Suuri kertomus 1990-2010
Jos lukee pieniä lähteitä, zinejä, blogeja, verkkolehtiä, artikkeleita, valokuvia, kannanottoja ja mielipidekirjoituksia, niin viime vuosikymmenien toiminnasta voisi syntyä seuraava kuva.
1990-luvulla Suomessa tehtiin hajanaista, anarkistista, verkostomaista ja medialla pelaavaa ulkoparlamentaarista politiikkaa, joka keskittyi ympäristöön. Puhuttiin suuryritysten vallasta, eläinten oikeuksista ja kasvissyönnistä, köyhyydestä, ympäristöstä, globalisaatiosta, Euroopan Unionista, valtiosta ja poliisista. Yleinen sävy oli "hippimäinen" ja "amatöörimäinen" pienillä punk-vivahteilla.
Tausta: 90-luvun lama, hyvinvointivaltion alasajo ja eliitin luokkavallan lujittaminen, uusliberalismin nousu, Vihreän liiton institutionalisoituminen, reaalisosialismin tuho ja vasemmiston rappio, zapatistit ja Seattle, ympäristökriisin paheneminen.
TJEU: Muutoksen kevät, Kapinatyöläinen, Pomminheittäjä, anarkismi.net, Maailman tilan kootut selitykset, NoLogo, Liike-elämää, Maailma yhtiöiden vallassa, Väärin ajateltua.
"Se on jäänyt ysärille" tarkoittaa: 1) henkilö suhtautuu dogmaattisesti ja abstraktisti periaatteisiin, kuten kielto toimia puolueessa (kielto myös kuulua puolueeseen), kielto syödä maitotuotteita, vaatimus epäillä että jokaisessa tilanteessa syntyy (patriarkaalisia) hierarkioita; 2) henkilö on poliittisesti korrekti, eli hänelle ei saa mainita pornoa, lihansyöntiä, lentomatkailua ym. ainakaan ilman automaattisesti tuomitsevaa ja syyllistävää sävyä.
2000-luvulla koettiin "diskursiivinen käänne". Tee-se-itse-painotus väistyi hieman manifestien, tutkimuksen, käsitteellistämisen ja erityisesti karnevaalien, spektaakkeleiden ja performanssien tieltä. Tärkeimmät teemat olivat kontrollin lisääntyminen (kontrolliyhteiskunta) ja yhteiskunnan muutos työn näkökulmasta. Puhuttiin prekarisaatiosta, työstä ja toimeentulosta, vaihtoehtoisesta globalisaatiosta, kansallisvaltiosta, siirtolaisista, sosiaalikeskuksista, kaupunkitilasta ja yliopistosta. Toiminnan luonne säilyi korostetun löyhänä ja verkostomaisena, vaikka näkyvät sävyt olivat "akateemisia" ja "postmoderneja".
Tausta: it-kupla ja sen romahdus, kapitalismin vallankumous, uuden median ja talouden nousukausi, globalisaatiokritiikki, uusi kulttuurivasemmistolaisuus, antropologisuus ja kolmasmaailmalaisuus, yliopiston proletarisoituminen, Stop töhryille -kampanja ja nollatoleranssipolitiikka, postmoderni politiikan filosofia.
TJEU: EuroMayDay, megafoni.kulma.net, tottelemattomat, yo-mango, vihreät, Uuden työn sanakirja, Imperiumi, Postmoderni politiikan filosofia, tämä blogi, Deleuze, Guattari, Foucault.
"Se on jäänyt 2000-luvulle" tarkoittaa: 1) henkilö puhuu edelleen "diskurssien paradigmoista"; 2) henkilö on entinen hippi, joka vittuilee nykyisille hipeille, koska se on poliittisesti epäkorrektia; 3) henkilön mielestä tärkein vastarinta tapahtuu kaikkialla (eli ei-missään), koska kaikki on kulttuuria ja taloutta ja tuottavaa, ja siksi henkilö ei katso tarpeelliseksi kohdata valtaa suoraan.
2010-luvun alussa uusasiallisuus nousee vallitsevaksi sävyksi. Vasemmistoliittoon virtaa ihmisiä ja energiaa. Jatketaan teorian tuottamista, korostetaan strategioita ja yritetään organisoitua. Tärkeimmät kamppailut liittyvät yhä toimeentuloon ja kontrolliin.
Vaikka puhutaan linjojen ylittämisestä ja rintaman keräämisestä, kenttä jakautuu jyrkemmin kolmeen osaan. Ensin ovat akateemisesti koulutettu eliitti, palvelualojen prekaarit, massaälymystö sekä muita duunareita. Tämä ryhmittymä jatkaa vanhaa kahden tason strategiaa, mutta hieman eri tavalla ja painotuksella: alataso on autonominen (esimerkiksi Opiskelijatoiminta ja sosiaalikeskusliikkeet) ja ylätason muodostavat muiden muassa Vasemmistoliitto, ylioppilaskuntien edustajistot ja, ehkä jonain päivänä, jotkin ammattiliitot. Toiseksi ovat "yhteiskuntakelpoisemmat" ja kokoomusyhteensopivammat toimijat, maltilliset kansalaisjärjestöt ja ympäristöaktivistit. Kolmantena ovat "syrjäytyneet", uudet ja vanhat barbaarit, anarkistit ja primitivistit.
Muuten yhteiskunnassa rekisteröityjen kansalaisjärjestöjen virallinen rooli saattaa kasvaa, mutta käytännössä ne jatkavat hidasta jähmettymistä eivätkä pysty tekemään merkittäviä aloitteita. Liikkeiden parissa toitotetaan ammattimaisuutta ja kurinalaisuutta, mutta toiminta on silti samanlaista sekoilua kuin ennenkin, koska se mikä voitetaan ammattimaisuudessa hävitään heti autoritaarisuudessa - kurilla saa mukaan vain inttifanaatikkoja, ja radikaalivasemmistosta niitä löytyy vähän.
Tausta: maailmanlaajuinen talouskriisi, äärioikeiston näkyvyyden lisääntyminen, reaalitalouden ja luokkataistelun paluu, tarpeiden korostus, kyllästyminen 2000-lukuun.
TJEU: Megafoni #1-5, Revalvaatio, Vasemmistonuorten kannanotot, Tampereen yhteiskunnallinen opisto, Takku, Hyökyaalto, Tresquat, tamperelaisten sosiologian opiskelijoiden tulevat gradut.
