Mistä ne arvot sinne luontoon menee?
Vihreät nuoret ja opiskelijat ilmoittivat Kööpenhaminan aikaan ryhtyvänsä nälkälakkoon "ilmastonmuutosta vastaan". Ei nyt puututa siihen, koska, metsästäjien kieltä käyttääkseni, maahan köytetyillä jäniksilläkin on oikeus jäädä ampumatta. Puututaan ViNOn uusimpaan tiedotteeseen. Sisältö on oikein mainio, mitä nyt olisi mukavaa, jos vihreät korostaisivat enemmän sosiaalisia kysymyksiä ja puhuisivat joskus toisessa yhteydessä vaikka työtaisteluista. Tiedotteen otsikko tässä kiinnostaa:
Talouspolitiikalla onnellisuutta luonnon itseisarvoa kunnioittaen
Voisiko joku kertoa minulle mikä on "luonnon itseisarvo" ja mistä tämä arvo on mennyt luontoon?
En nyt halua piikitellä vihreitä nuoria, kunhan käytän otsikkoa hyväkseni. Epäilen nimittäin, että varsin monella meistä on jonkinlainen hämärä käsitys luonnon ja eläinten itseisarvosta, biodiversiteetin pyhästä hyvyydestä ja syväekologian ylemmyydestä. Mutta mitä nämä tarkoittavat? Ja kuka sen arvon sinne luontoon asettaa?
En nyt halua yrittää mitenkään provosoida tai väittää, ettei "luonnosta" pitäisi välittää. Olen kasvissyöjä, kannatan eläinten oikeuksia, luen välillä OE:n foorumia, olen joskus äänestänyt vihreitä jne. Mutta en silti ymmärrä, mitä tarkoittaa, että luonnolla on itseisarvo. Ehkä sillä yritetään sanoa, että luontoa ei saa alistaa muille arvoille, esimerkiksi tehokkuudelle, nautinnolle, onnelle tai kauneudelle. Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa?
Ei varmaankaan kovin paljon. Arvopuheella onkin tapana olla tarkoittamatta kovin paljon. Arvoista puhumisen ongelma on keskustelun tason abstraktius. Esimerkiksi jokainen puolue kokoomuksesta vasemmistoon ja vihreistä perussuomalaisiin kannattaa oikeudenmukaisuutta, reiluutta, hyvinvointia jne. arvoja, ja erot ovat tällä tasolla pieniä.
Oikeat erot politiikassa - myös puolueiden ulkopuolella - liittyvät puolen valitsemiseen ja tapaan suhtautua yhteiskunnallisiin konflikteihin. Politiikka koostuu konflikteista, ja siinä ei paljon itseisarvoilla ole sijaa, vaan haluilla, nautinnolla ja vallalla - ja tietenkin solidaarisuudella ja yhteisen luomisella .
Luontokin on mahdollista politisoida.
Jos on hegeliläinen, voi sanoa, että ihminen on luonnon haava. Ihminen on siis luonnossa oleva reikä tai puute, jonka ihminen on itse aiheuttanut ja jota ihminen yrittää itse parantaa. No, siinähän yrittää!
Jos ei ole hegeliläinen, voi olla naturalisti. Naturalisti ei myönnä olevaksi muuta kuin luonnon ja sen voimat. Luonnollisesti myös ihminen on osa luontoa, samoin ihmisen luomat arvot. Niinpä on turha yrittää irrottaa luontoa ihmisestä ja ihmistä luonnosta, ja yhtä turha on mystifioida luontoa arvopuheella. Joudumme tulemaan yhdessä toimeen, samaa luontoa kun olemme, ja siinä tarvitaan politiikkaa.
Tiedän, että tämä postaus on tällaisena varsin epätäydellinen, koska tällaiset kirjoitukset ovat omiaan synnyttämään lisää entistä mystisempää arvopuhetta.
Sitä odotellessa: hyvää joulua, kanssahedelmät. Tänään syödään elävän ravinnon joulumureketta.
