"Kansakunnan" psyyke pysyy kasassa säännöstellyillä kemikaaleilla: etanolia, nikotiinia, kofeiinia, vähän opiaatteja, sokeria, kanelia… Vallankumouksen hedelmiä tuotti Kulttuurivihkoihin (1/2009) jutun kemikaalien luokkasidonnaisuudesta. Siinä kiinnitettiin huomiota sittemmin "huumeiksi" määriteltyjen aineiden historiallisuuteen:

 

[h]eroiinin käyttäminen kuului Suomessa sotien välisenä aikana varakkaamman väestön tapakulttuuriin (…) maassa käytettiin seitsemän kiloa heroiinia vuodessa miljoonaa asukasta kohden – koko maailmassa vain Japani ylsi samalle kulutustasolle. Miksi heroiinin ennätyskulutus ei ollut moraalinen tai yhteiskunnallinen kysymys 1930-luvulla? Miksi se alettiin kokea ongelmalliseksi myöhemmin, kun käyttäjien määrä itse asiassa laski?

 

Keskiviikkona julkaistaan historioitsija Mikko Ylikankaan suomalaista huumehistoriaa käsittelevä kirja Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Siinä osoitetaan, kuinka nykyään laittomat kemikaalit tukivat yläluokan psyykettä upseerien orgioista talvisotaan.

Hesari kirjoittaa:

Heroiini oli pula-ajan Suomen suosittu superlääke

 

Muu maailma äimisteli Suomea jo 1930-luvulla. Kansainliitto eli YK:n edeltäjä patisti jäsenvaltioita luopumaan heroiinista, mutta Svinhufvudin Suomi ei suostunut. Lääkintöhallituksen ja Suomen lääkäriliiton mukaan heroiini oli halpa lääke, jonka rajoittaminen ei ollut perusteltua.

(…)

Kun muu maailma kielsi kovia huumausaineita, Suomi hangoitteli toistuvasti vastaan. Suomen liityttyä kansainväliseen oopiumisopimukseen vuonna 1936 tukkukauppiaat ryhtyivät ankaraan hamstraukseen. Apteekit ostivat varastonsa täyteen. Puolustusministeriö tilasi sotilasapteekeille heti puolitoista kiloa lisää heroiinia ja viisi kiloa lisää kokaiinia.

(…)

Historiankirjoitus on aina tietenkin valikoivaa – ja aina enemmän tai vähemmän ideologista. Koululaisillekin muistetaan aina mainita, että Nurmi, Ritola ja muut hiilimurskaratojen prinssit juoksivat Suomen 1920-luvulla maailmankartalle. Se taas on sivuutettu, kuinka laaja oli 1920-luvulla maamme ensimmäinen rikollinen kokaiiniaalto.

(…)

Huumebisnes ei ollut mitään nappikauppaa, kun määriä vertaa nykypäivään: Vuonna 1925 poliisin kolmessa takavarikossa Helsingissä löytyi neljä kiloa kokaiinia. Eli yhtä paljon kuin Suomen poliisi ja tulli takavarikoivat kokaiinia vuosina 1995–1999.

Helsingissä jäi kiinni pienen luokan huumeparoneita, kuten viipurilaiset liikemies Tahvo Käppi ja lääkäri Kaarlo Kalske. He myivät kilokaupalla Viroon. Lääkärit tehtailivat reseptejä yläluokalle ja kulttuuripiireille, sillä narkomaanit ennen sotia olivat lääkäreitä, sairaanhoitajia, liikemiehiä, taiteilijoita, lakimiehiä, opettajia ja upseereita.

Oli kieltolaki. Alkoholi oli kiellettyä, esimerkiksi kokaiini ei. Etsivän keskuspoliisin raportissa vuodelta 1928 narkomania näyttäytyi yläluokan juhlana: helsinkiläisen everstin Wennerholmin kokaiiniorgioissa "oli läsnä hän, J. Kauppinen, nuoria kadetteja ja tyttöjä. Tytöille syötettiin kokaiinia appelsiineissa ja makeisissa. Kokaiinikuoppana oli peukalonjuuri, johon kokaiinia sijoitettiin imettäväksi."

