Laatuaika
Wiktionary:
Noun
quality time (uncountable)
- Time spent by working parents with their children, especially time given over to productive or creative attention.
Laatuaika on amerikan englannista käännetty termi, jota käytettiin ensimmäisen kerran ilmeisesti Yhdysvalloissa vuonna 1973. Tänään Google antaa hakusanalla laatuaika 5100 osumaa (quality time: 151 000 000 osumaa). Otetaan muutama esimerkki:
[…] hukkuuko laatuaika tasapaksun arjen sekaan […]
Laatuaika on sitä kun perhe on yhdessä, eli meillä se sijoittuu v-loppuun. Silloin on kiva joko olla vaan perheen kesken kotona tai lähteä vaikka uimaan […]
Perheiden laatuaika ei saisi syntyä ostamisesta.
Laatuaika on väkivaltaa lapsille.
Laatuaika – veruke vastuuttomuudelle.
"Laatuaika" keksittiin joskus 80-luvulla kun oltiin niin nousukkaita. Nämä nousukkaat selittivät itselleen ja lapsilleen ajan puutteensa ns. laatuajalla.
Esimerkit yhdessä Wiktionaryn määritelmän kanssa riittävät selvittämään termin filosofista merkitystä. Laatuaika asettuu vastakkain "tasapaksun arjen" kanssa, eikä se "saisi syntyä ostamisesta", vaan se tapahtuu silloin kun "perhe on yhdessä", jolloin on "kiva joko olla vaan perheen kanssa kotona tai lähteä vaikka uimaan". Laatuajassa näyttää olevan kyse jonkinlaisesta aidosta, avoimesta ja luovasta olemisesta (Wiktionary: especially time given over to productive or creative attention), jossa keskitytään huomioimaan toisia. Jotkut kuitenkin hyökkäävät jyrkästi termiä vastaan ja soimaavat sitä äärimmäisin sanoin "väkivallaksi" tai "nousukkaiden" keksimäksi "verukkeeksi vastikkeettomuudelle".
Miksi tarvitaan etuliite "laatu": miksei esimerkiksi pelkkä "kotiaika", "perheaika" tai vanha kunnon "vapaa-aika" käy? Perinteisesti laatu on erotettu määrästä sen vastakohtana. Samoin on tässä: laatuaika eroaa määräajasta. Kapitalistisessa yhteiskunnassa normaali aika on määräaikaa eli "tasapaksua arkea", pakollista tavaroiden ostamista ja tuntipalkalla töissä kellon mukaan raatamista. Määräaika on mitattavaa, tyhjää ja homogeenista aikaa, jonka yksiköt ovat yhteismitallisia. Määräaika on ikään kuin säiliöiden sarja, jolla mitataan tapahtumien kulkua, tai niin kuin raha, jonka sanotaan olevan asioiden arvon mittarina toimiva sosiaalinen sopimus. Määräaika käsitetäänkin resurssiksi (aika = rahaa), jota on osattava hallita ja säästää. Ajan ja arvon määriä täytyy laskelmoida: käytätkö aikaasi tehokkaasti vai menetätkö rahaa tuhlaamalla aikavarojasi.
Ne, jotka puhuvat laatuajasta, olettavat määräajan olevan työn ja kapitalismin aikaa, jonka ulkopuolelle pääsemistä täytyy painottaa laadusta puhumalla. Laatu on filosofiassa edustanut usein subjektiivisuutta, vapautta tai molempia. Esimerkiksi klassisessa erottelussa kappaleiden ensisijaisiin ja toissijaisiin ominaisuuksiin (primaari- ja sekundaarikvaliteetteihin) ensisijaiset ominaisuudet ovat yleensä, kuten Descartesilla ja Lockella, objektiivisia ja määrällisiä (koko, massa, nopeus) ominaisuuksia, kun taas toissijaiset ominaisuudet käsitetään subjektiivisiksi eli havaitsijasta itsestään johtuviksi tai havaitsijan mielessä oleviksi laadullisiksi ominaisuuksiksi (väri, maku, haju, kipu). Vastaavasti laatuaika on subjektiivista ja omaa aikaa.
Laadusta vapautena on ehkä tunnetuimpana kirjoittanut Henri Bergson. Bergsonin aloittaa argumenttinsa tietoisuuden vapaudesta huomauttamalla, että determinismi edellyttää määrällistä vertailua. Määrällinen vertailu ei kuitenkaan Bergsonin mukaan ole mahdollista mentaalisten tapahtumien kohdalla, koska mentaalinen on ajallista, ja ajallisuus koettuna ei koostu toisiaan seuraavista määrällisistä ajankohdista, vaan laadullisesta kestosta (durée). Kesto on absoluuttisesti heterogeeninen moneus, joka koostuu tapahtumien virran fuusioitumisista ja sekoittumisista. Tietoisuus on laadullinen prosessi, laadullista aikaa, ja jokainen käsitteellinen kuvaus tietoisuudesta muuttaa sen pelkäksi määrälliseksi joukoksi still-kuvia. Tietoisuuden vapaa kesto Bergsonilla on laatuaikaa par excellance.
