Vallankumouksen hedelmiä

 

 Vastavalta kokoontuu pääkallolipun alla…

 

 

Yliopisto uusiksi: vapaus tai aivokuolema!

 

 

Virkkunen on ihan mukana meiningissä

 

 

 Riot - our choice of resistance

 

 

 Seppä takoo kuin Ilmarinen

 

 

Hedelmä oli kuvauksen kohteena

 

 

Hymyilyä Manskulla

 

 

So 60’s

 

Ei kiitos

 

LOTR anyone?

 

 

So 80’s

 

Yliopisto uusiksi!

 

 

Koko Euroopan kamppailu jatkuu Helsingin yliopiston päärakennuksessa ainakin sunnuntaihin asti

Tervetuloa!

 

 

(Myöhemmin teoriaa & kommentaaria)

 Lisää kuvia:

(Postauksen videon materiaali: P & S)

 

Suomessa on kaksi filosofista aikakauslehteä. Nuorempi ja nulikkamaisempi on Tampereella syntynyt Niin & näin. Vanhempi ja vakaampi on helsinkiläinen Minervan Pöllö, joka juuri uudistui päätoimittajia ja ulkoasua myöten sekä lanseeraamalla kansikuvatytön. Siinä missä Niin & näin tunnetaan teekkarihuumorista ja ainejärjestöjuoruista, Minervan Pöllö jatkaa uudessa muodossaankin laadukkaiden tieteellisten artikkeleiden, esseiden ja pakinoiden julkaisemista.

Lehden voi imuttaa pdf:nä täältä.

 

 

No ei tässä mitään shokkivideoita ole, kunhan viittaan nettilehtien nykyiseen otsikointityyliin.

Opiskelijatoiminta järjesti eilen yliopiston johdon kuulemistilaisuuden. Vastaamassa olivat rehtori Thomas Wilhelmsson, kansleri Ilkka Niiniluoto ja kehitysjohtaja Ulla Mansikkamäki.

Miten on, kansleri Niiniluoto: jos uusi yliopistolaki menee läpi, säilyykö demokratia yliopistossa?

 

 

Entäpä rehtori Wihelmsson: nauttiiko lakiehdotus laajaa kannatusta?

 

 

Eräs HY:n professori kommentoi Helsingin yliopiston uudistushaluja näin (lainaan sähköpostista kysymättä lupaa):

 

Minullekaan ei ole selvinnyt, mikä on looginen yhteys uuden yliopistolain ja hallintomallin muutoksen välillä. Ainoa kuulemani perustelu on, että taloudellisen vastuun lisääminen edellyttää siirtymistä edustuksellisista elimistä johtajavaltaiseen järjestelmään. Sillä perusteellahan kaikki Suomen kunnatkin olisivat väärin hallinnoituja.

Minusta peruskysymys on: mitkä ovat ne päätökset, joita nykyisessä hallintojärjestelmässä ei voi tehdä ja joiden tekemiseksi hallintojärjestelmää nyt muutetaan?

Toisin päin ajatellen: Vaikka yliopistolaki nyt menisikin läpi eduskunnassa (ja meneehän se, ellei vastarintaliike onnistu konkretisoimaan vastaväitteitään paremmin), yliopiston hallintomallin muuttaminen ei mitenkään automaattisesti seuraa siitä.

 

No, rehtori? Miksi hallintomalllia ollaan muuttamassa johtosäännöllä?

 

 

Kuulemistilaisuuden kiemurtelusta ja jauhamisesta jäi päällimmäiseksi - tilaisuudessakin muutaman kerran lausuttu - tunne siitä, että yliopiston johto tavoittelee jonkinlaista valistunutta itsevaltiutta. Kollektiivit eivät voi kantaa taloudellista vastuuta, koska vastuu on, Mansikkamäen sanoin, "kauhean raskasta". Siitäkään ei Wilhelmssonin mukaan pitäisi välittää, että laki mahdollistaa yhtä sun toista tutkimuksen entistä rankemmasta yksityistämisestä lukukausimaksuihin. Yliopiston johto vakuuttaa, ettei kumpikaan uhkakuva toteudu. Meidän alaisten pitäisi vain luottaa johdon hyvään tahtoon, kun laki ei turvaa asemaamme.

 

 

 

 

 

On paikka helvetissä, Malebolge,

 kivestä tehty, teräsharmaa, niinkuin

myös kalliotkin, jotka saartaa sitä.

 

Tuon kentän pahan keskuksessa juuri

syvänne laaja, synkkä ammottavi;

sen rakenteen ma kohdallansa kerron.