Tulevaisuudessa ei luultavasti tulla sanomaan "se on jäänyt 2010-luvulle", vaan "se on jäänyt 1970-luvulle". Tarkoittaa: 1) henkilö suhtautuu dogmaattisesti Marxiin ja marxilaisuuteen eikä suostu hyväksymään "postmodernia" tai "jälkistrukturalistista" humbuugia; 2) henkilö katsoo ajavansa luokkakantaista politiikkaa flirttailemalla kuviteltujen "rivojen kansansubjektien" kanssa, kuuntelemalla vanhoja Suomi-hittejä ja fantasioimalla vaaliliitosta perussuomalaisten kanssa; 3) …mutta henkilö on edelleen niin postmodernin ironinen että pitää tätä kaikkea vain läppänä (jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä juuri 2000-luvulle hylättyjen postmodernien identiteettien ja affektien kanssa).
Mikä on toimintaohje? Mihin ryhmään rynnätä? Kenen rss-syötteitä tilata?
Onko edellisen vuosikymmenen karnevalismi kiellettävä ja ohitettava karulla kommunismilla? Onko jatkettava 1990-luvun perinnön tuhoamista hippejä ja anarkisteja lyömällä? Täytyykö liittoutua, taktikoida ja tehdä kompromisseja?
Jotkut tanssivat Leninin tahtiin, toiset tavoittelevat molotovimonopolia. Kolmannet ryhtyvät kepulaisiksi:
On helppoa tehdä abstrakti täyskäännös kieltämällä ajattelun objekti ja vaatimalla vastakohtaa. Onko kurin ja järjestyksen vaatiminen tosiaan ratkaisu globaalin vasemmiston heikkoon asemaan? Jos tarvitaan organisoitumista, liittoutumista, taktikointia ja vallan suoraa haastamista, niin tämä ei tarkoita että pitäisi mennä ääripäihin esikuvissa (Lenin, Paavali) tai edes retoriikassa (marxismi-leninismin harmaa sanasto). Ehkä dialektiikasta puuttuu monimutkaisuus, siis sommitelmat ja "keskustat" tai miljööt. Kuten verkkolehti Megafonin kolmannen numeron pääkirjoitus julisti: keskustalaisuus on oikea tie!
Hyvä vuodenvaihdossummaus!
Hajaannusta kuvaava kirjoitus herättää paljon ajatuksia tehokkaiden toimintatapojen ja strategioiden tarpeesta - muutenhan käy juuri niinkuin teksti kuvaa, “business as usual” jatkuu ja liikkeet törmäilevät, kuten ennekin, ristiin rastiin, korjaillen kapitalismia sattumanvaraisen tasaisesti entistä kestävämmäksi, ns. “nippanappa siedettäväksi”.
Ja “nippanappa siedettävä” on termi, jonka länsimaalainen opiskelijaälykkö saattaa allekirjoittaa, mutta esimerkiksi Tuvalun hukkuvilta asukkailta, Pakistanin lapsityöntekijöiltä, lihateollisuuden uhrina läpi elämänsä (konkreettisesti) raiskatuilta naislehmiltä tai Gazan siviileiltä voi kysyä vaihtoehtoisia nimityksiä vallitsevalla tilanteelle.
Vaikka teksti onkin etäisyyttä ottavassa “kaikkitietävyydessään” vähän passivoivassa hengessä kirjoitettu, on se hyvää, pohdittua summausta monin viittauksin menneiden vuosikymmenten teksteihin. Ehkä tässä turvallisuushakuisessa (?) etäisyyden ottamisessa on kyse hitusen juuri tekstissä kuvaillusta “post-modernista ironiasta”. Mutta kyllä, ehdottomasti hyviä huomioita ja analyysiä viime vuosikymmenten kehityksestä, tehkäämme työtä että 2010-luku tuo muutoksia asianlaitaan, lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä
Comment by Antti // Peducalehti — 03.01.2010, 17:00 @ 17:00
Epäilisin että: osa haluaa palata marksismi-leninismin retoriikkaan, mikä marginalisoi tämän porukan totaalisesti, koska sen konnotaatiot kantavat mukanaan maailmaa joka on kuollut. Jos haluaa elävän pohjan, miksei samantien keksi uutta kieltä?
Samalla, jos hippiys ja hyvyys on aikanaan hylätty muotivirtauksina, ne tulevat kyllä takaisin toisaalla, toivottavasti voimakkaammalla pohjalla.
Tosin samalla kun marxistinen marginaali horisee kapitalisteista, hipit pystyvät oppimaan heiltäkin, samoin kuin kaikilta edeltäviltä vuosikymmeniltä.
Viimevuosikymmenen paras osuus oli kyllä keskustelu spektaakkelista, performassista ja karnevaaleista, ja tätä keskustelua on syytä tehdä yhäkin paremmaksi, osoittaa karnevaalit purkautumisteiksi jne.
Myös piratismi, free software yms. on kiinnostavia, mutta niiden ympärillä oleva keskustelu on liittynut paljolti liberalismiin.
Ne pitäisi pystyä käsittämään hipimmin, ilman että tarvitsee mennä Marxilaisten hierarkioiden tielle: http://www.youtube.com/watch?v=BOJrmTF3TCs&feature=related
Comment by Hemi — 03.01.2010, 19:05 @ 19:05
Antti: myönnän passivoituneeni tässä lomalla… Töihin, töihin.
Niin, tunnustan aika lailla jääneeni 2000-luvulle. Tai ainakaan en aio hylätä postmodernia politiikan filosofiaa ihan heti, vaikka symppaankin materialismia, luokka-analyysia, puolueessa(kin) toimimista ja taktikointia. (Kirjoituksessa mainittu kahden tason strategia muuten tarkoittaa, että alataso eli liikekenttä antaa suuntaa ja ylätaso vain kristallisoituu tältä pohjalta.)
Comment by Klementiini — 03.01.2010, 19:06 @ 19:06
Nimenomaan: postmodernia politiikan filosofiaa ei pidä missään nimessä hylätä, siinä hukattaisiin valtavasti ansiokasta analyysia, kirjoituksen hengessä, useammalta vuosikymmeneltä. Postmodernin analyysin tuloksena kuva yhteiskunnasta ja ihmisestäkin on kirkkaampi, ja liikkeiden mahdollisia sudenkuoppia passiivisen murroksen kourissa olevassa globaalissa yhteiskunnassa on merkattu miinakarttaan tehokkaasti.
Puolueissa toimimista ja luokka-analyysia tuleekin sympata, mutta mielestäni ei juuri mitään sen enempää: puolueihin ja luokkarakennekuvaelmiin on sisäsyntyisesti tallennettu vaarallisia hierarkioita (Marx-veljekset, parhautta!), joiden ongelmallisuus lienee todistettu monta, monta kertaa. Puolueiden vallasta irtaantuminen vaatii luultavasti päätöksenteon muodoista käytävää kamppailua, joka alkaisi luontevimmin työpaikoista, opiskelijajärjestöistä ja muista pienyhteisöistä, jotka omien käytänteidensä kehittämisellä ja tuon tietotaidon aktiivisella, P2P-henkisellä levittämisellä aloittaisivat verkostoituneen, ruohonjuuritasolta ponnistavan parlamentarismin kehittämisen.
