Kaikenlaisille -isteille ja -nisteille tässä vähitellen hahmoteltu luonnos[1] maailmankaikkeuden universaalihistoriasta[2] on taas yksi yritys totalisoida Kaikki yhden logiikan ja kulkusuunnan alle. Erityisesti se on heille yritys ottaa Deleuze ja Guattari haltuun yhden tylsän mestarikäsitteen voimalla. Vastatakseen tähän täytyy ikävä kyllä palata Hegeliin. Dialektiikka ei Hegelillä hallitse kaikkea, vaan kolminaiset "ikään kuin dialektiset" muodostelmat hallitsevat. Sellaisia hänen kirjoituksistaan on väitetty löytyvän tuhansia. Dialektiikka on vain massiivinen nimi kaikille Hegelissä kuhiseville triadeille.

Niin myös de/re/territorialisaatio on vain massiivinen nimi Deleuzen ja Guattarin teksteissä parveileville prosesseille, niin kuin stratifikaatiolle ja destratifikaatiolle, sileytyvälle ja juovittuvalle tilalle, erilaisille tulemisille, de/re/koodaamiselle, vähemmistölle ja enemmistölle, nomadiselle ja valtiolliselle, laadulliselle ja määrälliselle, ajalliselle ja tilalliselle, rihmastolliselle ja puumaiselle, erilaisille viivoille, molekulaariselle ja molaariselle, murtumalle, halkeamalle ja leikkaukselle, jengille, laumalle ja massalle, paolle ja kiinniotolle.

Jos lukijalta ei oleteta ranskalaista sivistystä, jonka hankkiminen kestää vähintään 25 vuotta, niin tarvitaan jokin massiivinen nimi, joka kytkee hajanaiset mikroprosessit yhteen. Deterritorialisaatio käy mainiosti tälläiseksi nimeksi.

Mennään siihen.

 

[d]eterritorialisaation voimaa ja itsepintaisuutta voi arvioida vain sitä representoivien reterritoriaalisuustyyppien pohjalta; ne ovat toistensa kääntöpuolia. (Anti-Oidipus, s. 351.)

 

Yritys määritellä deterritorialisaation käsite törmää Deleuzen ja Guattarin käsitteeseen asentamaan "ansaan": deterritorialisaation hankala määriteltävyys on itse korkeamman tason esimerkki deterritorialisaatiosta. Toinen ansa on Deleuzen ja Guattarin kirjoitustyyli, joka myös toimii esimerkkinä deterritorialisoivasta prosessista. Ansat antavat esimakua siitä, miten monimutkaista, liikkuvaa ja pakenevaa deterritorialisaatio on.

Mille plateaux’n sanastossa Deleuze ja Guattari kuitenkin aloittavat käsitteen määrittelyn yksinkertaisesti: "Deterritorialisaatio on liikettä, jolla territoriosta lähdetään. Se on paon viivan toimintaa. Sitä on hyvin erilaisia tapauksia."

Territorio on maa tai alue. Deterritorialisaatio on siitä irtautumisen prosessi, ja reterritorialisaatio on uuteen alueeseen kiinnittymistä. Maailman ja maailmankaikkeuden historia kokonaisuutena on universaali de ja -reterritorialisaation prosessi, tai kuten David Christian kirjoittaa: "kaaoksen ja kompleksisuuden päättymätön valssi".

[Seuraavaksi tulisi tämän postauksen kaltaista tekstiä.]

 

Jottei deterritorialisaation käsite voisi laajentua kaikenkattavaksi ja mitääntarkoittamattomaksi, yhteenvetona se voidaan määritellä näin:

1. Deterritorialisaatio tarkoittaa territoriosta (esimerkiksi jostakin alueelta, järjestyksestä tai tilasta) pakenevaa liikettä.
2. Suhteellista deterritorialisaatiota seuraa aina reterritorialisaatio eli kiinnittyminen uuteen territorioon (joka voi olla ennalta olemassa tai muotoutua vasta reterritorialisaation seurauksena).
3. Absoluuttinen deterritorialisaatio on deterritorialisaatiota ilman reterritorialisaatiota (esimerkiksi fysiikan näkemys maailmankaikkeudesta mahdollisesti ikuisesti laajenevana tilana, jossa epäjärjestys lisääntyy jatkuvasti).
4. Reterritorialisaatio representoi deterritorialisaatiota; uusi territorio on deterritorialisaatiprosessin tuottama tuote.
5. Deterritorialisaatio voidaan jakaa myös negatiiviseen ja positiiviseen. Negatiivisessa deterritorialisaatiossa reterritorialisaatio voittaa tai "ylikoodaa" deterritorialisaation. Positiivisessa deterritorialisaatiossa deterritorialisoiva liike pakenee reterritorialisaatiota niin, että prosessista jää jonkinlainen ylijäämä.

Luettuamme viisikohtaisen listan "käsitämme" deterritorialisaation. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä: deterritorialisaatio on juuri reterritorialisoitu ja sen liike pysäytetty; täytyisi purkaa se ja aloittaa alustaa, kirjoittaa pitkiä kuvauksia, yhdistellä eri tieteitä, revitellä ja tyynnytellä, rakentaa ja hajottaa, jne. jne.

"Reterritorialisoin deterritorialisaation, jotta voin esittää sen teille."

 

Nyt meillä on alustava käsitys deterritorialisaation mekanismista historiassa toimivana "logiikkana". Seuraavaksi tätä logiikkaa täytyy soveltaa historiallisiin tapahtumiin.

Tiina Arppen kirjoitukseen viitaten:

Yliopistovaltaus Pariisin tyyliin (Sorbonne 4.3.2009)

 

Arppe:

 

Ranskassa taistellaan paraikaa varsin samantyyppistä yliopistolakiuudistusta vastaan, jota hallitus Suomessakin on ajamassa läpi kovalla kiireellä (laki on tarkoitus viedä eduskunnassa läpi vielä tämän kevään aikana). Ranskan opetusministeri Valérie Pécresse on ajanut lakia läpi aivan samalla strategilla kuin Helsingin yliopiston johto – väittämällä, että lain takana on yliopistojen laaja konsensus. 

 

Lyonissa on myös otettu yhteen poliisin kanssa (9.3.2009)

Strassbourg (11.3.2008)

 

Kovin tutulta kuulostaa ranskalaisten huoli. Keskeinen ero verrattuna Suomeen on kuitenkin siinä, että ranskalaisten yliopistojen johtajilla on rohkeutta asettua samaan rintamaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. […] Opetusministeri Pécresse ja presidentti Sarkozy hermoilevat turhaan siitä, etteivät yliopistolla työskentelevät tutkijat tai opettajat juokse etsimässä patentteja, jotka voitaisiin muuttaa euroiksi lyhyellä aikavälillä. Heillä ei ole näiden ihmisten kanssa mitään yhteistä. Yliopistolla työskentelevät katsovat kauemmas. Heidän silmissään on tieteen tulevaisuus, maailman ja ihmiskunnan tulevaisuus. Ja lisäksi heillä on rohkeutta opettaa tätä. On helppo ymmärtää, etteivät diktatuurit pidä yliopistoista.

 

Montparnassen juna-aseman blokkaus (5.3.2009)

 

Opiskelijatoiminnassa on puhuttu myös näistä tapahtumista:

UK: Students are revolting: The spirit of ‘68 is reawakening

Roskilde: Student blockade over grant cuts

 

 

 Vastavalta kokoontuu pääkallolipun alla…

 

 

Yliopisto uusiksi: vapaus tai aivokuolema!

 

 

Virkkunen on ihan mukana meiningissä

 

 

 Riot - our choice of resistance

 

 

 Seppä takoo kuin Ilmarinen

 

 

Hedelmä oli kuvauksen kohteena

 

 

Hymyilyä Manskulla

 

 

So 60’s

 

Ei kiitos

 

LOTR anyone?

 

 

So 80’s

 

Yliopisto uusiksi!