(Dante: Helvetti)

 

 

 

… joku kirjoitti seinääni VITUN HOMO, pihavaloa peittää pentagrammi, pikkupoika kusee valon alla seinään, rappukäytävissä välähtelevät sytkärit ja niistä löytyy käytettyä vessapaperia, talossa kuvataan autenttisissa olosuhteissa "kaupungin alamaailmasta" kertovaa tv-sarjaa. Sisällä köyhiä opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä, narkkareita, anonyymeja yksinhuoltajia ja juoksukaljamiehiä, ulkona riivittyjä ruusupensasrivejä, elementtitaloja, synkkiä puukujia, harmaita hiekkalaatikkoja, vinoja penkkejä ja jynssättyjä roskiksia…

 

 

 

Piirissä kolmannessa oon, miss sade

 kirottu, kylmä, ikirankka lankee:

se laatuaan ei koskaan muuksi muuta.

 

Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret

samea vesi, hyinen hyhmä siellä,

maa märkä haisee tuosta inhuudesta.

 

 

 

 

 

Kuten Dante sanoi käydessään Mellunmäessä: paikan

 

äyräät home peitti, synnyttämä

alhaalta kohoavan kolkon huurun,

mi silmän niinkuin nenänkin on kiusa.

 

Niin syvä on sen pohja, ettei sinne

voi nähdä nousematta kaaren selkään,

miss’ uloin kallion on kieli. Tuonne

 

tulimme, näin ma kuilun pohjan täynnä

sukua, uppoovata saastaisuuteen,

min laatu oli niinkuin ihmislantaa.

 

 

 

 

 

Mut tuota silmin tutkiessa, yhden

pään näin niin likaisen, siit’ ettei päättää

oliko maallikko vai pappi, voinut.

 

 Kenet Dante mahtoi havaita kuilun pohjalla?

 

 

1960-luvulla radikaalit antipsykiatrit näkivät hulluuden toiseuden vallankumouksellisena muotona, jonkinlaisena peilinä, joka kritisoi kapitalistista yhteiskuntaa. Tänään hulluus ei ole kovin kapinallista.

 

Masennuksesta puhutaan kansantautina, kun taas esimerkiksi bipolaariseen mielenterveyshäiriöön liitetään bisnesmaailmassa positiivisia piirteitä – sen maaniset vaiheet kun mahdollistavat häikäilemättömyyden ja armottoman päätöksentekokyvyn. Pörssi toimii hulluuden bensalla, ja osakkeiden hinnat liikkuvat huhujen mukaan. Liike-elämässä on ylipäänsä vaikea toimia terveesti ja vastuullisesti, siis muuten kuin hullun lailla. Lisäksi elämme jatkuvassa kollektiivisessa psykoosissa, kun emme huomioi nykyisen elämänmenon tuottamaa sosiaalista ja ympäristöllistä katastrofia.

Ja jos hulluudesta jää vielä jotain radikaalia tai haastavaa jäljelle, niin mainostoimistot osaavat kyllä kesyttää ja valjastaa sen talouden käyttöön.

Parasiittiklubin hulluutta ja mielenterveyttä ruotiva aihe ei siis ehkä ollut kovin vallankumouksellinen, mutta sen turpaanvetävyysastetta ei voi kiistää. Teemu Mäki muotoili kysymyksen näin: miksi köyhässä Nigeriassa ei ole sen enempää mielenterveysongelmia kuin Suomessa? Miksi länsimaisen teknologian huipulla haisee nihilismi, jonka ongelma paikannetaan yksilön pään sisään?

 

Ilpo Helénin mukaan psyykenlääkkeitä syö noin 300 000 suomalaista. Jos mukaan lasketaan ahditus-, uni- ja antipsykoottiset lääkkeet, niin koko Suomen väestöstä vähintään neljäsosa on joka päivä psyykeen vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Masennuslääkkeiden käyttö on 8-10-kertaistunut 15 vuodessa. Nyt meillä on lääkkeitä joka elämäntilanteeseen, ja viimeistään vanhuusiässä ihminen voidaan sulkea sairaalaan ja täyttää lääkkeillä pitkälti hänestä itsestään riippumatta.

Helénin näkökulmasta kehitys ei johdu mistään tietystä tapahtumasta, kuten 90-luvun lamakaudesta tai sen perinnöstä, vaan taloudesta laajemmin. Mielenterveysongelmien lisääntyminen on kapitalistisen ihmiskuvan automaattinen seuraus. Sen myötä syrjäytyneet jäävät oman onnensa nojaan, koska tuntevat olevansa itse vastuussa ”sairaudestaan”.

Tai kuten Mäki sanoo, nykyään yhteiskunnasta syrjäytynyt ajattelee joko 1) ”olenpa tosiaan tyhmä ja huono” tai sitten 2) ”olen sairastunut johonkin tautiin, siksi olen syrjäytynyt ja etsin sairautta itsestäni”.

