Vallankumouksen hedelmiä

Krp:n sensuurilistan 1047 sivusta vain 9 sisältää varmuudella lapsipornoa, ja 89 % listan sisällöstä on ilmeisesti täysin laillista (sisältäen laillisen hetero- ja homopornon lisäksi mm. nettiaktivistin sivut, korealaisen portaalin, foorumeita, nettityökaluja, japanilaisen ISP:n ja erilaisia top-listoja).

Uusimman selvityksen asiasta tarjoaa Effi. 

Viime aikojen kontrollitoimista tämä hallituksen ja poliisin yritys päättää Suomen nettiliikenteestä on kohdannut eniten julkista vastustusta. Foorumit Hesarista ja Tietokone-lehdestä Muropakettiin ja Piraattiliittoon kuohuvat, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille on tehty kymmeniä kanteluita, Helsingissä järjestetään pian mielenosoitus ja viestintäministeri Suvi Lindénin eroa vaativan adressin on allekirjoittanut jo noin 12 000 ihmistä. Viimeisin veto on Jagen tottelemattomuustempaus.

Se, mitä voisi luulla konkreettiseksi tilaksi - kadut, kauppakeskukset ja puistot - voidaan näköjään sensuroida vääristä ihmisistä ja viesteistä ilman valtavaa protestia, kun taas netti, joka arkijärjelle vaikuttaa abstraktilta ja epätodelliselta, muuttuukin yhtäkkiä kamppailukentäksi vapaudesta ja autonomiasta.

Megafonisti voisi nähdä tapahtumien kulussa jälleen yhden uuden talouden kokeilun: kun sosiaaliset in real life -suhteet siirtyvät yhä enemmän nettiin, niitä voidaan kontrolloida ja säädellä mukavasti sensuurimekanismeilla. Epäsopivaa tietoa karsitaan, ihmisaivojen toimintaa optimoidaan ja ylipäänsä ihmisten väliset suhteet välitetään viranomaisten kautta, mikä

kertoo suoraan sen, että juuri suhteista toisiin ihmisiin, kommunikaatiosta ja kenties jopa epämääräisestä hengailusta toisten kanssa on tullut nykytalouden voimavara, jota yritetään kaikin tavoin käyttää hyödyksi ja jonka ohjauksesta ja kontrolloinnista on tullut kapitalismin toiminnan kenttä. [lähde]

 

Onneksi Opendns.fi auttaa ohittamaan sensuurin:

Suomalainen yhteiskunta on ajautunut siihen pisteeseen, että valtiovalta on alkanut rajoittaa ihmisten sananvapautta Internetissä estolistoilla. Näille listoille on valitettavasti päätynyt sivustoja väärin perustein ja pelkona on, että estolistoilla pyritään tulevaisuudessa yhä enemmän rajoittamaan ihmisten vapautta liikkua Internetissä. [Tämä pätkä on kohun jälkeen poistettu sivuilta. - Klem.]

Tarjoamme teille täysin ilmaisen, avoimen, nimipalvelun, joka mahdollistaa Internetin käyttämisen vapaasti.

Palvelin	IP
ns1.opendns.fi	217.112.252.215
ns2.opendns.fi	82.118.211.204

Sensuuri on helppo kiertää, kun laittaa verkkoasetuksiin dns:ksi jomman kumman ip:n. Je.org julkaisi ohjeita jo ennen kohua, ja opendns.fin kautta vapaa yhteys toimii käytännössä yhtä nopeasti (viive on ollut noin 30 ms) kuin ilman sensuurikiertoa. Operaattoreista Dna on tosin jo ottanut käyttöön järeämmän proxysensuurin, jonka kiertäminen on vähän tylsempää.

Toinen juttu on yksinkertaisesti käyttää anonymouse.orgia. 

Aika näyttää olevan kypsä immateriaalioikeuksien politisoimiselle muutenkin. Piraattiliiton lisäksi meillä on pian Piraattipuolue, uusi Valtamedia ja muuta ylijäämää.

Kontrolliyhteiskunta toimii: lyhyen ajan sisällä valtaajat on häädetty kahdesta talosta, Romanian romanien siltarumpuleiri on tyhjennetty ja KRP on alkanut kokoomusministerin mandaatilla pystyttää sähköisiä mustia aukkoa: epämääräisin perustein sensuroituja nettisivuja, joihin linkittäminen saattaa imaista linkittäjän itsensä sensuurilistalle - jos linkittäjä on aktivisti, poliisi sensuroi; jos linkittäjä on Hesari, poliisi ei sensuroi.

Mainitut kontrollitoimet on kaikki tehty turvallisuuden nimissä.^[*] Turvallisuusyhteiskunnassa kaupunkitilaan ei saa ilmestyä graffiteja tai sähkökaappeihin julisteita, koska ne ovat merkkejä ympäristön turvattomuudesta, samoin kuin spurgujen ja anarkistien oleskelu kauppakeskuksessa.

Vastaavasti muut huumeet kuin etanoli, kofeiini ja nikotiini kielletään "ihmisten oman turvallisuuden" vuoksi, ja mielenosoitus  voidaan saartaa mellakkapoliisin, Jouha-joukkojen ja tarkka-ampujan voimin ennen kuin mitään on tapahtunut, jotta turvallisuus olisi varmasti taattu.

Ja niin edelleen, kunnes kaikki yhteiskunnalliset virrat ovat kontrolloitavissa sopivan joustavasti ja tulosvastuullisesti. Parhaimmassa tapauksessa kontrolli voidaan suorittaa aina etukäteen: pysäytetään ja tutkitaan vääränlaiset ihmiset kaiken varalta, estetään pääsy hankalille nettisivuille, siivilöidään epäsosiaalinen aines esiin jo koulussa, manipuloidaan fiiliksiä, odotuksia ja itsekuria kontrolliin sopivaksi …

 

Turvallisuus ei ole turvallista 

Turvallisuus tarkoittaa, että jokin instituutio määrittelee ihmisten tarpeet ylhäältä päin ja soveltaa sitten määritelmiään väkivallalla uhaten. Näin toimii sossu, näin toimivat Stop töhryille -kampanja, työmarkkinat ja koko liberaali demokratia.

Turvallisuus-paradigman ongelma - kurjuuden lisääntymisen ja ihmisten omanarvontunnon tappamisen lisäksi - on sen rekyyli. Kontrolli, häädöt ja sensurointi eivät tietenkään voi johtaa turvallisuuteen, vaan ne  tukahduttamisen ohessa nostavat vastaväkivallan aaltoja ja synnyttävät lisää kapinoita. Nettisensuuri kierretään ja levitetään maailmanlaajuiseksi uutiseksi, joka tekee Suomen (ja Hollannin) valtion naurunalaiseksi, kaupunkitilan hygieniaa vastustetaan Reclaim the City -kulkueilla ja kadunvaltauksilla, taloja vallataan lisää,  vaatekaapeissa kasvatetaan kannabista ja Helsingissä perustetaan liikkeitä vapaan kaupungin puolesta.

