Vallankumouksen hedelmiä

 

 

Eurooppalaisen filosofian tekeminen on jäsentynyt tiettyjen avainajattelijoiden ympärille. Esimerkiksi yhteen aikaan ranskalaisessa filosofiassa jokainen ajattelija yritettiin pakottaa kirjoittamaan Heidegger-kommentaari. Analyyttista filosofiaa taas on luonnehtinut ongelmakeskeisyys, jatkuva yritys ratkoa tai selittää pois sellaisia ongelmia kuin mieli/ruumis-dualismi, totuuden luonne, moraalin perusta, yksilön ja yhteiskunnan suhde, käsitteen looginen rakenne jne. Tämä on perinteinen tapa jakaa länsimainen filosofia 1900-luvulla.

Viime vuosina filosofiaa on yritetty jakaa uudelleen. Vanhaa jakoa yritetään jatkuvasti ohittaa. Kuten New Metaphysics -kirjasarjan toimittajat kirjoittavat:

 

We do not aim to bridge the analytic-continental divide, since we are equally impatient with nail-filing analytic critique and the continental reverence for dusty textual monuments. We favor instead the spirit of the intellectual gambler, and wish to discover and promote authors who meet this description.

[Sarjan julkaisut tulevat muuten ilmaisjakeluun osoitteessa http://www.openhumanitiespress.org]

 

On nousemassa samanlaisia projekteja kuin 1700-luvun lopussa, jolloin Kantin transsendentaalifilosofia (tai laajemmin: saksalainen idealismi) ohitti empirismin ja rationalismin välinen jaon ja jakoi filosofian uudelleen "dogmaattiseen" ja "kriittiseen" filosofiaan. 2000-luvulla vastaavia projekteja ovat esimerkiksi spekulatiivinen realismi ja sitä sivuava Badioun matemaattinen ontologia. (Ymmärtääkseni myös post-analyyttisessa filosofiassa on meneillään jonkinlaisia filosofiaa kriittisesti syntetisoivia projekteja, mutta en ole varma.)

Spekulatiivinen realismi jakaa filosofian "korrelationistiseen" ja realistiseen tai jälkikorrelationistiseen ajatteluun. Korrelationismi tarkoittaa tässä huomion kiinnittämistä subjektin ja objektin väliseen suhteeseen tai yleisemmin mahdottomuuteen ajatella objekteja ilman subjektia tai subjektin maailmaan tuomia suhteita. Badiou tekee filosofian historiasta ehkä vielä suuremman kertomuksen: hän jakaa filosofit "sofisteihin" ja "ajattelijoihin". Sofistit ovat empiristejä ja pehmeitä romantikkoja, jotka vain latteasti esittävät mielipiteitään. Ajattelijaksi tullaan rikkomalla mielipiteen sfääri kovalla ja kylmällä matemaattisella ontologialla.

Mitä muita tapoja on jakaa filosofian kenttä?

 

 

 

 

 

Vuosi sitten huomio kiinnittyi enemmän pessimistisiin tammikuun uutisiin. Nyt maassa, merellä ja ilmassa on enemmän tekemisen meininkiä.

 

Yliopiston yleiskokous. Jos olet Helsingissä torstaina ja välität vapaan tutkimuksen tulevaisuudesta, tule Porthanian ykkössaliin klo 13. Lisätietoja: Opiskelijatoiminta | Facebook | Ylioppilaslehti. Luepa myös seuraavat:

Jussi Vähämäki: Kulttuuri, sivistys ja autonomia uudessa kapitalismissa

Martina Reuter: Autonomia ja yliopiston perustehtävä

 

Gazan sota tuotteena. Aikaisemmin kehittelin ajatusta "vasemmistolaisen analyysin" muodosta (tässä ja tässä). Periaate on hyvin yksinkertainen: havaitsemme tuotteen ja kysymme, mikä on sen tuotantoprosessi. Leipäpussi kaupassa ei kerro, kenen pellossa sen jyvät on kasvatettu ja miten. Analyysin tehtävänä on selvittää leivän tuotantoprosessi sekä tämän virtaavan prosessin muodostuminen jähmettyneeksi tuotteeksi, joka jaellaan, markkinoidaan ja kulutetaan.