 

Talouden synnyttämä individualisoiva ajattelu paikantaa ongelmat aina yksilöön ja yksilössä tämän (synnynnäisiin) ominaisuuksiin tai sitten yksilön sairastamaan ”tautiin”. Ennen tällaisen ihmiskuvan ja mielenterveysdiskurssin leviämistä syrjäytyneen ihmisen ajatuskuvio vielä usein huomioi ongelmien sosiaalisen luonteen. Se saattoi mennä esimerkiksi näin: ”minua riistetään, siksi olen syrjäytynyt – siispä voin vaikuttaa tilanteeseen nousemalla barrikadeille”.

Julkisesta valituksesta huolimatta nykyinen tilanne ei siis ehkä olekaan täysin negatiivinen hallinnolliselta kannalta. Keskustelussa nousi useita kertoja esiin, miten hyvin mielialojen sääntely ja mielialaongelmat toimivat sekä ulkoisen että sisäisen kontrollin välineinä. Tämä kontrolli rakentui Suomessa 1960- ja 70-luvuilla samaan aikaan hyvinvointivaltion kanssa. Ja hyvinhän väki on pysynyt hiljaisena.

Mahdollisiksi ratkaisuiksi yleisöstä esitettiin hierarkkisen lääkemääräyskulttuurin purkamista, vertaistukea, kapitalismin vaikutuksiin keskittyvää systeemianalyysia ja kollektiivista terapiaa. Lisäksi muistutettiin, että yleisestä kielteisyydestään huolimatta depressio on myös mahdollistanut monien irtautumisen työn ahdistavasta vankeudesta.  Joten samalla, kun psykoottiset bisnesgurut kiihdyttävät taloutta laittamalla liiat överit kuriin ja leikkaamalla downerinsa pois lääkkeillä, mielenterveysongelmilla voi olla myös nykyisen työelämän ylittäviä funktioita.

Huumetutkimusta lukiessa vastaan tulleita faktoja, muistiinpanoja ja kysymyksiä:

 

• huumepolitiikka näyttää epäilyttävän usein seuraavan luokkajakoa ja muuttuvan usein muun kulttuurin muutosten myötä - varsinkin jos kulttuurin muutokseen liittyy vahvasti siirtolaisuus, lama tai "vieraiden" elementtien tulo yhteiskuntaan

• (yleensä eksoottiset) huumeet ovatkin yhteiskuntajärjestystä uhkaavien vieraiden voimien helppo symboli (Christie & Bruun, Hyvä vihollinen, 1986: "yksi vaarallisimmista huumeiden käyttötavoista on niiden poliittinen käyttö")

• on myös väitetty, että perimmiltään länsimaiden kauhu huumausaineita kohtaan johtuu kemikaalien tavasta kyseenalaistaa kartesiolainen tajunta, jossa tajunta ja ruumis ovat jyrkästi erillään; länsimaisen tajunnan normina on "selvä ja tarkka" rationaalinen laskukone

• vastaavasti itämaiden kauhu huumausaineita kohtaan saattaa johtua vahvasta yhteisöllisyydestä, joka huumeidenkäyttäjän koetaan pettävän

• huumeiden kontrolloimiseen käytetään valtavasti enemmän rahaa kuin huumeriippuvuuksien hoitoon

• silti kansainvälinen huumekontrolli pystyy poistamaan markkinoilta vain 5 - 10 % tuotannosta

• arviolta 5 % huumeita joskus kokeilleista tulee riippuvaiseksi (Ted Goldberg v. 1999)

• näiden suhteellisen harvojen huumeriippuvaisten eliniän ennuste on huono, mutta se riippuu olennaisesti siitä, miten yhteiskunta heitä kohtelee

• muiden sairauksien kohdalla puhutaan terveydestä ja sairauden hoitamisesta, sen sijaan huumeaddiktio määritellään rikolliseksi sairaudeksi - ja terveydenhuollon korvaa rikosoikeus

• nykyisten (koka- tai oopiumipohjaisten) suosikkihuumeiden alkutuotannon vähentäminen ei ratkaise huumekysymystä, koska uusia synteettisiä huumeita kehitetään joka päivä, ja kysyntää niille riittää varmasti

• jos huumeet todella olisivat niin äärimmäisen haitallisia kuin väitetään, miksi niitä sitten käytetään niin valtavan paljon ja kaikilla yhteiskunnan tasoilla?

• ihmiskunnan historia ei tunne aikaa ilman huumeita

• Nancy ja Ronald Reagan sanoivat Valkoisen talon tiedotteessa 1980-luvulla: "… huumeet uhkaavat yhteiskuntaamme. Ne uhkaavat arvojamme ja tekevät tyhjäksi instituutioitamme. Ne tappavat lapsemme." Huumeet = X? Ovatko huumeet todella näiden kaikkien ongelmien takana, vai voisiko ehkä väärällä sosiaalipolitiikalla olla osaa?