Intensiivisimmillään reaktiot kapitalistiseen hygieniaan ovat Ranskan (’68, ‘05, ‘06) ja Tanskan luokkaa.

"Kun kuultiin että vanhaa miestä on hakattu, alko porukka soitella toisilleen ja kokoontua Folkets Parkiin. Siellä revittiin katukiviä maasta ja puhuttiin että nyt hyökätään kyttiä vastaan. Pian sytty ensimmäinen roihu, ikkunoita hajotettiin ja kohta olikin ensimmäiset kyttämaijat Stengadella ja Baggesensgadella. Me ei haluttu että kytät ahdistelee tavallisia ihmisiä miten haluaa, joten päätettiin hyökätä niitä vastaan. Haluttiin että kytät lopettaa. Meitä oli noin 20-35 nuorta jotka hyökkäs. Kytät heitti kyynelkaasua ja päätettiin perääntyä Blågårds Pladsille. Siellä jotkut hajotti kirjaston ikkunoita, mutta ne ei ollu täkäläisiä. Me ei oltais tehty niin, koska me asutaan täällä."

1. Olemme selvästi prekaareja. Kaikki on meille epäselvää, eriytymätöntä ja epävarmaa, apeironmaista alkumassaa, jonka ilmapäinen Anaksimenes-klovni tulkitsee väärin ja jonka kapitalistis-byrokraattiset pythagoralaiset valjastavat järjestyksen nimissä.

2. Tuotanto on välttämätöntä elämälle, mutta ei palkkatyö. Palkkatyön vaatima itsensä myyminen työnostajille, joita virheellisesti myös työnantajiksi kutsutaan, on todellakin vastoin arvoamme.

Kuitenkin nykyisessä workfare-yhteiskunnassa, joka on jättänyt kultaisen welfaren kauas jälkeensä, arvomme määritellään työn kautta: sen mukaan, kuinka paljon (kuinka kiireisesti) alistumme tekemään. (Palkka)työttömyys on häpeä ja sosiaalinen kuolema.

3. Tärkeää ei enää ole tehdä jotakin tiettyä työtä, vaan mitä tahansa työtä: työstä on tullut pelkkä moraalinen kategoria. Siksi nietzscheläisen antimoralistin täytyy kieltäytyä työstä.

4. Silti minut on välttämättä sidottu työelämään ja päämäärärationaalisen aikuisuuden ihanteeseen. Elän luotolla, olen valtiolle velkaa opintolainani. Kun otan lainaa, sitoudun astumaan huoranpyörään tulevaisuudessa. Jos en ottaisi lainaa, joutuisin elämään pyörässä jo nyt, niin kuin useimmat elävät.

5. Turha iloita perisynnistä pääsemistä, kun on perivelkainen …

 

 

Koska 2000-luvun alku tapahtui toisessa maailmassa, sosiologian ja aktivismin ajankohtaiset manifestit, puheenvuorot ja tutkimukset jäivät tuolloin lukematta. Viime aikoina olen filosofian ja viime vuoden talonvaltaussyklin suuntaamana palannut vuosien 1999-2003 tapahtumiin, käynyt läpi artikkeleita ja lukenut uudelleen klassikoita David Kortenista Kleiniin ja Hardtiin & Negriin.

Aktivismitutkimuksessa puhutaan yhteiskunnallisista liikkeistä nousevina ja laskevina "aaltoina". Liikkeillä on aallonpohjia ja vaahtopäisiä huippuja, niiden aallot hyökyvät rakenteiden yli tai sitten taittuvat lakipisteessään. Arto Lindholm selvittää asiaa väitöskirjassaan Maailman parantajat: globalisaatiokriittinen liike Suomessa (2005, tiivistelmä):

Aallon käsitteeseen sisältyy myös ajatus siitä, että protestijakso itää ja kytee pitkäänkin julkisuudelta piilossa ennen puhkeamistaan kiihtyväksi protestiaalloksi. [… Aaltojen välisen] latenssivaiheen aikana protestiliike pyrkii uudistamaan yhteiskuntaa kulttuurisesti muun muassa vaihtoehtoisten elämäntapavalintojen avulla. […] Liikettä ylläpitävään vuorovaikutukseen riittää pieni joukko aktivisteja, koska heidän keskinäiset tunnesiteensä sekä ystävyys- ja rakkaussuhteensa ovat usein vahvoja.

Protestiaallot saattavat saada alkunsa pienistä ja näkymättömistä verkostoista. Yksittäiseltä ja sattumanvaraiselta vaikuttava tapaus voi käynnistää kiihtyvän joukkoliikehdinnän. […]

Aallon kielikuva pitää kuitenkin sisällään myös ajatuksen siitä, että aktiivisuuden määrä ei kasva ikuisesti. Hulluuden hetkiä seuraa aina myös krapula ja aktiivisuuden väheneminen, hiukan samaan tapaan kuin talouden nousu- ja laskusuhdanteet seuraavat toisiaan. Aallon kuihtuminen johtuu siitä, että voimakkaan kasvun vaiheelle tyypillinen emotionaalinen lataus on liian kuluttavaa, jotta se kantaisi kovin pitkään. Kiihtyvä protestiaalto voi kuitenkin joissakin olosuhteissa johtaa suoranaiseen vallankumoukseen, jolloin aalto nielaisee koko yhteiskunnan eikä päinvastoin.

[s. 34-35.]

Pelottava luonnonvoimainen tsunami uhkaa järjestäytynyttä yhteiskuntaamme ulkopuolelta. Kaikki keinot ovat sallittuja … Aalloista puhuminen epäpolitisoi yhteiskunnallista liikehdintää, mutta väki käyttää käsitettä nykyään itsekin, joten menköön.

Suomalaisen aktivismin lähihistorian Lindholm jakaa viiteen aaltoon:

1. opiskelijaprotestit 1968-1974
2. Koijärvi 1979-1981
3. metsäsodat 1987-1989
4. eläinoikeusprotestit 1993-1997
5. globalisaatiokritiikki 1999-2001

Väitöskirja julkaistiin vuonna 2005, jonka jälkeen on ollut kaksi uutta lainetta tai sykliä: prekariaattiaktivismi 2003-2006 ja edelleen jatkuva talonvaltaustrendi 2007-. Tämä kaikki on tietysti vain haltuunottavaa ja jälkikäteen tulevaa luokittelua.

Kiivetkäämme nyt takaperin viidennen aallon huipulle.

 

Lindholmia mukaillen vuoden 2001 voisi nimetä jälkiteollisen globalisoituneen maailman hulluksi vuodeksi, jos 1968 oli sellainen teolliselle ja kolonialistiselle maailmalle. 1990-luvun tapahtumat ja 2000-luvun alun taistelut tiivistyvät vuosiin 1999 (Seattle) - 2001 (Göteborg ja Genova). Ajanjakso kasvatti monta vallankumouksellista hedelmää. Vaikka on vielä liian aikaista muuten verrata ‘01:ta ja ‘68:aa, ‘01 ansaitsee omat tutkijansa ja tapahtumalogiikan paljastajansa, ja eräs sellainen on jo ilmaantunut: Maurizio Lazzaraton Kapitalismin vallankumoukset on hc-filosofinen analyysi luokkataistelun uuden syklin alusta.

