelmiä

Lake Doom, Jyväskylä

 

Tuhannesta auringonlaskusta syntyy verinen soppa, mutta sen paksuus on meistä kiinni. Jyväskylässä siitä on kyllä tulossa aika sakea. Samaan aikaan kun vastakulttuuri herää henkiin, kaupunki ulkoistaa koulusuunnittelua konsulteille, lopettelee maalaiskunnan lukioita ja tukee yksityisautoilua suunnittelemalla parkkihallia Kirkkopuiston alle.

Missään kaupungissa poliittiset tarrat eivät häviä roskisten kyljistä niin nopeasti kuin puhtoisessa lähiö-Jyväskylässä. Missään kaupungissa talonvaltaukset eivät aiheuta kotietsintöjä paitsi Jyväskylässä. Minkään kaupungin yliopiston ylioppilaspoliitikot eivät ole niin maltillisia kuin …

Kävin Harjun Vesilinnan juurella katselemassa sinne museoitua ilmatorjuntatykkiä. Sitä vartioi yhdeksän valvontakameraa. Vai olivatko ne lamppuja? Jyväskylässä lamppua ei erota valvontakamerasta, mutta ei sillä väliä. Kummatkin valaisevat kaupungin nykysuunnan kieroutta.

Harvassa kaupungissa liikenneyhtiö on niin ahne, että laskuttaa 2,80 € aikuisen bussilipusta.

Tämän maalaiskaupungin päälehden seuraava satraappi on muuten raitis keskustamyönteinen pukumies, joka haluaa tehdä lehden nettisisällöstäkin maksullista.

Kaikki on tietenkin mahdollista seudun kauneuden vuoksi. Kuten Google Earth näyttää, Jyväskylän ja muun maailman välillä on jyrkkä raja:

 

Jyväskylässä on vielä järvetkin jäässä, Muuramen puolella ruoho on vihreämpää

 

Onneksi löytyy yritys, joka taistelee konsensusta vastaan. Tähän firmaan sijoitan rahani.

Yritys ilman yhteystietoja spreijasi Mattilanniemen alikulkusiltaan lauseen WISSENARBEIT MACHT FREI. Se oli piristävä teko. Nykyään kun kuljen Jyväskylässä, tervehdin jokaista graffitia merkkinä salaisesta hengityksestä: semioottinen rytmi kaupungin katukivien alla ei ole täysin kuollut…

 

 

Graffitiblogista

 

Jospa aamuyöllä saapuvan selkeyden saisi joskus muulloinkin. Auringon noustessa ja imiessä usvaa järvestä asiat tuntuvat yksinkertaisilta. Tällaisten hetkien takia Jyväskylään voi palata. Tällaisten hetkien vuoksi sitä jaksaa "etätyöskennellä" Kirkkopuiston nurtsilla, jossa ei saa juoda viinaa ja jonka ohi poliisin bilepaku surffaa säännöllisesti.

Jotain hyvää: kaupungissa on muutamia antikvariaatteja, jotka täytyy laskea Suomen parhaimpiin. Ostin muiden perversiodeni lomassa Freudin Tapauskertomukset. Ostin myös erittäin hyvää kiinalaista vie pois -safkaa ja raahasin sitä ympäri kaupunkia.

En muuten ihmettelisi, jos yksi Jyväskylän ensimmäisistä "gated community" -alueista joskus syntyy Mannilaan. Omakotitalosta 400 000 € vaikuttaa siellä olevan ihan normaali hinta. Pari kaupungin kalleimmista taloista sijaitsee alueella. Ja kaikki on niin puhdasta: muurit, roskikset, sähkökaapit, skeittipaikka. Eikä kukaan varmasti käy tyhjentämässä citymaasturien renkaita.

Ylä-Mannilassa on joskus havaittu yksi tägi. Jos tulee toinen, koko alue sähköaidataan ja sinne palkataan Securitaksen vartijat valvomaan yhteiskuntasopimusta.

Mannilassa on ihan oikeasti tie nimeltä Muottikuja, joka on täynnä identtisiä porvaritaloja. Jos niiden kulmien asukkaalle erehtyy kommentoimaan vinoumaa pihakiveyksessä, seuraavana päivänä on kaivinkone parantamassa sitä.

 

2/3 liikenteen alla: tunnelin päässä on … tie

 

Yllä on kuva Palokkajärven rannasta. Muistan joskus 90-luvun alussa möyrineeni rantametsässä … ennen kuin se lanattiin moottoritien tieltä. Siitä lähtien olen jotenkin inhonnut metsätyökoneita.

Nyt rannassa hölkkää keski-ikäisiä poliiseja, joita tukkirekkojen ajovalot pyyhkivät.

 

Jyväskylän yössä on musta reikä … eikä sitten paljon muuta

 

 Satunnaista tänään vastaantullutta triviaa:

• USA:ssa kuvataan vuosittain neljä miljardia (?) tuntia valvontakamerakuvaa
• 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan Irakin sota on nostanut terroristihyökkäysten määrän seitsenkertaiseksi
• Brasiliasta löytyy edelleen ennen tuntemattomia intiaaheimoja (Takku)
• Gilles Deleuzesta on julkaistu artikkeli Stanford Encyclopedia of Philosophyssä (tämä)
• viime vuonna Suomeen tuoduista elokuvanimikkeistä noin 95 prosenttia oli pornoa (HS)
• sijoittajat lyövät miljardeilla vetoa säästä (Taloussanomat)

 

Voisin taas alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Sitä ennen pari blogia joihin olen tykästynyt:

• Fractal Ontology
• Graffitiblogi
• Jatulintarha
• Kemppinen
• Keskeneräisten ajatusten kaatopaikka
• Unemployed Negativity
• Vapaailmaisu.net

Kun nainen on ensin kielessä esineellistetty ja nöyryytetty, todellisen naisen alistaminen käy helpommin ja huomaamattomammin. (Jokinen 2000, 146. Sama pätee myös "vihollisen" ja muiden elävien olentojen tappamiseen - ja muuhun väkivaltaan, myös siviilissä.)