• Nixon julisti vuonna 1970 kansallisen hätätilan huumeiden vuoksi, mikä tarkoitti että yhteiskunnan varoja kanavoitiin köyhyyden torjumisesta huumeiden torjumiseen - tämä antoi hallinnolle entistä parempia kontrollimahdollisuuksia huumesodan nimissä

• huumesota ideologian poiskuorimisen jälkeen: sota köyhiä vastaan

• Suomessa käytettiin 1930-luvulla 7 kiloa heroiinia vuodessa miljoonaa asukasta kohden - maailmassa vain Japani ylsi samalle tasolle. Miksi tämä heroiiniennätys ei ollut silloin ongelma? Miksi siitä tuli ongelma myöhemmin, kun käyttäjien määrä itse asiassa laski? (Selitys: 30-luvun heroiinijuttu oli yläluokan kulttuuria)

• onko sattumaa, että huumeongelma syntyi juuri 1960-luvulla - samaan aikaan kun huumelainsäädäntöä kiristettiin?

• myös huumeaddiktin klassinen identiteetti (syrjäytynyt narkkari) on luotu 60-luvulla

• huumeidenkäytön historiallisuus ja luokkapohjaisuus on tehokkaasti pyritty häivyttämään (1700-luvulla gini oli moraalitonta ja viski ylevää, nyt piri ja heroiini ovat moraalittomia, kun taas Ritalin ja kipulääkkeet ovat välttämättömiä)

• sekä huumeiden että graffitien suhteen puhutaan nollatoleranssista - molemmat ilmiöt uhkaavat keskiluokan vaalimaa puhtauden ideaalia, ja molempien kohdalla nollatoleranssi on epäonnistunut pahasti

• nollatoleranssipolitiikka ei ole missään päin maailmaa juurikaan onnistunut vähentämään huumeiden käyttäjien määrää (tätä voi verrata muinaisten alkoholin kieltolakien vaikutuksiin Suomessa ja USA:ssa)

• nollatoleranssi vain kärjistää valta- ja alakulttuurin välejä

• laittomien päihteiden pelko on erityisesti porvarillista itsekontrollin ja työkyvyn tai -halun menettämisen pelkoa

• huumeet ovat aina toimineet politiikan ja sodan keppihevosina: oopiumisodassa aine toimi kaupan ja nationalismin välineenä, 1600-luvulla Kiinassa ja Venäjällä tupakasta saattoi saada kidutus- tai jopa teloitustuomion

• huumeidenkäyttäjien kohtelua voidaan täysin verrata vähäarvoisten etnisten vähemmistöjen kohteluun - siis rasismiin

• alkoholia ei arvioida tarkastelemalla vain rappioalkoholisteja, sen sijaan laittomia huumausaineita…

 

Yleisesti ottaen huumeiden käyttö on lähtökohtaisesti vaaraksi lähinnä käyttäjille itselleen, ja heistäkin vain osalle, erityisesti pakonomaisille käyttäjille. Monet huumeiden käyttäjien ongelmat, ja valtaosa muille kuin käyttäjille koituvista huumeisiin liittyvistä ongelmista näyttävät olevan itse asiassa epäonnistuneen huumepolitiikan ja syrjinnän seurauksia. [- -]

Huumeita ei ole lopulta syytä pelätä siinä määrin ja niissä merkityksissä kuin nykyisin on tavallista. Huumeiden ongelmakäyttö on sairaus muiden sairauksien joukossa. Sen sijaan on syytä pelätä maailmalla vallitsevaa huumepolitiikkaa, jonka seurauksena vaurastutetaan rikollisia ja tuotetaan mittavia kärsimyksiä ja yhä raaistuvaa väkivaltaa - uhreina yhä useammin sivulliset, joilla ei muutoin olisi huumeiden käytön kanssa mitään tekemistä.

(Juhani Salokari, "Huumeiden merkityksistä psykiatrian kannalta", s. 125 - 126, teoksessa Onnela 2001.)

 

 

Lähteitä:

Onnela (toim., 2001): Pyhä huumesota. Huumepolitiikan pelkoja ja utopioita.
Kalela & Lindroos (toim., 2001): Jokapäiväinen historia.
Kaukonen & Hakkarainen (toim., 2002): Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa.

  

Kiasmalle kerääntyi Stop Töhryille -kampanjan 10 v. juhlapäivänä 16.9 tuhatkunta ihmistä vastustamaan Helsingin kaupungin nollatoleranssipolitiikkaa graffitien, julisteiden ja tarrojen suhteen. Töhryfest-nimisessä tapahtumassa maalattiin graffiteja vanereille, kuunneltiin mm. Asaa, Laineen Kasperia ja Puppa J:tä ja juteltiin politiikasta. Kolmen tunnin jälkeen nurtsilta lähti jättimielenosoitus.

Alla on kuvazurnalismia tapahtumista. Tekstizurnalismia löytyy esimerkiksi Valtamediasta.