(…)

Vuonna 1946 Suomessa kulutettiin – reseptilääkkeinä – 99 kiloa heroiinia.

Suomi ei ollut vielä YK:n jäsenmaa. Ehkä siksi vastaus Helsingistä New Yorkiin oli kylmänviileä: Jatkamme heroiinin käyttöä. Sitä tarvittaisiin itse asiassa entistäkin enemmän – kansanterveydellisistä syistä.

Mitä uhmaa! Kyse on kuitenkin maasta, joka myöhempinä vuosikymmeninä on aina kontannut sen valtakeskuksen edessä, joka on sattunut käskemään.

 

Huumekontrollista

 Huumeet ja luokkataistelu

 

ilta alkoi uskontunnustuksella

 

 

siinä sitten popitettiin huoratronia (assume position!) ja etsittiin kapitalisteja mukiloitavaksi, koska meitä oli käsketty palaamaan "politiikan peruserotteluun" ystävä-vihollinen ja määrittelemään vihollinen

 

no me sit tajuttiin että me ollaan jokainen osittain kapitalisteja, koska marxilaisen luokkakäsityksen mukaan luokkarajat ei kulje ihmisten välillä vaan niiden sisällä. ei me sit jaksettu mukiloida itseämme

"megafoni on keksinyt uudestaan siirtymän 60-luvulta 70-luvulle. sillon kun operaistit hajos 60-luvun lopussa, niin osa lähti irlantiin opiskelemaan aseiden käyttöä ja compoundien rakentamista, osa alkoi kirjottaa leninistisiä tekstejä", tokaisi yksi meistä ja lopetti asian käsittelyn siltä erää

no ei siinä muuta ku hattua niskaan ja menoks

 

 

 

tuntemattomat mikroanarkistit oli sillä välin ehtiny tägäämään metron umpeen

 

 

 

alettiin olla jo aika antagonistisissa ontologioisssa kun illan keskeytti hämmentävä uutinen:

 

 

 

ei siinä tilanteessa voinut mennä uuden sosiaalikeskuksen avajaisiin!

takaisin töihin, siis. täytyy tehdä enemmän ja määrätietoisemmin työtä organisaation eteen. tulos tai ulos!

 

 

 

valittiin tällä kertaa "ulos" ja tehtiin pientä exodusta

 

 

 

kohdattiin retrofuturistisia näkymiä

 

 

todistettiin le corps mince de la francoisen ensimmäinen tavastian keikka

 

 

 

huoratronin taustakankaan yhteydessä voisi olla relevanttia viitata tähän meemiin

 

 

 

huhtikuu on kuukausista oudoin. pysy viritettynä!

 

onko VH muuttunut ironiseksi hipsteridiskurssiksi? kyseessä on ainakin vappuun asti kestävä kokeilu jossa jotkut postaukset liittyvät jonkun toisen blogin tyyliin…

 

"Kuten ehkä jo tiedätte, Helsinki ottaa osaa kansainvälisen Reclaim your education –viikon toteuttamiseen 20.-30.4. Toimintaviikkomme käynnistyy mm. seminaarein ja opintopiirein ja huipentuu vappuun."

Jäämme odottamaan, keksitäänkö lisää polttoitsemurhan kaltaisia lopullisia ratkaisuja paskaduuneilla rahoitettuun paskaopiskeluun.

 

Allekirjoita epäluottamuslause Helsingin yliopiston johdolle

 

 

 

 

Lost your home? Lost your job? Lost your savings or your pension? This party is for you!

