Porvaritesti
Ikuisessa taistossa sisäistä porvaria vastaan on nyt innovoitu laadullisen metodologian pohjalta analyysityökalu, joka auttaa laskemaan kunkin sielun porvariprosentin. Jokaisesta väitteestä, jonka tunnet sopivan itseesi, porvariprosenttisi nousee 14,2857143 prosenttiyksikköä. Puolikas myöntö lisää porvariastetta 7,14285715 prosenttiyksikköä.
Testi osoittaa oikeastaan porvarin pahamaineiseen kätyriin, pikkuporvariin, sillä puhdas isoporvari on loppujen lopuksi aika harvinainen näky.
1. Sinun on pakko mitata kaikki. Oliko leffa nyt varmasti rahan arvoinen? Oletko nelosen vai vitosen arvoinen filosofi? Paljonko aikaa on mennyt? Vuodattiko näyttelijä lavalle niin paljon hikeä ja kyyneleitä että se kattaa lipun? Montako digikuvaa tuli otettua lomalla? Mittaatko elämääsi sosiaalisesti tunnustetuilla saavutuksilla? Tykkäätkö enemmän tilastotieteestä kuin laadullisesta sosiologiasta?
Tausta: porvarillistumisen tämä piirre alkoi kehittyä voimakkaasti kellon keksimisen jälkeen, 1600-luvun kvantifioivan luonnontieteen ja rahatalouden myötä.
2. Olet rationaalinen yksilö. Porvarius seisoo ja kaatuu yksilökeskeisyyden mukana (vrt. vasemmistolainen autuus). Sinä tulet aina ennen postinumeroasi ja koko sosiaalista prosessia, joka on tuottanut sinut, puhumattakaan sosiaalisesta prosessista, joka on tuottanut sosiaalisen prosessin, joka on tuottanut sinut. Olet in-dividuaali, jakamaton monadi, jonka menestys riippuu järkevästi lasketuista itsenäisistä valinnoista ja itsekkäästä urasuunnittelusta. Et ole kuitenkaan täydellisen rationaalinen, vaan sinussa on ainakin yksi söpö persoonallinen irrationalismi, niin kuin postimerkkien keräily.
Tausta: länsimainen individualismihan syntyi paradoksaalisesti vasta, kun koossa alkoi olla tarpeeksi suuria ihmismassoja. Descartes ja Kant käänsivät teoreettisen ajattelun subjektiin, Hobbes ja Locke keksivät käytännöllisen yksilön. Uuden ajan filosofian historia on osin porvarillisen individualismin puolustelua.
3. Panostat potentiaaliseen itseesi. Nojatuolivallankumouksellisuus on porvarin ydinpiirteitä. Ostat hyllyittäin kirjoja, koska jonain päivänä luet ne kaikki, hankit pari virveliä, koska joskus on vielä aikaa kalastaa, olet puheissasi niin radikaali ja ainoa puuttuva juttu on potentiaalisen tuleminen todelliseksi. (Vasemmistomilitantti hylkää potentiaalinen vs. todellinen -erottelun ja toimii virtuaalinen vs. aktuaalinen -akselilla.)
Tausta: porvari havainnollistaa tässä Hegelin Oikeusfilosofiassa esittämää kuvausta absoluuttisen vapauden illuusiosta. Niin kauan kuin tahto pysyy mielensisäisenä ja abstraktina, tahdon vapaus näyttäytyy loputtomana: voin tahtoa, että A tai B tai C tai mitä vaan… Vapauden todellinen käyttö edellyttää konkreettista valintaa, joka sulkee tietyt muut mahdollisuudet pois.
4. Tavoittelet tuonpuoleista. Aiotko kirjoittaa päräyttävän romaanin, rakentaa savusaunan omin käsin, hankkia viinitilan Kaliforniasta ja juosta maratonin, mutta vasta "eläkkeellä"? Opetat ehkä pyrkimystä myös lapsillesi: "Jos olet kiltti tyttö tämän viikon kun isukilla ja äitylillä on paljon töitä niin saat viikonloppuna Palkinnon." Tuomas Nevanlinna kutsuu tällaista trassendenssin tavoittelua metafyysiseksi ajatteluksi: sitten kun, sitten kun, niin, niin, niin ja niin… Vasemmistomilitantti tietää että kaikki täytyy aloittaa nyt, koska me kaikki kuollaan huomenna. Ei ole mitään palkintoa viikonloppuna eikä turvattua elämää 40 vuoden ankaran työuran jälkeen, ei taivasta eikä sen puoleen helvettiäkään.
Tausta: transsendenssin historiasta on kirjoitettu aivan tarpeeksi, jopa liikaa. Siitä olemme paljolti velkaa Nietzschen kristinuskon genealogialle, joka liittää transsendenssin nihilismiin.