 

 

Koko Euroopan kamppailu jatkuu Helsingin yliopiston päärakennuksessa ainakin sunnuntaihin asti

Tervetuloa!

 

 

(Myöhemmin teoriaa & kommentaaria)

 Lisää kuvia:

(Postauksen videon materiaali: P & S)

 Nyt höykyytetään Hennaa!

 

 

Tässä teoreettisia lihaksia viikonlopuksi:

Tietotyö tekee vapaaksi? Kirjoituksia yliopistokapinasta (pdf)

Tulosta & levitä!

 

 

Perjantaikänni: opiskelijatoiminnan aktiivit juomassa porvariverta

 

 

… vaatii J. P. Roos

 

 

Squattaa - vai haluisitko mieluummin paskaduuniin?

 

 

Kansikuvatyttö (vasemmalla)

 

 

Me tullaan eduskuntatalolle hankojen ja talikoiden kanssa ja suoritetaan kansalaispidätys!

 Multitunes on messissä!

 

 

Filosofia operoi pääasiassa kolmella alueella.

 

1. Ensimmäinen alue on puhdas. Platonin puhtaat ideat, Kantin Puhtaan järjen kritiikki, Husserlin puhdas fenomenologia, Badioun puhdas matemaattinen ontologia, Deleuzen puhdas ero. Radikaaleimmat filosofiset käsitteet ovat puhtaita. Tieteen näkökulmasta ne ovat täysin abstrakteja ja vailla referenssejä todellisuuteen. Tämä on virtuaalisen aluetta.

 

2. Toinen alue on epäpuhdas. Epäpuhdas filosofia on rajankäyntiä tieteiden, taiteiden ja filosofioiden kentillä. Siinä filosofia ei nouse omasta historiastaan, vaan erityistieteistä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Kuvaillaan paljon ja uudella tavalla: onko tämä fenomenologiaa, tiedettä vai kirjallisuutta? Käsitteitä varastetaan fysiikasta, romaanista tai elokuvasta voidaan uuttaa uusi idea, filosofiset fragmentit sekoittuvat empiirisiin esimerkkeihin, sosiologit laimentavat filosofiaa itselleen sopivaksi. Epäpuhdas kirja inspiroi yhtä aikaa aktivisteja, tieteenfilosofeja, elokuvaohjaajia, muusikkoja ja mainostoimiston AD:ta. Filosofia vallankumouksen tai teologian käytössä: Kapitalismi ja skitsofrenia, Summa theologica. Analyyttisen filosofian vahvoja puolia on joidenkin sen suuntausten epäpuhtaus, empirian ottaminen vakavasti.

 

3. Kolmas alue on kommunikaation ja mielipiteiden territorio, vai pitäisikö kirjoittaa terraario. Se ei ole puhdas tai epäpuhdas, vaan pikemminkin "täysi". Habermas, Apel, Gadamer, saksalainen romanttinen hermeneutiikka sekä osa kriittisestä teoriasta ja fenomenologiasta toimivat tällä kentällä. Karkeasti arvioituna aluetta pitää koossa toiseutta ja väkivaltaisia eroja reterritorialisoiva liike, joka pyrkii yhdistämään pakenevat elementit universaalin (intersubjektiivisen) kommunikaation sääntöjen alaiseksi. Jos ensimmäinen alue pakenee aktuaalisuutta (deterritorialisoi) ja toinen alue sekoittaa erilaisia liikkuvia elementtejä monimutkaisiksi sommitelmiksi, niin kolmas alue pyrkii kiinnittämään elementit paikoilleen tai ainakin ohjaamaan liikettä tiettyjen säänneltyjen kanavien mukaan (dialektiikka…).

