Kiinniotto: jälkikirjoitus edelliseen

22.04.2009, 01:35

Sanoma News painostaa freelancereita

Toimittajien edunvalvontajärjestö Journalistiliitto katsoo Sanoma News -konsernin lehtien painostavan freelancereitaan luovuttamaan kaikki taloudelliset tekijänoikeutensa mediatalolle. Laajenevista tekijänoikeuksista ei liiton mukaan aiota maksaa mitään korvauksia. 

 

Tässä on edelliseen postaukseen liittyvä konkreettinen esimerkki siitä, miten kapitalismissa yritykset loisivat sosiaalisia verkostoja sekä toimivat kiinniottajina. Yhteismaiden aitaajat.

Adressin freelancereiden oikeuksien puolesta voi allekirjoittaa täällä.

Piraattiliitto, Piraattipuolue ja Effi ovat tehneet paljon hienoa työtä immateriaalioikeuksien eteen. Toivonpa silti, että jatkossa tällaisia vedätyksiä vastaan käydään räväkämmin kuin lähettelemällä kansanedustajille Orwell-kirjoja.

 

PS. Kuinka paskaduuneilla selvitään? Keskustelua @ Yle radio 1 (mp3)

Perustuloon pakottaminen

21.04.2009, 04:21

Poliittisten kamppailujen analyysin lähtökohta on näinä vuosina usein karkeasti ottaen tämä:

1. Elämme tietokapitalismissa, jossa rikkaus luodaan ihmisten sosiaalisissa verkostoissa tai, niin kuin jotkut kirjoittavat, "aivojen välisessä yhteistyössä". Kuten Ilkka kommentoi: jokainen on kykenevä tietämään, ja kuka tahansa voi tuottaa arvoa milloin tahansa. Rautalangasta väännettynä tämä tarkoittaa sitä, että tieto on luonteeltaan yleistä ja yhteistä - sen lisäksi, että tietoa käsitellään kielen avulla ja että kielen yksityistäminen on mieletön ajatus. Koska tieto on tietokapitalismin tärkein luonnonvara, jokainen meistä osallistuu tiedon ja kielen kautta nykykapitalismin arvonmuodostukseen. (Vrt. semiokapitalismi.)

2. Kapitalismi toimii sosiaalisissa verkostoissa kaapparina ja kiinniottokoneistona. Kapitalistien tavoite on aidata yhteisestä alue ja vaatia pääsymaksu tälle alueelle. Yritykset ovat parasiitteja, jotka loisivat sosiaalista tuotantoa.

3. Siis: me emme ole velkaa yrityksille, vaan yritykset ovat velkaa meille. Koska yritykset loisivat meiltä sosiaalisen ja kognitiivisen raaka-aineensa, ne ovat velkaa meille vähintään perustulon. Perustulo olisi palkka (tuottavasta) elämästämme. Siis biotuloa

 

Olen edelleen sitä mieltä, että analyysin lähtökohta on oikea (joskin liian rajoittunut, liian yksinkertainen, liian ihmiskeskeinen jne. jne.). Mutta analysoimisen jälkeen koko asetelma muuttuu ongelmalliseksi.

Suurin ongelma on kysymys politiikasta. Millaista politiikkaa tällaisen analyysin päälle voi rakentaa?

Tietenkin me vaadimme perustuloa. Tietenkin perustulon puolesta on hyviä argumentteja, ja tietenkin vaatimuksella on vankka teoreettinen pohja. Mutta miten esittää tämä vaatimus? Miten esittää se politiikassa "uskottavasti"?

 

 

 

On kaksi tapaa tehdä se.

Ensimmäinen tapa on argumentoida yllämainitun kolmen kohdan perusteella, että meille kuuluu perustulo, koska me olemme ansainneet sen. Me siis pyydämme perustuloa, koska se on meille oikeus ja kohtuus.

Militantista retoriikasta huolimatta tämä rakenne on ollut monien autonomienkin tekstien taustalla.

Toinen tapa on yksinkertaisesti pakottaa kapitalistit maksamaan perustulo. Argumentit tulevat siinä sivussa, jos tulevat.

Ensimmäistä tapaa on yritetty. Se ei ole toiminut. Toista tapaa ei ole yritetty, joskin jo kuopattu EuroMayDay-prosessi oli askel siihen suuntaan.

