Kaupunki on skitso

07.09.2008, 00:55

Helsingin kaupunki satsaa vähän alle miljoona euroa vuodessa nollatoleranssilinjalla toimivaan Stop töhryille -kampanjaan. Samaan aikaan kaupungin suuremmat päättäjät tavoittelevat (houkutellakseen talouskasvua) Richard Floridankin esittelemiä menestyksen elementtejä tai "kolmea T:tä". Ensimmäinen on teknologia ja toinen "talentti". Viimeinen T sattuu olemaan toleranssi.

Now ain’t that interesting?

 

Tämä on kaupunkipolitiikan perusristiriita. Kaupunki tarvitsee ihmisiä, jotka tekevät kaupungista elävän. Pelkkä elämä ei kuitenkaan riitä: ihmisten on tehtävä kaupungista myös sopivan boheemi, "pittoreski", eloisa, rosoinen, koristeellinen ja yllätyksellinen, jotta se kiinnostaisi turisteja ja olisi myös "luova innovaatioympäristö".

Jos kaupungissa pyörivä pääoma sitten löytää erityisen boheemin ja pittoreskin alueen - vaikka Kallion, Punavuoren, kohta ehkä Vallilan - se siivoa ja tappaa sen. Alue puhdistetaan turhan hankalista elementeistä, jotka saattaisivat haitata sen kaupallista käyttöä tai antaa väärän kuvan "globaaliksi" tahtovasta kaupungista.

Stop töhryille on yksi esimerkki tällaisesta sterilisaatiotoiminnasta, joka liittyy laajempaan alempia luokkia riistävään kaupunkidynamiikkaan.

Puhdistamisen jälkeen alue muuttuu useilta osin kalliimmaksi, kontrolloidummaksi ja tylsemmäksi. Samalla kulttuuri, joka alun perin teki alueesta "boheemin", joutuu siirtymään muualle. Epäilemättä pääoma tulee jälleen perässä etsiessään uusia alueita siivottavaksi ja riistettäväksi.

 

Siis: kaupungista yritetään tehdä houkutteleva siivoamalla ja suodattamalla se juuri niistä elementeistä, joiden takia se houkuttelee ihmisiä. (Tai ainakin turisteja ja "luovaa luokkaa".)

Kaupunki vaatii elävää kulttuuria. Kun ihmiset sitten todella yrittävät tehdä kulttuuria omaehtoisesti, kaupunki tuhoaa teokset, kiinniottaa ihmiset, mahdollisesti pahoinpitelee heitä ja sysää sitten osan velkavankeuteen.

Kaupungilla on näin tapana unohtaa, että kaupunki ilman ihmisiä ei ole mikään kaupunki ja että pelkät rakennukset ja kadut ihmisineen eivät houkuttele sijoittajia, osaajia ja turisteja - puhumattakaan asukkaiden elämän laadusta.

 

Kuva: http://krmi.net/
 

 Kiasmalla järjestetään Stop töhryille 10 v. -vastatapahtuma Töhryfest 16.9

 

 Graffiteista 8 kk ehdotonta Tampereella

 Megafoni: Ihminen on kaupunkilainen

 Megafoni: Nollatolen kuolinkamppailu

 Tapio Laakso: Mikä stop töhryt -kampanjassa mättää?

Edit: lisää linkkejä.

Jehki Härkönen: Stop graffitifanaatikoille

 Tapio Laakso: Mikä stop töhryissä mättää? Osa 2

 Tapio Laakso: Muraaleja kaupungin kaduille?

Tepon kaupunkiblogi: Repressiosta

 Wikipedia: Gentrifikaatio

Recreate 1968? 1999? What?

24.08.2008, 21:21

Kiinassa, ei meillä, eikä jenkeissä 

 

USA:n demokraattipuolue pitää puoluekokouksensa Coloradon Denverissä maanantaista 25. - torstaihin 28.8. Vastatapahtumista odotetaan enemmän tai vähemmän spektaakkelimaista kick-offia republikaanien puoluekokoukseen (1. - 4.9) liittyville protesteille.

Eräs protesteja järjestävistä organisaatiosta on Recreate ‘68. Vuosiluku viittaa paitsi hullun vuoden 1968 kapinaan myös saman vuoden demokraattien puoluekokoukseen. Äärimmäisiä mellakoitahan siitä tuli. Vastatapahtuman osallistujat kruunasivat sian omaksi presidenttiehdokkaakseen. Poliisin mukaan kannattajat muistuttivat ehdokastaan monin tavoin.

Denverissä on nyt varauduttu tämänkertaisiin protesteihin esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • mielenosoitukset on yritetty aidata "free speech zoneihin", kuten Kiinassa olympialaisten aikaan
  • protestien organisoijat on koitettu sotkea loputtomaan byrokratiaan: kaupunki ei esimerkiksi ole suostunut ottamaan vastaan ilmoituksia mielenosoituksista ja marsseista ennen kuin aivan viime viikkoina, eikä turvallisuusjärjestelyistä ole annettu tietoja
  • medioissa on lietsottu pelkoa ulosteiden aseellisesta käytöstä: on puhuttu mm. "virtsavesipalloista" ja "paskapommeista"
  • tyhjien varastorakennusten sisälle on vähitellen rakennettu metalliaidoista koostuvia häkkejä keskitysleirimäisiksi pidätysalueiksi
  • kaupungissa järjestetään samaan aikaan mielenosoitusten ja aktioiden kanssa "demokratian festivaali", jossa soittavat liberaalimieliset mainstream-kokoonpanot, ja tällä yritetään houkutella kasuaaleja mielenosoittajia häipymään vähemmän radikaaleihin tapahtumiin
  • juuri protestien alla kaupungissa on tehty satunnaisia kiinniottoja

 

Subtopia: Getting Ready for Radical Roundup in Denver

"It’s been uneventful so far," reported a state trooper on bike

 

Ei ole ehkä kovin vaikea vastata kysymykseen siitä, kannattaako pyrkiä "luomaan uudelleen" vuotta 68 tai 1999 vai kannattaako sen sijaan yrittää jotain uutta… Joka tapauksessa sekä DNC- että RNC-protestien takana on suuri mobilisaatio, ja itse tapahtumat esittelevät mahdollisesti uusia taktiikoita ja organisoitumismuotoja, joita sitten tuodaan importtina myös Eurooppaan. Seuratkaamme:

 

 Kapteeni-A

“It’s the economy, stupid”

17.08.2008, 16:19

Olympialaisten tuottamaa kontrastia Pekingissä 

Pekingin olympiakontrastia

 

Maailmanjärjestelmä, Imperiumi tai miksi sitä kutsutaankaan, on tässä kuussa edennyt mielenkiintoisella kaksoisliikkeellä.

Aluksi huomio kiinnittyi Kiinaan, jolle olympialaisten väitettiin tuovan "mahdollisuuden parantaa ihmisoikeustilannetta", mutta joka teki täsmälleen päinvastoin. Sitten Georgian, osseettien ja Venäjän triangelidraama manasi esiin stereotyyppisiä, haamumaisia rooleja: Eurooppa on viileän älyllinen ja diplomaattinen, pieni osseettien "kansa" taistelee autonomiansa puolesta, USA on uljaan humanitaristinen puolustaja, Venäjä yrittää julmaa voimapolitiikkaa…

Keskityttäköön tässä Kiinaan, just for the pictures. Ja mahtavien rinnastusten tähden:

Hitler’s spin machine used the 1936 Berlin Olympic Games to show off his nation’s muscular ambition. We all know what happened next. In its opening ceremony for the 2008 Beijing Olympics, China’s leaders seemed to say to the world: never mind what has come before, ours is a new nation based on China’s own unique achievements. They did not need to say that the $40 billion invested in the Games was a rounding error from the most rapid transfer of national wealth in history; from consumer nations to China’s national treasury.

From Berlin to Beijing

The Olympic Spectacle and the New China

 

 

Surkein hetkeni yliopistossa so far sattui kun seminaariohjaaja taannoin kommentoi, että kyllä se Kiinakin romahtaa ennen pitkään, kun Itä-Euroopan kommunistitaloudet sortuivat ja Neuvostoliittokin hajosi. Siinä karisi sekin vähä kunnioitus, mitä oli jäljellä analyyttisten valtiofilosofien todellisuudentajua kohtaan.

Jos koulutettu ihminen ei pysty erottamaan menneen Itä-Euroopan jäykkää reaalisosialismia nykyisen Kiinan autoritaarisesta kapitalismista, jossain on ongelma.

Kiina kykeni uudistumaan, toisin kuin reaalisosialismi.

 

Hyvin harvat lukemani blogit kehtaavat kirjoittaa Kiinasta näinä aikoina. Siihen on luultavasti kaksi syytä. Ensiksi ylikansalliset mediayhtiötkin uutisoivat Kiinan toimista joka päivä, ja populistinen raivo "aasialaisten julmuutta" kohtaan on niin suuri, että Kiina-kritiikki tuntuu liian helpolta ja naivilta. Toiseksi Kiinan olympialaisissa ei ole kovin paljon uutta, ei Kiinan eikä olympialaisten kannalta.

Molemmat syyt pitävät varmasti paikkaansa. Täytyy silti varovaisesti ja ei-ironisesti yrittää palautella mieleen, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

 

 "It’s the economy, stupid"

 

Kun uutiset yhtä aikaa päivittelevät Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia, puhuvat urheilusta ja kuvailevat suureellisia seremonioita, kannattaa muistaa ettei Kiinan hallitus häädä, saarra, vainoa, valvo, ahdistele, pidätä, muiluta, vangitse, viruta, pahoinpitele, kiduta, tuhoa ja teloita ihmisiä ihan vain puhdasta pahuuttaan. Valtioterrorismilla on logiikkansa. Useimmat uutiset eivät ole kiinnostuneita logiikasta, vaan näyttävät ihmisoikeusrikkomukset irrallisina, lähinnä Helvetistä nousseina irrationaalisuuksina.

Eipä sillä, että kysymys olisi lopulta muutenkaan vain "ihmisoikeuksista". Kuten sanottua:

Porvarillinen pohjoinen ylpeilee abstraktilla yhdenvertaisuudellaan ja julistaa pakottavansa koko maailman sen alle piittaamaatta todellisesta sorrosta, jota tapahtuu myös pohjoisessa ja joka kohdistuu alaluokkiin, köyhiin ja prekarisoituihin. Tasa-arvon länsimainen metafysiikka on ironisesti tuottanut historian materiaalisesti epätasa-arvoisimman maailmanjärjestelmän.

 

Ihmisoikeusmetafysiikassa unohtuu aina jotain: materia, se materia. Siis aine ja aineelliset hyödykkeet, joita mekin kannamme:

 

Boikotoi Kiinaa mutta tue sen taloutta 

 

Kyse taitaa tosiaan olla materiasta. Mutta ei mistä tahansa materiasta, vaan rahaksi kutsutusta reaaliabstraktiosta.

Olympialaiset ovat aina tuoneet isäntämaalle rahaa, huomiota ja mahdollisuuden käyttää sosiaalista painepesuria. Kiinan olympialaisissa ei ole mitään muuta erikoista kuin se, että ne kiihdyttävät tämän kapitalistis-nationalistisen spektaakkelin huippuunsa.

Kapitalistis-nationalistisen spektaakkelin huippu on uusi security industry.

These Olympics are the coming out party for a disturbingly efficient way of organizing society, one that China has perfected over the past three decades, and is finally ready to show off. It is a potent hybrid of the most powerful political tools of authoritarianism communism — central planning, merciless repression, constant surveillance — harnessed to advance the goals of global capitalism. Some call it "authoritarian capitalism," others "market Stalinism," personally I prefer "McCommunism."

… As for those Chinese citizens who might go off-message during the games — Tibetan activists, human right campaigners, malcontent bloggers — hundreds have been thrown in jail in recent months. Anyone still harboring protest plans will no doubt be caught on one of Beijing’s 300,000 surveillance cameras and promptly nabbed by a security officer; there are reportedly 100,000 of them on Olympics duty.

…. By next year, the Chinese internal security market is set to be worth $33-billion. Several of the larger Chinese players in the field have recently taken their stocks public on U.S. exchanges, hoping to cash in the fact that, in volatile times, security and defense stocks are seen as the safe bets. China Information Security Technology, for instance, is now listed on the NASDAQ and China Security and Surveillance is on the NYSE. A small clique of U.S. hedge funds has been floating these ventures, investing more than $150-million in the past two years. The returns have been striking. Between October 2006 and October 2007, China Security and Surveillance’s stock went up 306 percent.

…. Many human rights groups have pointed out that China’s security upgrade is reaching far beyond Beijing: there are now 660 designated "safe cities" across the country, municipalities that have been singled out to receive new surveillance cameras and other spy gear. And of course all the equipment purchased in the name of Olympics safety — iris scanners, "anti-riot robots" and facial recognition software — will stay in China after the games are long gone, free to be directed at striking workers and rural protestors.

… Activists in China now find themselves under intense pressure, unable to function even at the limited levels they were able to a year ago. Internet cafes are filled with surveillance cameras, and surfing is carefully watched. At the offices of a labor rights group in Hong Kong, I met the well-known Chinese dissident Jun Tao. He had just fled the mainland in the face of persistent police harassment. After decades of fighting for democracy and human rights, he said the new surveillance technologies had made it "impossible to continue to function in China."

The first test begins today: Can China, despite the enormous unrest boiling under the surface, put on a "harmonious" Olympics? If the answer is yes, like so much else that is made in China, Police State 2.0 will be ready for export.

The Olympics: Unveiling Police State 2.0

 

 

 

Kiinan olympialaiset kiihdyttävät kapitalistisen spektaakkelin huippuunsa

 

Näitä on mukava lukea:

 

Avajaisissa laulanut pikkutyttö olikin huijaus

Avajaisten musiikillinen johtaja Chen Qigang on paljastanut, että Lin Miaoke -niminen tyttö laitettiin lavalle availemaan suutaan laulun tahtiin siksi, että alkuperäinen esiintyjä ei ollut tarpeeksi viehättävä.

Kaiuttimista kaikuneen laulun esitti oikeasti seitsenvuotias Yang Peiyi, joka ei päässyt avajaisten lavalle pulleiden poskiensa ja epätasaisen hammasrivinsä vuoksi.

"Pikku-Yang ei päässyt esiintymään koska halusimme välittää katsojille oikean kuvan. Ajattelimme kansakunnan parasta", Chen kertoi Sina-uutissivustolla.

Chenin kommentit hävisivät myöhemmin sivustolta.

Myös osa avajaisten ilotulituksista välitetystä tv-kuvasta on paljastunut manipuloiduksi. Järjestäjien mukaan etukäteen kuvattua materiaalia käytettiin, koska näkyvyys kaupungissa oli avajaispäivänä huono ilmansaasteiden vuoksi.

 

Peking valmistautuu olympialaisiin valtavin turvatoimin

Kisojen turvallisuudesta huolehtii 150 000 poliisia, sotilasta ja muuta turvallisuusammattilaista. Myös kaupungin 400 000 vapaaehtoista on valjastattu tarkkailemaan epäilyttävää toimintaa.

Esimerkiksi kaupungin metroissa matkustavat tarkastetaan metallinpaljastimilla ja läpivalaisulaitteilla. Ulkomaalaisen on hankala saada viisumia ja kaikilla sisääntuloteillä on turvatarkastukset. Kaupungin lähelle on pystytetty sotilastukikohta.

Kisaisäntien mukaan terrorismi on todellinen uhka kisojen aikana. Arvostelijoiden mielestä Kiina liioittelee terrorismin uhkaa ja on luonut pelon ilmapiirin pitääkseen Tiibetiä ja Xinjiangia kovassa otteessa ja saadakaseen tekosyyn pidättää toisinajattelijoita Pekingissä.