Gaza on leipääkin helpompi esimerkki analyysista. Oikeistolaiset keskittyvät vain tuotteeseen eli nykytilanteeseen: Hamas ja Israel ampuvat toisiaan, ja molemmat surmaavat siviilejä. Vasemmistolaiset analysoivat nykytilanteen tuotantoprosessia: juutalaisten valtio synnytettiin väkivaltaisesti kansainvälisessä paniikissa, Israel pakkosiirsi satoja tuhansia palestiinalaisia vuonna 1948 ja on miehittänyt heidän maitaan siitä lähtien.

Ero on suoraan luettavissa Naomi Kleinin ja Robert Pollinin kirjeenvaihdosta. Lähiblogeista esimerkiksi Jage on kirjoittanut Palestiinasta mielenkiintoisesti.

 

Sompasaari. Helsingin Kalasatamassa aukeaa ilmeisesti kuukauden päästä uusi autonominen sosiaalikeskus. Ennen virallisia avajaisia paikalle voi sniikata huomenna katsomaan Ungdomshuset-dokkarin ja viikon päästä Venäjä maan alla -iltamaan.

 

Linkkiblogit. Toisin kuin joku aika sitten väitettiin, ne eivät suinkaan kuole. Niihin jää koukkuun ja kaikki koneaika menee uutisia, artikkeleita ja postauksia lukiessa. Esimerkiksi:

• Arts & Letters Daily: keskimäärin sovinnaisia kulttuuri- ja tiedeartikkeleita
• Pohdiskeleva Liftari: zurnalismiin ja valokuvaukseen painottuva Hesarin toimittajan linkkiblogi
• Yksityisetsivä: luonnontiedettä ja kognitiotiedettä

Blogilöydöistä mainitsen vielä filosofi Graham Harmanin kirjoittaman Object-Oriented Philosophyn. Blogi aloitti pari viikkoa sitten, ja sitä on jo irvailtu parhaimmaksi asiaksi mitä blogosfäärille on tapahtunut sitten html:n. Graham on kirjoittanut satoja postauksia muun muassa akateemisesta elämästä Egyptissä, Heideggerin työkaluanalyysista, Kantista, korrelationismista ja spekulatiivisesta realismista. Erityisen hyvänmakuista on blogin ADVICE-kategorian sisältö.

 

Ylioppilaslehti. Mitä tapahtui? Marraskuussa nälvittiin julkaisun nostalgista 68-pokkurointia. Tämän vuoden ensimmäinen numero on jo melkoinen hedelmäkori: yliopiston tarkastelua luokkanäkökulmasta, uuden yliopistolain kritiikkiä, Amélie Nothombin haastattelu ja vielä Sofi Oksasen vastenmielistä nationalismia ruotiva kolumni. Edistystä!

 

RSS-lukijoille vielä: blogin vasemmassa sivupalkissa on silloin tällöin päivittyviä taiteita & kirjeitä.

 

 

Suomessa myydään kahta vallankumouksellisen makuista nuudelilajiketta. Ensimmäinen on kuvassa näkyvä oranssi currynuudeli. Toinen on yum yum -currynuudeli. Molemmat ovat ilmeisesti maitoproteiinia lukuun ottamatta kasvissyöjille kelpaavia. Jos juustoa kehtaa joskus harvoin syödä, niin nuudelit maistuvat hyvältä fetakuutioiden ja varsinkin feta snack -pakettien kanssa. Annokseen kannattaa myös pilkkoa kokonainen tomaatti, ja Vii Voanista saatava sipulirouhe viimeistelee satsin. Oliiviöljyn kanssa nautittuna rasvaa on lautasella niin paljon, että sillä kun vuoraa rintansa niin Pohjanmeren eeppiset jäätuuletkaan eivät pääse kalvamaan kylkiä. Sitä paitsi liha on puumaista ja hierarkkista, liha on organisoitua, nuudeleissa taas on jotain hyvin elimetöntä. Voi kuuluisia currynuudeleita: Hakaniemen ympyrätalon S-marketkin on ottanut kyseiseltä brändiltä myyntiinsä vain näitä kaikkien kasvissyöjien palvomia oransseja makutrippejä. Vegaanihedonismia, jossa on jotain nylénmäisen askeettista ja harrasta. Parasta on syödä nuudelinsa puikoilla, kovan lutkimisäänen kera.