 

 

 

Simo Hämäläisen sotilasslangikirja antaa hakusanalle "nainen" 121 synonyymia: akselin rasvauskuppi, haaralavetti, kasapanos, kenttähuora, tukikohta, vitunraamit… Varusmiesslangissa puhutaan norsunvitusta, neitilinjasta, vitturätistä ja valkovuodosta. Kouluttajat opettavat alaisiaan kertomalla, että sotilaan morsiamen reikä on rasvattava, ettei se rupea punoittamaan.

Konservatismin, rasismin ja muukalaisvihan lisäksi sotilaspuhe pitää yllä seksistisiä hierarkioita. Vai mitä muuta tekee armeijan vittuun, kyrpään, kuseen ja paskaan mieltynyt koululaiskieli? Ainakaan se ei toteutu myyttistä kasvatustehtävää, joka tekisi "pojista" "miehiä": pojat pysyvät (seksistisinä, konservatiivisina ja rasistisina) poikina.

 

Armeija on "avoimesti väkivaltaan valmistautuva ja siihen kouluttava yhteiskunnallisesti legitiimi laitos, joka liittää opettamansa väkivaltakäyttäytymisen suoraan miehiin ja miehuuteen" (Jokinen 2000, 127). Kovin paljon ei ole tutkittu sitä, miten ja kuinka paljon miesten järjestäytyminen aggressiivista maskuliinisuutta ruokkiviin väkivaltamafioihin - kuten poliisiin ja armeijaan - tuottaa ja levittää väkivaltaa yhteiskuntaan.

Siksi on terveellistä tutustua miestutkimuksen suomalaiseen klassikkoon, Arto Jokisen kirjaan Panssaroitu maskuliinisuus: mies, väkivalta ja kulttuuri (2000).

Kirjan pohjalta voi esittää kysymyksen: onko korrelaatio Suomen muuhun Eurooppaan verrattuna poikkeuksellisen yleisen, erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja suomalaisen yleisen asevelvollisuuden (sekä sitä ruokkivan virallisesti hyväksytyn nationalistisen militarismin) välillä sattumaa?*

Miten miehiin vaikuttaa vähintään kuuden kuukauden mittainen eristäminen hierarkkiseen väkivaltalaitokseen? Miten miehet jatkavat heihin heijastettavaa väkivaltaisten halujen ja tunteiden sarjaa? Kuinka suuri osa armeijakulttuurista kanavoituu siviilissä väkivaltaisesti naisiin ja lapsiin?

 

Armeija on sukupuolittunut instituutio, joka liittää eksplisiittisesti maskuliinisuuden väkivaltaan ja alistaviin hierarkioihin sekä opettaa misogynisiä ja autoritaarisia asenteita. Sotakoulutus tuottaa väkivallan ammattilaisia, jotka ovat miehiä. Väkivaltaiset asenteet liittyvät yleensä miehiin. (Jokinen 2000, 132.)

 

 

 

*) Wikipedian mukaan Puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala on "arvioinut sodan ajan vahvuuden edelleen pienenevän 250 000 mieheen 2010-luvulla. Silloinkin se olisi Euroopan suurimpia armeijoita, kaksi kertaa suurempi kuin muilla pohjoismailla yhteensä." Suomessa asepalveluksen suorittavien prosentti on maailman korkeimpia: yli 80% miehistä. Wikin sanoin "laajasta asevelvollisuudesta on pitkään vallinnut Suomen politiikassa lähes täysi konsensus". Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Arto Nokkalan mukaan "yleisestä asevelvollisuudesta on tullut osa suomalaisuutta".

"Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa. Suhteellisesti eniten väkivaltarikoksia koko Euroopassa tehdään Baltian maissa", sanotaan WHO:n raportissa (Hesarin muotoilu).

Odotan edelleen tieteellistä tutkimusta armeijan vaikutuksesta naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan, homofobiaan ja rasismiin.

 

Kevennystä: Cityn ajan hengellä kirjoitettu juttu totaalikieltäytyjistä.

Innovaatioyliopistoa käsittelevässä kirjoituksessa "Innovaatioyliopistossa yhteistyö uudelle tasolle" (HS 14.5) edellytetään lisäystä korkeakoulujen rahoitukseen ja koulutusalarajojen ylittämistä tutkimuksessa. Kansainvälisen kilpailukyvyn kehitykselle onkin olennaista edistää vapaata tutkimusta selkein menettelyin ja taata tärkeimmille tutkijoille status säätiöillä. Tutkimuksen vaikuttavuutta lisätään rahoitussopimuksilla, joita tuetaan tarvittavilla lainsäädännöllisillä muutoksilla. Näiden näkemysten tarkempaa sisältöä luonnehditaan seuraavassa.

 

 

 

Suomalaisten yliopistojen tutkimustoiminnan saavutukset ovat kansainvälisellä tasolla, toteavat asiantuntijat. Perusrahoituksen lisäksi huippuyliopiston kehittämisen myötä jotkin oppiaineet saatetaan myös koulutusvastuisiin myöhemmin erikseen päätettävässä laajuudessa, ja liike-elämää edustavat organisaatiot sekä toimitusjohtajamaisesti toimiva rehtori panostavat yliopistojen tutkimustoiminnan väliseen vuorovaikutukseen.

