Älkää syyttäkö ihmisiä, vika on politiikassa

10.03.2010, 03:28

 

 

Eduskuntavaaleissa 2007 kolmannes äänioikeutetuista suomalaisista jätti äänestämättä. Viime vuoden eurovaaleissa jopa 59,7 % ei äänestänyt. Puoluepolitiikka ei kiinnosta väkeä. Valtio on yrittänyt rukoilla äänestäjiä epätoivoisilla porkkanoilla. Nuorille on postitettuja "nuorekkaita" äänestysflaikkuja. Nyt vuoden 2011 eduskuntavaalit on päätetty siirtää huhtikuulle, jotta olisi "paremmat äänestyssäät".

Mutta vika ei ole säässä tai ihmisissä vaan itse politiikassa.

Politiikasta on tullut ihan vitun tylsää.

Mitä jos politiikasta tulisi mielenkiintoista?

Jotta niin kävisi, täytyisi tajuta, että politiikka on muutakin kuin puolue- tai bisnespolitiikkaa.

Jotkut ovat Suomessa tajunneet sen jo 1980-luvulla. Kasarin ja tämän päivän välissä on pieni suuri kertomus.

Mistä nyt ottaa työkaluja porvareiden lyömiseen ja autonomian rakentamiseen? Miten taivuttaa halumme tuhoamaan meitä kontrolloivat lonkerot? Miten nauttia elämästä?

 

Yksi vanha mutta täällä kovin vähän käytetty ehdotus työkalupakiksi: CrimethInc.

En nyt tarkoita, että luopuisimme deodorantin käytöstä, vaan että oppisimme Crimethincin paremmista jutuista jotain.

Niin kuin esimerkiksi: politiikkaa voi tehdä suoraan, politiikkaa voi tehdä ilman lässytystä, politiikkaa voi tehdä niin että siitä nauttii. 

Opiskelijatoiminnan "radikaali demokratia" -lukupiirissä luettiin "Your Politics Are Boring As Fuck" -tekstin lisäksi

Forward!

Miksi rakastan varastaa suurten ketjujen myymälöistä 

Join the Resistance: Fall in Love 

Crimethinc on löyhä, soluista koostuva "entisten työläisten kollektiivi", joka nousi 1990-luvun puolivälissä pohjoisamerikkalaisista punk-piireistä ja alakulttuurizineistä. Se koostuu palkkatyötä pakenevista taviksista, joilla on antiautoritaarinen ja antikapitalistinen ote elämään ja politiikkaan.

Kyseessä ei ole mikään järjestö tai yhtenäinen liike, vaan enemmän brändi tai anonyymi tägi, jonka kuka tahansa voi omaksua ja lätkäistä omaan juttuunsa. Vähän niin kuin eläinten vapautusrintama EVR: kuka tahansa voi tehdä aktioita ja iskuja sen nimissä (muutama EVR:n tuhopoltto onkin USA:ssa yhdistetty Crimethinciin). Muita Crimethincin logon alla tehtyjä juttuja ovat monet globalisaatiokriittiset protestit, Unabomberin presidentinvaalikampanja, republikaanien nettisivujen hakkeroiminen, talonvaltaukset, erilaiset korttelitason pienorganisaatiot ja vuosittaiset Crimethinc-konferenssit, joissa järjestetään keskustelujen ja kadunvaltausten lisäksi vaikkapa tiirikointityöpajoja. Nämä tapaamiset on herättäneet FBI:nkin huomion: ainakin kolmena vuotena FBI on soluttautunut konferenssiin urkkimaan todistusaineistoa oikeudenkäyntejä varten.

Crimethincin anarkismi ei suinkaan ole mitään vakavanaamaista (ja se on muutenkin kaukana niistä suomalaisista anarkismin temppelin vartijoista, jotka ovat jääneet ysärille). Tämä tulee esiin jo kollektiivin nimessä: CrimethInc, "rikollinen ajattelu" tai "ajatusrikos" tai "rikostehdas". Vastaavia leikkejä ja itseparodioita on kollektiivin julkaisut täynnä. Tämä on keskeinen juttu Crimethincissä: politiikan tekemisen on oltava nautinnollista myös tekijöilleen ja seurattava tekijöidensä haluja. Siksi Crimethinciä usein halveksutaankin vasemmistopiireissä: heidät leimataan "lifestyle-anarkisteiksi" tai "narsistisiksi ja individualistisiksi hedonisteiksi". Marxilaiset eivät tietysti edes vaivaudu lukemaan näin pikkuporvallista humbuugia.

Oli mitä oli, Crimethinc vaatii ja harjoittaa suoraa toimintaa tässä ja nyt:

 

palkkatyömuoto on tuhottava,

sukupuoliroolit on kumottava,

elämästä on tehtävä maksutonta - vaikka sitten dyykkaamalla, taloja valtaamalla & varastamalla suuryrityksiltä,

politiikasta on poistettava välimiehet,

tekijänoikeudet on murennettava: Crimethinc kannustaa avoimeen ja ilmaiseen kulttuurituotantoon ja plagioimiseen,

kaikesta on voitava nauttia: voi tehdä jäynää poliiseille ja liike-elämälle, järjestää performansseja, luoda ja pitää yllä vastakulttuuria,

päätavoite: innostaa ihmisiä valtaamaan omat elämänsä takaisin kapitalismilta

 

Kollektiivin päätoimintaa on kuitenkin propagandan ja erilaisten julkaisujen tuottaminen. Crimethinc on julkaissut kirjoja, lehtiä, levyjä, julisteita… Tyypillisesti kaikki sisältö julkaistaan anonyymisti tai nimimerkillä.

Lukemistoa:

Days of War, Nights of Love

Recipes for Disaster: An Anarchist Cookbook

Expect Resistance

Evasion

Näitä löytää netistä ilmaiseksi. Kirjoja myyvät halvalla esimerkiksi Muutosvoima ja Aamunkoi