Kuolema. Maailman talouseliitti G20 on kokoontunut Lontooseen puhumaan talouskriisista. Taantumasta pitäisi jotenkin päästä ja hierarkkisia talousinstituutiota haluttaisiin vähän uudistaa, mutta eihän jutusta mitään tule, kun eliitit eivät pääse sopuun esimerkiksi siitä, pitäisikö köyhemmille maille antaa lisää sananvaltaa, ja mistä leikata ja säästää, mitä tukea.

Tuhannet ihmiset demonstroivat eilen Lontoon keskustassa kapitalismin mielivaltaa vastaan. Pankkien julkisivuja rikottiin, ja Royal Bank of Scotlannin konttori onnistuttiin ryöstämään. Financial Fools Day! Osa taktiikoista oli varsin kekseliäitä, kuten yllä kuvattu "mellakkapanssarivaunu", jonka poliisi tosin jotenkin onnistui tajuamaan hoaxiksi.

Two windows in the Royal Bank of Scotland building were smashed, and masked youths made off with computers that were ripped apart by people in the crowd. Onlookers were infuriated by the sight of the police officers drawing blood as they swung away with their truncheons while guarding the bank, whose bailout by the government as it teetered near bankruptcy made it Britain’s most prominent symbol of the economic downturn.

“The police are defending the very people they should be fighting, the bankers,” said Liam Edin, a student.

 

Videoita youtubessa: piper4242 - raerth

Ei kuitenkaan tule antaa liikaa huomiota G20:n kaltaisille julkisille spektaakkeleille. Tärkeämpi ulottuvuus on vallan ja sen median katseilta piilossa tapahtuva järjestäytyminen, jonka ei tarvitse omata ainakaan näkyvän "poliittista" luonnetta. Kapinan liekki saattaa palaa kirkkaana hetken, mutta se sammuu nopeasti jos sen takana ei ole mitään millä ruokkia sitä. Elämän edellytysten haltuunotossa syntyvien paikallisten ‘näkymättömien’ suhteiden vahvistaminen on avain mille tahansa todelliselle vallankumoukselle, jonka mahdollisuudet avautuvat edessämme näinä kriisin aikoina.

Meidän täytyy käyttää nuo mahdollisuudet.

Takku: Talouskriisi ja G20

 

Ilmeisesti Megafonin suunnitelma onnistui, sillä konflikti kärjistyi auringon laskiessa. Poliisit päästivät koiransa puremaan etulinjan mielenosoittajien käsiä auki, ja toista kertaa Euroopassa 2000-luvulla tällainen mielenosoitus johti kuolemaan (edit: mies kuoli sisäiseen verenvuotoon - mahdollisesti poliisin väkivallan vuoksi).

Voisi näin pinnallisesti arvioida, että mikäli kuolema johtui poliisista, sillä voi olla vaikutuksia seuraavien viikkojen tapahtumiin.

 

 

Autonomia. Autonomiaa kokeillaan Lontoon mielenosoitusten lisäksi kamppailussa vapaan tiedon puolesta. Ruotsissa astui aprillipäivänä voimaan levy-yhtiöiden lobbaama IPRED-laki, joka heikentää netin käyttäjien yksityisyydensuojaa (operaattori voidaan määrätä luovuttamaan käyttäjätietoja) ja antaa pahimmillaan mahdollisuuden kotietsintöihin tiedostojen jakamisen vuoksi. Ruotsalainen Piraattipuolue yllyttää ihmisiä avaamaan langattomat verkkonsa vapaaseen käyttöön. Avoimien verkkojen rihmastossa tiedostojen jakaminen on turvallista.

 

Piratpartietin Rick Falkvinge toteaa, että uudella kampanjalla on myös se positiivinen sivuvaikutus, että kansalaiset alkavat itse rakentaa tietoyhteiskuntaa - toinen toistaan auttaen. "Poliitikot näyttävät uskovan, että netti on jonkinlainen leikkikalu nuorille, jonka he voivat ottaa pois, mikäli nuoret käyttäytyvät tyhmästi. He eivät näe, mitä netti oikeasti on - se on vallankumous, joka on samaa luokkaa kuin kirjapainotaito tai kirjoituskieli. Nyt on tullut hetki, jolloin meidän kansalaisten on rakennettava tietoyhteiskuntaa, koska poliitikot eivät ymmärrä siitä mitään."

