Strasbourgissa järjestettiin viime viikonloppuna Naton 60-vuotiskokous. Mielenosoittajia oli paikalla mahdollisesti 30 000, poliiseja ja sotilaita 15 000 - 25 000. Mellakkapornoa tuotettiin valtavasti. Kaupunki oli sotatilassa, julkisivut sirpaleina ja barrikadit tulessa. Ihmisiä loukkaantui surullisesti puolin ja toisin, taloja poltettiin ja ympäristö tuhottiin: mellakat olivat viime aikaisen Euroopan rajuimpia.

Poliisin toiminnasta paikan päällä julkaistiin Valtamediassa silminnäkijän kertomus: Kokemuksia repressiosta ja kaupunkisodasta

 

Ihmiset itkivät ja juoksentelivat poliisin heittelemiä kyynelkaasupatruunoita ja ”paukkupommeja” karkuun. Meidän porukassa oli muun muassa nainen kävelykeppien kanssa. Hän satutti jo kipeytyneen jalkansa pahasti. Tässä kohdassa olin ehkä maailman onnellisin, että meidän porukka sattui olemaan juuri mustan blokin takana, koska se tavallaan pelasti meidän joukon vieläkin kovemmalta poliisin väkivallalta. Uskon siihen, että se noin sadan, ehkä kahden sadan hengen, kiviä heittelevä porukka esti poliisia käyttämästä vieläkin kovempaa väkivaltaa, ja osan mielivaltaisista kiinniotoista. Me olimme pitkään täysin saarroksissa kyynelkaasun keskellä.

 

Poliisit pääsivät myös suuryritysten uutisiin aina Hesariin asti: Ranskassa video paljasti poliisin heittäneen mielenosoittajia kivillä

 

Aseistakieltäytyjäliitto julkaisi ilmeisesti lauantain mielenosoituksen jälkeen tiedotteen, jossa se "tuomitsi jyrkästi" mustan blokin toiminnan:

 

Aseistakieltäytyjäliitto tuomitsee jyrkästi sekä virkavallan toimenpiteet rauhanomaisen mielipiteen ilmaisun rajoittamiseksi, että eräiden mielenosoittajien harjoittaman järjettömän väkivallan NATO:n huippukokouksen vastatapahtuman yhteydessä Strasbourgissa, Ranskassa. Aseistakieltäytyjäliitto on tyrmistynyt siitä, että mielenosoittajien joukossa toimii ryhmä, jonka tarkoitus näyttää olevan aiheuttaa kaaosta ja saattaa muut mielenosoittajat vaaraan.

 

Hyvät aktivistit ja pahat aktivistit? Aiheesta väiteltiin listalla, jonne tuli Valtamedian kertomusta vastustava silminnäkijäkommentti:

 

[mustan blokin] meininkiä oli kyllä aika vaikea pitää reaktiona virkavallan provokaatioihin, vielä vähemmän oli havaittavissa että tarkoituksena on puolustaa yhtään mitään. Sen sijaan kyseessä oli selkeä strategia provosoida kyttiä väkivallattoman porukan keskeltä hajottamalla paikkoja, sytyttämällä taloja palamaan suurmielenosoituksen kokoontumispaikan vieressä jne. Siis luoda poliisiväkivaltaa joka kohdistuu kaikkiin muihinkin, käyttää väkivallatonta porukkaa ihmiskilpinään, pakottaa muut turhia kyselemättä osaksi omaa peliään. Kaiken maailman sissiarmeijat, baadermeinhofit jne. on tietysti hallinneet tämän metodin iät ja ajat ja Strasbourgissa sitä toteuttivat sitten FA:n, CNT:n, AFA:n ym. lippujen alla liikkuneet mustablokkilaiset.

 

En tiedä Strasbourgin tapahtumista uutisia ja silminnäkijäkertomuksia enempää, mutta sen uskon tietäväni, että mustan blokin tuomitseminen ei pelastanut Aseistakieltäytyjäliiton julkisuuskuvaa. Jos tiedotteella oli jokin muu tavoite, en ymmärrä sitä.

Hesarin foorumilla trollattiin tiedotteen kommenteissa ihan samalla tavalla kuin ennenkin: "Siellä ne sivarit nyt käyttää väkivaltaa…" Ilman tiedotetta (tai ilman mellakoita) foorumilla olisi trollattu: "Siellä ne sivarit ryyppää sossurahojaan…"

Jokaisen mielenosoituksen, katujuhlan ja valtauksen jälkeen populistien foorumille ilmestyy vihaisia viestejä, joissa tuomitaan ankarasti "bilettely", "laimeus" tai "punaviherhörhöily". Tällä ei yleensä tunnu olevan juuri mitään tekemistä itse toiminnan luonteen kanssa. Kommentteja tulee, koska niiden kirjoittajilla on halu halveksua "radikaalia" toimintaa; tekosyitä halveksunnalle löytyy kyllä aina. Tätä eivät moralistiset lehdistötiedotteet muuta, vaikka ne kuinka tuomitsevat "kaaoksen".