 

 

Samana päivänä julkaistiin nollatoleranssi.info-sivusto, josta löytyy hedelmiä:

 

Nollatoleranssi vaikuttaa koko kaupunkitilaan ja meidän kaikkien mahdollisuuksiimme liikkua, oleskella ja elää siinä.

Miten niin! Eikö kyse kuitenkin ole vain muutamasta likaisesta "elämäntapatöhrijästä"?

Aivan toista kertovat niin sivuillamme julkaistut tarinat "epäilyttävältä näyttäneiden" viattomien ohikulkijoiden kohtelusta kuin niiden äitien yhteydenotot, joiden lapsia on hakattu metroasemilla tai radanvarressa koska heillä on ollut löysät farkut ja huppari tai pari maalipurkkia repussa.

Nollatoleranssi on lähinnä kiristänyt maalareiden ja vartijoiden välisiä konflikteja ja lisännyt nopeasti vedettyjen "spagettien" määrää, mutta samalla se on tarjonnut mahdollisuuden oikeuttaa mikä tahansa mielivaltainen kaupunkitilan kontrolli. Taidekriitikko Otso Kantokorpi kuvailee tätä Voima-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa mielestäni erittäin hyvin: "Poliisi (tai nykyään myös vartija) voi koska tahansa pysäyttää kadulla huppariin ja löysiin farkkuihin pukeutuneen nuorukaisen, tutkia hänen reppunsa ja kysellä hänen hyviä syitään ja vieläpä kysellä niiden hyvyyttä." [Nollatoleranssi: näkemyksiä]

 

 

Näin hienoa jälkeä tulee jos vartijat ja puhdistusautot saadaan pidettyä kaukana harmaista pinnoista. Graffiti, julisteet ja tarrat koetaan kuitenkin äärimmäisen uhkaaviksi, vai miltä nämä haastattelut kuulostavat:

 

Me käveltiin frendin kanssa yöllä radanvarren viereistä kävelykatua pois kaupungista päin. Yhtäkkiä siviilipukuiset tyypit hyökkäs pusikosta meidän päälle pamput kädessä, frendi jäi siihen heti kiinni.

Mä lähin säikähtäneenä juoksee, mut sain kaljupäiseltä äijältä pampusta niin kovaa, et mä tipahin siihe paikkaan.

Ne FPS-vartijat hehkutti ensin kiinniotettuaan ja pamputettuaan meitä, että nyt saatiinki taas se 100 EUR "tappopalkkio", joka on kuulemma jokaisesta kiinniotetusta saatu bonari. Niil tuntu olevan selvä ohjeistus, et heti vaan pampusta ja kovat otteet.

 

Meitä oli varjostettu Kalliossa, FPS-vartijat tuli yhtäkkiä takaapäin ja huus "FPS" ja kaato meidät maahan kovin ottein. Sitten vasta myöhemmin poliisit tuli paikalle ja vartijat lähti. Mulle tuli aivotärähdys siitä maahan kaatumisesta ja mä oksentelin putkassa. Oikeudessa tää FPS-vartija todisti täysin ylimitoitetusti tapahtuneen maalauksen koon.

Ei ne vartijat estä mitään rikosta, vaan ne oottaa, että näkee mahdollisimman paljon ja lopulta sitten sama lafka pääsee putsaamaan enemmän ja liikeyrityksen voittokertymät kasvaa. Kyseessä on puhtaasti bisneksen teko eikä mikään ongelman ehkäisy.

 

Tapahtumassa Stop Töhryille -kampanjaa kiivaasti vastustanut Paavo Arhinmäkikin taitaa olla sitä mieltä, että fuck FPS Security Oy. Kuulemani mukaan FPS:n otteita pitävät ylibrutaaleina jopa kilpailevien firmojen stevarit. Useiden viitteiden ja entisten FPS-vartijoiden mukaan firmalla on laittomia henkilötietorekistereitä, minkä lisäksi fepsit ovat kuuluisia herkistä kaasuliipaisimistaan ja muusta väkivallasta.

Muutama esimerkki kaupungin nollatoleranssikampanjaan liittyvästä salamyhkäisestä kyklooppipolitiikasta:

• Stop töhryille -kampanja ei kutsunut nuorisotoimea
• Arhinmäki ja Helistö käännytettiin Finlandia-talolta, Sauri ihmettelee
• Stop töhryille -kampanjasta vaaditaan puolueetonta tutkimusta, josta sitaatti:

 

Rikoksentorjuntaneuvos Hannu Takalaa Stop töhryille -kampanjan tilastointitavat eivät vakuuta. Takalan vetämä neuvosto on hallituksen nimittämä asiantuntijaelin, joka toimii oikeusministeriön yhteydessä.

"On itsestään selvää, että kaupunkikuva on siistiytynyt Helsingissä selvästi", hän sanoo.

Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan kerro mitään siitä, maalataanko tageja ja graffiteja nykyään entistä vähemmän.

Sen sijaan se kertoo, että kaupunkia puhdistetaan tehokkaasti. Takalan mukaan osa puhdistetuista maalauksista on jopa kymmenen vuotta vanhoja.

"Olen esittänyt, että Helsingin tietokeskus tutkisi kunnolla projektin merkityksen. Kaupungilla on kuitenkin jostain syystä sellainen tilanne, että objektiivista tietoa vaikutuksista ei haluta."

Takala on huolissaan myös niistä kiinni jääneistä maalareista, joiden niskaan puhdistuskulut kaatuvat. Velkataakka saattaa koitua kohtalokkaaksi lopun elämän kannalta.

 

 

Ei ihme että tekisi mieli räjäyttää koko nollatole. Tai että huumorintaju ei aina kestä:

 

 

Raivonpurkaukset väkivaltaista kaupunkihygieniaa vastaan jatkuvat varmasti yhtä kauan kuin nollatoleranssipolitiikka

 

 

"En ihan ymmärrä…" Mielenosoitus lähtee liikkeelle

 

 

 

 

Jotkut heittelivät poliiseja banaaninkuorilla, maalisäiliöillä, pulloilla, kivillä, ketsupilla ja mehutölkeillä. Yhden poliisin kerrottiin loukkantuneen. Lisäksi poliisiautoja koristeltiin eriväristen maalien ja lasinsirujen lisäksi tarroilla ja ruoka-aineilla. Vaikka olisi meiningistä mitä mieltä tahansa, niin tuskin tällainen viha virkavaltaa vastaan syntyy ihan tyhjästä.

Poliisi otti kulkueesta kiinni ainakin 27 ihmistä, joista moni ei selvästi ollut tehnyt yhtään mitään. Kallion jälkeen poliisit tönivät marssijoita ja kaatoivat ihmisiä maahan nähtävästi kostonhimonsa vuoksi. Kulkueen lopussa poliisit myös repivät ihmisiltä kameroita ja paiskasivat ainakin yhden kameran kappaleiksi katuun.

 

 

Lelupistooli aiheuttaa hämminkiä

 

 

Rakennusviraston harrastama taidekritiikki ei miellytä

 

 

Matka Sörnäisiin kestää

 

 

Piritorilla Jontti ja Shaka heittivät keikkaa, ja kaupunki tarjosi diskovalot

 

Kuvan jälkeen mellakkapoliisit tulivat takaapäin ja tönivät kulkueen sivussa käveleviä ihmisiä nurin sukupuolesta tai asennosta riippumatta. Tämä hedelmä ei varmaan ollut ihan ainoa yllätyshyökkäyksessä naarmuuntunut.

Mielenosoitus hajaantui lopulta neljän tunnin jälkeen Hakaniemen torilla.

 

HS mielenosoituksesta | Nelosen videoita | YouTube

 

 

 

 Ne aloittaa nykyään niin nuorina… Kun taas nollatole on sairas vanhus. Eiköhän olisi jo aika saattaa se haudan lepoon?

 Jyväskylän keskustaa vartioivat ovelasti naamioidut valvontakamerat, joista poliisi ja kapitalistit katselevat tyytyväisinä shoppailevia alamaisiaan. Ryppään vieressä on sininen pylväs, jonka kärjessä on fasistisen näköinen kaiutin. Siitä kylän vanhin voi antaa päiväkäskynsä, jonka mukaan kyläläiset joka päivä sitovat pylvääseen eniten hipin näköisen asukkaan ja teurastavat tämän.

 

 

Foorumin sisäänkäynti Jyväskylässä - kukapa siinä haluaisi "ilmoittaa".

 

 

Edes kärpänen ei selviä hengissä Jyväskylän tukahduttavasta keskustalaisilmastosta.

 

 

Jyväskylän ainoa graffiti. Se on suosittu nähtävyys entisestä maalaiskunnasta tulevien isäntien keskuudessa.

 

Ja kuitenkin - meidän on myönnettävä, ettei kaupunki ole aivan toivoton tapaus.

 

 

En tiedä mitä tämä on, mutta vaikuttaa lupaavalta.

 

Lähiöissä opetellaan marxismin alkeita.

 

JCDecaux’lla on katumainonnan monopoli, jota pidetään yllä tälläkin omaehtoista kulttuuria vastustavalla propagandakampanjalla. "Sinä maksat. Sotkutonta päivää". - Sinä maksat mainonnan joka tapauksessa: hinnoissa, mielenterveydessä ja fasististen asenteiden aiheuttamissa vaurioissa.

 

 

Ainakin jotkut kieltäytyivät keskiviikkona 16.7 noudattamasta päiväkäskyä ja romuttivat turkisliikkeen julkisivun.