IPRED-laki voimaan Ruotsissa: piraatit vastaiskuun langattomilla verkoilla

 

Tuomari Nurmiokin tuli julkisuuteen levy-yhtiöiden puolestapuhujana. Eikö mies ymmärrä, että kopiointi on jo loogisesti eri asia kuin varastaminen? Laittaisi biisinsä jakoon eikä änkyröisi. Nurmio on nimensä veroinen: tuomari tosiaan, reaktiivinen ja konservatiivi, kykenemätön käsittämään uutta.

–

Huhtikuu on vasta alkanut ja death roll on jo käynnissä. Surullista ja julmaa, niin kuin huhtikuu runon mukaan on, mutta ehkä tähän kaikkeen saadaan iloa loppukuusta: tulee kansainvälinen toimintaviikko maksuttoman ja vapauttavan koulutuksen puolesta sekä uuden työväen Walpurgisnacht.

Seuraavista kuukausista en sitten tiedä. Sen verran pahasti kuluvan vuoden talouskriisiä on alettu rinnastaa 1930-lukuun.

 

 

a LEGO a day

 

ps. miten olis jos ne jotka on aiheuttaneet tän talouskriisin maksais sen kulut

 

Käytiin tässä keskustelua abstraktista ja konkreettisesta. Hegeliläisittäin määriteltyä abstraktia täytyy vastustaa, koska, kuten on sanottu, sellainen abstrakti ajattelu on yksipuolista, latistavaa ja alistaa todellisuuden moninaisuuden ja halut idealistisille kaavoille.

Uuden työn ja tietokapitalismin myötä abstraktin ja konkreettisen vastakkainasettelua on yritetty kääntää nurin. Jos muistan oikein, niin Jussi Vähämäki kirjoittaa tulevassa kirjassaan Itsen alistus "konkreettisiin faktoihin" takertuvan tutkimuksen naiviudesta. Esimerkiksi empiristinen sosiologia leikkaa todellisuudesta mahdollisuudet, potentiat, alttiudet ja lopulta subjektiivisuudet. Nyt kun tietokykykapitalismissa koko elämän ajasta on tullut tuottavaa ja kun tuotanto tapahtuu aivojen välisen yhteistyön verkostoissa, niin tutkimus täytyisi Vähämäen mukaan aloittaa pikemminkin abstraktista, eli juuri mahdollisuuksien ja potentiaalien kartoittamisesta - siitä, mistä Uuden työn sanakirjan käsitteissä on kyse.

Nurinpäinkääntö jatkaa Vähämäen deleuzelelaista eetosta. Paitsi että Deleuze halveksuu abstraktia. Deleuze tuhoaa sekä abstraktin että potentiaalisuuden omassa ontologiassaan virtuaalisen käsitteellä. Virtuaalinenhan määritellään "todelliseksi mutta ei aktuaaliseksi, ideaaliseksi mutta ei abstraktiksi". Virtuaalisuus liittyy kykyihin, alttiuksiin, taipumuksiin ja mahdollisuuksiin, mutta virtuaalinen ei ole abstraktia, vaan konkreettista. Virtuaalinen kietoutuu konkreettisiin materiaalisiin prosesseihin. Miksi siis sekoittaa abstrakti ja virtuaalinen, kun asia on näin yksinkertainen?

