Spinozan syntisiä suloja 2: materialismi
(On kevät ja olen sen verran teoriapäissäni, että Spinozaa tulee loppuviikon ajan joka päivä [tai tulisi jos Sonera ei olisi katkaissut yhteyttä - palataan ensi viikolla], vaikka kai tässä pitäisi nauttia auringosta. Nyt täytyy kuitenkin saada Spinoza ulos tästä ruumiista, jotta pääsen ajattelemaan muutakin.)
Materialismi tarkoittaa nykyään lähinnä fyysikoiden metafysiikkaa, jonka mukaan todellisuus koostuu jatkuvasti liikkuvasta, muotoaan muuttavasta ja virtaavasta aineesta. Filosofeista esimerkiksi Gilles Deleuze on materialisti tässä mielessä.
Toinen tapa määritellä materialismi on asettaa se poliittisesti vastakkain idealismin kanssa. Idealisteja ovat kaikki transsendenssin puolustajat: papisto, Hegelin objektiivinen idealismi, talousfundamentalistit, tuonpuoleisuuteen tähtäävät mystikot…
Materialismi idealismin vastakohtana tarkoittaa immanenssin ruohonjuuritasolla pysyttelemistä, illuusioiden loputonta purkamista ja tuotantoprosessien analysoimista. Epädogmaattisesti ja antiautoritaarisesti luettuna Marx on tällainen materialisti. (Deleuze ja muut nietzscheläiset ovat myös tällaisia materialisteja.)
Voiko Spinozaa sanoa kummallakaan tavalla materialistiksi?
2. Materialismi. Spinozan substanssi ei tunnetusti koostu materiasta tai hengestä. "Ulottuvuus" ja "tajunta" ovat kaksi substanssin rinnakkaista attribuuttia (objektiivinen tulkinta Spinozasta) tai ihmisen ymmärryksen kaksi "näkökulmaa" substanssiin (subjektiivinen tulkinta). Joka tapauksessa tajunnan attribuutti tarkoittaa, ettei luontoa voi palauttaa materiaalisiin kappaleisiin. Materia ei hallitse ihmistä: tässä mielessä Spinoza ei ole materialisti.
Entä ensin mainittu määritelmä materialismista virtaavan aineen ontologiana?
Spinozan voisi helposti käsittää staattiseksi, lintuperspektiivissä pysytteleväksi metafyysisten substantiivien filosofiksi: substanssi, Jumala, attribuutti, modus… Etiikan ensimmäisen kirjan kuudennen määritelmän mukaan substanssi kuitenkin koostuu attribuuteista, jotka ilmaisevat olemuksia. Substanssi ei tässä mielessä ”vain ole” staattisesti, vaan se tapahtuu dynaamisesti ilmaisujensa kautta. (Ymmärtääkseni tämä on Deleuzen teesi väitöskirjassa Spinoza et le problemé de l’expression, 1968.)
Ääretön ja rajaton substanssi siis ilmaisee itseään attribuuttiensa äärellisten ja rajallisten modusten eli yksittäisten ruumiiden, kappaleiden ja ideoiden kautta. Modukset eksplikoivat ja implikoivat substanssia, ilmaisevat sitä ja viittaavat siihen syynään. Itsestään ja itsessään oleva substanssi on immanentti olemisen taso, jolle modukset syntyvät substanssin ilmaisuina.
Substanssi on jatkuva tapahtuma, joka ilmenee olioiden muotoutumisina, kytkeytymisinä ja hajoamisina.
Spinoza on siis puolimaterialisti käsitteen ensimmäisessä merkityksessä. Todellisuus koostuu jatkuvasti liikkuvasta, muotoaan muuttavasta ja virtaavasta substanssista, mutta substanssi ei rajoitu ulottuvaiseen aineeseen.
Olennaisinta tässä on nähdä Spinoza prosessiontologina joka on yhtä aikaa pluralistinen ja monistinen.
Entä toinen määritelmä materialismista transsendenssia vastustavana politiikkana?
Transsendenssia vastustava poliittinen materialismi on selkeästi yksi niistä Spinozan käytännöllisistä teeseistä, jotka ajoivat hänen filosofiansa akatemioista maan alle. Transsendenssi assosioituu Spinozalla teologiseen jumalaan, suruun, huonoon omatuntoon, sääliin, kaunaan ja ennen kaikkea inhimilliseen tietoisuuteen.
Mikä on tietoisuuden rooli Spinozan järjestelmässä?
Ihmistajuntaa muodostavan idean kohteena on ruumis eli kappale, eli tietty aktuaalisesti olemassa oleva ulottuvaisuuden modus, eikä mikään muu. (Etiikka II.13.)
Mieli on idea ruumiista. Filosofisen ajattelun malli ei näin ole tietoisuus, vaan ruumis. Koko klassinen filosofian historia, erityisesti kartesiolaisuus, kääntyy nurin tämän ”materialistisen” liikkeen myötä.
Sen lisäksi, että tietoisuus on ruumiin idea, meidän on Spinozan mukaan myönnettävä, että
kukaan ei ole vielä tähän mennessä ole määritellyt, mihin ruumis pystyy, toisin sanoen, kukaan ei ole [–] päässyt selvyyteen siitä, miten ruumis pystyy toimimaan ja miten ei [–]. Kukaan ei näet tähän mennessä ole niin tarkoin perehtynyt ruumiin rakenteeseen, että pystyisi selittämään kaikki sen toiminnot [–]. (Etiikka III.2.h.)
Filosofia siis puhuu ylevästi tietoisuudesta ja vapaasta tahdosta, mutta ei osaa edes sanoa, mihin kaikkeen ruumis pystyy! Spinozan materialismi romuttaa koko "ylimielisen" mielenfilosofian.
Kaiken lisäksi attribuuteissa on paljon enemmän meille tuntemattomia kuin tunnettuja asioita. Sekä ulottuvuuden että tajunnan modusten sarjat ylittävät tietoisuutemme niistä. Tämä on Deleuzen mukaan (ks. Spinoza: la philosophie pratique, 1970) Spinozan toinen suuri mielenfilosofinen löytö: maailmassa ei ole vain tajunnan tiedostamaton alue, vaan kaksi tiedostamatonta sarjaa: tajunnan ja ruumiin modukset, joista meillä ei ole mitään tietoa.
Tällaisen materialismin ymmärtäminen on jälleen yksi askel kohti inhimillisen tietoisuuden ylpeyden ja ylimielisyyden (sekä dogmaattisen ajattelun kuvan postulaattien) tuhoamista.
Seuraavaksi: empirismi.
Spinozan syntisiä suloja:
