Vallankumouksen hedelmiä

Vihreät nuoret ja opiskelijat ilmoittivat Kööpenhaminan aikaan ryhtyvänsä nälkälakkoon "ilmastonmuutosta vastaan". Ei nyt puututa siihen, koska, metsästäjien kieltä käyttääkseni, maahan köytetyillä jäniksilläkin on oikeus jäädä ampumatta. Puututaan ViNOn uusimpaan tiedotteeseen. Sisältö on oikein mainio, mitä nyt olisi mukavaa, jos vihreät korostaisivat enemmän sosiaalisia kysymyksiä ja puhuisivat joskus toisessa yhteydessä vaikka työtaisteluista. Tiedotteen otsikko tässä kiinnostaa:

Talouspolitiikalla onnellisuutta luonnon itseisarvoa kunnioittaen

Voisiko joku kertoa minulle mikä on "luonnon itseisarvo" ja mistä tämä arvo on mennyt luontoon?

En nyt halua piikitellä vihreitä nuoria, kunhan käytän otsikkoa hyväkseni. Epäilen nimittäin, että varsin monella meistä on jonkinlainen hämärä käsitys luonnon ja eläinten itseisarvosta, biodiversiteetin pyhästä hyvyydestä ja syväekologian ylemmyydestä. Mutta mitä nämä tarkoittavat? Ja kuka sen arvon sinne luontoon asettaa?

En nyt halua yrittää mitenkään provosoida tai väittää, ettei "luonnosta" pitäisi välittää. Olen kasvissyöjä, kannatan eläinten oikeuksia, luen välillä OE:n foorumia, olen joskus äänestänyt vihreitä jne. Mutta en silti ymmärrä, mitä tarkoittaa, että luonnolla on itseisarvo. Ehkä sillä yritetään sanoa, että luontoa ei saa alistaa muille arvoille, esimerkiksi tehokkuudelle, nautinnolle, onnelle tai kauneudelle. Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa?

Ei varmaankaan kovin paljon. Arvopuheella onkin tapana olla tarkoittamatta kovin paljon. Arvoista puhumisen ongelma on keskustelun tason abstraktius. Esimerkiksi jokainen puolue kokoomuksesta vasemmistoon ja vihreistä perussuomalaisiin kannattaa oikeudenmukaisuutta, reiluutta, hyvinvointia jne. arvoja, ja erot ovat tällä tasolla pieniä.

Oikeat erot politiikassa - myös puolueiden ulkopuolella - liittyvät puolen valitsemiseen ja tapaan suhtautua yhteiskunnallisiin konflikteihin. Politiikka koostuu konflikteista, ja siinä ei paljon itseisarvoilla ole sijaa, vaan haluilla, nautinnolla ja vallalla - ja tietenkin solidaarisuudella ja yhteisen luomisella .

Luontokin on mahdollista politisoida. 

Jos on hegeliläinen, voi sanoa, että ihminen on luonnon haava. Ihminen on siis luonnossa oleva reikä tai puute, jonka ihminen on itse aiheuttanut ja jota ihminen yrittää itse parantaa. No, siinähän yrittää!

Jos ei ole hegeliläinen, voi olla naturalisti. Naturalisti ei myönnä olevaksi muuta kuin luonnon ja sen voimat. Luonnollisesti myös ihminen on osa luontoa, samoin ihmisen luomat arvot. Niinpä on turha yrittää irrottaa luontoa ihmisestä ja ihmistä luonnosta, ja yhtä turha on mystifioida luontoa arvopuheella. Joudumme tulemaan yhdessä toimeen, samaa luontoa kun olemme, ja siinä tarvitaan politiikkaa.

Tiedän, että tämä postaus on tällaisena varsin epätäydellinen, koska tällaiset kirjoitukset ovat omiaan synnyttämään lisää entistä mystisempää arvopuhetta.

Sitä odotellessa: hyvää joulua, kanssahedelmät. Tänään syödään elävän ravinnon joulumureketta.

Ylempi kuva: Modkraft

Talvipäivänseisaus eli vuoden pimein päivä on nyt takana. Samoin on Kööpenhaminan kansainvälinen ilmastokokous. Ei tarvinne osoittaa näiden kahden yhteyttä.

Kuten yleisesti arvattiin, Kööpenhaminan ilmastokokous epäonnistui. Kansalaisjärjestöt ovat pettyneitä, ympäristöaktivistit raivostuneita, ja antikapitalisteista ei tarvitse sanoa mitään.

Kokouksesta ovat yleisemmällä tasolla kirjoittaneet hyvin mm. Megablogi, Strategian tehdas ja JYVIVA.

Kööpenhaminan epäonnistuminen oli kaksinkertainen: tehokkaan sopimuksen lisäksi myös yhteiskunnalliset liikkeet pitkälti epäonnistuivat. Uutta Seattlea ei syntynyt, vaikka mielenosoittajia oli liikkeellä saman verran eli noin sata tuhatta. Tällä kertaa liikkeiden sisäisiä jakolinjoa ei kuitenkaan ylitetty, taktiikat olivat vanhoja ja tavoitteet epämääräisiä. Liikkeet myös epäonnistuivat poliisin yllättämisessä.

Muut ovat kirjoittaneet paljon Köpiksen katutason tapahtumista. Modkraftissa on kattavat aikataulut, kuvat, videot ja raportit protesteista, Takussa on kertomuksia suomeksi, ja Fifissä on tekstiä ja upeita kuvia. Keskityn tässä vetämään lyhyesti yhteen muutamia kokemuksia paikan päältä. Tarkempaa analyysia kirjoitetaan lehtiin, lukekaa Revalvaatiota ja Minervan Pöllöä.

Hoopenhamina.  Suomesta lähti Tanskaan 5-6 bussia mielenosoittajia. Miksi? Sitä olisi voinut miettiä etukäteen. Halu pelata ilmastobingoa bussissa ei riitä, eikä 300 ihmisellä ole väliä tuhansien ihmisten demoissa, ellei sitten mukana ole jotain todella uutta tai todella rajua. Kokemusten hakeminen? Verkostoituminen? Nautinto ja mielenkiinto?

Varmasti kaikki nämä. Motiivina ei kuitenkaan selvästi ollut Suomeen vaikuttaminen tai suomalaisten mobilisoiminen Kööpenhaminan kautta. Muuten tiedotus olisi hoidettu paremmin, tai sitä olisi ylipäänsä hoidettu. Suomeen jääneiltä tovereilta tuli osuvaa kritiikkiä kommunikaatioon puutteesta: ainoastaan kansalaisjärjestöjen maltilliset bloggaajat kirjoittivat suomeksi livepäivitystä tapahtumien kulusta. Takkuun tuli noin yksi kokijaraportti, muuten meininki oli mykkää ja siitä tuli helposti sekava ja innoton olo. Tässä menetettiin tilaisuus saada ihmiset liikkeelle.

Katutason kokemuksena näin valtava mielenosoitussuma ulkomailla on hauska mutta raskas. Nukuimme joka yö koulun lattialla tai lämmittämättömässä teollisuushallissa, suihkuja ei ollut, ja esimerkiksi lauantaina kävelimme 25 kilometria. Olosuhteet (ja tietenkin nettiyhteyden puuttuminen) selittävät, miksi yksilöt eivät kirjoita. Siksi olisi pitänyt olla joku tuettu ja sitoutunut Tahohenkilö, joka olisi pitänyt huolta suomenkielisestä tiedotuksesta.

Kaikesta voi ajatella kirjoittavansa jälkikäteen, kuten tässäkin tehdään, mutta silloin  jäävät kirjoittamatta pienet asiat, nopeat kokemukset, tunnelmat, sitaatit ja ideat, jotka kuitenkin unohtuvat pian.

Mielenosoitusten, aktioiden ja poliisin väkivallan lisäksi yksi helppo näkökulma livepäivitykseen olisi ollut kaupungissa vellovan viherpesukoneen havainnointi. "Hopenhagen…" Missään länsimaissa ei ole nähty niin tehokasta ja konkreettista rekuperaatiokoneistoa kuin Kööpenhaminassa joulukuussa.

Santahamina. Köpis oli poliisin juhlaa. Ennen kokousta matkalaisia koulutettiin ymmärtämään Suomen ja Tanskan mellakkapoliisien eroja. Suomessa on käytössä raskaat old school -taktiikat, eli poliisi tykkää tukkia katuja pitkäaikaisesti ja saattaa esimerkiksi ympäröidä koko mielenosoituksen liikkuvalla poliisimuurilla. Menetelmä on hidas, kömpelö ja kallis. Tanskassa poliisit hallinnoivat skeneä joustavammin. He tapaavat liikkua enemmän, nopeammin ja aggressiivisemmin. Poliisilla on tapana ajaa panssariautoillaan suoraan väkijoukkoja päin, ottaa ihmisiä pikaisesti kiinni ja häipyä odottelemaan seuraavaa iskua (tällä tähdätään mielivaltaan ja paniikin synnyttämiseen). Toinen taktiikka on jyrätä mielenosoittajia päin vahvalla panssariauto-poliisi-kyynelkaasukranaattirintamalla.

Tänä vuonna on osoittautunut, että maiden taktiikat ovat sekoittumassa. Suomessa poliisi pysyi kaukana Asunnottomien yön mielenosoituksesta ennen kuin talon ovea mentiin murtamaan, ja ajoi sitten nopeasti keskelle väkijoukkoa tanskalaiseen tyyliin. Tanskassa poliisilla taas oli Kööpenhaminan kokouksen aikaan useimpina päivinä sellaiset resurssit, että he saattoivat suruttomasti tukahduttaa minkä tahansa aktion raa’alla ylivoimalla.

Heti kun astuimme Tanskassa ulos bussista, poliisi pysäytti ryhmämme ja alkoi kysellä passeja ja tiedustella aikomuksiamme. Sama toistui lähtöpäivänä. Ylipäänsä laajempia kokoontumisia pidettiin epäilyttävinä, ja suurimpina mielenosoituspäivinä kaupunkia täplittivät poliisin risteyksiin asettamat checkpointit, joissa ihmisiä pysäytettiin ja tutkittiin mielivaltaisesti. Toimittajien silmiin suihkutettiin pippurikaasua, kuvaajia otettiin kiinni, ja ainakin 16. päivän mielenosoituksessa nähtiin toimittajiksi naamioituneita poliiseja. Edellisenä iltana pidätettiin tapahtumaa järjestämässä ollut ympäristöaktivisti Tadzio Müller, joka sai syytteen "mellakan suunnittelusta". Aamulla poliisi otti ennaltaehkäisevästi säilöön lisää organisoijia.

Tanska oli siis ottanut käyttöön ennaltaehkäisevät pidätykset. Samalla oli kovennettu välittömiä rangaistuksia. Uuden käytännön mukaan kuka tahansa voidaan pidättää koska tahansa, jos viranomaisilla on epäilys siitä, että henkilö saattaa tulevaisuudessa syyllistyä lainvastaiseen toimintaan. Ulkomaalaisia voidaan pitää putkassa 72 tuntia ilman mitään syytä, ja poliisin toiminnan häiritsemisestä seuraa automaattisesti 40 päivää vankeutta.

Sunnuntain Hit the production -mielenosoitus käy toisena esimerkkinä ennaltaehkäisystä. Poliisi saartoi kulkueen tunnin sisällä lähdöstä, otti kiinni yli 230 ihmistä, repi järjestäjät lavalta tukasta alas sekä takavarikoi soundiauton. Kukaan koko demosta ei hajottamishetkellä eikä sitä ennen ollut syyllistynyt minkäänlaisiin laittomuuksiin.

"This is what democracy looks like", huudeltiin mellakkapoliisin saartorenkaan ulkopuolelta, kun asfaltilla istuvia ja makaavia ihmisiä laitettiin nippusiteisiin ja pakattiin pidätysbusseihin.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen poliisi kovensi otteitaan ja hajotti mielenosoituksia pampuilla, koirilla, kyynelkaasulla ja vesitykeillä.

(Minervan Pöllö) 

Höplähamina. Kööpenhaminassa vedettiin kaiken aikaa köyhiä maita höplästä. Mielenosoittajia juksattiin, ja kaikille muille syötettiin pajunköyttä. Kaikki näytti vähän hölmöltä…

Alla on muutama Köpiksen opetus. Helsingissä opittiiin heti ja organisoitiin nopea ja onnistunut mielenosoitus pohjoismaista poliisivaltiota vastaan. 

Toki Kööpenhamina myös inspiroi. Erityisesti sosiaalikeskusten saaristo ja liikkeiden infrastruktuuri vakuuttivat. Talonvaltausskenen ilmapiiri poikkeaa monilla tavoilla Suomesta, ja katutaiteen määrä oli jotain aivan muuta kuin mitä se Helsingissä on. Elämäämme kaupungissa helpotti myös suuresti majoituspaikkamme lähellä ollut kansankeittiö. Muutenkin perusasiat - ruoka, juoma, majoitus ja tiedotus - oli organisoitu erittäin hyvin.

Protesteista jää käteen ainakin kaksi opetusta. Lauantain massamielenosoituksessa oli jotain todella impotenttia, vaikka yli 100 000 ihmistä marssi keskustasta kokouspaikalle. Tapahtuma onnistui lähinnä toistamaan kesän 2008 Rostockin G8-protestien suurmielenosoituksen. Kööpenhaminan ensimmäinen opetus onkin, että lukumäärä ei merkitse mitään. Kekseliäisyys ja konteksti ratkaisevat. Helsingissä voi saada 1000 ihmisellä enemmän aikaan kuin satakertaisella määrällä Kööpenhaminassa.

Yleisemmällä tasolla koemme, että suuri ongelma on ilmastonmuutokseen liittyvän puheen banalisoituminen. Sille on jo käynyt samoin kuin puheelle globaalista köyhyydestä. Kun sitä jauhetaan laimennettuna joka puolella, se ei tunnu miltään eikä motivoi toimimaan. U2:n Bono ehkä jaksaa lässyttää, että hyväntekeväisyys muka on ratkaisu kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin. Mutta kukapa ei kierrättäisi jätteitään ja lahjoittaisi rahaa Maanystäville? Kansalaisjärjestöjen Kööpenhaminassa järjestämä valtava Klima Forum ruumiillisti sen ongelman, että maailmassa kyllä riittää kriittistä puhetta ja tekstiä, mutta tällä ei välttämättä ole merkittävää vaikutusta. Viherpesun ja sovittelun sijaan tarvitaan antagonismia ja visioita toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

(Minervan Pöllö)

Viherpesu, ekologinen pääoma, New Green Deal, päästöjen anekauppa, vihreä kapitalismi…

Kööpenhaminan ilmastokokous on käynnissä ja kestää ensi viikon loppuun. Samaan aikaan aika itse uhkaa loppua ekologisesti (ympäristökriisi, merenpinnan nousu jne.), oikeudellisesti (tekijänoikeuksien haravoiminen suuryritysten kontrolliin), biologisesti (itse elämän geeniperimän yksityistäminen) ja sosiaalisesti (uudet yhteiskunnalliset hierarkiat, uudet apartheid-linjat). Mitä on tehtävä?

Suomesta lähtee tänään satojen hedelmien moneus Kööpenhaminaan osoittamaan mieltään, ja myös tämä hedelmä suuntaa kaupunkiin. Päivityksiä tullee ensi viikolla.

Kööpenhaminan liikeverkostoa on toiveikkaasti luonnehdittu samankaltaiseksi tihentymäksi kuin Seattlen mielenosoitukset olivat syksyllä 1999. Vertaus ontuu vähintään yhdessä mielessä: tällä kertaa radikaalien yhteiskunnallisten liikkeiden argumentaatio ei ole ollut kovin erityistä. "Erityinen" täytyy ymmärtää kahtalaisesti. Argumentaatio ei ole ollut erityistä erikoistuneessa tai eriytyneessä mielessä, vaan se on jäänyt melko yleiselle tasolle; Kööpenhamina on näyttäytynyt paikkana, jossa soveltaa tätä yleistasoa. Toiseksi argumentaatio ei ole ollut erityisen laadukasta - ei huonoa, mutta ei myöskään mullistavaa. Tai sitten en vain ole seurannut keskusteluja. 

Itsen alistus -blogiin suomennetussa haastattelussa Michael Hardt näkee liikkeiden lähestyvän Kööpenhaminaa kahta linjaa pitkin. Ensimmäinen linja on ympäristöaktivismi, toinen viiva on antikapitalistinen. Mielenosoituskutsujen kautta voi tarkastella kummankin linjan ongelmia. Antikapitalistien retoriikka putoaa helposti samaan vanhaan "johtajat tulee taas päättämään meidän puolesta asioita, joten me räjäytetään kaupunki" -kuvioon. Ympäristöaktivismin ylilyönnit puolestaan ovat usein alilyöntejä, kun ei osata päättää onko tarkoitus vain korjata kapitalismia vai muuttaa koko systeemi yhteiskunnallisia suhteita (eli kapitalismia) myöten.

Linjoja yhdistää commonsien tematiikka. Ympäristöaktivistit tosin korostavat commonsien rajallisuutta ja antikapitalistit commonsien rajattomuutta. Hardt esittää kaksi kysymystä: leikkaavatko nämä kaksi viivaa jossakin pisteessä ja avaako Kööpenhamina yhtä laajan syklin kuin Seattle aikoinaan?

Ennen maailmanlaajuisen talouskriisin lopullista puhkeamista, sen aikana ja sen jälkeen on käytetty poliisia tukahduttamaan mielenosoittajien kadulle tuomat totuudet Washingtonista Lontooseen. Nyt Tanska mobilisoi yli 6000 poliisia, vesitykkejä ja ties kuinka monta kilometria mellakka-aitoja tukahduttaaksen katujen viestit.

Miksi sitten lähteä Köpikseen? Koska on turha luulla, että joku Taho muuttaa asioita meidän puolestamme. On turha odottaa toisia kapinoimaan puolestamme, koska "me olemme ne, joita olemme odottaneet".

Lisäksi kaupungissa on luvattu ilmaista seksiä kokoukseen osallistuville. 

Suomeen jäävät voivat lukea lupaavan maaseutulehden Megafonin kolmatta numeroa ja Naomi Kleinin raportteja kokouspaikalta. Sekä tietysti arvuutella, millaisella "vihreällä diilillä" kapitalismi yritetään pelastaa tänä vuonna:

The UN Copenhagen climate talks are in disarray today after developing countries reacted furiously to leaked documents that show world leaders will next week be asked to sign an agreement that hands more power to rich countries and sidelines the UN’s role in all future climate change negotiations.

The document is also being interpreted by developing countries as setting unequal limits on per capita carbon emissions for developed and developing countries in 2050; meaning that people in rich countries would be permitted to emit nearly twice as much under the proposals. 

(The Guardian) 

Mielenkiintoisinta on se, että sodan kokeneiden aikalaismuistoja pidetään populaareissa julkaisuissa jotenkin autenttisimpina kuin akateemisen historiantutkimuksen. Tällöin ei ymmärretä sitä, että nimenomaan rintamalla ollut sotilas oli kaikista alttein sotapropagandalle ja hänen näkemyksensä sodankulusta oli kaikkein vääristynein – silloin kun tarkastellaan sodankulkua yleensä. Tietenkin sotilaan henkilökohtainen kokemus juoksuhaudan pohjalla tykistökeskityksen keskellä on niin autenttinen kuin voi olla. Muta sen sijaan yleiset arviot sotilaiden taistelukunnosta, moraalista, tappioista, menestyksistä ja sankariteoista olivat kaikki enemmän tai vähemmän valtioneuvoston tiedotusyksikön värittämiä kertomuksia. Eihän yksittäisellä sotilaalla ollut mitään mahdollisuutta saada muualta tietoa sodankulusta tai kotirintamalta kuin virallisista tietolähteistä. Talvisodan aikaisen propagandan ja todellisuuden erottaminen toisistaan on vaikeaa koska valtioneuvoston tiedotusyksikön harjoittama propaganda oli niin onnistunutta, että se elää vielä tänäkin päivänä hyvin.

(Postmoderni identiteetti: 70 vuotta talvisodan propagandasta) 

Vallankumouksen hedelmiä ei ole kajonnut nationalistisiin fantasioihin, koska Kuokkavierasjuhlat hoiti aikoinaan sen puolen (kunnes mielenosoittajat menivät lakkoon). Toisaalta on katsottu, että fantasian tuomitseminen vain vahvistaisi sitä tai synnyttäisi tilalle viisi uutta fantasiaa.

En ole ollut erityisen kiinnostunut kansallisten identiteettien rakentamisista tai niiden purkamisesta. Koko keskustelu on ala-asteelta lähtien tuntunut välinpitämättömän kaukaiselta. Se ei ole ikään kuin koskenut tätä hedelmää. Jos on pakko, niin kai sitä samastuu ainakin ajattelun kentällä johonkin "eurooppalaiseen", mutta yleinen (ja objektiivisesti tietenkin virheellinen) kokemukseni on, että samaan aikaan kun nationalismien keinotekoinen ja väkivaltainen luonne tulee yhä selvemmin esille, niin ne koskevat yhä niitä toisia. 

Olen samaa mieltä Juicen "Siniristiloppumme" -biisin nimen kanssa. Muuttaisin tosin sijapäätettä: "Siniristiloppunsa." Nationalismin - esimerksi lamojen aina esiin nostaman Suomen talvisotamyytin - tuhoutuminen on erittäin hyvä asia, mutta se on heidän asiansa ja heidän loppunsa, ei minun tai meidän. (Juice-fanit voivat sitten kiistellä loputtomiin, että onko itse biisi ironinen vai fasistinen vai molempia.)

Joidenkin mielestä siniristiloppu täytyisi korvata hakaristialulla, Danin blogissa kerrottiin aiemmin. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Rydman teki aloitteen hakaristin palauttamisesta ilmavoimien symboliksi. Eilen Rydman väitteli Aamu-tv:ssä kapitalismista ja ympäristöstä erään ystäväni kanssa. Rydman sanoi jotain sen suuntaista, että "markkinat ovat meidän tekemiämme ja itse olemme ne ylentäneet tai alentaneet". Samaa voisi sanoa nationalistisista fantasioista, myös sellaisista, jotka takertuvat hakaristiin.

Hävittyään "myyttisinä suomalaisina/saksalaisina/ranskalaisina jne." nationalisteista saattaa tulla mielenkiintoisempia ihmisiä. Ja jos annetaan lupa fantasioida, niin voisi jopa ajatella, että jotkut heistä tunnistaisivat asemansa yhteiskunnallisessa luokkasuhteessa ja vahvistaisivat jotain ihan muuta identiteettiä. Tai ehkä lopettaisivat identiteetteihin takertumisen kokonaan!

Mitä muuta Suomeen kuuluu? Siirtolaistaustainen BB-voittaja Aso kertoo äänestävänsä keskustapuoluetta. "Mannerheim on kiva mies. Se on yrittänyt ja onnistunut maan ja kansan puolesta", Aso sanoo.

Miksi? Ja miten keskustalla voi olla siirtolainen keskeisenä työntekijänä? Keskustahan ei varmasti millään mittapuilla aja siirtolaisten intressejä. Miksi kuitenkin on siirtolaisia, jotka haluavat äänestää vastoin omia "intressejään"?

Ehkä he haluavat esittää itsensä "suomalaisina". He yli-identifioituvat "suomalaiseen" ja kiinnittyvät siksi keskustan edustamaan kuvitelmaan Suomesta. "Tulin tänne siirtolaisena, mutta nyt minusta on tullut niin suomalainen, että olen oppinut taistelemaan siirtolaisten aseman huonontamisen puolesta."

Tietenkin myös suomalaiset nationalistit itse esittävät itsensä "suomalaisina". He samastuvat johonkin (Kalevalaan, maaseudulle, talvisotaan, jne.) projisoimaansa "suomalaiseen" ja kiinnittyvät näin kuvitelmaansa Suomesta.

Tässä mielessä keskustalaiset siirtolaiset ja nationalistiset suomalaiset toimivat aivan samalla tavalla.

Itsenäisyyspäivänä järjestetään muutama mielenosoitus. Poliisin mukaan ne "sujuvat pomminvarmasti rauhallisesti", paitsi ehkä Kolmen Sepän patsaalta klo 17.30 lähtevä Kuumotuskulkue, joka "poliisia hieman huolettaa".

Itsaripäivän demonstraatiot eivät ole keränneet sataa ihmistä enempää väkeä noin kuuteen vuoteen, ja viime joulukuun ilmastomielenosoitus oli vähän hävettävä. Objektiivisesti poliisilla ei siis, valitettavasti, ole syytä huoleen, ja he tietävät sen. Totuus poliisista tuleekin Hesarin foorumilta:

Kyllä edes yksi mielenosoitus pitää saadaa näyttämään yhteuiskuntajärjestystä häiritseväksi, jotta poliisi saa syyn ottaa käyttöön mellakkabussit, koirat sekä ainakin 200 mellakkavarusteisiin puettua kommandoa. Kyllä siinä itu-hippi taas vikisee, kun ensi vuoden määrärahoja kaivetaan kasaan.

("JOUHA-varusteet happanee varastoon", nimimerkki "verolle") 

Olisihan se piristävää, jos Helsingissä toteutettaisiin ateenalainen joulukapina (vrt.), mutta mitään sellaista ei tapahdu. Turha muutenkaan laittaa tässä osassa Skandinaviaa kaikkea toivoa suoraan konfliktiin! Tärkeimmät vastarinnan viivat kulkevat näkymättömissä (niitä ei tiedosteta).

Toki niistä pitäisi tehdä näkyvämpiä. Mutta en tiedä, onnistuuko se enää itsenäisyyspäivän spektaakkeliyrityksillä. Vähintään noihin yrityksiin tarvittaisiin se poliisin huuruisimpina 1990-luvun vuosina fantasioima ammattimaisten mellakoitsijoiden ulkomailta johdettu armeija… Aah, siinäpä olisi!

En tosin tiedä, kumpi on huuruisempi osapuoli, aktivisteja biorekistereillä vainoava poliisi vai se "anarkisti", joka kirjoitti tämän huumoripaketin. Tai kirjoittajahan itse on loistava trolli, ainoastaan tekstin julkaiseminen hämmentää, koska käsittääkseni Takussa luetaan sinne lähetyt artikkelit.

Hesarin foorumi on muuten paras paikka tarkastella ideologian toimintaa. Sinnehän tunnetusti kirjoitetaan tyyliin "kaikki ulkomaalaiset täytyy siirtää internointileirille", "mun sedän vaimon ufokokemus todistaa ilmastomuutoksen valheeksi", "taas ne pasifistianarkistit pahoinpitelevät ohikulkijoita", jne.

Ideologian idea ymmärtääkseni on, että tosiasioilla ei ole mitään tekemistä asenteen tai varsinkaan toiminnan kanssa. Juuri näin HS:n foorumi toimii. On täysin yhdentekevää, miten siirtolaiset toimivat, mikä on luonnontieteilijöiden enemmistön näkemys ilmastonmuutoksesta tai mitä anarkistit tekevät. Kaikesta huolimatta ulkomaalaiset täytyy eristää, ilmastonmuutos on salaliitto ja anarkisteja täytyy halveksua.

Jos ja kun tosiasiat ovat lähes kiistattomasti tällaista retoriikkaa vastaan, niin sen parempi. Foorumin kirjoittajat saavat rietasta nautintoa juuri tästä mielettömyydestä. "Tunnen mukavia maahanmuuttajia, tunnen ilmastotilastot ja tiedän, etteivät anarkistit pahoinpitele ohikulkijoita, mutta kaikesta huolimatta kirjoitan, että…"

Tähän voisi väittää vastaan, että HS:n foorumi on vain täynnä trolleja, joita ei pidä ottaa vakavasti. Väite pitää paikkaansa, asia on juuri näin. Silti trollit on pakko huomioida, koska kaikesta huolimatta trollien tekstit ovat kaikkien luettavissa ja tuottavat vaikutuksia. Onko kirjoittajien "vittuilenpas nyt vähän mutten oo tosissani" -fiiliksellä silloin väliä?

Ideologian nykyaikaisin muoto on juuri trollaaminen. "Tiedän tosiasiat, ehkä jopa olen sitä mieltä että osa siirtolaisista on ihan jees ja haluan että ilmastonmuutos torjutaan, mutta kaikesta huolimatta taistelen siirtolaisia vastaa ja ilmastonmuutoksen puolesta ja vieläpä nautin siitä…"

Trollaus on näin Zizekin määrittelemän "ideologisen kyynisyyden" suomenkielinen versio. Se ei silti ole sama asia. Zizekin ongelma on, että hän olettaa aina lopulta yleissivistyneen subjektin, joka tietää miten asiat ovat. Oikeastihan iso osa ihmisistä ei "ihan oikeasti", siis empiirisesti tiedä asioita (mikä ei tarkoita, että tiedon lisääntyminen välttämättä muuttaisi heidän käytöstään). Yllä esitetyllä mallilla ei siksi välttämättä voi "analysoida" kovin paljon muita kuin juuri netissä esiintyviä trolleja.

Kävi Kuumotuskulkueessa tai ensi viikolla alkavassa Kööpenhaminen ilmastokokouksessa miten tahansa, niin Jorma Ollilan sanoin voimme todeta, että maailma ei ole enää entisensä. 

Mein Gott

Mestarisignifioija iso Z kävi Helsingissä. Kirjoitan vierailusta myöhemmin. Laitetaan sillä välin commonseja kiertoon: luennot ja keskustelut mp3:na ja ensimmäinen luento videona (kunhan se pakkautuu).

Porthaniasta 30.11.2009: 

Slavoj Zizek: What does it mean to be a communist today? Part 1: Lecture

Slavoj Zizek: What does it mean to be a communist today? Part 2: Discussion

Kiasmasta 1.12.2009: 

Slavoj Zizek: Ideology and Cinema. Part 1: Lecture

Slavoj Zizek: Ideology and Cinema. Part 1: Discussion

Ensimmäinen luento syleilee maailmoja, käsittelee politiikkaa ja kvanttifysiikkaa selkeästi ja on loistavaa stand-uppia. Toinen luento on yhtenäisempi ja vaikuttavampi kokonaisuus, mutta sisältö ja anekdootit ovat melko vanhoja, jos joku on Zizekiä enemmän lukenut tai kuunnellut.

Impressioita Zizekin vierailusta:

Vaarallinen Zizek