Jos laatuaika tarkoittaa subjektiivista vapautta ja omaa laadullista kestoa - erotuksena pääomaa palvelevasta määrällisestä ajasta -, niin miksi se herättää aggressiota? Eivätkö oma aika ja vapaus ole kaiken yhteiskunnallisen toiminnan päämääriä? Eikö meidän pitäisi hyväksyä yksinkertainen dualismi hyvä laatuaika vs. huono määräaika?
Ehkä termiin vihamielisesti reagoivat ihmiset vaistoavat laatuajasta puhuvan porvarin falskiuden. Ensiksi termissä falskaa sen arkipäiväinen toiminta. Porvari nimittäin yrittää käyttää laatuaikaa määräajan tavoin, eli tehokkaasti ja rationaalisesti. Porvari yrittää taylorisoida laatuajan, jotta se tuottaisi mahdollisimman paljon tulosta (esimerkiksi korvaisi perheelle määräajassa tuhlatun ajan). Tämän vuoksi porvarin laatuaika on "väkivaltaa lapsille" ja "veruke vastuuttomuudelle". Määräajassa oleskellaan niin paljon, että sen tuhoja yritetään paikata laatuajalla, jota kuitenkin käytetään määräajan tavoin. Voisiko ristiriita enää olla tämän selkeämpi?
Toiseksi porvari jättää sanomatta, että hänen järjestelmässään laatuajan lopullinen tarkoitus on palvella määräaikaa. Laatuaika on vain lepohetki, joka mahdollistaa paluun määräaikaan eli töihin, määräaikaan joka on myös määrättyä, pomon ja pääoman komentamaa aikaa. Laatuaika virkistää työntekijää ja mahdollistaa paluun määräaikaan.
Tämä toinen piirre on kiinnostava: laatuaika on määräajan välttämätön edellytys. Kapitalismi ehkä kääntäisi kaiken ajan mitattavaksi ja suoraan voittoa tuottavaksi määräajaksi, jos se olisi mahdollista. Käännös kuitenkin tukehduttaisi koko systeemin: mitään uutta ei syntyisi, ei tapahtuisi minkäänlaisia "innovaatioita". Kapitalismilla ei olisi enää mitään laadullisesti uutta riistettävää, ja kuten tiedämme, kunkin määrällisen tason resurssit tulee kulutettua loppuun, minkä jälkeen kapitalismi päätyy kriisiin (joko resurssien niukkuuden tai voiton suhdeluvun alenemisen kautta), jossa sen on uudistuttava laadullisesti tai menehdyttävä. Siksi kapitalismi tarvitsee laatuaikaa.
Tässä vaiheessa täytyy pysähtyä hetkeksi ja selventää mitä on tullut sanottua. Voisiko erottelun laatuaika - määräaika kääntää Deleuzen ja Guattarin kielelle? Laatuajan luovuus ja heterogeenisuus viittaavat deterritorialisaatioon, määräajan jäykkä ja kiinniottava liike reterritorialisaatioon. D&G:n avointen systeemien teoriassa absoluuttinen deterritorialisaatio (fysikaalisessa systeemissä esimerkiksi entropian kasvu) on liike, joka pitää systeemin käynnissä. Absoluuttinen deterritorialisaatio on suuri kertomus, jonka luvut koostuvat deterritorialisaation ja reterritorialisaation muka-dialektiikasta. Deterritorialisaatiota, tai vapautumista tai hajoamista tai kaaosta tai laatuaikaa, seuraa aina jonkinlainen reterritorialisaatio, tai kiinniotto tai rakentuminen tai järjestys tai määräaika.
(Suonette anteeksi säännölliset syrjähyppyni Deleuzen ja Guattarin maailmaan. Tarkoitus ei ole näyttää että "D&G kävivät jo tälläkin alueella ja kaikki on tehty, lukekaa mestareita", vaan osoittaa kuinka käyttö- ja kehityskelpoisen viitekehyksen he tarjoavat ajattelulle.)
–
Laadullisen ja määrällisen ajan erottaminen on vain alkua ajan ajattelulle. Täytyisi tutkia myös muita ulottuvuuksia: työaika (viljan kylväminen, sadonkorjuu), tuotantoaika (työaikojen välissä: viljan itäminen ja kasvaminen), kollektiivinen aika (ryhmäfenomenologiassa koettu aika), konstitutiivinen aika (instituutioiden ja fysikaalisten systeemien muodostama aika, joka toimii olioiden elinympäristönä) ja lopulta vallankumouksellinen aika (Negri: Time for Revolution). Samalla tulisi selvittää laatuajan ja määräajan täsmällinen suhde uuden työn postfordistisessa taloudessa, luokkataistelun rooli kapitalismin kriisiytymisessä (kriisit tuskin syntyvät vain resurssipulasta tai voiton suhdeluvun alenemisesta) sekä erilaisten aikojen suhde siihen.
Seuraavaan aikaan mennessä meidän tulisi taistella määräaikaistamista vastaan ja perustaa laadullisen ajan saarekkeita, joiden hedelmiä ei luovuteta pääomalle - ei porvarillisen lepolaatuajan, vaan autonomisen ja vallankumouksellisen laatuajan saarekkeita, jotka toteuttavat laadun kahta filosofista ulottuvuutta: subjektiivisuutta ja vapautta.
