No apulaissuntio, voit nussia, lupa on
Otsikko on palindromi, jolla ei ole muuta virkaa kuin saada tälle kirjoitukselle lukijoita.
Joillakin meistä on ollut loma. Loma-aika on tunnetusti erilaista aikaa kuin maailmanaika tai työaika. Loman jälkeen on hyvä tasata ajat eli päästä ajan tasalle. Tässä kirjoituksessa aikaa tasataan muutaman ajankohtaisen aiheen avulla.
Viime vuonna maailmantalous supistui ensimmäistä kertaa 60 vuoteen. Suomen bkt laski melkein kahdeksan prosenttia eli enemmän kuin 1990-luvun laman aikana. Samaan aikaan Kiinan talous kasvoi yli kahdeksan prosenttia.
Jos luvut eivät kerro tarpeeksi maailmantalouden kriisistä, niin paisuva työttömyys, lisääntyvät häädöt ja alekampanjat kertovat. Silti käsityksemme kriisistä tuntuu epäselvältä tai yliyksinkertaiselta (eivätkä kaikki varmaankaan jaksa lukea Megafonin kolmosnumeron kriisiartikkeleita, joissa kriisi käsitteellistetään melko hyvin).
Richard Wolffin luento ratkaisee tilanteen selittämällä amerikkalaisen selkeästi, kuinka vakava kriisi on kyseessä. Jos ei jaksa kuunnella koko esitystä, jo ensimmäinen puolituntinen leventää perspektiiviä. Wolffin mukaan kriisi ei ole finanssikriisi eikä edes talouskriisi, vaan kapitalismin kriisi, joka ulottuu kirjaimellisesti kaikkialle. Vastaava kriisi koettiin viimeksi 1929-1939. Se loppui toiseen maailmansotaan. Olisi aika tarttua nykyiseen kriisiin, jotta vastaava ei toistu.
Usein mainio, joskus pelottava ja välillä outo Strategian tehdas on jälleen hämmästynyt hedelmien lukemisesta. Strategisti kirjoittaa:
Minusta olisi hyvä muistaa, että poliittiset – tai diskursiiviset – käänteet on aina tuotu välittävän organisaation kautta massaliikkeiden piiriin. Mielestäni nämä käänteet ovat aina olleet etujoukkopositioita, jotka ovat muuttaneet liikkeiden yleisiä käsityksiä, ja luoneet jotakin uutta […].
Väitän, että nämä vaiheet, nämä käänteet, ovat olleet poliittisen säädyn tietoisia tuotoksia. Ne eivät ole objektiivisten olosuhteiden tuotoksia. Ne eivät ole spontaanisuuden ylistyslaulua. Ne ovat subjektiivisuuden tuotantoa. Subjektiivisuutta, jota tuottaa poliittinen funktio.
Kyllä, kyllä, jos tämä käsitetään reaalipoliittiseksi analyysiksi (mitä on ollut vs. mitä voisi olla), jonka tarkoitus on ravistella vasemmistolaisia havahtumaan ideaaleistaan ja näkemään todellisuus. Esimerkiksi Vapaa Helsinki ja Opiskelijatoiminta tuottivat "mobilisaationsa" hieman tällä tavalla, eli asioista kiinnostuneet kokoontuivat pohtimaan mobilisaatiota tai vaikka "subjektiivisuuden tuotantoa", mistä asiat sitten etenivät. En tosin ymmärrä, miksi liikkeiden kulloisiakin aktiiveja ja teoreetikkoja pitäisi kutsua etujoukoksi tai poliittiseksi säädyksi. Vai monennellako metatasolla nyt puhutaan: "liike" (mikä lasketaan sellaiseksi ja miten sellainen rakentuu), liikkeen oletettu vaikuttaja (esimerkiksi verkkolehti), verkkolehden oletetut vaikuttajat…
Mutta eikö "poliittisesta säädystä" puhuminen ole Suomen tilanteessa reaalipoliittisesti typerää? En usko teesiin. Mutta vaikka se pitäisi paikkaansa, niin sellainen poliittisen säädyn edustaja, joka puhuu väelle avoimesti poliittisesta säädystä, saa jäädä paasaamaan yksinään, kun väki kävelee muualle. Tai sitten säätyläinen revitään alas ja tallotaan lokaan väen toimesta. Eikö tällainen väen raivo ole aika hieno juttu?
Ehkä tarkoitus on taas kerran provosoida korostamalla hierarkioita, vähän niin kuin yksi jos toinenkin yritti vuonna 2009 tehdä heiluttelemalla kaikenlaista 1970-lukuroinaa. Mutta 2010 voisi olla jotain muutakin kuin sisäisen provosoinnin vuosi? Mieleen tulee se kerta, kun kirjoitin että Jussi Vähämäen ja Strategian tehtaan kaltaiset tahot tuntuvat nauttivan liikkeiden oletettujen rivien hajottamisesta, joskin eri tavoin. Niin, kukapa ei nauttisi?
Joskus vasemmistossa olemme oman ideologiamme vankeja, emmekä ymmärrä, että usein prosessit tapahtuvat poliittisen säädyn toimesta, eikä massojen kollektiivisen yhteisen ja demokraattisen päätöksenteon kautta. Mitä tämä poliittinen sääty sitten oikein on, on myös asia, jota pitäisi syventää. Se on vaarallinen aihe. Se voi viedä kohti taantumuksellisen tradition maisemia.
Ei, ei. On erittäin tärkeä vastustaa puhtaan spontaanisuuden myyttiä ja korostaa organisointityötä. Samalla on tärkeä tajuta, ettei kyseessä ole hierarkkinen amatöörimäiset massat vs. ammattimainen etujoukko -asetelma (mitä tehdas ei ehkä tarkoita - tai sitten tehdas tarkoittaa täsmälleen sitä). Vaatimattoman kokemukseni mukaan mitä enemmän mahdolliset teoreetikko-poliitikot etääntyvät lattiatasolta, sitä enemmän toimijat saavat kestää ja kärsiä ja sitä tehottomammaksi toiminta uhkaa sotkeutua. Ei siis tarvitse konjuroida anarkismin moraalisia periaatteita epäilläkseen yllä esitettyä asetelmaa. Tämä on kuitenkin niin abstraktia, etten osaa nyt sanoa enempää. Sitä paitsi varoitus taantumuksellisuudesta on aivan paikallaan.
Vähän viihdettä. Alepalla saattaa olla ongelmia. Katsotaan esimerkiksi tätä Mellunmäestä otettua kuvaa:
tai tätä kuvaa Helsingin Rautatieasemalta:
Ongelmilla ei kuitenkaan ole väliä, sillä Mannerheimintien Alepa on ensimmäinen (huoltoasemista itsenäinen) ruokakauppa, joka on auki vuorokauden ympäri. Sieltä saa hedelmiä ja nuudeleita aina!
Lopuksi: nouseekohan syksyllä perustettu verkkolehti Revalvaatio vielä yllättävään arvoon? Lukijoita ja juttuja riittää. Suurin osa teksteistä on tasokkaita ja jopa lukukelpoisia, eli ymmärrettävästi kirjoitettuja. Myös vasemman reunan uutis- ja artikkelivirta kiinnostaa.