 

Instituutioilla, kuten yliopistolla, on kamala vimma saada ihmiset ratkaisemaan ongelmia. Auktoriteetit muotoilevat meille ongelman ja käskevät meitä sitten ratkaisemaan sen. Tässä on yhtälö, ratkaise se; tässä on kappale tekstiä, laske montako kielioppivirhettä siinä on; tässä on yhtiön myyntitavoite, keksi tapa saavuttaa se. Ikään kuin ajattelun kovin ydin koostuisi ennalta annettujen ongelmien ratkaisemisesta!

Ongelmat annetaan ja määrätään meille oppikirjoissa, telkkarissa ja työpaikoilla. Otamme ongelmat annettuina, vaikka uudet avaukset syntyvät ongelmien uudelleenmuotoilusta ja uusien ongelmien luomisesta.

Schizo-Janne puhuu ongelmien sijaan kysymyksistä, mutta on samoilla linjoilla:

 

Filosofian alkeiskurssien kirjallisuudessa esitetään ensimmäisten sivujen aikana näkemys, jonka mukaan filosofia on kysymysten esittämistä. Sinänsä oikea näkemys, mutta kuinka vähän aikakautemme filosofit kysyvät uusia kysymyksiä. Jos haluat menettää kyvyn esittää kysymyksiä ja kyseenalaistaa ympäröivää maailmaa, mene opiskelemaan filosofiaa johonkin aikamme yliopistoon. Siellä istut luentosalissa oppimassa kuria ja järjestystä. Kirjastossa painat sen vielä syvälle selkärankaasi.

Tutkinnon suorittamisesta todistavat paperit kourassa seisot vuosien jälkeen laitoksen edessä. Kuohittuna. Ruoskittuna. Ja mitä luultavammin kiität kohtaloasi ja olet valmis tekemään sen kaiken uudestaan. Tyytyväisenä. Tyydytettynä. Ja et ole vieläkään kysynyt yhtään kysymystä. Monta kieliopillisesti oikein muotoiltua näennäiskysymystä olet papereille kirjoittanut. Samoja graafisia koukeroita on piirretty vuosisatoja. Toistoa ilman eroa.

[Anti-Oidipusta lukiessa]

 

Mitä ajattelija sitten voi tehdä muuta kuin ratkaista valmiita ongelmia? Ajattelu voi käyttää vapauttaan luoda tai asettaa omia ongelmia. Täytyy kysyä: mikä ongelma koskettaa juuri sinua? What, exactly, is your problem?

Riittävätkö nykyiset ongelmat? Aseta joku niistä omilla termeilläsi, muotoile siitä uusi, tee sillä jotain. Eivätkö nykyiset ongelmat riitä? Luo uusia. Uusi ongelma on shokki, joka mahdollistaa erilaisia elämänmuotoja ja pakottaa muuttamaan ajattelua.

Ehkä tosi ja epätosi koskevatkin ongelmia. Eivät siis vastauksia. Totuuden etsimisen täytyy silloin tapahtua jo ongelmien tasolla. Vastauksien totuuden arvioiminen on täysin toissijaista: miksi tuhlata lyijyä vastauksen etsimiseen, jos vastausta edeltävä ongelma on huono.

 

Eräs teoreettisen filosofian opiskelija antoi Harrin baarissa esimerkin filosofian tavasta toimia. Tyypin isä oli ollut taloyhtiön kokouksessa väittelemässä saunan hankkimisesta taloon. Isä halusi saunan, osa taloyhtiöstä ei. Tämä oli alkuperäinen ongelma: hankitaanko sauna vai ei? Isä sanoi: "Minusta puusauna on parempi kuin sähkösauna, koska x…." Nyt keskustelu siirtyi uuteen ongelmaan: hankitaanko puusauna vai sähkösauna? Alkuperäinen ongelma unohtui, ja lopulta päätettiin hankkia puusauna. Puusaunan hankkiminen ei ehkä ole filosofista, mutta uuden, mullistavan ongelman luominen on. Uusi ongelma muutti tilanteen säännöt, ja siihen tarvittiin pienen pieni liike.