Kun ulkopuolinen tutkija ilmestyy paikalle, liike on tietenkin jo pysäytetty ja paketoitu. Lindholmin paketista on hyvä aloittaa. Se on sympaattisen pubiturisijan näkökulmasta kirjoitettu, asiajournalistisesti painottunut kuvaus suomalaisen aktivismin tapahtumista vuosituhannen vaihteessa. Teksti on niin common senseä, että väitöskirjoja lukematonkin ymmärtää mitä setä haluaa kertoa. Ja mainio kertomus se onkin antamaan esiymmärrystä siitä, mistä tapahtumissa oli kyse. Kaapikaamme ja referoikaamme.

 

Arto Lindholm (2005): Maailman parantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa.
Helsinki: Gaudeamus. 

 

Se, mistä globalisaatiokritiikki on kotoisin 

Globalisaatioaktivismin liikkeen leimauttivat täystuleen WTO-mielenosoitukset 1999 (LOTR-versio youtubessa). Liikkeen siemenet olivat levinneet ympäri maailman. Tarvitsi räjäyttää vain yksi panos, ja seuraukset tulivat ilmi globaaleina sarjoina. Seattle ei tosin vaikutelmasta huolimatta ollut spontaani tapahtuma, vaan edellytti koko 90-luvun kestäneitä valmisteluita.

Seattle ei muuten ollut "väkivallaton", toisin kuin Lindholm väittää - jos pysytään Lindholmin tavassa käyttää termiä. Pahamaineisen Seattlesta teki juuri musta blokki, joka tuhosi kaupungin Niketownin ja antoi 60 minutes -ohjelmalle kuuluisia kuvia rikotuista ikkunoista ja tuhotuista mäkkäreistä ja starbuck’seista. Tuskin tapahtumaa muuten kutsuttaisiin "taisteluksi". Sitä paitsi (omaisuuteen kohdistuva) väkivalta saattoi olla hyvin tärkeää tapahtuman onnistumisen kannalta: ilman sen antamaa affektiivista energiaa liike ei ehkä olisi murtautunut yleiseen tietoisuuteen yhtä järkyttävällä voimalla.

  

 

Lindholm ei mainitse, että Seattle oli vain osa globaalin oikeudenmukaisuuden kampanjaa, jossa oli aikaisemmin tapahtunut yhteenottoja mm. Saksassa 1988 (IMF ja Maailmanpankki), Indonesiassa 1998 (nälänhätä) ja Boliviassa usean vuoden aikana ("vesisodat"). Muutenkin Maailman parantajat käsittelee aktivismia hieman epähistoriallisena ilmiösarjana. Mikään historiallinen sosiologi tai genealogi Lindholm ei ole.

Muita vaikuttavia tapahtumia Lindholmin mukaan olivat:

1. Zapatista-kapina Meksikossa NAFTA-sopimuksen allekirjoittamispäivästä 1.1.1994 alkaen. Kapina ei ollut vallankumous tai kaappausyritys, vaan aseellista vastarintaa ylikansallista yhtiöuhkaa vastaan. Sen sotasaavutukset olivat vähäisiä, mutta mediavoitot suurempia (zapatistien romantisointia harrastettiin myös Suomessa, Lindholm kertoo, ja Voiman 2/2008 zapatistiartikkelissa on epäsuora viittaus tähän). Zapatistat toimivat edelleen ja elävät jälleen kerran Meksikon hallituksen puolisotilaallisten joukkojen painostuksen ja väkivallan alla.

2. Ken Saro-Wiwan ja kahdeksan muun hirttäminen Nigeriassa marraskuussa 1995. Tästä sai alkunsa Mosop-liike ja globaali Shell-kritiikki ja -boikotti. Ogoniaktivisti Saro-Wiva hirtettiin perättömien murhasyytteiden vuoksi, Shellin tuella. Muistan, kuinka monet nuoret vallankumouksen hedelmät kohisivat Saro-Wivasta bileissä vielä 2002, kun g-aktivismin aalto oli Lindholmin mukaan jo taittunut.

3. MAI-sopimuksen kaataminen 1998.  Sopimus olisi vaatinut kohtelemaan sisäisiä ja ulkoisia investointeja samanarvoisina, mistä olisi ollut hyötyä vain ylikansallisille. Aktivistit vuosivat salassa valmistellun sopimuksen nettiin, mistä seurasi paisuva julkinen kritiikki ja sopimuksen kaatuminen.

4. Praha 26.9.2000: mielenosoituksia ja mellakoita. Kaupunki oli ennen tapahtumaa muutettu sotilaalliseksi linnakkeeksi.

 

Globalisaatiokeskustelu suomalaisessa aktivistiskenessä alkoi 1997 Muutoksen keväässä. Maan ystävät ja Ylikansalliset kuriin perustettiin 1996, samoin Kuokkavierasjuhlat, jotka jatkuivat vuoteen 2003 asti (kuuluisa taksitapaus sattui hulluna vuotena 2001) ja joita yritettiin epäonnistuneesti elvyttää 2006. Muodollisten järjestöjen puolelta Attac perustettiin Ranskassa 1998 ja Suomessa 2001.

Kolme tärkeää taustakirjaa suomalaisille aktivisteille olivat Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa, Kleinin NoLogo ja Hardtin & Negrin Imperiumi. Aikaisemmin Peter Singerin Oikeutta eläimille antoi nimen eläinoikeusaktivismille, Thomas Wallgren ja Olli Tammilehto tekivät pohjatyötä Suomessa ja Ville Lähteellä oli paljon epävirallista vaikutusvaltaa kentän sisällä. Näihin kaikkiin täytyy palata myöhemmin toisaalla.

Alkuvuosina aktivistikenttä oli epämuodollinen, ja toiminta kanavoitui järjestöjen ohi. Vuosina 1995-1997 eläinoikeusaktivismi oli huipussaan. Sen aalto taittui ‘97 Orimattilan tapaukseen, jossa pakenevia aktivisteja suolattiin haulikolla. Viimeistään vuodesta 1999 globalisaatiosta tuli kritiikin pääaihe. Aktivismi ja kriittinen yhteiskuntatutkimus kulkivat yhtä jalkaa (ja kulkevat edelleen). Alun rihmastollinen anarkismi kuitenkin muuttui Lindholmin mukaan nopeasti ammattimaiseksi järjestö- ja lobbaustoiminnaksi.

Se, miten g-kritiikki tapahtui

Yleisimpiin vaikutustapoihin kuuluivat mielenosoitukset ja aktiot, poliittinen opetus, seminaarit ja lukupiirit, omilla elämäntavoilla vaikuttaminen ja kolmannen sektorin omaehtoisen toiminnan kehittäminen. Lisäksi sähköinen aktivismi nousi tärkeäksi jo Seattlen valmisteluissa.