Sen sijaan tuomitseva ja moralisoiva tiedotuslinja onnistuu luultavasti vieraannuttamaan joitakin aktivisteja, jotka kokevat AKL:n jotenkin radikaaliksi järjestöksi.

Sitä paitsi luulin, että meillä on jo konsensus tuomitsemisen reaktiivisuudesta.

 

Tässä ei ole kyse siitä, onko ok työntää väkivallattomuutta vaaliva joukko ihmisiä vaaraan. Tässä ei ole kysymys siitä, "mitä todella tapahtui" - tai edes koko Strasbourgista.

Tiedän, että mustahuput osaavat pahimmillaan vetää kännistä mielenosoittajaa joukolla turpaan ja että joskus mustien blokkien toiminta on vastenmielisen miehistä aggressiota. En halua puolustaa tällaisia tekoja.

En silti tuomitsisi niitä yleismoralistisesti.

Kyse on julkisesta suhtautumisesta tapahtumiin. Kaksi asiaa:

1) väkivallattomuuden (mitä se tarkoittaakaan: henkilöt, kiinteistöt, sosiaaliset rakenteet…) ja uhripuheen sekä tuomitsemisdiskurssin luoma reaktiivinen marttyyripositio (en haluaisi tuomita edes kokoomusnuoria, koska silloin asettuisin täysin reaktiiviseen suhteeseen heihin).

Viime aikojen trendi näyttää olevan, että poliisi voi hajottaa mielenosoituksen tai leirin ja pahoinpidellä ihmisiä mielensä mukaan täysin riippumatta siitä keitä, minkälaisia ja miten varustautuneita mielenosoittajat ovat.

Tietenkin mielenosoitus on helpompi piirittää, pamputtaa ja pidättää, jos ennakkotiedotus on hoidettu hölmösti ("haluamme tuoda epäjärjestystä Helsingin kaduille"), mutta on selvää, että poliisi repressoi mielellään, olivat mielenosoittajat väkivallattomia tai eivät. Kannattaako tällaisissa olosuhteissa ratsastaa moraalisesti ylempänä omalla väkivallattomuudellaan?

(Mikä muuten on väkivaltaa?)

2) hyvät ja pahat mielenosoittajat. Näin kirjoitettiin vuonna 2002:

 

Globalisaatiota vastaan mieltään osoittautuvat jakautuvat siis kahteen kastiin. Hyvistä mielenosoittajista tiedämme keitä he ovat: vastuuntuntoisia ja fiksuja peruskoululaisia, jotka nuorille tyypilliseen ja sallittuun tapaan saattavat ampua hieman yli, mutta jotka ovat yhtä kaikki huolissaan maailman tilasta. Ja vastaavasti tiedämme keitä ovat jakomäkeläiset mummojen rullaajat: perheväkivallan ja nuorisotilattoman lähiön puoliviattomia uhreja, kehitteillä olevien sosiaalisten uudistusten toiveobjekteja.

Myös rajalle pyrkivästä irlantilaisesta ja italiaanosta tai oikeuksiensa puolesta kamppailevasta homosta ja feminististä tiedetään keitä he ovat, missä he ovat, miksi he ovat minnekin tulleet. Tällaisten identiteettiryhmien kanssa neuvotellaan ja niille tehdään myönnytyksiä. Sen sijaan ryhmä, joista ei tiedetä mitään, jolla ei ole identiteettiä, lokeroa tai paikkaa, saa vastaansa puhtaan poliisi- tai sotatoimen. Ja se on merkki siitä, että oikeusvaltiollisen vallan olemus ja raja on tullut näkyviin.

Nykymuotoisen globalisaation vastaisessa kamppailussa vain identiteetitön voi olla radikaali.

(Tuomas Nevanlinna)

 

 

 

 

"Kuten ehkä jo tiedätte, Helsinki ottaa osaa kansainvälisen Reclaim your education –viikon toteuttamiseen 20.-30.4. Toimintaviikkomme käynnistyy mm. seminaarein ja opintopiirein ja huipentuu vappuun."

Jäämme odottamaan, keksitäänkö lisää polttoitsemurhan kaltaisia lopullisia ratkaisuja paskaduuneilla rahoitettuun paskaopiskeluun.

 

Allekirjoita epäluottamuslause Helsingin yliopiston johdolle

 

 

 

 

Lost your home? Lost your job? Lost your savings or your pension? This party is for you!

Kuolema. Maailman talouseliitti G20 on kokoontunut Lontooseen puhumaan talouskriisista. Taantumasta pitäisi jotenkin päästä ja hierarkkisia talousinstituutiota haluttaisiin vähän uudistaa, mutta eihän jutusta mitään tule, kun eliitit eivät pääse sopuun esimerkiksi siitä, pitäisikö köyhemmille maille antaa lisää sananvaltaa, ja mistä leikata ja säästää, mitä tukea.

