“Aktivistit mobilisoivat itsensä katastrofia vastaan. Mutta vain jatkaakseen sitä. Heidän hätiköintinsä kuluttaa sen pienen maailman mikä on jäljellä. Aktivistin vastaus kiireellisyyteen pysyy kiireellisyyden järjestelmän sisällä, ilman toivoakaan päästä siitä ulos tai häiritä sitä. Aktivisti haluaa olla kaikkialla. Hän menee kaikkialle minne koneen hajoamisen rytmi hänet vie. Kaikkialle hän tuo mukanaan käytännöllisen kekseliäisyytensä, katastrofin vastustuksensa juhlaisan energian. Aktivisti mobilisoi varmuudella. Mutta hän ei koskaan anna itselleen keinoja ymmärtää kuinka se tulisi tehdä. Kuinka estää konkreettisesti autiomaan eteneminen, jotta voitaisiin perustaa asuinkelpoisia maailmoja tässä ja nyt.”
“Aktivistit itse tuntevat tämän epäjohdonmukaisuuden. Ja siksi he aika ajoin kääntyvät vanhimpiensa, militanttien, puoleen. He lainaavat niiden tavat, taistelun alueet, iskulauseet. Vasemmistolaisessa militanttiudessa heihin vetoaa johdonmukaisuus, rakenne; se täsmällisyys, joka heiltä puuttuu. Tämä mahdollistaa sen, että aktivistit voivat turvautua iskulauseisiin ja vaatimuksiin - “kansalaisuus kaikille”, “ihmisten vapaa liikkuminen”, “taattu toimeentulo”, “ilmainen joukkoliikenne”.
Vaatimusten ongelma on siinä, että muotoillessaan tarpeet tavoilla jotka valta pystyy kuulemaan, ne eivät sano mitään niistä tarpeista, ja siitä mitä todellisia muutoksia maailmassa vaaditaan niitä varten. Näin ollen ilmaisen joukkoliikenteen vaatiminen ei sano mitään tarpeestamme matkustaa, sen sijaan että meitä liikuteltaisiin joukoittain, tarpeestamme hitauteen.”
Kutsu

Proletariaatin diktatuurin “valtio” eli aseistettu työväenluokka pohjasi toki neuvostoihin (Pariisissa ja Venäjällä jne., Suomessa eri juttu), ei siinä tarkoitus (asiat eivät tietty menneet niin kuin “oli tarkoitus”) ole ollut käyttää olemassaolevaa valtiota, vaan se oli “murskattava”, mitä ikinä se sitten piti sisällään (luusisin että instituutioiden hävittämistä, entisten vallanpitäjien kokoontumisen estämistä).
Proletariaatin diktatuuri eli sosialismi tarkoittaa siirtymistä luokkayhteiskunnasta luokattomaan — eihän siihen voi hypätä tuosta vaan, ajatellen että koko maailman pitäisi muuttua ennen kuin se olisi mahdollista…?

JA jos jollain maapallon aluella päätettäisiin että perkele, nyt me siirrytäänkin suoraan kommunismiin, niin vaikka kaikki alueen ihmiset olisivat täysillä hommassa mukana niin kai siihen jotkin ulkopuoliset _valtiot_ tulisivat sekaantumaan?

JA tuskin kaikki ihmiset yhtäaikaa päättäisivät että “kyllä tämä nyt on se mun juttuni”, vaan _ainakin_ kapitalistit luultavimmin vähän pistäisivät vastaan…? Silloin tarvitaan jonkinlaisia yhtenäisiä käytäntöjä (ei kai ole hyvä jos esim. ammuskellaan ilman oikeudenkäyntejä) eli LAKEJA ym, joiden takaajaksi piru vieköön tarvitaan joitain instituutioita (jotka tietenkin alistavat näitä uuden järjestyksen vastustajia)? “Niin kauan kun on valtio, ei voi olla vapautta.” (Lenin, allekirjoittajaksi voitaisiin varmasti merkitä myös Marx, Bakunin ja Kropotkin.)

Olen myös sitä mieltä että sekä marxilaisessa että anarkistisessa perinteessä on hyödyllistä tavaraa.

En ala anarkisteja puolustaan kun en sellainen ole. Lakien tärkeyden hylkääminen on hölmöä, mutta niin on myös kuvitella että isoa maantieteellistä aluetta hallitseva keskitetty valtarakenne olisi jotenkin vapauttava. Esitettyjä vaihtoehtoja näille on neuvostot/naapurustokokoukset ja ammattiliitot. Ja ammattiliitot ovat kohdanneet jossain määrin maaseutuväestöpopulismin kohtalon, eli historiallisen vanhentumisen. Ehkä niillä on taas tulevaisuudessa merkittävä rooli, mutta sitä ei ilman kristallipalloa voi tietää. Viimeisen 50 vuoden aikana “taistelu leivästä” ei ole ollut kovin keskeinen, vaan sen on korvannut poikkiluokkaiset aiheet, kuten feminismi, ekologia ja rasismin vastaisuus.