Tietenkin Vähämäki tuntee deleuzensa. Virtuaalinen kääntyy abstraktiksi, koska työ on kääntynyt abstraktiksi, niin kuin Bifo kirjoittaa:

 

Ajelehtimisten ja merkityksettömien liikkumisten edellytys on abstrakti työ siis toiminta ilman sidosta konkreettiseen sisältöön. Pääoma poistaa eksistensistämme kaikki konkreettiset sisällöt, tekee elämästämme tyhjän ruhon, joka on pelkästään arvoa tuottavaa työaikaa. Abstraktin työn metropolin liikkuminen on aina liikkumista ilman merkityksiä ja ilman suhdetta toiminnan konkreettiseen sisältöön. Abstraktin työn liikkuminen on ylhäältäpäin suunnattua ja uudelleenrakennettu arvoa tuottavan abstrakti-ajan funktioksi . Ajelehtimisien laatu on siis sama kuin abstraktin työn laatu eli vailla ominaisuuksia. Kuitenkin ajelehtiminen - trippi, sekoilu, huliganismi, kiertolaisuus, huumeet - ovat olemassa pelkästään kieltäytymisenä. Kieltäytymisenä ilman keskipistettä ja ilman synteesiä, rihmastomaisena kieltäytymisenä.

Jättäytymistä, hajoamista, deterritorialisaatiota. Ajelehtimisia ei ole olemassa ilman elämän redusointia abstraktiksi työajaksi.

(New York Terminal)

 

Abstrakti työ: ei sidosta konkreettiseen sisältöön, elämä tyhjänä ruhona, liikkumista ilman merkityksiä, työtä vailla ominaisuuksia, abstraktia työaikaa… Kuinka paljon tällä on enää tekemistä virtuaalisen kanssa?

Pitäisi selvittää enemmän, mitä kaikkea tapahtuu, kun Deleuzen ontologian "virtuaalinen" käännetään työntutkimuksen tai autonomian "abstraktiksi" (olettaen, että tässä on kyse siitä).

 

 

Liite: Deleuzen ontologiasta

virtuaalinen <-> intensiivinen <-> aktuaalinen

(ideaalinen <-> [deterritorialisaatio] <-> materiaalinen)

(filosofia <-> taide <-> tiede)

 

… konsistenssin taso, immanenssin taso, elimetön ruumis, ideaalinen pinta

<-> moneus, eron ero

<-> paon viiva, kvasisyy, halukone, abstrakti kone (?)

<-> (intensiivinen: resonanssit, pakkoliikkeet, yksilöitymisprosessit)

<-> muodot ja substanssit, sisällöt ja ilmaisut (kaksoisartikulaatio)

<-> aktuaalinen: fysikaalis-kemikaaliset, orgaaniset ja kulttuurilliset kerrostumat

 

 

En ole koskaan tajunnut työelämää. Meidät yritetään pakottaa myymään ihmisyyttämme työnostajille sellaiseen hintaan, että työnostajat saisivat työstämme voittoa eikä meille jäisi aikaa elää hyvää elämää. What?

Työelämä here I come:

 

Harjoittelijan palkka kiven alla

Työharjoittelijoille koitti entistä kovemmat ajat. Joillakin aloilla harjoittelupaikat ovat vähentyneet reilusti alle puoleen. Paitsi että paikat ovat kortilla, myös tienestit jäävät ohueksi tai niitä ei tule lainkaan. Onko opiskelijalle maksettava palkkaa, vaikuttaa olevan nyt työnantajien suosikkikysymys.

 

Pomo pitää palkastaan kiinni

Britannian työttömyys kasvaa ennätystahtia

Moni nuori pelkää jo työpaikkansa puolesta

 Yhä syvemmälle mennään

 Tutkimus: Työelämä väsyttää eurooppalaisia

 

Tutkimus: Nuorten elämä on kiireistä ja stressaavaa

Valtaosa Suomen nuorista kokee elämänsä kiireiseksi. Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä nuoresta naisesta ja kaksi kolmesta nuoresta miehestä pitää elämäänsä kiireisenä ja stressaavana.

Nuoret tuntuvat myös pelkäävän työelämää. Nuorista miehistä vajaa kolmannes ja nuorista naisista vajaa puolet oli sitä mieltä, että työelämä on "pelottava paikka".