Seattlesta levisivät aktivistien käyttämät suoran toiminnan taktiikat: kopiointi, parodia, varjotapahtumat ja karnevalismi, solumainen organisoituminen, rihmastojen ja läheisryhmien muodostaminen ja jakautuminen erivärisiin blokkeihin. Vihreä blokki harrasti laillista toimintaa (myöhemmin siitä syntyi pinkki bileblokki). Keltainen/oranssi blokki oli valmis väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen, ja punainen blokki harrasti suoria yhteenottoja poliisin kanssa. Musta blokki sovelsi kaupunkisissitaktiikoita ja avointa suuryritysten ja julkisen omaisuuden tuhoamista (toisinaan syntyi oikeasti väkivaltaisia mellakoita).

 

Ei sillä, että poliisit olisivat välittäneet värikoodeista, tai aktivistien turvallisuudesta muutenkaan. Mieleen tulevat jenkkipoliisit, jotka Seattlessa tarttuivat istuvia mielenosoittajia tukasta, taivuttivat pään taakse ja suihkuttivat pippurikaasua silmiin. Molemminpuolisesta väkivallasta on tehty dokumentti. Se toimii hyvin, koska siinä ei ole kertojaa.

 

Valtio yritti nopeasti tukahduttaa ja sulauttaa uuden aktivismin aallon. Integroimalla radikaalit hallitukseen joko perinteisen puoluepolitiikan kautta tai asiantuntijarooleilla palkitsemalla valtio oli onnistunut pitämään suomalaisen aktivismin kilttinä 90-luvulle asti. Globalisaatioaktivismin suurimmalla hetkellä jopa SDP oli värväämässä anarkisteja aktivistien riveistä piristääkseen kuvaansa. No, sulauttaminen ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, mutta jotain se sai pysäytettyä (ks. Antti Rautiaisen kirjoitus broilerien renessanssista).

Aktivisteja vastustivat myös Defens (eräänlainen pro-globalisaatio-liike) ja nationalistit. Kummatkin olivat oikeistolaisia, jälkimmäiset kansallisvaltiota ja kansakuntaa romanttisesti ihannoivina ja edelliset  "universaalia vapautta" markkinaliberalismilla ajavina. Aktivismin kannalta kummastakaan suunnasta ei ole kuulunut juuri mitään, puoluepolitiikan ja virkamiehistön puolelta jatkuvasti kyllä.

Lindholmille Genova ‘01 on liikkeen vedenjakaja, josta hänelle jäivät mieleen lähinnä apeus, militaristinen tunnelma ja kuvottavat saastekerrokset. Katutaisteluiden aikana poliisi ja musta blokki hyökkäsivät vuorotellen: edelliset ampuivat kyynelkaasua ja jälkimmäiset tekivät dramaattisia sissi-iskuja roskisten ja autojen kimppuun. Suomalaiset mielenosoitukset näyttäytyvät Lindholmille tällaisiin spektaakkeleihin verrattuina väkinäisinä, rauhallisina ja laimeina (vapun 2006 EuroMayDay todisti, ettei näin aina ole).

Hyvänä yksityiskohtana Lindholmin aineistoanalyysista käy ilmi, että aktivistikentän sisälläkin kritiikki mielenosoituksia kohtaan tulee yleensä niiltä, jotka eivät ole osallistuneet demoihin tai aktioihin.

Lindholmin tapa hahmottaa järjestöjä

I. Katutason projektit
   - anarkistiryhmät (1, 2)
   - Street Party & Reclaim The Streets
   - Maan ystävät
   - Valtavirta (nykyään ydinvoima.net)
   - Ruokaa ei aseita
   - Antifa
II. Eläinaktivistit
   - Oikeutta eläimille
   - EVR
   - EVR-tukiryhmä
   - Vegaaniliitto
III. Punaiset
   - Attac
   - Sadankomitea
   - Rauhanpuolustajat
   - Pro Koskenkorva (?)
   - Sosialistiliitto
IV. Uudet anarkistit
   - Valkohaalarit
   - Ya Basta!
   - Musta blokki
V. Muodolliset & maltilliset
   - Luonto-Liitto
   - Animalia
   - WWF
   - Dodo, Kepa, jne.

 

Se, keitä g-aktivistit olivat

Lindholm näkee paljon vaivaa selvittääkseen aktivistien demografiaa ja "identiteettiä". Suomalainen aktivistikenttä ei nykyään koostu syrjäytyneistä tai "työväestöstä", vaan pääosin keskimäärin 22-27-vuotiaista hyvinkoulutetuista ja keskiluokkaisista kaupunkilaisista, jotka vieläpä saavat lisähyötyä aktivismistaan. Sen harrastaminen tuottaa Lindholmin mukaan henkisiä ja sosiaalisia etuja, opiskeluun ja työhön liittyviä taitoja ja kontakteja, ystäviä, mielekästä elämänsisältöä ja hauskuutta.

Aktivismi ei Suomessa levinnyt korkean inhimillisen pääoman luokasta vähemmän koulutetuille, tai sitten Lindholmin kyselyyn eivät vastanneet sellaiset. Miten (vulgaari)marxilainen luokkateoria selittäisi hyväosaisten gk-aktivistien kulttuuriradikalismin, Lindholm kysyy. Niinpä. Entäs, kun ei olla enää niin vulgaareja? Kirjassa ei masinoida Gramscia tai muita sofistikoituneempia vallankumousklassikoita.

Totuuden ja moniäänisyyden välinen ristiriita on kirjalta ihan hyvä filosofinen huomio. Yhtäällä aktivisteilla ei ole yhtä totuutta, vaan kriittistä, uusiutuvaa, moniäänistä jne. ajattelua. Toisaalta aktivistien missio on näyttää totuus tavalliselle kansalle. Tätä vastaan voi aina sanoa, että "totuus" tarkoittaa tietenkin juuri kriittistä, uusiutuvaa, moniäänistä jne. ajattelua. Toisin sanoen filosofiaa.

Aktivismin päämäärä on yhteiskunnan tuleminen käytännölliseksi filosofiaksi.

Yksi aktivistien ammattitaudeista onkin sama kuin filosofian opiskelijoilla: holistinen halvaantuminen. Kun kaikki liittyy kaikkeen, kaikki pitäisi ottaa huomion ja tehdä yhtä aikaa. Tästä seuraa epätoivoa, toimettomuutta ja pessimismiä.

 

Se, mitä uutta g-aktivismissa oli

Uuden työn keskeinen juttu, siirtymä fordistisesta valtiotaloudesta jälkiteolliseen markkinatalouteen ja kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan, näkyy globalisaatioaktivismissakin. 1900-luvun lopulla imperialismikritiikki vaihtui brändikritiikiksi, identiteettipolitiikka nousi esiin ainakin sosiologien mukaan, arkielämää politisoitiin ja liikkeistä tuli - ainakin sosiologien mukaan - myös minän rakentamisen ja toteuttamisen paikkoja.

