Vallankumouksen hedelmiä

Helsingissä osoitettiin mieltä työntekijöiden oikeuksien puolesta - väkeä oli 150-200, toisin kuin Hesari väitti

 

Työnantajapuoli pyrkii romuttamaan työtekijöiden oikeudet hyökkäämällä kaikilla rintamilla. Toisaalta lisätään vuokratyötä, määräaikaisia ja "tarvittaessa kutsuttavia" työsuhteita. Toisaalta vakinaisiltakin työntekijöiltä vaaditaan yhä lisää työtä ja lisää joustoa irtisanomisilla uhkaillen.

On aika rakentaa vastavoima työnantajien mielivallalle!

(Lainaukset mielenosoituksen tiedotteesta) 

Demo oli tukevasti ympäröity maijoilla ja sinivuokoilla 

Mitä me vaadimme:

*10 euron minimituntipalkka*

*Irtisanomissuoja tai eroraha kaikille*

*Räikeistä työnantajarikoksista kunnon tuomiot*

*Ei rikkurivärväykselle ja lakonmurtamiselle!*

*Lakko-oikeutta ei tule rajoittaa, pikemminkin laajentaa* 

Laineen Kasperi veti soundiauton lavalta aika hyvin 

Mielenosoittajat kuuntelivat Oikeutta siivoojille -aktiivin puheenvuoroa 

Harmaat lamamielenosoitukset tuottavat poliisille töitä

Helistintä heristeltiin IRO Researchin konttorin edessä - firma on mm. erottanut ay-aktiiveja 

Tang Dynasty -ravintola Kampin kulmilla sai mielenosoituksen huomion maksamatta jätettyjen palkkojen ja siirtolaistyövoiman hyväksikäytön vuoksi. 

Poliisikin kantoi kortensa kekoon  

Mannerheimintiellä syttyivät hätäsoihdut 

Poliisi yrmisteli kuvaajalle

"Ei tässä ole tarkoitus provosoida", sanoi poliisi hedelmälle

Mystisen Vastavoima-organisaation järjestämä mielenosoitus oli piristävintä mitä kaduilla on tapahtunut sitten toissaviikon (silloin ahtaajat tekivät upean fuusiomielenosoituksen joka yhdisteli mahtavia huutoja, vasaroita, lippuja, hernekeittoa ja bilettelyä). Sateesta huolimatta meininki oli tavallista innovatiivisempaa. Kulkue esimerkiksi pysähteli työntekijöiden oikeuksia polkevien firmojen eteen kuuntelemaan infopuheita, heiluttamaan lippuja ja huutamaan.

Mielenosoituksen pysäkeistä saa kätevän boikottilistan (syytökset ovat mielenosoituksen spiikeistä):

1. Molly Malones: ei kirjallisia työsopimuksia, nuorten ja ulkomaalaisten tietämättömyyden hyväksikäyttö.

2. IKJ Rakennus Oy: kiinalaiset työntekijät odottelevat edelleen palkkojaan. 

3. City-Lehti/Janton-konserni: ylikansallisen sijoitusyhtiön politiikka on pitää mainosjakelun palkat lattiatasolla.

4. IRO Research: ammattiyhdistystoiminnan estäminen.

5. HairStore: googlaa huviksesi "HairStore tuomio". Omistaja Veikko Nenonen on jo tuomittu ties mistä rikkomuksista.

6. Tang Dynasty: "Työsuojelupiirin tarkastuksessa ravintolan kellarista löytyi lavereita joihin jotkut ravintolan Kiinasta tuoduista työntekijöistä oli majoitettu."

7. Barona Oyj: "joustotyö"firma, jolle Finnair ja Elisa ovat ulkoistaneet toimintojaan. 

8. Multi-Link Terminals/Container Finance: alkoi värvätä lakkorikkureita Facebookin kautta. 

Poliisit ilmeisesti odottivat, että firmoihin oltaisiin menty joukolla sisään tai jotain, sen verran kiihottuneina ne surrasivat kyljessä. Kun mitään sellaista ei tapahtunut, poliisi odotti että mielenosoitus loppui Multi-Linkin eteen ja tuli sitten omalla joukollaan ottamaan kiinni kaksi tyyppiä, jotka olivat pidelleet soihtuja mielenosoituksen aikana. Kuinkahan monta kymmentä soihtukuvaa tässäkin blogissa on julkaistu ilman että yhdestäkään olisi otettu ihmisiä kiinni saati sakotettu?

Kiinniottojen ansiosta mielenosoitus sai kuitenkin enemmän mediahuomiota. Ensi kerralla kaikki ottavat soihdun mukaan!

Vallankumousaatto

Helsinki juhlii vapaata opiskelua!

Keskiviikkona 17.3.2010 klo 19

Akateeminen Vuosijuhla

Kokoontuminen yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa

Tule juhlistamaan vapaata opiskelua ja Pariisin kommuunin perustamisen vuosipäivää!

Varustautumista ja hyvän elämän etsimistä!

Tänään on huominen!

”En olisi koskaan uskonut pääseväni näin hyviin bileisiin yliopistolla!”

Ohjelmassa mm.

• Juhlapuheita ja humua

• Virvokkeita ja musiikkia

• Miekkariaskartelu-työpaja – Varustaudu torstain Opiskelijarähinään!

• Hattupaja (ota yo-lakkisi mukaan!)

• Yönäytöksessä eläviä kuvia barrikadeilta ja niiden takaa

• Tonni käteen! -työpaja.

Illan musiikillisesta annista huolehtii Dj Marcos Almeyda (Autogestion Project) ja Dj Cybred, joiden samettiset saundit soivat nyt tunnelmallisemmin kuin koskaan!

”Elämäni muuttui täydellisesti, kun astuin sisään Porthanian pyöröovista…”

Tule ja tuo kaverisikin!

Vastaanotto yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa keskiviikkona klo 19.

Tapahtuma Facebookissa

Opiskelijarähinä maksuttoman koulutuksen puolesta

Maaliskuu 18, 2010
12:00	–	14:00

 

Useat tahot järjestävät Helsingissä 18.3 klo 12 mielenosoituksen maksuttoman koulutuksen puolesta. Kokoontuminen Senaatintorilla.

–

“Ylioppilasliikettä kutsutaan ei-liikkeeksi. Me kutsumme tätä laaduntarkkailuksi. On aika näyttää päättäjille, että opiskelijoiden mitta on täysi ja kukkaro tyhjä.

Alustavana suunnitelmana on kokoontuminen Senaatintorille kello 12 ja sieltä marssi eduskuntatalolle.

Tapahtuman teesejä ovat:

- Maksuton koulutus on välttämätöntä Suomessa

- Elinikäinen oppiminen ei saa jäädä sanoiksi. Opiskeluajan rajoitus ja muut kovat keinot eivät ole ratkaisu

- Opiskelu on oltava mahdollista ja toimeentulo on turvattava”

“Parempi pitkä ja hyödyllinen kuin lyhyt ja hyödytön tutkinto”

Lisätietoja:

Facebook

maksuton.limes.fi 

 

Sitoutumaton vasemmisto ja yliopiston vihreät osallistuvat jälkimmäiseen mielenosoitukseen perustuloblokilla:

Eduskuntavaaleissa 2007 kolmannes äänioikeutetuista suomalaisista jätti äänestämättä. Viime vuoden eurovaaleissa jopa 59,7 % ei äänestänyt. Puoluepolitiikka ei kiinnosta väkeä. Valtio on yrittänyt rukoilla äänestäjiä epätoivoisilla porkkanoilla. Nuorille on postitettuja "nuorekkaita" äänestysflaikkuja. Nyt vuoden 2011 eduskuntavaalit on päätetty siirtää huhtikuulle, jotta olisi "paremmat äänestyssäät".

Mutta vika ei ole säässä tai ihmisissä vaan itse politiikassa.

Politiikasta on tullut ihan vitun tylsää.

Mitä jos politiikasta tulisi mielenkiintoista?