Saavutettuja etuja ovat paitsi ns. kriittisten massojen ja synergiaetujen saavuttaminen sekä koulutusalarajojen ylittäminen tutkimuksessa, myös kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Tämä edellyttää paitsi yleisesti korkeatasoista  korkeakoulujärjestelmää, myös Suomessa nopeasti tehtäviä rahoitussopimuksia, joilla yliopisto pystyy kilpailuttamaan ydinalojensa kansainvälisiä huippututkijoita.

 

Puheenjohtaja José-Manuel Barroso sanoi kommentoidessaan innovaatioyliopistoehdotusta Euroopan unionille, että yliopistojen innovaatiotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä yliopistoissa tehdyn tutkimuksen ja laadun parantamista, mikä edellyttää korkeakoulujen toiminnan fokusoimista, koulutusyksikköjen määrän vähentämistä sekä tutkimuksen keskittämistä suurempiin ja elinkeinoelämässä jatkuvasti vahvistuviin kansainvälistymisen näkökulmiin.

Näissä listauksissa pääkaupunkiseutua kehitetään kansainvälisinä tieteellisenä ja avoimena innovaatioympäristönä. Tällaista uutta  toimintakulttuuria pyritään luomaan esimerkiksi TKK:n, TaiK:n ja Helsingin kauppakorkeakoulun yhdistymisellä, jossa yliopiston keskeiset strategiset toimijat joustavoittavat institutionaalisia järjestelyjään. Suunnitteluryhmän mielestä tämä lisää kilpailua koulutuksen tarjoajien kesken.

 

Lisää samaa paskaa voi lukea tutkimusraporteista, kaupallisten tahojen kannanotoista, Hesarista ja laatukäsikirjakehittimestä. Arvaa, mistä edellä mainituista lähteistä tämä teksti on peräisin.

Opinnäytetyön pätkä tältä keväältä: Moraalista Etiikkaan. Deleuzen käytännöllinen Spinoza (pdf)

 

5. Vasemmistolainen autuus: meidän täytyy kuolla egoina ja jälleensyntyä parvessa.

Sanotaan, että länsimaiset hahmottavat itsensä osana maailmaa järjestyksessä minä - asuntoni - korttelini - kaupunkini - maani - mantereeni - maapallo. Japanilaiset taas sijoittavat itsensä kosmokseen kokonaisuudesta lähtien: maailma - planeetta - manner - kaupunki - kaupunginosa - talo - minä. Spinoza on japanilainen ja täten maailmankuvaltaan vasemmistolainen.

Vasemmistolaisuus on kollektiivisen tason myöntämistä. Sosiaalisen todellisuuden tuotantoprosessit ovat kollektiivisia, ja se tarkoittaa että sosiaaliset ongelmatkin ovat yhdessä tuotettuja ja vaativat yhteisiä ratkaisuja.

Spinozan Etiikan korkein päämäärä on saavuttaa tietoisuus siitä, että maailma täytyy ymmärtää kollektiivin, substanssin eli Jumalan kautta. Tietoisuuden saavuttaminen johtaa Jumalan älylliseen rakastamiseen. Viidennessä kirjassa esitetään seuraavat propositiot:

 

… Jumalaan kohdistuvaa rakkautta eivät kateus tai mustasukkaisuus pysty tahrimaan, vaan se kukoistaa sitä enemmän, mitä useamman ihmisen kuvittelemme olevan yhdistyneitä Jumalaan saman rakkauden sitein. (V.20)

Mitä enemmän ymmärrämme yksittäisiä olioita, sitä enemmän ymmärrämme Jumalaa [eli meillä on Jumalan ymmärrystä]. (V.24)

Tajunnan korkein pyrkimys ja korkein hyve on ymmärtää oliot kolmannen tiedostuksen lajin avulla [eli substanssin kautta]. (V.25)

Tästä kolmannesta tiedostuksen lajista syntyy korkein mahdollinen sisäinen mielenrauha. (V.27)

 

Ilo syntyy siitä, kun kaksi toisiinsa sopivaa ruumista kohtaa ja lisää toimintakykyään liittymällä yhteen. Iloa tuottaa siis se, mikä on yhteistä.

Mitä enemmän ruumis kokee iloa, sitä enemmän ruumista vastaava tajunta ymmärtää olioita. Ja mitä enemmän asioita tajunta ymmärtää, sitä "vähemmän se kärsii affekteista, jotka ovat pahoja, ja sitä vähemmän se pelkää kuolemaa" (V.38).

Yhteisyyden ymmärtämisen ja yleiskäsitteiden muodostamisen kautta voidaan nousta yhä korkeampaan iloon ja tietoon.

Maailman ymmärtäminen kollektiivin ja substanssin kautta johtaa passiivisten affektien häviämiseen, niiden muuttumiseen aktiivisiksi. Jumalan älyllisen rakastamisen tuottama iloinen ja aktiivinen mielenrauha on autuutta. Tämä vasemmistolainen autuus on hyveellisen ihmisen korkein päämäärä.

Autuus on toimijan omasta luonteesta käsin määräytyvää toimintaa. Se on vapautta kollektiivisen välttämättömyyden ymmärtämisenä, mikä johtaa ilon voimalla kaiken olevan yhteisyyden tajuamiseen ja sitä kautta autonomiseen elämään.

Käytännössä tällainen etiikka kuitenkin on, Etiikan loppusanojen mukaan, "yhtä vaikeata kuin harvinaistakin".

 

Proposition V.20 todistuksessa Spinoza muotoilee vasemmiston maailmankuvan selkeimmin:

 

Tämä rakkaus Jumalaan on korkein hyvä, jota järjen ohjeiden mukaan voimme haluta, ja se on kaikille ihmisille yhteinen, ja me haluamme että kaikki nauttisivat siitä.

