Vallankumouksen hedelmiä

Vallankumouksen hedelmiä: yleensä mätiä tai raakoja.

 

Alkupaloja spektaakkelista

Suomalainen demokratia romahti banaanivaltiotasolle

Näin varoittaa oikeusministeri Tuija Brax (vihr). Alle puolet suomalaisista pitää demokratiassa elämistä erittäin tärkeänä. Nuorten usko omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa on Euroopan huonointa. Äänestysaktiivisuus on laskenut kaksi vuosikymmentä.

Braxin mukaan Suomessa ollaan sokeita sille, että esimerkiksi noin viidennes nuorista on vaarassa elää osattoman elämän … Oikeusministerin mukaan länsimaista ei löydy esimerkkiä vastaavasta kriisistä, jossa kypsä hyvinvointivaltio alkaa rapistua ja usko kansanvaltaan natista.

Suomen tilanteessa on hänestä samoja piirteitä kuin latinalaisen Amerikan talouskriiseissä 1900-luvun alkupuolella.

Yhtäläisyyksiä on myös nykypäivän Yhdysvaltoihin, jossa poliittinen osallistuminen laskee ja tuloerot kasvavat.

Camoon, tämä on Suomi - me voidaan hoitaa tämä, eihän me tätä haluta, Brax lisää.

CCC(P):n seksistinen mainoskampanja sai palautetta
Jostain vaikeasti käsitettävästä syystä cc-mainoksia ei juuri ole revitty tai sotkettu.

Taloussanomat julkaisi pienen konsulttisanaston

Chicagon kouluampujan motiivi on mysteeri

Ampujalla ei ollut aikaisempaa rikosrekisteriä ja aseet hän osti vain viikkoa ennen veritekoa. Hän ei ilmeisesti myöskään jättänyt jälkeensä minkäänlaista viestiä.

Media on "hämmentynyt", kuten poliisi sanoi olevansa Tanskan mellakoiden yhteydessä: se ei tiedä, miten lähestyä yhteiskunnan sisäistä väkivaltaa, ksenofobista terroria ja äkillistä tappamista. Media ei yleensä kiinnitä huomiota edes "oman" yhteiskuntansa virallisiin väkivaltakoneistoihin, poliisiin ja armeijaan. Jos tätä ei tehdä, miten satunnainen tai yhtäkkinen väkivalta voitaisiin kohdata?

Lisäksi media tarkastelee aina vain yksilöä. "Motiivi …" Kollektiivisen väkivallan synty ja väkivallan rakenteelliset syyt jäävät mysteereiksi.

Liberalismi ja valistus katsoivat, että olemme menossa kohti väkivallatonta aikaa. Kuitenkin olemme yhä uudelleen heränneet entistä väkivaltaisempaan painajaiseen, eikä historia tässä mielessä suostu loppumaan.

 

Aktioita ja passioita

Helmikuussa esimerkiksi …

• vallattiin kaksi taloa (kts. Valtamedian katsaus)
• samalla 2000-luvun pitkäaikaisin talonvaltaus Lauttasaaressa päättyi
• syntyi spontaania ja organisoitua liikehdintää poliisin nettisensuuria vastaan, ja tämäkin blogi julkaisi poliisin sensuurilistan
• kampanja vapaan Helsingin puolesta lähti kehittymään teemoinaan asuntopolitiikka,  joukkoliikenne, stop töhryille -hygienia ja sosiaalikeskukset
• Turussa asfaltti-intiaanit tyhjensivät renkaita parista autosta
• Kööpenhaminassa mellakoitiin poliisin mielivaltaa vastaan, mikä tuotti tuloksia
• Ateenassa anarkistit vastustivat ja poliisit suojelivat uusnatsien marssia
• luotiin uusi autonominen uusmediaprojekti Valtamedia.net, jossa julkaistiin heti asiallisia juttuja:
• Zapatistit haistavat sodan merkit
• "Ihan ikkunani alla" (G8 @ Genova 2001)
• Mielenosoitusten rajoittamisen keinoja: paikan rajaaminen
• Takku listasi lisää helmi-tammikuun sosiaalista sodankäyntiä

Vuonna 2003 toimintansa lopettaneen Vaikuttavan tietotoimiston jälkeen Suomessa mediakriittistä tiedottamista on hoitanut lähinnä Takku. Nyt perustettu Valtamedia tähtää laajempaan lukijakuntaan ja avoimempaan toimituskollektiiviin, eikä lähtökohtia ole rajattu ekoanarkismiin. Tapahtuu viimeinkin: aktivistit löytävät työnjaon.

 

Immateriaalioikeudet
 
Nettisensuurista uhkaa tulla miljoonien lisälasku

Keskusrikospoliisi ilmoittaa voivansa siirtyä lapsipornon sensuurilistoissa niin sanottuun täsmäsuodatukseen, jossa nimipalvelimiin perustuvan domain-osoitteiden estämisen sijaan voitaisiin suodattaa yksittäisiä web-osoitteita. Web-suodatuksia rakentanut asiantuntija arvioi, että tästä koituu jopa miljoonien eurojen lisälasku operaattoreille ja lopulta kuluttajien maksettavaksi.

Samanlainen järjestelmä on käytössä Saudi-Arabiassa ja Kiinassa. Monien blogaajien tavoin liityin itsekin vastalauseeksi Effi ry:hyn. Näytteitä viime viikkojen protestitulvasta:

• Effin blogista: KRP ja Lindén: Uhrataan rehellinen mies
• Effiin tulvii uusia jäseniä - demokratia vaarassa?
• Sensuuri osuu sivullisiin
• Poliisi varoittaa kopioimasta Nikin sivuja
• JJ Kasvi: Vihreetöntä politiikkaa
  

Tarkastajat suomivat tietoyhteiskuntaa

Kuluttajaa ei kuulla tekijänoikeuksista

Norjan poliisi iski antipiraatteja vastaan

Piratismidebatti levisi jo Helsingin Sanomiinkin

Suomeen perustetaan Piraattipuolue

 

Taloudesta kontrolliin 

"Tulevaisuus on ilmainen", ainakin netissä: Taloussanomat ja Wired/Piraattiliitto:

Ilmaistalouden nousun syynä on internetiä pyörittävän teknologian halventuminen. Samalla tavalla kuin prosessoritehon hinta Mooren lain mukaisesti puolittuu joka 18. kuukausi, tietoliikenteen ja tiedon varastoinnin hinta laskee vieläkin nopeammin. Tämä ajaa online-bisneksen kustannuksia jatkuvasti kohti nollaa. Teknologiaan sijoitetuilla rahoilla pystyy koko ajan tekemään yhä enemmän ja palvelemaan yhä suurempaa ihmisjoukkoa.

Olemme siirtymässä niukkuuden taloustieteestä ylitsepursuavan runsauden immaterialismiin … mutta isoveli valvoo yhä hanakammin, minkä vuoksi elämme kohta akvaariossa:

Ubiikki teknologia eli ”kaikkialla läsnäoleva äly” voi johtaa tulevaisuudessa vaikkapa siihen, että älykäs vessanpönttö analysoi tuotoksemme, tekee diagnoosin ja tilaa tarvittaessa ambulanssin. Tai pesukone säätää itse itsensä pyykin laadun ja likaisuuden mukaan.

Aivan lähiaikoina [Helsingin poliisin] kameroiden määrä aiotaan kuitenkin kaksinkertaistaa. Lopullisena tavoitteena on jopa sata valvontakameraa.

Ja koska vallankumousta ei ole vieläkään tehty, työntekijöiltä vaaditaan yhä vain enemmän ja työnostajat puuttuvat yhä enemmän alaistensa paheisiin.

Tupakointi, juhlinta, nettiriippuvuus ovat nyt työnantajien tarkkailulistalla. Työntekijän valvonta ja rajoittaminen kasvaa vääjäämättä.

Lopuksi. Reaalinen lämpenee: Kuluva talvi on ollut Suomen mittaushistorian lämpimin

Kontrolliyhteiskunta toimii: lyhyen ajan sisällä valtaajat on häädetty kahdesta talosta, Romanian romanien siltarumpuleiri on tyhjennetty ja KRP on alkanut kokoomusministerin mandaatilla pystyttää sähköisiä mustia aukkoa: epämääräisin perustein sensuroituja nettisivuja, joihin linkittäminen saattaa imaista linkittäjän itsensä sensuurilistalle - jos linkittäjä on aktivisti, poliisi sensuroi; jos linkittäjä on Hesari, poliisi ei sensuroi.

Mainitut kontrollitoimet on kaikki tehty turvallisuuden nimissä.^[*] Turvallisuusyhteiskunnassa kaupunkitilaan ei saa ilmestyä graffiteja tai sähkökaappeihin julisteita, koska ne ovat merkkejä ympäristön turvattomuudesta, samoin kuin spurgujen ja anarkistien oleskelu kauppakeskuksessa.

Vastaavasti muut huumeet kuin etanoli, kofeiini ja nikotiini kielletään "ihmisten oman turvallisuuden" vuoksi, ja mielenosoitus  voidaan saartaa mellakkapoliisin, Jouha-joukkojen ja tarkka-ampujan voimin ennen kuin mitään on tapahtunut, jotta turvallisuus olisi varmasti taattu.