Jälkimmäinen tapa toimii. Tämänhän me tiedämme luokkataistelun historiasta. Esimerkiksi hyvinvointivaltio saatiin pakottamalla ja taistelemalla. Kapitalismin voittajat eivät anna mitään universaalia hyväntahtoisesti, vaan heidät täytyy painostaa siihen.

 

Ensimmäisen tavan perusongelma on sen esittämien vaatimusten heikkous. Porvarien ei tarvitse lotkautella korviaan moisille puheille muuten kuin pääkirjoituksissa kerran vuodessa.

Toisen tavan ongelmat ovat kolmenlaiset. Ensiksi sitä tuntuu olevan hyvin vaikea organisoida tässä tilanteessa. Toiseksi on epäselvää, mitä pakottaminen pitää sisällään: ei varmasti mitään aseelliseen väkivaltaan viittaavaa, mutta varmasti enemmän kuin tekstien kirjoittamista. Kolmanneksi niitä, jotka eniten vaativat pakottamista ja luokkataistelua, ei useinkaan näe toteuttamassa vaatimuksiaan muuten kuin tekstin tasolla.

Silti toinen tapa on ainoa varma tie perustuloon.

 

No, ainakin tiedämme nyt oikean poliittisen ongelman.

Se on tämä: miten pakottaa porvarit maksamaan perustulo?

Saksalaista talouszurnalismia

19.04.2009, 17:10

Taloussanomien paras toimittaja on Markku Saksa. Tarkistakaa vaikka tyypin uusin kirjoitus:

 

Vain 1920-luvulla rosvoparonien aikana rikkaiden ja köyhien ero tulonjaossa on ollut yhtä suuri Yhdysvalloissa kuin nyt. Ja kun verrataan maailman maita toisiinsa, vain Meksikossa ja Venäjällä talouden tulosten jakaminen on ollut viime vuosina yhtä epätasa-arvoista kuin Yhdysvalloissa.

Kummasta lähteestä nämä väitteet mahtavat olla peräisin, G20-kokousta Lontoossa vastustaneiden nuorten lentolehtisistä vaan kapitalismia lähes 170 vuotta puolustaneesta The Economist -lehdestä?

Oikea vastaus on The Economistin numero 11. huhtikuuta 2009!

Suomalaiset talousänkyrät lukevat mielellään sellaista tekstiä, jossa todetaan, että vaikka rahoitusteollisuudella on ollut pikku vaikeuksia, amerikkalainen kapitalismi voi edelleen hienosti ja on esimerkkinä Suomelle ja muille länsimaille. Änkyröille talouskriisin voittaminen tarkoittaa sitä, että kun vanha meininki palaa, kaikki on taas hyvin.

[…]

Vuosien 1996–2005 aikana tapahtunut "tuottavuusihme" oli tulonsiirtoa rikkaille. Raha, joka siinä liikkui, oli velkarahaa ja sen maksumieheksi joutuivat veronmaksajat.

Lisää huonoa journalismia

 

Välillä tekee hyvää lukea "klassisempaa" "vasemmistolaista" zurnalismia kaiken "tietokapitalismianalyysin" keskellä. Numeroita ja lyhyitä lauseita. Parrakas vanha mies. Nautintoa. Seuraavat Saksan tekstit vaikuttavat myös ajankohtaisilta:

 

Angloamerikkalaisen kapitalismin lyhyt historia

Obamamania menee mönkään?

(vrt. Naomi Klein: A Lexicon of Disappointment)

Minä vasemmistolainen 

Työväen sivistys

17.04.2009, 22:49

Opiskelijatoiminta julkaisi kuukausi sitten pamfletin Tietotyö tekee vapaaksi? Kirjoituksia yliopistokapinasta. Vihkon artikkelit käsittelevät esimerkiksi tietokapitalismin analyysia, uuden työväen asemaa ja viime vuosina käydyn yliopistokeskustelun kritiikkiä. Julkaisutilaisuus pidettiin Porthanian aulan penkeillä ilman kummempia valmisteluita.