Jotta niin kävisi, täytyisi tajuta, että politiikka on muutakin kuin puolue- tai bisnespolitiikkaa.

Jotkut ovat Suomessa tajunneet sen jo 1980-luvulla. Kasarin ja tämän päivän välissä on pieni suuri kertomus.

Mistä nyt ottaa työkaluja porvareiden lyömiseen ja autonomian rakentamiseen? Miten taivuttaa halumme tuhoamaan meitä kontrolloivat lonkerot? Miten nauttia elämästä?

Yksi vanha mutta täällä kovin vähän käytetty ehdotus työkalupakiksi: CrimethInc.

En nyt tarkoita, että luopuisimme deodorantin käytöstä, vaan että oppisimme Crimethincin paremmista jutuista jotain.

Niin kuin esimerkiksi: politiikkaa voi tehdä suoraan, politiikkaa voi tehdä ilman lässytystä, politiikkaa voi tehdä niin että siitä nauttii. 

Opiskelijatoiminnan "radikaali demokratia" -lukupiirissä luettiin "Your Politics Are Boring As Fuck" -tekstin lisäksi

Forward!

Miksi rakastan varastaa suurten ketjujen myymälöistä 

Join the Resistance: Fall in Love 

Crimethinc on löyhä, soluista koostuva "entisten työläisten kollektiivi", joka nousi 1990-luvun puolivälissä pohjoisamerikkalaisista punk-piireistä ja alakulttuurizineistä. Se koostuu palkkatyötä pakenevista taviksista, joilla on antiautoritaarinen ja antikapitalistinen ote elämään ja politiikkaan.

Kyseessä ei ole mikään järjestö tai yhtenäinen liike, vaan enemmän brändi tai anonyymi tägi, jonka kuka tahansa voi omaksua ja lätkäistä omaan juttuunsa. Vähän niin kuin eläinten vapautusrintama EVR: kuka tahansa voi tehdä aktioita ja iskuja sen nimissä (muutama EVR:n tuhopoltto onkin USA:ssa yhdistetty Crimethinciin). Muita Crimethincin logon alla tehtyjä juttuja ovat monet globalisaatiokriittiset protestit, Unabomberin presidentinvaalikampanja, republikaanien nettisivujen hakkeroiminen, talonvaltaukset, erilaiset korttelitason pienorganisaatiot ja vuosittaiset Crimethinc-konferenssit, joissa järjestetään keskustelujen ja kadunvaltausten lisäksi vaikkapa tiirikointityöpajoja. Nämä tapaamiset on herättäneet FBI:nkin huomion: ainakin kolmena vuotena FBI on soluttautunut konferenssiin urkkimaan todistusaineistoa oikeudenkäyntejä varten.

Crimethincin anarkismi ei suinkaan ole mitään vakavanaamaista (ja se on muutenkin kaukana niistä suomalaisista anarkismin temppelin vartijoista, jotka ovat jääneet ysärille). Tämä tulee esiin jo kollektiivin nimessä: CrimethInc, "rikollinen ajattelu" tai "ajatusrikos" tai "rikostehdas". Vastaavia leikkejä ja itseparodioita on kollektiivin julkaisut täynnä. Tämä on keskeinen juttu Crimethincissä: politiikan tekemisen on oltava nautinnollista myös tekijöilleen ja seurattava tekijöidensä haluja. Siksi Crimethinciä usein halveksutaankin vasemmistopiireissä: heidät leimataan "lifestyle-anarkisteiksi" tai "narsistisiksi ja individualistisiksi hedonisteiksi". Marxilaiset eivät tietysti edes vaivaudu lukemaan näin pikkuporvallista humbuugia.

Oli mitä oli, Crimethinc vaatii ja harjoittaa suoraa toimintaa tässä ja nyt:

palkkatyömuoto on tuhottava,

sukupuoliroolit on kumottava,

elämästä on tehtävä maksutonta - vaikka sitten dyykkaamalla, taloja valtaamalla & varastamalla suuryrityksiltä,

politiikasta on poistettava välimiehet,

tekijänoikeudet on murennettava: Crimethinc kannustaa avoimeen ja ilmaiseen kulttuurituotantoon ja plagioimiseen,

kaikesta on voitava nauttia: voi tehdä jäynää poliiseille ja liike-elämälle, järjestää performansseja, luoda ja pitää yllä vastakulttuuria,

päätavoite: innostaa ihmisiä valtaamaan omat elämänsä takaisin kapitalismilta

Kollektiivin päätoimintaa on kuitenkin propagandan ja erilaisten julkaisujen tuottaminen. Crimethinc on julkaissut kirjoja, lehtiä, levyjä, julisteita… Tyypillisesti kaikki sisältö julkaistaan anonyymisti tai nimimerkillä.

Lukemistoa:

Days of War, Nights of Love

Recipes for Disaster: An Anarchist Cookbook

Expect Resistance

Evasion

Näitä löytää netistä ilmaiseksi. Kirjoja myyvät halvalla esimerkiksi Muutosvoima ja Aamunkoi. 

Kuvat 22.2 turkistarhauksen kieltämistä vaatineesta mielenosoituksesta

Helmikuu 2010 on ollut poliittisen tyylin kannalta merkittävä. Olemme saaneet ihailla yhtä kauneimmista ja taitavimmin toteutetuista ruohonjuuritason kampanjoista vuosikausiin. Oikeutta eläimille ja muut toimijat ovat jo lyöneet murtuman päivänpoliittiseen keskusteluun, ja turkistarhauksen kieltäminen on taas selvästi lähempänä. Hienointa kampanjassa on kuitenkin ollut sen ammattimainen tyyli.

Kerrataan muutama kohokohta:

17.2 julkaistiin Tarhauskielto-sivusto; Ylen A-Talkissa näytettiin eläinaktivistien turkistarhoilla salaa kuvaamia videoita; adressi pistetään pystyyn

18.2 seuraavana päivänä keskustelu kävi kuumana joka mediassa; OE reagoi nopeasti kahdella tiedotteella

19.2 julkaistiin kolme tiedotetta; OE teki rikosilmoituksen seitsemästä turkistarhasta; seitsemän (?) paikkakunnan Tarhauskielto-kiertue käynnistyi

21.2 sikaministeri Sirkka-Liisa Anttila on nolattu ja pakotettu vastaamaan; OE kommentoi vastauksia

22.2 kun turkiskohu muhi viikonlopun yli, Helsingissä järjestettiin 300 hengen mielenosoitus joka marssi Stockmannin edestä maa- ja metsätalousministeriölle; adressi luovutettiin yli 7000 nimellä;  mielenosoitus toteutettiin taitavasti, energisiä huudattajia oli paljon kuten myös valmiita kylttejä, bandiksia, pukuja ja muita proppeja; määränpäässä odotti paku kamoineen; puhumaan oli hankittu mm. Antti Nylén (paska puhe, muuten)

23.2 Matti Vanhanen otti kantaa keskusteluun, OE kommentoi; OE jätti maa- ja metsätalousministeriöstä kantelun oikeuskanslerille  

24.2 keskustelu käy edelleen kuumana, julkisuudessa pahoitellaan että tarhaajat ehtivät siivota paikat ennen tarkastuksia, OE kommentoi

25.2 seuraava vaihe Tarhauskielto-sivustolla: 10 julkkista hyökkää turkistarhausta vastaan (mieltäni lämmittää Julma-Henrin osallistuminen)

26.2 kuohunta suomalaisista tarhoista leviää ympäri maailmaa: Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Englannissa, Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa järjestetään mielenosoituksia

…

Mitä tässä on merkittävää ja mielenkiintoista? Esimerkiksi:

1. Kampanjalla on selkeä, kommunikoitava ja tavoitettava päämäärä: turkistarhauksen kieltäminen.

2. Tapahtumien kulkua ja rytmitystä on mietitty ja valmisteltu tarkasti etukäteen (ei siis ole tyydytty yhteen spektaakkeliin ja ajateltu että muu seuraa automaagisesti).