Ja niin edelleen, kunnes kaikki yhteiskunnalliset virrat ovat kontrolloitavissa sopivan joustavasti ja tulosvastuullisesti. Parhaimmassa tapauksessa kontrolli voidaan suorittaa aina etukäteen: pysäytetään ja tutkitaan vääränlaiset ihmiset kaiken varalta, estetään pääsy hankalille nettisivuille, siivilöidään epäsosiaalinen aines esiin jo koulussa, manipuloidaan fiiliksiä, odotuksia ja itsekuria kontrolliin sopivaksi …

 

Turvallisuus ei ole turvallista 

Turvallisuus tarkoittaa, että jokin instituutio määrittelee ihmisten tarpeet ylhäältä päin ja soveltaa sitten määritelmiään väkivallalla uhaten. Näin toimii sossu, näin toimivat Stop töhryille -kampanja, työmarkkinat ja koko liberaali demokratia.

Turvallisuus-paradigman ongelma - kurjuuden lisääntymisen ja ihmisten omanarvontunnon tappamisen lisäksi - on sen rekyyli. Kontrolli, häädöt ja sensurointi eivät tietenkään voi johtaa turvallisuuteen, vaan ne  tukahduttamisen ohessa nostavat vastaväkivallan aaltoja ja synnyttävät lisää kapinoita. Nettisensuuri kierretään ja levitetään maailmanlaajuiseksi uutiseksi, joka tekee Suomen (ja Hollannin) valtion naurunalaiseksi, kaupunkitilan hygieniaa vastustetaan Reclaim the City -kulkueilla ja kadunvaltauksilla, taloja vallataan lisää,  vaatekaapeissa kasvatetaan kannabista ja Helsingissä perustetaan liikkeitä vapaan kaupungin puolesta.

Intensiivisimmillään reaktiot kapitalistiseen hygieniaan ovat Ranskan (’68, ‘05, ‘06) ja Tanskan luokkaa.

"Kun kuultiin että vanhaa miestä on hakattu, alko porukka soitella toisilleen ja kokoontua Folkets Parkiin. Siellä revittiin katukiviä maasta ja puhuttiin että nyt hyökätään kyttiä vastaan. Pian sytty ensimmäinen roihu, ikkunoita hajotettiin ja kohta olikin ensimmäiset kyttämaijat Stengadella ja Baggesensgadella. Me ei haluttu että kytät ahdistelee tavallisia ihmisiä miten haluaa, joten päätettiin hyökätä niitä vastaan. Haluttiin että kytät lopettaa. Meitä oli noin 20-35 nuorta jotka hyökkäs. Kytät heitti kyynelkaasua ja päätettiin perääntyä Blågårds Pladsille. Siellä jotkut hajotti kirjaston ikkunoita, mutta ne ei ollu täkäläisiä. Me ei oltais tehty niin, koska me asutaan täällä."

 

Koska 2000-luvun alku tapahtui toisessa maailmassa, sosiologian ja aktivismin ajankohtaiset manifestit, puheenvuorot ja tutkimukset jäivät tuolloin lukematta. Viime aikoina olen filosofian ja viime vuoden talonvaltaussyklin suuntaamana palannut vuosien 1999-2003 tapahtumiin, käynyt läpi artikkeleita ja lukenut uudelleen klassikoita David Kortenista Kleiniin ja Hardtiin & Negriin.

Aktivismitutkimuksessa puhutaan yhteiskunnallisista liikkeistä nousevina ja laskevina "aaltoina". Liikkeillä on aallonpohjia ja vaahtopäisiä huippuja, niiden aallot hyökyvät rakenteiden yli tai sitten taittuvat lakipisteessään. Arto Lindholm selvittää asiaa väitöskirjassaan Maailman parantajat: globalisaatiokriittinen liike Suomessa (2005, tiivistelmä):

Aallon käsitteeseen sisältyy myös ajatus siitä, että protestijakso itää ja kytee pitkäänkin julkisuudelta piilossa ennen puhkeamistaan kiihtyväksi protestiaalloksi. [… Aaltojen välisen] latenssivaiheen aikana protestiliike pyrkii uudistamaan yhteiskuntaa kulttuurisesti muun muassa vaihtoehtoisten elämäntapavalintojen avulla. […] Liikettä ylläpitävään vuorovaikutukseen riittää pieni joukko aktivisteja, koska heidän keskinäiset tunnesiteensä sekä ystävyys- ja rakkaussuhteensa ovat usein vahvoja.

Protestiaallot saattavat saada alkunsa pienistä ja näkymättömistä verkostoista. Yksittäiseltä ja sattumanvaraiselta vaikuttava tapaus voi käynnistää kiihtyvän joukkoliikehdinnän. […]

Aallon kielikuva pitää kuitenkin sisällään myös ajatuksen siitä, että aktiivisuuden määrä ei kasva ikuisesti. Hulluuden hetkiä seuraa aina myös krapula ja aktiivisuuden väheneminen, hiukan samaan tapaan kuin talouden nousu- ja laskusuhdanteet seuraavat toisiaan. Aallon kuihtuminen johtuu siitä, että voimakkaan kasvun vaiheelle tyypillinen emotionaalinen lataus on liian kuluttavaa, jotta se kantaisi kovin pitkään. Kiihtyvä protestiaalto voi kuitenkin joissakin olosuhteissa johtaa suoranaiseen vallankumoukseen, jolloin aalto nielaisee koko yhteiskunnan eikä päinvastoin.

[s. 34-35.]

Pelottava luonnonvoimainen tsunami uhkaa järjestäytynyttä yhteiskuntaamme ulkopuolelta. Kaikki keinot ovat sallittuja … Aalloista puhuminen epäpolitisoi yhteiskunnallista liikehdintää, mutta väki käyttää käsitettä nykyään itsekin, joten menköön.

Suomalaisen aktivismin lähihistorian Lindholm jakaa viiteen aaltoon:

1. opiskelijaprotestit 1968-1974
2. Koijärvi 1979-1981
3. metsäsodat 1987-1989
4. eläinoikeusprotestit 1993-1997
5. globalisaatiokritiikki 1999-2001

Väitöskirja julkaistiin vuonna 2005, jonka jälkeen on ollut kaksi uutta lainetta tai sykliä: prekariaattiaktivismi 2003-2006 ja edelleen jatkuva talonvaltaustrendi 2007-. Tämä kaikki on tietysti vain haltuunottavaa ja jälkikäteen tulevaa luokittelua.

Kiivetkäämme nyt takaperin viidennen aallon huipulle.

 

Lindholmia mukaillen vuoden 2001 voisi nimetä jälkiteollisen globalisoituneen maailman hulluksi vuodeksi, jos 1968 oli sellainen teolliselle ja kolonialistiselle maailmalle. 1990-luvun tapahtumat ja 2000-luvun alun taistelut tiivistyvät vuosiin 1999 (Seattle) - 2001 (Göteborg ja Genova). Ajanjakso kasvatti monta vallankumouksellista hedelmää. Vaikka on vielä liian aikaista muuten verrata ‘01:ta ja ‘68:aa, ‘01 ansaitsee omat tutkijansa ja tapahtumalogiikan paljastajansa, ja eräs sellainen on jo ilmaantunut: Maurizio Lazzaraton Kapitalismin vallankumoukset on hc-filosofinen analyysi luokkataistelun uuden syklin alusta.

Kun ulkopuolinen tutkija ilmestyy paikalle, liike on tietenkin jo pysäytetty ja paketoitu. Lindholmin paketista on hyvä aloittaa. Se on sympaattisen pubiturisijan näkökulmasta kirjoitettu, asiajournalistisesti painottunut kuvaus suomalaisen aktivismin tapahtumista vuosituhannen vaihteessa. Teksti on niin common senseä, että väitöskirjoja lukematonkin ymmärtää mitä setä haluaa kertoa. Ja mainio kertomus se onkin antamaan esiymmärrystä siitä, mistä tapahtumissa oli kyse. Kaapikaamme ja referoikaamme.

 

Arto Lindholm (2005): Maailman parantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa.
Helsinki: Gaudeamus. 

 

Se, mistä globalisaatiokritiikki on kotoisin 

Globalisaatioaktivismin liikkeen leimauttivat täystuleen WTO-mielenosoitukset 1999 (LOTR-versio youtubessa). Liikkeen siemenet olivat levinneet ympäri maailman. Tarvitsi räjäyttää vain yksi panos, ja seuraukset tulivat ilmi globaaleina sarjoina. Seattle ei tosin vaikutelmasta huolimatta ollut spontaani tapahtuma, vaan edellytti koko 90-luvun kestäneitä valmisteluita.

Seattle ei muuten ollut "väkivallaton", toisin kuin Lindholm väittää - jos pysytään Lindholmin tavassa käyttää termiä. Pahamaineisen Seattlesta teki juuri musta blokki, joka tuhosi kaupungin Niketownin ja antoi 60 minutes -ohjelmalle kuuluisia kuvia rikotuista ikkunoista ja tuhotuista mäkkäreistä ja starbuck’seista. Tuskin tapahtumaa muuten kutsuttaisiin "taisteluksi". Sitä paitsi (omaisuuteen kohdistuva) väkivalta saattoi olla hyvin tärkeää tapahtuman onnistumisen kannalta: ilman sen antamaa affektiivista energiaa liike ei ehkä olisi murtautunut yleiseen tietoisuuteen yhtä järkyttävällä voimalla.

  

 

Lindholm ei mainitse, että Seattle oli vain osa globaalin oikeudenmukaisuuden kampanjaa, jossa oli aikaisemmin tapahtunut yhteenottoja mm. Saksassa 1988 (IMF ja Maailmanpankki), Indonesiassa 1998 (nälänhätä) ja Boliviassa usean vuoden aikana ("vesisodat"). Muutenkin Maailman parantajat käsittelee aktivismia hieman epähistoriallisena ilmiösarjana. Mikään historiallinen sosiologi tai genealogi Lindholm ei ole.

