Helsingissä osoitettiin mieltä työntekijöiden oikeuksien puolesta - väkeä oli 150-200, toisin kuin Hesari väitti

 

Työnantajapuoli pyrkii romuttamaan työtekijöiden oikeudet hyökkäämällä kaikilla rintamilla. Toisaalta lisätään vuokratyötä, määräaikaisia ja "tarvittaessa kutsuttavia" työsuhteita. Toisaalta vakinaisiltakin työntekijöiltä vaaditaan yhä lisää työtä ja lisää joustoa irtisanomisilla uhkaillen.

On aika rakentaa vastavoima työnantajien mielivallalle!

(Lainaukset mielenosoituksen tiedotteesta) 

 

 

Demo oli tukevasti ympäröity maijoilla ja sinivuokoilla 

 

Mitä me vaadimme:

*10 euron minimituntipalkka*

*Irtisanomissuoja tai eroraha kaikille*

*Räikeistä työnantajarikoksista kunnon tuomiot*

*Ei rikkurivärväykselle ja lakonmurtamiselle!*

*Lakko-oikeutta ei tule rajoittaa, pikemminkin laajentaa* 

 

Laineen Kasperi veti soundiauton lavalta aika hyvin 

 

 

Mielenosoittajat kuuntelivat Oikeutta siivoojille -aktiivin puheenvuoroa 

 

Harmaat lamamielenosoitukset tuottavat poliisille töitä

 

Helistintä heristeltiin IRO Researchin konttorin edessä - firma on mm. erottanut ay-aktiiveja 

 

Tang Dynasty -ravintola Kampin kulmilla sai mielenosoituksen huomion maksamatta jätettyjen palkkojen ja siirtolaistyövoiman hyväksikäytön vuoksi. 

 

Poliisikin kantoi kortensa kekoon  

 

Mannerheimintiellä syttyivät hätäsoihdut 

 

Poliisi yrmisteli kuvaajalle

 

 

"Ei tässä ole tarkoitus provosoida", sanoi poliisi hedelmälle

 

Mystisen Vastavoima-organisaation järjestämä mielenosoitus oli piristävintä mitä kaduilla on tapahtunut sitten toissaviikon (silloin ahtaajat tekivät upean fuusiomielenosoituksen joka yhdisteli mahtavia huutoja, vasaroita, lippuja, hernekeittoa ja bilettelyä). Sateesta huolimatta meininki oli tavallista innovatiivisempaa. Kulkue esimerkiksi pysähteli työntekijöiden oikeuksia polkevien firmojen eteen kuuntelemaan infopuheita, heiluttamaan lippuja ja huutamaan.

Mielenosoituksen pysäkeistä saa kätevän boikottilistan (syytökset ovat mielenosoituksen spiikeistä):

 

1. Molly Malones: ei kirjallisia työsopimuksia, nuorten ja ulkomaalaisten tietämättömyyden hyväksikäyttö.

2. IKJ Rakennus Oy: kiinalaiset työntekijät odottelevat edelleen palkkojaan. 

3. City-Lehti/Janton-konserni: ylikansallisen sijoitusyhtiön politiikka on pitää mainosjakelun palkat lattiatasolla.

4. IRO Research: ammattiyhdistystoiminnan estäminen.

5. HairStore: googlaa huviksesi "HairStore tuomio". Omistaja Veikko Nenonen on jo tuomittu ties mistä rikkomuksista.

6. Tang Dynasty: "Työsuojelupiirin tarkastuksessa ravintolan kellarista löytyi lavereita joihin jotkut ravintolan Kiinasta tuoduista työntekijöistä oli majoitettu."

7. Barona Oyj: "joustotyö"firma, jolle Finnair ja Elisa ovat ulkoistaneet toimintojaan. 

8. Multi-Link Terminals/Container Finance: alkoi värvätä lakkorikkureita Facebookin kautta. 

 

Poliisit ilmeisesti odottivat, että firmoihin oltaisiin menty joukolla sisään tai jotain, sen verran kiihottuneina ne surrasivat kyljessä. Kun mitään sellaista ei tapahtunut, poliisi odotti että mielenosoitus loppui Multi-Linkin eteen ja tuli sitten omalla joukollaan ottamaan kiinni kaksi tyyppiä, jotka olivat pidelleet soihtuja mielenosoituksen aikana. Kuinkahan monta kymmentä soihtukuvaa tässäkin blogissa on julkaistu ilman että yhdestäkään olisi otettu ihmisiä kiinni saati sakotettu?

Kiinniottojen ansiosta mielenosoitus sai kuitenkin enemmän mediahuomiota. Ensi kerralla kaikki ottavat soihdun mukaan!

Kirjoitin viime kesänä pienen artikkelin tänä vuonna julkaistavaan Yhteinen yliopisto -kirjaan, mutta teksti päätettiin jättää pois sen lyhyyden vuoksi. Julkaistaan nyt tässä. Jatkoa teemasta seuraa, sivistys nimittäin tuntuu olevan aina se, mihin vedotaan ja takerrutaan, kun Kokoomus uhkaa. Kritiikistä huolimatta sivistyksessä täytyy kuitenkin olla jotain - sen tuottamaa nautintoa tai muuta - koska siihen aina palataan. 

 

TYÖVÄEN SIVISTYS

 

 

mitä ne puhuu

vapaudesta

ja demokratiasta

koko ajan jostakin

ja mikä on tarkoitus

ne haluaa pelastaa jotakin

länsimaisen sivistyksen

josta ne ei koskaan ymmärtäneet mitään

ennenkuin jälkeenpäin

 

(Pentti Saarikoski, Mitä tapahtuu todella, 1962)

 

Opiskelijatoiminta julkaisi maaliskuussa 2009 pienen pamfletin otsikolla Tietotyö tekee vapaaksi? Kirjoituksia yliopistokapinasta. Vihkosen artikkelit käsittelevät tietokapitalismin analyysia, uuden työväen asemaa ja viime vuosina käydyn yliopistokeskustelun kritiikkiä. Julkaisutilaisuus pidettiin Porthanian aulassa ilman kummempia valmisteluita. Tapahtumaa seurannut keskustelu osoitti, miten jakautunut yliopisto on sisäisesti. Erityisesti sivistyksestä puhuminen tuntui erottelevan ihmisiä. Mitä ongelmia sivistyskeskusteluun liittyy ja onko sille vaihtoehtoja?