Marxismin-leninismin retoriikka ja ajattelu on muuten mielestäni valitettavasti kaukana kuolleesta; Bakuninin, Gramscin ja kumppanit väkivaltaisesti syrjään työntänyt hierarkkinen ajattelu ja toiminta elää ja voi hyvin, vaikka onkin pukenut jatkuvasti uusia vaatteita ylleen, milloin niin yhteiskuntien johdossa kuin eri muodoissaan myös aktivistien projekteissa ja analyyseissäkin.
Näiden sijaan liputan omalta osaltani 2010-luvun liikkeelle (sellaisen on synnyttävä) strategiasta puhumista ja laskelmoivaa, tarkkaavaista taktikointia, työtaakan avoimempaa jakamista (mm. mainittujen avointen ohjelmistojenkin tarjoamien mahdollisuuksien avulla) ja koko kartalla liikkumista yksilöiden aktivismista joukkojen strategioihin, joissa ihmiset eivät polta yksilöllisissä, kaiken likoon laittavissa “proggiksissa” itseään loppuun ja jotka määrittelevät päämääriä ja jatkuvia, arkeen kasvavia kestoluontoisia tavoitteita, visioiden muskelin tukemina - eli juurikin kuvailtua kahden tason strategiaa.
Passivoitumisella viittasin ehkä eniten aivan ohimenevästi kirjoitustyyliin, joka on välillä tuttu ehkä erityisesti eurooppalaisista liikkeistä (ansiokkaina poikkeuksina tietty mm. Hardt&Negri, Pilger, Cromwell, Edwards ja muut liikkeiden parissa normikolumnisteja enemmän ansioituneet): kriittisessä analyysissa on usein vaarana sortua nurkkaan itsensä maalaavaan maailmanpahentamiseen - kaikkitietävä kertojanääni ei laita itseään likoon, vaan analysoi maailman sumppuun omasta nojatuolistaan ja maalaa uusien avauksien ja muutoksen mahdollisuuden nollaksi, kaikkitietävän spektrinsä ulkopuolelle. Tällaisen analyysin ongelmallisuudella tarkoitin ainoastaan sitä, ettei se ns. historiallisiin kaavoihin turvaavassa spekuloinnissaan lopulta pysty unelmoimaan ja ennustamaan sitä parempaa, ihmiskunnan selviytymiselle myös yhä kasvavassa määrin välttämätöntä, maailmaa, josta “hullut”, riskinottajat ja muut, jotka röyhkeydessään väittävät meidän pystyvän yhdessä todella muuttamaan maailmaa, puhuvat.
Comment by Antti // Peducalehti — 03.01.2010, 22:58 @ 22:58
Pitää vähän selventää:
Oikeastaan 00-luvun hippivastaisuus oli monessa suhteessa kiinnostava ilmiö. Eläinoikeuspainotus, ulkoparlamentaarienn konsensus, ekologian henkilökohtaisuus jne. oli minusta sinänsä oikeita valintoja, ja olen myös vastakulttuuri yms. merkityksessä hippi, vaikka en ollut mitään näistä vielä 90-luvulla. Varmaan ideologinen kehtoni Siperia on hurjasti vaikuttanut kaikkeen tähän… olkoonkin, että 00-luvulla piirretyt kartat olivat paljon parempia, erityisesti kontrolli, affektit ja kommonit. Tämä hippivastaisuus piti kuitenkin sisällään enemmän: yleinen ajatus on, että pitää konformoitua, vaikka se tapahtuisi vapauden kustannuksella, ydinajatukset - mitkä ne kulloinki ovatkin - pitää saada massojen kuuluville.
Tässä pikemminkin flirttailtiin “gansta” hahmojen, kanssa, ajateltiin, että ydinajatuksia pitää edistää hopparien keskuudessa, vaikka se tarkoittaisi häviötä feminismille ja diy:lle, koska hopparien tuottajat pitivät hallussaan pääsyä varsin haluttuihin affekteihin. Koska nämä pitivät enemmän glamour-kuvista kuin iduista, so be it… tosin huvittavaa on, että asat ja raappanat tulivat vuosikymmenen loppua kohden itse varsin hipeiksi. Ehkä kyse oli osin Dylanmaisesta reaktiosta siihen, että yleisö ja kriitikot halusivat manipuoloida heitä?
Tuo ylätason ja alatason malli on kylläkin jotakin, mikä tulee aiheuttamaan konflitin. Sosiaalikeskusten ja opiskelijatoiminnan toimijat eivät välttämättä halua politiikkaa ylätasokseen, ja jos niin, vain sillä ehdolla, että alataso määrää tahdin.
Comment by Hemi — 04.01.2010, 06:34 @ 06:34
Hippien pitää vain oppia “lyömään” takaisin, silti menettämättä hippeyttään, mikä tekee heistä femme-tavalla ylivertaisia.
Comment by Hemi — 04.01.2010, 06:37 @ 06:37
Jälleen hyvä bloggaus. Jäi mietityttämään, mitä tarkoitat yliopiston proletarisoitumisella?
Comment by Veera — 04.01.2010, 11:44 @ 11:44
“Tämä hippivastaisuus piti kuitenkin sisällään enemmän: yleinen ajatus on, että pitää konformoitua, vaikka se tapahtuisi vapauden kustannuksella”
Mutta kun monelle hippivastaiselle vapauttava tekijä on ollut juuri se tieto ettei tarvitse konformoitua siihen hippeilyyn ja yleiseen, 90-luvulta vieläkin joillekin jääneeseen vasemmistostereotypiaan. Ja tämä on useilta kuultu juttu - hyvänä esimerkkinä eräs paikallinen vasemmistonuoritoimija joka kertoi miten ensimmäisessä tapaamisessaan, jossa puhuttiin harrastuksista, monet olivat maininneet harrastuksekseen metsästyksen ja miten tämä toimija oli (metsästystä itse harrastavana) melkein halunnut huutaa hallelujaa sen tiedon johdosta että viimeinkin on joku porukka jossa voi olla muutakin kuin vihertee-ekoteko-kuiturastat. Ei niin ettei niitäkin olisi.
Oma historiani: 90-luvulla sain kimmokkeita Anarchist FAQ:ista, Kortenista ja jossain määrin Chomskystä. Toisaalta taas näin “movement of movements”-ajattelun tyhjyyden, “hippeilyn fasismin” (johon klemekin viittaa 90-lukuosiossaan) ja muut vastaavat ajan ilmiöt, toisaalta sitten omaksuin mm. aikakauden vahvan antikommunismin ja ay-vastaisuuden - ja näiden yhdistelmä vei minut joksikin aikaa markkinaliberaaleille harhapoluille. Sieltä palailussa tärkeänä elementtinä ovat olleet se, että nyt ollaan palattu vanhaan kunnon Marxiin ja ruvettu puhumaan luokasta ja konkretiasta.