 

 Hang in there

 

Pekingin olympialaiset syövät maalaisten tuloja

… Peking on pyrkinyt järjestämään kaiken postikortin kauniiksi olympialaisiin. Pelkästään Pekingin katujen varsiin tuodut miljoonat kukka-asetelmat vaativat paljon vettä.

Vedensaanti kisoihin on turvattu pikavauhtia rakennetulla kanaalilla Hebein patoaltailta. Yleensä sitä vettä käyttävät paikalliset viljelijät. Sateettoman kevättalven aikana jopa paikalliset puoluejohtajat Hebeissä valittivat vedensiirron pahentavan kuivuutta.

 

Olympialaiset toivat Kiinalle huomiota mutteivät muutoksia

Kisojen alla Kiinassa ei ole ollut mitään merkkejä mielipidevapauden lisääntymisestä. Journalisteille luvattu avoin tiedonsaanti on ollut kiven takana. Tiedonsaanti tiettävästi taataan Kansanvälisen olympiakomitean kanssa solmitussa yksityiskohtaisessa isäntäkaupunkisopimuksessa, joka on yhä salainen.

Presidentti Hun mukaan kisat edistävät Kiinan modernisointia. Se on kuitenkin enemmän kytköksissä inflaatioon ja energiakustannuksiin kuin olympiakisoihin.

Jos kisoista ei ole hyötyä Kiinan hallituksen muutospelkojen poistamisessa ja sitä kautta vapauksien edistämisessä Kiinassa, jää niiden laajempi merkitys vähäiseksi. Se, että ulkomaiset toimittajat eivät enää lain mukaan tarvitse hallituksen lupaa tavallisten kiinalaisten haastattelemiseen ei ole kovin suuri edistysaskel, eikä siitä ole suurta hyötyä kiinalaisille itselleen.

 

Aasiassa tuhannet vastustivat Pekingin kisoja

Tuhannet ihmiset Aasiassa ja Euroopassa osoittivat mieltään Kiinaa vastaan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä perjantaina.

Nepalissa poliisi pidätti yli 1 400 tiibetiläistä mielenosoittajaa lähellä Kiinan lähetystöä. Tiibetiläiset osoittivat mieltään myös Intiassa, missä lähes 3 000 ihmistä kokoontui Delhissä Intian parlamentin ulkopuolelle.

 

Tiibetillä pestään käsiä

Tiibetin kohtalo puhuttaa taas länsimaissa vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen. Olympiakisojen läheneminen on nostanut ilmaan viljalti hurskastelua. Tiibetistä on kehittynyt kollektiivinen huonon omantunnon rauhoituslääke; keino helpottaa elämän tosiseikoista ja reaalipolitiikasta johtuvaa tuskaa. Tiibetistä puhumisella yritetään luoda tiukan arvostelun kevytvaihtoehto. Tosielämässä Kiinan kehittyvä talous on luonut tilanteen, jossa teollisuusmaat pyrkivät hyötymään Kiinan vaurastumisesta ja kasvavista markkinoista sen kuin kerkeävät.

 

Amnestyn olympiajuliste, kuulemma 

 

Yhtä mukava on lukea menneistä olympialaisista:

… it’s helpful to remember that in many countries, including our own, pre-Olympic repression is as much of a tradition as lighting the torch.

In 1984, Los Angeles Police Chief Daryl Gates oversaw the jailing of thousands of young black men in the infamous Olympic Gang Sweeps. Gates also sent the LA Swat Team to Israel and West Berlin for special training.

The 1996 Atlanta games were supposed to demonstrate the gains of the New South, but the New South ended up looking much like the old one, as public housing was razed to make way for Olympic venues, homeless people were chased off the streets and perceived trouble-makers were arrested. As Wendy Pedersen of the Carnegie Community Action Project recently recalled in Vancouver, BC, another city poised to crack down on crime, drugs and homelessness in preparation for the Winter Olympics in 2010, Atlanta officials "had six ordinances that made all kinds of things illegal, including lying down. Lots of people were shipped out, and lots of people were put in jail. [The Olympic Planning Committee] actually built the city jail. Activists there called it the first Olympic project completed on time."

Repression followed the Olympic Rings to Greece in 2004. As the radio program "Democracy Now," reported at the time, authorities in Athens "round[ed] up homeless people, drug addicts and the mentally ill, requiring that psychiatric hospitals lock them up." The pre-Olympics "cleanup" included detaining or deporting refugees and asylum-seekers. Being the first Olympics after 9/11, police surveillance of immigrant Muslims and makeshift mosques in Athens greatly increased.

But the worst example of Olympic repression–and the most resonant to the current moment–came in 1968 in Mexico City, where hundreds of Mexican students and workers occupying the National University were slaughtered in the Plaza de las Tres Culturas on October 2, 1968, ten days before the start of the games. Recently declassified documents paint a picture of a massacre as cold and methodical as President Luis Echeverría’s instructions.

[ZNet: China’s Brutal Olympic Echo]

 

Ja kaikkia olympialaisia yhdistää tämä:

The goal of all this central planning and spying is not to celebrate the glories of Communism, regardless of what China’s governing party calls itself. It is to create the ultimate consumer cocoon for Visa cards, Adidas sneakers, China Mobile cell phones, McDonald’s happy meals, Tsingtao beer, and UPS delivery — to name just a few of the official Olympic sponsors… [Klein]

 

The Chinese brand of savage capitalism is responsible for some of the most flagrant human rights abuses in the world today. Citizens accused of minor crimes are executed en masse and their organs harvested for re-sale to the wealthy Chinese overseas community. The Peoples’ Army has even developed a morgue wagon that permits medics to extract those organs immediately after execution to keep them fresh. 

Although China’s number one spot on the world’s capital punishment index has been challenged by Iran this year, the decrease is certainly due to the glare of the Olympic spotlight and not a change of heart by the dubiously Communist Party.  The Chinese military still publicly executes hundreds of accused drug dealers and users in sports stadiums around the country every June 26th, United Nations Anti-Drug Day.

From Coca Cola to Adidas to McDonalds and beyond, the transnational sponsors of the Beijing Olympics who have shelled out $850 million USD to flack their merchandise at the Games have Chinese blood on their hands.

The Cutthroat Games

 

 

Edit: Kiinan kansa maksoi olympialaisten hinnan

Spraymaalin suihkutus julkiseen pintaan

11.08.2008, 01:09

Kun metromme on kesällä vallannut milloin mikäkin vartijoiden väkivallan uhalla ylläpidetty mainoskampanja

 

Mainokset valuvat penkeille 

 

Revityttääkö? 

 

niin jotkut saattaisivat kokea asialliseksi mennä ja koristella julkista liikennettä takavuosien tyyliin

 


ja koristella myös yleisemmin kaupungin seiniä

 

Yksityiskohta Rajasaaresta 

 

ja koristella vielä kattoja

 

Rajasaaren katolla 

 

Erilaisten ja lukuisten ihmisten hallitsemiseksi on pyrittävä tuottamaan tietynlaisia ympäristöjä. Nykytalouden kannalta olennaisinta on tuottaa sellaisia kaupunkiympäristöjä, joissa kaikki merkit ovat kapitalistista kulutusta kasvattavia, pääoman arvonlisäystä palvelevia merkkejä, eivät vapaita merkkejä, joilla ei ole mitään välitöntä taloudellista tarkoitusta.

… Graffitimaalarit, jotka pyrkivät tekemään kuolleesta kaupunkitilasta elävää ja jättävät merkkejään kammottaviin harmaisiin alikulkutunneleihin tai ankeisiin junanvaunuihin, ovat kaupunkitilan kapitalistisen kontrollin näkökulmasta rikollisia. Mikä heidän rikoksensa sitten on? Ennen kaikkea kaupunkitilan ja kaupunkia täyttävien kuvien itsenäinen tuotanto, kaupunkitilan vapaa käyttö ja viranomaisten ulottumattomissa oleva hallitsematon toiminta.