 

 Jyväskylän yössä on musta reikä

 Kansalaiszurnalismia Jyväskylässä

 

Viime viikonlopun Tuska esitti taas kerran paradoksin: miten niin negatiivinen tapahtuma voi olla niin positiivinen? Miten hevikulttuurin tiivistymä eli negaatio - Jumalan, kirkon, auringon, sateenkaaren, moraalin, deodorantin, popin ja mainstreamin kieltäminen - voi tuottaa myönteisen eron kesän kaikkiin muihin festareihin?

Tuskahan on kuuluisa siitä, että se on suurista festareista rauhallisin. Siellä ei pahemmin vedetä turpaan eikä raiskata. Tänä vuonna poliisille ei ilmoitettu yhtäkään järjestyshäiriötä. Pahinta taisi olla, kun näki viiden järkkärin kantavan ulos sammunutta paidatonta bläkmetallimiestä (jonka mustat hiukset laahasivat hiekassa).

Todistetusta myönteisyydestään huolimatta Tuskalla on negatiivista energiaa: se pelottaa ja aiheuttaa vastustusta kiihkokristityissä, city-kaneissa ja huolestuneissa kaupunkilaisissa. Metallimusiikilla on edelleen ontologisen pahuuden aura.

Hetkinen: negatiivisuus… myönteisyys… Alkaa pahasti kuulostaa dialektiikalta. Mutta voidaanko Tuska sulloa näin helposti negatiivisen dialektiikan rautapaitaan?

Tutkitaan ensin "negatiivista" ja sitten "myönteistä" Tuskaa. Nämä laatusanat on ymmärrettävä filosofisiksi käsitteiksi, ei asenteita ilmaiseviksi sanoiksi.

 

 

Metrohousut ja rautaristi: edelliset assosioidaan perinteisesti maskuliinis-väkivaltaisiin alakulttuureihin, kuten skineihin. Rautaristi, Eisernes Kreuz, taas oli Preussin ja Saksan armeijan kunniamerkki, joka periytyi ritarikunnalta. Viimeiset rautaristit myönsi Hitler: toisen maailmansodan jälkeen merkki lakkautettiin.

Väkivalta + saksalainen ritarihenki = negatiivisuutta

 Oikealla näkyy palava pentagrammi. Koska kyseessä on mahdollisimman monimielinen yleismaaginen ja pakanallinen symboli, se täytyy tulkita neutraaliksi, vaikka media ja uskonnonopettajat saattavatkin liittää sen "Saatanan palvontaan".

 

 

 Jumala on kuollut? What a news!

Väljähtänyt antikristillisyys = negatiivisuutta

 

 

Ovatko kummatkaan nyt enää niin äärimmäisiä? Metalli on valtavirtaa ja hevarit taviksia. 

Äärimmäisyyshakuisuus + identiteettipolitiikka = negatiivisuutta

 

 

Puhdasta nussivaa metallia?

Purismi = negatiivisuutta

 

Seuraavaksi arvioimme muutamia Tuskan positiivisia aspekteja.

 

Mustan blokin kokoontumisajot vai festariväkeä? (Molempia?)

Moneus + yhteisöllisyys = positiivisuutta

 

 

 Etana näyttää sarvensa Dimmulle: yleisön ja esiintyjän symbolit kohtaavat ja muodostavat yhteisen Tapahtuman.

Ekstaattinen dionysismi joka transgressoi egon rajat = positiivisuutta

 

 

 Moshpitti rokkaa ja kukkoilee.

Rituaalinen tasavertaisten fyysinen kilvoittelu + viinaa kokispullossa = positiivisuutta

 

No niin. Kaikki haluavat vastauksen kysymykseen: "Mitä tapahtuu, kun negatiivuus ja positiivisuus lasketaan yhteen? Mikä on saldo? Kumpi voittaa, hyvä vai paha? Et kai sä vaan jää neutraaliks?"

Kysymyksellä ei ole merkitystä. Olennaista sen sijaan on ihmetellä, miten ilmiselvästä negatiivisuudesta ikinä päästään positiivisuuteen. Miten on mahdollista, että negatiivinen, kieltävä ja tuhoava myöntää ja tuottaa positiivisuutta?

Vastaus on kuin onkin negatiivisessa dialektiikassa(!), joka ei kuitenkaan jää jumiin teesin ja antiteesin väliin, vaan tuottaa positiivisen eron, jolla ei ole tasan mitään tekemistä lattean synteesin kanssa.

Kyse on siitä, että hyvät festarit voivat toteutua vain negatiivisesti, kiellon kautta.

Yleensä festarit yrittävät tavoittaa "hyvän festariuden" suoraan. Ne julistavat positiivisuutta: meillä on paras meininki, Ilosaari, jee, bileet. Jo Tuskan nimi kuitenkin osoittaa, että kyse on negatiivisuudesta. Kun lisäksi kaikki kävijät pukeutuvat mustaan ja näyttävät muutenkin kirkonpolttajilta samalla kun bändit vetävät kissantappometallia, on selvää, ettei Tuska ole mikään myönteinen juttu.