Tilaisuudessa yksi pamfletin kirjoittajista puhui siitä, miten vanhan ja ideaalisen yliopistomallin puolustaminen on muodoltaan melko samanlainen reaktio kuin perussuomalaisten vimma puolustaa "kansakuntaa" tai demarien halu puolustaa "hyvinvointivaltiota".

Kummatkin lähtevät reaktiivisesta asenteesta. Kumpikaan ei ole erityisen kiinnostunut keskustelemaan uudistuksista, ja kummatkin vetoavat joko nostalgiaan tai kuviteltuihin ihanteisiin.

Konsensuksen vaatiminen uhkaa molemmissa tapauksissa tukahduttaa yhteisön sisäisiä eroja ja samalla estää nostalgian kohteena olevan mallin kehittämisen.

 

Sivistyksen puolustaminen on myös helposti sivistyneistön etuoikeutetun aseman puolustamista. Sivistysyliopisto on ollut ennen kaikkea nationalistinen ja hierarkkinen laitos, joka on kasvattanut etuoikeutettua eliittiä valtion virkoihin tai sitten elämään porvarillista humanistisen taiteilijan myyttiä.

Professorit haluavat pitää virkansa ja auktoriteettinsa, opiskelijat haluavat demokratiaa, mielekkyyttä ja parempaa opetusta. Marssiiko osa jommasta kummasta ryhmästä samalla vanhan yliopistomallin hierarkioiden puolesta?

Vanhamallisen yliopiston puolustaminen on kytköksissä koko vanhan porvarillisen yhteiskuntamallin puolustamiseen. Haluavatko yliopistotoimijat puolustaa molempia?

 

Toinen keskustelussa esiin noussut teema oli vääriin vastakkainasetteluihin jumiutuminen. Nykykapitalismissa ei ole kyse markkinoiden ja valtion vastakkainasettelusta. Kapitalismi tarvitsee valtiota turvaamaan markkinoiden reunaehdot - myös uusliberalismi. Tämän vuoksi on ongelmallista vaatia paluuta takaisin valtion helmoihin tai ylipäänsä olettaa, että valtio suojelisi yliopistoa markkinoiden ongelmilta.

Jos halutaan analysoida yliopiston ja markkinoiden suhdetta, täytyy ottaa huomioon muun muassa akatemian eri haarojen, yritysten ja valtion laitosten monimutkainen yhteenkietoutuminen. Mutta tämä ei riitä. Instituutioiden muutosten analyysin lisäksi tarvitsemme nykyisen elämänmuodon analyysia.

Epävarma, pätkittäinen ja toisten armon varassa eletty elämä on nimittäin sekä yliopiston muutosta tärkeämpi teema että seurausta samasta talouden ja yhteiskunnan kehityskulusta, joka on tuottanut myös uuden yliopistolain.

 

Oman elämän analyysi - yliopistoineen ja pätkätöineen - mahdollistaa konkreettisten kokemusten ottamisen toiminnan lähtökohdaksi. Loputon ideaaleista (sivistys, vapaus, totuus) puhuminen vie keskustelua helposti vanhoihin vastakkainasetteluihin ja ankkuroi toiminnan valmiiksi tehtyihin malleihin.

Kuinka "konkreettista" on esimerkiksi juuttua kolmikannan puolustamiseen?

 

Mutta haluammeko muiden tekemää demokratiaa? Ikään kuin yliopiston hallintomalli demokratisoituisi tuomalla vielä yksi fraktio taistelemaan toisten kanssa. Maailma on todella nurinniskoin, kun kuulee jopa joidenkin opiskelijoiden aivan vakavissaan puolustavan kolmikantaa demokraattisena mallina.

Jussi Vähämäki Joensuun yleiskokouksessa 19.2

 

Julkaisutilaisuudessa sanottiin, että tällaisen kriitiikin lisäksi tarvitaan "prekaaria derivointia" espanjalaisten hoivatyöläisten kirjan hengessä, eli yliopistolaisten arkisten kokemusten keräämistä, analysointia ja jakamista.

 

Yleensä sivistyspuheen kritiikki on jäänyt tähän. Kritiikin ongelmana on juuri tämä: se on jäänyt vain kritiikiksi. Työläistutkimus-viittauksista huolimatta se ei ole tarjonnut tarpeeksi selkeitä vaihtoehtoja sivistyspuheelle, joka kaikesta pöhöttyneisyydestään ja porvarillisuudestaan huolimatta on vedonnut moniin.