[Nollatolen kuolinkamppailu]

[Kesän graffitisatoa Kromissa]

 

Mitä mieltä siitä pitäisi olla? Tomilla Barcelonasta on vastaus:


Joukkoanalyysi ja mikrofasismi

01.08.2008, 04:15

Kauneusihanteet vahingoittavat vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia 

 

Keskustelussa nousi esiin kollektiivisen psykoterapian ja joukkoanalyysin tarve. Tarve on olemassa myös yhteiskunnallisten liikkeiden sisällä.

Kaupunkiliikkeet kuten talonvaltaukset ja kampanjat vapaan tilan puolesta syntyvät - julkilausutusti - muun muassa taistelemaan mikrofasismeja vastaan, vastustamaan kaikkialle kaupunkitilaan levittäytyvää väkivaltaa, hierarkioita, kuria ja kontrollia, tavaramuotoistamista, jähmettämistä, epätasa-arvoa ja rajaamista.

…Emme halua pelätä. Emme halua olla eläviä kuolleita tuotteita. Emme halua sulle enemmän ja tolle vähemmän. Emme halua pamppua. Emme halua että vapautemme luovutetaan meille. Se on meidän.

Haluamme ilmaista kulttuuria. Haluamme kyseenalaistaa. Haluamme itse päättää mitä syömme ja miksi. Haluamme ilmaisen joukkoliikenteen. Haluamme itse päättää ketä rakastelemme. Haluamme riehua. Haluamme rauhoittua ja rentoutua. Haluamme tasapuolisesti. Haluamme päivittäistä kapinaa. Haluamme ajatella itse. Haluamme hävittää rajat. Haluamme tasa-arvoa…

 

Valtion, pääoman ja junttien voimia vastaan liikkeet levittävät mikroanarkismeja. Mutta entä jos liike kasvaa isommaksi, niin suureksi ettei se enää ole ihan mikään mikroliike? Silloin senkin sisälle on taipumusta syntyä mikrofasismeja. Pieniä hierarkioita kasvaa kuin tupsujuuria, liike alkaa jähmettyä, muodostuu identiteettejä ja kuin itsestään liikkeen sisälle syntyy fetisismi suojelemaan puhdasta kuvaa liikkeestä. Koska eihän anarkistijohtajia voi olla, sehän on ristiriitainen käsitekin, ja (fetisismin mukaan) kaikki on niin tasavertaista…

Oudointa on, että mikrofasistisia halupurskahduksia päästävät useimmiten jonkinlaiseen antifasisti-identiteettiin tukeutuvat. Joihinkin antifan toimintatapoihin ja taipumuksiin kiteytyy moni liikkeiden "ulkopuolinen" vastustettava asia: maskuliinisuus, väkivaltaisuus, hierarkkisuus, johtajuus, ryhmäpaine ja vähemmistöjen halveksunta.

 

Hyvä harjoituskohde ryhmäanalyysille olisi Helsingin keskustan kautta kulkenut mielenosoitus vapaiden tilojen puolesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

Jos Kelan, pönöttävien patsaiden ja mäkkärin maalipommittaminen onkin mielenkiintoista, maassa makaavan tyypin potkiminen monen miehen voimin ei ole kovin hilpeää.

Kulkueessa käveli juonut tyyppi, joka Kaivokadulla heitti joillekin mustaihoisille juttua. Silminnäkijöiden mukaan tyyppi joko vain lähinnä "näytti peukkuaan" tai sitten sanoi "hyvä meininki, niggas" tai "vitun rasisti".

Tämän jälkeen useampi antifa-kommando kaatoi tyypin maahan ja pahoinpiteli naaman verille.

Kumpi onkaan huonompaa imagoa mielenosoitukselle: känniääliön mahdollisesti rasistiseksi tulkittavissa oleva huudahdus vai känniääliön joukkohakkaaminen poliisien, yleisön ja kameroiden edessä? Kumpi tuntuu kohteestaan pahemmalta?

 

Tyyppi pysyi demossa loppuun asti ja kävi kavereineen keskinäistä vittuilua antifapsien kanssa. Paluumatkan lopussa anarkistijohtajat käskivät blokkaamaan tien ja karkottamaan tyypin kavereineen alueelta. Joku sanoi tyypin olevan pasifisti, minkä ansiosta tämä joku tönittiin selälleen nurtsille. Seuraavaksi kommandojen vartijamaisen väkivallan kohteeksi joutui tilannetta selvittämään tullut ulkomainen tyttö.

Vähemmistön vaatimuksiin tilanteen selvittämisestä ei kiinnitetty huomiota ja karkotetut jätettiin lopuksi itkemään tielle.

Tällaiset tilanteet tuntuvat toistuvasti tuovan esiin muutamia pointteja:

  1. sisäisessä riitatilanteessa syntyy helposti myös hierarkia, joka kyllä löytää johtajansa äänekkäimmistä ja julmimmista miehistä
  2. riitatilanteessa, jossa useimmat eivät tiedä asioista mitään ja ovat siksi epävarmoja tai eivät muusta syystä uskalla puuttua asiaan, johtajien on helppo kaapata koko väkiblokin energia ja heijastaa se halveksumaansa vähemmistöä vastaan
  3. mitä vähemmän tilanteessa on naisia, sitä enemmän naamioituneet miehet machoilevat, tönivät ja halveksuvat

 

Tiedämme siis ainakin yhden alueen, jolla kaivataan joukkopsykoanalyysia. Miksi ryhmissä virtaa väkivaltaisia haluja, jotka voivat purkautua herkästi myös "omiin"? Miksi ja miten osa antiautoritaarisen väen moneudesta pystyy muuttumaan mikrofasistiseksi kurikoneeksi? Voisiko tällaisia haluja kanavoida muilla tavoin? Miten organisoida riitatilanteiden selvittäminen ilman hierarkioiden muodostumista? Miten murentaa äänekkäiden ja itsevarmojen miesten johtajavaltaa?

Miksi jotkut anarkistit edelleen väittävät että "vallasta voidaan päästä kokonaan eroon"?

 

Vasemmistolainen analyysi + identiteetti

09.07.2008, 02:25

Naamio
 

 Vasemmistolaisen analyysin yleinen kvasikaava kuuluu siis: "Jos tuote x, niin välttämättä myös x:n tuotantoprosessi y - ja näiden välissä fetisismi z, joka peittää y:tä."

Politiikan (miten tylsä sana!) kohdalla tässä transsendentaalis-genealogisessa argumentissa kyse on toisaalta poliittisen toiminnan kohteista, siitä miten tietyt olosuhteet ja tuotteet (markkinat, tavarat, organisaatiot) syntyvät, ja toisaalta toimijoiden omista identiteeteistä ja niiden tuotannosta. Vastaavasti Spinozan ontologiassa ja totuusteoriassa tutkittava x = havaittu seuraus (maailmassaoleva olio) ja edellytettävä y =  substanssin deterministinen syyketju (olion tuotantoprosessi). Marx ja Deleuze taas kirjoittavat tavaroiden, kerrostumien ja identiteettien tuotannosta. Uusi vasemmisto puhuu jälleen pääoman kasautumisen prosesseista, jne.

Voitaisiin tehdä jonkinlainen esimerkkitaulukko järjestyksessä Marx, Spinoza, D&G ja Deleuze:

 

tuotantoprosessi fetisismi, joka peittää tuotantoa tuote
työnjako, tuotanto, jakelu ja markkinointi tavarafetisismi + ideologia(?) tavara
syysuhdeketju substanssin rihmastossa teologia, taikausko, imaginatio havaittu vaikutus/olio
de/re/territorialisaatio/stratifikaatio ? (doksa, mystisismi?) kerrostuma
immanentti virtuaalinen moneuden taso representaatioajattelu, dialektiikka jne.

identiteetti

 

Deleuzen sanoin: vasemmiston yksi tehtävä on kaivaa esiin oikeiston piilottamia ongelmia, siis tuotantoprosesseja.