Muita vaikuttavia tapahtumia Lindholmin mukaan olivat:

1. Zapatista-kapina Meksikossa NAFTA-sopimuksen allekirjoittamispäivästä 1.1.1994 alkaen. Kapina ei ollut vallankumous tai kaappausyritys, vaan aseellista vastarintaa ylikansallista yhtiöuhkaa vastaan. Sen sotasaavutukset olivat vähäisiä, mutta mediavoitot suurempia (zapatistien romantisointia harrastettiin myös Suomessa, Lindholm kertoo, ja Voiman 2/2008 zapatistiartikkelissa on epäsuora viittaus tähän). Zapatistat toimivat edelleen ja elävät jälleen kerran Meksikon hallituksen puolisotilaallisten joukkojen painostuksen ja väkivallan alla.

2. Ken Saro-Wiwan ja kahdeksan muun hirttäminen Nigeriassa marraskuussa 1995. Tästä sai alkunsa Mosop-liike ja globaali Shell-kritiikki ja -boikotti. Ogoniaktivisti Saro-Wiva hirtettiin perättömien murhasyytteiden vuoksi, Shellin tuella. Muistan, kuinka monet nuoret vallankumouksen hedelmät kohisivat Saro-Wivasta bileissä vielä 2002, kun g-aktivismin aalto oli Lindholmin mukaan jo taittunut.

3. MAI-sopimuksen kaataminen 1998.  Sopimus olisi vaatinut kohtelemaan sisäisiä ja ulkoisia investointeja samanarvoisina, mistä olisi ollut hyötyä vain ylikansallisille. Aktivistit vuosivat salassa valmistellun sopimuksen nettiin, mistä seurasi paisuva julkinen kritiikki ja sopimuksen kaatuminen.

4. Praha 26.9.2000: mielenosoituksia ja mellakoita. Kaupunki oli ennen tapahtumaa muutettu sotilaalliseksi linnakkeeksi.

 

Globalisaatiokeskustelu suomalaisessa aktivistiskenessä alkoi 1997 Muutoksen keväässä. Maan ystävät ja Ylikansalliset kuriin perustettiin 1996, samoin Kuokkavierasjuhlat, jotka jatkuivat vuoteen 2003 asti (kuuluisa taksitapaus sattui hulluna vuotena 2001) ja joita yritettiin epäonnistuneesti elvyttää 2006. Muodollisten järjestöjen puolelta Attac perustettiin Ranskassa 1998 ja Suomessa 2001.

Kolme tärkeää taustakirjaa suomalaisille aktivisteille olivat Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa, Kleinin NoLogo ja Hardtin & Negrin Imperiumi. Aikaisemmin Peter Singerin Oikeutta eläimille antoi nimen eläinoikeusaktivismille, Thomas Wallgren ja Olli Tammilehto tekivät pohjatyötä Suomessa ja Ville Lähteellä oli paljon epävirallista vaikutusvaltaa kentän sisällä. Näihin kaikkiin täytyy palata myöhemmin toisaalla.

Alkuvuosina aktivistikenttä oli epämuodollinen, ja toiminta kanavoitui järjestöjen ohi. Vuosina 1995-1997 eläinoikeusaktivismi oli huipussaan. Sen aalto taittui ‘97 Orimattilan tapaukseen, jossa pakenevia aktivisteja suolattiin haulikolla. Viimeistään vuodesta 1999 globalisaatiosta tuli kritiikin pääaihe. Aktivismi ja kriittinen yhteiskuntatutkimus kulkivat yhtä jalkaa (ja kulkevat edelleen). Alun rihmastollinen anarkismi kuitenkin muuttui Lindholmin mukaan nopeasti ammattimaiseksi järjestö- ja lobbaustoiminnaksi.

Se, miten g-kritiikki tapahtui

Yleisimpiin vaikutustapoihin kuuluivat mielenosoitukset ja aktiot, poliittinen opetus, seminaarit ja lukupiirit, omilla elämäntavoilla vaikuttaminen ja kolmannen sektorin omaehtoisen toiminnan kehittäminen. Lisäksi sähköinen aktivismi nousi tärkeäksi jo Seattlen valmisteluissa.

Seattlesta levisivät aktivistien käyttämät suoran toiminnan taktiikat: kopiointi, parodia, varjotapahtumat ja karnevalismi, solumainen organisoituminen, rihmastojen ja läheisryhmien muodostaminen ja jakautuminen erivärisiin blokkeihin. Vihreä blokki harrasti laillista toimintaa (myöhemmin siitä syntyi pinkki bileblokki). Keltainen/oranssi blokki oli valmis väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen, ja punainen blokki harrasti suoria yhteenottoja poliisin kanssa. Musta blokki sovelsi kaupunkisissitaktiikoita ja avointa suuryritysten ja julkisen omaisuuden tuhoamista (toisinaan syntyi oikeasti väkivaltaisia mellakoita).

 

Ei sillä, että poliisit olisivat välittäneet värikoodeista, tai aktivistien turvallisuudesta muutenkaan. Mieleen tulevat jenkkipoliisit, jotka Seattlessa tarttuivat istuvia mielenosoittajia tukasta, taivuttivat pään taakse ja suihkuttivat pippurikaasua silmiin. Molemminpuolisesta väkivallasta on tehty dokumentti. Se toimii hyvin, koska siinä ei ole kertojaa.

 

Valtio yritti nopeasti tukahduttaa ja sulauttaa uuden aktivismin aallon. Integroimalla radikaalit hallitukseen joko perinteisen puoluepolitiikan kautta tai asiantuntijarooleilla palkitsemalla valtio oli onnistunut pitämään suomalaisen aktivismin kilttinä 90-luvulle asti. Globalisaatioaktivismin suurimmalla hetkellä jopa SDP oli värväämässä anarkisteja aktivistien riveistä piristääkseen kuvaansa. No, sulauttaminen ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, mutta jotain se sai pysäytettyä (ks. Antti Rautiaisen kirjoitus broilerien renessanssista).

Aktivisteja vastustivat myös Defens (eräänlainen pro-globalisaatio-liike) ja nationalistit. Kummatkin olivat oikeistolaisia, jälkimmäiset kansallisvaltiota ja kansakuntaa romanttisesti ihannoivina ja edelliset  "universaalia vapautta" markkinaliberalismilla ajavina. Aktivismin kannalta kummastakaan suunnasta ei ole kuulunut juuri mitään, puoluepolitiikan ja virkamiehistön puolelta jatkuvasti kyllä.

Lindholmille Genova ‘01 on liikkeen vedenjakaja, josta hänelle jäivät mieleen lähinnä apeus, militaristinen tunnelma ja kuvottavat saastekerrokset. Katutaisteluiden aikana poliisi ja musta blokki hyökkäsivät vuorotellen: edelliset ampuivat kyynelkaasua ja jälkimmäiset tekivät dramaattisia sissi-iskuja roskisten ja autojen kimppuun. Suomalaiset mielenosoitukset näyttäytyvät Lindholmille tällaisiin spektaakkeleihin verrattuina väkinäisinä, rauhallisina ja laimeina (vapun 2006 EuroMayDay todisti, ettei näin aina ole).

Hyvänä yksityiskohtana Lindholmin aineistoanalyysista käy ilmi, että aktivistikentän sisälläkin kritiikki mielenosoituksia kohtaan tulee yleensä niiltä, jotka eivät ole osallistuneet demoihin tai aktioihin.

Lindholmin tapa hahmottaa järjestöjä

I. Katutason projektit
   - anarkistiryhmät (1, 2)
   - Street Party & Reclaim The Streets
   - Maan ystävät
   - Valtavirta (nykyään ydinvoima.net)
   - Ruokaa ei aseita
   - Antifa
II. Eläinaktivistit
   - Oikeutta eläimille
   - EVR
   - EVR-tukiryhmä
   - Vegaaniliitto
III. Punaiset
   - Attac
   - Sadankomitea
   - Rauhanpuolustajat
   - Pro Koskenkorva (?)
   - Sosialistiliitto
IV. Uudet anarkistit
   - Valkohaalarit
   - Ya Basta!
   - Musta blokki
V. Muodolliset & maltilliset
   - Luonto-Liitto
   - Animalia
   - WWF
   - Dodo, Kepa, jne.

 

Se, keitä g-aktivistit olivat

Lindholm näkee paljon vaivaa selvittääkseen aktivistien demografiaa ja "identiteettiä". Suomalainen aktivistikenttä ei nykyään koostu syrjäytyneistä tai "työväestöstä", vaan pääosin keskimäärin 22-27-vuotiaista hyvinkoulutetuista ja keskiluokkaisista kaupunkilaisista, jotka vieläpä saavat lisähyötyä aktivismistaan. Sen harrastaminen tuottaa Lindholmin mukaan henkisiä ja sosiaalisia etuja, opiskeluun ja työhön liittyviä taitoja ja kontakteja, ystäviä, mielekästä elämänsisältöä ja hauskuutta.

Aktivismi ei Suomessa levinnyt korkean inhimillisen pääoman luokasta vähemmän koulutetuille, tai sitten Lindholmin kyselyyn eivät vastanneet sellaiset. Miten (vulgaari)marxilainen luokkateoria selittäisi hyväosaisten gk-aktivistien kulttuuriradikalismin, Lindholm kysyy. Niinpä. Entäs, kun ei olla enää niin vulgaareja? Kirjassa ei masinoida Gramscia tai muita sofistikoituneempia vallankumousklassikoita.

Totuuden ja moniäänisyyden välinen ristiriita on kirjalta ihan hyvä filosofinen huomio. Yhtäällä aktivisteilla ei ole yhtä totuutta, vaan kriittistä, uusiutuvaa, moniäänistä jne. ajattelua. Toisaalta aktivistien missio on näyttää totuus tavalliselle kansalle. Tätä vastaan voi aina sanoa, että "totuus" tarkoittaa tietenkin juuri kriittistä, uusiutuvaa, moniäänistä jne. ajattelua. Toisin sanoen filosofiaa.