Pamfletin julkaisua seuranneessa keskustelussa ehdotettiin porvarillisen sivistyspuheen tilalle työväen sivistystoimintaa. Kansansivistyksellähän on pitkä perinne, ja työväenliike on aina pyrkinyt kouluttamaan työväenluokkaa. Sivistys on liikkeen sisällä koettu emansipatoriseksi ja demokraattiseksi voimaksi. Satojen vuosien ajan työväki on levittänyt sivistystä opintopiirien, julkisten keskustelujen, vapaiden luentojen, osuuskuntien, sivistysliittojen, pamflettien, kirjojen, radion, tv:n ja internetin kautta.

Työväen sivistys on vaihtoehto porvarilliselle sivistysyliopistopuheelle. Sivistyksen käsite on ensin detournattava tietotyöväen käyttöön. Sitten vain rakentamaan tulevaa autonomista unelmien yliopistoa alhaalta käsin.

 

 

PS. Miten pitkälle olemme päässeet 60-luvun opiskelijakapinasta?

Pentti Saarikoski nimittäin arvosteli sivistysyliopistodiskurssia jo vuonna 1962 kokoelmassa Mitä tapahtuu todella?

 

mitä ne puhuu
vapaudesta
ja demokratiasta
koko ajan jostakin
ja mikä on tarkoitus
ne haluaa pelastaa jotakin
länsimaisen sivistyksen
josta ne ei koskaan ymmärtäneet mitään
ennenkuin jälkeenpäin

Toistan itseäni toistamassa itseäni

15.04.2009, 02:27

 

 

Mitä järkeä siinä ylipäänsä on, että opiskelijat joutuvat tekemään kahta työtä, opintoja ja hanttihommia päästäkseen samaan tulotasoon kuin työttömät ja sosiaalitoimiston asiakkaat, jotka eivät tee mitään.

("Jaska", taloussanomat.fi)

 

… your promotion depends on some other guy not getting promoted or even getting sacked. The competitive principle applied to work means that your success is achieved at the cost of someone else’s failure. Big companies are hotbeds of intrigue and plotting for this reason[, and so is capitalism itself].

You start by doing work experience, you graduate to being bossed around by idiots, you become idiotic and, then, if all works out well, you end up being the idiot who bosses other people around.

‘The carrot of happier tomorrows has smootly replaced the carrot of salvation in the next world. In both cases,the present is always under the heel of oppression,’ writes [Raoul] Vaneigem.

(Hodgkinson, How To Be Free, 2007, s. 39-40.)

 

Jos työttömyys pitäisi rahoittaa työttömyyslainalla ja eläke vanhuuslainalla, niin tässä maassa nousisi aseellinen kapina. Päättäjät jeesustelevat televisiossa että pienimpiä eläkkeitä pitää korottaa, koska niillä ei voi elää. Mutta kuinka paljon on opintotuki? Alle puolet siitä.

Eikä pidä unohtaa sitä, että valtiovallan mielestä nuoren pitäisi uhrata itsensä kansantalouden alttarille heti 18 täytettyään että saadaan eläkkeille maksaja. Ja lapset pitäisi tietysti tehdä heti nuorena, että tämän kansan tulevaisuus on turvattu, mutta opinnot on pakko silti tehdä tavoiteaikataulussa, ja tietysti täytyy olla mahdollisimman innovatiivinen että luo uutta teollisuutta ja maksaa hyvin veroja. Sairastua ei saa, valittaa ei saa, ja nuoruuteen kuuluva itsensä etsiminen on kielletty, koska se kuluttaa kallisarvoisia vuosia työurasta.

 ("Jugular", taloussanomat.fi)

 

 

Seuraavaksi: Työväen sivistys, eli mitä tehdä tietokapitalismipuheelle.

Hakukoneoptimointia

14.04.2009, 01:59

Google-hakuja, joiden kautta tähän blogiin on viime aikoina päädytty:

 

"kuka on klementiini" (no ei ainakaan alemmassa mainittu)

"klementiini viren" (terveiset taas sille poliisille joka tätä seuraa)

"haista sinä tommi läntinen vittu" (youtube)

"haista sinä tommi läntinen paska" (väärin googlattu)

"uncencored sex" (etsi varmaan vanhaa Megafonia)

"pizza al-qaida" (???)