Comment by Tatu Ahponen — 04.01.2010, 13:15 @ 13:15
Mainio summaus!
Myönnän syyllisyyteni “postmodernin” ja “jälkistrukturalistisen” humbuugin vieroksumiseen
Myönnän kyllä että hetkeksi tuli itsekin hurahdettua turhan postmoderniksi, siirsin silloin kärryllisen Leniniä varastoon (kaivoin takaisin vasta tänä vuonna). Kuitenkin, mulle Negrit jne. tuntuvat jotenkin niin suppeilta, paikallisilta ts. “rikkaiden länsimaiden” olosuhteiden ja “kulttuurisen tason” ympärillä pyörien ajattevilta, jotka eivät ota maailmaa kokonaisuutena huomioon (saattavat nähdä maailman jopa Internetin kautta tai jostain ehkä-mahdollisesti-tulevasta-tulevaisuudesta käsin).
Monet Marxista hiljattain innostuneet suhtautuvat todellakin turhan dogmaattisesti häneen, kirjoituksista etisitään _totuuksia_ ja vastauksia nykypäivän kysymyksiin. Vaikkapa kun tarkastellaan Marxin käsityksiä ekologiasta tms., ei vain tuoda vanhoja vastauksia nykyaikaan, vaan — mikä parhainta — viedään nykyisiä kysymyksiä menneisyyteen!
Menneisyyttä pitää opiskella, vanhoja kokemuksia on hyödynnettävä, mutta dogmaattisuus on kyllä hylättävä.
Ite kun nyt koetan tuoda Leninin kautta mm. strategisen tutkimuksen tärkeyttä esiin, niin olen alkanut epäilemään metodinkin siirtämisen järkevyyttä. Eri olosuhteissa pitää tietysti tutkiakin eri tavalla. Mutta kai jostain on kuitenkin pidettävä kiinni, ihan tyhjästä on vaikea aloittaa.
En muuten usko että M-L-läppä on tulossa mitenkään takaisin, jotkut saattavat ammentaa sieltäkin (neukkulasta) jotain ideoita, mutta lähinnä se jäänee ktp:n ja Kommunistien liiton piirien sisälle, eikä kosketa tätä uutta “2010-lukulaisuutta”.
Comment by Miika — 04.01.2010, 23:09 @ 23:09
Kiitos kommenteista ja varsinkin kaikista ideoista! Lyhyitä vastauksia:
@Antti: tuollaisia visioita tarvitaan, ja ne täytyy laittaa käytäntöön!
Kirjoituksen passiivisuutta voisi kutsua kyyniseksi tyyliksi. Tuntuu, että sitä on näin “yksityishenkilönä” kirjoittaessa pakko käyttää usein jotta voisi suojata itsensä naivius-syytöksiltä. Sinänsä ironista, että itse on arvostellut mm. Ylioppilaslehteä samasta tyylistä.
@Veera: yliopiston proletarisoitumisella tarkoitan yksinkertaisesti yliopistolaisten duunareiksi muuttumista samalla, kun työolot huononevat. Vertaa siihen, mitä M&E kirjoittivat Kommunistisessa manifestissa:
@Hemi: tarkoitan juuri tätä, eli alatason täytyy painostaa ja ohjata ylätasoa:
@Tatu: Hippikonformismin murtuminen on kyllä vapauttavaa. Mutta asian sivusta jatkaen: kun sanotaan, että henkilökohtainen on poliittista -tyylinen lifestyle-aktivismi ei riitä, niin olisi väärin päätellä tästä, että mitään henkilökohtaisia tekoja ei tarvita tai että niillä ei olisi ollenkaan vaikutusta. “Hippeily” yksin ei vain ole kovin suuri poliittinen teko, siinä kaikki.
@Miika: samaa mieltä sekä Negristä että Marxista että epäilystä Leninin ja metodin siirtämisen suhteen. Toisaalta, onko immaterialisaatiopuheessa väitetty, että juttu kattaisi koko maapallon? Ehkä pahimmissa ylilyönneissä (tai sitten kattavuutta ei ole määritelty, mikä on huono asia). Maantieteellisyys ja tilallisuus saisivat tehdä terveen paluun!
Comment by Klementiini — 05.01.2010, 23:38 @ 23:38
Pieni korjaus: vasemmistonuoritoimija siis oli metsästystä harrastamaton, ei harrastava.
Comment by Tatu Ahponen — 06.01.2010, 15:27 @ 15:27
“En muuten usko että M-L-läppä on tulossa mitenkään takaisin, jotkut saattavat ammentaa sieltäkin (neukkulasta) jotain ideoita, mutta lähinnä se jäänee ktp:n ja Kommunistien liiton piirien sisälle, eikä kosketa tätä uutta “2010-lukulaisuutta”. ”
Jotkut kyllä kovasti flirttailevat leninistien kanssa, ainakin megafonissa on viime aikoina julkaistu parin kommaripuolueen tyypin juttuja. Myös asuntotoiminta mainosti heidän tempaukseensa osallistuneen ties mitä leninistiorganisaatioita, huvittavaa oli, että se mainittiin vasta tapahtuman jälkeen.
Lisää nillitystä: Asuntotoiminnan valtaus on keikkunut valtamedian uusimpana uutisena kohta kolme kuukauttaa, en tiedä miksi sivusto on niin jäässä. Olisi tässä uutisoitavaa ollut, esim. köpis. Viime keväänä se oli vielä hyvä sivusto.(voisin vielä esittää teorian että muutaman ihmisen marxistiset projektit ovat kaapanneet sivuston omaksi tiedotuskanavakseen, mutta en viitsi koska se olisi ehkä 1800-lukulainen anarkistin kannanotto)
Comment by pttp — 07.01.2010, 01:02 @ 01:02
pttp: mä luulen että Valtamedian jähmeys johtuu ihan siitä että ne harvat tyypit, jotka on sitä aktiivisesti tehneet, poltti itsensä loppuun jo vuoden 2008 loppuun mennessä, eikä uusia tyyppejä ole juuri tullut, ja sen jälkeen on tehty aika hajanaisesti juttuja. Kai sivustolta puuttuu myös joku pitkälinjaisempi strategia tms., en tiedä.
Asuntotoiminnasta: sikäli kun olen yhtään ollut mukana missään niin ei ollut mitään etukäteistietoa tuollaisten tahojen osallistumisesta.