Aktivismin päämäärä on yhteiskunnan tuleminen käytännölliseksi filosofiaksi.

Yksi aktivistien ammattitaudeista onkin sama kuin filosofian opiskelijoilla: holistinen halvaantuminen. Kun kaikki liittyy kaikkeen, kaikki pitäisi ottaa huomion ja tehdä yhtä aikaa. Tästä seuraa epätoivoa, toimettomuutta ja pessimismiä.

 

Se, mitä uutta g-aktivismissa oli

Uuden työn keskeinen juttu, siirtymä fordistisesta valtiotaloudesta jälkiteolliseen markkinatalouteen ja kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan, näkyy globalisaatioaktivismissakin. 1900-luvun lopulla imperialismikritiikki vaihtui brändikritiikiksi, identiteettipolitiikka nousi esiin ainakin sosiologien mukaan, arkielämää politisoitiin ja liikkeistä tuli - ainakin sosiologien mukaan - myös minän rakentamisen ja toteuttamisen paikkoja.

Tärkein g-aktivismin uutuus oli antiautoritaarinen ja horisontaalinen organisoituminen. Läheisryhmien poikkikansalliset verkostot ovat kontrolloimattomia ja liukkaita vanhojen liikkeiden hierarkioihin verrattuna.

Toinen luomus oli affektiivinen mediapolitiikka, joka ratsasti huomiotalouden aallolla.

 

Se, mitä liike saavutti

"Edes reformeja saadakseen on vaadittava mahdottomia", oikeutti yksi aktivisti utopisminsa. Lindholmin arvion mukaan kapitalismin loppua ei ole näkyvissä: kapitalismi on jatkuvasti uusiutuva koneisto, mikä tekee siitä tien, joka on vain kuljettava loppuun. Tämä on lähes antioidipaalinen vastaus: kapitalismi täytyy pakottaa juoksemaan innovaatioiden perässä vetämällä paon viivoja. Tätähän prekariaatti.org on harrastanut.

Mitä konkreettisia hedelmiä vuosituhannen vaihteen liikehdinnästä syntyi? Lindholm luettelee: globalisaatiokritiikki levisi ulkoministeriin (Tuomioja mm. liittyi Attaciin) ja presidenttiin asti, mikä näkyi lausunnoissa ja vierailuissa. Entiset kauppatekniset asiat politisoitiin ja kytkettiin mm. ympäristöhaittoihin. Enää maailmankaupasta ei voinut puhua neutraaliutta teeskennellen. Ympäristö- ja sosiaalikysymys nostettiin uudestaan pöydälle. WTO suoritti pienen reformin, joka antoi kehitysmaille lupia tehdä halvempia kopioita patenttilääkkeistä. Yleiset puhetavat ja valtapolitiikka muuttuivat jonkin verran. 9/11 jälkeen aktivistit leimattiin terroristeiksi. Siinä kaikki valtamedian tietoisuuden kannalta.

 

Se, mitä Lindholm saavutti

Tarinassa on kolme uhkaavaa juonnetta. Ensiksi Lindholm käyttää valtion virallista retoriikkaa ja puolustautuu vetoamalla "mediassa vakiintuneisiin" ja "yleisesti käytettyihin" termeihin. Mitä muuta tällaiset termit voisivat olla kuin enemmistön valtaa pönkittäviä?

Kirjassa puhutaan "kansalaisaktivismista", vaikka Lindholm kertoo, että Suomen Anarkistiliitto SAL purettiin juuri vastenmieliseksi koettujen kansalais-, kansallisuus- ja nationalismiassosiaatioiden takia. Samoin puhutaan mielenosoitusten väkivaltaisuudesta, kun tarkoitetaan omaisuuden tuhoamista. Lindholm puolustelee: "Koska tämänkaltaisesta väkivallan käsitteen laajentamisesta on tullut tapa, käytän myös itse sitä tässä merkityksessä puhuessani mielenosoitusten väkivallasta." (s. 107) Sama perustelu oikeuttaa käyttämään termiä "globalisaation vastainen mielenosoitus".

Toiseksi kirjasta puuttuu poliittisen kontekstin laajempi esittely. Se on neutraaliksi naamioituva aidattu, saksittu ja seminaarikelpoiseksi kesytetty aktivismin kiinniotto. Se haluaa nostaa esiin aktivismin yksilölle hyödyllisiä puolia tai kollektiivisia rituaaleja, mikä jostain syystä tarkoittaa tutkimuskohteen omien taustateorioiden esittelyn jättämistä pariin sivuun.

Kolmanneksi "identiteetin" ja "kollektiivisen identiteetin" käsitteet ovat itsessään uuden aktivismin vihollisia. Kannattaako identiteetin kategorialla lähestyä sukupolvea, joka imi Derridaa äidinmaidossaan ja joka organisoituu Deleuzen ja Guattarin rihmasto-käsitteen pohjalta?

Aktivistien kollektiivisen identiteetin piirteitä ovat Lindholmille moninaisuus (pienet kertomukset, moninaisuuden itsearvo, moniäänisyys), postnationalismi (kansallivaltion hylkäys, autonomia, valtio ei enää ole niin suuri vihollinen kuin ylikansalliset yhtiöt) ja "kaupunkisissiys". Kaikki ovat pakoa, liikettä, konfliktia ja moneutta korostavia piirteitä, joihin identiteetti soveltuu korkeintaan poliisikäsitteenä.

Identiteetti pysäyttää liikkeen jo käsitteenä, joka kiinnittää huomion samana pysymiseen ja vakaiden olioiden dialektiseen erotteluun. Identiteetin laki A=A sanoo olennaisen: identiteetissä on kyse tautologiasta. "Pojat on poikia. Aktivistit on aktivisteja. No, kyllä Racine sentään on aina Racine ja kossu on kossua." Identiteetti on homogeenimanipulaatiota, hidastusta ja saman toistoa.

Lindholm kirjoittaa:

Liikkeiden verkostomainen ja solumainen rakenne suojaa liikkeitä mahdollisilta viranomaisten tukahduttamispyrkimyksiltä mutta myös liikkeiden tutkijoilta. Miten siis tutkia ideologioita karttavaa ja moninaisuutta suosivaa monisubjektista ja verkostomaista liikettä? […] Minulle avoimeksi jää kysymys siitä, millä metodeilla aktivistiverkostoissa kulkevia tietovirtoja, siellä olevaa valtaa ja verkon osien dynaamista vuorovaikutusta voidaan järjestelmällisesti analysoida, ja miten voidaan sukeltaa siihen syvyyteen, johon tämän tutkimuksen keinoilla ei ollut mahdollista päästä. (s. 199)

Jossakin identiteetin vastainen aktivismi on siis onnistunut.

 

Kättä pidempää vuosien 1990-2006 aallokosta saattaa löytyä seuraavista suunnista:

Directory of Social Movements
Jukka Peltokosken kirjoituksia
Antti Rautiaisen kirjoituksia (erityisesti tämä)
Antti Tietäväinen: Valkohaalaritutkimus
Tottelemattomat 

Suomen yhteiskunnallinen tilanne on yksinkertaisesti sellainen ettei ihmisten enemmistöllä ole intressiä piitata kansalaisaktivismista, eikä päättäjien pidä aktivismia yleensä huomioida kun hyvää hyvyyttään tai pelkuruuttaan. Koska kansalaisaktivistit kuitenkin kenties haluavat saada jotain aikaan, on heidän sitten työskenneltävä täysin rinnoin, mikä johtaakin helposti loppuun palamisiin ja nopeaan ihmisten kiertoon. Nämä ovat siis ne realiteetit, joista pitää lähteä kehittämään toimintaa joka on sekä aikaansaavaa että mielekästä sen tekijöille.

[Antti Rautiainen: Ylikansalliset kuriin -ryhmän oppivuodet]

Jotkut korostavat olevansa itsenäisiä ja vahvoja kilpailijayksilöitä. Näin teki filosofian fuksi, jonka kanssa söin halvan lounaan viikko sitten. Kutsuttakoon ystävääni Jyrkiksi.

Jyrki tuli yliopistoon suoraan lukiosta ja hirveällä draivilla. "Mä väittelen 25-vuotiaana", sanoi Esa Saarista ja Pekka Himasta ihaillut Jyrki. Jyrki oli aina eniten äänessä luennoilla ja tuutorisessioissa, muttei halunnut tutustua opiskelutovereihinsa, koska päämääränä oli mennä suoraan suomalaisen filosofian huipulle eikä jäädä jumiin opiskelijaelämään.

Jyrki suhtautui vuosikurssinsa opiskelijoihin hobbesmaisen epäilevästi. Toisen vuoden opiskelijoista hän tutustui muutamaan, niiltä kun sai kokemusta yliopistosta ja kommentteja Saarisesta ja Himasesta.

Jyrki oli varma, että me olisimme muutaman vuoden päästä tv:ssä väittelemässä jostain. Luuserit olisivat jääneet kauas taakse. Jyrki otti filosofian hyvin vakavasti.

Syksyllä Jyrki masentui filosofiaan, kun odotukset pettivät, ja alkoi viihtyä oikeustieteen laitoksella. "Mä hengaan mieluummin oikkislaisten kanssa ja kuuntelen Pussycat Dollsia", Jyrki sanoi. Kilpailuhenki kuitenkin pysyi. Jokaisella luennolla ja kokoontumisella täytyi olla eniten äänessä, eikä kollektiivisuutta voinut hyväksyä.