"voisiko olla uusi vallankumous Suomessa" (ehkä ensi kesänä, ehkä ei - mikrovallankumouksia kyllä)

"Mun isä kuoli, mitä vittua sitte?" (Julma-Henriltä tuli jo uusi levy)

"mielenvikainen vartija" (no tämän tajuan)

"kielletty hedelmä" (that’s me)

"mitä ulkomaalaiset ajattelee suomesta" (sitä voi ihmetellä valokuvien perusteella)

"gay gallery" (sweet)

"eversti wennerholm" (liittynee edelliseen)

"kylteri cv" (blogista tulee sellainen vielä)

 

Toistuvuudesta päätellen hakusanat kuvaavat nousevia trendejä.

Hakukoneoptimoinnista kertoo suomeksi esimerkiksi tämä rahastusblogi. Pitäisikö itsekin perustaa tuollainen?

Kumouksen ituja

13.04.2009, 01:57

 

 

Kumouksellisia blogeja sprouttaa keväällä kuin Raimon jalkasieniä. Uusia ja vanhoja:

 

Aikapaikka: dunno, uutta, konsepti (?) kiinnostaa, katellaan

 

Anodyne lite: tarttui hiireen jostain filosofiblogista, ihan mukiinmenevää tekstiä ja pari kuvaakin

 

k-punk: älykästä kapitalistista realismia, ei syrji Lacania, ei spekulatiivista realismia eikä varsinkaan työväenluokkaa

 

Puurolautanen: tiukkaa poliittista spot-on zurnalismia, tjeu: Pelko tekee kuuliaiseksi

(useammatkin suomenkieliset blogit voisivat tehdä lue ensin -sivupalkin tai sanaston)

 

Vapaa radikaali: sama kuin Aikapaikalle: lupaavalta näyttää, katellaan

 

Vieraile niissä, lue niitä, tilaa ne, kommentoi niiden postauksia, niin kuin muidenkin blogien. Kommentointi on viime kuukausina ollut blogisfääreissä alhaisen tuntuista blogista riippumatta.

Parasiittiklubi: Esiintyvä ruumis

12.04.2009, 00:37

 

Dilemma ry ja Nykytaiteen museo Kiasma esittävät:

PARASIITTIKLUBI: ESIINTYVÄ RUUMIS
Kiasman Seminaari-tila
la 18.4 klo 17

Alustajat:
Susanna Lindberg
Tero Nauha

Omistaako ihminen ruumiinsa: voiko ruumiinsa lainata, myydä tai lahjoittaa?
Mitä vaatimuksia ruumiille nykyään asetetaan?
Millä tavoin esiintyvän taiteilijan ruumis muuttuu eläväksi taideteokseksi?

Parasiitti on Dilemma ry:n ja Kiasman järjestämä keskustelutilaisuus, joka pureutuu ajankohtaisten kysymysten ytimeen. Teemana on tällä kertaa ”esiintyvä ruumis”. Aiheesta alustavat Susanna Lindberg ja Tero Nauha, minkä jälkeen yleisö voi osallistua keskusteluun.

Susanna Lindberg toimii Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosenttina. Hän on mannermaisen filosofian asiantuntija, jonka erityisalaa ovat saksalainen idealismi, ranskalainen nykyfilosofia sekä Martin Heideggerin filosofia.

Tero Nauha on kuva- ja esitystaiteilija. Hän työskentelee piirustuksen, videon, äänen ja esitystaiteen eri muotojen parissa. Parhaillaan hän tutkii performanssitaiteen skitsoanalyysia.

Jyväskylän dekonstruktio

11.04.2009, 18:31

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen

 

  

Strasbourg: moralismi ja uhridiskurssi

09.04.2009, 02:21

 

 

Strasbourgissa järjestettiin viime viikonloppuna Naton 60-vuotiskokous. Mielenosoittajia oli paikalla mahdollisesti 30 000, poliiseja ja sotilaita 15 000 - 25 000. Mellakkapornoa tuotettiin valtavasti. Kaupunki oli sotatilassa, julkisivut sirpaleina ja barrikadit tulessa. Ihmisiä loukkaantui surullisesti puolin ja toisin, taloja poltettiin ja ympäristö tuhottiin: mellakat olivat viime aikaisen Euroopan rajuimpia.

