This thing feels like a rainforest
Historian lopun jälkeen metsät on tällaisia
Taivas on vähän tyylitelty kun oli pimeä päivä, mutta muuten kämpän ikkunasta on tällainen näkymä
Tokiota väitetään maailman suurimmaksi metropoliksi. Kuitenkaan Tokio ei Meguron kulmilla ole kaupunki vaan sademetsä. Konkreettisesti. Lähin kiinnekohta on Brasilia. Tuuheita talo- ja palmupuskia. Kadut ovat siistejä, ei röökinjämiä muualla kuin sivukatujen penkkien alla. Ei valumajälkiä tai tahroja. Viidakon reunustamia autoteitä, kaksikerroksisia supermarketteja, kiinalaisia ja intialaisia ravintoloita, ramen-mestoja ja anonyymeja pikkubaareja, bussipysäkkejä joilla ihmiset odottavat siisteissä jonoissa. Ei likaa, ruostetta kyllä & ränsistyneitä kaasuletkuja, sähköjohtoja ja pihakujia.
Joidenkin talojen väliin jää pieni pystysuora aukko. Muuten rakennukset ovat kiinni toisissaan kuin parsakaalit. Kaupunkia ei ole rakennettu, se on kasvanut. Ekosysteemi, joka on navigaation painajainen. Kaduilla ei yleensä ole nimiä, on vain ku eli (osa)kaupunki, chome eli alue, rykelmä tai kortteli, rakennus ja kerros. Sarjoitettu rihmasto, Hierarkisoitua joustavuutta.
Tokio on kuulemma vapain Japanin kaupungeista. Täällä ei olla enää niin kohteliaita ja lojaaleja kuin muualla, ja sukupolvien välinen kuilu on valtava. The anonymity of the megalopolis is a magnet for misfits, rebels, artists, musos, nerds and all the famous ‘nails that stand out’ (and get duly bashed down) in mainstream Japanese society … People scarcely know their neighbours, or care to.
Matkaoppaan mukaan Tokiossa on kääntöpuolensa. Violent crime is rising, as is drug abuse. The generation gap between parent – schooled in convention, self-abnegation, and loyalty to the lifetime employer – and the isolated, tattooed, pierced, part-time-employee child, has never been greater. It’s a time of social upheaval in Japan. Jospa kadulla näkisikin lävistettyjä ja tatuoituja prekaareja haistattalemassa pomoille…
En ole ikinä nähnyt näin kohteliasta, hierarkisoitua ja hyvin toimivaa järjestelmää. Alainen kumartaa pomolle keskellä suojatietä, kaupan portaissa vanhemmat ihmiset pyytävät anteeksi kun väistää heitä, huoltoasemalla on mies joka kumartaa lähteville autoille ja supermarketin (supa) myyjä luettelee hymyillen ääneen jokaisen tavaran hinnan (ja myyjille ei kuulu sanoa paljon mitään, koska he ovat alempiarvoisia ja koska "asiakas on jumala").
Japanin kulttuuri on perverssillä tavalla kommunistinen, ja kuitenkin kaikki on niin kaupallistettu että mistään markkinoiden ulkopuolisesta vastarinnasta on naurettava puhua. Anarkismia Japanissa? G8-mielenosoitusten aikaan poliisi esti Toni Negriä pääsemästä maahan ja veti soundiauton kuljettajan ikkunan läpi katuun. Kukaan ei ylitä katua väärästä kohtaa tai niistä nenäänsä: miten voisi kuvitella vallankumouksen?
No, ensimmäinen viikko Tokiota takana, kyllä se tästä lähtee…
Työväki haluaa lentää siinä missä työnostajansakin. Ilmateitse pakeneminen on myös sosiaalinen kysymys