 

Jos tuotteen paikalle sijoitetaan identiteetti, päästään suoraan poliittisen teorian kiivaaseen ytimeen. Siinä nimittäin koko "tuote" kyseenalaistuu: onko sosiaalisia identiteettejä? Mikä on niiden ontologia? Mitä identiteetille pitäisi tehdä?

Yhdenlaiset toimijat pyrkivät rakentamaan moninaisia, muuttuvia, virtaavia ja kasvottomia järjestelmiä tai mini-instituutioita. Näiltä organisaatioilta joko puuttuu identiteetti (siinä mielessä ettei sitä ole pyritty tietoisesti tuottamaan tai pitämään yllä, tai sitten identiteettiä on tarkoituksellisesti purettu ja rikottu) tai niiden identiteetit ovat mikroidentiteettejä, jotka pyritään pitämään avoimina ja juoksevina. Toimijoilla on tarkoitus tuhota, paeta, parodioida ja liu’uttaa identiteettejä.

Toiset taas pyrkivät tuottamaan poliittisia identiteettejä, myös niille, jotka vastustavat koko identiteetin käsitettä haltuunottavana ja pysäyttävänä kontrollirakenteena. Puhutaan esimerkiksi "sankarikuluttajasta", jonka pitäisi pelastaa maailma. Demarien retoriikassa tärkein identiteetti on "Ihminen". Oikeistolaisilla stereotyyppisesti esiintyviä identiteettejä ovat "hyvä tyyppi", "yrittäjä" ja "laiska luuseri". Tarkoitus on tuottaa toimijoille samastuttavia ja voimaannuttavia tai sitten vähätteleviä identiteettejä.

Kummat voittavat?

 

Voiko sosiaalisen identiteetin käsittää samanlaiseksi sosiaalisten prosessien "hyytymäksi" kuin tavaramuoto on marxilaisittain? Jos näin tehdään, niin identiteettipolitiikka tarkoittaa politiikan tavaramuotoistumista. Identiteettiin perustuva poliittinen toiminta onkin siis poliittisen toiminnan hyydyttämistä - ainakin jollakin tasolla. Se voi kyllä vapauttaa pahimmista valtahierarkioista, mutta pystyttää itsessään välittömästi uusia uhkaavia kontrollimuotoja: se, jolla on identiteetti, antautuu kontrolloitavaksi kuin tavara.

Sen sijaan identiteettejä pakeneva kasvoton ja muunteleva toiminta on hierarkian pahin uhka.

 

Liitän tähän osan Tuomas Nevanlinnan esseestä kertomaan identiteetin pakenemisen tärkeydestä. Teksti sivuaa teoreettisesti myös ajankohtaista "romanikysymystä". Kirjasta Surullinen tapiiri ja muita kirjoituksia (2002, s. 206 - 210):

 

Keitä ovat nämä huligaanit, jotka kerta kerran jälkeen pilaavat Hyvän Asian? Kukaan ei tunnu tietävän. Heitä pidetään joko salaisen keskusvalvomon kauko-ohjaamina ammattianarkisteina tai väkivaltaista hulinointia itseisarvona pitävinä rettelöitsijöinä.

Kuitenkin juuri he ovat globalisaation ainoita tosiasiallisia vastustajia [sic]. Kiltit mielenosoittajat eivät sitä ole, niin sydämestäni kuin heidän toimiaan ja motiivejaan kannatankin. Pelkään näet pahoin, että he ovat globalisaation seuraavan sukupolven toteuttajia. Heidän suhteensa globalisaatioon on vastaava kuin 60-luvun hyvinvointivaltion toteuttajien suhde kapitalismiin: kapinallinen teoriassa, mutta reformistinen ja rakentava käytännössä.

[–] Kuitenkin nämä kaiken pilaavat huligaanit ovat radikaaleimpia globalisaation vastustajia. Syy ei ole se, että he käyttävät väkivaltaa. Syy on, että kukaan ei tiedä keitä he ovat.

Siksi kukaan ei myöskään sano, että heidän käyttäytymisensä taustalla piilisivät väkivaltavideot tai ankea lapsuus.

 

Identiteettiä meiltä vaatii juuri valta, erityisesti valtio.

Ajatellaan vaikka sitä kuinka intiimi suhteemme esimerkiksi omaan sosiaaliturvatunnukseemme oikein on: varomme tarkkaan levittämästä sitä turhaan. [–] Käyttäydymme kuin henkilötunnus olisi ominta omaisuuttamme, identiteettimme syvin lähde ja ilmiasu, eettisen ja poliittisen koskemattomuutemme varmin varjelija.

Kuitenkin valtio antaa meille henkilötunnuksen juuri siksi, että sen avulla meidät saataisiin "kiinni", että meidät voisi tunnistaa tilanteessa kuin tilanteessa, että meitä voisi periaatteessa seurata minne ikinä menemmekin.

Saamme henkilötunnuksen valtiolta mutta käyttäydymme niin kuin se olisi viimeinen turvamme sitä vastaan. Saamme valtiolta tunnuksen, jonka sitten varjelemme valtion silmiltä. Ikään kuin yhtaikaa suojelisimme itseämme valtiolta ja samalla tunnustaisimme, että valtio on identiteettimme syvin lähde.

Valtioiden rajaa ei voi laillisesti ylittää kenenä-tahansa vaan raja- ja tullimiehet haluavat tietää kuka sinä olet. Siksi "identiteettipolitiikka" on aina askeleen myöhässä.

Ehkä onkin totta, että ilman valtiota olisin ei kukaan.

 

Kapinallinenkin identiteetti on aina jo vallan verkossa. Identiteettiin perustuvalla politiikalla voimme korkeintaan neuvotella itsellemme lisää etuja vallitsevan tilanteen sisällä, mutta emme voi muuttaa sitä.

Niitä, joihin on saatu kaiverretuksi identiteetti, hallitaan sosiaalitekniikoin. Niitä joihin ei ole, hallitaan puhtaan sota- tai väkivaltakoneiston avulla. Valtion rajalle ilmaantuneita pakolaisia kukaan ei halua auttaa, koska heillä ei ole identiteeettiä, siis minkään valtion kansalaisuutta. Ihmisoikeudet on keksitty juuri tällaista tilannetta silmälläpitäen. Mutta samassa tilanteessa ne osoittautuvat tyhjäksi puheeksi.

Tähän pulmaan on kaksi periaatteellista suhtautumistapaa: sanoa, että ihmisoikeuksien käsite todella on tyhjä, niiden ainoa sisältö on kansalaisuus. Tämänkaltaisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitsemme jonkinlaisen maailmanvaltion. Tai sitten voi ajatella, että tulisi hylätä koko (valtio)kansalaisuuden idea. Esimerkiksi kurdien ongelma ei tällöin olisi se, että heillä ei ole valtiota. Ongelma olisi pikemminkin se, että nykymaailman silmissä he tarvitsevat valtion ennen kuin voivat olla olemassa.

 

Globalisaatiota vastaan mieltään osoittautuvat jakautuvat siis kahteen kastiin. Hyvistä mielenosoittajista tiedämme keitä he ovat: vastuuntuntoisia ja fiksuja peruskoululaisia, jotka nuorille tyypilliseen ja sallittuun tapaan saattavat ampua hieman yli, mutta jotka ovat yhtä kaikki huolissaan maailman tilasta. Ja vastaavasti tiedämme keitä ovat jakomäkeläiset mummojen rullaajat: perheväkivallan ja nuorisotilattoman lähiön puoliviattomia uhreja, kehitteillä olevien sosiaalisten uudistusten toiveobjekteja.

Myös rajalle pyrkivästä irlantilaisesta ja italiaanosta tai oikeuksiensa puolesta kamppailevasta homosta ja feminististä tiedetään keitä he ovat, missä he ovat, miksi he ovat minnekin tulleet. Tällaisten identiteettiryhmien kanssa neuvotellaan ja niille tehdään myönnytyksiä. Sen sijaan ryhmä, joista ei tiedetä mitään, jolla ei ole identiteettiä, lokeroa tai paikkaa, saa vastaansa puhtaan poliisi- tai sotatoimen. Ja se on merkki siitä, että oikeusvaltiollisen vallan olemus ja raja on tullut näkyviin.