 

Nyt tiedämme, mikä on politiikan päämäärä. Kaikki eivät vielä voi nauttia Jumalan älyllisestä rakkaudesta. Toimenpiteet seuraavat ylläolevasta.

 

Spinozan syntisiä suloja:

Etiikassa on kyse ilon filosofiasta, kuten ainoan yleistajuisen suomalaisen Spinoza-johdatuksen kirjoittanut Juhani Pietarinen otsikoi. Radikaalien filosofien tavoin Pietarinen korostaa eettistä Spinozaa siinä, missä analyyttiset valtiofilosofit tapaavat pullistella Etiikan ensimmäisen ja toisen kirjan metafysiikalla ja tietoteorialla.

Radikaalifilosofien ja Pietarisen projektit eroavat monessa mielessä: mikä on suhde Nietzscheen, ollaanko lähempänä humanismia (Pietarinen) vai antihumanistista politiikkaa (Althusser, Deleuze, Guattari…), pyritäänkö tekemään Spinozaa ”ymmärrettäväksi” (Pietarinen) vai masinoidaanko häntä uuden luomiseen (Deleuze), jne. Joka tapauksessa Spinozasta kiinnostuneen lukijan ja Pietarisen kirjan kohtaaminen on sympaattinen.

Kohtaaminen toisen suomalaisen Spinoza-entusiastin kanssa ei ole yhtä iloinen. Vesa Oittinen, Venäjän aatehistorian professori, joka suomensi Etiikan latinasta ja kirjoitti ranskalais-italialaisia Spinoza-tulkintoja vastustavan väitöskirjansa saksaksi, on ottanut elämäntehtäväkseen Spinozan säilömisen sopivan konservatiivisena ja sopivan dialektisena. (Oittisen väitöskirjan nimi on Spinozistische Dialektik: die Spinoza-Lekture des französischen Strukturalismus und Poststrukturalismus.)

Ensinnäkin Oittinen vastustaa Deleuzen spinozismia, koska "deleuzilaisittain ymmärretty differenssin tila ihmisten välillä ei Spinozan näkökulmasta olisi mitään muuta kuin äärimmäistä passioiden valtaa", mikä vaikuttaa melkoisen falskilta väitteeltä. Eroamisen aktiivinen affirmoiminen on pikemminkin äärimmäistä aktioiden valtaa sekä spinozistisessa että nietzscheläisessä mielessä.

Toiseksi Oittinen vastustaa Antonio Negrin muotokuvaa Spinozasta, jossa kyseinen ex-juutalainen muotoillaan italialaisen autonomia-liikkeen anarkistis-marxilaiseksi esitaistelijaksi. Sinänsä kritiikissä lienee pointtinsa: Negri vetää mutkia suoraksi. Oittisen tietämättömyyden autonomiasta ja Negristä paljastaa kuitenkin seuraava sitaatti Etiikan suomennuksen esipuheesta:

Ranskalainen tutkija Alexandre Matheron kuvannee Spinozan filosofiasta johdettavan yhteiskuntautopian luonnetta paremmin [kuin Negri] todetessaan, että sille on ominaista "henkinen kommunismi" (communisme des esprits), sen tiedostaminen että korkeimmat asiat, henkiset arvot ovat kaikille yhteisiä. Tästä ei voida mitenkään itsestään selvästi tehdä johtopäätöstä, että Spinoza vaatisi myös aineellisten hyödykkeiden yhteisomistusta [–]. [H]änen yhteiskuntafilosofiset teoksensa [–] käsittelevät valtiomuodon ja poliittisen organisoinnin ongelmia, ja sivuavat taloutta vain aivan ohimennen. Tässä suhteessa Spinoza ei poikkea muista uuden ajan yhteiskuntafilosofian klassikoista. (Etiikka, s. 14.)

Sen lisäksi, että on tietenkin naiivia ja virheellistä irrottaa talous "valtiomuodon ja poliittisen organisoinnin ongelmista", teksti ei osoita sen vertaa perehtyneisyyttä autonomian alkeisiin, että siinä tajuttaisiin henkisen kommunismin merkitys uudelle vasemmistolle.

Emme elä enää teollisessa taloudessa, jossa olisi olennaista taistella tehtaista ja "aineellisten hyödykkeiden yhteisomistuksesta". Päin vastoin: postfordismissa "henkinen" - kieli, sosiaalisuus, merkit ja merkitykset, huomio, juorut, vitsit, estetiikka, koko kulttuuri - tuottaa arvoa (ja vastaavasti työvoimasta 2/3 työskentelee palvelualalla). Siksi Spinozan teoria kaiken henkisen yhteisyydestä kuuluu uuden vasemmistolaisen politiikan perusteeseihin.

 

(Suosittelen tässä välissä levähdystaukoa laatukäsikirjakehittimen parissa. Yritän saada johonkin lehteen kyseisellä puppugeneraattorilla luodun innovaatioyliopistotekstin.)

 

Nyt: kun Deleuze ja Spinoza kohtaavat, syntyy iloisten kohtaamisten etiikka.

 

4. Iloisten kohtaamisten etiikka. Ihmisen tietoisuus on Spinozan mukaan luonteeltaan sellainen, että se huomaa vain tapahtumien seuraukset eikä niiden syitä. Olioiden interaktion seuraukset havaitaan affektion ja affektin muodossa. Affektio (lat. affectio) tarkoittaa vaikutetun ruumiin tilaa, affekti (affectus) taas ruumiin siirtymistä suurempaan tai vähäisempään täydellisyyteen, toisin sanoen toimintakyvyn ja aktiivisuuden vähentymistä tai lisääntymistä.