Tärkein g-aktivismin uutuus oli antiautoritaarinen ja horisontaalinen organisoituminen. Läheisryhmien poikkikansalliset verkostot ovat kontrolloimattomia ja liukkaita vanhojen liikkeiden hierarkioihin verrattuna.

Toinen luomus oli affektiivinen mediapolitiikka, joka ratsasti huomiotalouden aallolla.

 

Se, mitä liike saavutti

"Edes reformeja saadakseen on vaadittava mahdottomia", oikeutti yksi aktivisti utopisminsa. Lindholmin arvion mukaan kapitalismin loppua ei ole näkyvissä: kapitalismi on jatkuvasti uusiutuva koneisto, mikä tekee siitä tien, joka on vain kuljettava loppuun. Tämä on lähes antioidipaalinen vastaus: kapitalismi täytyy pakottaa juoksemaan innovaatioiden perässä vetämällä paon viivoja. Tätähän prekariaatti.org on harrastanut.

Mitä konkreettisia hedelmiä vuosituhannen vaihteen liikehdinnästä syntyi? Lindholm luettelee: globalisaatiokritiikki levisi ulkoministeriin (Tuomioja mm. liittyi Attaciin) ja presidenttiin asti, mikä näkyi lausunnoissa ja vierailuissa. Entiset kauppatekniset asiat politisoitiin ja kytkettiin mm. ympäristöhaittoihin. Enää maailmankaupasta ei voinut puhua neutraaliutta teeskennellen. Ympäristö- ja sosiaalikysymys nostettiin uudestaan pöydälle. WTO suoritti pienen reformin, joka antoi kehitysmaille lupia tehdä halvempia kopioita patenttilääkkeistä. Yleiset puhetavat ja valtapolitiikka muuttuivat jonkin verran. 9/11 jälkeen aktivistit leimattiin terroristeiksi. Siinä kaikki valtamedian tietoisuuden kannalta.

 

Se, mitä Lindholm saavutti

Tarinassa on kolme uhkaavaa juonnetta. Ensiksi Lindholm käyttää valtion virallista retoriikkaa ja puolustautuu vetoamalla "mediassa vakiintuneisiin" ja "yleisesti käytettyihin" termeihin. Mitä muuta tällaiset termit voisivat olla kuin enemmistön valtaa pönkittäviä?

Kirjassa puhutaan "kansalaisaktivismista", vaikka Lindholm kertoo, että Suomen Anarkistiliitto SAL purettiin juuri vastenmieliseksi koettujen kansalais-, kansallisuus- ja nationalismiassosiaatioiden takia. Samoin puhutaan mielenosoitusten väkivaltaisuudesta, kun tarkoitetaan omaisuuden tuhoamista. Lindholm puolustelee: "Koska tämänkaltaisesta väkivallan käsitteen laajentamisesta on tullut tapa, käytän myös itse sitä tässä merkityksessä puhuessani mielenosoitusten väkivallasta." (s. 107) Sama perustelu oikeuttaa käyttämään termiä "globalisaation vastainen mielenosoitus".

Toiseksi kirjasta puuttuu poliittisen kontekstin laajempi esittely. Se on neutraaliksi naamioituva aidattu, saksittu ja seminaarikelpoiseksi kesytetty aktivismin kiinniotto. Se haluaa nostaa esiin aktivismin yksilölle hyödyllisiä puolia tai kollektiivisia rituaaleja, mikä jostain syystä tarkoittaa tutkimuskohteen omien taustateorioiden esittelyn jättämistä pariin sivuun.

Kolmanneksi "identiteetin" ja "kollektiivisen identiteetin" käsitteet ovat itsessään uuden aktivismin vihollisia. Kannattaako identiteetin kategorialla lähestyä sukupolvea, joka imi Derridaa äidinmaidossaan ja joka organisoituu Deleuzen ja Guattarin rihmasto-käsitteen pohjalta?

Aktivistien kollektiivisen identiteetin piirteitä ovat Lindholmille moninaisuus (pienet kertomukset, moninaisuuden itsearvo, moniäänisyys), postnationalismi (kansallivaltion hylkäys, autonomia, valtio ei enää ole niin suuri vihollinen kuin ylikansalliset yhtiöt) ja "kaupunkisissiys". Kaikki ovat pakoa, liikettä, konfliktia ja moneutta korostavia piirteitä, joihin identiteetti soveltuu korkeintaan poliisikäsitteenä.

Identiteetti pysäyttää liikkeen jo käsitteenä, joka kiinnittää huomion samana pysymiseen ja vakaiden olioiden dialektiseen erotteluun. Identiteetin laki A=A sanoo olennaisen: identiteetissä on kyse tautologiasta. "Pojat on poikia. Aktivistit on aktivisteja. No, kyllä Racine sentään on aina Racine ja kossu on kossua." Identiteetti on homogeenimanipulaatiota, hidastusta ja saman toistoa.

Lindholm kirjoittaa:

Liikkeiden verkostomainen ja solumainen rakenne suojaa liikkeitä mahdollisilta viranomaisten tukahduttamispyrkimyksiltä mutta myös liikkeiden tutkijoilta. Miten siis tutkia ideologioita karttavaa ja moninaisuutta suosivaa monisubjektista ja verkostomaista liikettä? […] Minulle avoimeksi jää kysymys siitä, millä metodeilla aktivistiverkostoissa kulkevia tietovirtoja, siellä olevaa valtaa ja verkon osien dynaamista vuorovaikutusta voidaan järjestelmällisesti analysoida, ja miten voidaan sukeltaa siihen syvyyteen, johon tämän tutkimuksen keinoilla ei ollut mahdollista päästä. (s. 199)

Jossakin identiteetin vastainen aktivismi on siis onnistunut.

 

Kättä pidempää vuosien 1990-2006 aallokosta saattaa löytyä seuraavista suunnista:

Directory of Social Movements
Jukka Peltokosken kirjoituksia
Antti Rautiaisen kirjoituksia (erityisesti tämä)
Antti Tietäväinen: Valkohaalaritutkimus
Tottelemattomat 

Suomen yhteiskunnallinen tilanne on yksinkertaisesti sellainen ettei ihmisten enemmistöllä ole intressiä piitata kansalaisaktivismista, eikä päättäjien pidä aktivismia yleensä huomioida kun hyvää hyvyyttään tai pelkuruuttaan. Koska kansalaisaktivistit kuitenkin kenties haluavat saada jotain aikaan, on heidän sitten työskenneltävä täysin rinnoin, mikä johtaakin helposti loppuun palamisiin ja nopeaan ihmisten kiertoon. Nämä ovat siis ne realiteetit, joista pitää lähteä kehittämään toimintaa joka on sekä aikaansaavaa että mielekästä sen tekijöille.

