Viime aikoina on ihmetelty vasemmiston vaivoja. Miksi kukaan ei kysy mitään oikeistolaisten ongelmista? Täytyyhän niissäkin olla jotain vikaa. Otetaan esimerkiksi kokoomuslaisuus: mitä vikaa on kokoomuksen logiikassa?
Vastausta voi etsiä – aivan oikein – fasismin psykologisesta rakenteesta.
Fasismin kaksi merkitystä
Usein fasismilla viitataan 1920-40-lukujen fasismiin poliittisena liikkeenä. Liikettä ei yhdistänyt niinkään rasismi (se puuttui Italiasta pitkään), teoria (sitä ei ollut) tai valtiomuoto (se vaihteli), vaan ultramodernien kuri- ja kontrollimuotojen luominen, mikä tapahtui käyttämällä tunteisiin ja estetiikkaan vetoavaa affektiivista politiikkaa.
Toisinaan fasismia käytetään myös analyyttisena yleiskäsitteenä, kun halutaan puhua jonkin ilmiön jäykistävistä, tukahduttavista, kerrostavista, hierarkioita kasvattavista, dynaamisen mytologisista ja väkivaltaa estetisoivista (mutta kuitenkin aina salaisesti itsetuhoisista) piirteistä. Tämä fasismin toinen merkitys liittyy tietenkin myös historialliseen ja poliittiseen fasismiin, mutta on sen ohella levinnyt arkikieleen ja solvaussanakirjaan.
Nyt ehkä odotetaan, että pitäisimme kokoomusta fasistisena vain termin jälkimmäisessä merkityksessä. Kokoomus kuitenkin ilmenee mielestämme aidon historiallis-poliittisen fasismin kaltaisena. Väitettä voisi perustella populistisin esimerkein. Niiden sijaan tyydymme luonnostelemaan logiikkaa, joka yhdistää kokoomusta ja fasismia.
Fasismin genealogia
Fasismi on demokraattisen yhteiskunnan tuote. Vain demokraattinen yhteiskunta on niin tasapaksu ja lässy, että siinä elävät ihmiset voivat innostua fasismista. Demokraattinen valtiomuoto säätelee kansalaistensa työtä, säästämistä, kulutusta ja tuhlaamista niin porvarillisesti ja hurskaasti, että ihmiset vähitellen kyllästyvät siihen. Kun tylsyyden tasaisesti pyörivä pallo ja jähmettyneiden toimintatapojen kuonakasa ovat kasvaneet liian suuriksi, väki toivottaa tervetulleeksi vaikka kuinka irrationaalisen hyökyaallon, joka saa asiat tuntumaan taas joltain.
Turvalliselta vaikuttavan auktoriteetin lisäksi fasismi pystyy tarjoamaan elämän ja kuoleman draamaa demokratian (ja ylipäätään liberalismin hengen) riuduttamille ihmisille. Ja ihmisethän halusivat fasismia. Eivät he muutoin olisi nostaneet fasisteja valtaan laillisten kansanäänestysten kautta.
Fasismi antaa ihmisille jälleen luvan tuhlata. Porvari käskee säästämään, vanhakantainen kommunisti käskee paastoamaan puolueen hyväksi, vihreät vaikuttavat puritaaneilta, ja stereotyyppinen aktivistikin käskee pidättäytymään kulutuksesta ja kieltäytymään kaikesta annetusta. Fasismi sen sijaan vetoaa suoraan seksuaalienergiaan ja vapauttaa ihmiset estoistaan – tosin kovin kielteisellä ja reaktiivisella tavalla.
Fasismi ei ala auktoriteetista, kurista tai Johtajasta. Fasismin todellinen alku on hillitsemätön halu tuhlata. Mutta – ja tämä on tärkeää, koska seuraava piirre tekee fasismista välttämättä itsemurhaan kuljettavan kuolemankoneen – hanojen avaamisen jälkeen jokin fasismissa menee hirveällä tavalla pieleen. Fasismi ei pysty myöntämään tuhlausta, vaan kääntyy pian reaktiiviseksi ja valjastaa alun tuhlauspirskeissä vapautetun affektiivisen energian työn, kontrollin ja hierarkian palvelukseen. (Anarkismi on tässä fasismin positiivinen kääntöpuoli: anarkismi affirmoi tuhlauksen ja pyrkii valjastamaan väen vapautetun halun vapautta ylläpitäviin tarkoituksiin.)
Fasismin logiikka on kokoomuksen logiikkaa
Vastaavasti kokoomus lupaa ihmisille hillitöntä tuhlausta ja siitä syntyvää vapautumisen kokemusta. Kokoomus antaa äänestäjilleen luvan olla rehellisesti itsekäs citymaasturikuski, joka tekee arkisin töitä ja kuluttaa viikonloppuisin seduloiden lihakarsinoissa. Erityisesti kokkarit lupaavat, että jokainen yksilö voi menestyä yhtä hyvin kuin glamourit IT-girlit tai sliipattu bisneseliitti (mikä on tietenkin jo loogisesti mahdoton väite, kun kilpailutalous edellyttää voittajat ja häviäjät). Kokoomus lupaa kapitalismin vapauttavaa magiaa ja mainostaa itseään vaaleissa dynaamisena showpuolueena. Vaalien jälkeen suurin osa kokoomuksen äänestäjistä tietenkin herää entistä pahemmin kontrolloituun painajaiseen, jossa biorekistereillä valvottu kansa ryömii nöyryytettävänä paremman cv:n perässä.
Fasismi ja kokoomus väittävät edustavansa työväkeä. Ne lupaavat vapauttavaa tuhlausta, mutta valjastavat vapautetun viettienergian työhön, kuriin ja kontrolliin, joista syntyvien hierarkioiden huipulla ei ainakaan työväkeä näy. Fasismi ja kokoomus: molempia vaivaa sama psykologinen rakenne, affektiivinen logiikka, joka vetoaa todellisiin haluihin ja onnistuttuaan tässä valjastaa halut taantumuksellisiin tarkoituksiin. Fasismi ja kokoomus yhtä aikaa ottavat kannattajiensa halut vakavasti ja kusevat heitä silmään minkä kerkeävät.
Kokoomuksen fasistisesta logiikasta tulisi vetää se johtopäätös, että ideologiakriittinen suhtautuminen oikeistoon ei riitä. Tarvitaan sosiaalipsykologista ymmärrystä kokoomuksen mustasta pääkallo- ja nahkamagiasta, siitä, mikä kokoomuksessa vetoaa ihmisten seksuaalisuuteen ja miten kokoomus käyttää tätä vetoa yhtä härskisti kuin fasistit.
Tähän päättyy tämänkertainen fasismin analyysimme. Muistutamme vielä lopuksi, että oikeistolaisliikkeet ovat aina miellyttäneet erityisesti keskiluokkaa. Eric Hobsbawm kuvailee Äärimmäisyyden ajassaan, kuinka juuri keskiluokka muodosti fasismin selkärangan: viiden liittomaan maapäivävaaleissa valituista natseista 50 % oli keskiluokkaisia toimistotyöntekijöitä.
Miettikää sitä, kun alatte keskiluokkaistua.
Ps. Minusta fasismissa ei ole mitään "banaalia": päin vastoin.