Marxilaisuudesta; kuten itse sitä ymmärrän on kyllä valtion keskeisyys instituutiona varsin kaukana. Tämä on lähinnä liberalismiin taipuvaisten anarkistien harhakuvitelmaa.

Jos tarkastelee esimerkiksi työväenliikkeen järjestäytymisen alkuaikoja tai myöhemminkin, niin nämähän loivat omia vahvoja saarekkeita porvarillisen valtion sisään.

Usein anarkistien keskeinen ongelma on nimenomaan moralistinen suhtautuminen valtion, joka saa heidät kieltämään ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevat valtasuhteet.

Eikös luovuuden korostaminen ole se syy miksi poliittisessa tehokkuusajattelu mielessä kuuluu vastustaa autoritaarisuutta? Toinen syy on sitten se että ihmiset kammoavat kuria mihin jo esitin vastanäkemyksen. Vai olenko missannut jotain?

Kieltämättä huvittavaa tähän asti, kohta saattaa muuttua surkeaksi…

Natsivertausta jatkaen: jos puhut myönteisesti Lebensraumista, rappiotaiteesta ja kolmannesta valtakunnasta, niin voi olla, ettet silti ole natsimielinen. Mutta ehkä ei kannata hämmästyä jos ihmiset pitävät sinua natsimielisenä?

Reaalipolitiikka on myös sanaston valintaa. Se on myös psykologiaa.

Tämä postaus on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen toimivimpia - koska olen törmännyt jo useampaan tahoon, jotka ovat ehdottoman varmoja että juuri heitä tässä arvostellaan. Jos osuu ja uppoaa näin hyvin, niin johonkin ollaan selvästi päästy.

Tällaisten kirjoitusten yleinen ongelma kyllä on, että osa viittauksista jää tietyn porukan inside-vitseiksi, ja toiset viittaukset tulkitaan kritiikiksi mutta yhtäällä hyvänsuovaksi ja toisaalla pahantahtoiseksi. Ehkä pitäisi olla varovaisempi = solidaarisempi.

Lyhyet vastaukset jokaiseen kolmeen teemaan.

1) kuri/luovuus: muistan eräänkin syksyisen tekstin joka muistaakseni vaati kurinalaisuutta ja viittasi bolsevikkeihin. Joo, tiedän ettei pitäisi antaa tuollaisten viittausten tai retoriikan sumentaa muuta tekstiä. Mutta toisaalta ehkä retoriikkaa ja ideologista kuvastoa ei lopulta voi erottaa muusta toiminnasta kovin hyvin? Sanasto & kuvasto luovat ilmapiiriä, ja jos ilmapiiri on “kurillinen” niin tämä hedelmä lähtee ihan muihin puutarhoihin.

Missä päin (”meidän”) liikekenttää muuten hehkutetaan sitä vanhaa “luovuuspuhetta”? Ei Megafonissa, ei Vanussa, ei Asuntotoiminnassa, ei edes OT:ssa. Sen sijaan puhutaan luokasta, toimeentulosta ja järjestäytymisestä. Hyvä niin, kunhan ei vedetä huonolla tavalla överiksi.

2) Ihan vakavasti: en koe kritisoivani sinua ainakaan henkilönä tai poliitikkona (enkä niitä tamperelaisia enkä niitä jyväskyläläisiä jotka ovat reagoineet). Ja olen hyvin samaa mieltä tuosta, mitä kirjoitat yllä. Yritin lähinnä huumorin kautta näyttää, että miltä tämä “uusi” ideologinen kuvasto saattaa näyttää kauempaa katsottuna. En varmasti ole ainoa, joka on saanut tällaisia viboja Leninin nimen pudottelusta tms. Ei sillä, että olisin dogmaattinen anti-Lenin (antileninisti varmasti ), kyllä Leniniä voi aina käyttää jos sille löytyy käyttöä, mutta epäilen tätä - varsinkin, kun jotkut ovat ehkä kokeneet projektikseen puolustaa Leniniä jotenkin kokonaisemmin pelkän hyväksikäytön sijaan. Mutta en usko, että tämä on mikään suuri juttu enää tulevaisuudessa.

Olen täysin samalla kannalla sen suhteen, että postmodernismi on aikamme dogmi ja että sitä vastaan täytyy taistella.

Jos kuvastokritiikkini heilahtelee vakavuuden, ystävällisen kuittailun ja vitsin välimaastossa, niin kansansubjektiflirtin kanssa olen vähän enemmän tosissani. Minusta tämä on ollut vasemmiston ongelma aina. Siis että heijastetaan Kansaan oma käsitys rivosta, säädyttömästä, rahvaanomaisesta jne. vallankumoussubjektista ja sitten yritetään itsekin muuttua sellaiseksi koska se on “työväenluokkaista”. Eikö niistä identiteeteistä pitänyt päästä jo eroon?

Kuuntelen muuten itsekin Juicea ja Irwiniä. <3