Tuhannet ihmiset demonstroivat eilen Lontoon keskustassa kapitalismin mielivaltaa vastaan. Pankkien julkisivuja rikottiin, ja Royal Bank of Scotlannin konttori onnistuttiin ryöstämään. Financial Fools Day! Osa taktiikoista oli varsin kekseliäitä, kuten yllä kuvattu "mellakkapanssarivaunu", jonka poliisi tosin jotenkin onnistui tajuamaan hoaxiksi.

Two windows in the Royal Bank of Scotland building were smashed, and masked youths made off with computers that were ripped apart by people in the crowd. Onlookers were infuriated by the sight of the police officers drawing blood as they swung away with their truncheons while guarding the bank, whose bailout by the government as it teetered near bankruptcy made it Britain’s most prominent symbol of the economic downturn.

“The police are defending the very people they should be fighting, the bankers,” said Liam Edin, a student.

 

Videoita youtubessa: piper4242 - raerth

Ei kuitenkaan tule antaa liikaa huomiota G20:n kaltaisille julkisille spektaakkeleille. Tärkeämpi ulottuvuus on vallan ja sen median katseilta piilossa tapahtuva järjestäytyminen, jonka ei tarvitse omata ainakaan näkyvän "poliittista" luonnetta. Kapinan liekki saattaa palaa kirkkaana hetken, mutta se sammuu nopeasti jos sen takana ei ole mitään millä ruokkia sitä. Elämän edellytysten haltuunotossa syntyvien paikallisten ‘näkymättömien’ suhteiden vahvistaminen on avain mille tahansa todelliselle vallankumoukselle, jonka mahdollisuudet avautuvat edessämme näinä kriisin aikoina.

Meidän täytyy käyttää nuo mahdollisuudet.

Takku: Talouskriisi ja G20

 

Ilmeisesti Megafonin suunnitelma onnistui, sillä konflikti kärjistyi auringon laskiessa. Poliisit päästivät koiransa puremaan etulinjan mielenosoittajien käsiä auki, ja toista kertaa Euroopassa 2000-luvulla tällainen mielenosoitus johti kuolemaan (edit: mies kuoli sisäiseen verenvuotoon - mahdollisesti poliisin väkivallan vuoksi).

Voisi näin pinnallisesti arvioida, että mikäli kuolema johtui poliisista, sillä voi olla vaikutuksia seuraavien viikkojen tapahtumiin.

 

 

Autonomia. Autonomiaa kokeillaan Lontoon mielenosoitusten lisäksi kamppailussa vapaan tiedon puolesta. Ruotsissa astui aprillipäivänä voimaan levy-yhtiöiden lobbaama IPRED-laki, joka heikentää netin käyttäjien yksityisyydensuojaa (operaattori voidaan määrätä luovuttamaan käyttäjätietoja) ja antaa pahimmillaan mahdollisuuden kotietsintöihin tiedostojen jakamisen vuoksi. Ruotsalainen Piraattipuolue yllyttää ihmisiä avaamaan langattomat verkkonsa vapaaseen käyttöön. Avoimien verkkojen rihmastossa tiedostojen jakaminen on turvallista.

 

Piratpartietin Rick Falkvinge toteaa, että uudella kampanjalla on myös se positiivinen sivuvaikutus, että kansalaiset alkavat itse rakentaa tietoyhteiskuntaa - toinen toistaan auttaen. "Poliitikot näyttävät uskovan, että netti on jonkinlainen leikkikalu nuorille, jonka he voivat ottaa pois, mikäli nuoret käyttäytyvät tyhmästi. He eivät näe, mitä netti oikeasti on - se on vallankumous, joka on samaa luokkaa kuin kirjapainotaito tai kirjoituskieli. Nyt on tullut hetki, jolloin meidän kansalaisten on rakennettava tietoyhteiskuntaa, koska poliitikot eivät ymmärrä siitä mitään."

IPRED-laki voimaan Ruotsissa: piraatit vastaiskuun langattomilla verkoilla

 

Tuomari Nurmiokin tuli julkisuuteen levy-yhtiöiden puolestapuhujana. Eikö mies ymmärrä, että kopiointi on jo loogisesti eri asia kuin varastaminen? Laittaisi biisinsä jakoon eikä änkyröisi. Nurmio on nimensä veroinen: tuomari tosiaan, reaktiivinen ja konservatiivi, kykenemätön käsittämään uutta.

–

Huhtikuu on vasta alkanut ja death roll on jo käynnissä. Surullista ja julmaa, niin kuin huhtikuu runon mukaan on, mutta ehkä tähän kaikkeen saadaan iloa loppukuusta: tulee kansainvälinen toimintaviikko maksuttoman ja vapauttavan koulutuksen puolesta sekä uuden työväen Walpurgisnacht.

Seuraavista kuukausista en sitten tiedä. Sen verran pahasti kuluvan vuoden talouskriisiä on alettu rinnastaa 1930-lukuun.