 

Tie filosofiaan kulkisi sitten ideaalisesti järjestyksessä 3-1-2. Ensin kommunikaatio ja yhteisen tunteminen. Otetaan yhteyttä, muodostetaan liittoja, ihmetellään fenomenologisesti. Ollaan kriittisiä, niin kuin meitä opetetaan. Seuraavaksi rikotaan tämä latteuden terraario puhtaalla ja kovalla ajattelulla. Filosofiassahan mikään ei voi olla rankempaa kuin puhtaan matematiikan iskeminen pöytään: kreikkalaisten geometria, Leibnizin ja Deleuzen differentiaalilaskenta, Fregen ja Russellin logiikka, Badioun joukko-oppi. Puhdas ajattelu hajottaa mielipiteet ja minuudet. Prosessin viimeisessä vaiheessa törmäytetään kaikki, otetaan kiinni eri suuntiin hajoavat kappaleet ja katsotaan mitä niistä saadaan aikaan. Tuote on epäpuhdas.

 

 

 

Sopivasti nykyajan filosofisia kenttiä on myös kolme: post/analyyttinen angloamerikkalainen, post/moderni tai post/strukturalistinen ranskalainen sekä hermeneuttinen saksalainen. Jätän analogioiden tekemisen lukijoiden tehtäväksi (kentät eivät kuitenkaan mene 1:1).

 

Niin paljon kuin yleensä tunnenkin halua näykkiä fenomenologiaa rivien välissä - koska fenomenologialla on tietyissä opiskelijapiireissä niin suuri ja kyseenalaistamaton suosio - huomaan sen aina hiipivän takaisin takaovesta. Fenomenologia salakuljettaa itsensä takaisin ajatteluun, kun siitä on luullut pääsevänsä eroon.

Eksistentialisteja lukuun ottamatta marxilaiset ovat pitäneet fenomenologiaa porvarillisena individualismina - ja kuitenkin ainoastaan uusista subjektiivisuuksien eli tekemisen, kokemisen ja elämisen muotojen tutkimuksesta nousevat marxilaiset suuntaukset ovat kehittyneet ja pystyvät edelleen tuottamaan konflikteja, niin kuin Italiassa syntynyt autonomia ja nykyinen Euroopan laajuinen prekariaattiliike. Jälkistrukturalismi taas luuli nauraneensa fenomenologian "egologisen" kartesiolaisuuden rikki jo 1960-luvulla, mutta vakavat kohtaamiset jälki-ajattelijoiden kanssa johtavat takaisin fenomenologisille alkulähteille: Derrida ja Heidegger & Husserl, Virilio ja fenomenologia, Deleuze ja Kant & Husserl, jne.

Deleuzen yhteys fenomenologiaan on D-tutkimuksen 2000-luvun skandaaleja. Vielä muutama vuosi sitten D-tutkija saattoi heittää tällaisen viittauksen syrjään tuhahtamalla jotain fenomenologisen tietoisuuskäsityksen naiviudesta, ja puhujan punakynä vuoti verta, kun seminaarikommentissa kirjoitin joidenkin Deleuzen ja Guattarin esimerkkien olevan "fenomenologisia". Nyt asetelma on toinen: Levi Bryantin Difference and Givenness artikuloi Deleuzen väitöskirjan kantilaisena projektina, ja vasta julkaistu Joe Hughesin Deleuze’s Difference and Repetition avaa ujostelematta Deleuzen Husserl-suhdetta. Nostan jälkimmäisestä kirjan alusta esille kaksi muistiinpanoa.

 

1. Hughes painottaa Husserlin staattisen ja geneettisen fenomenologian eroja. Staattinen fenomenologia on sitä klassista Ideen-fenomenologiaa, jota opimme koulun penkillä. Siinä fenomenologinen reduktio koostuu ensiksi transsendentaalisesta reduktiosta (joka johtaa empiirisestä havainnoinnista transsendentaalisen egon puhtaaseen immanenssiin ja siinä havaittuihin partikulaareihin) ja toiseksi eideettisestä reduktiosta, jossa partikulaareista edelleen redusoimalla päästään olemukseen (eidos; teko on saksaksi Wesenschau, "olemuksennäkeminen").