Nykymuotoisen globalisaation vastaisessa kamppailussa vain identiteetitön voi olla radikaali.

 
 

Kasvoton

(liite 2: Radikaalia kansalaistoimintaa ja kofeiinitonta kahvia)

Aikuinen toimii lapsen tavoin

05.07.2008, 16:32

Huomaan toistavani ajatuskuviota, jota utilisoivat niin Spinoza, Kant, Marx, Deleuze kuin aktivistitkin. Se on eräänlainen väljä transsendentaalisen argumentoinnin muoto: meillä on x (maailmassa havaittu vaikutus, subjektin havainto, tavara kaupan hyllyllä, identiteetti…), ja kysymys kuuluu, miten meillä voi olla x. Mitä x edellyttää, mikä on x:n tuotantoprosessi? Mitä jää piiloon x:n taakse ja miten x kätkee y:n?

Tavallaan juttu on jatkoa lapselle, joka ihmettelee miksei sähköä voi tuhlata kun sitä kerran tulee seinästä lisää, niin kuin rahaa tulee automaatista. Aikuinen selittää lapselle huvittuneesti, että sähkön taustalla on kaapeli ja voimala ja tehdas ja rahavirrat ja saasteita ja riistoa ja muuta huonoa ja vaikeaa.

Kuitenkin aikuinen itse toimii lapsen tavoin: kaupasta saa tavaroita, markkinoilta ja massakulttuurista saa identiteettejä, asiantuntijoilta saa moraalia. Näiden tuotteiden tuotantoprosessien perään ei kysellä.

Jos Kantin ylväs selitys valistuksesta ihmisen täysi-ikäistymisenä tarkoittaa jotakin, niin tätä: aikuisuus saavutetaan tuotantoprosessien ymmärtämisen myötä. Aikuiset ymmärtävät, että töpselin takana on tehdas.

 

(Seuraavaksi: transsendentaalis-genealoginen argumentointi, poliittisen teorian kiivas ydin ja Tuomas Nevanlinnan rooli tässä.)

Tuska 2008: mustan compoundin dialektiikka

02.07.2008, 04:33

Ja rommia pullo. Jaujau!

 

Viime viikonlopun Tuska esitti taas kerran paradoksin: miten niin negatiivinen tapahtuma voi olla niin positiivinen? Miten hevikulttuurin tiivistymä eli negaatio - Jumalan, kirkon, auringon, sateenkaaren, moraalin, deodorantin, popin ja mainstreamin kieltäminen - voi tuottaa myönteisen eron kesän kaikkiin muihin festareihin?

Tuskahan on kuuluisa siitä, että se on suurista festareista rauhallisin. Siellä ei pahemmin vedetä turpaan eikä raiskata. Tänä vuonna poliisille ei ilmoitettu yhtäkään järjestyshäiriötä. Pahinta taisi olla, kun näki viiden järkkärin kantavan ulos sammunutta paidatonta bläkmetallimiestä (jonka mustat hiukset laahasivat hiekassa).

Todistetusta myönteisyydestään huolimatta Tuskalla on negatiivista energiaa: se pelottaa ja aiheuttaa vastustusta kiihkokristityissä, city-kaneissa ja huolestuneissa kaupunkilaisissa. Metallimusiikilla on edelleen ontologisen pahuuden aura.

Hetkinen: negatiivisuus… myönteisyys… Alkaa pahasti kuulostaa dialektiikalta. Mutta voidaanko Tuska sulloa näin helposti negatiivisen dialektiikan rautapaitaan?

Tutkitaan ensin "negatiivista" ja sitten "myönteistä" Tuskaa. Nämä laatusanat on ymmärrettävä filosofisiksi käsitteiksi, ei asenteita ilmaiseviksi sanoiksi.

 

Rautaristi 

Metrohousut ja rautaristi: edelliset assosioidaan perinteisesti maskuliinis-väkivaltaisiin alakulttuureihin, kuten skineihin. Rautaristi, Eisernes Kreuz, taas oli Preussin ja Saksan armeijan kunniamerkki, joka periytyi ritarikunnalta. Viimeiset rautaristit myönsi Hitler: toisen maailmansodan jälkeen merkki lakkautettiin.

Väkivalta + saksalainen ritarihenki = negatiivisuutta

 Oikealla näkyy palava pentagrammi. Koska kyseessä on mahdollisimman monimielinen yleismaaginen ja pakanallinen symboli, se täytyy tulkita neutraaliksi, vaikka media ja uskonnonopettajat saattavatkin liittää sen "Saatanan palvontaan".

 

 Mitä! Jumala on kuollut!

 Jumala on kuollut? What a news!

Väljähtänyt antikristillisyys = negatiivisuutta

 

 

Ovatko kummatkaan nyt enää niin äärimmäisiä? Metalli on valtavirtaa ja hevarit taviksia. 

Äärimmäisyyshakuisuus + identiteettipolitiikka = negatiivisuutta

 

 

Puhdasta nussivaa metallia?

Purismi = negatiivisuutta

 

Seuraavaksi arvioimme muutamia Tuskan positiivisia aspekteja.

 

Mustan blokin kokoontumisajot vai festariväkeä? (Molempia?)

Moneus + yhteisöllisyys = positiivisuutta

 

 

 Etana näyttää sarvensa Dimmulle: yleisön ja esiintyjän symbolit kohtaavat ja muodostavat yhteisen Tapahtuman.

Ekstaattinen dionysismi joka transgressoi egon rajat = positiivisuutta

 

Moshpitissä on meininkiä 

 Moshpitti rokkaa ja kukkoilee.

Rituaalinen tasavertaisten fyysinen kilvoittelu + viinaa kokispullossa = positiivisuutta

 

No niin. Kaikki haluavat vastauksen kysymykseen: "Mitä tapahtuu, kun negatiivuus ja positiivisuus lasketaan yhteen? Mikä on saldo? Kumpi voittaa, hyvä vai paha? Et kai sä vaan jää neutraaliks?"

Kysymyksellä ei ole merkitystä. Olennaista sen sijaan on ihmetellä, miten ilmiselvästä negatiivisuudesta ikinä päästään positiivisuuteen. Miten on mahdollista, että negatiivinen, kieltävä ja tuhoava myöntää ja tuottaa positiivisuutta?

Vastaus on kuin onkin negatiivisessa dialektiikassa(!), joka ei kuitenkaan jää jumiin teesin ja antiteesin väliin, vaan tuottaa positiivisen eron, jolla ei ole tasan mitään tekemistä lattean synteesin kanssa.

Kyse on siitä, että hyvät festarit voivat toteutua vain negatiivisesti, kiellon kautta.

Yleensä festarit yrittävät tavoittaa "hyvän festariuden" suoraan. Ne julistavat positiivisuutta: meillä on paras meininki, Ilosaari, jee, bileet. Jo Tuskan nimi kuitenkin osoittaa, että kyse on negatiivisuudesta. Kun lisäksi kaikki kävijät pukeutuvat mustaan ja näyttävät muutenkin kirkonpolttajilta samalla kun bändit vetävät kissantappometallia, on selvää, ettei Tuska ole mikään myönteinen juttu.

Juuri tämä negatiivisuus vapauttaa Tuskan kävijät bilettämään myönteisesti, mistä syntyy aito positiivisuus. Ilon ja juhlan kieltäminen tuskan, pimeyden ja vihan symboliikalla turvaa ilon, juhlan ja vapauden festareilla.

 

Vaikka olen sättinyt dialektiikkaa ja väittänyt sitä laimean kriittiseksi, Tuskan kohdella todellisuus näyttää tekevän poikkeuksen ja osoittautuvan itsessään dialektiseksi. Juuri kun sitä luulee keksineensä hyvän teoreettisen pointin, todellisuus tekee intervention ja sotkee taas kaiken… Niinhän?

