Pieniä asioita
Loppusyksy on hyvää aikaa klementiineille (niitä saa lähikaupasta könttäalennuksella), mutta ei Klementiinille. Tämän hedelmän työpäivät ovat hajonneet niin epämääräisiksi, että tässä on jo harkittu Yrityksen tulosvastuujohtajan palkkaamista henkilökohtaiseksi lifestyle-traineriksi. Ja miksi pitää sataa mustaa vettä aamusta iltaan ja illasta aamuun?
Politiikan tekemisessä unohtuu joskus pieniä materiaalisia asioita, niin kuin sää (esimerkiksi Asunnottomien yönä satoi, mikä vaikutti tapahtuman hienoiseen flopahtamiseen). On muitakin sosiaalisia ja käytännöllisiä seikkoja, jotka jätetään liian vähälle huomiolle: huomio, keskittymiskyky, nälkä, jano, nautinto, mielenkiinto, passiivinen vastarinta, epämääräinen pakeneminen. On puhuttu molekulaarisesta vallankumouksesta ja mikrotaisteluista, mutta ei tarpeeksi suoraan. Pienet asiat vaikuttavat, käytettiin niistä mitä termejä tahansa.
Otan esimerkiksi poliittiset tekstit. Liian usein unohdetaan klassikoiden lyhyys. Machiavellin Ruhtinas, Moren Utopia ja Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta ovat äärimmäisen lyhyitä ja tiiviitä. Siksi ne ovat vaikuttaneet niin paljon. Tai Spinoza ja hänen propositionsa. Tarvittaisiin enemmän, tai siis vähemmän, tiivistä ja lyhyttä tekstiä. Haistakaa paska, teoriamoralistit, mutta väen ei tule luettua pitkiä juttuja. Ei ainakaan netistä. Megafonin, tai siis Suomen, itsenäisyyspäivänä julkaistava myyttinen kolmosnumerokin taitaa olla paisunut sellaiseksi mötköksi, että sillä tulee olemaan noin viisi lukijaa - mutta kuten on sanottu, ainakin pelote-efekti on taattu. Oikeastaan poliittisille teoriateksteille pitäisi asettaa pituusrajoitus, ellei kyse ole ns. suuresta kertomuksesta.
Sitten on mainostus ja kommunikointi. Liian usein väännetään yötä päivää tekstiä, joka sitten laitetaan jonnekin ja jäädään odottamaan, että "jotain tapahtuu". On taidettu ottaa liian vakavasti Deleuzen antikommunikatiivinen eetos. Se koski liberaalia rationaalista puuhastelukeskustelua, joka teeskenteli kohtelevansa osallistujia tasa-arvoisesti. Se ei koskenut viestintää sinänsä, Deleuzehan oli semiootikko, joskin materialistinen. Miksi muka kirjoittaa jos ei halua tuottaa efektejä? On tietysti muutakin viestintää kuin kirjoittaminen. Takavuosina suurehkoilta yliopistovaltauksilta saatettiin heittää pois yksittäisiä toimittajia - kivaa, mutta huonoa taktikointia. Jos haluaa enemmän vaikutusta julkisuuden kautta, sen ei tarvitse tarkoittaa loputonta "uskottavuudesta" huolehtimista tai maltillisuutta. Ehkä aktivistien pitäisi kuitenkin lukea pari bisnesopasta?
Parhaiten taidetaan muistaa pienet nautinnot (päihteet, seksi ja rap tietenkin) ja mielenkiintoa ruokkivat eleet. Eivät ihmiset jaksa tehdä politiikkaa, tai paljon mitään muutakaan, velvollisuudesta ja moraalisuudesta, vaan tapahtumien kulun jatkuminen vaatii mielenkiintoista nautintojen kenttää. Vasemmistolaisuus on hedonismia, siksi se on niin hyvää! Vielä kun puolue tajuaisi tämän.
Tärkeimmät matalan tason prosessit liittyvät kuitenkin jäytämiseen. Esimerkiksi yksi Immateriaalitalous-kirjan tekijöistä puhui eilen hyvin siitä, miten yksittäiset piraatit jäytävät tekijänoikeuksia (käytännössä suurten yhtiöiden monopoliasemaa). Nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän perusta murenee huimaa vauhtia piraattiparvien voimasta; maksuttoman kaman letkuttaminen on jo sukupolvikokemus. Mitä muita esimerkkejä on?
Jäytäminen on hyvää ja hienoa. Jäytäjät pitäisi vain kytkeä yhteen, politisoida ja organisoida. Ei tietenkään totalisoida: Leviathanit täytyy tappaa jo poikasina. Mutta pienien, kauniiden asioiden lisäksi tarvitaan edelleen suuria kertomuksia. Commonwealthin petettyä odotamme kolmatta Megafonia. Jäy jäy!
