Suunnitelma deterritorialisaation universaalihistoriasta
Alkuräjähdys levitti auki nopeasti laajenevan epäjärjestyksen, josta alkoi vähitellen syntyä järjestystä: hiukkasia, atomeja, molekyylejä, tähtiä, planeettoja ja galakseja. Luther räjäytti kristinuskon irti katolisen kirkon auktoriteetista, mutta kiinnitti sen Raamatun tekstiin. Myös kapitalismi on irrottanut ja kiinnittänyt 500-vuotisen kehityksensä aikana: se on vapauttanut ihmiset perinteisistä yhteisöistä, sukuhierarkioista ja osittain jopa valtioista, mutta kiinnittänyt kaiken vapauttamansa rahan virtaan.
Maailmanhistoriassa tämä irrottamisen ja kiinnittämisen, purkamisen ja takaisinkytkemisen, entropian ja järjestyksen dynamiikan voi nähdä toistuvan erilaisilla tasoilla fysiikasta ja geologiasta biologiaan ja psykologiaan, poliittisesta historiasta sosiologiaan, taloustieteestä antropologiaan, kirjallisuudesta kuvataiteisiin, ja niin edelleen. Jos purkavaa tai epäjärjestystä lisäävää liikettä kutsutaan deterritorialisaatioksi ja takaisinkytkevää tai järjestystä lisäävää liikettä reterritorialisaatioksi, kuten Gilles Deleuze ja Félix Guattari tekevät, voidaan hahmotella eräänlainen yhteenveto tämän mekanismin toiminnasta historiassa. Paremman puuttuessa tätä historianfilosofista kertomusta voitaisiin kutsua deterritorialisaation universaalihistoriaksi.
Deterritorialisaation varsinaisen universaalihistorian auki kirjoittaminen vastaisi ehkä Hegelin Hengen fenomenologian tasoista urakkaa. Siksi olisi parempi kirjoittaa lyhyt paperi, jossa luonnostellaan Deleuzen ja Guattarin historianfilosofian pääpiirteitä kolmen esimerkin kautta.
Aloittaisin esimerkillä kosmologiasta, jotta ero Deleuzen ja Guattarin universaalihistorian ja esimerkiksi saksalaisen idealismin ihmiskeskeisemmän universaalihistorian välillä piirtyisi selkeästi esiin. Deleuzen ja Guattarin teoksista keskeisin ensimmäisen esimerkin yhteydessä on Kapitalismi ja skitsofrenia -sarjan jälkimmäinen osa Mille plateux ja "kommentaareista" Manuel DeLandan Intensive Science and Virtual Philosophy.
Toinen esimerkki olisi Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipuksesta. Esimerkki käsittelee yhteiskunnallisen organisoitumisen muotoja primitiivisistä heimoista aina postmoderniin kapitalismiin. Relevantti kommentaari on Ian Buchanan Deleuze and Guattari’s Anti-Oedipus.
Kolmas esimerkki ottaisi etäisyyttä Deleuzen ja Guattarin teksteihin ja kokeilisi, auttaako heidän historianfilosofiansa myös 1900-luvun lopulla alkaneen ja edelleen jatkuvan työelämän muutoksen hahmottamisessa. Siihen voisi ottaa vauhtia suomalaisestakin prekarisaatiokeskustelusta.
Esimerkit siis lähtevät yleisestä ja kaukaisesta (fysiikka, alkuräjähdys) ja etenevät sosiaalihistorian kautta lähelle nykyaikaa ja erityisiä tapahtumakulkuja (menossa oleva työelämän muutos).
Ennen esimerkkejä täytyisi kuitenkin määritellä universaalihistorian ja deterritorialisaation käsitteet ja pohjustaa viimeaikaista keskustelua makrohistoriasta. Siinä ohjelmaa lähipäiville.
Sattumalta eksyin tänne, mutta tekee mieli huomauttaa, että alkuräjähdyshän on vastaava kosmologinen oletus kuin Aristoteleen ensimmäinen liikkumaton liikuttaja tai kristinuskon Jumala.
Historianfilosofiaa ei mielestäni voi ulottaa ihmisen ja elämismaailman ulkopuolelle (eli en ilmeisimmin hyväksy D&G:n universaalihistoriaa; en siis tunne sitä joten en tiedä osuiko kommenttini mihinkään).
Comment by Miika — 26.02.2010, 22:47 @ 22:47
Ei se varmasti ole vastaava kosmologinen oletus. Aristoteleen argumentti on looginen, kristinuskon argumentti on mytologinen. Luonnontieteen argumentit taas perustuvat empiriaan: esimerkiksi kaikkialla havaittavaa kosmista taustasäteilyä, kevyiden alkuaineiden runsautta ja galaksien etääntymistä (Hubblen lakia) on aika vaikea alkaa selittää ilman alkuräjähdystä.
Miksei?
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys historiasta yleensäkin. Mieleen tulee, että lähinnä kristityt (ihminen kaiken olevan keskuksena) ja kantilaiset/fenomenologit/postmodernistit (ööh, ihminen taas kaiken olevan keskuksena) vastustavat historian ulottamista ihmisen historian ja elämismaailman ulkopuolelle. Kummatkaan eivät oikein osaa selittää, mistä ihminen tulee.
Comment by Klementiini — 26.02.2010, 23:41 @ 23:41
Sitä ei kuitenkaan tarvitse olettaa maailmankaikkeuden “aluksi” (ikäänkuin se olisi erillinen olio tai organismi jonka täytyy “syntyä” kuten ihminen tai ihmisen valmistamat objektit). Tosin eivät monet alkuräjähdysteoriaa kannattavat tarkoitakaan sillä mitään “kaiken alkua”, vaan ainostaan meidän havaittavissa olevan “osan” alkua tai kehitystä (tämän minäkin hyväksyn).
Alkuräjähdysteoria on 1950-luvun (muistaakseni) tuote. Tätä ennen ei (tieteessä) oletettu maailmankaikkeudelle mitään “alkua”. Itse teoria tuo mukanaan paitsi ratkaisun moniin ongelmiin, myös ongelmia, joita fysiikassa ovat (sen jälkeen kun fysiikan oletuksia on alettu johtaman alkuräjähdys-oletuksesta) ajan ulottuvuuden lisäksi materia–antimateria, kvanttifysiikan sfääreistä puhumattakaan.
Ajatuksen “kaiken alusta” liittyy ihmisen aikakäsitykseen. Tässä Discoverista mukava juttu ajasta Newsflash: Time May Not Exist.
Olen nyttemmin taipunut sille kannalle, että Giambattista Vicon ja myöhemmin fenomenologien käsityksessä siitä, ettei ihminen voi oikein todella ymmärtää kuin itseään, on myös paljon järkeä, (vaikkakin olen aika epäluuloinen fenomenologiaa kohtaan, varsinkin metodina — intuitio ei tunnu minusta miltään parhaalta tavalta selvittää “olemuksia”
).
(Pääsen heittämään tähän väliin myös Leninin, joka myöhemmissä kirjoituksissaan erkani “typerästä” materialismista ja piti “viisasta” idealismia parempana vaihtoehtona — itse asiassa ielestäni materialismi(realismi)–idealismi-jaottelu on itsessään virheellinen ts. johtaa virheisiin ajattelussa.)
Comment by Miika — 27.02.2010, 08:34 @ 08:34