  

I.                    Eliitin sivistys

 

Julkaisutilaisuudessa yksi pamfletin kirjoittajista alusti siitä, miten vanhan ja ideaalisen yliopistomallin puolustaminen on muodoltaan melko samanlainen reaktio kuin perussuomalaisten vimma puolustaa ”kansakuntaa” tai vanhan vasemmiston halu puolustaa ”hyvinvointivaltiota”. Sekä puolueet että sivistysyliopiston puolestapuhujat lähtevät reaktiivisesta asenteesta. Kummatkaan eivät ole erityisen kiinnostuneita keskustelemaan suurista uudistuksista ja kummatkin vetoavat joko nostalgiaan tai kuviteltuihin ihanteisiin. Konsensuksen vaatiminen uhkaa molemmissa tapauksissa tukahduttaa yhteisön sisäisiä eroja ja samalla estää nostalgian kohteena olevan mallin kehittämisen, oli kyseessä sosiaaliturva tai yliopisto.

”Sivistyksen” puolustaminen johtaa helposti myös sivistyneistön etuoikeutetun aseman puolustamiseen. Sivistysyliopisto on ollut ennen kaikkea nationalistinen ja hierarkkinen laitos, joka on kasvattanut etuoikeutettua eliittiä valtion virkoihin tai elämään porvarillista humanistisen taiteilijan myyttiä. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana, kun puolustaa yliopistoa. Professorit haluavat pitää virkansa ja auktoriteettinsa; opiskelijat haluavat demokratiaa, mielekkyyttä ja materiaalisia etuja. Kun yliopistoissa syntyy liikehdintää, marssiiko osa jommasta kummasta ryhmästä lopulta vain vanhan yliopistomallin hierarkioiden puolesta? Sivistysyliopiston puolustaminen on kytköksissä koko vanhan porvarillisen yhteiskuntamallin puolustamiseen. Sitäkö yliopistotoimijat haluavat tehdä?

Mitä mieltä on juuttua yliopistohallinnon kolmikannan puolustamiseen, Porthanian aulassa kyseltiin. Jussi Vähämäki ihmetteli samaa Joensuun yliopiston yleiskokouksessa 19.2.2009:

Haluammeko muiden tekemää demokratiaa? Ikään kuin yliopiston hallintomalli demokratisoituisi tuomalla vielä yksi fraktio taistelemaan toisten kanssa. Maailma on todella nurinniskoin, kun kuulee jopa joidenkin opiskelijoiden aivan vakavissaan puolustavan kolmikantaa demokraattisena mallina.

Toinen Porthanian tilaisuudessa esiin noussut teema oli vääriin vastakkainasetteluihin jumiutuminen. Nykykapitalismissa ei ole kyse markkinoiden ja valtion vastakkainasettelusta. Kapitalismi tarvitsee valtiota turvaamaan markkinoiden reunaehdot, myös ja varsinkin uusliberalistinen kapitalismi. Tämän vuoksi on naiivia vaatia paluuta takaisin valtion helmoihin tai ylipäänsä olettaa, että valtio suojelisi yliopistoa markkinoiden ongelmilta.

Jos halutaan analysoida yliopiston ja markkinoiden suhdetta, täytyy ottaa huomioon muun muassa akatemian eri haarojen, yritysten ja valtion laitosten monimutkainen yhteenkietoutuminen mikro- ja makrotasoilla. Mutta tämä ei riitä. Porthaniassa puhuttiin, että instituutioiden muutosten analyysin lisäksi tarvitaan nykyisen elämänmuodon analyysia. Epävarma, pätkittäinen ja toisten armon varassa eletty elämä on nimittäin sekä yliopiston muutosta tärkeämpi teema että seurausta samasta talouden ja yhteiskunnan muutoksesta, joka on tuottanut myös uuden yliopistolain.

Oman elämän analyysi – yliopistoineen ja pätkätöineen – mahdollistaa konkreettisten kokemusten ottamisen toiminnan lähtökohdaksi. Loputon ideaaleista (sivistys, vapaus, totuus) puhuminen vie keskustelua helposti vanhoihin vastakkainasetteluihin ja ankkuroi toiminnan valmiiksi tehtyihin malleihin. Tämä ei näytä haittaavan niitä, jotka edelleen haikailevat sivistysyliopiston perään.

  

II.                  Työväen sivistys

 

Yleensä sivistyspuheen kritiikki on jäänyt tähän. Kritiikin ongelma onkin sen jääminen pelkäksi kritiikiksi. Työläistutkimus-viittauksista huolimatta se ei ole tarjonnut tarpeeksi selkeitä vaihtoehtoja sivistyspuheelle, joka kaikesta pöhöttyneisyydestään ja porvarillisuudestaan huolimatta on vedonnut moniin.

Opiskelijatoiminnan pamfletin julkaisua seuranneessa keskustelussa ehdotettiin eliitin sivistystä puolustavan puheen tilalle uuden työväen sivistystoimintaa. Kansansivistyksellähän on pitkä perinne, ja työväenliike on aina pyrkinyt kouluttamaan työväenluokkaa sekä nostattamaan luokkatietoisuutta. Sivistys on liikkeen sisällä koettu emansipatoriseksi ja demokraattiseksi voimaksi. Satojen vuosien ajan työläiset ovat levittäneet sivistystä opintopiirien, avoimien luentojen, julkisten keskustelujen, osuuskuntien, sivistysliittojen, lehtien, kirjojen ja myöhemmin radion, tv:n ja internetin avulla.