3. Toimijat pystyvät jatkuvasti yllättämään sekä vihollisensa että median, he ovat aina edellä ja heihin vain reagoidaan.

4. Kampanja toteuttaa sisäisen kritiikin periaatetta: oikeastaan se vaatii vain, että Suomen valtio noudattaisi eläinsuojelulakiaan. Tämän vuoksi kampanjaan on helppo yhtyä ja kampanjan vastustajien nolaaminen ei ole kovin vaikeaa.

5. OE:laiset ovat nopeita ja joustavia ja kampanja käyttää vaihtelevasti erilaisia taktiikoita pitääkseen poliittista painetta yllä: videot, julkinen keskustelu, mielenosoitukset, kansainvälinen tuki, adressit, lausunnot, infopöytien pitäminen, pienemmät aktiot…

Joku voisi sanoa kampanjaa eläinaktivismin "keskiluokkaistumiseksi". Entä sitten? Jos se tuottaa vaikutuksia, niin olkoon niin. Sabotaasit eivät tietääkseni ole tässä maassa tuottaneet kovin suurta tulosta (toisin kuin vaikka Briteissä). 1990-luvun eläinoikeusiskut lähinnä mobilisoivat ihmisiä, loivat alakulttuurin, nostivat jonkin verran tietoisuutta ja valmistelivat tällaisten kampanjoiden vastaanottoa. (Saa kommentoida, jos joku keksii lisää näyttöä militantimman eo-taktiikan hyvistä seurauksista Suomessa.)

Saisimmepa vastaavanlaisen kampanjan perustulon puolesta. 

Jopa Hesarin toimittajien usko politiikkaan horjuu 

Talvinen marssi turkiksia vastaan 

Sama eläinlääkäri antoi puhtaat paperit ilmiannetuille sika- ja turkistiloille  

Jiri kirjoittaa Hommawatchin pohjalta, että hompanssien aktiivinen ydinjoukko saattaa olla alle 50 ihmistä. Tämän suunnan äärioikeistolaisia ei ole kovin paljon, ainakin jos päätellään siitä, miten vaikea Muutos-puolueen on ollut saada kannattajakortteja kerättyä. Silti he ovat lähellä hegemoniaa monissa siirtolaisuutta koskevissa nettikeskusteluissa. Heillä on esimerkiksi tapana swarmata Halla-ahoa käsittelevien kirjoitusten kommenttibokseja (kuten tässä Jirin postauksessa) ja tukkia HS:n foorumi, joka toki on myös trollien lempipaikka MuroBBS:n jälkeen.

Miksei "poliittisen kentän" toisella puolella saada aikaan vastaavaa hegemoniaa? Jokaisellahan nyt on facebook-kaverina 50 vasemmistoaktivistia. Sen sijaan että floodaisivat Hesarin keskustelupalstaa, nämä vasemmistolaiset valittavat, miten kamala Hesarin keskustelupalsta on.

Vasemmistolaiset eivät luultavasti ole kiinnostuneita samanlaisesta vyöryttämisestä, koska he kokevat olevansa sellaisen yläpuolella. On tietysti totta, että on olennaisempaa pyrkiä muuttamaan politiikan sääntöjä kuin pyrkiä vääntämään kättä rajoittuneilla alueilla sääntöjen puitteissa.

Päivä alkaisi silti piristävämmin, jos 4chan ja kuvalauta olisivat vähemmän konservatiivisia, jos nettilehtien foorumeilla kukkisi parempi puhe ja oikeistolaiset joutuisivat reagoimaan. Vähän niin kuin kokoomusnaiset reagoivat Opiskelijatoiminnan kirjoitukseen…

Standardikritiikki akatemiassa, yrityksessä ja hallituksessa komentavaa innovaatioretoriikkaa vastaan on sen lyhytnäköisyyden osoittaminen. Kritiikki sanoo, että vaikka hyväksyttäisiin innovaatipuheen taustaoletukset (talouskasvu, tuotteistaminen, huippuyksilöiden tuottaminen jne.), niin innovaatiopolitiikka itse asiassa estää omien päämääriensä saavuttamisen, koska sen käyttämät kontrollikeinot rajoittavat luovuutta, stressaavat ja hierarkisoivat ihmisiä, eivät tuota erityisen huimaa talouskasvua, eivät lisää tuotteistettavien innovaatioiden määrää eivätkä helpota "huippuyksilöiden" tuotantoa.

Kritiikki pitää paikkaansa. En kuitenkaan viittaa otsikolla kritiikin osoittamaan ristiriitaan, vaan aivan toiseen juttuun.

Yhteiskunnallista keskustelua on hauska seurata. Sen kehitys noudattaa tieteellisten teorioiden muodostumista. Ensimmäinen vaihe on väitteen täydellinen ohittaminen epärelevanttina, naurettavana, typeränä tai marginaalisena. Toisessa vaiheessa väitettä arvostellaan ankarasti ja se pyritään tyrmäämään niin rajusti, ettei keskustelussa ole mitään oikeudenmukaisuutta. Kolmannessa vaiheessa väitettä pidetään itsestäänselvyytenä, jossa tosin on joitain pieniä ongelmia (yleensä väitteessä on "vähän jotain liian radikalia, joten täytyy hienosäätää"). Tässä vaiheessa väite on täysin hyväksytty positio yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Perustulokeskustelu on kokenut tällaisen kehityksen. 2006 perustulo tyrmättiin jokaisen työpaikan kahvipöydässä. 2007-2008 sitä haudottiin kaikkialla Keskustanuorista Vihreisiin. Nykyään jonkinlaisen perustulon vaatiminen alkaa olla itsestään selvää kaikkialla SAK:n ulkopuolella.

Tämä on ollut suurimmaksi osaksi hyvä kehityskulku, jonka seuraavat vaiheet toivottavasti liittyvät opintotuen ja yleisen sosiaaliturvan asteittaiseen muokkaamiseen perustulomaisemmaksi, taloudellisten laskelmien tekemiseen ja poliittisen paineen luomiseen.

Pyydän anteeksi, että en päätä postausta tähän, vaan monimutkaistan keskustelua ja pakenen hetkeksi luokkakantaisesta luokkarintamasta. Vaikka kannatankin perustuloa varauksettomasti jne. niin olen monen muun kanssa alkanut epäillä osaa siihen liittyvästä keskustelusta. Tämän postauksen taas joltain suomiräppäriltä lainattu otsikko viittaa negatiivisesti argumenttiin, jolla osa uudesta vasemmistosta on perustellut perustuloa.

Argumentin mukaan - kärjistettynä - me tuotamme tietotaloudessa (uusi talous, uusi työ, immateriaalisen työn hegemonia, postfordismi, tietokykykapitalismi jne. jne.) koko ajan ilmaiseksi taloudellista arvoa ja siksi meille kuuluu perustulo. Tuotanto on kaikkialle levittäytynyttä, epämääräistä ja välitöntä, eikä sitä voi mitata. Silti se on kapitalisteille välttämätöntä, he eivät vain halua maksaa siitä.

Jatkoksi usein esitetyn väitteen mukaan tuotannon välittömyydestä seuraa myös politiikan ja kapinan välittömyys:

Prekariaatin taloudellinen kamppailu perustulosta on myös välittömästi poliittista: se koskettaa suoraan älyn käyttöä, liikkuvuutta ja elämän mahdollisuuksia, siis demokratiaa ja demokraattista yhteiskuntaa.

Näin on siksi, että äly, kommunikaatio, vuorovaikutus ovat nykyään myös taloudellisen toiminnan keskiössä.