Leninistä: joo, muuten samaa mieltä paitsi että kyllä täytyy erottaa joidenkin megafonilaisten harrastama Leninin lukeminen ja hyväksikäyttö leninismistä eli hierarkkisesta, kuria ja terroria vaativasta keskitetystä etujoukkopositiosta.
Comment by Klementiini — 07.01.2010, 02:13 @ 02:13
Valtamedia.net on tosiaan ollut vähän tauolla, koska projekti on alusta alkaen ollut muutaman marxilaisen projekti ja tyypeillä on ollut muuta tekemistä, tai on ollut väsyneitä tms. Vapaaehtoisprojektit on vähän sellaisia ettei kaikilla ole aina aikaa ja energiaa kaikkeen.
Tosin koko saitti on muuttunut ehkä enemmän joidenkin Helsingin “autonomisten liikkeiden” omaksi kanavaksi kuin yleistiedotuskanavaksi kaikesta kiinnostavsta, mikä sen alunperin kolme vuotta sitten piti olla, lähinnä juuri siksi että toimituksella on kätensä joka sopassa.
Comment by valtamedia teknikko — 07.01.2010, 14:51 @ 14:51
pttp: Olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat kun sanot: “ties mitä leninistiorganisaatioita”?
Viittaatko tähän asuntotoiminnan sivuilta olevaan kohtaan: “Asukasliitto, Opiskelijatoiminta, Kommunistinen nuorisoliitto, Kallion Vasemmistoliitto, Vasemmistolinkki ja Etelä-Suomen Vasemmistonuoret.”
Mikä näistä tekee leninistisiä, miten se leninismi ilmenee?
Comment by a2k — 07.01.2010, 15:05 @ 15:05
Sen siitä saa kun kirjoittaa vittuiluviestejä väsyneenä..
“pttp: Olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat kun sanot: “ties mitä leninistiorganisaatioita”?”
Viittaatko tähän asuntotoiminnan sivuilta olevaan kohtaan: “Asukasliitto, Opiskelijatoiminta, Kommunistinen nuorisoliitto, Kallion Vasemmistoliitto, Vasemmistolinkki ja Etelä-Suomen Vasemmistonuoret.”
Joo huonosti muotoiltu. Viittasin siis lähinnä SKP:n asukasliittoon ja komNL:n.
“Asuntotoiminnasta: sikäli kun olen yhtään ollut mukana missään niin ei ollut mitään etukäteistietoa tuollaisten tahojen osallistumisesta.”
Siksi ihmetyttääkin, että tahoja mainostettiin jälkikäteen asuntotoiminnan sivuilla. Jotkut ryhmät eivät tosin ole halukkaita yhteistyöhön jos eivät samalla saa itselleen näkyvyyttä.
Ymmärrän hyvin jos väsymys ja ylityöllistyneisyys vaivaa valtamedian toimittajia, sitä on liikkeellä.. Ehkä sivustoa voisi kehittää avoimemman diy-median suuntaan?
Comment by pttp — 07.01.2010, 23:20 @ 23:20
“@Hemi: tarkoitan juuri tätä, eli alatason täytyy painostaa ja ohjata ylätasoa”
Tähän mennessä en tiedä missä määrin näin on ollut. Pikemminkin alatasolla toimivia ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän suora toiminta kuin esim. puoluepolitiikka tai kannanotot, tuntavat jäävänsä pelinappuloiksi, ja siksi lähetevät tai vittuuntuvat. Että juuri “ylätasona” tai “poliittisena luokkana” itsensä mieltävät koettavat dominoida kaikkea. Tähän on reagoitu kahdella tavalla, joista toinen on järjellinen, eli vetäytyminen takaisin käytöntöön, vegaanisen kahvilan pyörittämiseen yms. tai sitten punk in finland tyyliseen sekoiluun, jossa ei ole enää mitään tolkkua.
Yleisestihän ihmiset sitoutuvat projekteihin juuri sen verran kuin katsovat voivansa vaikuttaa niihin.
Comment by Hemi — 09.01.2010, 02:20 @ 02:20
Mainitut “leninistijärjestöt” (KomNL, Asukasliitto) ovat todellisuudessa ihan samanlaista velliä kuin Vasemmistoliitto jne., hyvin kaukana “hierarkkisesta, kuria ja terroria vaativasta keskitetystä etujoukkopositiosta”, lähinnä saamattomia kokoustelukerhoja ja perinneyhdistyksi’.
pttp: Jos muuten sattumalta satut viittaamaan Megafoniin kirjoittaneista kommareista muhun ja Laineen Joonakseen (olimme muutaman vuoden KomNL:ssä jne.) niin ei me moneen vuoteen olla mihinkään kuuluttu. Ite pidän Leninin visusti erossa “leninismistä” ja Neuvostoliitosta. (Olen tosin ehkä vähän liiaksi nyt jumahtanut Leninin kaiveluun, se ei tunnu enää niin mielekkäältä, mutta yritän vielä kuitenkin kaivella jos siitä tutkimusmetodista saisi jotain irti.)
Pst. Klementiini voisi ehtiessään tulla kirjoittamaan jonkun raikkaan artikkelin haluamastaan aiheesta johonkin verkkolehteen
Comment by Miika — 09.01.2010, 23:26 @ 23:26
Mulle jäi valtamediasta alunperin sellainen kuva, että osa helsingin autonomistiskenen marxilaisista halusi perustaa vähän kontrolloidumman vaihtoehtomedian, koska niitä vitutti se että silloisessa helsingin squattiskenessä niin moni uusi tyyppi luki takkua.
Koomista oli hirveä rummutus uudesta mediasta, “tarve autonomiselle verkkomedialle on huutava!”, projektin mainostaminen hesarissa, “me halutaan olla tällainen suuren yleisön uskottava vaihtoehtomedia ja siksi ei ole kommenttimahdollisuutta” jne., ja lähes koko ajan sillä otteella että kyseessä olisi jotensakin ainoa suomenkielinen vaihtoehtomedia verkossa. Taisivat julkistamistilaisuudessa vielä sivuuttaa takun “ideologisesti kapeana”, mikä on näin parin vuoden jälkeen pikkaisen huvittavaa kun katsoo mitä kyseisissä projekteissa on julkaistu
Comment by rot — 11.01.2010, 23:06 @ 23:06
Yleensä tykkään hoitaa yhden väittelyn loppuun ennen kun aloittaa uutta mutta blogin pitäjän reaktioaika vaikuttaa olevan sen verran pitkä että pitänee sekoittaa lisää pakkaa.