Kun työväenliike 1800-luvulla aloitti kansansivistysprojektinsa, sivistys oli eliitin etuoikeus. Koulutuksen salliminen vain porvaristolle suojeli luokkayhteiskunnan työnjakoa. Työväen omat sivistysprojektit sekä vaatimukset avoimesta koulutuksesta antoivat työkaluja, jotka mahdollistivat luokkajaon murtamisen ja pakkotyöstä pakenemisen. Tasavertaisesti tuotetun ja jaetun tiedon funktio on samankaltainen nykyajan tietotyöläisille, vaikka kapinalliset kansankynttilät loistavat nyt työväentalojen sijaan nettifoorumeilla, sähköpostilistoilla, blogeissa ja muussa sosiaalisessa mediassa, autonomisissa sosiaalikeskuksissa ja yliopiston tiloissa luvatta järjestetyissä autonomisissa opintopiireissä – unohtamatta kuuluisia lähiöbaareja.

Työväen sivistys on vaihtoehto porvarilliselle sivistysyliopistopuheelle, kunhan ymmärretään, että nykyään duunareihin kuuluu myös koulutettu massaälymystö ja että – Verkkolehti Megafonin (2/2009) pääkirjoituksen sanoin –

kyse ei liene rahvaan sivistämisestä, vaan sivistyksen rahvaanomaistumisesta. Tietotyöläiset ovat muuttumassa luokaksi, joka tekee tuotantovälineistään sekä keskinäisen ilonpidon että vihollisen harmistuksen välineitä. Kyse on työväen sivistysliikkeen syntymisestä avointen informaatioteknologioiden ja copy leftin puitteissa, mutta myös tiedontuotannon ja -jakamisen antagonistisuutta koskevan kysymyksenasettelun vahvistumisesta.

Sivistyksen käsite on kaapattava tietotyöväen käyttöön.  Sitten vain rakentamaan yhteistä yliopistoa alhaalta käsin: työväen sivistys on edelleen luokkataistelun polttoainetta.

 

 

Paskaduuni. Sana lausuttiin eräänä päivänä toukokuussa 2006. Seuraavana päivänä se palasi tuhatkertaisena. Kesäkuuhun mennessä paskaduuni oli tuottanut niin paljon vaikutuksia, ettei niiden arvoa voinut enää mitata tavanomaisilla mittareilla. Paskaduuni seikkaili pääkirjoituksissa, hiekkalaatikoilla, asiantuntijoiden tv-esiintymisissä, mielipideteksteissä, blogeissa ja kahvipöydissä. Viime vuonna paskaduuni palasi kirjamuodossa ja ilmailualan lakkona.

Toissaviikolla paskaduuni palasi Aamulehdessä. Pirkanmaalaisen yrityksiä edustavan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Rasila

 

miettii, onko meillä varttumassa nuorten ryhmä, joka "ulkoistaa" itsensä työelämästä.

- Tarkoitan sellaista porukkaa, joka ei ole saanut kotoa tai mistään muualtakaan oikeanlaista työnteon mallia tai työn iloa. Luovuttaminen on tapahtunut jo koulussa, eikä työelämään tullessa ole perustaitoja eikä asennettakaan, Rasila sanoo.

Erityisen kimpaantunut hän on siitä, että kielenkäyttöön on pesiytynyt termi "paskaduuni".

- Sen käyttämisestä pitäisi säätää raipparangaistus, koska se on hirveää toisten työn vähättelyä. Haluan kysyä, kuka on se joku muu, joka tulee tekemään ne työt, jotka eivät kelle tahansa kelpaa. 

(Aamulehti: Laman uhreja vai laiskureita?) 

 

Voimme vastata toimitusjohtajan kysymykseen: kyllä, "meillä" on varttumassa nuorten ryhmä, jonka elämässä on muutakin kuin palkkatyön "tarjoama" elinkautisura. Eikö ole ihan johdonmukaista ulkoistaa itsensä työelämästä, joka perustuu työntekijöiden ulkoistamiselle, kyykyttämiselle, joustamiselle, alistamiselle, juoksuttamiselle, kaappaamiselle, hyväksikäyttämiselle, huijaamiselle, ahdistamiselle, kiusaamiselle ja vieraannuttamiselle.

Vastausta voisi jatkaa erään 2008 julkaistun kirjan esipuheen sanoin: "Jos työpaikat eivät enää ole demokratian ja solidaarisuuden luomisen paikkoja, jos niitä hallitsee yhä useammin kaikkien sota kaikkia vastaan, yksi syy on varmasti se, että työntekijöillä ei ole enää työpaikoillaan todellisia valtuuksia neuvotella palkoistaan ja taistella oikeuksistaan. Kuinka mitään todellista solidaarisuutta ja demokratiaa voisi syntyä ilman demokraattisia käytäntöjä, joissa ihmiset ajavat yhdessä omia asioitaan. Työpaikkojen siivoaminen demokratiasta on Suomessa ay-liikkeen ja työnantajien yhteisen sopimuksen tulos."