Geneettinen fenomenologia kuuluu Husserlin myöhäisvaiheeseen, jossa eideettinen reduktio kyseenalaistuu. Sen sijaan että jäisi transsendentaalisen egon ja solipsismin vangiksi, geneettinen fenomenologia suuntautuu transsendentaalisen reduktion jälkeen uudelleen kohti objekteja, joista reduktio alkoi. Fenomenologian uudeksi tehtäväksi tulee yhtäältä tietoisuuden, toisaalta objektien synnyn (genesiksen) selittäminen. Näin fenomenologia muuttuu transsendentaaliseksi empirismiksi - mikä on juuri Deleuzen omalle projektilleen antama nimi.

 

2. Deleuze on eurooppalaisista ajattelijoista ehkä puhtaimmin korostanut ajattelun kuvan tärkeyttä filosofiassa. Ajattelun kuva koostuu ajattelun ennakko-oletuksista ja -edellytyksistä, kuten "terveestä järjestä", hyvästä tahdosta, totuuden lähestymisestä, representaatiosta, vastakkainasettelusta, analogiasta ja identiteetistä. Tässä suhteessa fenomenologia osoittautuu yllättävän tärkeäksi. Husserl yritti sulkeistaa ennakko-oletukset - hyvä alku, mutta epäonnistui sikäli että se jäi filosofian ja eurooppalaisen sivistyksen perinteen vangiksi. Heidegger yritti omassa eksistentialistis-fenomenologisessa reduktiossaan sulkeistaa myös historian (tradition destruktio) ja kielen (käsitteiden sulkeistaminen, uuden sanaston luominen, kreikan ja saksan merkitys), mutta jäi osittain politiikan ja ruumiin vangiksi. Myöhäinen Sartre otti mukaan poliittiset ennakko-oletukset, ja Merleau-Ponty ryhtyi tutkimaan ajattelun ruumiillisia oletuksia ja ehtoja. Näin fenomenologia kulkee ja paljastaa uusia kokemusta ehdollistavia tasoja.

Fenomenologia kykenee paljastamaan ajattelun konteksteja ja ennakko-oletuksia paitsi ajattelun sisällä (laajentaminen egosta historiaan, kieleen, politiikkaan, ruumiiseen jne.), myös poliittisten kamppailujen arjessa. Esimerkiksi nykyistä keskustelua uuden immateriaalisen työn luomista subjektiivisuuksista ei käytäisi ilman fenomenologiaa.

 

Ehkä fenomenologia on eurooppalaisen nykyfilosofian "reaalinen", sen (tämän hetkisen) ilmaisun ulottumattomissa oleva edellytys. Sitä ei kannata yrittää paeta lopullisesti (tässä on onnistunut toistaiseksi vain Badiou) eikä siihen toisaalta tarvitse upottautua ("sitoudun fenomenologiseen liikkeeseen, luen koko Husserlianan ja kehitän suuntauksen arvovaltaista perinnettä").

Totuus on keskellä, epäpuhtaudessa ja filosofisessa maussa. Filosofisen makuni mukaan fenomenologialla on kolme hyvää käyttötapaa:

1) johdatus filosofiaan: filosofisten ongelmien luominen, väkivallan tekeminen naiville tieteelliselle realismille, "typeryksen" konsensusta hajottavan asenteen omaksuminen.

2) tutkimuksen aloittaminen: kartoitetaan tilanne fenomenologisesti (vrt. antropologia & radikaali työläistutkimus).

3) tutkimuksen esittämisen aloittaminen: lukija johdatetaan aiheeseen fenomenologisen kokemuksen esittelyn ja analyysin kautta (vrt. Hardtin ja Negrin Imperiumin ensimmäinen osio; toisaalta koko Deleuzen ja Guattarin Kapitalismi ja skitsofrenia uuden talouden fenomenologiana).

Deleuze ei yksin kirjoittaessaan esitä ajatteluaan fenomenologisesti. Siksi esimerkiksi Différence et répétitionia on usein lähes äärettömän vaikea lukea.

 

Tapahtuman Facebook-event

 

Hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on eduskuntakäsittelyssä. Lakiesitys ei vastaa yliopistolaisten tarpeita ja toiveita. Yliopistolaisten kannanotot on jätetty huomiotta.