“Liikkeiden parissa toitotetaan ammattimaisuutta ja kurinalaisuutta, mutta toiminta on silti samanlaista sekoilua kuin ennenkin, koska se mikä voitetaan ammattimaisuudessa hävitään heti autoritaarisuudessa - kurilla saa mukaan vain inttifanaatikkoja, ja radikaalivasemmistosta niitä löytyy vähän.”
Aika harva liikkeiden parissa toitottaa ammattimaisuutta ja kurinalaisuutta. Suurin osa organisaatioista joissa ihmiset ovat toimineet ovat autoritaarisia. Tästä johtuu että ihmiset olettavat että kaikki organisaatiot ovat ikäänkuin luovuutta vastaan vaikka kysymys on siitä että miten rakentaa organisaatio joka antaa puitteet luovuudelle mutta myös tukea ja mahdollistaa luovuuden konkretisoitumisen. Ei ole helppoa mutta näin on nähdäkseni tehtävä. Asian voisi kääntää myös toisin päin: Kurittomuudella saadaan mukaan vaan pellejä joita kiinnostaa todellisuudessa joku muu kuin poliittinen toiminta. Itse väittäisin totuuden löytyvän jostain keskiväliltä mutta koen että tällä hetkellä luovuutta hehkutetaan kurinalaisuuden kustannuksella joka johtaa siihen että luovuuskaan ei kuki niin kuin pitäisi.
“Tulevaisuudessa ei luultavasti tulla sanomaan “se on jäänyt 2010-luvulle”, vaan “se on jäänyt 1970-luvulle”. Tarkoittaa: 1) henkilö suhtautuu dogmaattisesti Marxiin ja marxilaisuuteen eikä suostu hyväksymään “postmodernia” tai “jälkistrukturalistista” humbuugia; 2) henkilö katsoo ajavansa luokkakantaista politiikkaa flirttailemalla kuviteltujen “rivojen kansansubjektien” kanssa, kuuntelemalla vanhoja Suomi-hittejä ja fantasioimalla vaaliliitosta perussuomalaisten kanssa; 3) …mutta henkilö on edelleen niin postmodernin ironinen että pitää tätä kaikkea vain läppänä (jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä juuri 2000-luvulle hylättyjen postmodernien identiteettien ja affektien kanssa).”
Koen että tässä nyt aika vahvasti kritisoidaan minun poliittista toimintaa. 1) En väitä etteikö esim. foucaltia tai D&G:tä kannattaisi lukea mutta väitän myös että esim. taolaisuuden, kunfutselaisuuden, legalismin ja Strasserilaisuuden ymmärtäminen auttaa myös maailman ymmärtämisessä paljon. Kuitenkin jos niitä lukee ja yrittää keskustella joutuu monesti hyökkäyksen kohteeksi ja saa syytöksiä esim. autoritaarisuudesta. Väitän että postmodernismi ja jälkistrukturalismi ovat meidän aikamme dogmeja.
2)Kiistän olevani teoreettisella tasolla dogmaattinen marxilainen joskin tunnustan että käytännön toiminnassa olen useinkin sortunut huonoihin oikoteihin. Mitään en kuitenkaan kadu koska parhaani olen yrittänyt ja käytäntö ei nyt vaan aina mee niin kauniisti kun teoria. Kuuntelen vanhoja Suomi-hittejä ensisijaisesti koska ne miellyttävät minua musikaalisesti, toissijaisesti koska niistä voi oppia miksi ne ovat viehättäneet niin laajoja kansanosia myös luokkajakoisessa suomessa ja ovat pystyneet yhdistämään kansaa. En flirttaile kuviteltujen rivojen kansansubjektien kanssa vaan pyrin miettimään miten työväenluokan saisi liikkeelle kaikessa rumuudessaan ja rivoudessaan. En fantasioi vaaliliitosta persujen kanssa, fantasioin että saisimme persuja kannattavat työläiset punaisen lipun alle taistelemaan luokkansa edun puolesta.
3)En pidä tätä kaikkea vain läppänä mutta en myöskään jaksa olla koko ajan vakava.
“On helppoa tehdä abstrakti täyskäännös kieltämällä ajattelun objekti ja vaatimalla vastakohtaa. Onko kurin ja järjestyksen vaatiminen tosiaan ratkaisu globaalin vasemmiston heikkoon asemaan? Jos tarvitaan organisoitumista, liittoutumista, taktikointia ja vallan suoraa haastamista, niin tämä ei tarkoita että pitäisi mennä ääripäihin esikuvissa (Lenin, Paavali) tai edes retoriikassa (marxismi-leninismin harmaa sanasto). Ehkä dialektiikasta puuttuu monimutkaisuus, siis sommitelmat ja “keskustat” tai miljööt. Kuten verkkolehti Megafonin kolmannen numeron pääkirjoitus julisti: keskustalaisuus on oikea tie! “
Tässä on nyt tyypillinen historiaton näkemys: Marxismi-Leninismi käyttää marxilaista talouspoliittista sanastoa ja jos me teemme samoin se ei tee meistä marxisti-leninistejä. En halua sinäänsä hyökätä revalvaatiota vastaan mutta todeta että logiikka joka kelaa että marxisti-leninistien käyttämien sanojen käyttäjä on marxisti-leninisti eli kannattaa kritiikittä kaikkia marxisti-leninistisen tradition virheitä on yhtä älykäs kuin sanoisi että moni NSPD:n johtaja oli homo joten homot ovat natseja.
Comment by Pikku-Markus — 15.01.2010, 05:10 @ 05:10
@Pikku-Markus: Ei sitä koko ajan jaksa pilkkiä blogin äärellä kun on töitäkin… paitsi tänä yönä.
Tämä postaus on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen toimivimpia - koska olen törmännyt jo useampaan tahoon, jotka ovat ehdottoman varmoja että juuri heitä tässä arvostellaan. Jos osuu ja uppoaa näin hyvin, niin johonkin ollaan selvästi päästy.
Tällaisten kirjoitusten yleinen ongelma kyllä on, että osa viittauksista jää tietyn porukan inside-vitseiksi, ja toiset viittaukset tulkitaan kritiikiksi mutta yhtäällä hyvänsuovaksi ja toisaalla pahantahtoiseksi. Ehkä pitäisi olla varovaisempi = solidaarisempi.
Lyhyet vastaukset jokaiseen kolmeen teemaan.
1) kuri/luovuus: muistan eräänkin syksyisen tekstin joka muistaakseni vaati kurinalaisuutta ja viittasi bolsevikkeihin. Joo, tiedän ettei pitäisi antaa tuollaisten viittausten tai retoriikan sumentaa muuta tekstiä. Mutta toisaalta ehkä retoriikkaa ja ideologista kuvastoa ei lopulta voi erottaa muusta toiminnasta kovin hyvin? Sanasto & kuvasto luovat ilmapiiriä, ja jos ilmapiiri on “kurillinen” niin tämä hedelmä lähtee ihan muihin puutarhoihin.