5. Jos joustat, joustat vain "yksityiselämäsi" kustannuksella. Leikkaat tarpeitasi, harrastat tunneasketismia, ajattelet että jos sinäkin pystyt vetämään 50 tuntia viikossa niin kyllä kaikki muutkin ja sitä paitsi läheisesi eivät tarvitse sinua kovin paljon jos sinäkään et heitä koska mehän ollaan kaikki rationaalisia autonomisia individuaaleja riippumattomia yksilöitä ja työelämä työelämä työelämä…
Tausta: kannattaa lukea A. R. Hochschildtin The Time Bind.
6. Pelkäät luonnontilaa. Jos kaikki eivät tee ihan vitusti töitä, yhteiskunta rappeutuu laiskistumisen myötä ja ihmiset palaavat kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Eikö niin? Ihmistä pitää vähän kuristaa, muuten se ei tee töitä.
Tausta: länsimaisen yläluokan moralismin historia, jälleen, Hobbesista alkaen. Filosofia akateemisena oppiaineena on kovin epäuskottava, koska se torjuu hysteerisesti epäilyt luokkasidonnaisuudestaan.
7. Luotat tavaratalismaaneihin. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä: olet kuluttaja (et tuottaja). Vasemmistomilitantti tietää hyvin, että taistelu kulutusyhteiskuntaa vastaan on aina ollut tärkeä. Bertrand Russell sanoi hyvin vuonna 1918 ylistäessään anarkosyndikalisteja siitä, että nämä näkevät ihmiset tuottajina, eivät kuluttajina.
Tausta: porvari toteuttaa Hegelin Oikeusfilosofian toista pointtia, jonka mukaan tahto kohoaa korkeammalle tasolle ja saavuttaa suuremman vapauden objektivoituessaan yhteisesti tunnustetun universaalin oikeuden turvaaman yksityisomaisuuden muodossa.
Porvarimittarin kaltaisia innovaatioita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tehtyjen työtuntien määrä osoittaa, että iso osa väestöstä todella haluaa enemmän työtä ja vähemmän vapaa-aikaa, sikäli kuin näillä on eroa. Tämä ei lainkaan edistä vallankumousta.
Toisaalta olen huomannut, että porvarimittari värähtelee jyrkimmin keski-ikäisten kohdalla, joilla useimmiten korostuvat kohdat 1 ja 4-6. Nuoremmat halveksuvat vitoskohtaa ja lankeavat eniten seiskaan, mutta tämä ei ole kovin vakavaa. Nuorissa on paljon vallankumouksellista virtuaalisuutta.
Oma pikkuporvariprosenttini on 35,71428575.
“Viimeisimpänä ja vähäisimpänä: olet kuluttaja (et tuottaja). Vasemmistomilitantti tietää hyvin, että taistelu kulutusyhteiskuntaa vastaan on aina ollut tärkeä. Bertrand Russell sanoi hyvin vuonna 1918 ylistäessään anarkosyndikalisteja siitä, että nämä näkevät ihmiset tuottajina, eivät kuluttajina.”
Marxilaista ajattelua lähellä oleva talousfilosofi Aapo Riihimäki kirjoittaa teoksessaan “Eros ja talous - kohti historian loppuselvitystä” (Atena 2006), että nimenomaan kuluttaja tulee olemaan “vallankumouksellinen” subjekti. Tiedä sitten miten tähän pitäisi suhtautua. Oli miten oli, hyviä pointteja Riihimäki kuitenkin heittää.
Kun proletariaatista ei ollut vallankumoukselliseksi voimaksi, vaan tuli integroiduksi kapitalistiseen järjestelmään, voidaan proletariaatin tilalle asettaa autonominen kuluttaja. Kun parlamentarismi ei enää edusta kansalaisen - siis kuluttajan - etuja ja poliitikan tilalle on tullut talous, voimme ajatella että suoran demokratian toteuttaminen voi toteutua osallistumalla talouteen, ei parlamentaariseen demokratiaan. Riihimäelle kuluttaja on nykyisen markkinatalouden negaatio, sen kumoaja.
En ole varma, ampuuko Riihimäki täysin ohi vai osuuko hän napakymppiin, mutta ajatus kuluttajasta “vallankumouksellisena” voimana kannattaa ottaa vakavasti. “Vallankumouksellisuus” ei tässä tietenkään ole Che Guevara-linjan romantiikkaa, vaan hieman banaalimpi asia - kuten todellisuus yleensäkin.
Olemassaolon taistelu yhteiskunnassamme johtuu siitä että sekoitamme perustarpeet ja lisätarpeet. Perustarpeet on jo tyydytetty - liiaksikin, esim. maidosta on jo ylituotantoa länsimaissa - mutta lisätarpeiden tuotannosta tehdään jotain sellaista minkä yksilö kokee välttämättömksi, siis perustarpeeksi. Tästä hyvä esimerkki on kännykkä: emme varsinaisesti tarvitse joka vuosi uutta puhelinta, pystyisimme viestimään myös vanhalla, mutta silti koemme ikään kuin jäävämme kehityksestä jälkeen, ellemme osta tuoretta puhelinmallia. Sama koskee muotiteollisuutta: emme suoranaisesti tarvitse joka vuosi uutta vaatekertaa, mutta silti koemme muodin perässä juoksemisen välttämättömäksi. Tällaisten lisätarpeiden jatkuva tuottaminen johtaa siihen että yksilöt eivät kykene enää toimimaan yhdessä koska joutuvat kilpailemaan “uusista perustarpeista” - siis lisätarpeista.