Yksi juttu tosin ihmetyttää. Aamuporvarin jutussa sanotaan, että noin kolmasosa nuorista on niin "työhaluttomia", "työelämästä vieraantuneita", "veteliä" ja "asennevammaisia", "ettei normaalista työnteosta tahdo tulla mitään". Ihan hyvä kehitys, mutta miksi vain kolmasosa? Mitä kummaa loput nuoret tekevät? Mikä saa heidät juoksemaan yhteiskunnan 50 vuoden päästä ehkä lupaamien palkintojen perässä nuolemassa työnostajia, myymässä ruumistaan ja kauppaamassa aivojaan? Täytyyhän heidän tietää, että me olemme maailmanhistorian ensimmäinen sukupolvi, jonka elintaso on huonompi kuin heidän vanhempiensa. Eikä yhteiskunnan ja työelämän muutos ole tietenkään vain sukupolvikysymys, kysykää keltä tahansa ei-kokoomuslaiselta viisikymppiseltä tai lukekaa Juha Siltalaa. Katsokaa tuloerojen kasvua, mielenterveystilastoja…

 

Paskaduuni-kimpaantumisensa kanssa toimitusjohtaja on kuitenkin hutikassa. Kuten Ilmailualan unioni viime syksyn lakkotiedotteissaan tarkensi, duunin paskuus ei koske sisältöä, vaan muotoa. Siivouksesta, nettidesignista tai laukkuapinoinnista tulee paskaa huonojen työehtojen, ahdistavan työilmapiirin ja nopean työtahdin vuoksi, ei työn sisällön takia.

Antakaa vastikkeeton ja ehdoton perustulo vähintään 800 e kuukaudessa, niin jotkut meistä ehkä harkitsevat palkkatyötä uudestaan: silloin voisi jättää stressaamisen vähemmälle ja keskittyä itse asioihin.

Kansan Uutisissa on hyvä kolumni, joka kattaa taloudellisen elämäni aika tarkasti:

 

Kaikille ei ole tässä maassa tällä hetkellä töitä tarjolla. Moni tekee työtä elämättä tuloillaan. Moni tekee työtä käytännössä katsoen ilmaiseksi. Moni tekee tärkeää työtä, jolle ei suoraan voida laskea tiettyä tuottavuutta. Moni tekee työtä, jota yhteiskunta ei edes määrittele työksi. Mikään näistä ei ole edes ihmisen omaa kykenemättömyyttä, se on yhteiskunnan mätä kohta.

Pätkätyöläiset, vuosikausia ketjutettuja määräaikaisuuksia tekevät, ilman työsopimusta työskentelevät, ilman vakituisen työsuhteen etuja työskentelevät, taiteilijat, opiskelun ohella työskentelevät, muut kahta tai useampaa työtä tekevät, lasten saannin vuoksi työelämän ulkopuolella olevat, omaishoitajat – päin naamaa syljettyjen listaa voisi jatkaa loputtomiin. Siitä vain tulisi oksettavan pitkä. Vähintään yhtä pitkä tulisi yhteiskunnallisesti haitallista työtä tekevien listasta. Pörssikikkailijoista, wahlrooseista ja muista, joita palkitsemme heidän perseilystään.

Riittävä perustulo on ajattelemisen arvoinen ratkaisuehdotus siihen suureen epäkohtaan ja vääryyteen, ettei kaikilla ihmisillä yhteiskunnassamme ole mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään. Sen oikeuden puolesta soisi jokaisen vasemmistolaiseksi itsensä mieltävän kamppailevan viimeiseen asti.

(Perustulokeskustelua poteroista)

 

Jos Demos Helsingin tekemä selvitys "hyvästä työelämästä" pitää paikkaansa, tulevaisuus saattaa olla parempi:

 

Vanhassa, vuosikymmenten takaisessa työkulttuurissa on totuttu siihen, että ihmisiä pitää käskeä. Nyt 85 prosenttia nuorista hankkii keski-asteen tai korkeakoulutuksen. Ja mitä enemmän he istuvat koulussa, sitä suuremmat odotukset heillä on ja sitä vähemmän he suostuvat komenneltaviksi.

[…] sellainen aika ei enää palaa, että kaikki kokisivat velvollisuudekseen tehdä henkensä pitimiksi mitä tahansa työtä.

(Aamulehti, em.) 

 

Ihmiset pakenevat työstä, kun työ on paskaa. Kaikkien sukupolvien paskaduunareiden pitäisikin yhdistyä ja näyttää työnostajille yhteistä, suurta ja sykkivää keskisormea, kun nämä eivät takaa kunnon palkkaa, siedettäviä työehtoja sekä - perustuloa. 

 

 

Prekaari pique-nique

 

Olin pari viikkoa sitten Jyväskylässä harjoittelemassa uuden aallon osallistuvaa työläistutkimusta. Ääninäytteitä materiaalista (mp3):

 

"A." kertoo spontaanista työväen vastarinnasta

 

Vankilassa istunut amatööri ja ammattihieroja puhuvat työstään 

 

"Krisse", sekoitus fordismia ja joustotyötä; muu työläisnuoriso keskustelee juopottelusta

 

… prekaaria derivointia, jotain gonzon ja psykomaantieteen väliltä. Harhaillaan missä harhaillaan nauhurin ja kameran kanssa, seurataan ketä seurataan, kerätään materiaali ja herätään kun tulee sen aika.

Kun savu on hälventynyt, kirjoitetaan jotain.

Sitä odottaessa.

 

 

Raimo blows

 

Itse tapahtuma oli pettymys. Työväki oli kännissä, se on totta, mutta ei niin isolukuisena kuin aikaisemmin. Ensiksi yläkaupunki oli aidattu puomeilla ja järkkäreillä, jotka valvoivat ettei alueelle viety viinaa. Kieltolaki revisited! Toiseksi ilmeisesti jokin asukasyhdistys oli saanut Lounaispuiston suljettua kokonaan: ei tapahtumia, ei juomista, ei läpikulkua. Yhdistys siis sulki julkisen tilan. Mikrofasistien kontrolli on kourinut Jyväskylän juovikkaaksi. Työväki vastusti kontrollia ajamalla roskiksella päin tiesulkua, mutta kuusi järjestysmiestä pysäytti kulkuneuvon. Näin matalalla on prekaarin organisoitumisen taso Jyväskylässä.