Missä päin (”meidän”) liikekenttää muuten hehkutetaan sitä vanhaa “luovuuspuhetta”? Ei Megafonissa, ei Vanussa, ei Asuntotoiminnassa, ei edes OT:ssa. Sen sijaan puhutaan luokasta, toimeentulosta ja järjestäytymisestä. Hyvä niin, kunhan ei vedetä huonolla tavalla överiksi.
2) Ihan vakavasti: en koe kritisoivani sinua ainakaan henkilönä tai poliitikkona (enkä niitä tamperelaisia enkä niitä jyväskyläläisiä jotka ovat reagoineet). Ja olen hyvin samaa mieltä tuosta, mitä kirjoitat yllä. Yritin lähinnä huumorin kautta näyttää, että miltä tämä “uusi” ideologinen kuvasto saattaa näyttää kauempaa katsottuna. En varmasti ole ainoa, joka on saanut tällaisia viboja Leninin nimen pudottelusta tms. Ei sillä, että olisin dogmaattinen anti-Lenin (antileninisti varmasti
), kyllä Leniniä voi aina käyttää jos sille löytyy käyttöä, mutta epäilen tätä - varsinkin, kun jotkut ovat ehkä kokeneet projektikseen puolustaa Leniniä jotenkin kokonaisemmin pelkän hyväksikäytön sijaan. Mutta en usko, että tämä on mikään suuri juttu enää tulevaisuudessa.
Olen täysin samalla kannalla sen suhteen, että postmodernismi on aikamme dogmi ja että sitä vastaan täytyy taistella.
Jos kuvastokritiikkini heilahtelee vakavuuden, ystävällisen kuittailun ja vitsin välimaastossa, niin kansansubjektiflirtin kanssa olen vähän enemmän tosissani. Minusta tämä on ollut vasemmiston ongelma aina. Siis että heijastetaan Kansaan oma käsitys rivosta, säädyttömästä, rahvaanomaisesta jne. vallankumoussubjektista ja sitten yritetään itsekin muuttua sellaiseksi koska se on “työväenluokkaista”. Eikö niistä identiteeteistä pitänyt päästä jo eroon?
Kuuntelen muuten itsekin Juicea ja Irwiniä.
<3Comment by Klementiini — 15.01.2010, 06:12 @ 06:12
kirjoitin kolmosenkin, mutta näköjään se katosi matkalla. No, tässä tiivistettynä: mikäs marxilaisessa taloussanastossa, jos sitä käytetään muuhunkin kuin itseisarvoisen ideologisuuden rakentamiseen. Mutta on selvää, että tietyillä sanoilla on tiettyjä assosiaatioita. Varsinkin jos niitä pudotellaan rykelmänä pitkin vuotta.
Natsivertausta jatkaen: jos puhut myönteisesti Lebensraumista, rappiotaiteesta ja kolmannesta valtakunnasta, niin voi olla, ettet silti ole natsimielinen. Mutta ehkä ei kannata hämmästyä jos ihmiset pitävät sinua natsimielisenä?
Reaalipolitiikka on myös sanaston valintaa. Se on myös psykologiaa.
Comment by Klementiini — 15.01.2010, 06:18 @ 06:18
vanhan radikaalivasemmiston symboliikkaan ja retoriikkaan (ja organisaatiomalleihin) palaaminen auttaa todennäköisesti varmistamaan, että 2010-luvun luokkataisteluprojektit pysyvät marginaalisina. kuka jaksaa uskoa että perinteinen punalippuvasemmistolaisuus vetoaa nykyproletariaattiin suomessa?
Comment by aceto politico — 15.01.2010, 13:47 @ 13:47
Se on jotenkin outoa että ei koskaan katsota mielestäni itsestäänselvään paikkaan, eli marxilaisuuden ja anarkismin synteeseihin. On aivan mahdollista säilyttää marxilaisuudesta hyviä puolia (kapitalismi kritiikki, minimi/maksimiohjelmat jne, organisoitunut sosialismi) samalla kun otetaan anarkismista sen parhaat puolet (konfederalismi, valtion hylkäys instituutiona). Mutta aina pyöritään näissä eurooppalaisen marxilaisuuden kuolemankierteissä, kuten post-modernismissa, halukoneissa tai sit just leninismissä. Kumman vaihtoehdotonta ja näköalatonta. Toisekseen jos jotain saisi olla 2010 -luvulla, niin jatkuvuutta, autonomien iänikuiset takinkäännökset on edelleen huvittavia, mutta ehkä jo seuraava ideologinen käännös lakkaa olemasta sitä ja muuttuu vain surkeaksi.
Comment by klikklak — 15.01.2010, 15:00 @ 15:00
Jatkuvuus voisi olla helpompaa jos lähtökohtana olisi tehdä rehellistä analyysia, kritiikkiä ja toimintaa, ilman että kaiken täytyy olla häikäilemätöntä poliittista peliä, jossa kaikella on vain välinearvo sen suhteen miten niillä voidaan edistää “liikettä” tai tehdä politiikkaa. Sitten kun johtaja vaihtaa ’tilanneanalyysiä’ niin taas juostaan uuden jutun perässä sillä kyseessähän on “poliittinen strategia” ja jos joku on eri mieltä niin se johtuu siitä että nämä ovat “puristeja” tai “eivät mieti strategiaa”.
Kieltämättä huvittavaa tähän asti, kohta saattaa muuttua surkeaksi…
Comment by rot — 15.01.2010, 17:30 @ 17:30
“Missä päin (”meidän”) liikekenttää muuten hehkutetaan sitä vanhaa “luovuuspuhetta”? Ei Megafonissa, ei Vanussa, ei Asuntotoiminnassa, ei edes OT:ssa. Sen sijaan puhutaan luokasta, toimeentulosta ja järjestäytymisestä. Hyvä niin, kunhan ei vedetä huonolla tavalla överiksi.”
Eikös luovuuden korostaminen ole se syy miksi poliittisessa tehokkuusajattelu mielessä kuuluu vastustaa autoritaarisuutta? Toinen syy on sitten se että ihmiset kammoavat kuria mihin jo esitin vastanäkemyksen. Vai olenko missannut jotain?
Comment by Pikku-Markus — 15.01.2010, 21:40 @ 21:40
@klikklak
“On aivan mahdollista säilyttää marxilaisuudesta hyviä puolia (kapitalismikritiikki, minimi-/maksimiohjelmat jne, organisoitunut sosialismi) samalla kun otetaan anarkismista sen parhaat puolet (konfederalismi, valtion hylkäys instituutiona).”