Esimerkin antaja piti filosofian toimintaa epärehellisenä, koska siinä alkuperäinen keskustelun fokus, siis ongelma, potkitaan salamyhkäisesti nurin asettamalla sen tilalle uusi ongelma. Itse parafraasaisin mieluummin anonyymia: jos löydät itsesi keskustelemassa väärästä ongelmasta rehellisesti teepöydän ääressä parasta argumenttia rauhallisesti odottaen - niin et suunnitellut etukäteen tarpeeksi hyvin.

 

Minkälainen on "väärä" ongelma? Deleuzen mukaan väärät ongelmat eivät ole virheitä (koska virhe on väärä vastaus), vaan illuusioita, jotka peittävät jotain. Ehkä ne ovat välttämättömiä illuusioita - niin kuin Kantin järjen ideat, sielu, maailma ja Jumala - joita vastaan tarvitaan järjen kritiikkiä.

Illuusio vaanii aina, kun filosofiassa käytetään käsitteitä, koska "[j]okainen käsite perustuu ongelmaan tai ongelmiin, joita ilman sillä ei olisi mieltä” (Mitä filosofia on, s. 27).

Vai voisiko asian muotoilla marxilaisesti: ongelma on käsitteen tuotantoprosessi ja käsite on ongelman tuote.

Siksi pelkkä käsitteiden ja vastausten tasolla pyöriminen on tavarafetisismiä.

 

Olin perjantaina Nuorten filosofiatapahtumassa tuomaroimassa lukiolaisten Sokrates-väittelykilpailua. Lukiolaiset argumentoivat suurin piirtein yhtä hyvin kuin Timo Airaksinen, joka piti tapahtuman avauspuheenvuoron: kummatkin vetosivat epämääräisiin "empiirisiin tutkimuksiin".

Koska jotkut ovat väittäneet, että käsite "analyyttinen valtiofilosofia" on pelkkä olkinukke ilman viitepisteitä, liitän tähän Airaksisen aivopierun (via Nufit-blogi): MP3

Airaksisen puheenvuorosta voidaan poimia esimerkiksi seuraavat piirteet:

 

1. oikea ihmiskuva = humanismi,
2. pyrkimys ykseyteen, reduktionismi,
3. erot käsitetään virheiksi, jotka ovat "korjattavissa",
4. vastuulla ja velvollisuuksilla terrorisoiminen,
5. porvarillinen "elämänkaari" universaalina rakenteena,
6. "sama" on kiinnostavampaa kuin "eri" (konservatismi, luomisen vastustaminen),
7. tiedon taso yhtenäistää moraalia (naiivi valistusoptimismi),
8. rationalismi ja affektien unohtaminen.

 

Laiskan rationalisminsa vuoksi Airaksinen on varsin kaukana kokoomuksen logiikasta. Moralismi tuo hänet pikemminkin lähelle demarilässyttäjiä. Demarilässytykselle ja anal. valtiofilosofialle yhteistä on ainakin humanismin nimissä tapahtuva terrorismi, joka tukehduttaa ajattelun ja luomisen.

Olisiko Nufitilla voinut olla reaktiivisempaa aloitusta? No, ehkä työryhmä olisi voinut kutsua avaajaksi Risto Volasen.

 

Liite: Jotta pointti tulisi mahdollisimman selväksi, otetaan tähän lainaus Brian Massumin kirjasta A User’s Guide to Capitalism and Schizophrenia (s. 4).

 

"State philosophy" is another name for the representational thinking that has dominated Western metaphysics since Platon […]. State philosophy is grounded in a double identity: of the thinking subject, and of the concepts it creates and to which it lends its own presumed attributes of sameness and constancy. The subject, its concepts, and the "external" objects to which the concepts are applied have a shared, internal essence: the self-resemblance at the basis of identity. Representational thought is analogical; its concern is to establish a correspondence between these symmetrically structured domains.

The faculty of judgment serves as the police force of analogy, assuring that each of the three terms is honestly itself, and that the proper correspondences obtain. In thought its end is truth, in action justice. The weapons it wields are limitive distribution […] and hierarchical ranking […]. The modus operandi is negation: x = x = not y. Identity, resemblance, truth, justice, and negation. The rational foundation for order. The established order, of course: philosophers have traditionally been employers of the State. […] Prussian mind-meld.