(Uusi työ ja prekariaatti)

Tai niin kuin itse muotoilin semiotiikan esseessä 2007:

Ihmisten ilmaiseksi tuottama analoginen yhteiskunnallinen rikkaus – yhteinen äly, kommunikaatiorihmastot, persoonallisuus, omalla ajalla hankittu semioottinen kompetenssi, kielitaito, tietotaito ja hiljainen tieto, tiimityökokemus ja yleinen sosiaalinen kyvykkyys – digitalísoidaan ”tehdyiksi lopputuotteiksi” tai ”tuloksiksi”, joista sitten maksetaan palkkaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että nykyisessä taloudessa tuotantoaika on analoginen, mutta kapitalismi digitalisoi sen, erottaa keinotekoisesti työ ajan ”vapaa-ajasta” ja maksaa vain edellisestä, ikään kuin ”tehty työ” olisi erotettavissa sen edellyttämästä sosiaalisen infrastruktuurin, kykyjen, potentiaalien ja resurssien tuotannosta.

Tuotanto on jatkuvaa ja työ levittäytyy koko elämän alueelle, mutta palkka tulee edelleen vain työsuorituksesta. Postfordistinen talous toimii analogisesti, mutta palkkatyö- ja sosiaaliturvamallit ovat juuttuneet digitaaliseen fordistiseen ajatteluun. [Ja siksi meille pitäisi maksaa perustuloa.]

(Semiokapitalismi)

Argumentti ei ole täysin viidakossa. Mitä vikaa siinä sitten on?

A) Se on hölmö.

B) Se on epäuskottava. 

C) Se on yksinkertaisesti epätosi, JOS sitä ei ajatella tämän tarkemmin.

A. "Mäkin osallistun sun kapitalismiin - anna mulle rahaa!" Eikö tällainen argumentointi tunnu liikkeiden näkökulmasta jotenkin orjamaiselta? Sivistysyliopiston puolustajia on haukuttu kiltteydestä, jolla he "argumentoivat fiksusti" päättäjien edessä. Eikö perustulon perusargumentti kulje samaa kaavaa? Argumentoidaan kiltisti kapitalisteille, että me tuotamme heille resursseja, niin kapitalistit myöntävät meille perustulon. Niinkö? Eikö kapitalistit pitäisi pakottaa perustuloon?

B. "Sä tuotat arvoa vaikka sä istuisit ja joisit kaljaa." Näin on, jos ottaa nykyaikaisen fysiikan vakavasti tai jos hyväksyy Deleuzen ja Guattarin spinozistisen metafysiikan. Mikäs siinä, ei tuota ongelmia filosofian opiskelijoille. Mitä teemme siihen asti kunnes kaikki äänestäjät ja poliitikot saavat Anti-Oidipuksen luettua? Argumentti on intuitiivisesti epäuskottava. Se pitäisi jättää vähemmälle huomiolle, muotoilla paremmin tai ainakin sitä pitäisi konkretisoida esimerkiksi kaupunkitilan ja kiinteistömarkkinoiden analyysin kautta.

C. "Kaikki tuottaa kaikkialla ja kaiken aikaa." Tässä muodossa argumentti ei sano yhtään mitään yhtään mistään. Kapitalismi on aina ollut jo biopoliittista ja commonseihin ja verkostoihin perustuvaa. 1970-luvulta alkaen on saavutettu uusi kriittinen vaihe verkostotalouden kehityksessä, varmasti, mutta joskus voisi kuoria rakenteita ja pääoman logiikkaa kaiken postfordistisen fenomenologian alta ja miettiä, kuinka dramaattinen muutos uusi periodimme onkaan. Ja sikäli kun halutaan pitää kiinni väitteestä, että nykytaloudessa mikä tahansa voi tuottaa arvoa, väitettä täytyy aina tarkentaa: mikä tuottaa, miten tuote realisoidaan taloudelliseksi arvoksi ja miten arvo välittyy joko palkkatyömuodon tai vuokran logiikan kauta.

Jotta tästä ei tulisi vaikutelmaa, että nyt haluttaisin jotenkin tyrmätä perustulon perusteista käyty keskustelu tai peräti palata sitä edeltävään tilaan, liitän lopuksi vanhan tekstin, joka on edelleen tärkeä ja hyvin käyttökelpoinen: 

Vähämäki: Perustulosta ja demokratiasta 

Valtion verotulot vähenevät jatkuvasti, ja valtion taloutta tasapainotetaan menoja karsimalla ynnä tietenkin verokevennyksin, jotta alueista tehtäisiin houkuttelevampia esimerkiksi sijoittajille ja työntekijöille. Hädin tuskin suora budjettirahoitus riittää enää infrastruktuurin ylläpitoon. Siksi on joko tietämättömyyttä tai osoitus jonkinlaisesta staattisuudesta - sanan kaikissa merkityksissä - laskea perustulon euromäärää olemassa olevista budjettivaroista. Valtiolta on turha kinuta rahaa edes tiedon tuotantoon - kuten esimerkiksi Antti Kalliomäki totesi: tutkimuksen budjettirahoitus ei kasva. Rahoitusta on haalittava muualta, ja se taas tarkoittaa nykyään yksityistä sektoria, investoijia.

[…]

Mieluummin kuin valtiokeskeistä rahoitusmallia, etsisin julkisen ja yksityisen eroa nakertavia malleja (verotuksessa esim. Tobinin vero, Stieglitzin vero, Keynesin vero, omaisuusverotus, ympäristöhaittojen verotus ja koko ympäristön käsitteen laajentaminen myös "yhteisöresursseihin"; valtiosta riippumaton rahastomalli saattaisi olla yksi tapa ajatella hallinnointia, kuten EU:n rahastot esim. liikkumisen edistämiseksi jne.). 

Ensi kerralla jatketaan yhden argumenttiin perustuvan poliittisen toiminnnan muodon eli metropolitaanisen lakon (toivottavasti positiivisella) kritiikillä. 

Demokraattisten yhteiskuntien vakaus 1900-luvun jälkipuolella johtui suurelta osin maiden vauraudesta ja kyvystä tarjota ylellisyyttä. Se ei siis johtunut vain ideologiasta, aivopesusta, väkivallasta tai puhtaasta kusetuksesta.

Miksi kirjoittaa tästä? Koska joillakin ihmisillä, esimerkiksi aktivisteilla tai anarkisteilla, on yhä tapana ajatella, että kaikki olisi loistavasti, jos eliitti ei vain kusisi meitä silmään.

Otan satunnaiseksi esimerkiksi Olli Tammilehdon, joka on vanha ekoanarkisti. Arvostan suuresti Tammilehdon muinaista klassikkoa Maailman tilan kootut selitykset. Ymmärrän myös yksinkertaistukset, populismit ja argumentaation tyhmentämisen esimerkiksi mielenosoituskutsuissa, lehdistötiedotteissa ja blogien hehkutuskirjoituksissa. Tammilehto on kuitenkin tutkija tai ajattelija, jonka pitäisi joskus myös analysoida yhteiskuntaa. Tammilehdon nykyinen analyysi on tällaista:

Mielipidetutkimuksissa suomalaiset ajattelevat punavihreästi. Politiikka vetää kuitenkin oikealle. Vika ei ole äänestäjissä, vaan korruptiossa: vaalirahaskandaali paljastaa, miksi elinkeinoelämän ääni kuuluu niin vahvasti politiikassa.

Fifi: Miksi vihreällä kansalla on ympäristöä tuhoavat johtajat?

Äänestäjät ovat siis viattomia. He ovat niin viattomia, että he eivät esimerkiksi voisi haluta oikeistolaista politiikkaa. Eihän kukaan voisi haluta sitä? Siis oikeasti, todella.

Ovatko ihmiset luonnostaan jotenkin vasemmistolaisia? Onko oikeistolainen politiikka on aina vain törkeää kusetusta?

Jatkoa seuraa:

Suurimmalla osalla suomalaisista on ollut 80-luvulta lähtien käsityksiä, joita valtajulkisuudessa pidettäisiin radikaalivihreinä. Esimerkiksi valtaosa on kannattanut väitettä "Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä." Viime vuonna tämän väitteen kanssa samaa mieltä oli 76 prosenttia vastaajista. Kuitenkin suuri enemmistö poliitikoista ja politiikasta on vielä vähemmän vihreätä kuin vasemmistolaista.

