“Tuotteliaisuus ei tuota paskaakaan”
Standardikritiikki akatemiassa, yrityksessä ja hallituksessa komentavaa innovaatioretoriikkaa vastaan on sen lyhytnäköisyyden osoittaminen. Kritiikki sanoo, että vaikka hyväksyttäisiin innovaatipuheen taustaoletukset (talouskasvu, tuotteistaminen, huippuyksilöiden tuottaminen jne.), niin innovaatiopolitiikka itse asiassa estää omien päämääriensä saavuttamisen, koska sen käyttämät kontrollikeinot rajoittavat luovuutta, stressaavat ja hierarkisoivat ihmisiä, eivät tuota erityisen huimaa talouskasvua, eivät lisää tuotteistettavien innovaatioiden määrää eivätkä helpota "huippuyksilöiden" tuotantoa.
Kritiikki pitää paikkaansa. En kuitenkaan viittaa otsikolla kritiikin osoittamaan ristiriitaan, vaan aivan toiseen juttuun.
Yhteiskunnallista keskustelua on hauska seurata. Sen kehitys noudattaa tieteellisten teorioiden muodostumista. Ensimmäinen vaihe on väitteen täydellinen ohittaminen epärelevanttina, naurettavana, typeränä tai marginaalisena. Toisessa vaiheessa väitettä arvostellaan ankarasti ja se pyritään tyrmäämään niin rajusti, ettei keskustelussa ole mitään oikeudenmukaisuutta. Kolmannessa vaiheessa väitettä pidetään itsestäänselvyytenä, jossa tosin on joitain pieniä ongelmia (yleensä väitteessä on "vähän jotain liian radikalia, joten täytyy hienosäätää"). Tässä vaiheessa väite on täysin hyväksytty positio yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Perustulokeskustelu on kokenut tällaisen kehityksen. 2006 perustulo tyrmättiin jokaisen työpaikan kahvipöydässä. 2007-2008 sitä haudottiin kaikkialla Keskustanuorista Vihreisiin. Nykyään jonkinlaisen perustulon vaatiminen alkaa olla itsestään selvää kaikkialla SAK:n ulkopuolella.
Tämä on ollut suurimmaksi osaksi hyvä kehityskulku, jonka seuraavat vaiheet toivottavasti liittyvät opintotuen ja yleisen sosiaaliturvan asteittaiseen muokkaamiseen perustulomaisemmaksi, taloudellisten laskelmien tekemiseen ja poliittisen paineen luomiseen.
Pyydän anteeksi, että en päätä postausta tähän, vaan monimutkaistan keskustelua ja pakenen hetkeksi luokkakantaisesta luokkarintamasta. Vaikka kannatankin perustuloa varauksettomasti jne. niin olen monen muun kanssa alkanut epäillä osaa siihen liittyvästä keskustelusta. Tämän postauksen taas joltain suomiräppäriltä lainattu otsikko viittaa negatiivisesti argumenttiin, jolla osa uudesta vasemmistosta on perustellut perustuloa.
Argumentin mukaan - kärjistettynä - me tuotamme tietotaloudessa (uusi talous, uusi työ, immateriaalisen työn hegemonia, postfordismi, tietokykykapitalismi jne. jne.) koko ajan ilmaiseksi taloudellista arvoa ja siksi meille kuuluu perustulo. Tuotanto on kaikkialle levittäytynyttä, epämääräistä ja välitöntä, eikä sitä voi mitata. Silti se on kapitalisteille välttämätöntä, he eivät vain halua maksaa siitä.
Jatkoksi usein esitetyn väitteen mukaan tuotannon välittömyydestä seuraa myös politiikan ja kapinan välittömyys:
Prekariaatin taloudellinen kamppailu perustulosta on myös välittömästi poliittista: se koskettaa suoraan älyn käyttöä, liikkuvuutta ja elämän mahdollisuuksia, siis demokratiaa ja demokraattista yhteiskuntaa.
Näin on siksi, että äly, kommunikaatio, vuorovaikutus ovat nykyään myös taloudellisen toiminnan keskiössä.
Tai niin kuin itse muotoilin semiotiikan esseessä 2007:
Ihmisten ilmaiseksi tuottama analoginen yhteiskunnallinen rikkaus – yhteinen äly, kommunikaatiorihmastot, persoonallisuus, omalla ajalla hankittu semioottinen kompetenssi, kielitaito, tietotaito ja hiljainen tieto, tiimityökokemus ja yleinen sosiaalinen kyvykkyys – digitalísoidaan ”tehdyiksi lopputuotteiksi” tai ”tuloksiksi”, joista sitten maksetaan palkkaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että nykyisessä taloudessa tuotantoaika on analoginen, mutta kapitalismi digitalisoi sen, erottaa keinotekoisesti työ ajan ”vapaa-ajasta” ja maksaa vain edellisestä, ikään kuin ”tehty työ” olisi erotettavissa sen edellyttämästä sosiaalisen infrastruktuurin, kykyjen, potentiaalien ja resurssien tuotannosta.