 

 

Perusprekariaatin virtsa hapertaa porvariston tukipylvästä

Sanoma News painostaa freelancereita

Toimittajien edunvalvontajärjestö Journalistiliitto katsoo Sanoma News -konsernin lehtien painostavan freelancereitaan luovuttamaan kaikki taloudelliset tekijänoikeutensa mediatalolle. Laajenevista tekijänoikeuksista ei liiton mukaan aiota maksaa mitään korvauksia. 

 

Tässä on edelliseen postaukseen liittyvä konkreettinen esimerkki siitä, miten kapitalismissa yritykset loisivat sosiaalisia verkostoja sekä toimivat kiinniottajina. Yhteismaiden aitaajat.

Adressin freelancereiden oikeuksien puolesta voi allekirjoittaa täällä.

Piraattiliitto, Piraattipuolue ja Effi ovat tehneet paljon hienoa työtä immateriaalioikeuksien eteen. Toivonpa silti, että jatkossa tällaisia vedätyksiä vastaan käydään räväkämmin kuin lähettelemällä kansanedustajille Orwell-kirjoja.

 

PS. Kuinka paskaduuneilla selvitään? Keskustelua @ Yle radio 1 (mp3)

 

 

Mitä järkeä siinä ylipäänsä on, että opiskelijat joutuvat tekemään kahta työtä, opintoja ja hanttihommia päästäkseen samaan tulotasoon kuin työttömät ja sosiaalitoimiston asiakkaat, jotka eivät tee mitään.

("Jaska", taloussanomat.fi)

 

… your promotion depends on some other guy not getting promoted or even getting sacked. The competitive principle applied to work means that your success is achieved at the cost of someone else’s failure. Big companies are hotbeds of intrigue and plotting for this reason[, and so is capitalism itself].

You start by doing work experience, you graduate to being bossed around by idiots, you become idiotic and, then, if all works out well, you end up being the idiot who bosses other people around.

‘The carrot of happier tomorrows has smootly replaced the carrot of salvation in the next world. In both cases,the present is always under the heel of oppression,’ writes [Raoul] Vaneigem.

(Hodgkinson, How To Be Free, 2007, s. 39-40.)

 

Jos työttömyys pitäisi rahoittaa työttömyyslainalla ja eläke vanhuuslainalla, niin tässä maassa nousisi aseellinen kapina. Päättäjät jeesustelevat televisiossa että pienimpiä eläkkeitä pitää korottaa, koska niillä ei voi elää. Mutta kuinka paljon on opintotuki? Alle puolet siitä.

Eikä pidä unohtaa sitä, että valtiovallan mielestä nuoren pitäisi uhrata itsensä kansantalouden alttarille heti 18 täytettyään että saadaan eläkkeille maksaja. Ja lapset pitäisi tietysti tehdä heti nuorena, että tämän kansan tulevaisuus on turvattu, mutta opinnot on pakko silti tehdä tavoiteaikataulussa, ja tietysti täytyy olla mahdollisimman innovatiivinen että luo uutta teollisuutta ja maksaa hyvin veroja. Sairastua ei saa, valittaa ei saa, ja nuoruuteen kuuluva itsensä etsiminen on kielletty, koska se kuluttaa kallisarvoisia vuosia työurasta.

 ("Jugular", taloussanomat.fi)

 

 

Seuraavaksi: Työväen sivistys, eli mitä tehdä tietokapitalismipuheelle.

 

Käytiin tässä keskustelua abstraktista ja konkreettisesta. Hegeliläisittäin määriteltyä abstraktia täytyy vastustaa, koska, kuten on sanottu, sellainen abstrakti ajattelu on yksipuolista, latistavaa ja alistaa todellisuuden moninaisuuden ja halut idealistisille kaavoille.

Uuden työn ja tietokapitalismin myötä abstraktin ja konkreettisen vastakkainasettelua on yritetty kääntää nurin. Jos muistan oikein, niin Jussi Vähämäki kirjoittaa tulevassa kirjassaan Itsen alistus "konkreettisiin faktoihin" takertuvan tutkimuksen naiviudesta. Esimerkiksi empiristinen sosiologia leikkaa todellisuudesta mahdollisuudet, potentiat, alttiudet ja lopulta subjektiivisuudet. Nyt kun tietokykykapitalismissa koko elämän ajasta on tullut tuottavaa ja kun tuotanto tapahtuu aivojen välisen yhteistyön verkostoissa, niin tutkimus täytyisi Vähämäen mukaan aloittaa pikemminkin abstraktista, eli juuri mahdollisuuksien ja potentiaalien kartoittamisesta - siitä, mistä Uuden työn sanakirjan käsitteissä on kyse.

Nurinpäinkääntö jatkaa Vähämäen deleuzelelaista eetosta. Paitsi että Deleuze halveksuu abstraktia. Deleuze tuhoaa sekä abstraktin että potentiaalisuuden omassa ontologiassaan virtuaalisen käsitteellä. Virtuaalinenhan määritellään "todelliseksi mutta ei aktuaaliseksi, ideaaliseksi mutta ei abstraktiksi". Virtuaalisuus liittyy kykyihin, alttiuksiin, taipumuksiin ja mahdollisuuksiin, mutta virtuaalinen ei ole abstraktia, vaan konkreettista. Virtuaalinen kietoutuu konkreettisiin materiaalisiin prosesseihin. Miksi siis sekoittaa abstrakti ja virtuaalinen, kun asia on näin yksinkertainen?