Ei. Tuska vahvistaa pointtini: juuri dialektiikan epädialektinen vastakohta eli eron ontologiaan perustuva kompleksisuusteoria on oikeassa. Koska jos todellisuus olisi vain dialektinen tai vain jälkistrukturalistinen, todellisuus ei olisi kovin kompleksinen, vaan… dialektinen tai jälkistrukturalistinen.

Perverssisti poikkeaminen kompleksisuusteoriasta juuri vahvistaa teorian: todellisuus tosiaan on kompleksinen. Niin kompleksinen, että dialektiikallekin on tilaa. (Tätä merkitsee hokema "poikkeus vahvistaa säännön".)

Dialektikko voisi väittää vastaan esittämällä, että ylläoleva on itsessään dialektinen pointti ja siten performatiivisessa ristiriidassa itsensä kanssa. Mutta kompleksisuusteoria nokittaa aina metatasolla, joka jatkuu äärettömästi: aivan, asia on juuri niin, mutta vain kompleksisuusteoria selittää, miksi ja miten asia on juuri niin

 

Jos Tuskaa haluaa käsitellä kansan kielellä, niin Kalle Sepän juuri Megafonissa intrudusoima compound on käyttökelpoinen työkalu.

 

Geopolitiikan paluu on tuonut mukanaan myös uuden käsitteen, joka on huomattavasti tärkeämpi kuin "raja-alue": "compound". "Compound" on suljettu - ja suojattu alue, joka poissulkee ympäröivän maa-alueen ja joka ei edes tavoittele sen pysyvää kontrollointia. Nopeita pyrähdyksiä panssaroiduilla maastureilla. Ympäröivän alueen teknologista kontrollia ilmasta käsin. Compound - uudessa arkipäivän geopolitiikassa - on yksityistetty ja suojattu alue, jossa yhteisö voi elää turvallisesti. "Compound" - vihreä hallintoalue Bagdadissa tai vihreä asuinalue Santa Monicassa - liittyy turvallisuuteen ja poikkeustilaan, juuri yhtä läheisesti kuin piikkilanka ja friisiläiset hevoset. Uuden ajan geopolitiikassa tilan laajuudella ei ole merkitystä. "Compound" eräänlaisena roomalaisten vartiotornina imperiumin reunamilla, ilman kuitenkaan imperiumin maa-aluetta. Etäispesäkkeitä. Mahdollisuus väreillä ympäröivälle alueelle vallan mahtia ilman tosiasiallista alueen telluurista kontrollia.

… uusi kumouksellisen geopolitiikan kesä? Ei rakentaakseen tuotannollisia tiloja prekariaatille, vaan rakentaakseen uuden poliittisen nomoksen. Suojaa ja kansalaisuutta. Compoundeja ja Green Zoneja. Viholliselta vapautettuja "etnisesti" puhtaita alueita, jos tässä yhteydessä sana "etninen" halutaan ironisesti ymmärtää juuri etnisyyden vastakohtana.

… politiikka on muuta kuin demokratian piirileikkiä. Politiikka on vihollisen tuhoamista ja ystävien suojelua. Oman alueen koskemattomuutta.

 

Viikonloppuna syntyi kaksi outoa compoundia: mustanpinkin blokin demo Pride-kulkueessa ja Tuskan negaation kautta syntyvä yhteisö. Dramaattinen loppukysymys kuuluu: mitä eroa näillä compoundeilla oikeastaan on? Sillä Tuskan teemaväri 2008 oli pinkki ja väki oli mustempana kuin missään black blocissa, minkä lisäksi molemmat tapahtumat toivat maailmaan yhtä aikaa iloa ja eroa - onko niidenkään välillä lopulta mitään eroa?

 

Epilogi

Compoundien ulkopuolella vallitsee villin kapitalismin raaka sisällissota vartijoiden ja väen välillä.

 

 

 Kuva on ilmeisesti Tuskan aikana otettu (Mr. Qva)

Tavara ja kerrostuma

26.06.2008, 01:00

Kaksoisartikulaatio 

 

Kuten tiedämme, kapitalististen yhteiskuntien varallisuus ilmenee valtavana tavarajoukkona, joka sisältää myös tavaramuotoistuneita immateriaalisia toimia, kuten palveluja, tunteita ja tietoa. Materiaalisten hyödykkeiden massatuotannon lisäksi tavarajoukkoon kuuluvat myös seksin tavaramuoto (porno ja prostituutio), luomisen tavaramuoto (tekijänoikeudet, lisenssit, käyttöoikeudet) ja niin edelleen ja edelleen.

Pääoman ensimmäisessä virkkeessä ei suotta käytetä ilmetä-verbiä. Varallisuus vain ilmenee tavarajoukkona. Todellisuudessa, siinä mustassa ja houreisessa paikassa jossa faktat sijaitsevat, varallisuus muodostuu väkivaltaisista poliittisista tuotantoprosesseista. Mutta kapitalististen yhteiskuntien varalliuus ei ilmene väkivaltaisena tuotantoprosessina, vaan staattisena lopputuloksena eli joukkona tavaroita.

Tavarat ovat liikkuvan ja notkean tuotantoprosessin hyytyneitä representaatioita. Tavaramuoto on kapitalismin juoksevan todellisuuden jumittamista, kaappaamista, jäädyttämistä kuvaksi. Tavarafetisismi esittää ihmisten väliset suhteet tavaroiden välisinä suhteina. Vehnänjyvästä ei voi nähdä, missä ja miten se on tuotettu: tavara peittää yhteiskunnallisen työnjaon, tuotannon, kulutuksen ja jakelun prosessin.

Tämä on siis Marxia mutkat suoristettuina.

 

Vastaavasti maapallon luonnon monimuotoisuus ilmenee valtavana fyysisten, kemiallisten, biologisten ja sosiaalisten kerrostumien joukkona. Maa muodostuu geologisista kerrostumista (kivivyöhykkeet, mineraalimuodostelmat ja sulan kiven tasot), orgaanisista tasoista (kasvi- ja eläinkunta) ja lopulta semioottisista merkkien kerrostumista sekä sosiaalisista eläinten ja ihmisisten hierarkioista.

Kerrostumien näkökulmasta Maa on pysähtynyt. Asia ei tietenkään todellisuudessa ole näin: Maan erilaiset kerrostumat kehkeytyvät monimutkaisessa kerrostumisen (stratifikaation) ja purkautumisen (destratifikaation) dynamiikassa. Kerrostuma on vain staattinen, hyytynyt lopputulos, joka kätkee näkyvistä tuotantoprosessin.

Kuten tavara, stratifioitunut asia on pysähtynyt, tuottamaton, vaihdettavissa ja kommunikoitavissa. Tavara ja kerrostuma kuuluvat molemmat common sensen tylsälle alueelle, markkinoille. Molempiin liittyy jonkinlainen fetisismi, joka peittää niitä tuottavia prosesseja (kerrosfetisismin voisi käsittää jonkinlaiseksi luonnon staattiseksi mystifioinniksi).

Tämä on siis Deleuzea ja Guattaria rypyt siloteltuina.

 

Jos Marxin "tavara" vastaa osin Deleuzen ja Guattarin "kerrostumaa", onko nyt niin, että Deleuzen ja Guattarin Kapitalismi ja skitsofrenia -sarja on vain kapitalismin kriittistä analyysia, läpimarxilaista yhteiskuntafilosofiaa, jonka käsitteistö "projisoidaan" luonnonfilosofiaan? Pääsevätkö he koskaan irti Marxista? Tarvitseeko heidän?

Entä jos spekuloidaan toisin päin: ehkä Marx itse asiassa löysi kapitalismin historiallisen analyysin myötä todellisen universaalihistorian avaimet, joita vasta Deleuze ja Guattari alkoivat soveltaa mahdollisimman laajasti. Ehkä kerrostamisen ja purkamisen kautta etenevä tuotantoprosessi ja sitä peittävä tavarafetisismi ovat totuus maailmankaikkeudesta, ja Marxin tutkima kapitalismi on vain yksittäistapaus kosmisessa kertomuksessa.