 

 

a LEGO a day

 

ps. miten olis jos ne jotka on aiheuttaneet tän talouskriisin maksais sen kulut

Tiina Arppen kirjoitukseen viitaten:

Yliopistovaltaus Pariisin tyyliin (Sorbonne 4.3.2009)

 

Arppe:

 

Ranskassa taistellaan paraikaa varsin samantyyppistä yliopistolakiuudistusta vastaan, jota hallitus Suomessakin on ajamassa läpi kovalla kiireellä (laki on tarkoitus viedä eduskunnassa läpi vielä tämän kevään aikana). Ranskan opetusministeri Valérie Pécresse on ajanut lakia läpi aivan samalla strategilla kuin Helsingin yliopiston johto – väittämällä, että lain takana on yliopistojen laaja konsensus. 

 

Lyonissa on myös otettu yhteen poliisin kanssa (9.3.2009)

Strassbourg (11.3.2008)

 

Kovin tutulta kuulostaa ranskalaisten huoli. Keskeinen ero verrattuna Suomeen on kuitenkin siinä, että ranskalaisten yliopistojen johtajilla on rohkeutta asettua samaan rintamaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. […] Opetusministeri Pécresse ja presidentti Sarkozy hermoilevat turhaan siitä, etteivät yliopistolla työskentelevät tutkijat tai opettajat juokse etsimässä patentteja, jotka voitaisiin muuttaa euroiksi lyhyellä aikavälillä. Heillä ei ole näiden ihmisten kanssa mitään yhteistä. Yliopistolla työskentelevät katsovat kauemmas. Heidän silmissään on tieteen tulevaisuus, maailman ja ihmiskunnan tulevaisuus. Ja lisäksi heillä on rohkeutta opettaa tätä. On helppo ymmärtää, etteivät diktatuurit pidä yliopistoista.

 

Montparnassen juna-aseman blokkaus (5.3.2009)

 

Opiskelijatoiminnassa on puhuttu myös näistä tapahtumista:

UK: Students are revolting: The spirit of ‘68 is reawakening

Roskilde: Student blockade over grant cuts

 

 

 Vastavalta kokoontuu pääkallolipun alla…

 

 

Yliopisto uusiksi: vapaus tai aivokuolema!

 

 

Virkkunen on ihan mukana meiningissä

 

 

 Riot - our choice of resistance

 

 

 Seppä takoo kuin Ilmarinen

 

 

Hedelmä oli kuvauksen kohteena

 

 

Hymyilyä Manskulla

 

 

So 60’s

 

Ei kiitos

 

LOTR anyone?

 

 

So 80’s

 

Yliopisto uusiksi!

 

 

Koko Euroopan kamppailu jatkuu Helsingin yliopiston päärakennuksessa ainakin sunnuntaihin asti

Tervetuloa!

 

 

(Myöhemmin teoriaa & kommentaaria)

 Lisää kuvia:

(Postauksen videon materiaali: P & S)

 Nyt höykyytetään Hennaa!

 

 

Tässä teoreettisia lihaksia viikonlopuksi:

Tietotyö tekee vapaaksi? Kirjoituksia yliopistokapinasta (pdf)

Tulosta & levitä!

 

 

Perjantaikänni: opiskelijatoiminnan aktiivit juomassa porvariverta

 

 

… vaatii J. P. Roos

 

 

Squattaa - vai haluisitko mieluummin paskaduuniin?

 

 

Kansikuvatyttö (vasemmalla)

 

 

Me tullaan eduskuntatalolle hankojen ja talikoiden kanssa ja suoritetaan kansalaispidätys!

 Multitunes on messissä!

 

Tapahtuman Facebook-event

 

Hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on eduskuntakäsittelyssä. Lakiesitys ei vastaa yliopistolaisten tarpeita ja toiveita. Yliopistolaisten kannanotot on jätetty huomiotta.

NYT on aika laittaa piste tälle pelleilylle! Me olemme yliopisto ja yliopistouudistuksen on lähdettävä meistä. Perjantaina 13.3. kello 13 kokoonnumme Senaatintorille ja marssimme yliopistolain kumoon! Kaikki muu toiminta seisahtukoon täksi päiväksi.

Kutsumme mukaan kaikkien yliopistojen opiskelijat, tutkijat, henkilökuntaan kuuluvat sekä kaikki vaatimuksiamme tukevat. Tule ja ota kaverisi mukaan!

Lex Nokia, eläkeiän nosto, yliopistolaki… Mitä seuraavaksi?
JO RIITTÄÄ! YLIOPISTO LAKKOON! KAIKKI MUKAAN!

http://opiskelijatoiminta.net/

 

Samaan aikaan…

Jyväskylässä: Yliopistoseikkailu 2009

 Tampereella: Perjantai 13.

 

Edit: uusi kutsu:

Hallituksen politiikalle tarvitaan vastavoimaa - tule mukaan kaduille ja keskusteluihin!