NYT on aika laittaa piste tälle pelleilylle! Me olemme yliopisto ja yliopistouudistuksen on lähdettävä meistä. Perjantaina 13.3. kello 13 kokoonnumme Senaatintorille ja marssimme yliopistolain kumoon! Kaikki muu toiminta seisahtukoon täksi päiväksi.

Kutsumme mukaan kaikkien yliopistojen opiskelijat, tutkijat, henkilökuntaan kuuluvat sekä kaikki vaatimuksiamme tukevat. Tule ja ota kaverisi mukaan!

Lex Nokia, eläkeiän nosto, yliopistolaki… Mitä seuraavaksi?
JO RIITTÄÄ! YLIOPISTO LAKKOON! KAIKKI MUKAAN!

http://opiskelijatoiminta.net/

 

Samaan aikaan…

Jyväskylässä: Yliopistoseikkailu 2009

 Tampereella: Perjantai 13.

 

Edit: uusi kutsu:

Hallituksen politiikalle tarvitaan vastavoimaa - tule mukaan kaduille ja keskusteluihin!

Me, Opiskelijatoiminta, järjestämme hallituksen yliopistolakiesitystä vastustavan mielenosoituksen perjantaina 13.3.2009 kello 13.00. Odotamme mielenosoitukseen osallistujia eri puolilta Suomea.

Kutsumme kaikki kansalaisyhteiskunnan toimijat mukaan mielenosoitukseen, sillä kyse ei ole ainoastaan opiskelijoiden intresseistä: kyse on tietoyhteiskunnan kehityksestä, demokratiasta, työvoiman oikeuksista ja tiedon vapaudesta.

Yliopistolakiesitys on menossa läpi hurjalla vauhdilla kaikesta kritiikistä huolimatta. Samoin kävi jo Lex Nokian kanssa. Nyt hallitus on esittämässä eläkeiän nostoa. Jokaisen työntekijän ja kansalaisen on syytä olla huolissaan myös tekijänoikeuslain uudistuksesta.

Vaikuttaa siltä, että valtionhallinto, yliopistojen johto sekä kansanedustajat ovat irtautuneet kansalaisten elämästä. Tälle kehitykselle on luotava vastavoimaa. Tästä syystä kutsumme perjantaina 13.3. mielenosoitukseen kaikkia, jotka haluavat kamppailla tiedon vapauden, työvoiman oikeuksien ja demokraattisemman tietoyhteiskunnan puolesta.

Perjantaina 13.3. pidettävän mielenosoituksen lisäksi synnytämme Helsingissä lauantaina 14.3. tilan keskusteluille siitä, kuinka rakentaa uusia yhteistyön muotoja ja vastavoimaa hallituksen politiikalle. On aika toimia yhdessä – ei ainoastaan opiskelijoina, vaan myös kansalaisina, työntekijöinä, prekaareina ja tietotyöläisinä. Järjestelyistä tiedotetaan myöhemmin tällä viikolla opiskelijatoiminta.net -sivustolla.

Tervetuloa mukaan!

PERJANTAI 13.3.
MIELENOSOITUS UUTTA YLIOPISTOLAKIA VASTAAN
TIETOTYÖLÄISTEN OIKEUKSIEN PUOLESTA
SENAATINTORI KLO 13

 

Suomalainen yhteiskuntarauha on kestänyt monet väännöt ilman, että kansa rynnisi kadulle muun Euroopan tapaan. Hallituksen äkillinen päätös nostaa eläkeikää voi kuitenkin muuttaa tilanteen. Eliitin ylimielisyys ja sanelupolitiikka voivat horjuttaa yhteiskuntarauhaa myös Suomessa, pelkää Helsingin yliopiston professori Juha Siltala.

… useissa maailman lehdissä, esimerkiksi Le Mondessa ja Asian Timesissä on viime päivinä väläytelty jopa sisällissotien mahdollisuutta etenkin Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.

Tätä on perusteltu luottamuksen häviämisellä. Siltalan mukaan Euroopassa on mellakoitu niissä maissa, joissa kansa kokee eliitin ajavan vain omia etujaan valtion kautta.

