Abstrakti ja virtuaalinen
Käytiin tässä keskustelua abstraktista ja konkreettisesta. Hegeliläisittäin määriteltyä abstraktia täytyy vastustaa, koska, kuten on sanottu, sellainen abstrakti ajattelu on yksipuolista, latistavaa ja alistaa todellisuuden moninaisuuden ja halut idealistisille kaavoille.
Uuden työn ja tietokapitalismin myötä abstraktin ja konkreettisen vastakkainasettelua on yritetty kääntää nurin. Jos muistan oikein, niin Jussi Vähämäki kirjoittaa tulevassa kirjassaan Itsen alistus "konkreettisiin faktoihin" takertuvan tutkimuksen naiviudesta. Esimerkiksi empiristinen sosiologia leikkaa todellisuudesta mahdollisuudet, potentiat, alttiudet ja lopulta subjektiivisuudet. Nyt kun tietokykykapitalismissa koko elämän ajasta on tullut tuottavaa ja kun tuotanto tapahtuu aivojen välisen yhteistyön verkostoissa, niin tutkimus täytyisi Vähämäen mukaan aloittaa pikemminkin abstraktista, eli juuri mahdollisuuksien ja potentiaalien kartoittamisesta - siitä, mistä Uuden työn sanakirjan käsitteissä on kyse.
Nurinpäinkääntö jatkaa Vähämäen deleuzelelaista eetosta. Paitsi että Deleuze halveksuu abstraktia. Deleuze tuhoaa sekä abstraktin että potentiaalisuuden omassa ontologiassaan virtuaalisen käsitteellä. Virtuaalinenhan määritellään "todelliseksi mutta ei aktuaaliseksi, ideaaliseksi mutta ei abstraktiksi". Virtuaalisuus liittyy kykyihin, alttiuksiin, taipumuksiin ja mahdollisuuksiin, mutta virtuaalinen ei ole abstraktia, vaan konkreettista. Virtuaalinen kietoutuu konkreettisiin materiaalisiin prosesseihin. Miksi siis sekoittaa abstrakti ja virtuaalinen, kun asia on näin yksinkertainen?
Tietenkin Vähämäki tuntee deleuzensa. Virtuaalinen kääntyy abstraktiksi, koska työ on kääntynyt abstraktiksi, niin kuin Bifo kirjoittaa:
Ajelehtimisten ja merkityksettömien liikkumisten edellytys on abstrakti työ siis toiminta ilman sidosta konkreettiseen sisältöön. Pääoma poistaa eksistensistämme kaikki konkreettiset sisällöt, tekee elämästämme tyhjän ruhon, joka on pelkästään arvoa tuottavaa työaikaa. Abstraktin työn metropolin liikkuminen on aina liikkumista ilman merkityksiä ja ilman suhdetta toiminnan konkreettiseen sisältöön. Abstraktin työn liikkuminen on ylhäältäpäin suunnattua ja uudelleenrakennettu arvoa tuottavan abstrakti-ajan funktioksi . Ajelehtimisien laatu on siis sama kuin abstraktin työn laatu eli vailla ominaisuuksia. Kuitenkin ajelehtiminen - trippi, sekoilu, huliganismi, kiertolaisuus, huumeet - ovat olemassa pelkästään kieltäytymisenä. Kieltäytymisenä ilman keskipistettä ja ilman synteesiä, rihmastomaisena kieltäytymisenä.
Jättäytymistä, hajoamista, deterritorialisaatiota. Ajelehtimisia ei ole olemassa ilman elämän redusointia abstraktiksi työajaksi.
Abstrakti työ: ei sidosta konkreettiseen sisältöön, elämä tyhjänä ruhona, liikkumista ilman merkityksiä, työtä vailla ominaisuuksia, abstraktia työaikaa… Kuinka paljon tällä on enää tekemistä virtuaalisen kanssa?
Pitäisi selvittää enemmän, mitä kaikkea tapahtuu, kun Deleuzen ontologian "virtuaalinen" käännetään työntutkimuksen tai autonomian "abstraktiksi" (olettaen, että tässä on kyse siitä).
Liite: Deleuzen ontologiasta
virtuaalinen <-> intensiivinen <-> aktuaalinen
(ideaalinen <-> [deterritorialisaatio] <-> materiaalinen)
(filosofia <-> taide <-> tiede)
… konsistenssin taso, immanenssin taso, elimetön ruumis, ideaalinen pinta
<-> moneus, eron ero
<-> paon viiva, kvasisyy, halukone, abstrakti kone (?)
<-> (intensiivinen: resonanssit, pakkoliikkeet, yksilöitymisprosessit)
<-> muodot ja substanssit, sisällöt ja ilmaisut (kaksoisartikulaatio)
<-> aktuaalinen: fysikaalis-kemikaaliset, orgaaniset ja kulttuurilliset kerrostumat