Me, Opiskelijatoiminta, järjestämme hallituksen yliopistolakiesitystä vastustavan mielenosoituksen perjantaina 13.3.2009 kello 13.00. Odotamme mielenosoitukseen osallistujia eri puolilta Suomea.

Kutsumme kaikki kansalaisyhteiskunnan toimijat mukaan mielenosoitukseen, sillä kyse ei ole ainoastaan opiskelijoiden intresseistä: kyse on tietoyhteiskunnan kehityksestä, demokratiasta, työvoiman oikeuksista ja tiedon vapaudesta.

Yliopistolakiesitys on menossa läpi hurjalla vauhdilla kaikesta kritiikistä huolimatta. Samoin kävi jo Lex Nokian kanssa. Nyt hallitus on esittämässä eläkeiän nostoa. Jokaisen työntekijän ja kansalaisen on syytä olla huolissaan myös tekijänoikeuslain uudistuksesta.

Vaikuttaa siltä, että valtionhallinto, yliopistojen johto sekä kansanedustajat ovat irtautuneet kansalaisten elämästä. Tälle kehitykselle on luotava vastavoimaa. Tästä syystä kutsumme perjantaina 13.3. mielenosoitukseen kaikkia, jotka haluavat kamppailla tiedon vapauden, työvoiman oikeuksien ja demokraattisemman tietoyhteiskunnan puolesta.

Perjantaina 13.3. pidettävän mielenosoituksen lisäksi synnytämme Helsingissä lauantaina 14.3. tilan keskusteluille siitä, kuinka rakentaa uusia yhteistyön muotoja ja vastavoimaa hallituksen politiikalle. On aika toimia yhdessä – ei ainoastaan opiskelijoina, vaan myös kansalaisina, työntekijöinä, prekaareina ja tietotyöläisinä. Järjestelyistä tiedotetaan myöhemmin tällä viikolla opiskelijatoiminta.net -sivustolla.

Tervetuloa mukaan!

PERJANTAI 13.3.
MIELENOSOITUS UUTTA YLIOPISTOLAKIA VASTAAN
TIETOTYÖLÄISTEN OIKEUKSIEN PUOLESTA
SENAATINTORI KLO 13

 

 

Tampereelta kilahti mailiin jonkun/joidenkuiden anonyymien kirjoittama Toimivaan yliopistoon liittyvä dokumentti. Se on tuossa alla.

Ennen kuin broileriuunit käynnistetään, kannattaa ehkä muistaa, että tämän kevään kestävä kamppailu yliopistolakia vastaan ei riitä. Kuten on huomautettu: vaikka saisimmekin lain nurin tai osittain reformoitua, se tuotaisiin takaisin uudessa muodossa. Siksi täytyisi saada aikaan voimakas opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden (tieto)työläisten liike, joka pystyisi tekemään vallalle vastarintaa myös tulevaisuudessa. Lisäteemoista liikkeellä ei ole pulaa: asuminen, toimeentulo, kontrolliyhteiskunta, demokratia…

EDIT: kuten juuri tähdensin Yrityksen lakimiehille, juttu ei ole omani ja arvatenkin sen funktio on lähinnä savustaa toimijoita poteroistaan. Kuulemma Tampereella jo ehdittiin huolestua. No, get over it!

 

 

Maltillisuus on miekkamme ja reformistisuus kilpemme. Toimivan yliopiston Sancho Pancha liittyi joukkoomme suoraan vihollisten riveistä. Koko liike on muuttunut suunnattomaksi broileriuuniksi. Pikku poliitikonalut pitävät huolen siitä, etteivät menetä ainuttakaan tulevaisuuden äänestäjää, puolueestahan ei ole vielä tietoa.

Mielipiteettömyyden vapaus on pyhä. Vaikka peliä pelataan mielipiteiden markkinoilla, otetaan näillä groteskeilla markkinoilla erävoitot kuitenkin sillä, kuinka mielipiteettömän mielipiteen kehtaat keksiä. Mainittakoon muun muassa: ”Aleopisto – Johan nyt on markkinat!”, ”Autonomiaa ilman päätösvaltaa?” ja erityisesti mielenosoituksen kärkenä Tampereella marssinut: ”Autonomia = itsemääräämisoikeus”.

Toimiva yliopisto on ehkä tulevaisuudessa curriculum vitaeen lisättävä tietue ja sen suomat kontaktit lakeijain aseman avaavia. Varmuutta tästä ei kuitenkaan ole, jonka vuoksi broileri uhraa kallista aikaansa Toiminnalle© viisitoista minuuttia hallintotieteen luentojen välissä ja kaksikymmentäviisi minuuttia ennen kuntosalille menoa.