Nuorista yli puolet pelkää, etteivät he löydä töitä tulevaisuudessa. Melkein puolet nuorista on toisaalta huolissaan omasta jaksamisestaan tulevassa työelämässä.

 

Ei ihme, että tapahtuu tällaista:

Yliopiston 75-vuotisjuhlien traaginen loppu - Masentunut opiskelija poltti valkolakkinsa, rintaliivinsä ja itsensä

 

Nyt ei säästy mikään

 

 

 

 

Seuraavaa videota ei suositella… kenellekään… joka ei osaa nauraa nietzscheläisesti. Kirvestä porvareille:

 

 

Nomadisubjekti
on ilostaan veistänyt nyrkin
halulla
punatun
mikrofasismeista koostetun

Valtion
filosofit
ja kapitalistipappien lauma
kiroten heitetään

Kuolemaan ulos pakkaseen

 

"…fasismin kaikkien muotojen jäljittäminen, niistä suurista muodoista jotka ympäröivät meitä ja murskaavat meidät niihin pieniin fasismin muotoihin, jotka perustavat arkemme tyrannisen katkeruuden…"

 

Elimettömän ruumiin päällä kirves soi

Halukoneet lauloi ja deterritorialisoi

Nomadisubjekti
on
lihastaan poistanut fasismin
valtiofilosofien saastan

Korppikotkien hylkiman haaskan

Auktoriteetin löyhkä

Ja fasistin likaiset valheet
hurmeella huuhdotaan

Silmä, perkele, silmästä!

 

"Kuinka voi olla olematta fasisti, jopa (erityisesti) silloin, kun itse uskoo olevansa vallankumouksellinen militantti? Kuinka me pääsemme eroon fasismista puheessamme ja teoissamme, sydämissämme ja nautinnoissamme? Kuinka me savustamme ulos fasismin, joka on pesiytynyt käyttäytymiseemme?"

 

Elimettömän ruumiin päälllä kirves
soi
halukoneet lauloi ja deterritorialisoi

Herruuttoman moneuden
nimeen
kastan itseni uudelleen
tuhansien mikrofasistien
verellä
pesen itseni puhtaaksi
mätänevän Johtajan
löyhkästä

Syleile minua lämmölläsi ja

Vitalismillasi
oi olemisen Spinoza-prinssi, olen
moduksesi
hedelmöitä minut ilollasi ja raivollasi
oi
luova luontomme, olen tuotteesi

 

"Kristilliset moralistit etsivät lihan jälkiä, jotka asuivat syvällä sielun sisimmissä. Deleuze ja Guattari puolestaan seuraavat pienimpiäkin jälkiä fasismista ruumiissa."

 

Nomadisubjekti
on
ilostaan siittänyt päätöksen
immanenssille vihityn
elämän
voimalla siunatun

Talutusnuora
ja kristitty
porvarilauma
hurraten mestataan
ja tuotantovälineet takaisin
lunastetaan

Järven jäällä deterritorialisoin
ja autonomian takaisin
reterritorialisoin

Järven jäällä deterritorialisoin
ja
kuolleen fasistin verta join

 

Miten onnistuu black metal -estetiikan detournaus antifasistisen ja antioidipaalisen halusofian työkaluksi?

Miten kristittyjen metodeja voidaan käyttää taistelussa ateistisen elämän puolesta?

Miten kapitalismin logiikkaa voidaan käyttää taistelussa kapitalismia vastaan?

Miten antifasismi voi vastustaa fasismia ilman että sen täytyy pudottaa etuliitteensä?

(Sitaatit: Foucault)

Ohimennen pari julkaisua netissä:

 

Akseli Virtanen: Biopoliittisen talouden kritiikki (pdf)

Taloustieteellinen väitöskirja biopolitiikasta, Foucault’sta, Deleuzesta, Guattarista ja semiotiikasta. Ollut lukulistalla vuodesta 06 lähtien. Yhden arvostelun voi lukea tästä (pdf).