“Kuluttajan aito suvereenius ja kapitalistisen järjestelmän säilyminen ovat […] dialektisesti vastakkain. Kuluttaja näet pysyy kapitalismin tukipilarina vain niin kauan kuin hänellä on aivan tietyllä tavalla vääristynyt kuva suvereeniudestaan. Sen oivallettuaan hän vetäisi tukensa pois, kapitalismille kohtalokkain seuraamuksin.” - Aapo Riihimäki, “Eros ja talous”, s. 26
Kun kuluttaja huomaa hänelle tuotettujen tarpeiden keinotekoisuuden, kuluttaja lakkaa osallistumasta kulutusyhteiskuntaan. Riihimäen mukaan yhteiskunnassa vallitsee ihmisten välinen kilpailu mikä estää yhteisten päämäärien omaksumisen ja täten myöskin yleisinhimillisen emansipaation. Riihimäen mielestä ihmiset tulisi kasvattaa niin sanottuun vastuulliseen kuluttamiseen. Vastuullinen kuluttaminen ei kuitenkaan toteudu atomisoitujen ihmisten yhteiskunnassa, jossa vallitsee taistelu olemassaolosta. Olemassaolo tulee rauhoittaa. (Marcuse)
Comment by Existenz_ — 15.06.2008, 11:20 @ 11:20
Tuo tematiikka tuntuu olevan yleinen uuden vasemmiston keskuudessa. Félix Guattari sanoi jo 70-luvulla: “Ei ole koskaan ollut mitään taistelua kulutusyhteiskuntaa vastaan, koko ajatus on typerä.” Viimeisimpänä tästä on kirjoittanut Eetu Viren Nuoren Voiman Anti-Oidipus-numerossa ja jälleen General Intellectin Vasemmisto etsii työtä -kirjassa.
En ole lukenut vielä Riihimäkeä, mutta ehkä näitä kuluttajaa puolustavia vasemmistoteoreetikkoja yhdistää affirmatiivinen ajattelu, eräänlainen poliittinen jujitsutaktiikka: jos meillä on kulutusyhteiskunta, niin meidän täytyy myöntää se aktiivisesti ja kehittää vallankumouksellista subjektiivisuutta sitä kautta ja sen voimalla, ei sitä vastaan.
Kannan mukaan kulutusyhteiskunnan vastustaminen johtaa lähinnä reaktiivisuuteen ja passiiviseen moralismiin. Sitä paitsi, jos otetaan ihmisten subjektiiviset halut vakavasti, huomataan, että ihmiset eivät halua luopua kuluttamisesta.
Ymmärrän tämän ajattelutavan erittäin hyvin, mutta vain abstraktisti. En vielä tiedä miten kääntää se konkreettiseksi toiminnaksi, joka todella vaikuttaisi sosiaalisen lisäksi myös eläinten ja ympäristön asemaan (molemmat puuttuvat täysin esim. General Intellect -diskurssista). Lisäksi olen viehättynyt lifestyle-aktivismin muodoista, joissa pyritään romuttamaan kuluttamiseen pakottavia järjestelmiä.
Onko “vastuullinen kuluttaminen” vain lievempää mutta silti ihmiskeskeistä kapitalismia? Ja miten “kasvattaa” ihmisiä huomaamaan oikea suvereeniutensa?
Comment by Klementiini — 15.06.2008, 15:08 @ 15:08
“Tehtyjen työtuntien määrä osoittaa, että iso osa väestöstä todella haluaa enemmän työtä ja vähemmän vapaa-aikaa, sikäli kuin näillä on eroa. Tämä ei lainkaan edistä vallankumousta.”
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Tutkimus+Suomalaiset+eiv%C3%A4t+kaipaa+lis%C3%A4%C3%A4+rahaa/1135248626453
Toivotaan että tämä edistää.
Comment by pttp — 28.09.2009, 22:42 @ 22:42
pttp: toivotaan! Ihmiset sanovat haluavansa lisää aikaa, mielekkyyttä jne. työnteon sijaan, mutta silti samat tyypit vain paiskivat töitä ja varmasti enemmän kuin vain pysyäkseen elossa. Miksi?
Jos haluaa aikaa ja käyttää kaiken aikansa työhön, niin onko se aina vain kapitalismin mykän pakon syytä?
Comment by Klementiini — 28.09.2009, 23:15 @ 23:15