Affektit jakautuvat aktiivisiin ja passiivisiin affekteihin, joista jälkimmäiset jakautuvat edelleen ilon passioihin ja surun passioihin. Spinozan affektijärjestelmä (Etiikka III - IV) voidaan näin tiivistää seuraavasti:

 

AFFEKTIT
(muutokset modusten toimintakyvyssä)

aktiot         passiot
             (autonomia)        (ulkoa määräytyminen)

                                  ilo                  suru
                                (+)                   (-)

 

(Kaaviossa aktiot sijoittuvat sattumalta vasemmalle.)

 

Ihmisen tavanomainen tila on passiivisten affektien orjuus ja epäadekvaatit ideat (ensimmäisen lajin tieto, imaginatio) pelkistä seurauksista ilman niiden todellisia syitä. Kokemalla iloisia affekteja, jotka syntyvät yhteensopivien ruumiiden ja ideoiden kohtaamisista, yksilö voi kuitenkin nousta kohti suurempaa aktiivisuutta ja autonomiaa. Etiikan päämääränä on autonomia, tai "autuus", ja iloiset, toimintakykyä nostavat kohtaamiset ovat keino lähestyä sitä.

Spinozalle mikään ei itsessään ole hyvää tai huonoa, vaan arvot määräytyvät interaktion laadusta. Sellaisen ruoan syöminen, joka parantaa terveyttää ja tekee voimakkaammaksi, on esimerkki hyvästä interaktiosta kahden yhteensopivan kappaleen (organismin ja ravinnon) välillä. Vastaavasti sairastuminen tai myrkytys eivät ole huonoja itsessään, mutta ne voidaan käsittää eettisesti kehnoiksi, koska ne tapaavat olla ”huonoja kohtaamisia”, joka alentavat ruumiin voimia ja erottavat modukset toimintakyvystään.

Kuolema on ääriesimerkki huonosta kohtaamisesta: siinä ruumista konstituoivien osien suhdejärjestelmä hajoaa kriittiseen pisteeseen ja koko sommitelma romahtaa

 

Spinozan immoralistisen etiikan kärki on siinä, että kaikki eettiset tapahtumat täytyy käsittää tämän naturalistisen mallin mukaan. Etiikka ei siis eroa yleisestä gastronomiasta: huonoja kohtaamisia tulee välttää niin kuin mädäntyneen ruoan syömistä, ja hyvää tulee tavoitella niin kuin vahvistavaa ravintoa.

Arvoja ei johdeta transsendentilta tai transsendentaaliselta tasolta eikä rationaalisesta tahdosta, velvollisuuksista tai pelkästä hyödystä, vaan kohtaamisten ja niiden tuottamien affektien suhteellisesta laadusta: tuottaako kohtaaminen iloa vai surua ja onko yksilö aktiivinen (määräytyy toimintaan omasta luonteestaan käsin) vai passiivinen (määräytyy toimintaan ulkopuolisesta vaikutuksesta).

Moraaliajattelun virheet – moralisointi, laeilla ja velvollisuuksilla uhkailu, tuomitseminen ja syyllistäminen – johtuvat vain tietoisuuden illuusiosta, siis asioiden väärin ymmärtämisestä tai ymmärtämättömyydestä.

 

Spinozan etiikka ottaa etäisyyttä moraaliin. Koska tietoisuus on vain idea ruumiin toimintakyvyn muutoksista ja koska se on vain informatiivista eikä sillä ole vapaata tahtoa, niin yksilöä vastuullistavat ja syyllistävät moralistiset kategoriat tuhoutuvat.

Etiikka vapauttaa meidät syyllisyydestä ja muista reaktiivisista voimista. Tilalle se antaa maksiimin:

Etsi toimintakykyäsi nostavia kohtaamisia, vältä huonoja kohtauksia, liittoudu kaltaistesi kanssa, kokeile, mikä sopii juuri sinun ruumiillesi, suojele iloisia asioita, ymmärrä maailmaa ja tule aktiiviseksi!

 

Seuraavaksi ja viimeiseksi: Spinozan vasemmistolainen autuus! 

 

Spinozan syntisiä suloja:

 

Spinozassa tai "radikaalissa filosofiassa" on kyse politiikasta ja etiikasta. Vaikka tuntuisi kuinka abstraktilta ja kikkailevalta, käsitteillä on todellisia ja konkreettisia vaikutuksia. Ajattele kristinuskon poliittista voimaa ja sen taustalla olevia platonismin käsitteitä; tai empirismin ohjelmaa, valistusta ja luonnontieteen vaikutusta, Hegeliä ja kansallisvaltioita, Marxia ja…

Käsitteillä on väliä, ja koska filosofia on käsitteiden ja käsitteellisten ongelmien luomista, tutkimista ja työstämistä, filosofialla on tiettyä poliittista voimaa.

Siksi esimerkiksi Deleuze ja kumppanit eivät ole yläluokan kielipelejä, vaan työkaluja, joita on mahdollista käyttää vallankumouksellisesti.

Palataan Spinozaan. Kirjoitin pari kuukautta sitten filosofiasta luokkataisteluna, jossa porvareita ovat analyyttiset valtiofilosofit ja kapinallisia riistettyjä iloiset tieteilijät. Vastakkainasettelu on Spinozan kautta muotoiltavissa uudelleen rationalismin ja empirismin väliseksi konfliktiksi.