Rahkonen pyrkii selittämään tätä paradoksia sillä, että mielipidetiedustelut eivät kerrokaan totuutta ihmisten arvoista. Tämä on kummallinen väite ihmiseltä, jonka johtama laitos tekee mielipidetiedusteluja. Rahkonen ei voi olla tosissaan, sillä jos hänen selitystään uskottaisiin, hänen firmansa tekisi vararikon.

Tammilehto paljastuu aidosti sokraattiseksi ajattelijaksi: jos ihminen tietää, että on väärin tukea kapitalistien etuja, niin ihminen ei voi tehdä niin. Ihminen toimii oikein, mutta eliitti sen kun kusettaa. Perhanan eliitti ja rötösherrat!

Nyt meille taittuu auki suuri salaisuus: politiikassa on kyse myös haluista, eikä vain tiedosta tai "arvoista". Katsokaa mitä ihmiset tekevät, niin teille selviää heidän halunsa. Katsokaa miten tilanteeseen on päädytty, niin teille selviää miten haluja on tuotettu ja kanavoitu. Ja niin edelleen.

Tammilehto päättää tekstinsä ivalliseen vallan sanoman mukailuun: "Kaikkihan on äänestäjien syytä: mitäs meidät valitsitte!"

Mitä jos otettaisiin tämä sanoma vähän vakavammin?

Mitä jos äänestäjienkin haluilla on ihan oikeasti jotain vaikutusta?

Hevonvitut tämä on mikään vihreä kansa. Tässä maassa asuu ihmisiä, jotka haluavat isompia taulutelkkareita ja mureita härkäpihvejä. Jos eliitti lopettaisi kusetuksensa, niin lopettaisivatko nämä ihmiset haluamisen siinä paikassa?

Toisin kuin konservatiiviset ekoanarkistit joskus väittävät, ihminen ei ole olemukseltaan hyvä tyyppi, joka suuntautuisi automaattisesti ekoanarkistiseen yhteiskuntaan, kunhan vain porvarit lopettaisivat kusettamasta.

Ei sillä, että ihminen olisi huonokaan tyyppi, joka välttämättä haluaisi telkkareita ja pihvejä. En usko, että Ihmistä ylipäänsä on olemassa. Lainatakseni erästä fraasia: "Juttu on vähän monimutkaisempi."

Voi kun valtion ja kapitalismin voisikin ratkaista vain lopettamalla eliitin kusetuksen.

Ihmiset ovat rakentuneet haluaviksi ja halutuiksi olennoiksi. Politiikassa halut taistelevat haluista ja kanavoivat haluja. Sillä (tai niillä) on politiikassa iso ja läski funktio. On tietoisuus ja tiedostamaton, ja molemmilla on haluja.

Halut ohjaavat tarkkaavaisuutta, tarkkaavaisuus vaikuttaa haluihin, ja kaiken ympärille liikkuvat affektit. Tätä on toisteltu ensin 1930-luvulta lähtien. 1970-luvulla tästä puhuttiin taas paljon. Mutta ilmeisesti sanomaa ei ole vielä tarpeeksi pyöritetty.

Haluissa ei ole mitään kapinallista, irrationalistista tai postmodernia. Halujen huomioiminen on täyttä reaalipolitiikkaa. Se on idealisti joka ei haluja huomioi.

Joka kanavoi haluja, hallitsee. Ei varmasti tarvitse enää kertoa, kuinka natsit rakensivat suuria halukanavia, jotka veivät Hitleriin, tai kuinka kokoomus on vuodesta 2006 alkaen vanginnut keskiluokan haluja tai perussuomalaiset köyhien haluja.

Kapitalistiset demokratiat yksinkertaisesti osasivat 1900-luvun jälkipuolella sekä vastata monien ihmisten haluihin (tuottamalla vaurautta ja jännitystä) että muunnella, vangita ja loisia niitä taitavasti. Se on yksi syy siihen, että elämme edelleen kapitalismissa emmekä antiautoritaarisessa ekoutopiassa.

Tiedän, että on poliittisesti huono idea kirjoittaa tällaista kritiikkiä. Enhän oikeastaan vastusta mitään, mitä Tammilehto ehdottaa, enkä halua olla mikään postmodernisti ja väittää että kaikki olisi ihan samaa halumössöä ja millään ei olisi väliä.

Kyse ei myöskään ole tiedon hylkäämisestä. Suurin osa oikeiston puheista on täyttä paskaa, ja vasemmiston tulee kyetä osoittamaan tämä faktojen, ei tunteiden tai halujen tasolla.

Tunteiden ja halujen poisjättäminen poliittisesta analyysista ja toiminnasta johtaa kuitenkin oudon porvarilliseen asenteeseen, vaikka olisi kuinka ekoanarkisti. Porvarihan korostaa järkeä ja kommunikaatiota: ”Jos vain huijaus lopetettaisiin, niin ihmiset tekisivät järkevät johtopäätökset ja toimisivat yhdessä oikein.”

Tämä kritiikki ei siis ole yritys oikeuttaa oikeistolaista politiikkaa, sanoa, että asiat olisivat erityisen hyvin tai ettei niille pitäisi tehdä mitään. Tämä on vain yritys ymmärtää ja arvostaa yhteiskunnan ja sen ihmisten monimutkaisuutta.

Monimutkaisuutta ei nimittäin hallita pelkällä kusetuksella.

Otsikko on palindromi, jolla ei ole muuta virkaa kuin saada tälle kirjoitukselle lukijoita.

Joillakin meistä on ollut loma. Loma-aika on tunnetusti erilaista aikaa kuin maailmanaika tai työaika. Loman jälkeen on hyvä tasata ajat eli päästä ajan tasalle. Tässä kirjoituksessa aikaa tasataan muutaman ajankohtaisen aiheen avulla.

Viime vuonna maailmantalous supistui ensimmäistä kertaa 60 vuoteen. Suomen bkt laski melkein kahdeksan prosenttia eli enemmän kuin 1990-luvun laman aikana. Samaan aikaan Kiinan talous kasvoi yli kahdeksan prosenttia.

Jos luvut eivät kerro tarpeeksi maailmantalouden kriisistä, niin paisuva työttömyys, lisääntyvät häädöt ja alekampanjat kertovat. Silti käsityksemme kriisistä tuntuu epäselvältä tai yliyksinkertaiselta (eivätkä kaikki varmaankaan jaksa lukea Megafonin kolmosnumeron kriisiartikkeleita, joissa kriisi käsitteellistetään melko hyvin).

Richard Wolffin luento ratkaisee tilanteen selittämällä amerikkalaisen selkeästi, kuinka vakava kriisi on kyseessä. Jos ei jaksa kuunnella koko esitystä, jo ensimmäinen puolituntinen leventää perspektiiviä. Wolffin mukaan kriisi ei ole finanssikriisi eikä edes talouskriisi, vaan kapitalismin kriisi, joka ulottuu kirjaimellisesti kaikkialle. Vastaava kriisi koettiin viimeksi 1929-1939. Se loppui toiseen maailmansotaan. Olisi aika tarttua nykyiseen kriisiin, jotta vastaava ei toistu.

Usein mainio, joskus pelottava ja välillä outo Strategian tehdas on jälleen hämmästynyt hedelmien lukemisesta. Strategisti kirjoittaa:

Minusta olisi hyvä muistaa, että poliittiset – tai diskursiiviset – käänteet on aina tuotu välittävän organisaation kautta massaliikkeiden piiriin. Mielestäni nämä käänteet ovat aina olleet etujoukkopositioita, jotka ovat muuttaneet liikkeiden yleisiä käsityksiä, ja luoneet jotakin uutta […].

Väitän, että nämä vaiheet, nämä käänteet, ovat olleet poliittisen säädyn tietoisia tuotoksia. Ne eivät ole objektiivisten olosuhteiden tuotoksia. Ne eivät ole spontaanisuuden ylistyslaulua. Ne ovat subjektiivisuuden tuotantoa. Subjektiivisuutta, jota tuottaa poliittinen funktio. 