Viime kuussa, loskaisen lounaan äärellä, Jyrki kertoi kiinnostuneensa taas filosofiasta. Jyrkin ystävätär oli puhaltanut häneen sinisiä kukkia. "Musta tuntuu, etten mä enää ole niin kilpailuhenkinen", Jyrki sanoi.

Tässä vaiheessa pöydässä istunut käytännöllinen filosofi sanoi: Hyvä, ettet anna muiden enää määrätä sua. Kilpailija kilpailee aina jonkun tekemillä säännöillä, eikä siksi voi olla itsenäinen tai vapaa.

Tämä on hyvin tärkeä ajatus. Myytti kilpailevasta autonomisesta yksilöstä on sisäisesti ristiriitainen, koska kilpailu tarkoittaa alistumista tietyn ympäristön sääntöihin. Kuinka voi olla autonominen, jos suostuu kilpailemaan valtaa pitävien ehdoilla ja säännöillä?

Autonomia kantilaisessa mielessä tarkoittaa subjektia, joka hallitsee itse itseään antamalla itselleen omat säännöt (tai Kantin tapauksessa universaalin porvarin säännöt). Autonomi tai antivaltiofilosofi ei voi olla kilpailija.

Joko siis kilpailet ja alistut nykyiseen ympäristöön, tai sitten olet autonominen ja vastustat kilpailun kulttuuria. Se liberalistisesta vapauskäsityksestä.

Nykyinen ympäristö tarkoittaa pseudoliberaalia oikeistolaista globalisaatiota, jolle Suomi on jo Tarja Halosenkin mukaan alistunut. Ottakaamme arkinen esimerkki: Gigantti ja Markantalo kannustavat työtovereiden vasikointiin.

Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehdessä kerrotaan, että Gigantin ja Markantalon kodinkonemyymälöissä kannustetaan työntekijöitä toistensa ilmiantoon. Vihjepuhelimeen voi soittaa nimettömänä, jos huomaa varkauden, petoksen tai huumeiden käytön. Myös alihankkijoihin tai yleisöön kohdistuneen huonon palvelun voi ilmoittaa.

Pamin neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan kyse on Suomen työmarkkinoille vieraasta, ylikansallisen omistuksen kautta levinneestä taudista. Kampanja on viety Uudenmaan työsuojelupiirin selvitettäväksi.

 

Pieniä paloja poliittisesta todellisuudestamme.

Alkupalat

Kutsuntojen terveystarkastukset halutaan tiukemmiksi, koska huonokuntoisia on armeijassa liikaa

Kaikki munkilla armeijaa vastaan.

Yhdysvaltain pankkikriisi paljon luultua laajempi

… mutta kriisit ovat jotain ulkoa tulevaa, eivät kapitalismiin sisäänrakennettuja syklisiä tapahtumia ja oikeastaan koko järjestelmän ehtoja pitemmällä tähtäimellä.

Hyvätuloiset kaikkein kehnoimpia kuluttajia

… varsinkin parikymppiset pojat. Äidit huolehtii eettisestä kuluttamisesta poikien puolesta.

Ihmisoikeusjärjestö: USA ja Eurooppa pönkittävät valedemokratioita

Kuri, järjestys ja kontrolli

Vankeihin aiotaan laittaa mikrosiruja Britanniassa

"[Siruja valmistavan] yhtiön pääjohtaja … on myös suositellut sen käyttöä lapsiin, vanhuksiin ja vankeihin. Näin suuren sosiaalisen kontrollin potentiaalin omaava teknologia tuodaan todennäköisesti käyttöön asteittain, kunnes sitä pidetään normaalina. Siitä on enää hyvin lyhyt matka pakollisuuteen - ensin epäsuoran kiristyksen kautta: "Sinun ei tarvitse ottaa tätä sirua ihosi alle, mutta jos et sitä ota, et voi saada töitä, nostaa tukia, pitää pankkitiliä, tehdä ostoksia, jne., jne…" Mutta varsin todennäköisesti laki lopulta vaatii kaikilta sirua, niin että sirun poisto tai siitä kieltäytyminen käy rangaistavaksi."

Microsoft seeks patent for office ’spy’ software

The Times has seen a patent application filed by the company for a computer system that links workers to their computers via wireless sensors that measure their metabolism. The system would allow managers to monitor employees’ performance by measuring their heart rate, body temperature, movement, facial expression and blood pressure. Unions said they fear that employees could be dismissed on the basis of a computer’s assessment of their physiological state.

Terrorismiin yllytys internetissä tulee rangaistavaksi EU:ssa

Uuden lakiehdotuksen mukaan rangaistuksen voi saada, vaikka itse terrorismirikosta ei tehtäisikään … Suomessa valtioneuvosto suhtautuu ehdotukseen myönteisesti.

Vallankumouksen hedelmiä yllyttää terrorismiin jatkossakin. 

(17.1 oli muiltakin osin hieno uutispäivä:

• Mozzarella-juuston tuotanto vaarassa vesipuhveleiden sairastumisen takia

• Madagaskarilta löydettiin itse itsensä tuhoava palmu

• Amerikkalaiset tiedemiehet ovat löytäneet toistaiseksi mustimman aineen)

Vanhanen tahtoo sensuroida epäilyttävät internet-viestit, yhteistyössä Google

Google voi varmasti myydä Suomelle kansallisen epäilyttävien nettiviestien suodatinjärjestelmän. Emme edes joudu maksamaan tuotekehityskuluja, koska palvelu on jo lanseerattu Kiinassa … Kansan enemmistö kyllä hyväksyy radikaalitkin toimet, koska tarkoitushan on vain suojella meitä internet-terroristeiltä.

Googlen motto: Don’t be evil!

Sensuuri on tavallaan jo todellisuutta. EFFI: "Lapsipornosuodatinta valjastetaan jo nettipokerin sensurointiin"

(EFFIn Kai) Puolamäki ei edes kutsu suodatinta lapsipornosuodattimeksi vaan puhuu siitä paljon oikeammalla nimellä eli valtiollisena nettisuodattimena. Kuten EFFI, Piraattiliitto ja monet muut tahot ovat ennustaneet, on vain ajan kysymys, koska valmiiksi pystytettyä sensuurijärjestelmää alettaisiin hyödyntää muihin sensuuritarpeisiin.

–> lapsiporno.info

 

Asiaa sivuten: Pedofiileille suunnitteilla pakkolääkitys

Nyt on saatu uusia tehokkaita lääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia … Lääke lamaannuttaa seksuaalivietin. Tanskassa se on tehonnut ainakin itse parantumista tahtoviin.

Poliisien pakkokeinojen määrä nousi vuonna 2006 

Ilmastonmuutos

• Ruotsissa on jo kevät

• Viime vuosi maailman viidenneksi lämpimin

• Taas leuto alkutalvi

• Ilmatieteen laitos: Ilmastonmuutos syypää mustaan talveen

• Merien pinnan arvioidaan nousevan jopa yli metrin

• Ilmastonmuutos hävittää ja tuo lintulajeja Suomeen

• Luonnonturmat vaikuttavat yhä useamman elämään

Asiantuntija: Ilmastonsuojelu vaatii elämänmuutosta

Singerin mielestä alku muutokselle olisi ilmastovaikutusten ottaminen huomioon ruokatottumuksissa. Ennen kaikkea tulisi välttää lihaa. Kilo naudanlihaa on vaatinut valmistuakseen 50 - 100:n kilon kasvihuonekaasupäästöt.

Tekijänoikeudet

EU-parlamentin vihreät kampanjoivat kulttuurin vapaan jakamisen puolesta

Kapina tiedon ja kulttuurin vapauden puolesta on siten jo levinnyt EU:n tasolle, ja se tulee tulevina kuukausina todennäköisesti muuttumaan entistä mittavammaksi ja näkyvämmäksi. Pelottomat ja uhmakkaat ruotsalaiset piraatit, joiden pioneerityö käynnisti tämän kapinan, ovat olleet tekemässä poliittista ja kulttuurihistoriaa. Pirate Bayn Brokep kommentoi kampanjaa seuraavasti: "Minusta on upeata, että on olemassa fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät, kuinka maailma toimii, ja tulen tukemaan heitä kaikilla niillä keinoilla, joita minulla on käytettävissäni." Pirate Bay avustaa kampanjaa jo nyt levittämällä kampanjavideota trakkereidensa kautta. Sillä, että europarlamentaarikot käyttävät Pirate Bayta kampanjamateriaalinsa ensisijaisena jakelukanavana, on jo itsessään melkoinen symbolinen merkitys. 

Ung Pirat jo Ruotsin kolmanneksi suurin poliittinen nuorisojärjestö

… ja vihreiden lisäksi erityisesti osa sikäläisestä kokoomuksesta kapinoi kulttuurin p2p-jakamisen puolesta.

Radiohead sen todisti: musiikin ilmaisjakelu ei estä myyntimenestystä

EU-suunnitelmat: yhteydet poikki piraateilta

EU-komissio harkitsee vahvistamattomien tietojen mukaan internet-palveluntarjoajien houkuttelemista valvomaan asiakkaidensa nettiliikennettä sekä raportoimaan ja tarvittaessa puuttumaan siihen, mikäli kyseessä on laiton tiedostonjakaminen … komissiossa suhtaudutaan positiivisesti sellaiseen toimintatapaan, jossa palveluntarjoajat tarkkailevat asiakkaidensa toimintaa ja raportoivat epäilemänsä tekijänoikeusrikkomukset edelleen oikeudenhaltijoille.