[Antti Rautiainen: Ylikansalliset kuriin -ryhmän oppivuodet]

The Independentin artikkelin mukaan Japanin ja Havaijin välillä on kaksi yhteensä USA:n osavaltion kokoista keittomaista jätevyöhykettä, jotka läpikuultavuutensa takia eivät näy satelliittikuvissa. Liemeen on päätynyt lähinnä muovia, ja keitos tappaa  merenelävien lisäksi paljon lintuja.

Keskellä merta Moorea odotti järkyttävä näky: hän kertoo muovipussien, shampoopullojen ja rantasandaalien muodostamasta, silmänkantamattomiin ulottuvasta muovikeitosta. Satelliittikuvissa se ei Mooren mukaan näy, koska lautta lilluu hiukan pinnan alla.

Jätepyörteessä nämä Kiinan, Japanin ja Yhdysvaltain rannikoilta muovirojua mukaansa kaapaisseet merivirrat kohtaavat ja hidastuvat, ja muovikeitto jää kellumaan, kunnes jätteet pikkuhiljaa alkavat valua kohti pohjaa. [YLE]

Frank Zappa olisi voinut kirjoittaa hyvän biisin tästä: Plastic people, oh baby now you’re such a …

Toisen aiheen Zappa olisi saanut sensuurista, jota Suomessa on vaivihkaa alettu harrastaa lapsipornokortin varjolla. Blogiin on tullut Googlesta hittejä hakusanoilla "lapsiporno" ja "sensuuri". Syy lienee Tietokone-lehden uutisessa (toinen): nettisensuurin kriitikko päätyi eilen itse poliisin sensuurilistalle.

Matti Nikin lapsiporno.info on selvitys valtion nettisensuurista ja lista poliisin blokkaamista osoitteista. Poliisi on tulkinnut mielenkiintoisesti lakia, jonka ideana on estää pääsy ulkomaisille lapsipornosivuille; lapsiporno.info tuskin täyttää kumpaakaan määrettä. Eivätkä ilmeisesti Nikin linkittämät sivutkaan ole lapsipornoa.

Edit: tulevien väärinkäsitysten välttämiseksi taustoja:

• HS: Sensuuria vastustava nettisivu poliisin suodatuslistalle
• JJ Kasvi: Miksi kotimainen sivu sensuroitiin?
• Tietokone: Poliisi ei kommentoi Nikin sivuja
• Piraattiliitto haastattelee Nikkiä
• Piraattiliitto: KRP uhkailee jo Nikkiä!

15.2 lisää:

• EFFI: Sensuuri osuu sivullisiin
• Kasvi kovistelee sisäministeriä KRP:n sensuurista
• Nikki joutuu kuulusteluun rikoksesta epäiltynä

Ennen pitkää Suomessa tarvitaan tekijänoikeustilanteen ja sensuurin vuoksi atk-lakkoja, vetoomuksia, linkkejä ja mirroreita.

Sensuuri ja muovikeitto ovat koneita Imperiumissa, joka hallitsee planeettaa.

 

Puhtaat ja viattomat erot on vangittu identiteetin sisään, ja eroavan toiston dynamiikkaa kahlehtii orjamoraali ja muu roskaväen dialektiikka. Maailmasta löytyy kuitenkin ranskalaisten ja italialaisten perustama erojen vapautusrintama (EVR), jossa toimivat muiden muassa Deleuze ja Guattari.

EVR on nietzscheläisten aktivistien vapaa yhteenliittymä. Viimeisimpiä EVR:n aktioita ovat vuoden 2008 julistaminen tuhannen tasangon vuodeksi, ensimmäisen kansainvälisen Deleuze Studies -konferenssin pitäminen ja vaatimattoman suomenkielisen Deleuze-hakemiston aloittaminen.

Vallankumouksen hedelmiä liittyy EVR:ään kahdella vaatimattomalla johdantomeditaatiolla. Ne aloittavat perusasioista ja kliseistä, avaavat ongelmia mutteivat ratkaise niitä, ja niin edelleen.

I  JOHDANTO: Deleuzismin ABC
II ONGELMA: Eron sinänsä vihollinen

 

 

Kahden viime vuosikymmenen aikana Deleuzesta on julkaistu yli 130 kirjaa ja kirjoitettu tuhansia artikkeleita. Suomeksikin on käännetty kuusi teosta. Yhtäkkiä kaikki tuntuvat syöksyvän Gillesin kimppuun …

Tavallisesti nationalismiin ja isänmaa-termiin liittyvät seikat ovat fasistisia, tukahduttavia ja hierarkkisia. Tällä kertaa asiaan näyttää kuuluvan myös aidosti laittomia ja korruptoituneita piirteitä.

Patria on suurimmaksi osaksi (73,2 %) Suomen valtion omistuksessa oleva asefirma, joka puoliksi omistamansa Nammon kautta toimittaa iloisesti aseita USA:n armeijan rikolliseen käyttöön ja muutenkin tukee amerikkalaisia joukkoja ympäri Lähi-Itää. Korruptio tulee mukaan Patrian yhteistyöstä brittiläisen asejätin BAE Systemsin ja Hollannissa päämajaansa pitävän EADS:n kanssa.

BAE Systems on kuuluisa harjoittamastaan lahjonnasta. Se on lisäksi myynyt aseita mm. Indonesiaan, Saudi Arabiaan, Zimbabween ja Israeliin sekä tukenut ydinaseiden tuotantoa. EADS taas on eteläafrikkalaisten lahjomisen ja sisäpiirikauppojen lisäksi valmistanut rypäleammuksien osia ja epäsuorasti tukenut ydinaseteollisuutta.

On jo aika tehdä jotain Isänmaa Oy:n ja sen kavereiden militarismille. Lähiaikoina käynnistynee Patria-kampanja, joka toivottavasti lyö yleiseen tietoisuuteen muutamia faktoja valtiovallan ja militarismin yhteydestä.

 

Jotkut korostavat olevansa itsenäisiä ja vahvoja kilpailijayksilöitä. Näin teki filosofian fuksi, jonka kanssa söin halvan lounaan viikko sitten. Kutsuttakoon ystävääni Jyrkiksi.

Jyrki tuli yliopistoon suoraan lukiosta ja hirveällä draivilla. "Mä väittelen 25-vuotiaana", sanoi Esa Saarista ja Pekka Himasta ihaillut Jyrki. Jyrki oli aina eniten äänessä luennoilla ja tuutorisessioissa, muttei halunnut tutustua opiskelutovereihinsa, koska päämääränä oli mennä suoraan suomalaisen filosofian huipulle eikä jäädä jumiin opiskelijaelämään.

Jyrki suhtautui vuosikurssinsa opiskelijoihin hobbesmaisen epäilevästi. Toisen vuoden opiskelijoista hän tutustui muutamaan, niiltä kun sai kokemusta yliopistosta ja kommentteja Saarisesta ja Himasesta.

Jyrki oli varma, että me olisimme muutaman vuoden päästä tv:ssä väittelemässä jostain. Luuserit olisivat jääneet kauas taakse. Jyrki otti filosofian hyvin vakavasti.