(Ei, ei se mennyt niin) 

Kyllä, kyllä, jos tämä käsitetään reaalipoliittiseksi analyysiksi (mitä on ollut vs. mitä voisi olla), jonka tarkoitus on ravistella vasemmistolaisia havahtumaan ideaaleistaan ja näkemään todellisuus. Esimerkiksi Vapaa Helsinki ja Opiskelijatoiminta tuottivat "mobilisaationsa" hieman tällä tavalla, eli asioista kiinnostuneet kokoontuivat pohtimaan mobilisaatiota tai vaikka "subjektiivisuuden tuotantoa", mistä asiat sitten etenivät. En tosin ymmärrä, miksi liikkeiden kulloisiakin aktiiveja ja teoreetikkoja pitäisi kutsua etujoukoksi tai poliittiseksi säädyksi. Vai monennellako metatasolla nyt puhutaan: "liike" (mikä lasketaan sellaiseksi ja miten sellainen rakentuu), liikkeen oletettu vaikuttaja (esimerkiksi verkkolehti), verkkolehden oletetut vaikuttajat…

Mutta eikö "poliittisesta säädystä" puhuminen ole Suomen tilanteessa reaalipoliittisesti typerää? En usko teesiin. Mutta vaikka se pitäisi paikkaansa, niin sellainen poliittisen säädyn edustaja, joka puhuu väelle avoimesti poliittisesta säädystä, saa jäädä paasaamaan yksinään, kun väki kävelee muualle. Tai sitten säätyläinen revitään alas ja tallotaan lokaan väen toimesta. Eikö tällainen väen raivo ole aika hieno juttu?

Ehkä tarkoitus on taas kerran provosoida korostamalla hierarkioita, vähän niin kuin yksi jos toinenkin yritti vuonna 2009 tehdä heiluttelemalla kaikenlaista 1970-lukuroinaa. Mutta 2010 voisi olla jotain muutakin kuin sisäisen provosoinnin vuosi? Mieleen tulee se kerta, kun kirjoitin että Jussi Vähämäen ja Strategian tehtaan kaltaiset tahot tuntuvat nauttivan liikkeiden oletettujen rivien hajottamisesta, joskin eri tavoin. Niin, kukapa ei nauttisi?

Joskus vasemmistossa olemme oman ideologiamme vankeja, emmekä ymmärrä, että usein prosessit tapahtuvat poliittisen säädyn toimesta, eikä massojen kollektiivisen yhteisen ja demokraattisen päätöksenteon kautta. Mitä tämä poliittinen sääty sitten oikein on, on myös asia, jota pitäisi syventää. Se on vaarallinen aihe. Se voi viedä kohti taantumuksellisen tradition maisemia. 

Ei, ei. On erittäin tärkeä vastustaa puhtaan spontaanisuuden myyttiä ja korostaa organisointityötä. Samalla on tärkeä tajuta, ettei kyseessä ole hierarkkinen amatöörimäiset massat vs. ammattimainen etujoukko -asetelma (mitä tehdas ei ehkä tarkoita - tai sitten tehdas tarkoittaa täsmälleen sitä). Vaatimattoman kokemukseni mukaan mitä enemmän mahdolliset teoreetikko-poliitikot etääntyvät lattiatasolta, sitä enemmän toimijat saavat kestää ja kärsiä ja sitä tehottomammaksi toiminta uhkaa sotkeutua. Ei siis tarvitse konjuroida anarkismin moraalisia periaatteita epäilläkseen yllä esitettyä asetelmaa. Tämä on kuitenkin niin abstraktia, etten osaa nyt sanoa enempää. Sitä paitsi varoitus taantumuksellisuudesta on aivan paikallaan.

Vähän viihdettä. Alepalla saattaa olla ongelmia. Katsotaan esimerkiksi tätä Mellunmäestä otettua kuvaa:

tai tätä kuvaa Helsingin Rautatieasemalta:

Ongelmilla ei kuitenkaan ole väliä, sillä Mannerheimintien Alepa on ensimmäinen (huoltoasemista itsenäinen) ruokakauppa, joka on auki vuorokauden ympäri. Sieltä saa hedelmiä ja nuudeleita aina!

Lopuksi: nouseekohan syksyllä perustettu verkkolehti Revalvaatio vielä yllättävään arvoon? Lukijoita ja juttuja riittää. Suurin osa teksteistä on tasokkaita ja jopa lukukelpoisia, eli ymmärrettävästi kirjoitettuja. Myös vasemman reunan uutis- ja artikkelivirta kiinnostaa.

Jos lukee pieniä lähteitä, zinejä, blogeja, verkkolehtiä, artikkeleita, valokuvia, kannanottoja ja mielipidekirjoituksia, niin viime vuosikymmenien toiminnasta voisi syntyä seuraava kuva.

1990-luvulla Suomessa tehtiin hajanaista, anarkistista, verkostomaista ja medialla pelaavaa ulkoparlamentaarista politiikkaa, joka keskittyi ympäristöön. Puhuttiin suuryritysten vallasta, eläinten oikeuksista ja kasvissyönnistä, köyhyydestä, ympäristöstä, globalisaatiosta, Euroopan Unionista, valtiosta ja poliisista. Yleinen sävy oli "hippimäinen" ja "amatöörimäinen" pienillä punk-vivahteilla.

Tausta: 90-luvun lama, hyvinvointivaltion alasajo ja eliitin luokkavallan lujittaminen, uusliberalismin nousu, Vihreän liiton institutionalisoituminen, reaalisosialismin tuho ja vasemmiston rappio, zapatistit ja Seattle, ympäristökriisin paheneminen. 

TJEU: Muutoksen kevät, Kapinatyöläinen, Pomminheittäjä, anarkismi.net, Maailman tilan kootut selitykset, NoLogo, Liike-elämää, Maailma yhtiöiden vallassa, Väärin ajateltua.

"Se on jäänyt ysärille" tarkoittaa: 1) henkilö suhtautuu dogmaattisesti ja abstraktisti periaatteisiin, kuten kielto toimia puolueessa (kielto myös kuulua puolueeseen), kielto syödä maitotuotteita, vaatimus epäillä että jokaisessa tilanteessa syntyy (patriarkaalisia) hierarkioita; 2) henkilö on poliittisesti korrekti, eli hänelle ei saa mainita pornoa, lihansyöntiä, lentomatkailua ym. ainakaan ilman automaattisesti tuomitsevaa ja syyllistävää sävyä.

2000-luvulla koettiin "diskursiivinen käänne". Tee-se-itse-painotus väistyi hieman manifestien, tutkimuksen, käsitteellistämisen ja erityisesti karnevaalien, spektaakkeleiden ja performanssien tieltä. Tärkeimmät teemat olivat kontrollin lisääntyminen (kontrolliyhteiskunta) ja yhteiskunnan muutos työn näkökulmasta. Puhuttiin prekarisaatiosta, työstä ja toimeentulosta, vaihtoehtoisesta globalisaatiosta, kansallisvaltiosta, siirtolaisista, sosiaalikeskuksista, kaupunkitilasta ja yliopistosta. Toiminnan luonne säilyi korostetun löyhänä ja verkostomaisena, vaikka näkyvät sävyt olivat "akateemisia" ja "postmoderneja".

Tausta: it-kupla ja sen romahdus, kapitalismin vallankumous, uuden median ja talouden nousukausi, globalisaatiokritiikki, uusi kulttuurivasemmistolaisuus, antropologisuus ja kolmasmaailmalaisuus, yliopiston proletarisoituminen, Stop töhryille -kampanja ja nollatoleranssipolitiikka, postmoderni politiikan filosofia.

TJEU: EuroMayDay, megafoni.kulma.net, tottelemattomat, yo-mango, vihreät, Uuden työn sanakirja, Imperiumi, Postmoderni politiikan filosofia, tämä blogi, Deleuze, Guattari, Foucault.