EY-tuomioistuin tyrmäsi mediayhtiöiden vaatimukset henkilötiedoista

Sukupuoli

KappAhl poistaa sukupuolen lastenvaatteistaan

Reilu jätkän kulttuuri yllyttää seksuaaliseen häirintään

Seksuaalinen häirintä työpaikalla on selvästi yleisempää Suomessa kuin muualla Euroopassa. Asiantuntijan mukaan tämä johtuu suomalaisesta reilu jätkä -kulttuurista, johon liittyy ronski käyttäytymisnormisto.

Eduskunta ei suinkaan ole Suomessa poikkeustyöpaikka seksuaalisen häirinnän suhteen. Ennemminkin sen tilanne kuvaa vallitsevaa meininkiä, sillä käpälöinti ja rasvaiset jutut ovat monella työpaikalla arkea.
 
Suomi sijoittuu ykköseksi häirintää koskevassa kohdassa EU:n tilaamassa European working conditions survey -työolotutkimuksessa, joka julkistettiin vuonna 2006.

Talous ja työ

Suomi on Internetin kehitysmaa

Ruotsi on listan ykkösenä. Ruotsissa on Pirate Bay, Piraattipuolue ja Ung Pirat. Suomessa on Teosto, Lex Karpela ja fasistinen työetiikka.

Kommenteista:

Samaan aikaan suomalaiset keskittyvät taputtelemaan toisiaan selkään "hyvä me, me ollaan oikein tietoyhteiskunta ja kärkikastia" kun pudottiin kelkasta oikeasti jo vuosia sitten. Olemme tällä hetkellä jo noin 10 vuotta kehityksessä jäljessä sellaisia maita kuten Malesia tai Eesti.

Tietotyöläiset paiskivat ylitöitä ilmaiseksi

Tietämättömyys työn määrästä johtuu siitä, että työn ja vapaa-ajan raja on haurastunut … Tutkimustemme mukaan kaksi kolmasosaa korkeakoulutetuista tekee viikoittain töitä kotona.

Toinen ilmiö on se, että yhä useamman työpäivä on pirstaleinen ja tempo on kiihkeä. Moni valittaa, että ei pysty keskittymään, kun pitää vastailla puhelimeen ja sähköposteihin, juosta palavereissa ja hoitaa kaikenlaisia pikku asioita. Jotta varsinaiset työtkin tulisi tehdyksi, paperit ja läppäri kuskataan kotiin.

Läheskään jokainen ei laske työpäivän venyttämistä ylityöksi. Kyse on myös siitä, mikä on työtä, mikä itsensä kehittämistä? Onko esimerkiksi ammattikirjallisuuden lukeminen ylityötä? Entä palaverimuistion selaaminen?

Työajan määrittelyä hankaloittavat erilaiset puolipakolliset tilaisuudet. Jos asiantuntija tai johtaja tapaa sidosryhmiä illalla, katsooko hän olevansa ylitöissä? Tai jos ilta asiakkaiden kanssa jatkuu vielä ravintolassa, onko kyse työstä vai vapaa-ajasta?

Suomalaisperheiden työaika on Euroopan pisin

On perheitä, jossa vanhempien yhteenlaskettu työaika on sata tuntia viikossa. Tällaisessa tilanteessa perheen ja työelämän yhdistäminen voi olla hankalaa …

Työntekijöiden epävarmuus kasvaa

Globaalien pörssiyhtiöiden arvot ovat Mäenpään mukaan ristiriidassa kansalaisten arvomaailman kanssa.

Hän varoittaa kasvavasta luottamuspulasta yritysten johdon ja palkansaajien välillä ja ehkä myös poliittisten päättäjien ja yritysten välisestä konfliktista.

– Kansalaisten oikeustaju on ylittynyt ja vastakkainasettelusta on syytä kaikkien olla huolissaan.

Se, mikä meiltä puuttuu, on yksinkertainen yritys hahmottaa kapitalistisen yhteiskunnan jäl­kiteollista muotoa, sen yleistä toimintatapaa ja sitä ylläpitäviä konflikteja. Meiltä puuttuu konkreettinen tutkimus uudenlaisten poliittisten siirtojen mahdol­lisuudesta. Tähänastiset yritykset ovat usein olleet joko liian monimutkaisia ja abstrakteja tai liian reaktiivisia ja puritaanisia.

Kyse on autonomisen politiikan teoriasta ja käytännöstä, omaehtoisesta toi­mintatavasta, jota harkittaessa on aina otettava huomioon ihmiset sellaisena kuin he ovat konkreettisissa tilanteissa – rationalisoi­matta mitään (anti-analyyttinen filosofia), idealisoimatta mitään (anti-anarkismi) ja tuomitsematta mitään (anti-moralismi).

Paon liike

Maailmanlaajuisen vuorovaikutusverkoston muodostaman virtojen tilan aikakaudella kaikki merkityksestä ja työpaikoista demo­kraattiseen valtaan tuntuu pakenevan.

Viitepisteeksi voidaan ottaa rahan ylimaallinen mahti. Raha, joka aina jää puuttumaan ja jota ei koskaan ole tarpeeksi, näyttäytyy ikuisesti pakenevana ja itse asiassa tuonpuoleiseen sijoittuvana palkintona. Rakenteellinen rahan puute on ylimmäinen negatiivisuus, joka pitää yllä kaikkia muita puutteita. Kapitalismin raha on kosminen aurinko, joka säteilee energiaa yhteiskunnan jokaiseen koloon, ja musta aukko, joka imee merkitykset, vaikutusvallan ja ilon pois täältä.

Väki kuitenkin vastustaa järjestelmää kieltämällä sen kontekstin ja pakenemalla nöyryyttävistä palkkatöistä, kahlitsevista identiteeteistä ja ahdistavista rajoista. Väen pakeneva kapina, kapitalismin kiinniottokoneisto ja rahan tumma imu pitävät yhteiskuntaa pakenevassa liikkeessä.

Tässä tilanteessa meiltä puuttuu analyysi, jonka taustalla olisi ajatus yhteiskunnasta erilaisten moniin suuntiin virtaavien ja pakenevien prosessien ja linjojen avoimena systeeminä, jota kapitalismi pyrkii kontrolloimaan mielivallalla, keinotekoisilla rajoilla ja hajauttamisen ja keskittämisen logiikalla.

Kapitalistisen yhteiskunnan historia voidaan käsittää edellisestä seuraavaksi eräänlaiseksi ilmiöiden rajoista irtautumisten ja uusiin rajoihin juurtumisten tapahtumasarjaksi, deterritorialisaation ja reterritorialisaation kertomukseksi. Tässä tilanteessa meiltä puuttuu konkreettinen deterritorialisaation historia ja systeemi.

Filosofiasta haluanalyysiin

Yhteiskuntafilosofiassa ei tietenkään ole kysymys abstrak­teista oikeuksista tai mahtipontisesta hyvän ideasta, vaan vallasta ja halusta, jotka ovat yli- ja aliyksilöllisiä käsitteitä. Valta on voimien väli­nen suhde, halu taas on tuottavaa pyrkimystä joko muuttaa tai pitää yllä näitä suhteita. Filosofi, tai kukaan muukaan, ei ole vallan ulkopuo­lella.

Sosiologeille tämän sanominen on naivia ja kyllästyttävää. Mutta filosofeille tämä on edelleen uutta, järkyttävää ja välttämätöntä, ja siksi meiltä edelleen puuttuu filosofinen analyysi, joka tiedostaa, että ei ole halusta ja vallasta puhdasta aluetta. Jokainen teko, lausuma ja teos on konkreettisesti johonkin suuntaan etenevä viiva, tai heitetty kivi, eikä edes analyyttinen valtiofilosofi ole viaton - tai sitten me kaikki olemme viattomia.

 

Erästä asiaa analyyttiset valtiofilosofit eivät ole ikinä voineet hyväksyä: että argumentit valitaan halujen perusteella. Halu edeltää perusteluja, ja perustelut toimivat halun välineenä. Sosiaaliset tapahtumat pursuavat epäpersoonallisia haluvirtauksia ja koodistoja, jotka määrittävät argumentteja, niiden hyväksyttävyyden kriteereitä ja niiden tehokkuutta, ja jokainen argumentti on voimien valloittama tai niiden taistelema.

Valtamediassa ja virkamiehistössä vallitsee keskimäärin halu pitää yllä taloudellisia valtasuhteita ja arvoja, joten näissä piireissä tartutaan niitä tukeviin argumentteihin ja hyljeksitään toisia. Argumenttien sisältö on toissijaista: niiden funktio on tukea ja tuottaa uudelleen hallitsevaa halua. Ylikansallisissa komplekseissa liikkuu haluja vallata resursseja, siispä tällaiset verkostot etsivät hyökkäyksiään legitimoivia argumentteja.

Analyyttiset valtiofilosofit haluavat ajattelussaan ja kuten myös yhteiskuntafilosofiassaan kuria, järjestystä, selvyyttä ja tarkkuutta, joten he omaksuvat näitä aspektia tukevia argumentteja, pyrkivät monopolisoimaan yhden argumentointityylin ja marginalisoimaan vaihtoehdot. Tämä ei juuri eroa muista hallintapyrkimyksistä.

Ensin on halu, ja sen jälkeen tuleva rationalisointi myöhästyy: Minervan pöllö on myöhästyneen filosofian symboli. Poliittisesti ja historiallisesti tuotettu halu tuottaa argumentteja, ja siksi on tärkeämpi analysoida haluja kuin argumentteja – halut määrittävät argumenttien arvoja ja paikkoja, vaikka argumentit tietenkin myös muuntelevat halujen virtauksia.ⁱ

Meiltä puuttuu siis analyysi haluja kanavoivista rakenteista, jotka näkyvät konkreettisissa toimintatilanteissa.