Toimivan yliopiston erikoisuus ei varsinaisesti ole siinä, että se koostuu maltillisesta ja radikaalista siivestä. Erikoista on se, että nämä radikaalin siiven sirkustemppuilijat liikkuvat sekavien toivomustensa ja unelmien tyhjiössä. Jos he saisivat päättää, keitettäisiin yliopistossa aamuisin kuusenkerkkäpuuroa jonka jälkeen suunnattaisiin saunomaan yliopiston Pinni-rakennukseen eläinopiskelijoiden kanssa. Iltapäivällä rakasteltaisiin tiipiissä. Nämä aktivistitaiteilijat suhtautuvat Toimintaan© kuin johonkin ilkamoivien narrien performanssiin. Taiteilijoiden epäonneksi epäpyhä allianssi kuitenkin rakentaa esiintymislavan byrokratian rautahäkkiin.

 

 

Pieni yhteenveto Opiskelijatoiminnan ja yliopistolakitoiminnan sisäisestä kritiikistä.

 

1. Patomäkeläinen ideaalidiskurssi ja nostalgia kuvitellun sivistysyliopiston perään eivät onnistuneet organisoimaan yliopistolaisia vastarintaan, eivät vuonna 2005, kun uusi palkkausjärjestelmä ajettiin väkisin yliopistoihin, eivätkä vuonna 2008, kun uusi yliopistolaki oli ensimmäistä kertaa julkisuudessa paljon esillä. Liike on syntynyt vasta konkreettisten tekojen myötä: vastarinnan organisoimiseen tarvittiin Vanhan valtaus, Tieteen päivien interventiot ja yliopiston yleiskokous, joita kaikkia vauhditti tilan luvaton haltuunotto. Sivistyksen, vapauden ja oikeudenmukaisuuden kaltaisista abstrakteista ihanteista puhuminen ei pelottanut vihollisia eikä toisaalta innostanut liittolaisia toimimaan. Vasta konkreettiset teot innostivat - ja samalla pakottivat vastapuolen neuvottelemaan ja ottamaan kantaa (opetusministerikin hätkähti jo sen verran, että tarjosi opintorahan nostoa palkkioksi hiljentymisestä).

Artikkelissaan "Wissensarbeit Macht Frei" Peltokoski & Kaitila myöntävät, että esimerkiksi Patomäellä on ansionsa vaikkapa yliopistolaisten hiljaisen vastarinnan dokumentoinnissa. Samalla he osoittavat sivistyspuheeseen perustuvan kritiikin reaktiivisuuden ja rajoittuneisuuden.

Artikkelin kriittiset pointit voidaan tiivistää seuraavasti:

a) humanistis-vasemmistolainen yliopistouudistuskritiikki on liian rajoittunutta: uudistuksessa ei ole kyse vain yliopiston tai edes koko julkishallinnon sisäisestä prosessista, vaan tietotaloudesta ja kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän muutoksesta.

b) samalla sivistyspuhe on väärällä tavalla yleistä, koska siinä samastetaan yliopisto julkishallinnon muihin instituutioihin. Yliopisto ei kuitenkaan ole mikä tahansa virasto, vaan etuoikeutettu tiedontuotantolaitos.

c) kritiikki vaikuttaa vaativan paluuta valtion helmoihin, vaikka juuri äsken samantyyppinen kritiikki hyökkäsi valtiollista totalitarismia ja kontrollia vastaan.

d) mainittu valtiouskoisuus liittyy kritiikin reaktiivisuuteen: "sivistykseen" pohjaava kritiikki vaikuttaa vain itsepäisesti vastustavan uudistuksia ja "reagoivan niihin kriittisesti" sen sijaan, että se ohjaisi ihmisiä organisoitumaan autonomisesti ja muuttamaan yliopistoa sisältä käsin.

 

Vastarinnan organisaatioiden rakentamisen sijasta sivistysyliopistopuhetta luonnehtiikin fanaattinen usko ideaalidiskurssiin. Se uskoo poliittisten päättäjien vakuuttamiseen pelkän rationaalisen argumentoinnin keinoin. Se pyrkii paljastamaan poliittisille päättäjille, että uusi hallintokulttuuri sotii tieteellistä toimintaa luonnehtivia ihanteita ja tieteelliselle toiminnalle ominaista omaa "tuloksellisuutta" vastaan. Tällainen puhe ei tuota työtaistelua, vaan valtiovallan edessä uskollisesti argumentoivia tyttöjä ja poikia. 

 

e) lopuksi sivistyspuhe naturalisoi tieteentekemisen yhdenlaiseksi:

 

Tiede esitetään luonnostaan jonkinlaisena. Tieteellinen toiminta on ikään kuin paratiisielämää, jota huonosti mittaavat mittarit nyt uhkaavat. Ennemminkin näyttäisi siltä, että mittarit istuvat liiankin hyvin humanistisesta neromyytistä nousevaan yksilöiden väliseen kilpailukulttuuriin, joka yliopistolla vallitsi käytännössä jo ennen uudistuksiakin.