Mellakkapornon (uuh) lisäksi Kreikasta joulukuun 6. päivä alkanut kapinointi on tuottanut muutakin kuvataidetta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtamedioissa Kreikassa tehtyjä valtauksia, aktioita ja eri osapuolten välisiä katutaisteluja on yhä edelleen pidetty reaktiona huonoon taloustilanteeseen, olemattomiin elämismahdollisuuksiin ja hallituksen korruptioon. Tapahtumien reaktiivisuutta korostava näkemys on väistämättä autoritaarinen, koska se korostaa valtion ja talouden ensisijaisuutta suhteessa kapinoivan väen haluihin ja kokemuksiin.

Vaikuttaa siltä, että edelleen vain anarkistit ovat kirjoittaneet edes jonkinlaisia kuvauksia Kreikassa (ja Oaklandissa) kapinoivan väen aktiivisesta ja subjektiivisesta ulottuvuudesta.

Viimeisin juttu Kreikassa on muuten journalistien reformistisen ammattiliiton rakennuksen valtaus. Lue: The workers will have the last word - not the media bosses.

 

 

 

 PS. Mikä on kuuminta hc-cutting-edgeä blogosfäärissä?

–> Al Burron ja Disco Deleuzen Multitunes

 

Hätämajoitusvaltaus ja sen häätö, Opiskelijatoiminnan kampanjointi Tieteen päivillä ja tuleva yliopiston yleiskokous, Israelin ja Hamasin sota Gazassa (sekä Deleuzen ja Guattarin rooli siinä), SFY:n kollokvio Jyväskylässä, Kreikka ja Oakland… Tapahtuu niin paljon, että kohteen valinta on vaikeaa. Aloitetaan tässä listan ensimmäisestä eli asumisesta, mutta opiskelijoiden näkökulmasta.

Viime marraskuussa Vanhalla jatkettiin Opiskelijatoiminnan aloittamaa keskustelua opiskelijoiden asuntotilanteesta. Alla on yksi tiivistys esille nousseista asioista. Kauppakorkeakouluvihkot jo heittikin kommenttia erityisesti asuntotuen kohdistamisesta.

 

Mikä on ongelma?

Opiskelijoiden asumiseen liittyy kaksi perusristiriitaa:

1. Kaupunki haluaa edut opiskelijoista(kin), mutta se ei halua antaa opiskelijoille asuntoja. Opiskelijat kyllä saavat tuoda kaupunkiin boheemiutta, innovaatiokykyä ja nuorekkuutta, kunhan asuvat muualla tai raatavat töissä ja maksavat itsensä sairaaksi korkealla vuokralla.

2. Kalliin asumisen vuoksi opiskelijat yritetään pakottaa velkaantumaan (painottamalla opintotuen lainapohjaisuutta). Erityisesti tämä näkyy toimeentulotukea haettaessa: opiskelijan täytyy ensin käyttää opintolainansa saadakseen tukea. Onko jonkin muun väestöryhmän käytännössä pakko ottaa velkaa? Työtönkin saa parempaa asumistukea kuin opiskelija.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on yli 3500 asunnotonta. Samalla monet asuvat vuokralla yksin suurissa ja kalliissa asunnoissa, kun pieniä asuntoja ei saa. Pienistä kämpistä on pulaa, koska Helsingin säädösten mukaan rakennettavien asuntojen keskikoon täytyy olla 75 neliötä. Myös autokiintiö (autopaikkoja on oltava 1,5 per talous) vie tilaa asunnoilta.

Helsingissä on arviolta 600 000 neliötä tyhjää toimistotilaa. Kaavoituslain takia sitä ei voi käyttää asumiseen (tiloista saattaa puuttua esimerkiksi suihku). Kaavoituslaki on kuitenkin sukupolvikysymys: 1960-luvun rakennemuutoksen myötä tehtiin tarkat säädökset siitä, minkälaisessa tilassa saa asua ja minkälaisessa ei. Tällä haluttiin varmistaa, että vuosisadan alun surkeat asuinolosuhteet eivät toistuisi. Nyt tilanne on toinen: asunto ilman suihkua on varmasti parempi kuin asunnon puuttuminen kokonaan.