Teksti, joka meiltä puuttuu, pyrkisi selvittämään (1) mitä halutaan ja ketkä tai mitkä haluavat – kuvaava kertomus; (2) miten halut ja tunteet syntyvät, miten ne tuotetaan, mistä ne koostuvat, mitä ne palvelevat – genealogis-geologinen rakentumisprosessien analyysi; (3) miten voisimme mahdollistaa toisenlaisia haluja ja miten nykyään ei-toteutuvat halut voisivat toteutua luovasti – luova ja myöntävä elementti.

Täytyisi siis tutkia haluja, ottaa selville niitä kanavoivat prosessit ja yrittää vaikuttaa niihin siten, että halut voisivat toteutua vapaasti ja myönteisessä yhteistyössä sen sijaan, että niitä kontrolloidaan ja kilpailutetaan kielteisesti.
 

 

i Diogenes Laertios kertoo Mysonin sanoneen, ”ettei asioita pidä tutkia argumenttien perusteella, vaan argumentteja asioiden perusteella. Asioita ei ole näet kehitetty argumentteja varten, vaan argumentit asioita varten.” Jo muinaiset kreikkalaiset … (Diogenes Laertios: Kuuluisien filosofien elämiä. Suom. Marke Ahonen. I: 116 - 119.) Halun muodostelmien analyysissa erityisen hedelmällinen on Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipus.

Aamulla tuomaroitiin lukiolaisten Sokrates-väittelykilpailua Nufitissa (2), iltapäivällä käveltiin RtC-kulkueessa Hermannin perjantaina vallattuun puutaloon. Rakennus on sosiaalikeskukseksi hyväkuntoinen, siinä on kaksi kerrosta plus vintti, sähkö ja vesi toimivat, ja talon omistaa sattuvasti kaupungin sosiaalivirasto. Ilmeisesti paikassa on aikaisemmin pyöritetty joogakoulua ja alkoholistien toipumisasuntolaa.

Sisällä istuttiin uunin vieressä juomassa mehua ja naureskelemassa Hesarin nettiuutiselle, jonka mukaan "kymmenet poliisiautot" ovat parhaillaan tyhjentämässä valtausta.

Tällä kertaa kaupungin on vaikea kiemurrella ulos neuvotteluista. Viimeksihän byrokraatit kieltäytyivät diilistä ja esittivät perusteluiksi talon huonon kunnon ja korjaustöiden väitetyn hinnan. Saarenkatu 17 on siisti ja lämmin paikka, kaupungin oma monihuoneinen asuntola, johon eivät sovellu vanhat vastaväitteet. Saa nähdä, keksiikö kaupunki jotain uutta vai tunnustaako se lopultakin vapaiden tilojen tarpeen.

Kadut, asuminen, valtaus

Yleensä valtauksia puolustetaan seuraavankaltaisilla argumenteilla:

- kaupungissa on pulaa asunnoista ja asumisen hinta on muutenkin kova. Kuitenkin, kuten viime vuoden valtaukset ovat näyttäneet, Helsingissä on paljon tyhjillään olevia tiloja. Yksityisten omistajien kohdalla tyhjäkäynti on yleensä tarkoituksellista kiinteistökeinottelua ja hintojen nostamista. Kaupunki taas yksityistää ja kaupallistaa yritysmaailman, "luovan luokan" ja turismin ehdoilla ja poistaa ilmaisia tiloja yhä nopeammin. Valtaukset sekä kiinnittävät huomiota näihin seikkoihin että parantavat tilannetta suoraan.

- oman tilan ottaminen mahdollistaa kapitalistisesta voitontavoittelusta ja taloustieteen/-ideologian kustannus-hyöty-logiikasta vapaan alueen, joka palvelee käyttäjien omia haluja tuonpuoleisten järjestelmien sijaan. Autonominen toiminta voimaannuttaa osanottajia ja tekee viihdespektaakkelin passiivisista seuraajista mielekkyyden aktiivisia tuottajia.

- vallatut talot toimivat jälki/moderneina työväentaloina, joissa luodaan omaehtoista kulttuuria ja kylvetään kapinan siemeniä.

- taloilla voi olla myös kollektiivisen "terapian" funktio:

Kilpailuyhteiskunta saa syrjään ajetun uskomaan, että hän voi vain syyttää itseään siitä ettei menesty ja halua ottaa vastaan tarjottuja arvoja, vallatun sosiaalikeskuksen yhteisö taas voisi auttaa häntä näkemään, millä tavalla yhteiskunnalliset valtarakenteet tuottavat syrjäytymistä ja millä tavalla niitä vastaan voidaan taistella. Ei mitenkään saarnaamalla tai indoktrinoimalla - opettaja-oppilas tai ohjaaja-asiakas -suhteen muodostuminen ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista: hyvää tarkoittavanakin se uusintaa valtasuhteita joiden avulla yhteiskunta ohjaa nuoria kasvamaan tarvitsemikseen kansalaisiksi - vaan olemalla konkreettinen esimerkki siitä, kuinka ihmisten väliset suhteet voidaan järjestää toisin, ei taloudellisiksi vaihtosuhteiksi joissa kysellään mitä hyötyä toisesta on, vaan itseisarvoisiksi toveruussuhteiksi, joissa jokaista kunnioitetaan myös silloin kun mielipiteet eivät osu aivan yksiin. [Lähde]

Väki ja loiset

 

Viime kesänä Megafonin toimitus kirjoitti toiminnasta manifestin, jonka mukaan talonvaltausliike täytyy tulkita politiikaksi, jossa ei ole kyse pelkästään halusta perustaa vähemmän byrokraattisia "nuorisokeskuksia". Kysymys on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisesta epäkohdasta: ihmiset tuottavat yhteiskunnalle valtavasti hyötyä ja arvoa, josta vain osa maksetaan heille takaisin työpalkan muodossa.

Kotityö, merkitysten ja symbolien tuotanto ja suurin osa hoiva- ja tunnetyöstä sekä kommunikaatiosta tapahtuu ilmaiseksi. Väki tuottaa omilla resursseillaan, ja elinkeinoelämä käärii voitot tästä kollektiivisesta tuotannosta, koska se, kuten koko kapitalistinen suhdejärjestelmä, voi toimia vain loisimalla väen tuotantoa.

Metropolien keskustat ovat nykyajan tehtaita: kaduilla ja ostoskeskuksissa virtaava väki tuottaa luovuudellaan, puheellaan, muodillaan, eleillään ja pelkällä olemisellaan ilmaista sosiaalis-kommunikatiivista raaka-ainetta, jota muotisuunnittelijat, ravintoloitsijat, viestintäalan ammattilaiset, kiinteistöjen omistajat jne. jalostavat tuotteiksi. Ja yritysten on pidettävä konttorinsa ja liikkeensä keskustassa, koska siellä ihmiset liikkuvat.

Nykykapitalismissa metropolin väkeä riistetään paketoimalla heidän ilmainen tuotantonsa maksullisiksi tuotteiksi. Yritykset siis myyvät väelle takaisin väen itse tuottamat sosiaaliset raaka-aineet ja pyrkivät muuttamaan kaupunkitilan yksityiseksi ja kaupalliseksi – tilan, jolla voi olla arvoa vain, koska kaupunkiväki tuottaa tätä arvoa – enimmäkseen kapitalisteille ilmaiseksi – elämällä ja hengittämällä siinä.

Jos siis kaupunkien korttelit ovat nykyajan tehtaita, niin Megafonin mukaan talonvaltaus on luokkataistelun uusi muoto.

Kaivakaamme syvemmällä valtauksen filosofiaan myöhemmässä postauksessa.

 
Elimäenkadun loppu

 

Edellinen squat, Elimäenkatu 15:n talo, jätettiin torstaina 20.12.2007, kun nuorisolautakunta antoi talon vuokraamisesta kielteisen päätöksen. Aktiivisesti pakenemalla aloite toiminnasta pysyi valtaajilla kaupungin ja mellakkapoliisien sijaan.

Jäähyväisiä edelsi noin sadan ihmisen kulkue talolta Oopperalle, jossa tukittiin yksi Helsingin vilkkaimmista risteyksistä. Alun Soneran talon, pankkiautomaatin ja kadun sotkeminen maalipommeilla sai poliisit ympäröimään demon erityisen vahvasti kolmelta puolelta. Mieliala oli matalampi kuin aikaisemmissa mielenosoituksissa. Mustiin naamioituneita tyyppejä oli paljon, ainoaa resuista bandista kantoivat hätäilevät teinit, eikä kukaan jaksanut kuunnella Madnessin Our Housia.

Marski uskallettiin blokata alle kymmeneksi minuutiksi. Paluumatkalla taloon soluttautunut sivaripoliisi paljastui kuvatessaan tyyppejä, jotka spreijasivat peace-logon Aseistamo-nimisen liikkeen oveen.

Elimäenkatu pistettiin poikki palavien renkaiden bensaroihulla ja maalikannuilla. Väki soljui sisään kellarioven kautta syömään talossa viimeisen kerran, kynttilänvalossa, koska omistaja-Etera pisti sähköt poikki edeltävällä viikolla. Kadulla 25-30 mellakkapoliisia värjötteli kilpiensä takana yrittäessään sammuttaa renkaita.

Pimeä talo jätettiin yhdessä, ja valtaajat katosivat tunneleihin.

Talon väki sai solidaarisuutta Köpiksestä.