Tuotanto on jatkuvaa ja työ levittäytyy koko elämän alueelle, mutta palkka tulee edelleen vain työsuorituksesta. Postfordistinen talous toimii analogisesti, mutta palkkatyö- ja sosiaaliturvamallit ovat juuttuneet digitaaliseen fordistiseen ajatteluun. [Ja siksi meille pitäisi maksaa perustuloa.]
Argumentti ei ole täysin viidakossa. Mitä vikaa siinä sitten on?
A) Se on hölmö.
B) Se on epäuskottava.
C) Se on yksinkertaisesti epätosi, JOS sitä ei ajatella tämän tarkemmin.
A. "Mäkin osallistun sun kapitalismiin - anna mulle rahaa!" Eikö tällainen argumentointi tunnu liikkeiden näkökulmasta jotenkin orjamaiselta? Sivistysyliopiston puolustajia on haukuttu kiltteydestä, jolla he "argumentoivat fiksusti" päättäjien edessä. Eikö perustulon perusargumentti kulje samaa kaavaa? Argumentoidaan kiltisti kapitalisteille, että me tuotamme heille resursseja, niin kapitalistit myöntävät meille perustulon. Niinkö? Eikö kapitalistit pitäisi pakottaa perustuloon?
B. "Sä tuotat arvoa vaikka sä istuisit ja joisit kaljaa." Näin on, jos ottaa nykyaikaisen fysiikan vakavasti tai jos hyväksyy Deleuzen ja Guattarin spinozistisen metafysiikan. Mikäs siinä, ei tuota ongelmia filosofian opiskelijoille. Mitä teemme siihen asti kunnes kaikki äänestäjät ja poliitikot saavat Anti-Oidipuksen luettua? Argumentti on intuitiivisesti epäuskottava. Se pitäisi jättää vähemmälle huomiolle, muotoilla paremmin tai ainakin sitä pitäisi konkretisoida esimerkiksi kaupunkitilan ja kiinteistömarkkinoiden analyysin kautta.
C. "Kaikki tuottaa kaikkialla ja kaiken aikaa." Tässä muodossa argumentti ei sano yhtään mitään yhtään mistään. Kapitalismi on aina ollut jo biopoliittista ja commonseihin ja verkostoihin perustuvaa. 1970-luvulta alkaen on saavutettu uusi kriittinen vaihe verkostotalouden kehityksessä, varmasti, mutta joskus voisi kuoria rakenteita ja pääoman logiikkaa kaiken postfordistisen fenomenologian alta ja miettiä, kuinka dramaattinen muutos uusi periodimme onkaan. Ja sikäli kun halutaan pitää kiinni väitteestä, että nykytaloudessa mikä tahansa voi tuottaa arvoa, väitettä täytyy aina tarkentaa: mikä tuottaa, miten tuote realisoidaan taloudelliseksi arvoksi ja miten arvo välittyy joko palkkatyömuodon tai vuokran logiikan kauta.
Jotta tästä ei tulisi vaikutelmaa, että nyt haluttaisin jotenkin tyrmätä perustulon perusteista käyty keskustelu tai peräti palata sitä edeltävään tilaan, liitän lopuksi vanhan tekstin, joka on edelleen tärkeä ja hyvin käyttökelpoinen:
Vähämäki: Perustulosta ja demokratiasta
Valtion verotulot vähenevät jatkuvasti, ja valtion taloutta tasapainotetaan menoja karsimalla ynnä tietenkin verokevennyksin, jotta alueista tehtäisiin houkuttelevampia esimerkiksi sijoittajille ja työntekijöille. Hädin tuskin suora budjettirahoitus riittää enää infrastruktuurin ylläpitoon. Siksi on joko tietämättömyyttä tai osoitus jonkinlaisesta staattisuudesta - sanan kaikissa merkityksissä - laskea perustulon euromäärää olemassa olevista budjettivaroista. Valtiolta on turha kinuta rahaa edes tiedon tuotantoon - kuten esimerkiksi Antti Kalliomäki totesi: tutkimuksen budjettirahoitus ei kasva. Rahoitusta on haalittava muualta, ja se taas tarkoittaa nykyään yksityistä sektoria, investoijia.
[…]
Mieluummin kuin valtiokeskeistä rahoitusmallia, etsisin julkisen ja yksityisen eroa nakertavia malleja (verotuksessa esim. Tobinin vero, Stieglitzin vero, Keynesin vero, omaisuusverotus, ympäristöhaittojen verotus ja koko ympäristön käsitteen laajentaminen myös "yhteisöresursseihin"; valtiosta riippumaton rahastomalli saattaisi olla yksi tapa ajatella hallinnointia, kuten EU:n rahastot esim. liikkumisen edistämiseksi jne.).
Ensi kerralla jatketaan yhden argumenttiin perustuvan poliittisen toiminnnan muodon eli metropolitaanisen lakon (toivottavasti positiivisella) kritiikillä.