 

3. Empirismi. Oppikirjoissa empirismistä annetaan huono määritelmä, joka palauttaa rationalismi-empirismi-kiistan tietoteoriaan. Määritelmän mukaan empiristeille tieto tulee aistihavainnosta ja kokemuksesta, kun rationalistit ajattelevat voivansa saavuttaa tietoa puhtaalla järjellä ja päättelyllä, ilman havainnointia.

Deleuzelaisittain muotoiltuna empirismin ja rationalismin taistelussa ei ole kyse tiedosta, vaan lähtökohdista: lähdetäänkö ajattelussa konkretiasta (empirismi) vai abstraktioista (rationalismi).

Rationalismi liittyy moralismiin, transsendenssiin, idealismiin ja niin edelleen. Empirismi puolestaan koskee ruumiillisuutta, immanenssia, luomista ja yhdistelyä. Deleuzen sanoin: "suhteet ovat ulkoisia termeilleen" ja empirismi on "kokeilemista" (Haastatteluja, s. 158).

Spinoza on Deleuzelle lähtökohdiltaan empiristi, koska hän pitää yleiskäsitteitä ja totuuden saavuttamista vasta harvinaisena lopputuloksena, eikä rationalistien tavoin lähtökohtana tai normina, josta käsin asioiden normaali eli sekava tila tulkittaisiin vain poikkeukseksi. Spinozalle ihmiselämän perustila on sekaannus, illuusio ja ruumiillisten vaikutusten ja halun orjana toimiminen. Tämän myöntäminen kuuluu empirismiin.

Yritän raakasuomentaa kappaleen Deleuzen Spinoza-väitöskirjaa:

Empiristien ja rationalistien erilaiset inspiraation lähteet eivät lakkaa hämmästyttämästä. Toinen ryhmä yllättyy siitä, mikä ei pysty yllättämään ensimmäistä. Rationalisteille totuus ja vapaus ovat ennen kaikkea oikeuksia; he ihmettelevät, kuinka voimme kadottaa tällaiset oikeudet, langeta virheeseen tai menettää vapautemme. Rationalismi löytääkin tavoitteisiinsa sopivan teeman aatamilaisesta perinteestä, joka ottaa lähtökohdakseen kuvan vapaasta ja rationaalisesta Aatamista. Empiristisestä näkökulmasta kaikki kääntyy nurin: yllättävää on se, että ihmiset joskus onnistuvat ymmärtämään totuuden, että he toisinaan pystyvät ymmärtämään toisiaan, että he joskus onnistuvat vapautumaan kahleistaan.

Spinozan empiristisen inspiraation voi tunnistaa jo siitä voimasta, jolla hän vastustaa aatamilaista perinnettä - hänen näkemyksestään vapaudesta ja totuudesta seurauksina, jotka voidaan saavuttaa vasta lopussa. Yksi Spinozan paradokseista - eikä tämä ole ainoa kerta, kun tapaamme kyseisen paradoksin - on empirismin konkreettisen voiman jälleenlöytäminen ja sen soveltaminen uuteen rationalismiin, ehkä kaikkien aikojen ankarimpaan. Spinoza kysyy: kuinka voimme muodostaa ja tuottaa adekvaatteja ideoita, kun meillä välttämättä on niin paljon epäadekvaatteja ideoita, jotka hajottavat voimamme ja eristävät meidät kyvyistämme.

Kolmannen Spinoza-session opetus kuuluu: luomiskykyisen ajattelun täytyy lähteä konkreettisista olosuhteista, ruumiillisista kokemuksista ja tuotantoprosesseista - ei abstrakteista oikeuksista, laeista ja normeista. Abstraktioista lähtevä ajattelu päätyy idealismiin. Kapinallinen empirismi sen sijaan tukee materialismia.

 

Seuraavaksi: kohtaamisten etiikka - ja niin paljon muutakin kuin Spinozaa.

 

Spinozan syntisiä suloja:

 

 

(On kevät ja olen sen verran teoriapäissäni, että Spinozaa tulee loppuviikon ajan joka päivä [tai tulisi jos Sonera ei olisi katkaissut yhteyttä - palataan ensi viikolla], vaikka kai tässä pitäisi nauttia auringosta. Nyt täytyy kuitenkin saada Spinoza ulos tästä ruumiista, jotta pääsen ajattelemaan muutakin.)

 

Materialismi tarkoittaa nykyään lähinnä fyysikoiden metafysiikkaa, jonka mukaan todellisuus koostuu jatkuvasti liikkuvasta, muotoaan muuttavasta ja virtaavasta aineesta. Filosofeista esimerkiksi Gilles Deleuze on materialisti tässä mielessä.

Toinen tapa määritellä materialismi on asettaa se poliittisesti vastakkain idealismin kanssa. Idealisteja ovat kaikki transsendenssin puolustajat: papisto, Hegelin objektiivinen idealismi, talousfundamentalistit, tuonpuoleisuuteen tähtäävät mystikot…

Materialismi idealismin vastakohtana tarkoittaa immanenssin ruohonjuuritasolla pysyttelemistä, illuusioiden loputonta purkamista ja tuotantoprosessien analysoimista. Epädogmaattisesti ja antiautoritaarisesti luettuna Marx on tällainen materialisti. (Deleuze ja muut nietzscheläiset ovat myös tällaisia materialisteja.)

Voiko Spinozaa sanoa kummallakaan tavalla materialistiksi?

 

2. Materialismi. Spinozan substanssi ei tunnetusti koostu materiasta tai hengestä. "Ulottuvuus" ja "tajunta" ovat kaksi substanssin rinnakkaista attribuuttia (objektiivinen tulkinta Spinozasta) tai ihmisen ymmärryksen kaksi "näkökulmaa" substanssiin (subjektiivinen tulkinta). Joka tapauksessa tajunnan attribuutti tarkoittaa, ettei luontoa voi palauttaa materiaalisiin kappaleisiin. Materia ei hallitse ihmistä: tässä mielessä Spinoza ei ole materialisti.