Juuri tämä negatiivisuus vapauttaa Tuskan kävijät bilettämään myönteisesti, mistä syntyy aito positiivisuus. Ilon ja juhlan kieltäminen tuskan, pimeyden ja vihan symboliikalla turvaa ilon, juhlan ja vapauden festareilla.

 

Vaikka olen sättinyt dialektiikkaa ja väittänyt sitä laimean kriittiseksi, Tuskan kohdella todellisuus näyttää tekevän poikkeuksen ja osoittautuvan itsessään dialektiseksi. Juuri kun sitä luulee keksineensä hyvän teoreettisen pointin, todellisuus tekee intervention ja sotkee taas kaiken… Niinhän?

Ei. Tuska vahvistaa pointtini: juuri dialektiikan epädialektinen vastakohta eli eron ontologiaan perustuva kompleksisuusteoria on oikeassa. Koska jos todellisuus olisi vain dialektinen tai vain jälkistrukturalistinen, todellisuus ei olisi kovin kompleksinen, vaan… dialektinen tai jälkistrukturalistinen.

Perverssisti poikkeaminen kompleksisuusteoriasta juuri vahvistaa teorian: todellisuus tosiaan on kompleksinen. Niin kompleksinen, että dialektiikallekin on tilaa. (Tätä merkitsee hokema "poikkeus vahvistaa säännön".)

Dialektikko voisi väittää vastaan esittämällä, että ylläoleva on itsessään dialektinen pointti ja siten performatiivisessa ristiriidassa itsensä kanssa. Mutta kompleksisuusteoria nokittaa aina metatasolla, joka jatkuu äärettömästi: aivan, asia on juuri niin, mutta vain kompleksisuusteoria selittää, miksi ja miten asia on juuri niin…

 

Jos Tuskaa haluaa käsitellä kansan kielellä, niin Kalle Sepän juuri Megafonissa intrudusoima compound on käyttökelpoinen työkalu.

 

Geopolitiikan paluu on tuonut mukanaan myös uuden käsitteen, joka on huomattavasti tärkeämpi kuin "raja-alue": "compound". "Compound" on suljettu - ja suojattu alue, joka poissulkee ympäröivän maa-alueen ja joka ei edes tavoittele sen pysyvää kontrollointia. Nopeita pyrähdyksiä panssaroiduilla maastureilla. Ympäröivän alueen teknologista kontrollia ilmasta käsin. Compound - uudessa arkipäivän geopolitiikassa - on yksityistetty ja suojattu alue, jossa yhteisö voi elää turvallisesti. "Compound" - vihreä hallintoalue Bagdadissa tai vihreä asuinalue Santa Monicassa - liittyy turvallisuuteen ja poikkeustilaan, juuri yhtä läheisesti kuin piikkilanka ja friisiläiset hevoset. Uuden ajan geopolitiikassa tilan laajuudella ei ole merkitystä. "Compound" eräänlaisena roomalaisten vartiotornina imperiumin reunamilla, ilman kuitenkaan imperiumin maa-aluetta. Etäispesäkkeitä. Mahdollisuus väreillä ympäröivälle alueelle vallan mahtia ilman tosiasiallista alueen telluurista kontrollia.

… uusi kumouksellisen geopolitiikan kesä? Ei rakentaakseen tuotannollisia tiloja prekariaatille, vaan rakentaakseen uuden poliittisen nomoksen. Suojaa ja kansalaisuutta. Compoundeja ja Green Zoneja. Viholliselta vapautettuja "etnisesti" puhtaita alueita, jos tässä yhteydessä sana "etninen" halutaan ironisesti ymmärtää juuri etnisyyden vastakohtana.

… politiikka on muuta kuin demokratian piirileikkiä. Politiikka on vihollisen tuhoamista ja ystävien suojelua. Oman alueen koskemattomuutta.

 

Viikonloppuna syntyi kaksi outoa compoundia: mustanpinkin blokin demo Pride-kulkueessa ja Tuskan negaation kautta syntyvä yhteisö. Dramaattinen loppukysymys kuuluu: mitä eroa näillä compoundeilla oikeastaan on? Sillä Tuskan teemaväri 2008 oli pinkki ja väki oli mustempana kuin missään black blocissa, minkä lisäksi molemmat tapahtumat toivat maailmaan yhtä aikaa iloa ja eroa - onko niidenkään välillä lopulta mitään eroa?

 

Epilogi

Compoundien ulkopuolella vallitsee villin kapitalismin raaka sisällissota vartijoiden ja väen välillä.

 

 

 Kuva on ilmeisesti Tuskan aikana otettu (Mr. Qva)