Marxilaisuudesta; kuten itse sitä ymmärrän on kyllä valtion keskeisyys instituutiona varsin kaukana. Tämä on lähinnä liberalismiin taipuvaisten anarkistien harhakuvitelmaa.
Jos tarkastelee esimerkiksi työväenliikkeen järjestäytymisen alkuaikoja tai myöhemminkin, niin nämähän loivat omia vahvoja saarekkeita porvarillisen valtion sisään.
Usein anarkistien keskeinen ongelma on nimenomaan moralistinen suhtautuminen valtion, joka saa heidät kieltämään ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevat valtasuhteet.
Comment by Libcom — 16.01.2010, 15:21 @ 15:21
Ai, minä kun luulin että “proletariaatin diktatuuri” sisälsi valtion haltuunoton väliaikaisena instituutiona joka kuihtuisi sitten pois kommunismin tieltä. Council communistien lisäksi varteenotettavia vaihtoehtoja tuolle ei ole marxilaiset juurikaan tainnut esittää.
En ala anarkisteja puolustaan kun en sellainen ole. Lakien tärkeyden hylkääminen on hölmöä, mutta niin on myös kuvitella että isoa maantieteellistä aluetta hallitseva keskitetty valtarakenne olisi jotenkin vapauttava. Esitettyjä vaihtoehtoja näille on neuvostot/naapurustokokoukset ja ammattiliitot. Ja ammattiliitot ovat kohdanneet jossain määrin maaseutuväestöpopulismin kohtalon, eli historiallisen vanhentumisen. Ehkä niillä on taas tulevaisuudessa merkittävä rooli, mutta sitä ei ilman kristallipalloa voi tietää. Viimeisen 50 vuoden aikana “taistelu leivästä” ei ole ollut kovin keskeinen, vaan sen on korvannut poikkiluokkaiset aiheet, kuten feminismi, ekologia ja rasismin vastaisuus.
Comment by klikklak — 16.01.2010, 19:11 @ 19:11
“Taistelu leivästä” eli “Leivän valloitus” on muuten täällä.
Proletariaatin diktatuurin “valtio” eli aseistettu työväenluokka pohjasi toki neuvostoihin (Pariisissa ja Venäjällä jne., Suomessa eri juttu), ei siinä tarkoitus (asiat eivät tietty menneet niin kuin “oli tarkoitus”) ole ollut käyttää olemassaolevaa valtiota, vaan se oli “murskattava”, mitä ikinä se sitten piti sisällään (luusisin että instituutioiden hävittämistä, entisten vallanpitäjien kokoontumisen estämistä).
Proletariaatin diktatuuri eli sosialismi tarkoittaa siirtymistä luokkayhteiskunnasta luokattomaan — eihän siihen voi hypätä tuosta vaan, ajatellen että koko maailman pitäisi muuttua ennen kuin se olisi mahdollista…?
JA jos jollain maapallon aluella päätettäisiin että perkele, nyt me siirrytäänkin suoraan kommunismiin, niin vaikka kaikki alueen ihmiset olisivat täysillä hommassa mukana niin kai siihen jotkin ulkopuoliset _valtiot_ tulisivat sekaantumaan?
JA tuskin kaikki ihmiset yhtäaikaa päättäisivät että “kyllä tämä nyt on se mun juttuni”, vaan _ainakin_ kapitalistit luultavimmin vähän pistäisivät vastaan…? Silloin tarvitaan jonkinlaisia yhtenäisiä käytäntöjä (ei kai ole hyvä jos esim. ammuskellaan ilman oikeudenkäyntejä) eli LAKEJA ym, joiden takaajaksi piru vieköön tarvitaan joitain instituutioita (jotka tietenkin alistavat näitä uuden järjestyksen vastustajia)? “Niin kauan kun on valtio, ei voi olla vapautta.” (Lenin, allekirjoittajaksi voitaisiin varmasti merkitä myös Marx, Bakunin ja Kropotkin.)
Olen myös sitä mieltä että sekä marxilaisessa että anarkistisessa perinteessä on hyödyllistä tavaraa.
Comment by Miika — 17.01.2010, 00:27 @ 00:27
Hyvää maaliskuun päivää!
Tää teksti on nyt lojunnut täällä jonkun aikaa ja “keskustelu” on siirtynyt toivottavasti olennaisempiin kysymyksiin. Historiankirjoitus (niinkin pienen ja rajatun sosiaalisen kontekstin kuin suomen aktivitsipiirien), ja siitä oppiminen/keskusteleminen, ei kuitenkaan vanhene muutamassa kuukaudessa, joten tässä muutama laina-ajatus jota muistella ensi kerralla kun historia toistaa itseään:
“Aktivistit mobilisoivat itsensä katastrofia vastaan. Mutta vain jatkaakseen sitä. Heidän hätiköintinsä kuluttaa sen pienen maailman mikä on jäljellä. Aktivistin vastaus kiireellisyyteen pysyy kiireellisyyden järjestelmän sisällä, ilman toivoakaan päästä siitä ulos tai häiritä sitä. Aktivisti haluaa olla kaikkialla. Hän menee kaikkialle minne koneen hajoamisen rytmi hänet vie. Kaikkialle hän tuo mukanaan käytännöllisen kekseliäisyytensä, katastrofin vastustuksensa juhlaisan energian. Aktivisti mobilisoi varmuudella. Mutta hän ei koskaan anna itselleen keinoja ymmärtää kuinka se tulisi tehdä. Kuinka estää konkreettisesti autiomaan eteneminen, jotta voitaisiin perustaa asuinkelpoisia maailmoja tässä ja nyt.”
“Aktivistit itse tuntevat tämän epäjohdonmukaisuuden. Ja siksi he aika ajoin kääntyvät vanhimpiensa, militanttien, puoleen. He lainaavat niiden tavat, taistelun alueet, iskulauseet. Vasemmistolaisessa militanttiudessa heihin vetoaa johdonmukaisuus, rakenne; se täsmällisyys, joka heiltä puuttuu. Tämä mahdollistaa sen, että aktivistit voivat turvautua iskulauseisiin ja vaatimuksiin - “kansalaisuus kaikille”, “ihmisten vapaa liikkuminen”, “taattu toimeentulo”, “ilmainen joukkoliikenne”.
Vaatimusten ongelma on siinä, että muotoillessaan tarpeet tavoilla jotka valta pystyy kuulemaan, ne eivät sano mitään niistä tarpeista, ja siitä mitä todellisia muutoksia maailmassa vaaditaan niitä varten. Näin ollen ilmaisen joukkoliikenteen vaatiminen ei sano mitään tarpeestamme matkustaa, sen sijaan että meitä liikuteltaisiin joukoittain, tarpeestamme hitauteen.”
Kutsu
Comment by kissakala — 09.03.2010, 19:02 @ 19:02