Henkilökohtaisemman tason ongelmia ovat mm. opiskelija-asuntosäätiöiden sukupuolisäädökset pienemmissä soluasunnoissa, vuokranantajan oikeus vaatia määräaikaisia vuokrasopimuksia, ihmisten pakkositominen johonkin tiettyyn osoitteeseen ja automaattiluokittelu esimerkiksi "vanhempien luona asuvaksi", vaikka todellisuudessa olisi välit poikki ja 500 kilometriä etäisyyttä vanhempiin.

Joku esitti myös mestariargumentin: rakennuttajien mielestä ei ole taloudellisesti järkevä rakentaa kaikille asuntoja, koska silloinhan kysyntä (periaatteessa) lakkaisi. (Kauppakorkeakoulun vangilla saattaisi olla tästä sanottavaa.)

 

Mitä pitäisi tehdä?

Vanhaa tilaa on - sitä ei vain käytetä. Uutta tilaa puolestaan tuotetaan lähinnä muiden kuin köyhien vuokra-asujien tarpeisiin.

Vanhan tilan suhteen tarvitaan kaavoituslain uudistus: tyhjä, muuhun kuin asumiskäyttöön kaavoitettu tila pitäisi olla helpommin muutettavissa asumiskelpoiseksi.

Uuden tilan suhteen tarvitaan lisää Kallion kaltaisia alueita, joissa olisi paljon pieniä asuntoja ja hyvät julkiset liikenneyhteydet.

 

Neljä toimintaehdotusta radikaalimmasta abstrakteimpaan:

1. Otetaan tyhjä tila haltuun valtaamalla se. Muutetaan vain suoraan asumaan esimerkiksi toimistotiloihin tai autotalleihin. Valtaukset ovat suora keino parantaa asuntotilannetta. Samalla jatkuva valtauksen uhka pakottaisi omistajat tekemään jotain tyhjille tiloille.

2. Perustetaan organisaatioita, jotka vuokraavat toimistotiloja asuinkäyttöön. Esimerkiksi ry-maksu on 50 e vuodessa, ja toimistotilojen vuokrat ovat halpoja. Aina voisi sanoa jääneensä toimistolle "ylitöihin"… Kääntöpuolena jutussa ovat suihkun puutteen lisäksi virallisen osoitteen ongelmallisuus ja jatkuva häädön uhka, jos esimerkiksi naapuri tekee ilmiannon toimistotilassa asumisesta ja jos se voidaan osoittaa todeksi (?).

3. Lobbaus, painostus (mm. ylioppilaskuntien kautta) ja kirjoitukset, myös ne surullisen kuuluisat yleisönosastotekstit.

4. Yhdyskuntasuunnitteluun vaikuttaminen ja asuinalueiden heterogeenisuuden lisääminen sitä kautta.

 

Mitä tarkoittaa idean toteuttaminen? Idea on todellinen. Ideaalisuus on yhtä todellista kuin idean toteutus. Ero idean ja idean toteutuksen välillä ei liity todellisuuteen, vaan kyse on virtuaalisen ja aktuaalisen olemisen välisestä erosta (tässä on se paljon puhuttu ontologinen ero). Idean oleminen on virtuaalista olemista: ei aktuaalista, toisin kuin havaitsemamme maailma, eikä abstraktia, toisin kuin yleistävä ajattelu. Idea on aina jokin idea, yksi tietty idea: ideaalinen, todellinen ja yksittäinen muoto.

 

Idean toteuttamista ajatellaan usein täysin erilaisessa viitekehyksessä. Puhutaan mahdollisuudesta, eli potentiasta, ja potentian todelliseksi tulemisesta, eli realisoitumisesta. Potentian ja realisoitumisen käsitteillä toimivassa ajattelumallissa idean toteuttaminen tarkoittaa vain todellisen olemassaolon lisäämistä ideaan. Idea on siis mielessä oleva potentia, joka täytyy vain realisoida, siis saattaa todelliseksi. Idean toteuttamista arvioidaan sitten sen mukaan, kuinka uskollisesti ja kokonaisesti idea realisoitiin. Jos idean toteutus eroaa ideasta, niin toteutusta voidaan lyödä idealla: idea vääristyi matkalla mielestä todellisuuteen. ”Toteutus ei vastaa ideaa joka minulla on mielessä, se on siis epäonnistunut.”