"Se on jäänyt 2000-luvulle" tarkoittaa: 1) henkilö puhuu edelleen "diskurssien paradigmoista"; 2) henkilö on entinen hippi, joka vittuilee nykyisille hipeille, koska se on poliittisesti epäkorrektia; 3) henkilön mielestä tärkein vastarinta tapahtuu kaikkialla (eli ei-missään), koska kaikki on kulttuuria ja taloutta ja tuottavaa, ja siksi henkilö ei katso tarpeelliseksi kohdata valtaa suoraan.

2010-luvun alussa uusasiallisuus nousee vallitsevaksi sävyksi. Vasemmistoliittoon virtaa ihmisiä ja energiaa. Jatketaan teorian tuottamista, korostetaan strategioita ja yritetään organisoitua. Tärkeimmät kamppailut liittyvät yhä toimeentuloon ja kontrolliin.

Vaikka puhutaan linjojen ylittämisestä ja rintaman keräämisestä, kenttä jakautuu jyrkemmin kolmeen osaan. Ensin ovat akateemisesti koulutettu eliitti, palvelualojen prekaarit, massaälymystö sekä muita duunareita. Tämä ryhmittymä jatkaa vanhaa kahden tason strategiaa, mutta hieman eri tavalla ja painotuksella: alataso on autonominen (esimerkiksi Opiskelijatoiminta ja sosiaalikeskusliikkeet) ja ylätason muodostavat muiden muassa Vasemmistoliitto, ylioppilaskuntien edustajistot ja, ehkä jonain päivänä, jotkin ammattiliitot. Toiseksi ovat "yhteiskuntakelpoisemmat" ja kokoomusyhteensopivammat toimijat, maltilliset kansalaisjärjestöt ja ympäristöaktivistit. Kolmantena ovat "syrjäytyneet", uudet ja vanhat barbaarit, anarkistit ja primitivistit.

Muuten yhteiskunnassa rekisteröityjen kansalaisjärjestöjen virallinen rooli saattaa kasvaa, mutta käytännössä ne jatkavat hidasta jähmettymistä eivätkä pysty tekemään merkittäviä aloitteita. Liikkeiden parissa toitotetaan ammattimaisuutta ja kurinalaisuutta, mutta toiminta on silti samanlaista sekoilua kuin ennenkin, koska se mikä voitetaan ammattimaisuudessa hävitään heti autoritaarisuudessa - kurilla saa mukaan vain inttifanaatikkoja, ja radikaalivasemmistosta niitä löytyy vähän.

Tausta: maailmanlaajuinen talouskriisi, äärioikeiston näkyvyyden lisääntyminen, reaalitalouden ja luokkataistelun paluu, tarpeiden korostus, kyllästyminen 2000-lukuun.

TJEU: Megafoni #1-5, Revalvaatio, Vasemmistonuorten kannanotot, Tampereen yhteiskunnallinen opisto, Takku, Hyökyaalto, Tresquat, tamperelaisten sosiologian opiskelijoiden tulevat gradut.

Tulevaisuudessa ei luultavasti tulla sanomaan "se on jäänyt 2010-luvulle", vaan "se on jäänyt 1970-luvulle". Tarkoittaa: 1) henkilö suhtautuu dogmaattisesti Marxiin ja marxilaisuuteen eikä suostu hyväksymään "postmodernia" tai "jälkistrukturalistista" humbuugia; 2) henkilö katsoo ajavansa luokkakantaista politiikkaa flirttailemalla kuviteltujen "rivojen kansansubjektien" kanssa, kuuntelemalla vanhoja Suomi-hittejä ja fantasioimalla vaaliliitosta perussuomalaisten kanssa; 3) …mutta henkilö on edelleen niin postmodernin ironinen että pitää tätä kaikkea vain läppänä (jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä juuri 2000-luvulle hylättyjen postmodernien identiteettien ja affektien kanssa).

Mikä on toimintaohje? Mihin ryhmään rynnätä? Kenen rss-syötteitä tilata?

Onko edellisen vuosikymmenen karnevalismi kiellettävä ja ohitettava karulla kommunismilla? Onko jatkettava 1990-luvun perinnön tuhoamista hippejä ja anarkisteja lyömällä? Täytyykö liittoutua, taktikoida ja tehdä kompromisseja? 

Jotkut tanssivat Leninin tahtiin, toiset tavoittelevat molotovimonopolia. Kolmannet ryhtyvät kepulaisiksi:

On helppoa tehdä abstrakti täyskäännös kieltämällä ajattelun objekti ja vaatimalla vastakohtaa. Onko kurin ja järjestyksen vaatiminen tosiaan ratkaisu globaalin vasemmiston heikkoon asemaan? Jos tarvitaan organisoitumista, liittoutumista, taktikointia ja vallan suoraa haastamista, niin tämä ei tarkoita että pitäisi mennä ääripäihin esikuvissa (Lenin, Paavali) tai edes retoriikassa (marxismi-leninismin harmaa sanasto). Ehkä dialektiikasta puuttuu monimutkaisuus, siis sommitelmat ja "keskustat" tai miljööt. Kuten verkkolehti Megafonin kolmannen numeron pääkirjoitus julisti: keskustalaisuus on oikea tie! 

(Revalvaatio: Ahdistunut liberalismimme) 

Ylempi kuva: Modkraft

Talvipäivänseisaus eli vuoden pimein päivä on nyt takana. Samoin on Kööpenhaminan kansainvälinen ilmastokokous. Ei tarvinne osoittaa näiden kahden yhteyttä.

Kuten yleisesti arvattiin, Kööpenhaminan ilmastokokous epäonnistui. Kansalaisjärjestöt ovat pettyneitä, ympäristöaktivistit raivostuneita, ja antikapitalisteista ei tarvitse sanoa mitään.

Kokouksesta ovat yleisemmällä tasolla kirjoittaneet hyvin mm. Megablogi, Strategian tehdas ja JYVIVA.

Kööpenhaminan epäonnistuminen oli kaksinkertainen: tehokkaan sopimuksen lisäksi myös yhteiskunnalliset liikkeet pitkälti epäonnistuivat. Uutta Seattlea ei syntynyt, vaikka mielenosoittajia oli liikkeellä saman verran eli noin sata tuhatta. Tällä kertaa liikkeiden sisäisiä jakolinjoa ei kuitenkaan ylitetty, taktiikat olivat vanhoja ja tavoitteet epämääräisiä. Liikkeet myös epäonnistuivat poliisin yllättämisessä.

Muut ovat kirjoittaneet paljon Köpiksen katutason tapahtumista. Modkraftissa on kattavat aikataulut, kuvat, videot ja raportit protesteista, Takussa on kertomuksia suomeksi, ja Fifissä on tekstiä ja upeita kuvia. Keskityn tässä vetämään lyhyesti yhteen muutamia kokemuksia paikan päältä. Tarkempaa analyysia kirjoitetaan lehtiin, lukekaa Revalvaatiota ja Minervan Pöllöä.

Hoopenhamina.  Suomesta lähti Tanskaan 5-6 bussia mielenosoittajia. Miksi? Sitä olisi voinut miettiä etukäteen. Halu pelata ilmastobingoa bussissa ei riitä, eikä 300 ihmisellä ole väliä tuhansien ihmisten demoissa, ellei sitten mukana ole jotain todella uutta tai todella rajua. Kokemusten hakeminen? Verkostoituminen? Nautinto ja mielenkiinto?

Varmasti kaikki nämä. Motiivina ei kuitenkaan selvästi ollut Suomeen vaikuttaminen tai suomalaisten mobilisoiminen Kööpenhaminan kautta. Muuten tiedotus olisi hoidettu paremmin, tai sitä olisi ylipäänsä hoidettu. Suomeen jääneiltä tovereilta tuli osuvaa kritiikkiä kommunikaatioon puutteesta: ainoastaan kansalaisjärjestöjen maltilliset bloggaajat kirjoittivat suomeksi livepäivitystä tapahtumien kulusta. Takkuun tuli noin yksi kokijaraportti, muuten meininki oli mykkää ja siitä tuli helposti sekava ja innoton olo. Tässä menetettiin tilaisuus saada ihmiset liikkeelle.