 

Entä ensin mainittu määritelmä materialismista virtaavan aineen ontologiana?

Spinozan voisi helposti käsittää staattiseksi, lintuperspektiivissä pysytteleväksi metafyysisten substantiivien filosofiksi: substanssi, Jumala, attribuutti, modus… Etiikan ensimmäisen kirjan kuudennen määritelmän mukaan substanssi kuitenkin koostuu attribuuteista, jotka ilmaisevat olemuksia. Substanssi ei tässä mielessä ”vain ole” staattisesti, vaan se tapahtuu dynaamisesti ilmaisujensa kautta. (Ymmärtääkseni tämä on Deleuzen teesi väitöskirjassa Spinoza et le problemé de l’expression, 1968.)

Ääretön ja rajaton substanssi siis ilmaisee itseään attribuuttiensa äärellisten ja rajallisten modusten eli yksittäisten ruumiiden, kappaleiden ja ideoiden kautta. Modukset eksplikoivat ja implikoivat substanssia, ilmaisevat sitä ja viittaavat siihen syynään. Itsestään ja itsessään oleva substanssi on immanentti olemisen taso, jolle modukset syntyvät substanssin ilmaisuina.

Substanssi on jatkuva tapahtuma, joka ilmenee olioiden muotoutumisina, kytkeytymisinä ja hajoamisina.

Spinoza on siis puolimaterialisti käsitteen ensimmäisessä merkityksessä. Todellisuus koostuu jatkuvasti liikkuvasta, muotoaan muuttavasta ja virtaavasta substanssista, mutta substanssi ei rajoitu ulottuvaiseen aineeseen.

Olennaisinta tässä on nähdä Spinoza prosessiontologina joka on yhtä aikaa pluralistinen ja monistinen.

 

Entä toinen määritelmä materialismista transsendenssia vastustavana politiikkana?

Transsendenssia vastustava poliittinen materialismi on selkeästi yksi niistä Spinozan käytännöllisistä teeseistä, jotka ajoivat hänen filosofiansa akatemioista maan alle. Transsendenssi assosioituu Spinozalla teologiseen jumalaan, suruun, huonoon omatuntoon, sääliin, kaunaan ja ennen kaikkea inhimilliseen tietoisuuteen.

Mikä on tietoisuuden rooli Spinozan järjestelmässä?

Ihmistajuntaa muodostavan idean kohteena on ruumis eli kappale, eli tietty aktuaalisesti olemassa oleva ulottuvaisuuden modus, eikä mikään muu. (Etiikka II.13.)

Mieli on idea ruumiista. Filosofisen ajattelun malli ei näin ole tietoisuus, vaan ruumis. Koko klassinen filosofian historia, erityisesti kartesiolaisuus, kääntyy nurin tämän ”materialistisen” liikkeen myötä.

Sen lisäksi, että tietoisuus on ruumiin idea, meidän on Spinozan mukaan myönnettävä, että

kukaan ei ole vielä tähän mennessä ole määritellyt, mihin ruumis pystyy, toisin sanoen, kukaan ei ole [–] päässyt selvyyteen siitä, miten ruumis pystyy toimimaan ja miten ei [–]. Kukaan ei näet tähän mennessä ole niin tarkoin perehtynyt ruumiin rakenteeseen, että pystyisi selittämään kaikki sen toiminnot [–]. (Etiikka III.2.h.)

Filosofia siis puhuu ylevästi tietoisuudesta ja vapaasta tahdosta, mutta ei osaa edes sanoa, mihin kaikkeen ruumis pystyy! Spinozan materialismi romuttaa koko "ylimielisen" mielenfilosofian.

 

Kaiken lisäksi attribuuteissa on paljon enemmän meille tuntemattomia kuin tunnettuja asioita. Sekä ulottuvuuden että tajunnan modusten sarjat ylittävät tietoisuutemme niistä. Tämä on Deleuzen mukaan (ks. Spinoza: la philosophie pratique, 1970) Spinozan toinen suuri mielenfilosofinen löytö: maailmassa ei ole vain tajunnan tiedostamaton alue, vaan kaksi tiedostamatonta sarjaa: tajunnan ja ruumiin modukset, joista meillä ei ole mitään tietoa.

Tällaisen materialismin ymmärtäminen on jälleen yksi askel kohti inhimillisen tietoisuuden ylpeyden ja ylimielisyyden (sekä dogmaattisen ajattelun kuvan postulaattien) tuhoamista.

 

Seuraavaksi: empirismi.

 

 

Spinozan syntisiä suloja:

 

 

Spinozan Etiikka on pyörinyt soittimessani viime aikoina. 1600-luvun rationalismin kapinallinen pysyi pitkään länsimaisen filosofian underground-miehenä ja ateistisena harjoitusvastustajana, jonka paheksumisesta muodostui hieman 1990-luvun postmodernismikiistaa muistuttava akateeminen rituaali. Viimeisen 50 vuoden aikana Spinoza on noussut voimakkaasti esiin radikaalin filosofian alueella. Häntä ovat käyttäneet monet marxilaiset, jälki/strukturalistit, syväekologit ja muut vasemmistolaiset ajattelijat Althusserista ja Deleuzesta Antoni Negriin, Arnold Naessiin ja Étienne Balibariin.

Suuret linjat tiedetään: Spinozalle maailma on yksi jakamaton luonto eli substanssi eli Jumala, jonka attribuuttien (kuten tajunnan ja ulottuvuuden) tiloja eli moduksia kaikki yksittäiset oliot ovat, niin kuin vesipisarat meressä. Mitä radikaalia tässä kaikessa oikein on?