(Tietysti tällaisia ajatuksia esiintyy lähinnä vain kapitalistisessa yhteiskunnassa.)

 

(Huomasin että valittava filosofi aikoo lukea kesäpuhteina Pääoman. Olen sattumalta päätynyt samaan, ja sattumalta David Harvey julkaisee netissä näinä viikkoina 13-osaista videoluentosarjaa teoksen ensimmäisestä osasta. Luennot helpottavat kirjan lukemista varmasti enemmän kuin useimmat introducing -pätkät… joista muuten voisi mainita Althusserin Ideologiset valtiokoneistot -kokoelmaan suomennetut tekstit.)

Porvaritesti

15.06.2008, 01:43

Porvarin perjantaieväät

 

Ikuisessa taistossa sisäistä porvaria vastaan on nyt innovoitu laadullisen metodologian pohjalta analyysityökalu, joka auttaa laskemaan kunkin sielun porvariprosentin. Jokaisesta väitteestä, jonka tunnet sopivan itseesi, porvariprosenttisi nousee 14,2857143 prosenttiyksikköä. Puolikas myöntö lisää porvariastetta 7,14285715 prosenttiyksikköä.

Testi osoittaa oikeastaan porvarin pahamaineiseen kätyriin, pikkuporvariin, sillä puhdas isoporvari on loppujen lopuksi aika harvinainen näky.

 

1. Sinun on pakko mitata kaikki. Oliko leffa nyt varmasti rahan arvoinen? Oletko nelosen vai vitosen arvoinen filosofi? Paljonko aikaa on mennyt? Vuodattiko näyttelijä lavalle niin paljon hikeä ja kyyneleitä että se kattaa lipun? Montako digikuvaa tuli otettua lomalla? Mittaatko elämääsi sosiaalisesti tunnustetuilla saavutuksilla? Tykkäätkö enemmän tilastotieteestä kuin laadullisesta sosiologiasta?

Tausta: porvarillistumisen tämä piirre alkoi kehittyä voimakkaasti kellon keksimisen jälkeen, 1600-luvun kvantifioivan luonnontieteen ja rahatalouden myötä.

 

2. Olet rationaalinen yksilö. Porvarius seisoo ja kaatuu yksilökeskeisyyden mukana (vrt. vasemmistolainen autuus). Sinä tulet aina ennen postinumeroasi ja koko sosiaalista prosessia, joka on tuottanut sinut, puhumattakaan sosiaalisesta prosessista, joka on tuottanut sosiaalisen prosessin, joka on tuottanut sinut. Olet in-dividuaali, jakamaton monadi, jonka menestys riippuu järkevästi lasketuista itsenäisistä valinnoista ja itsekkäästä urasuunnittelusta. Et ole kuitenkaan täydellisen rationaalinen, vaan sinussa on ainakin yksi söpö persoonallinen irrationalismi, niin kuin postimerkkien keräily.

Tausta: länsimainen individualismihan syntyi paradoksaalisesti vasta, kun koossa alkoi olla tarpeeksi suuria ihmismassoja. Descartes ja Kant käänsivät teoreettisen ajattelun subjektiin, Hobbes ja Locke keksivät käytännöllisen yksilön. Uuden ajan filosofian historia on osin porvarillisen individualismin puolustelua.

 

3. Panostat potentiaaliseen itseesi. Nojatuolivallankumouksellisuus on porvarin ydinpiirteitä. Ostat hyllyittäin kirjoja, koska jonain päivänä luet ne kaikki, hankit pari virveliä, koska joskus on vielä aikaa kalastaa, olet puheissasi niin radikaali ja ainoa puuttuva juttu on potentiaalisen tuleminen todelliseksi. (Vasemmistomilitantti hylkää potentiaalinen vs. todellinen -erottelun ja toimii virtuaalinen vs. aktuaalinen -akselilla.)

Tausta: porvari havainnollistaa tässä Hegelin Oikeusfilosofiassa esittämää kuvausta absoluuttisen vapauden illuusiosta. Niin kauan kuin tahto pysyy mielensisäisenä ja abstraktina, tahdon vapaus näyttäytyy loputtomana: voin tahtoa, että A tai B tai C tai mitä vaan… Vapauden todellinen käyttö edellyttää konkreettista valintaa, joka sulkee tietyt muut mahdollisuudet pois.

 

4. Tavoittelet tuonpuoleista. Aiotko kirjoittaa päräyttävän romaanin, rakentaa savusaunan omin käsin, hankkia viinitilan Kaliforniasta ja juosta maratonin, mutta vasta "eläkkeellä"? Opetat ehkä pyrkimystä myös lapsillesi: "Jos olet kiltti tyttö tämän viikon kun isukilla ja äitylillä on paljon töitä niin saat viikonloppuna Palkinnon." Tuomas Nevanlinna kutsuu tällaista trassendenssin tavoittelua metafyysiseksi ajatteluksi: sitten kun, sitten kun, niin, niin, niin ja niin… Vasemmistomilitantti tietää että kaikki täytyy aloittaa nyt, koska me kaikki kuollaan huomenna. Ei ole mitään palkintoa viikonloppuna eikä turvattua elämää 40 vuoden ankaran työuran jälkeen, ei taivasta eikä sen puoleen helvettiäkään.

Tausta: transsendenssin historiasta on kirjoitettu aivan tarpeeksi, jopa liikaa. Siitä olemme paljolti velkaa Nietzschen kristinuskon genealogialle, joka liittää transsendenssin nihilismiin.

 

5. Jos joustat, joustat vain "yksityiselämäsi" kustannuksella. Leikkaat tarpeitasi, harrastat tunneasketismia, ajattelet että jos sinäkin pystyt vetämään 50 tuntia viikossa niin kyllä kaikki muutkin ja sitä paitsi läheisesi eivät tarvitse sinua kovin paljon jos sinäkään et heitä koska mehän ollaan kaikki rationaalisia autonomisia individuaaleja riippumattomia yksilöitä ja työelämä työelämä työelämä…

Tausta: kannattaa lukea A. R. Hochschildtin The Time Bind.

 

6. Pelkäät luonnontilaa. Jos kaikki eivät tee ihan vitusti töitä, yhteiskunta rappeutuu laiskistumisen myötä ja ihmiset palaavat kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Eikö niin? Ihmistä pitää vähän kuristaa, muuten se ei tee töitä.

Tausta: länsimaisen yläluokan moralismin historia, jälleen, Hobbesista alkaen. Filosofia akateemisena oppiaineena on kovin epäuskottava, koska se torjuu hysteerisesti epäilyt luokkasidonnaisuudestaan.

 

7. Luotat tavaratalismaaneihin. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä: olet kuluttaja (et tuottaja). Vasemmistomilitantti tietää hyvin, että taistelu kulutusyhteiskuntaa vastaan on aina ollut tärkeä. Bertrand Russell sanoi hyvin vuonna 1918 ylistäessään anarkosyndikalisteja siitä, että nämä näkevät ihmiset tuottajina, eivät kuluttajina.

Tausta: porvari toteuttaa Hegelin Oikeusfilosofian toista pointtia, jonka mukaan tahto kohoaa korkeammalle tasolle ja saavuttaa suuremman vapauden objektivoituessaan yhteisesti tunnustetun universaalin oikeuden turvaaman yksityisomaisuuden muodossa.

 

Porvarimittarin kaltaisia innovaatioita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tehtyjen työtuntien määrä osoittaa, että iso osa väestöstä todella haluaa enemmän työtä ja vähemmän vapaa-aikaa, sikäli kuin näillä on eroa. Tämä ei lainkaan edistä vallankumousta.

Toisaalta olen huomannut, että porvarimittari värähtelee jyrkimmin keski-ikäisten kohdalla, joilla useimmiten korostuvat kohdat 1 ja 4-6. Nuoremmat halveksuvat vitoskohtaa ja lankeavat eniten seiskaan, mutta tämä ei ole kovin vakavaa. Nuorissa on paljon vallankumouksellista virtuaalisuutta.

Oma pikkuporvariprosenttini on 35,71428575.