–

Periaatteita Helsingin valtausprojektin tueksi
Tilan haltuunottoa - vallattu talo julkisena tilana
Näkymättömiä kansalaisia ja itsehallittuja sosiaalikeskuksia
Squat.net
Squattercity-blogi

 

 

Aina välillä joku fiksu porvari siirtää huomion yhteiskun­nasta "yksilöön" ja ehdottaa, että onni löytyy henkilökohtaisesta te­kemisestä. Siis pienestä harrastamisesta, ei tekojen seurauksista tai poliittisesta murehtimisesta. Arki on täynnä pientä tekemistä, ja joukko pieniä iloja muodostaa yhden suuren onnen. Tehdessään ja toimiessaan, huolehtiessaan asioista ihminen voi porvarin mukaan olla yksinkin onnellinen, oli fyysisesti muiden kanssa tai ei.

No, oletetaan sitten: huolehdin maailmassaolevista. Olen oppinut olemaan onnellinen tekemisessä. Olen on­nellinen, olen täyttynyt tekemisiini jakautuneesta onnesta ja tiedän, kuinka voin uusintaa on­neni: uppoutumalla maail­maan ja huolehtimalla pienistä lähiolioista. Enää ei tarvitse kilpailla ja nähdä vaivaa "etene­misen", "uran" tai "yhteiskunnan" suhteen. Olen onnellinen! Voin ottaa rennosti. Markkinatalous ei jatku minun osaltani, paitsi pienenä passii­visena ku­lutuksena.

Jos tälläinen ehdotus toteutuisi laajasti, kapitalismi romahtaisi.

Epäpolitisoidessaan onnen ja siirtymällä yhteiskunnasta yksilöön ja yksilön sopivan rentoihin pikkutekemisiin porvari ehkä sittenkin tekee poliittisen eleen, joka kaivaa maata hänen altaan.

Jos nimittäin kaikki löytäisivät onnen arjen pitkäveteisyydestä löytyvästä tekemisestä, tarvitsi­siko heidän todella tehdä niin järjet­tömän paljon palkkatyötä kuin nyt? Vai kieltäytyisivätkö he työstä?

Alkaisivatko porvarin sanoman sisäistäneet ihmiset vaatia perustuloa?

Miksi yksilöt ylipäätään tekevät länsimaissa palkkatyötä valtavasti enemmän kuin olisi tarpeen mukavaa ruoka- ja viihdetasoa varten?

Dokkareista Steal This Film I & II jäi käteen muutama muistiinpano.

1. 1970-luvulla tv- ja elokuvayhtiöt vastustivat kaapeli-tv:tä ja syyttivät sitä piratismista, kaapelithan laskivat heidän omaisuuttaan suoraan koteihin. 1980-luvulla vhs-videoita ja kasettinauhureita syytettiin laittomasta kopioinnista. Jälleen suuryhtiöt vastustivat uutta teknologiaa. Sama prosessi on toistunut cd:n ja dvd:n kanssa. Nykyinen kiista tekijänoikeuksista ja internetistä on nähtävä tässä historiallisessa kontekstissa.

2. 1700-luvun "piraatit" eli pamflettien levittäjät ja laittomat kirjanpainajat olivat Ranskan ja Britannian valistuksen välttämätön ehto. He levittivät tietoa kaikille lukutaitoisille, murensivat auktoriteettien valtaa ja poistivat ennakkoluuloja. Internet, p2p-softa ja tasavertainen piratismi mahdollistavat uuden, jälkimodernin valistuksen.

3. Piratismissa ei ole kyse vain jostakin erityisestä, kuten valistuksesta ideologisena liikkeenä, vaan tavasta, jolla kulttuurit aina kehittyvät. Kulttuurit muuttuvat ideoiden, rituaalien ja symbolimuodostelmien kopionnin kautta. Kopiointia ja variointia on aina tapahtunut ja sitä tapahtuu riippumatta teknologiasta, joskin erilainen tekniikka mahdollistaa erilaisen kopioinnin.

Kopioinnin ytimessä on itse kommunikaatio: se ei olisi mahdollista ilman sanojen ja ilmaisujen toistoa ja kopiointia.

4. Väki haluaa jakaa. Väki elää jakamisesta ja yhteisyydestä. Kopiointiestot, tiukat tekijänoikeudet ja tavaramuodon vaaliminen on tämän yhteisen yksityistämistä, yhteismaan aitaamista ja anastamista, yhteisen prosessin tavaramuotoistamista. Viime kädessä kopiointi itse on tuotantoa, ja kopioinnin estämisestä tulee loisittujen tuotteiden monopolisointia.

5. Internet ja sähköiset verkostot eivät tarkoita vain, että suuryritysten tuotteita on mahdollista käyttää ilmaiseksi. Viihdeteollisuuden ja auktoriteettien suurin pelko helpon kopioinnin suhteen ei ole tuotteiden "varastaminen", vaan uuden tuotantotavan mahdollisuus, joka saattaa tehdä suuryritykset kokonaan turhiksi. Mihin yhtiöitä tarvitaan, jos taidetta, musiikkia ja elokuvia on mahdollista tuottaa yhteisöllisesti sekä levittää verkoissa helposti ja ilmaiseksi?

Verkostokopiointi voi tarkoittaa kuluttajan kuolemista ja tuottajan syntymistä. Radikaaleimmillaan kyseessä on kokonaan uusi tuotantotapa, joka mullistaa yhteiskuntia. Marxilaisittain: höyrykone tuotti teollisen kapitalismin, tietokone tuotti globaalin high tech -tietokapitalismin, ja internetin vertaisverkot voisivat tuottaa desentralisoidun, antiautoritaarisen verkostoyhteiskunnan - jos niitä käytettäisiin vapaasti.

Kyse on lopulta autonomistis-spinozistisesta henkisestä kommunismista, jossa tajunnan modifikaatiot nähdään kaikille ihmisille yhteisenä.

 –

Dokumentit julkaistiin piratebayssa. Jyväskylän aktivistiskene näyttää ne muiden leffojen ohessa sunnuntaina 9.1.

"Ruotsi johtava valtio, kiitos Pirate Bayn ja Piratpartietin!"

Itsensä ilmiantanut nettiaktivisti oikeuteen Helsingissä

"Se hengittää, se kuumenee, se syö. Se paskantaa, se nussii. On ollut mel­koinen virhe kuvitella, että on vain yksi se."

Akateemisesta rankkuu­destaan kuuluisan Deleuze & Guattari -duon teksti alkaa revittelemällä valkoisen kes­kiluokkaisen miehen järjen raunioilla. Vuosi on 1972 ja hul­lun vuoden ’68 kapinasta on jäljellä hämmentynyt muisto. Miksi vallankumouksesta tuli mytty? Miksi ihmiset palasivat palkkatyöhön ja jopa taistelevat sen puolesta, ikään kuin kyse ei olisi orjuudesta? Ja mitä tekemistä tällä on psykoanalyysin, Nietzschen ja puheenjohtaja Schreberin peräaukon kanssa?

Anti-Oidipus on tutkimus tiedostamattomien halua tuottavien yhteiskunnallisten synteesien käytöstä, toisin sanoen siitä, miten halu saa erilaisia sosiaalisia muotoja. Deleuzen ja Guattarin mu­kaan virallinen, autoritaarinen ja haluja tukahduttava (”oidipaalinen”) ajattelu niin valtion kuin vallankumouksellistenkin puolella on huonoa ja reaktiivista.

Poliisi, armeija, kirkko, valtiomarxismi, ortodoksinen psykoanalyysi, despoottinen strukturalismi ja neuroottinen ego romutetaan tekstissä haluja vallankumouksellisesti masinoivan militantin skitsoanalyysin tieltä. Samalla pidetään hauskaa Freudin, Marxin ja heidän opetuslas­tensa kanssa, esitetään deterritorialisaation universaali­historia, otetaan vauhtia skitsofrenian ongelmasta, vastustetaan mikrofasismia ja rikotaan totuudesta huolestuneen ”kriittisen rationalismin” sääntöjä.

Tieteellisyyttä vaativien akateemikkojen ei kuitenkaan tar­vitse liikaa hämääntyä kirjan raflaavasta tyylistä. Kirjoittajilta löytyy osaamista: Deleuze oli kirjan ilmestyessä opettanut filosofiaa yli 20 vuotta, aloittanut Nietzsche-renessanssin Ranskassa ja julkaissut useita tutkimuksia filosofiasta ja sen historiasta. Vasemmistoaktivisti ja Lacanin oppilas Guattari puolestaan oli tutkinut skitsofreenikkoja La Borden kokeellisella klinikalla ja kehittänyt omaperäistä sosio­semiotiikkaa.

Anti-Oidipus ei rajoitu filosofiaan ja psykoanalyysiin. Sitä lukee hyvin myös kokeellisena romaanina tai sosiologisena analyysina jälki­teollisesta halukapitalismista. Jälkimmäisessä moodissa kirja osoittaa kaksi syytä kapitalismin menestykselle. Ensinnäkin kapitalismi tuottaa puutteita ja haluja, joita se sitten ryntää täyttämään. Toiseksi kapitalismi elää vastarinnasta ja pakenevista haluista: jokainen antikapitalistinen ele muutetaan aikanaan pro-kapitalistiseksi, myös tämä kirja.

 

Gilles Deleuze & Félix Guattari: Anti-Oidipus. Kapitalismi ja skitsofrenia. Tutkijaliitto, 454 s.

- - -

Deleuzen ja Guattarin psykoottinen tandemi on pitänyt otteensa eräästä lukupiiristä lähtien. Nyt kun kirja on viimein julkaistu suomeksi, muutkin näyttävät nauttivan kapitalismin skitsoanalyysista.

Muita hyviä ponnahduslautoja teokseen:

• AO-wiki & Deleuze-wiki

• Foucault’n johdanto Anti-Oidipukseen
• Michael Hardtin muistiinpanot Kapitalismista ja skitsofreniasta
• Lennokas muotokuva AO:n eetoksesta
• Félix Guattarin Molecular Revolution (1972 - 1977).