Tämä ideaa potentiaalisesti todellisena pitävä malli on ristiriitainen, koska se on yhtä aikaa idealistinen ja vulgäärimaterialistinen. Se on idealistinen, koska se moralisoi todellisuutta idean nimissä (mielessä olevaa ideaa pidetään arvokkaampana ja tärkeämpänä kuin sen havaittavaa toteutusta; toteutusta arvostellaan ideaalisen perusteella). Se on myös vulgäärimaterialistinen, koska se ei pidä mielessä olevaa ideaa todellisena, vaan sille idea on jotakin, johon täytyy lisätä olemassaolo. Mallin ongelma on siis tämä: se langettaa tuomion aktuaaliselle todellisuudelle jonkin sellaisen nimissä, mitä ei sen itsensä mukaan ole. Se arvostelee todellista olemista ei-olevan perusteella.

 

Ideaa virtuaalisena pitävä malli ei tarkkaile poliisina sitä, kuinka tarkasti idea on toteutettu. Idea itsessään on jo todellinen, eikä sitä siksi tarvitse realisoida. Realisoimisen sijaan idea voidaan aktualisoida, saattaa ideaalisesta ja ajateltavasta aktuaaliseksi ja havaittavaksi. Tämä tapahtuu eroamisella. Aktuaalinen syntyy eroamalla virtuaalisesta. Idean aktualisoiminen on eroava prosessi, tuottava ero.

Määritelmän mukaan aktualisoitu idea välttämättä eroaa virtuaalisesta ideasta. Sen täytyy mutatoitua matkalla ideaalisesta olemisesta aktuaaliseen olemiseen.

Potentian ja realisoimisen mallissa pääpaino on yhdellä ja idealla ja yhdellä toteutuksella. Virtuaalisen ja aktuaalisen mallissa yksi idea voi aktualisoitua monilla tavoilla, ja vaikka se aktualisoituisi vain yhdellä tavalla, sekin tapa eroaa itse ideasta. Idean toteuttaminen on erottamista. Ei ole mielenkiintoista tarkkailla, kuinka uskollinen toteutus on idealle: tärkeämpää on seurata, millä tavoin toteutus voi erota ideasta, mihin kaikkeen idean aktualisoiminen voi johtaa ja mitä eroamisen tapahtuma voi tuottaa.

 

 http://lookbook.nu/look/28171-Multiple-regimes-of-Madness

• 1. very long sleeved shirt, unconditional, laundryroom.co.uk, in shirts (long sleeve)
• 2. Fold, trippen, trippen.com, in boots
• 3. wide cotton pants with creased waist, Rickard Lindqvist, rickardlindqvist.se/, in full length pants
• 4. piratebay hoodie, the pirate bay, thepiratebay.com, in hoodies/sweatshirts
• 5. Control is not discipline, Deleuze, Gilles (2007) Two Regimes of Madness, New York: Semiotext(e), in jewelry

 

 

http://lookbook.nu/look/27095-Contemplating-smooth-and-striated-spaces

• 1. T-shirt, £40, self_passage, Istanbul, in shirts (short sleeve)
• 2. Black shoes, £100, Tobbes Olle, Gothenburg, in flats
• 3. Deleuze, G. & F. Guattari (1988) A thousand plateaus: Capitalism and schizophrenia. London: Athlone, £30, in jewelry
• 4. Navy blazer, £15, Second hand, Rokit, Brick Lane, London, in blazers
• 5. Scarf, Dior, Hand-me-down from Mother, in scarves
• 6. Jeans, £100, Acne, Acne Store, Gothenburg, in denim pants
• 7. Stripy socks, £15, Liberty, London, in socks
• 8. Sweater, £30, H&M, in sweaters

 

Seuraavaksi Le corps mince de francoise tekee biisin Deleuzesta ja Guattarista.

(kiitokset Tuomakselle)