Ruvetaanko lakkoon, lähdetäänkö kadulle?

 

 

 

Eduskunta hyväksyi sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksen äänin 96–56.

Poissa kiistellyn Lex Nokian äänestyksestä oli oli 47 kansanedustajaa.

Vihreistä Johanna Sumuvuori ja Jyrki Kasvi äänestivät hallituksen esitystä vastaan.

Kuusi vihreää oli poissa äänestyksestä ja loput äänestivät hallituksen esityksen puolesta.

 

 

 

Ammattiyhdistysliike jyrätään eläkeiän osalta, työntekijät jyrätään hallinnon hajasijoituspäätöksissä ja kansalaisoikeudet jyrätään Lex Nokialla. Niin, ja osinkotulot vapautettiin tonniin saakka veroista.

Mitäköhän Etelärannan juoksupojat seuraavaksi keksivät?

Vastakkainasettelun aika on taas täällä!

 

 

 

Brittiläinen tietokirjailija John Naish uskoo, että nuoriso alkaa reagoida finanssikriisiin kapinoimalla vanhempiensa luomaa kulutuskulttuuria vastaan…

Suomessa paraikaa Riittää jo -uutuuskirjaansa markkinoimassa oleva John Naish on Britannian tunnetuimpia uusia kulutuskriitikoita. Hän arvelee, että finanssikriisi ei hellitä ainakaan EU-maiden ja Yhdysvaltain nykyisillä vastatoimilla.

– Toistaiseksi kriisiin on reagoitu vain kehottamalla kansalaisia jatkamaan kulutusta, ja se on surullista tuhlausta, Naish moittii.

Naish sanoo uskovansa, että tämän päivän noin parikymppisissä nuorissa muhii vahva kapinahenki. Se voi purkautua finanssikriisin takia joko mellakointina päättäjiä vastaan, tai vähäeleisemmin turhaa kulutusta vastustavana elämäntapana.

Nuoriso nousee kulutuskapinaan, sanoo tutkija

 

 

Saudi-Arabian öljyntuotannon huippu on ohitettu, vuonna 2005.

… Yhdessä jo aiemmin todetun ei-OPEC-öljyhuipun kanssa Saudien piikkaus tarkoittaa monia, monia asioita. Ensimmäinen mieleentuleva korollaari on, että tämä alkava lama ei ollutkaan ensisijaisesti holtittoman finanssisijoittamisen ja asuntokuplan aiheuttama, vaan molemmat näistä pikemminkin romahtivat öljyhuipun takia. Maa katosi Kelju K. Kojootin jalkojen alta; tuotannon kasvu ei enää onnistunut edes velkavetoisesti. Viime vuoden öljynhintapiikki katkaisi kamelin selän, kuten esimerkiksi Krugman laskeskeli, vaikka ei itse ole aiheeseen palannutkaan.

Toinen korollaari on, että tämä lama ei ole syklinen kasvun notkahdus, josta palataan “normaaliin” kasvun kierteeseen. Tämä lama on loppulama. Fossiilisiin polttoaineisiin perustunut kasvukapitalismi päättyy. Jos kapitalismi tarkoittaa kasvupakkoa, koko kapitalismi päättyy. Jonkinlaisia lyhyitä ja paikallisia nousukausia voi tietysti tulla, mutta maailmantalouden yleissuunta seuraavilla vuosikymmenillä on laskeva. Koko ajan, joka vuosi.

Loppulama

Analyyttiset filosofit ovat jälleen kehittäneet katalan markkinavoimaisen brändin. 1930-luvulla oli looginen empirismi - nyt on kokeellinen filosofia tai "x-phi". Filosofit ovat nimittäin keksineet kuinka käyttää aivoskannereita ja kyselylomakkeita.