 

Jussi Vähämäki: Itsen alistus

Tänä vuonna julkaistavaa kirjaa käydään luvu luvulta läpi Moreenin totuusradiossa. Linkattu blogi postailee mp3:sina radiopätkiä kirjasta ja kahvila Hertassa kevään aikana käytäviä kapitalismikeskusteluista. Ennen Oidipuksen hahmo alisti meitä isukin, opettajan, kersantin tai pomon muodossa, nyt alistamme itse itseämme uuden työn hengessä. Riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteet ajavat tekemään loputtomasti työtä, ottamaan velkaa ja elämään luotolla. Tunnistan itseni tästä, ja aihe on muutenkin osuva, koska olen kiinnostunut itsetekniikoista ja toisaalta porvarillisesta "itsensä johtamisesta" (itsensä piiskaamisesta tuottavaksi).

Oikeiston idealististen maailmanpaheksujien vahingollisuus on vanha juttu. Silti se tavataan unohtaa. Nyt on aika muistaa se.

 

 

 

Otetaan the usual suspect: talous. Oikeiston keskuudessa on satoja vuosia vallinnut idealistinen käsitys taloudesta puhtaana tai puhtaaseen tasapainopisteeseen pyrkivänä järjestelmänä, vaikka tiedämme kapitalismin historiasta, että jo 1200-luvulta lähtien sen kehitystä on luonnehtinut manipulaatio ja voimalla pakottaminen. Yli 800 vuoden ajan on muodostettu monopoleja kauppiasperheistä ja satamakaupungeista aina nykyisiin ylikansallisiin yrityksiin. Yli 800 vuoden ajan markkinoita on manipuloitu väärentämällä ja pimittämällä tietoa, hankkimalla yksinoikeuksia, uhkaamalla väkivallalla, seisottamalla tavaraa varastossa, nostamalla hintoja tavaran tuhoamisen avulla, aitaamalla yhteismaita ja niin edelleen. Silti monet oikeistolaiset idealistit uneksivat puhtaista markkinoista, joissa rationaaliset toimijat tekevät harkittuja päätöksiä täydellisen tiedon valossa. Ehkä tämän vuoksi taloudelliset ja yhteiskunnalliset kriisit tulevat oikeiston idealistisiivelle yllätyksinä.

Tai otetaan liberalismi. Liberalistisessa ajattelussa yksilöt ovat autonomisia ja rationaalisia toimijoita, jotka tekevät valintoja abstraktissa maailmassa. Liberalistinen ajattelu ei kiinnitä huomiota olosuhteisiin, joissa valinnat ja sopimukset tehdään.  Liberalismi on arkipäiväisen toiveajattelun ja filosofisen idealismin molemminpuolista kähmintää. Liberalistisessa poliittisessa ajattelussa on soveliasta käsitellä joitakin asioita ("reilut pelisäännöt") ja ottaa toiset asiat annettuna käsittelyn viitekehykseksi (yksilöt, managerivaltio, kapitalistiset tuotantosuhteet). Liberalismi on poliittisesta taloudesta puhdistettua naivia hyväntahtoisuutta, jolla on käytännössä taipumus äityä hygienistiseksi terrorismiksi ("yhteiskuntasopimuksiin" vetoaminen, yksilöt toisistaan erottavan kontrollin rakentaminen).

Otetaan sitten maahanmuutto. Oikeistolaiset idealistit luulevat, että ihmisten halu liikkua voidaan tukahduttaa kieltämällä se ja lisäämällä kontrollia. Sori: ei se näin toimi. Kontrollin lisääminen kärjistää konflikteja ja lisää ihmisten kärsimystä. Eivät hukkuneiden, säilöönottokeskuksiin vangittujen ja pimeisiin paskaduuneihin kahlittujen siirtolaisten kohtalot alistumattomien ihmisten liikkumista lopeta. Mutta toisten kärsimyksen lisäämistähän oikeisto on aina tavoitellut, jos siitä on seurannut mahdollisuus päästä omakotitaloon Nurmijärvelle.

