Kolme aluetta
Filosofia operoi pääasiassa kolmella alueella.
1. Ensimmäinen alue on puhdas. Platonin puhtaat ideat, Kantin Puhtaan järjen kritiikki, Husserlin puhdas fenomenologia, Badioun puhdas matemaattinen ontologia, Deleuzen puhdas ero. Radikaaleimmat filosofiset käsitteet ovat puhtaita. Tieteen näkökulmasta ne ovat täysin abstrakteja ja vailla referenssejä todellisuuteen. Tämä on virtuaalisen aluetta.
2. Toinen alue on epäpuhdas. Epäpuhdas filosofia on rajankäyntiä tieteiden, taiteiden ja filosofioiden kentillä. Siinä filosofia ei nouse omasta historiastaan, vaan erityistieteistä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Kuvaillaan paljon ja uudella tavalla: onko tämä fenomenologiaa, tiedettä vai kirjallisuutta? Käsitteitä varastetaan fysiikasta, romaanista tai elokuvasta voidaan uuttaa uusi idea, filosofiset fragmentit sekoittuvat empiirisiin esimerkkeihin, sosiologit laimentavat filosofiaa itselleen sopivaksi. Epäpuhdas kirja inspiroi yhtä aikaa aktivisteja, tieteenfilosofeja, elokuvaohjaajia, muusikkoja ja mainostoimiston AD:ta. Filosofia vallankumouksen tai teologian käytössä: Kapitalismi ja skitsofrenia, Summa theologica. Analyyttisen filosofian vahvoja puolia on joidenkin sen suuntausten epäpuhtaus, empirian ottaminen vakavasti.
3. Kolmas alue on kommunikaation ja mielipiteiden territorio, vai pitäisikö kirjoittaa terraario. Se ei ole puhdas tai epäpuhdas, vaan pikemminkin "täysi". Habermas, Apel, Gadamer, saksalainen romanttinen hermeneutiikka sekä osa kriittisestä teoriasta ja fenomenologiasta toimivat tällä kentällä. Karkeasti arvioituna aluetta pitää koossa toiseutta ja väkivaltaisia eroja reterritorialisoiva liike, joka pyrkii yhdistämään pakenevat elementit universaalin (intersubjektiivisen) kommunikaation sääntöjen alaiseksi. Jos ensimmäinen alue pakenee aktuaalisuutta (deterritorialisoi) ja toinen alue sekoittaa erilaisia liikkuvia elementtejä monimutkaisiksi sommitelmiksi, niin kolmas alue pyrkii kiinnittämään elementit paikoilleen tai ainakin ohjaamaan liikettä tiettyjen säänneltyjen kanavien mukaan (dialektiikka…).
Tie filosofiaan kulkisi sitten ideaalisesti järjestyksessä 3-1-2. Ensin kommunikaatio ja yhteisen tunteminen. Otetaan yhteyttä, muodostetaan liittoja, ihmetellään fenomenologisesti. Ollaan kriittisiä, niin kuin meitä opetetaan. Seuraavaksi rikotaan tämä latteuden terraario puhtaalla ja kovalla ajattelulla. Filosofiassahan mikään ei voi olla rankempaa kuin puhtaan matematiikan iskeminen pöytään: kreikkalaisten geometria, Leibnizin ja Deleuzen differentiaalilaskenta, Fregen ja Russellin logiikka, Badioun joukko-oppi. Puhdas ajattelu hajottaa mielipiteet ja minuudet. Prosessin viimeisessä vaiheessa törmäytetään kaikki, otetaan kiinni eri suuntiin hajoavat kappaleet ja katsotaan mitä niistä saadaan aikaan. Tuote on epäpuhdas.
Sopivasti nykyajan filosofisia kenttiä on myös kolme: post/analyyttinen angloamerikkalainen, post/moderni tai post/strukturalistinen ranskalainen sekä hermeneuttinen saksalainen. Jätän analogioiden tekemisen lukijoiden tehtäväksi (kentät eivät kuitenkaan mene 1:1).
