Vallankumouksen hedelmiä

 

Instituutioilla, kuten yliopistolla, on kamala vimma saada ihmiset ratkaisemaan ongelmia. Auktoriteetit muotoilevat meille ongelman ja käskevät meitä sitten ratkaisemaan sen. Tässä on yhtälö, ratkaise se; tässä on kappale tekstiä, laske montako kielioppivirhettä siinä on; tässä on yhtiön myyntitavoite, keksi tapa saavuttaa se. Ikään kuin ajattelun kovin ydin koostuisi ennalta annettujen ongelmien ratkaisemisesta!

Ongelmat annetaan ja määrätään meille oppikirjoissa, telkkarissa ja työpaikoilla. Otamme ongelmat annettuina, vaikka uudet avaukset syntyvät ongelmien uudelleenmuotoilusta ja uusien ongelmien luomisesta.

Schizo-Janne puhuu ongelmien sijaan kysymyksistä, mutta on samoilla linjoilla:

 

Filosofian alkeiskurssien kirjallisuudessa esitetään ensimmäisten sivujen aikana näkemys, jonka mukaan filosofia on kysymysten esittämistä. Sinänsä oikea näkemys, mutta kuinka vähän aikakautemme filosofit kysyvät uusia kysymyksiä. Jos haluat menettää kyvyn esittää kysymyksiä ja kyseenalaistaa ympäröivää maailmaa, mene opiskelemaan filosofiaa johonkin aikamme yliopistoon. Siellä istut luentosalissa oppimassa kuria ja järjestystä. Kirjastossa painat sen vielä syvälle selkärankaasi.

Tutkinnon suorittamisesta todistavat paperit kourassa seisot vuosien jälkeen laitoksen edessä. Kuohittuna. Ruoskittuna. Ja mitä luultavammin kiität kohtaloasi ja olet valmis tekemään sen kaiken uudestaan. Tyytyväisenä. Tyydytettynä. Ja et ole vieläkään kysynyt yhtään kysymystä. Monta kieliopillisesti oikein muotoiltua näennäiskysymystä olet papereille kirjoittanut. Samoja graafisia koukeroita on piirretty vuosisatoja. Toistoa ilman eroa.

[Anti-Oidipusta lukiessa]

 

Mitä ajattelija sitten voi tehdä muuta kuin ratkaista valmiita ongelmia? Ajattelu voi käyttää vapauttaan luoda tai asettaa omia ongelmia. Täytyy kysyä: mikä ongelma koskettaa juuri sinua? What, exactly, is your problem?

Riittävätkö nykyiset ongelmat? Aseta joku niistä omilla termeilläsi, muotoile siitä uusi, tee sillä jotain. Eivätkö nykyiset ongelmat riitä? Luo uusia. Uusi ongelma on shokki, joka mahdollistaa erilaisia elämänmuotoja ja pakottaa muuttamaan ajattelua.

Ehkä tosi ja epätosi koskevatkin ongelmia. Eivät siis vastauksia. Totuuden etsimisen täytyy silloin tapahtua jo ongelmien tasolla. Vastauksien totuuden arvioiminen on täysin toissijaista: miksi tuhlata lyijyä vastauksen etsimiseen, jos vastausta edeltävä ongelma on huono.

 

Eräs teoreettisen filosofian opiskelija antoi Harrin baarissa esimerkin filosofian tavasta toimia. Tyypin isä oli ollut taloyhtiön kokouksessa väittelemässä saunan hankkimisesta taloon. Isä halusi saunan, osa taloyhtiöstä ei. Tämä oli alkuperäinen ongelma: hankitaanko sauna vai ei? Isä sanoi: "Minusta puusauna on parempi kuin sähkösauna, koska x…." Nyt keskustelu siirtyi uuteen ongelmaan: hankitaanko puusauna vai sähkösauna? Alkuperäinen ongelma unohtui, ja lopulta päätettiin hankkia puusauna. Puusaunan hankkiminen ei ehkä ole filosofista, mutta uuden, mullistavan ongelman luominen on. Uusi ongelma muutti tilanteen säännöt, ja siihen tarvittiin pienen pieni liike.

Esimerkin antaja piti filosofian toimintaa epärehellisenä, koska siinä alkuperäinen keskustelun fokus, siis ongelma, potkitaan salamyhkäisesti nurin asettamalla sen tilalle uusi ongelma. Itse parafraasaisin mieluummin anonyymia: jos löydät itsesi keskustelemassa väärästä ongelmasta rehellisesti teepöydän ääressä parasta argumenttia rauhallisesti odottaen - niin et suunnitellut etukäteen tarpeeksi hyvin.

 

Minkälainen on "väärä" ongelma? Deleuzen mukaan väärät ongelmat eivät ole virheitä (koska virhe on väärä vastaus), vaan illuusioita, jotka peittävät jotain. Ehkä ne ovat välttämättömiä illuusioita - niin kuin Kantin järjen ideat, sielu, maailma ja Jumala - joita vastaan tarvitaan järjen kritiikkiä.

Illuusio vaanii aina, kun filosofiassa käytetään käsitteitä, koska "[j]okainen käsite perustuu ongelmaan tai ongelmiin, joita ilman sillä ei olisi mieltä” (Mitä filosofia on, s. 27).

Vai voisiko asian muotoilla marxilaisesti: ongelma on käsitteen tuotantoprosessi ja käsite on ongelman tuote.

Siksi pelkkä käsitteiden ja vastausten tasolla pyöriminen on tavarafetisismiä.