 

 

 

Oikeistolaisia idealisteja yhdistää sama mikä kaikkia idealisteja: abstraktius. Abstrakti ajattelu johtaa oikeistolaiset idealistit halveksumaan ihmisten haluja. Halupolitiikan sijaan idealistit pakottavat ihmiset abstraktioihinsa, tarvittiin siihen väkivaltaa tai ei. Yleensä tarvitaan.

Katsotaan vielä kateutta. Virallisesti oikeistolaisuus perustuu omahyväiseen egoismiin, köyhien halvalla panemiseen ja voitontavoitteluun kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä (niin, porvarithan tuhoavat säännöllisesti myös omat voittonsa). Käytännössä oikeistolaisuus on lisäksi kaunan kantamiseen ja selkään puukottamiseen perustuva rasistinen asenne. Kitkerien Neitsyiden Tango Pecunia sanoo sen:

 

Miksei lunta jouluksi tullutkaan?
Miksi elämä päättyy kuolemaan?
Syyllistä ei tarvitsekaan pitkään etsiä
syy kurjuuteeni löytyy tästä viiteryhmästä:

 

 

Tai Megafonin Mitä tässä vielä odotetaan:

 

 

Kaikki oikeistolaiset eivät missään nimessä ole idealisteja, ja on vaarallista aliarvioida tämä pointti. Monet oikeistolaiset todella tajuavat, missä mennään (mikä puolestaan on suuri yllätys vanhalle lässyvasemmistolle). Katsotaan vaikka joitakin vihreiden ideologeja ja boboomuksen työväenretoriikkaa: kyllähän ne ovat kartalla uuden työn ja tietokapitalismin suhteen. Mutta vaikka nämä mustelmanväriset cock-karit kykenisivät yhteiskunnan konkreettiseen käsittämiseen, heidänkin yleinen ratkaisunsa on vaatia lisää kontrollia - ja tietenkin abstraktien käsitteiden nimissä ("kansakunta", "vapaus", "kilpailukyky", "oikeudenmukaisuus", "ekologisuus").

Oikeistolaiset päätyvät aina takaisin abstraktioihin idealismin perusvirheen vuoksi. Idealistit kun eivät kykene käsittämään sitä, mitä tapahtui ennen idealistien omaa tajuntaa. Vasta kun yhteiskunta on turvannut materiaaliset edellytykset, voi idealismi syntyä. Niin kuin antiikin Kreikassa tarvittiin orjien työpanos turvaamaan "puhtaan henkisyyden" edellytykset, niin kapitalismissa tarvitaan palkkaorjien työpanos turvaamaan oikeistolaisen idealismin edellytykset. Niin kuin antiikin kreikkalaiset etääntyessään työstä ja tuotannosta keksivät itselleen jalompia alkuperiä, "ideoita" tai "jumalia", niin oikeistolaiset idealistitkin satuilevat yhteiskunnan varallisuuden alkuperäksi esimerkiksi "ahkerien, vastuullisten ja autonomisten yksilöiden tekemän työn", eivätkä viitsi kysellä yksilöiden ja olosuhteiden tuotantoprosessien perään. (Kitkerät Neitsyet: "Mitäs synnyit köyhään maahan taikka väärään perheeseen / se pohjautunee lähinnä luomistyön erheeseen".)

 

Yksi kiinnostavimmista filosofian historian kysymyksistä on tämä: olisiko idealistinen filosofia toisenlaista, jos filosofeja olisi kidutettu. Toisin sanoen: voiko jokin materiaalinen tapahtuma tehdä idealistista materialistin?

Ehkä täytyy vastata Marxin tavoin: tärkeimmät filosofiset ongelmat voidaan ratkaista vain poliittisesti.