Vallankumouksen hedelmiä

 

 

Eurooppalaisen filosofian tekeminen on jäsentynyt tiettyjen avainajattelijoiden ympärille. Esimerkiksi yhteen aikaan ranskalaisessa filosofiassa jokainen ajattelija yritettiin pakottaa kirjoittamaan Heidegger-kommentaari. Analyyttista filosofiaa taas on luonnehtinut ongelmakeskeisyys, jatkuva yritys ratkoa tai selittää pois sellaisia ongelmia kuin mieli/ruumis-dualismi, totuuden luonne, moraalin perusta, yksilön ja yhteiskunnan suhde, käsitteen looginen rakenne jne. Tämä on perinteinen tapa jakaa länsimainen filosofia 1900-luvulla.

Viime vuosina filosofiaa on yritetty jakaa uudelleen. Vanhaa jakoa yritetään jatkuvasti ohittaa. Kuten New Metaphysics -kirjasarjan toimittajat kirjoittavat:

 

We do not aim to bridge the analytic-continental divide, since we are equally impatient with nail-filing analytic critique and the continental reverence for dusty textual monuments. We favor instead the spirit of the intellectual gambler, and wish to discover and promote authors who meet this description.

[Sarjan julkaisut tulevat muuten ilmaisjakeluun osoitteessa http://www.openhumanitiespress.org]

 

On nousemassa samanlaisia projekteja kuin 1700-luvun lopussa, jolloin Kantin transsendentaalifilosofia (tai laajemmin: saksalainen idealismi) ohitti empirismin ja rationalismin välinen jaon ja jakoi filosofian uudelleen "dogmaattiseen" ja "kriittiseen" filosofiaan. 2000-luvulla vastaavia projekteja ovat esimerkiksi spekulatiivinen realismi ja sitä sivuava Badioun matemaattinen ontologia. (Ymmärtääkseni myös post-analyyttisessa filosofiassa on meneillään jonkinlaisia filosofiaa kriittisesti syntetisoivia projekteja, mutta en ole varma.)

Spekulatiivinen realismi jakaa filosofian "korrelationistiseen" ja realistiseen tai jälkikorrelationistiseen ajatteluun. Korrelationismi tarkoittaa tässä huomion kiinnittämistä subjektin ja objektin väliseen suhteeseen tai yleisemmin mahdottomuuteen ajatella objekteja ilman subjektia tai subjektin maailmaan tuomia suhteita. Badiou tekee filosofian historiasta ehkä vielä suuremman kertomuksen: hän jakaa filosofit "sofisteihin" ja "ajattelijoihin". Sofistit ovat empiristejä ja pehmeitä romantikkoja, jotka vain latteasti esittävät mielipiteitään. Ajattelijaksi tullaan rikkomalla mielipiteen sfääri kovalla ja kylmällä matemaattisella ontologialla.

Mitä muita tapoja on jakaa filosofian kenttä?