Vallankumouksen hedelmiä

 

Hätämajoitusvaltaus ja sen häätö, Opiskelijatoiminnan kampanjointi Tieteen päivillä ja tuleva yliopiston yleiskokous, Israelin ja Hamasin sota Gazassa (sekä Deleuzen ja Guattarin rooli siinä), SFY:n kollokvio Jyväskylässä, Kreikka ja Oakland… Tapahtuu niin paljon, että kohteen valinta on vaikeaa. Aloitetaan tässä listan ensimmäisestä eli asumisesta, mutta opiskelijoiden näkökulmasta.

Viime marraskuussa Vanhalla jatkettiin Opiskelijatoiminnan aloittamaa keskustelua opiskelijoiden asuntotilanteesta. Alla on yksi tiivistys esille nousseista asioista. Kauppakorkeakouluvihkot jo heittikin kommenttia erityisesti asuntotuen kohdistamisesta.

 

Mikä on ongelma?

Opiskelijoiden asumiseen liittyy kaksi perusristiriitaa:

1. Kaupunki haluaa edut opiskelijoista(kin), mutta se ei halua antaa opiskelijoille asuntoja. Opiskelijat kyllä saavat tuoda kaupunkiin boheemiutta, innovaatiokykyä ja nuorekkuutta, kunhan asuvat muualla tai raatavat töissä ja maksavat itsensä sairaaksi korkealla vuokralla.

2. Kalliin asumisen vuoksi opiskelijat yritetään pakottaa velkaantumaan (painottamalla opintotuen lainapohjaisuutta). Erityisesti tämä näkyy toimeentulotukea haettaessa: opiskelijan täytyy ensin käyttää opintolainansa saadakseen tukea. Onko jonkin muun väestöryhmän käytännössä pakko ottaa velkaa? Työtönkin saa parempaa asumistukea kuin opiskelija.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on yli 3500 asunnotonta. Samalla monet asuvat vuokralla yksin suurissa ja kalliissa asunnoissa, kun pieniä asuntoja ei saa. Pienistä kämpistä on pulaa, koska Helsingin säädösten mukaan rakennettavien asuntojen keskikoon täytyy olla 75 neliötä. Myös autokiintiö (autopaikkoja on oltava 1,5 per talous) vie tilaa asunnoilta.

Helsingissä on arviolta 600 000 neliötä tyhjää toimistotilaa. Kaavoituslain takia sitä ei voi käyttää asumiseen (tiloista saattaa puuttua esimerkiksi suihku). Kaavoituslaki on kuitenkin sukupolvikysymys: 1960-luvun rakennemuutoksen myötä tehtiin tarkat säädökset siitä, minkälaisessa tilassa saa asua ja minkälaisessa ei. Tällä haluttiin varmistaa, että vuosisadan alun surkeat asuinolosuhteet eivät toistuisi. Nyt tilanne on toinen: asunto ilman suihkua on varmasti parempi kuin asunnon puuttuminen kokonaan.

Henkilökohtaisemman tason ongelmia ovat mm. opiskelija-asuntosäätiöiden sukupuolisäädökset pienemmissä soluasunnoissa, vuokranantajan oikeus vaatia määräaikaisia vuokrasopimuksia, ihmisten pakkositominen johonkin tiettyyn osoitteeseen ja automaattiluokittelu esimerkiksi "vanhempien luona asuvaksi", vaikka todellisuudessa olisi välit poikki ja 500 kilometriä etäisyyttä vanhempiin.

Joku esitti myös mestariargumentin: rakennuttajien mielestä ei ole taloudellisesti järkevä rakentaa kaikille asuntoja, koska silloinhan kysyntä (periaatteessa) lakkaisi. (Kauppakorkeakoulun vangilla saattaisi olla tästä sanottavaa.)

 

Mitä pitäisi tehdä?

Vanhaa tilaa on - sitä ei vain käytetä. Uutta tilaa puolestaan tuotetaan lähinnä muiden kuin köyhien vuokra-asujien tarpeisiin.

Vanhan tilan suhteen tarvitaan kaavoituslain uudistus: tyhjä, muuhun kuin asumiskäyttöön kaavoitettu tila pitäisi olla helpommin muutettavissa asumiskelpoiseksi.

Uuden tilan suhteen tarvitaan lisää Kallion kaltaisia alueita, joissa olisi paljon pieniä asuntoja ja hyvät julkiset liikenneyhteydet.

 

Neljä toimintaehdotusta radikaalimmasta abstrakteimpaan:

1. Otetaan tyhjä tila haltuun valtaamalla se. Muutetaan vain suoraan asumaan esimerkiksi toimistotiloihin tai autotalleihin. Valtaukset ovat suora keino parantaa asuntotilannetta. Samalla jatkuva valtauksen uhka pakottaisi omistajat tekemään jotain tyhjille tiloille.

2. Perustetaan organisaatioita, jotka vuokraavat toimistotiloja asuinkäyttöön. Esimerkiksi ry-maksu on 50 e vuodessa, ja toimistotilojen vuokrat ovat halpoja. Aina voisi sanoa jääneensä toimistolle "ylitöihin"… Kääntöpuolena jutussa ovat suihkun puutteen lisäksi virallisen osoitteen ongelmallisuus ja jatkuva häädön uhka, jos esimerkiksi naapuri tekee ilmiannon toimistotilassa asumisesta ja jos se voidaan osoittaa todeksi (?).

3. Lobbaus, painostus (mm. ylioppilaskuntien kautta) ja kirjoitukset, myös ne surullisen kuuluisat yleisönosastotekstit.

4. Yhdyskuntasuunnitteluun vaikuttaminen ja asuinalueiden heterogeenisuuden lisääminen sitä kautta.