Tietenkin Vähämäki tuntee deleuzensa. Virtuaalinen kääntyy abstraktiksi, koska työ on kääntynyt abstraktiksi, niin kuin Bifo kirjoittaa:

 

Ajelehtimisten ja merkityksettömien liikkumisten edellytys on abstrakti työ siis toiminta ilman sidosta konkreettiseen sisältöön. Pääoma poistaa eksistensistämme kaikki konkreettiset sisällöt, tekee elämästämme tyhjän ruhon, joka on pelkästään arvoa tuottavaa työaikaa. Abstraktin työn metropolin liikkuminen on aina liikkumista ilman merkityksiä ja ilman suhdetta toiminnan konkreettiseen sisältöön. Abstraktin työn liikkuminen on ylhäältäpäin suunnattua ja uudelleenrakennettu arvoa tuottavan abstrakti-ajan funktioksi . Ajelehtimisien laatu on siis sama kuin abstraktin työn laatu eli vailla ominaisuuksia. Kuitenkin ajelehtiminen - trippi, sekoilu, huliganismi, kiertolaisuus, huumeet - ovat olemassa pelkästään kieltäytymisenä. Kieltäytymisenä ilman keskipistettä ja ilman synteesiä, rihmastomaisena kieltäytymisenä.

Jättäytymistä, hajoamista, deterritorialisaatiota. Ajelehtimisia ei ole olemassa ilman elämän redusointia abstraktiksi työajaksi.

(New York Terminal)

 

Abstrakti työ: ei sidosta konkreettiseen sisältöön, elämä tyhjänä ruhona, liikkumista ilman merkityksiä, työtä vailla ominaisuuksia, abstraktia työaikaa… Kuinka paljon tällä on enää tekemistä virtuaalisen kanssa?

Pitäisi selvittää enemmän, mitä kaikkea tapahtuu, kun Deleuzen ontologian "virtuaalinen" käännetään työntutkimuksen tai autonomian "abstraktiksi" (olettaen, että tässä on kyse siitä).

 

 

Liite: Deleuzen ontologiasta

virtuaalinen <-> intensiivinen <-> aktuaalinen

(ideaalinen <-> [deterritorialisaatio] <-> materiaalinen)

(filosofia <-> taide <-> tiede)

 

… konsistenssin taso, immanenssin taso, elimetön ruumis, ideaalinen pinta

<-> moneus, eron ero

<-> paon viiva, kvasisyy, halukone, abstrakti kone (?)

<-> (intensiivinen: resonanssit, pakkoliikkeet, yksilöitymisprosessit)

<-> muodot ja substanssit, sisällöt ja ilmaisut (kaksoisartikulaatio)

<-> aktuaalinen: fysikaalis-kemikaaliset, orgaaniset ja kulttuurilliset kerrostumat

 

 

En ole koskaan tajunnut työelämää. Meidät yritetään pakottaa myymään ihmisyyttämme työnostajille sellaiseen hintaan, että työnostajat saisivat työstämme voittoa eikä meille jäisi aikaa elää hyvää elämää. What?

Työelämä here I come:

 

Harjoittelijan palkka kiven alla

Työharjoittelijoille koitti entistä kovemmat ajat. Joillakin aloilla harjoittelupaikat ovat vähentyneet reilusti alle puoleen. Paitsi että paikat ovat kortilla, myös tienestit jäävät ohueksi tai niitä ei tule lainkaan. Onko opiskelijalle maksettava palkkaa, vaikuttaa olevan nyt työnantajien suosikkikysymys.

 

Pomo pitää palkastaan kiinni

Britannian työttömyys kasvaa ennätystahtia

Moni nuori pelkää jo työpaikkansa puolesta

 Yhä syvemmälle mennään

 Tutkimus: Työelämä väsyttää eurooppalaisia

 

Tutkimus: Nuorten elämä on kiireistä ja stressaavaa

Valtaosa Suomen nuorista kokee elämänsä kiireiseksi. Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä nuoresta naisesta ja kaksi kolmesta nuoresta miehestä pitää elämäänsä kiireisenä ja stressaavana.

Nuoret tuntuvat myös pelkäävän työelämää. Nuorista miehistä vajaa kolmannes ja nuorista naisista vajaa puolet oli sitä mieltä, että työelämä on "pelottava paikka".

Nuorista yli puolet pelkää, etteivät he löydä töitä tulevaisuudessa. Melkein puolet nuorista on toisaalta huolissaan omasta jaksamisestaan tulevassa työelämässä.

 

Ei ihme, että tapahtuu tällaista:

Yliopiston 75-vuotisjuhlien traaginen loppu - Masentunut opiskelija poltti valkolakkinsa, rintaliivinsä ja itsensä

 

Nyt ei säästy mikään

 

 

Pieni yhteenveto Opiskelijatoiminnan ja yliopistolakitoiminnan sisäisestä kritiikistä.

 

1. Patomäkeläinen ideaalidiskurssi ja nostalgia kuvitellun sivistysyliopiston perään eivät onnistuneet organisoimaan yliopistolaisia vastarintaan, eivät vuonna 2005, kun uusi palkkausjärjestelmä ajettiin väkisin yliopistoihin, eivätkä vuonna 2008, kun uusi yliopistolaki oli ensimmäistä kertaa julkisuudessa paljon esillä. Liike on syntynyt vasta konkreettisten tekojen myötä: vastarinnan organisoimiseen tarvittiin Vanhan valtaus, Tieteen päivien interventiot ja yliopiston yleiskokous, joita kaikkia vauhditti tilan luvaton haltuunotto. Sivistyksen, vapauden ja oikeudenmukaisuuden kaltaisista abstrakteista ihanteista puhuminen ei pelottanut vihollisia eikä toisaalta innostanut liittolaisia toimimaan. Vasta konkreettiset teot innostivat - ja samalla pakottivat vastapuolen neuvottelemaan ja ottamaan kantaa (opetusministerikin hätkähti jo sen verran, että tarjosi opintorahan nostoa palkkioksi hiljentymisestä).