 

Opiskelijatoiminnan sisälläkin on huomauteltu, että "sivistysyliopisto on saksalaisen idealismin perua, jolloin eliittifilosofit pohtivat maailmasta eristyksissä sitä, missä määrin maailma on yksilön tietoisuuden luomaa". Sivistysyliopistodiskurssi ei ensinnäkään ota huomioon kapitalismissa tapahtunutta siirtymää tietotalouteen ja yliopiston roolia tässä siirtymässä. Lisäksi sivistysyliopistopuhe "on jo täysin integroitu yliopistolakiuudistuksen puolustajien retoriikkaan. Kun opetusministeriössä tai yliopiston johdossa avataan suut uudistusmantraan niin siinä korostetaan kuinka sivistysyliopisto säilytetään tulevaisuudessakin."

 

2. Mitä meillä on tarjota abstraktien ideaalien ja sivistysnostalgian tilalle? Kaksi asiaa: yliopiston tarkastelu työläisyyden ja luokan näkökulmasta sekä tietotyöläisten itsenäinen organisoiminen. Ensiksi on kuitenkin unohdettava moralisointi ja myönnettävä nykyinen tilanne:

 

Muuttuvilla työmarkkinoilla entistä harvempi opiskelija hakee yliopistosta "sivistystä" tai ylevästi kajahtavaa "korkeinta oppia". Korkeakoulutukseen aletaan suhtautua ammatillisena opetuksena ja siltä haetaan tukea henkilökohtaiseen kilpailukykyyn. Kysymys on kirjaimellisesti omaan itseensä sijoittamisesta. Tutkintotodistuksen titteli menettää juhlavan leimansa.

Sivistysyliopistopuheessa tällaiset kehityskulut ovat kauhukuvia. Niinpä sitä uhkaa jatkuvasti muuttuminen opiskelijoiden sekä tutkijoiden ja opettajien moralisoinniksi. Tieteellistä toimintaa määrittävän idealismin nimissä olisi mentävä sieltä, missä aita on korkein, vaikka se tarkoittaisi miinusta suoriutumispisteissä ja siis omien välittömien etujen kieltämistä.

Sen sijaan, että pitäisi "vastuuttaa" opiskelijoita ja työntekijöitä ponnistelemaan herooisesti järjestelmärationaliteettia vastaan, uusien taistelujen on kyettävä vastaamaan tietotyövoiman, opiskelijat mukaan luettuna, välittömiin intresseihin sekä kyynisyyden ja opportunismin ilmapiiriin. Yliopistomuutoksen sisältämiä ristiriitoja on radikalisoitava järjestelmän logiikan sisältä käsin.

 

Peltokoski & Kaitila erottavat kolme aspektia yliopiston suhteesta työläisyyteen:

a) yliopistossa tehdään tietotyötä eli tutkitaan ja tuotetaan tietoa,

b) yliopisto tuottaa tietotyöläisiä eli toimii palvelualan yrityksenä elinkeinoelämälle,

c) yliopisto käyttää korkeasti koulutettua työvoimaa eli toimii itsekin työnostajana.

Abstrakti puhe tutkimuksesta, tieteestä tai opiskelusta yleensä ei tarjoa kovin lupaavia mahdollisuuksia vastarintaan. Paremmin toimii työläistutkimus:

 

Tiedeideaalien rakentamisen sijasta olisi avattava poliittisen tutkimuksen projekteja ja kysyttävä esimerkiksi, millaisia selviytymiskeinoja ja hiljaisen vastarinnan muotoja yliopistotyöntekijöiden joukoissa jo vallitsee. Olisi tarkasteltava tietotyövoiman omaa asemaa koskevaa tietoisuutta ja asemaan liittyviä kokemuksia. Missä määrin voimakas identifikaatio "oppineisuuteen" sekä eronteko työläisyyteen hankaloittaa omaa tilannetta ja etuja koskevien arvioiden tekemistä? Millaisia intressejä tietotyövoimalla on?

Pitkällä tähtäimellä olisi perättävä tietotyövoiman organisoituja työtaisteluja. Sivistysyliopistopuheesta on vaikea kuulla ääniä organisoituneesta joukkovoimasta ja voiman käytöstä.

Poliittisen tutkimuksen ei ole tarkasteltava yliopistoa yliopiston tai tieteen "itsensä vuoksi". Tehtävänä ei ole yliopiston tai ideaalitieteen pelastaminen. Yliopistomuutosta on tutkittava kapitalismianalyysin ja luokkateorian päivittämiseksi. Tiede ja yliopisto pelastuvat, jos tietotyöläiset pelastavat ne osana luokkakamppailuaan.

 

3. Ehkä suurin argumentti, jolla tässä esitettyä kritiikkiä voidaan liikkeen sisällä vastustaa, on se perinteinen demarikyyninen veto: "Liian radikaalia, te säikytätte potentiaaliset liittolaiset pois…" Argumentti on sikäli outo, että tähän mennessä liike on kasvanut sitä enemmän, mitä radikaalimpaa toimintaa se on järjestänyt. Vasta Vanhan luvaton haltuunotto käynnisti yliopistolakia vastustavan toiminnan, vasta interventioilla mainostettu yleiskokous toi sen yleiseen tietoon ja vasta mielenosoitusten sarja hallintorakennuksen valtauksen kanssa antoi sille hätkähdyttävää pontta. Mihinkään näistä ei "kriittinen julkinen keskustelu" yksin pystynyt.