Syksyllä Jyrki masentui filosofiaan, kun odotukset pettivät, ja alkoi viihtyä oikeustieteen laitoksella. "Mä hengaan mieluummin oikkislaisten kanssa ja kuuntelen Pussycat Dollsia", Jyrki sanoi. Kilpailuhenki kuitenkin pysyi. Jokaisella luennolla ja kokoontumisella täytyi olla eniten äänessä, eikä kollektiivisuutta voinut hyväksyä.

Viime kuussa, loskaisen lounaan äärellä, Jyrki kertoi kiinnostuneensa taas filosofiasta. Jyrkin ystävätär oli puhaltanut häneen sinisiä kukkia. "Musta tuntuu, etten mä enää ole niin kilpailuhenkinen", Jyrki sanoi.

Tässä vaiheessa pöydässä istunut käytännöllinen filosofi sanoi: Hyvä, ettet anna muiden enää määrätä sua. Kilpailija kilpailee aina jonkun tekemillä säännöillä, eikä siksi voi olla itsenäinen tai vapaa.

Tämä on hyvin tärkeä ajatus. Myytti kilpailevasta autonomisesta yksilöstä on sisäisesti ristiriitainen, koska kilpailu tarkoittaa alistumista tietyn ympäristön sääntöihin. Kuinka voi olla autonominen, jos suostuu kilpailemaan valtaa pitävien ehdoilla ja säännöillä?

Autonomia kantilaisessa mielessä tarkoittaa subjektia, joka hallitsee itse itseään antamalla itselleen omat säännöt (tai Kantin tapauksessa universaalin porvarin säännöt). Autonomi tai antivaltiofilosofi ei voi olla kilpailija.

Joko siis kilpailet ja alistut nykyiseen ympäristöön, tai sitten olet autonominen ja vastustat kilpailun kulttuuria. Se liberalistisesta vapauskäsityksestä.

Nykyinen ympäristö tarkoittaa pseudoliberaalia oikeistolaista globalisaatiota, jolle Suomi on jo Tarja Halosenkin mukaan alistunut. Ottakaamme arkinen esimerkki: Gigantti ja Markantalo kannustavat työtovereiden vasikointiin.

Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehdessä kerrotaan, että Gigantin ja Markantalon kodinkonemyymälöissä kannustetaan työntekijöitä toistensa ilmiantoon. Vihjepuhelimeen voi soittaa nimettömänä, jos huomaa varkauden, petoksen tai huumeiden käytön. Myös alihankkijoihin tai yleisöön kohdistuneen huonon palvelun voi ilmoittaa.

Pamin neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan kyse on Suomen työmarkkinoille vieraasta, ylikansallisen omistuksen kautta levinneestä taudista. Kampanja on viety Uudenmaan työsuojelupiirin selvitettäväksi.

 

Pieniä paloja poliittisesta todellisuudestamme.

Alkupalat

Kutsuntojen terveystarkastukset halutaan tiukemmiksi, koska huonokuntoisia on armeijassa liikaa

Kaikki munkilla armeijaa vastaan.

Yhdysvaltain pankkikriisi paljon luultua laajempi

… mutta kriisit ovat jotain ulkoa tulevaa, eivät kapitalismiin sisäänrakennettuja syklisiä tapahtumia ja oikeastaan koko järjestelmän ehtoja pitemmällä tähtäimellä.

Hyvätuloiset kaikkein kehnoimpia kuluttajia

… varsinkin parikymppiset pojat. Äidit huolehtii eettisestä kuluttamisesta poikien puolesta.

Ihmisoikeusjärjestö: USA ja Eurooppa pönkittävät valedemokratioita

Kuri, järjestys ja kontrolli

Vankeihin aiotaan laittaa mikrosiruja Britanniassa

"[Siruja valmistavan] yhtiön pääjohtaja … on myös suositellut sen käyttöä lapsiin, vanhuksiin ja vankeihin. Näin suuren sosiaalisen kontrollin potentiaalin omaava teknologia tuodaan todennäköisesti käyttöön asteittain, kunnes sitä pidetään normaalina. Siitä on enää hyvin lyhyt matka pakollisuuteen - ensin epäsuoran kiristyksen kautta: "Sinun ei tarvitse ottaa tätä sirua ihosi alle, mutta jos et sitä ota, et voi saada töitä, nostaa tukia, pitää pankkitiliä, tehdä ostoksia, jne., jne…" Mutta varsin todennäköisesti laki lopulta vaatii kaikilta sirua, niin että sirun poisto tai siitä kieltäytyminen käy rangaistavaksi."

Microsoft seeks patent for office ’spy’ software

The Times has seen a patent application filed by the company for a computer system that links workers to their computers via wireless sensors that measure their metabolism. The system would allow managers to monitor employees’ performance by measuring their heart rate, body temperature, movement, facial expression and blood pressure. Unions said they fear that employees could be dismissed on the basis of a computer’s assessment of their physiological state.

Terrorismiin yllytys internetissä tulee rangaistavaksi EU:ssa

Uuden lakiehdotuksen mukaan rangaistuksen voi saada, vaikka itse terrorismirikosta ei tehtäisikään … Suomessa valtioneuvosto suhtautuu ehdotukseen myönteisesti.

Vallankumouksen hedelmiä yllyttää terrorismiin jatkossakin. 

(17.1 oli muiltakin osin hieno uutispäivä:

• Mozzarella-juuston tuotanto vaarassa vesipuhveleiden sairastumisen takia

• Madagaskarilta löydettiin itse itsensä tuhoava palmu

• Amerikkalaiset tiedemiehet ovat löytäneet toistaiseksi mustimman aineen)

Vanhanen tahtoo sensuroida epäilyttävät internet-viestit, yhteistyössä Google

Google voi varmasti myydä Suomelle kansallisen epäilyttävien nettiviestien suodatinjärjestelmän. Emme edes joudu maksamaan tuotekehityskuluja, koska palvelu on jo lanseerattu Kiinassa … Kansan enemmistö kyllä hyväksyy radikaalitkin toimet, koska tarkoitushan on vain suojella meitä internet-terroristeiltä.

Googlen motto: Don’t be evil!

Sensuuri on tavallaan jo todellisuutta. EFFI: "Lapsipornosuodatinta valjastetaan jo nettipokerin sensurointiin"

(EFFIn Kai) Puolamäki ei edes kutsu suodatinta lapsipornosuodattimeksi vaan puhuu siitä paljon oikeammalla nimellä eli valtiollisena nettisuodattimena. Kuten EFFI, Piraattiliitto ja monet muut tahot ovat ennustaneet, on vain ajan kysymys, koska valmiiksi pystytettyä sensuurijärjestelmää alettaisiin hyödyntää muihin sensuuritarpeisiin.