Artikkelissaan "Wissensarbeit Macht Frei" Peltokoski & Kaitila myöntävät, että esimerkiksi Patomäellä on ansionsa vaikkapa yliopistolaisten hiljaisen vastarinnan dokumentoinnissa. Samalla he osoittavat sivistyspuheeseen perustuvan kritiikin reaktiivisuuden ja rajoittuneisuuden.

Artikkelin kriittiset pointit voidaan tiivistää seuraavasti:

a) humanistis-vasemmistolainen yliopistouudistuskritiikki on liian rajoittunutta: uudistuksessa ei ole kyse vain yliopiston tai edes koko julkishallinnon sisäisestä prosessista, vaan tietotaloudesta ja kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän muutoksesta.

b) samalla sivistyspuhe on väärällä tavalla yleistä, koska siinä samastetaan yliopisto julkishallinnon muihin instituutioihin. Yliopisto ei kuitenkaan ole mikä tahansa virasto, vaan etuoikeutettu tiedontuotantolaitos.

c) kritiikki vaikuttaa vaativan paluuta valtion helmoihin, vaikka juuri äsken samantyyppinen kritiikki hyökkäsi valtiollista totalitarismia ja kontrollia vastaan.

d) mainittu valtiouskoisuus liittyy kritiikin reaktiivisuuteen: "sivistykseen" pohjaava kritiikki vaikuttaa vain itsepäisesti vastustavan uudistuksia ja "reagoivan niihin kriittisesti" sen sijaan, että se ohjaisi ihmisiä organisoitumaan autonomisesti ja muuttamaan yliopistoa sisältä käsin.

 

Vastarinnan organisaatioiden rakentamisen sijasta sivistysyliopistopuhetta luonnehtiikin fanaattinen usko ideaalidiskurssiin. Se uskoo poliittisten päättäjien vakuuttamiseen pelkän rationaalisen argumentoinnin keinoin. Se pyrkii paljastamaan poliittisille päättäjille, että uusi hallintokulttuuri sotii tieteellistä toimintaa luonnehtivia ihanteita ja tieteelliselle toiminnalle ominaista omaa "tuloksellisuutta" vastaan. Tällainen puhe ei tuota työtaistelua, vaan valtiovallan edessä uskollisesti argumentoivia tyttöjä ja poikia. 

 

e) lopuksi sivistyspuhe naturalisoi tieteentekemisen yhdenlaiseksi:

 

Tiede esitetään luonnostaan jonkinlaisena. Tieteellinen toiminta on ikään kuin paratiisielämää, jota huonosti mittaavat mittarit nyt uhkaavat. Ennemminkin näyttäisi siltä, että mittarit istuvat liiankin hyvin humanistisesta neromyytistä nousevaan yksilöiden väliseen kilpailukulttuuriin, joka yliopistolla vallitsi käytännössä jo ennen uudistuksiakin.

 

Opiskelijatoiminnan sisälläkin on huomauteltu, että "sivistysyliopisto on saksalaisen idealismin perua, jolloin eliittifilosofit pohtivat maailmasta eristyksissä sitä, missä määrin maailma on yksilön tietoisuuden luomaa". Sivistysyliopistodiskurssi ei ensinnäkään ota huomioon kapitalismissa tapahtunutta siirtymää tietotalouteen ja yliopiston roolia tässä siirtymässä. Lisäksi sivistysyliopistopuhe "on jo täysin integroitu yliopistolakiuudistuksen puolustajien retoriikkaan. Kun opetusministeriössä tai yliopiston johdossa avataan suut uudistusmantraan niin siinä korostetaan kuinka sivistysyliopisto säilytetään tulevaisuudessakin."

 

2. Mitä meillä on tarjota abstraktien ideaalien ja sivistysnostalgian tilalle? Kaksi asiaa: yliopiston tarkastelu työläisyyden ja luokan näkökulmasta sekä tietotyöläisten itsenäinen organisoiminen. Ensiksi on kuitenkin unohdettava moralisointi ja myönnettävä nykyinen tilanne:

 

Muuttuvilla työmarkkinoilla entistä harvempi opiskelija hakee yliopistosta "sivistystä" tai ylevästi kajahtavaa "korkeinta oppia". Korkeakoulutukseen aletaan suhtautua ammatillisena opetuksena ja siltä haetaan tukea henkilökohtaiseen kilpailukykyyn. Kysymys on kirjaimellisesti omaan itseensä sijoittamisesta. Tutkintotodistuksen titteli menettää juhlavan leimansa.

Sivistysyliopistopuheessa tällaiset kehityskulut ovat kauhukuvia. Niinpä sitä uhkaa jatkuvasti muuttuminen opiskelijoiden sekä tutkijoiden ja opettajien moralisoinniksi. Tieteellistä toimintaa määrittävän idealismin nimissä olisi mentävä sieltä, missä aita on korkein, vaikka se tarkoittaisi miinusta suoriutumispisteissä ja siis omien välittömien etujen kieltämistä.

Sen sijaan, että pitäisi "vastuuttaa" opiskelijoita ja työntekijöitä ponnistelemaan herooisesti järjestelmärationaliteettia vastaan, uusien taistelujen on kyettävä vastaamaan tietotyövoiman, opiskelijat mukaan luettuna, välittömiin intresseihin sekä kyynisyyden ja opportunismin ilmapiiriin. Yliopistomuutoksen sisältämiä ristiriitoja on radikalisoitava järjestelmän logiikan sisältä käsin.

 

Peltokoski & Kaitila erottavat kolme aspektia yliopiston suhteesta työläisyyteen:

a) yliopistossa tehdään tietotyötä eli tutkitaan ja tuotetaan tietoa,

b) yliopisto tuottaa tietotyöläisiä eli toimii palvelualan yrityksenä elinkeinoelämälle,

c) yliopisto käyttää korkeasti koulutettua työvoimaa eli toimii itsekin työnostajana.