Katutason kokemuksena näin valtava mielenosoitussuma ulkomailla on hauska mutta raskas. Nukuimme joka yö koulun lattialla tai lämmittämättömässä teollisuushallissa, suihkuja ei ollut, ja esimerkiksi lauantaina kävelimme 25 kilometria. Olosuhteet (ja tietenkin nettiyhteyden puuttuminen) selittävät, miksi yksilöt eivät kirjoita. Siksi olisi pitänyt olla joku tuettu ja sitoutunut Tahohenkilö, joka olisi pitänyt huolta suomenkielisestä tiedotuksesta.

Kaikesta voi ajatella kirjoittavansa jälkikäteen, kuten tässäkin tehdään, mutta silloin  jäävät kirjoittamatta pienet asiat, nopeat kokemukset, tunnelmat, sitaatit ja ideat, jotka kuitenkin unohtuvat pian.

Mielenosoitusten, aktioiden ja poliisin väkivallan lisäksi yksi helppo näkökulma livepäivitykseen olisi ollut kaupungissa vellovan viherpesukoneen havainnointi. "Hopenhagen…" Missään länsimaissa ei ole nähty niin tehokasta ja konkreettista rekuperaatiokoneistoa kuin Kööpenhaminassa joulukuussa.

Santahamina. Köpis oli poliisin juhlaa. Ennen kokousta matkalaisia koulutettiin ymmärtämään Suomen ja Tanskan mellakkapoliisien eroja. Suomessa on käytössä raskaat old school -taktiikat, eli poliisi tykkää tukkia katuja pitkäaikaisesti ja saattaa esimerkiksi ympäröidä koko mielenosoituksen liikkuvalla poliisimuurilla. Menetelmä on hidas, kömpelö ja kallis. Tanskassa poliisit hallinnoivat skeneä joustavammin. He tapaavat liikkua enemmän, nopeammin ja aggressiivisemmin. Poliisilla on tapana ajaa panssariautoillaan suoraan väkijoukkoja päin, ottaa ihmisiä pikaisesti kiinni ja häipyä odottelemaan seuraavaa iskua (tällä tähdätään mielivaltaan ja paniikin synnyttämiseen). Toinen taktiikka on jyrätä mielenosoittajia päin vahvalla panssariauto-poliisi-kyynelkaasukranaattirintamalla.

Tänä vuonna on osoittautunut, että maiden taktiikat ovat sekoittumassa. Suomessa poliisi pysyi kaukana Asunnottomien yön mielenosoituksesta ennen kuin talon ovea mentiin murtamaan, ja ajoi sitten nopeasti keskelle väkijoukkoa tanskalaiseen tyyliin. Tanskassa poliisilla taas oli Kööpenhaminan kokouksen aikaan useimpina päivinä sellaiset resurssit, että he saattoivat suruttomasti tukahduttaa minkä tahansa aktion raa’alla ylivoimalla.

Heti kun astuimme Tanskassa ulos bussista, poliisi pysäytti ryhmämme ja alkoi kysellä passeja ja tiedustella aikomuksiamme. Sama toistui lähtöpäivänä. Ylipäänsä laajempia kokoontumisia pidettiin epäilyttävinä, ja suurimpina mielenosoituspäivinä kaupunkia täplittivät poliisin risteyksiin asettamat checkpointit, joissa ihmisiä pysäytettiin ja tutkittiin mielivaltaisesti. Toimittajien silmiin suihkutettiin pippurikaasua, kuvaajia otettiin kiinni, ja ainakin 16. päivän mielenosoituksessa nähtiin toimittajiksi naamioituneita poliiseja. Edellisenä iltana pidätettiin tapahtumaa järjestämässä ollut ympäristöaktivisti Tadzio Müller, joka sai syytteen "mellakan suunnittelusta". Aamulla poliisi otti ennaltaehkäisevästi säilöön lisää organisoijia.

Tanska oli siis ottanut käyttöön ennaltaehkäisevät pidätykset. Samalla oli kovennettu välittömiä rangaistuksia. Uuden käytännön mukaan kuka tahansa voidaan pidättää koska tahansa, jos viranomaisilla on epäilys siitä, että henkilö saattaa tulevaisuudessa syyllistyä lainvastaiseen toimintaan. Ulkomaalaisia voidaan pitää putkassa 72 tuntia ilman mitään syytä, ja poliisin toiminnan häiritsemisestä seuraa automaattisesti 40 päivää vankeutta.

Sunnuntain Hit the production -mielenosoitus käy toisena esimerkkinä ennaltaehkäisystä. Poliisi saartoi kulkueen tunnin sisällä lähdöstä, otti kiinni yli 230 ihmistä, repi järjestäjät lavalta tukasta alas sekä takavarikoi soundiauton. Kukaan koko demosta ei hajottamishetkellä eikä sitä ennen ollut syyllistynyt minkäänlaisiin laittomuuksiin.

"This is what democracy looks like", huudeltiin mellakkapoliisin saartorenkaan ulkopuolelta, kun asfaltilla istuvia ja makaavia ihmisiä laitettiin nippusiteisiin ja pakattiin pidätysbusseihin.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen poliisi kovensi otteitaan ja hajotti mielenosoituksia pampuilla, koirilla, kyynelkaasulla ja vesitykeillä.

(Minervan Pöllö) 

Höplähamina. Kööpenhaminassa vedettiin kaiken aikaa köyhiä maita höplästä. Mielenosoittajia juksattiin, ja kaikille muille syötettiin pajunköyttä. Kaikki näytti vähän hölmöltä…

Alla on muutama Köpiksen opetus. Helsingissä opittiiin heti ja organisoitiin nopea ja onnistunut mielenosoitus pohjoismaista poliisivaltiota vastaan. 

Toki Kööpenhamina myös inspiroi. Erityisesti sosiaalikeskusten saaristo ja liikkeiden infrastruktuuri vakuuttivat. Talonvaltausskenen ilmapiiri poikkeaa monilla tavoilla Suomesta, ja katutaiteen määrä oli jotain aivan muuta kuin mitä se Helsingissä on. Elämäämme kaupungissa helpotti myös suuresti majoituspaikkamme lähellä ollut kansankeittiö. Muutenkin perusasiat - ruoka, juoma, majoitus ja tiedotus - oli organisoitu erittäin hyvin.

Protesteista jää käteen ainakin kaksi opetusta. Lauantain massamielenosoituksessa oli jotain todella impotenttia, vaikka yli 100 000 ihmistä marssi keskustasta kokouspaikalle. Tapahtuma onnistui lähinnä toistamaan kesän 2008 Rostockin G8-protestien suurmielenosoituksen. Kööpenhaminan ensimmäinen opetus onkin, että lukumäärä ei merkitse mitään. Kekseliäisyys ja konteksti ratkaisevat. Helsingissä voi saada 1000 ihmisellä enemmän aikaan kuin satakertaisella määrällä Kööpenhaminassa.

Yleisemmällä tasolla koemme, että suuri ongelma on ilmastonmuutokseen liittyvän puheen banalisoituminen. Sille on jo käynyt samoin kuin puheelle globaalista köyhyydestä. Kun sitä jauhetaan laimennettuna joka puolella, se ei tunnu miltään eikä motivoi toimimaan. U2:n Bono ehkä jaksaa lässyttää, että hyväntekeväisyys muka on ratkaisu kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin. Mutta kukapa ei kierrättäisi jätteitään ja lahjoittaisi rahaa Maanystäville? Kansalaisjärjestöjen Kööpenhaminassa järjestämä valtava Klima Forum ruumiillisti sen ongelman, että maailmassa kyllä riittää kriittistä puhetta ja tekstiä, mutta tällä ei välttämättä ole merkittävää vaikutusta. Viherpesun ja sovittelun sijaan tarvitaan antagonismia ja visioita toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

(Minervan Pöllö)