 

Höysteenä vielä pätkä siitä, miten ihana se nykyinen yliopisto on:

 

Yksilönä kukin akateemikko osallistuu loputtomaan kilpajuoksuun, jossa keskiarvo nousee jokaisen arviointikierroksen myötä. Paraskaan suoritus ei loppujen lopuksi ole riittävän hyvä. Nekin, jotka pärjäävät hyvin eli ovat reilusti keskiarvon yläpuolella, kokevat aitoa kammoa siitä, että seuraavalla kierroksella he tippuvat pohjalle ja sieltä kokonaan pois liigasta.

Minusta oli varsin kiinnostavaa huomata, että jopa ne, jotka ylsivät huipulle, joutuivat pelon valtaan heti RAE:n jälkeen. Huomaan aivan saman taipumuksen Suomessa, missä jokaista kansainvälista ranking-ykköstä tai -kakkosta seuraa rituaalinomainen kehotus olla jämähtämättä paikalleen, suorittaa entistä tehokkaammin, jottei Suomi vain menettäisi arvokasta, mutta haurasta johtoasemaansa! Vöiden kiristämiselle ei näy loppua.

- - -

Nykykapitalismin kulttuurissa oleellista myös akateemiselle työnteolle on se, että siihen liittyy saumattomasti loputtomien kauneuskilpailujen kierre, joka on suunniteltu vastaamaan kansainvälisten sijoittajien tarpeita. Sijoittajan prioriteeteista on tehty kaiken muun konteksti eli perusta. Tämä rooli oli ennen luonnolla, jonka kuviteltiin olevan muuttumaton ja pyhä. Nyt sijoittajien tarpeet ovat tarpeista tärkeimmät, ja niihin vastaavat välittömästi ylityöllistetyt (mutta myös ylipalkatut) KIBS-työntekijät. Mitä ovat nämä tarpeet? Tietää, ilman syvällistä tuntemusta tai pitkäaikaista sitoutumista, tai edes maantieteellistä läheisyyttä, mistä löytyy paras ja nopeimmin kasvava liikevoitto; tietää ja voida verrata ilman turhaa tietämystä.

(Eva Berglund: Entisen yliopistolaisen pohdintoja näkymisen tärkeydestä)

 

Kokemuksista nykyisessä yliopistossa avaudutaan myös Opiskelijatoiminnan foorumilla.

 

 

Eilen järjestettiin ensimmäinen toimintapäivä uutta yliopistolakia vastaan. Helsingissä osoitti mieltään 1500 ihmistä, Tampereella 500, Joensuussa 400. Turussa, Rovaniemellä ja Oulussa marssi myös satoja opiskelijoita, henkilökunnan jäseniä ja muita liikkeen tukijoita. OPM, kokoomus ja EK: lakinne on skeidaa, voisko sen jo feidaa!

 

 

Nykyinen yliopisto on harmaa. Opetusministeriön ja elinkeinoelämän visioima yliopisto on, noh, mikä on kapitalismin väri… Sininen?

 

 

Autonomian väri loistaa pakkasessakin.

 

Jos et vielä ole allekirjoittanut Opiskelijatoiminnan adressia, tee se nyt!

 

 

Väki blokkasi Mannerheimintien noin vartin ajaksi. "Yliopistolakko, aivan pakko!"

 

 

Porvarit kusettaa aina. "OPM häpeä, lakinne on typerä!"

Globaali intifada: "Parasta mitä yliopisto on saanut ikinä"

 

 

Vapaus tai aivokuolema! Totuus tai innovaatio!

 

 

 

 

Yliopistolaki ei ole ainoa ongelma: laki toimii savuverhona, jonka suojissa Helsingin yliopiston johto valmistelee uutta autoritaarisempaa johtosääntöä. Valtasimme yliopiston hallintorakennuksen protestiksi ja organisoitumistilaksi jatkoa varten. Kuumeviikon vuoksi lähdin itse yöksi kotiin nukkumaan, mutta toverit jäivät ja tarjosivat henkilökunnalle aamiaista.

 

 

Sokkeloinen byrokraattitalo kaipasi uutta sisustusta.

 

 

 Suuryhtiöiden hyvinvointivaltio.

 

 

Hallintorakennuksen seinille ilmestyi tarroja, joissa vaaditaan johdon eroamista ja yliopistolain pysäyttämistä

 

 

 Kokoushuone on niin tunnelmallinen, että se täytyy vallata uudestaan vielä joskus. Viereisessä kahvitilassa tarjottiin ilmaista safkaa ja juomista.

 

 

Vallankumousstrategioita hiottiin aamuun asti.

 

 

 

 

Toimivan yliopiston mediakatsaus