Poliisin toiminnasta paikan päällä julkaistiin Valtamediassa silminnäkijän kertomus: Kokemuksia repressiosta ja kaupunkisodasta

 

Ihmiset itkivät ja juoksentelivat poliisin heittelemiä kyynelkaasupatruunoita ja ”paukkupommeja” karkuun. Meidän porukassa oli muun muassa nainen kävelykeppien kanssa. Hän satutti jo kipeytyneen jalkansa pahasti. Tässä kohdassa olin ehkä maailman onnellisin, että meidän porukka sattui olemaan juuri mustan blokin takana, koska se tavallaan pelasti meidän joukon vieläkin kovemmalta poliisin väkivallalta. Uskon siihen, että se noin sadan, ehkä kahden sadan hengen, kiviä heittelevä porukka esti poliisia käyttämästä vieläkin kovempaa väkivaltaa, ja osan mielivaltaisista kiinniotoista. Me olimme pitkään täysin saarroksissa kyynelkaasun keskellä.

 

Poliisit pääsivät myös suuryritysten uutisiin aina Hesariin asti: Ranskassa video paljasti poliisin heittäneen mielenosoittajia kivillä

 

Aseistakieltäytyjäliitto julkaisi ilmeisesti lauantain mielenosoituksen jälkeen tiedotteen, jossa se "tuomitsi jyrkästi" mustan blokin toiminnan:

 

Aseistakieltäytyjäliitto tuomitsee jyrkästi sekä virkavallan toimenpiteet rauhanomaisen mielipiteen ilmaisun rajoittamiseksi, että eräiden mielenosoittajien harjoittaman järjettömän väkivallan NATO:n huippukokouksen vastatapahtuman yhteydessä Strasbourgissa, Ranskassa. Aseistakieltäytyjäliitto on tyrmistynyt siitä, että mielenosoittajien joukossa toimii ryhmä, jonka tarkoitus näyttää olevan aiheuttaa kaaosta ja saattaa muut mielenosoittajat vaaraan.

 

Hyvät aktivistit ja pahat aktivistit? Aiheesta väiteltiin listalla, jonne tuli Valtamedian kertomusta vastustava silminnäkijäkommentti:

 

[mustan blokin] meininkiä oli kyllä aika vaikea pitää reaktiona virkavallan provokaatioihin, vielä vähemmän oli havaittavissa että tarkoituksena on puolustaa yhtään mitään. Sen sijaan kyseessä oli selkeä strategia provosoida kyttiä väkivallattoman porukan keskeltä hajottamalla paikkoja, sytyttämällä taloja palamaan suurmielenosoituksen kokoontumispaikan vieressä jne. Siis luoda poliisiväkivaltaa joka kohdistuu kaikkiin muihinkin, käyttää väkivallatonta porukkaa ihmiskilpinään, pakottaa muut turhia kyselemättä osaksi omaa peliään. Kaiken maailman sissiarmeijat, baadermeinhofit jne. on tietysti hallinneet tämän metodin iät ja ajat ja Strasbourgissa sitä toteuttivat sitten FA:n, CNT:n, AFA:n ym. lippujen alla liikkuneet mustablokkilaiset.

 

En tiedä Strasbourgin tapahtumista uutisia ja silminnäkijäkertomuksia enempää, mutta sen uskon tietäväni, että mustan blokin tuomitseminen ei pelastanut Aseistakieltäytyjäliiton julkisuuskuvaa. Jos tiedotteella oli jokin muu tavoite, en ymmärrä sitä.

Hesarin foorumilla trollattiin tiedotteen kommenteissa ihan samalla tavalla kuin ennenkin: "Siellä ne sivarit nyt käyttää väkivaltaa…" Ilman tiedotetta (tai ilman mellakoita) foorumilla olisi trollattu: "Siellä ne sivarit ryyppää sossurahojaan…"

Jokaisen mielenosoituksen, katujuhlan ja valtauksen jälkeen populistien foorumille ilmestyy vihaisia viestejä, joissa tuomitaan ankarasti "bilettely", "laimeus" tai "punaviherhörhöily". Tällä ei yleensä tunnu olevan juuri mitään tekemistä itse toiminnan luonteen kanssa. Kommentteja tulee, koska niiden kirjoittajilla on halu halveksua "radikaalia" toimintaa; tekosyitä halveksunnalle löytyy kyllä aina. Tätä eivät moralistiset lehdistötiedotteet muuta, vaikka ne kuinka tuomitsevat "kaaoksen".

