Se toinen filosofinen aikakauslehti
Gazassa kaivetaan Israelin uhrien ruumiita
Viime päivinä on räjähdellyt. Ensiksi Itä-Helsinki on ollut epäsäännöllisen mutta ympärivuorokautisen rakettikeskityksen kohteena, kun skidit purkavat helvetillistä kyllästymistään ilotulitteiden avulla (tuossa vieressä paloi päiväkoti). Toiseksi Israelin nationalistiset militaristit ovat teurastaneet sadoittain palestiinalaisia kostoksi yhdestä Hamasin raketin tappamasta miehestä (*). Zizekiä mukaillen: israelilaisten verellä ja raudalla ylläpitämä rasismikoneisto on tutkielma väkivallasta, joka valtion perustamiseen aina liittyy.
Räjähdykset eivät estäneet huomaamasta, että toinen Suomen filosofisista aikakauslehdistä julkaisi joulun alla yhden mielenkiintoisimmista numeroistaan, joka on vieläpä opiskelijanumero. Niin & näin 4/2008 surisee alkaen pääkirjoituksesta. Siinä huomioidaan, että "sossu vaihtoi kevytmarxilaisuuden vulgäärinietzscheläisyyteen ja kyökkideleuzeen", mutta päädytään kuitenkin väittämään Tommi Uschanovin demaripamflettia "nautinnollis-vasemmistolaiseksi".
Nostan lehdestä esille kaksi teemapakettia. Aristoteleen Oksyrhynkhoksen papyruksen numero 666 suomennoksen, opiskelutovereiden ajankohtaisten käännösten, esseiden ja hehkutusjuttujen lomassa on esittely Mikko Leinosen väitöskirjasta Tieteellinen ajattelu ja filosofian rikkaruohot. Leinosen kirja tutkii analyyttisen filosofian ylimielistä vallankäyttöä.
Tutkimuksen vahvimpiin alueisiin kuuluvat Leinosen pohdinnat suomalaisen filosofian lähihistorian erilaisista narratiiveista. Leinonen osoittaa kuinka analyyttisen filosofian omasta historiastaan Suomessa kertoma menestystarina on osittain yksipuolinen, osittain virheellinen osatotuus, jossa on yhtäältä unohdettu ne tiedepoliittiset ja tieteensosiologiset valtarakenteet, jotka ovat akateemisten ja henkilökohtaisten tekijöiden ohella vaikuttaneet kyseisen suuntauksen nousuun, ja jossa on toisaalta mytologisoitu analyyttisen filosofian menestystä selittämällä se suomalaisen kansanluonteeseen erityisen hyvin soveltuvana.
There you have it!
Uskonto on pitkään ollut tapetilla politiikassa, ja nyt siitä on tekstiä myös n&n:n kiiltävillä sivuilla. Tapani Kilpeläisen, tuon mainion Anti-Oidipuksen suomentajan, Onfray-arvostelu osuu nappiin kolme kertaa:
1. Uskontokritiikki yrittää usein sieltä, missä aita on matalin. Uskonnolliseen katsomukseen suhtaudutaan tiedollisena virheenä ja uskontojen pyhät kirjat leimataan pelkäksi satuiluksi vaivautumatta hetkeksikään miettimään, miksi niillä on ollut niin paljon merkitystä niin monille. Samalla päivitellään, miksi ihmeessä uskonnollinen ihminen ei luovu maailmankuvastaan, vaikka luonnontiede ei ole löytänyt jumalaa sen paremmin kiven alta kuin tähtitarhoista. Uskontoa toisin sanoen kritisoidaan ymmärtämättä, mitä se on.
Yksiniittisen uskontokritiikin itseymmärrys ei ulotu niin pitkälle, että se tajuaisi itse edustavansa samanlaista silmäpuolista ja todellisuuden osia huomiotta jättävää maailmankuvaa, josta se uskontoja syyttää. Uskonnon osuva arvostelu edellyttää sen pontimien analyysia.
In your face, Valtaoja & Enqvist: lukekaa Marxia!
(Valtaojasta kts. Ville Lähteen "Lectio precursioria" s. 88.)
2. Uskonnon synnyttämät estot ja ennakkoluulot ohjaavat ihmisten ajattelua: oikeudenkäytössä ihminen oletetaan vapaaksi ja sitä myöten vastuulliseksi, jotta häntä voitaisiin rangaista. Vapaa tahto on Onfraylle yksi uskonnollisen ajattelutavan turmiollisimmista jäännöksistä, maagista ajattelua, jossa oletetaan, että ihminen toimii tahdonalaisesti ja tiedostaa motiivinsa. Onfrayn mielestä pedofiilin vangitseminen on yhtä mielekästä kuin aivokasvainpotilaan viskaaminen vankilaan, sillä oletus vapaasta tahdosta jatkaa hyvän ja pahan tiedon puusta syömisen teemaa: vapaaksi oletettu ihminen voidaan tuomita ja samalla hänen tekoihinsa voidaan suhtautua tunteenomaisesti, ymmärtämistä vältellen. Onfrayn kritiikki tahdonvapautta kohtaan on sitäkin arvokkaampaa koska juuri kukaan ei tohdi vapaata tahtoa kiistää.
Tahdonvapauden voi ongelmallistaa kysymällä: miksi on niin, että olemme tunteidemme vietävinä mutta vastuussa järjestämme? Miksi tunteiden vallassa tehdyt teot voidaan antaa anteeksi mutta järjen vallassa tehdyistä meidät "itse" pannaan vastuuseen?
3. Onfray korostaa, että teologinen ajattelutapa on pohjimmiltaan epädemokraattinen, sillä yhteen totuuteen ja yhteen elämäntapaan velvoittaminen, tapahtuu se sitten jumalan, isänmaan tai työn varjolla, on tasavaltalaisuuden antiteesi. Totuuden omistajana esiintyvä uskonto pyrkii sanelemaan ihmisten elämäntavan ja vaientamaan kysymykset.
Teologinen ajattelu on moneuden pelkoa, kuten autoritaarinen ajattelu aina kapitalismista analyyttiseen valtiofilosofiaan.