Ensilukemalta suuntaus vaikuttaa demarisofismilta, joka tuottaa itsestäänselvää laamanruokaa. Latteat tutkimusohjelmat moraalisista intuitioista johtavat kuitenkin lupaaviin johtopäätöksiin ajattelun tilannesidonnaisuudesta:

 

Think of the impact on political liberalism. At the heart of liberalism is the idea that an educated adult is and should be capable of choosing how he or she lives. But if, for example, situations affect us more than the reasons we give for our actions, and we use those reasons to rationalise them retrospectively, this assumption may need revision. This branch of x-phi might be nudging us towards Nietzsche’s view that what we take to be the inexorable conclusions of clear rational thought are nothing but reformulations of our innermost desires—disguised as the products of logic. We are not as in control of our thoughts as we thought. Nietzsche fully grasped how profoundly unsettling this notion was.

 

Angloamerikkalaisen ja mannermaisen filosofian yhteinen lapsi kasvaa yhä: Meillassoux’n, Harmanin, Grantin, Brassierin ja muiden kehittämä spekulatiivinen realismi seikkailee tolkuttoman monen filosofiblogin postauksissa. Suuntaus ottaa vakavasti sekä nykyaikaisen luonnontieteen että analyyttisen filosofian käsittelemien ongelmien haasteen mannermaiselle ajattelulle ja filosofian perinteelle ylipäätään. Samalla uudet realistit ottavat etäisyyttä jälkistrukturalismia dominoivaan oppiin "ontologia = politiikkaa".

Ehkä toistan itseäni, mutta suosittelen kaikkia uusista tuulista kiinnostuneita lukemaan seuraavia blogeja:

 

 

Sattuneista syistä olen joutunut vähän uppoamaan tieteenfilosofiaan. Siitä erään akateemikon hassuja muistiinpanoja diskurssianalyysin kurssilta:

 

Niin arkiajattelu kuin tiedekin operoi abstraktioilla — käsitteillä, luokitteluilla ja teorioilla. Tieteellinen toiminta ilmentää pitkälti samaa tiedostamatonta pyrkimystä kuin uskontokin: Luokittelun, selittämisen ja ennustamisen avulla pyritään luomaan järjestyksen ja kontrollin tuntua elämään ja löytämään täten tukipilareita itseyden jatkuvuuden tunteelle. Tämä sinänsä ymmärrettävä pyrkimys ilmenee tiedemaailmassa toisinaan "kiinnostavina" käyttäytymismuotoina, kun tarrautuminen käsitteisiin, teorioihin, tutkimusaloihin, koulukuntiin tai tutkijaidentiteettiin on erityisen voimakasta. Taudin tyypillinen oire on omaan toimintaan kohdistuvan itseironian ja huumorin puute.

Tiede ja abstraktiot kontrollin välineinä

 

Loput juorut ovat henkilökohtaisia, ja henkilöityminen on huonoa.

Mutta tiesittekö, että Lacanilla oli turkki ja punainen ferrari?

Tiesittekö, että myös erään filosofian laitoksen eräällä omavaltaisella auktoriteetilla on punainen ferrari?

Tiesittekö, että akateemisissa viroissa olevat filosofit saattavat varoitella liian radikaalien filosofien kanssa hengaamisesta?

 

Aion tässä lähteä matkalle

 

Tämä alkaa olla kantani perjantain 13.3 suurmielenosoituksen reitistä käytävään keskusteluun

 

 

Poliittinen analyysi, joka on ollut pätevä jo 80 vuotta

 

 

Kapitalismin fenomenologiaa

 

 

Oui, oui

 

 

Kapinoinnille tuppaa käymään näin… … … ai niin se leffakin tuli just

 

 

Tarttis tällasen että pääsis eroon yhdestä opetusministeriöstä…

tai laitetaan samalla menemään kokoomuksen puoluetoimisto

 

Sosiologian perusongelma

 

Tämän blogin alkuaikojen tiivistys

 

 

So true

 

 

Anarkohedonismi à la Onfray for life

 

 

Piraattipuolue on köyhien asialla

 

 

Kaaottisessa maailmassa vain kuvatekstit voivat ohjata meitä

 

 

This is getting a little old

 

 

Ei tunnu Dimmukaan enää samalta kuin ysärillä

 

Universaalihistorian näkökulmasta tällä kaikella on ihan helvetisti väliä