 

1. Adekvaatit ideat. Spinozan määritelmä todesta tiedosta eli "adekvaateista ideoista" on välittömästi poliittinen ja radikaali myös suhteessa nykyiseen kielifilosofiaan ja arkiymmärrykseen. Perinteisesti esimerkiksi lauseen ajatellaan olevan tosi silloin, kun se "vastaa todellisuutta" eli "viittaa kohteeseensa oikein". Lause on ikään kuin kuva maailmasta, ja jos kuva esittää maailmaa tarpeeksi hyvin, se on tosi.

Tätä totuuden korrespondenssiteoriaa vastaan Spinoza esittää laajemman teorian, jonka ydinväitteet löytyvät seuraavista kohdista:

i) "Toden idean on vastattava kohdettaan." (Etiikka I.a6)

ii) "Vaikutuksen tiedostus riippuu syyn tiedostamisesta ja sisältää sen." (I.a4)

iii) "Se, mikä on kaikille yhteistä ja on yhtä lailla sekä osissa että kokonaisuudessa, voidaan käsittää vain adekvaatisti." (II.37)

iv) "Järjen luontoon kuuluu, ettei se tarkastele olioita satunnaisina, vaan välttämättöminä." (II.44)

Lähtökohta on sama kuin korrespondenssiteoriassa: toden idean täytyy vastata viittaamaansa kohdetta. Kohde on kuitenkin maailmassa ilmenevä syiden ketjun vaikutus. Jotta olisi mahdollista tiedostaa se, täytyy siis tiedostaa sen syy.

Toisin sanoen lopputulosta, eli asioiden tilaa jollakin tietyllä hetkellä, ei voi ymmärtää ilman sen tuotantoprosessin ymmärtämistä. Tämän voi lukea eräänlaisena vaatimuksena genealogiasta.

Kun järjen avulla ymmärrämme asioita tuottavat syysuhteet, tarkastelemme olioita välttämättöminä. Välttämättömien tapahtumaketjujen tajuamisen kautta nousemme yhä korkeampaan tietoon maailmasta ja huomaamme, miten "kaikki liittyy kaikkeen". Korkein tiedostamisen taso on olioiden hahmottaminen mahdollisimman yleisellä tasolla eli ikuisuuden näkökulmasta, sub specie aeternitas.

Tämä on olennaisesti vasemmistolainen tietoteoria. Spinozismi vaatii keskittymään koko tuotantoprosessin analyysiin ja tapahtumien kollektiiviseen hahmottamiseen yksittäisten järjestelmien, tuotteiden, lopputulosten ja yksilöiden sijaan.

Jotakin spinozalaista on huhtikuussa julkaistun Vasemmisto etsii työtä -kirjan teesissä, jonka mukaan nykyinen vasemmisto on hukassa, koska se on unohtanut kapitalistisen tuotantoprosessin historiallisen analyysin ja keskittyy vain reaktiivisesti vastustamaan asioiden nykyistä tilaa (= markkinataloutta ja "uusliberalismia").

 

Huomenna: Spinozan materialismi.

 

Spinozan syntisiä suloja:

 

Hei kaikki Euromayday 2009 -guuglaajat: tässä on teidän postauksenne

 

Klassista oli poliisin harkittu provosointi- ja semiotiikkaoperaatio, jolla tuotettiin pakolliset kiinniotot mediakuvaa varten. Postmodernia oli se, että kyseessä oli vapun parhaat bileet. Alla erikoispätkä kuvazurnalismia paikan päältä.

 

 Väkeä valuu Narinkkatorille.

 

Poliisit yytsäilevät juhlintaa.

 

 Kohti Marskia.

 

 Teatteri Poleemin kapteeni Jubilaatio bilettää.

 

 

Kapteeni Jubilaatio ei biletä enää - poliisi raiskaa Jubilaation rangaistuksena tanssimisesta kadulla, vappuaattona.

Mitä? Jubilaatio takaisin!

 

Pulloja alkaa lentää.
 
 

Soihtuja samoin, ja kasa tuolejakin meni.

 

 Poliisi ryhtyy takaa-ajoon.

 

 Kip-kop, kip-kop.

 

 Kiinniottoja.

 

Näin toimitaan poliisirivistön takana.

 

Konfliktitilanne Espalla. Ainoa ikkuna meni rikki tässä, kun poliisi otti kiinni kulkueen järjestysmiehen.

 

 

 Yritys sokaista vihollinen violetilla savulla - taustoista video Yle Areenassa.

 

 "Me ei liikuta mihinkään ennen kuin noi tyypit vapautetaan!"

 

 Sitä odotellessa Julma-Henri & Syrjäytyneet ja Asa heittävät keikkaa Mantalla.

 

 

Väki juhlii pysäkkien katoilla.

 

 Poseerausta Kauppatorin laidalla.

 

 "Pala Arkadianmäki pala vitun paska!" - savua ja muumeja.

 

 Lisää savua Marskilla.

 

 

Suojelkaa autoa, raivatkaa tilaa.

 

 Poliisi käyttäytyy levottomasti vielä loppuillastakin.

 

 Vapaa Helsinki!

 

 

 Kulkue päätyi Töölönrantaan tanssimaan.

 

Analyysia tapahtumasta löytyy General Intellectin jo kätevästi ennakkoon julkaistusta kirjasta Vasemmisto etsii työtä. Uutisia löytyy valtamediasta.

Edit: Vappumielenosoitukset äityivät astetta rankemmiksi konflikteiksi Sveitsissä ja Hampurissa.