Abstrakti puhe tutkimuksesta, tieteestä tai opiskelusta yleensä ei tarjoa kovin lupaavia mahdollisuuksia vastarintaan. Paremmin toimii työläistutkimus:

 

Tiedeideaalien rakentamisen sijasta olisi avattava poliittisen tutkimuksen projekteja ja kysyttävä esimerkiksi, millaisia selviytymiskeinoja ja hiljaisen vastarinnan muotoja yliopistotyöntekijöiden joukoissa jo vallitsee. Olisi tarkasteltava tietotyövoiman omaa asemaa koskevaa tietoisuutta ja asemaan liittyviä kokemuksia. Missä määrin voimakas identifikaatio "oppineisuuteen" sekä eronteko työläisyyteen hankaloittaa omaa tilannetta ja etuja koskevien arvioiden tekemistä? Millaisia intressejä tietotyövoimalla on?

Pitkällä tähtäimellä olisi perättävä tietotyövoiman organisoituja työtaisteluja. Sivistysyliopistopuheesta on vaikea kuulla ääniä organisoituneesta joukkovoimasta ja voiman käytöstä.

Poliittisen tutkimuksen ei ole tarkasteltava yliopistoa yliopiston tai tieteen "itsensä vuoksi". Tehtävänä ei ole yliopiston tai ideaalitieteen pelastaminen. Yliopistomuutosta on tutkittava kapitalismianalyysin ja luokkateorian päivittämiseksi. Tiede ja yliopisto pelastuvat, jos tietotyöläiset pelastavat ne osana luokkakamppailuaan.

 

3. Ehkä suurin argumentti, jolla tässä esitettyä kritiikkiä voidaan liikkeen sisällä vastustaa, on se perinteinen demarikyyninen veto: "Liian radikaalia, te säikytätte potentiaaliset liittolaiset pois…" Argumentti on sikäli outo, että tähän mennessä liike on kasvanut sitä enemmän, mitä radikaalimpaa toimintaa se on järjestänyt. Vasta Vanhan luvaton haltuunotto käynnisti yliopistolakia vastustavan toiminnan, vasta interventioilla mainostettu yleiskokous toi sen yleiseen tietoon ja vasta mielenosoitusten sarja hallintorakennuksen valtauksen kanssa antoi sille hätkähdyttävää pontta. Mihinkään näistä ei "kriittinen julkinen keskustelu" yksin pystynyt.

 

Höysteenä vielä pätkä siitä, miten ihana se nykyinen yliopisto on:

 

Yksilönä kukin akateemikko osallistuu loputtomaan kilpajuoksuun, jossa keskiarvo nousee jokaisen arviointikierroksen myötä. Paraskaan suoritus ei loppujen lopuksi ole riittävän hyvä. Nekin, jotka pärjäävät hyvin eli ovat reilusti keskiarvon yläpuolella, kokevat aitoa kammoa siitä, että seuraavalla kierroksella he tippuvat pohjalle ja sieltä kokonaan pois liigasta.

Minusta oli varsin kiinnostavaa huomata, että jopa ne, jotka ylsivät huipulle, joutuivat pelon valtaan heti RAE:n jälkeen. Huomaan aivan saman taipumuksen Suomessa, missä jokaista kansainvälista ranking-ykköstä tai -kakkosta seuraa rituaalinomainen kehotus olla jämähtämättä paikalleen, suorittaa entistä tehokkaammin, jottei Suomi vain menettäisi arvokasta, mutta haurasta johtoasemaansa! Vöiden kiristämiselle ei näy loppua.

- - -

Nykykapitalismin kulttuurissa oleellista myös akateemiselle työnteolle on se, että siihen liittyy saumattomasti loputtomien kauneuskilpailujen kierre, joka on suunniteltu vastaamaan kansainvälisten sijoittajien tarpeita. Sijoittajan prioriteeteista on tehty kaiken muun konteksti eli perusta. Tämä rooli oli ennen luonnolla, jonka kuviteltiin olevan muuttumaton ja pyhä. Nyt sijoittajien tarpeet ovat tarpeista tärkeimmät, ja niihin vastaavat välittömästi ylityöllistetyt (mutta myös ylipalkatut) KIBS-työntekijät. Mitä ovat nämä tarpeet? Tietää, ilman syvällistä tuntemusta tai pitkäaikaista sitoutumista, tai edes maantieteellistä läheisyyttä, mistä löytyy paras ja nopeimmin kasvava liikevoitto; tietää ja voida verrata ilman turhaa tietämystä.

(Eva Berglund: Entisen yliopistolaisen pohdintoja näkymisen tärkeydestä)

 

Kokemuksista nykyisessä yliopistossa avaudutaan myös Opiskelijatoiminnan foorumilla.

 

Ne on tulossa hakemaan sua töihin tai johonkin muuhun kilpailuhenkiseen paikkaan missä sua mitataan ja kontrolloidaan.

 

 

Sä yrität neuvotella niiden kanssa rauhanomaisesti, mut ne kannattaa ydinvoimaa. Sä et mahda niille mitään. Sä taidatkin olla luuseri.

 

 

Ja muista tämä kun pääset rekrytöimään!

 

Pomot väittää että sä oot vapaa. Mutta niiden illuminaatti panee sua peppuun:

 

Verkkouutiset kertoo: Työaikoja ja ylitöitä ei kirjata kunnolla

 OMG!

 

Taloussanomat kysyy: onko työssä enää mitään mieltä?

ZOMG!

 

 Sama lehti paljastaa: Opintorahan nosto on pieni ilo

LOLROTFLMAOTSETUNGMARKETSTALINISM!

 

 

Jeesustakin kyllästyttää.

 

 

Tekee kyllä mieli ampua soosit pihalle!

 

There is only one solution:

 

 

Tee se jo tänään!

Tai miten olisi jos alkaisit saman tien yleislakkoon?