Vallankumouksen hedelmiä

 

Julkiset hyökkäykset Lidliin, tuotantoeläinten vapautusiskut, Naomi Kleinin kuvaama tuhokapitalismi, supersankareiksi pukeutuneet aktivistivarkaat, nollatoleranssiteollisuus, kuokkavierasjuhlat, asfaltti-intiaanit, EuroMayDay, makasiinien mellakka ja tuli, poliisin pr-operaatio Smash Asemissa, kadun- ja talonvaltaukset … ja salaa kuvatut tehotuotantovideot. Näitä kaikkia yhdistää affektin käsite ja affektiivinen politiikka.

Suomalaiset saivat joulun alla 2000-luvun sianhoito-oppaan, kun eläinaktivistit julkaisivat salaa kuvattuja otteita maatalouden arjesta. Videoissa apaattiset ja veriset oliot kyhjöttävät saastaisissa karsinoissa, joissa ei mahdu kääntämään kylkeä, napsivat toisiaan ja mädäntyvät täyteen tungetuissa halleissa.

Tehotuotannon kärsimysnäytelmästä on Suomessakin julkaistu kirjallisuutta ja kannanottoja yli kymmenen vuoden ajan. Asian olisi siis pitänyt olla tiedossa.

Kuitenkin vasta argumentaation vaikeneminen ja laittomasti kuvatun shokkimateriaalin heittäminen yhteiskunnan kasvoille antoi asialle voiman läpäistä yleinen tietoisuus, uutiskynnys, eduskunta ja mielipidepalstat.

 

Tapauksessa tiivistyy hyvin jälkiteollinen elämänmuoto.

Suurimman osan vuotta erilaiset mediat täyttää merkityksetön kommunikaatio kommunikaation vuoksi. Uutisia julkaistaan tietty määrä, tapahtui niitä tai ei. Itseilmaisu pulppuaa kännyköistä ja facebookeista. Ihmiset purkavat persoonallisuuttaan netissä ja tositv:ssä.

Puheen ja tekstin merkitys hajautuu loputtomiin, valtavalla nopeudella mediakoneistoja kiertäviin informaatio- ja tunnevirtoihin. Viestin sisällöllä ei ole enää merkitystä, ainoastaan sillä on, että sanojen tulva jatkuu ilman taukoja.

Siksi argumenttien ja kuvailujen sijaan täytyy sulkea suu ja syöttää mediaan audiovisuaalisia shokkeja, jos haluaa saada säröjä aikaan. Täytyy tehdä politiikkaa affekteilla.

 

Teatterin olemassaolo muistettiin pitkästä aikaa, kun Kristian Smedsin Tuntematon sotilas alkoi ampua kovilla. Vastaavasti taide sai näkyvyyttä kaduilla liikkuvan jättiläisvaginan muodossa. Samoin perustulosta ja työnostajien armoilla elävän silpputyösukupolven ongelmista alettiin puhua kunnolla vasta, kun riittävästi ikkunoita oli mennyt hajalle ja VR:n makasiinit poltettu.

Tilanne on johdonmukainen seuraus nykyisestä huomiotaloudesta, jossa ainoastaan viboja tuottava kivien heittely ja aisteja runnovilla järkytyksillä fiilistely tuottaa tulosta.

Ei ihme, jos otteet kovenevat puolin ja toisin.

 

(Affektiivinen, intensiteeteillä ja tunne- ja fiilisperäisillä vaikutuksilla pelaava politiikka, jonka  teoreettisen ymmärryksen taustalla on kulttuurintutkimuksen ja radikaalin filosofian 1990-luvulta alkanut affektiivinen käänne, on ilmiö, jota pitäisi tutkia paljon enemmän. Tähän täytyy palata vielä monesti.)

 

Affektiivinen tupakkamainos