–> lapsiporno.info

 

Asiaa sivuten: Pedofiileille suunnitteilla pakkolääkitys

Nyt on saatu uusia tehokkaita lääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia … Lääke lamaannuttaa seksuaalivietin. Tanskassa se on tehonnut ainakin itse parantumista tahtoviin.

Poliisien pakkokeinojen määrä nousi vuonna 2006 

Ilmastonmuutos

• Ruotsissa on jo kevät

• Viime vuosi maailman viidenneksi lämpimin

• Taas leuto alkutalvi

• Ilmatieteen laitos: Ilmastonmuutos syypää mustaan talveen

• Merien pinnan arvioidaan nousevan jopa yli metrin

• Ilmastonmuutos hävittää ja tuo lintulajeja Suomeen

• Luonnonturmat vaikuttavat yhä useamman elämään

Asiantuntija: Ilmastonsuojelu vaatii elämänmuutosta

Singerin mielestä alku muutokselle olisi ilmastovaikutusten ottaminen huomioon ruokatottumuksissa. Ennen kaikkea tulisi välttää lihaa. Kilo naudanlihaa on vaatinut valmistuakseen 50 - 100:n kilon kasvihuonekaasupäästöt.

Tekijänoikeudet

EU-parlamentin vihreät kampanjoivat kulttuurin vapaan jakamisen puolesta

Kapina tiedon ja kulttuurin vapauden puolesta on siten jo levinnyt EU:n tasolle, ja se tulee tulevina kuukausina todennäköisesti muuttumaan entistä mittavammaksi ja näkyvämmäksi. Pelottomat ja uhmakkaat ruotsalaiset piraatit, joiden pioneerityö käynnisti tämän kapinan, ovat olleet tekemässä poliittista ja kulttuurihistoriaa. Pirate Bayn Brokep kommentoi kampanjaa seuraavasti: "Minusta on upeata, että on olemassa fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät, kuinka maailma toimii, ja tulen tukemaan heitä kaikilla niillä keinoilla, joita minulla on käytettävissäni." Pirate Bay avustaa kampanjaa jo nyt levittämällä kampanjavideota trakkereidensa kautta. Sillä, että europarlamentaarikot käyttävät Pirate Bayta kampanjamateriaalinsa ensisijaisena jakelukanavana, on jo itsessään melkoinen symbolinen merkitys. 

Ung Pirat jo Ruotsin kolmanneksi suurin poliittinen nuorisojärjestö

… ja vihreiden lisäksi erityisesti osa sikäläisestä kokoomuksesta kapinoi kulttuurin p2p-jakamisen puolesta.

Radiohead sen todisti: musiikin ilmaisjakelu ei estä myyntimenestystä

EU-suunnitelmat: yhteydet poikki piraateilta

EU-komissio harkitsee vahvistamattomien tietojen mukaan internet-palveluntarjoajien houkuttelemista valvomaan asiakkaidensa nettiliikennettä sekä raportoimaan ja tarvittaessa puuttumaan siihen, mikäli kyseessä on laiton tiedostonjakaminen … komissiossa suhtaudutaan positiivisesti sellaiseen toimintatapaan, jossa palveluntarjoajat tarkkailevat asiakkaidensa toimintaa ja raportoivat epäilemänsä tekijänoikeusrikkomukset edelleen oikeudenhaltijoille.

EY-tuomioistuin tyrmäsi mediayhtiöiden vaatimukset henkilötiedoista

Sukupuoli

KappAhl poistaa sukupuolen lastenvaatteistaan

Reilu jätkän kulttuuri yllyttää seksuaaliseen häirintään

Seksuaalinen häirintä työpaikalla on selvästi yleisempää Suomessa kuin muualla Euroopassa. Asiantuntijan mukaan tämä johtuu suomalaisesta reilu jätkä -kulttuurista, johon liittyy ronski käyttäytymisnormisto.

Eduskunta ei suinkaan ole Suomessa poikkeustyöpaikka seksuaalisen häirinnän suhteen. Ennemminkin sen tilanne kuvaa vallitsevaa meininkiä, sillä käpälöinti ja rasvaiset jutut ovat monella työpaikalla arkea.
 
Suomi sijoittuu ykköseksi häirintää koskevassa kohdassa EU:n tilaamassa European working conditions survey -työolotutkimuksessa, joka julkistettiin vuonna 2006.

Talous ja työ

Suomi on Internetin kehitysmaa

Ruotsi on listan ykkösenä. Ruotsissa on Pirate Bay, Piraattipuolue ja Ung Pirat. Suomessa on Teosto, Lex Karpela ja fasistinen työetiikka.

Kommenteista:

Samaan aikaan suomalaiset keskittyvät taputtelemaan toisiaan selkään "hyvä me, me ollaan oikein tietoyhteiskunta ja kärkikastia" kun pudottiin kelkasta oikeasti jo vuosia sitten. Olemme tällä hetkellä jo noin 10 vuotta kehityksessä jäljessä sellaisia maita kuten Malesia tai Eesti.

Tietotyöläiset paiskivat ylitöitä ilmaiseksi

Tietämättömyys työn määrästä johtuu siitä, että työn ja vapaa-ajan raja on haurastunut … Tutkimustemme mukaan kaksi kolmasosaa korkeakoulutetuista tekee viikoittain töitä kotona.

Toinen ilmiö on se, että yhä useamman työpäivä on pirstaleinen ja tempo on kiihkeä. Moni valittaa, että ei pysty keskittymään, kun pitää vastailla puhelimeen ja sähköposteihin, juosta palavereissa ja hoitaa kaikenlaisia pikku asioita. Jotta varsinaiset työtkin tulisi tehdyksi, paperit ja läppäri kuskataan kotiin.

Läheskään jokainen ei laske työpäivän venyttämistä ylityöksi. Kyse on myös siitä, mikä on työtä, mikä itsensä kehittämistä? Onko esimerkiksi ammattikirjallisuuden lukeminen ylityötä? Entä palaverimuistion selaaminen?

Työajan määrittelyä hankaloittavat erilaiset puolipakolliset tilaisuudet. Jos asiantuntija tai johtaja tapaa sidosryhmiä illalla, katsooko hän olevansa ylitöissä? Tai jos ilta asiakkaiden kanssa jatkuu vielä ravintolassa, onko kyse työstä vai vapaa-ajasta?

Suomalaisperheiden työaika on Euroopan pisin

On perheitä, jossa vanhempien yhteenlaskettu työaika on sata tuntia viikossa. Tällaisessa tilanteessa perheen ja työelämän yhdistäminen voi olla hankalaa …

Työntekijöiden epävarmuus kasvaa

Globaalien pörssiyhtiöiden arvot ovat Mäenpään mukaan ristiriidassa kansalaisten arvomaailman kanssa.

Hän varoittaa kasvavasta luottamuspulasta yritysten johdon ja palkansaajien välillä ja ehkä myös poliittisten päättäjien ja yritysten välisestä konfliktista.

– Kansalaisten oikeustaju on ylittynyt ja vastakkainasettelusta on syytä kaikkien olla huolissaan.