Sen sijaan tuomitseva ja moralisoiva tiedotuslinja onnistuu luultavasti vieraannuttamaan joitakin aktivisteja, jotka kokevat AKL:n jotenkin radikaaliksi järjestöksi.

Sitä paitsi luulin, että meillä on jo konsensus tuomitsemisen reaktiivisuudesta.

 

Tässä ei ole kyse siitä, onko ok työntää väkivallattomuutta vaaliva joukko ihmisiä vaaraan. Tässä ei ole kysymys siitä, "mitä todella tapahtui" - tai edes koko Strasbourgista.

Tiedän, että mustahuput osaavat pahimmillaan vetää kännistä mielenosoittajaa joukolla turpaan ja että joskus mustien blokkien toiminta on vastenmielisen miehistä aggressiota. En halua puolustaa tällaisia tekoja.

En silti tuomitsisi niitä yleismoralistisesti.

Kyse on julkisesta suhtautumisesta tapahtumiin. Kaksi asiaa:

1) väkivallattomuuden (mitä se tarkoittaakaan: henkilöt, kiinteistöt, sosiaaliset rakenteet…) ja uhripuheen sekä tuomitsemisdiskurssin luoma reaktiivinen marttyyripositio (en haluaisi tuomita edes kokoomusnuoria, koska silloin asettuisin täysin reaktiiviseen suhteeseen heihin).

Viime aikojen trendi näyttää olevan, että poliisi voi hajottaa mielenosoituksen tai leirin ja pahoinpidellä ihmisiä mielensä mukaan täysin riippumatta siitä keitä, minkälaisia ja miten varustautuneita mielenosoittajat ovat.

Tietenkin mielenosoitus on helpompi piirittää, pamputtaa ja pidättää, jos ennakkotiedotus on hoidettu hölmösti ("haluamme tuoda epäjärjestystä Helsingin kaduille"), mutta on selvää, että poliisi repressoi mielellään, olivat mielenosoittajat väkivallattomia tai eivät. Kannattaako tällaisissa olosuhteissa ratsastaa moraalisesti ylempänä omalla väkivallattomuudellaan?

(Mikä muuten on väkivaltaa?)

2) hyvät ja pahat mielenosoittajat. Näin kirjoitettiin vuonna 2002:

 

Globalisaatiota vastaan mieltään osoittautuvat jakautuvat siis kahteen kastiin. Hyvistä mielenosoittajista tiedämme keitä he ovat: vastuuntuntoisia ja fiksuja peruskoululaisia, jotka nuorille tyypilliseen ja sallittuun tapaan saattavat ampua hieman yli, mutta jotka ovat yhtä kaikki huolissaan maailman tilasta. Ja vastaavasti tiedämme keitä ovat jakomäkeläiset mummojen rullaajat: perheväkivallan ja nuorisotilattoman lähiön puoliviattomia uhreja, kehitteillä olevien sosiaalisten uudistusten toiveobjekteja.

Myös rajalle pyrkivästä irlantilaisesta ja italiaanosta tai oikeuksiensa puolesta kamppailevasta homosta ja feminististä tiedetään keitä he ovat, missä he ovat, miksi he ovat minnekin tulleet. Tällaisten identiteettiryhmien kanssa neuvotellaan ja niille tehdään myönnytyksiä. Sen sijaan ryhmä, joista ei tiedetä mitään, jolla ei ole identiteettiä, lokeroa tai paikkaa, saa vastaansa puhtaan poliisi- tai sotatoimen. Ja se on merkki siitä, että oikeusvaltiollisen vallan olemus ja raja on tullut näkyviin.

Nykymuotoisen globalisaation vastaisessa kamppailussa vain identiteetitön voi olla radikaali.

(Tuomas Nevanlinna)