Vallankumous tarvitsee japanilaista kuria
Vasemmisto: anarkokommunismia? Autonomismia? Bileitä? Ei, vaan lässyn lässyn
Jo on perkele kun vasemmisto lässyttää ja inisee niin että menettää vaaleissa ainoan europarlamenttipaikkansa - vakavan talouskriisin aikaan ja oppositiosta käsin!
Ehkä voimme tässä yhteydessä hieman leikkimielisesti kiittää jokaista minä-en-äänestä-koska-olen-moraalinen-anarkistia: teidänkin ansiostanne saamme taas nauttia oikeistolaisemmasta europolitiikasta. Pahoittelumme, se vallankumous ei tule vielä huomennakaan, ei ainakaan jos rajoitetaan taktiikat vain puhdasoppisiin.
Vasemmiston suuremmista figuureista ainoastaan joku Paavo Arhinmäki vaikuttaa olevan jyvällä asioista, jotka pitäisi nostaa käsittelyyn heti. Puolueohjelmat pitäisi kirjoittaa uusiksi verkkolehti Megafonin pohjalta, commonsien käyttö ja aitaus pitäisi politisoida, prekarisaatio ja miniyrittäjyys pitäisi ottaa vakavasti, ja käytännön tasolla pitäisi auttaa uutta työväkeä organisoitumaan ja sivistymään.
Se puoluepolitiikasta. Vaalitulos vahvistaa käsitystä siitä, että vallankumoukselliset tarvitsevat nyt kurinpidollisen potkun perseelle. Japanilaiset tarjoavat sen.
On kolme asiaa, jotka vasemmistolaiset voisivat oppia Japanista.
1. Formalismi. Japanissa muodollisuus (kata) tai "oikea tapa tehdä asiat" (shikata) on viety niin pitkälle, että oikeastaan mitään sisältöä ei ole jäljellä, eikä mikään tarkoita enää mitään: perverssi versio Guattarin ei-merkitsevää semiotiikkaa koskevista unelmista. Formalismin ei kuitenkaan tarvitse mennä äärimmäisyyksiin tuottaakseen tuloksia. Japanilainen kurinalaisuus alkaa kehittyä kunnolla kirjoitusjärjestelmiä opiskellessa. Hiragakana ja katakana (molemmat 46 tai 48 tavumerkkiä) menevät vielä länsimaisessa mielentilassa, mutta tuhannet kiinalaisperäiset kanjit vaativat jo ankaraa ja säännöllistä työtä, esteettistä silmää ja taitavaa motoriikkaa (siksi en ole oppinut niitä). Kanjit ovat muotti, joka valaa japanilaisen psyyke-ruumis-sommitelman tarkaksi ja taitavaksi koneeksi.
Jospa vasemmisto kehittäisi oman formalismin, joka tuottaisi mekanismeja vallankumouskoneen käyttöön.
2. Ki. 1960-luvulla suuret japanilaisfirmat alkoivat järjestää työntekijöilleen ki-energian kehittämispäiviä. Työväki kuskattiin opettelemaan liikkeitä ja laitettiin sitten heilumaan ja huutamaan julkisille paikoille. Militantti bisneskoulutus tuotti tulosta: Japani kehittyi maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi.
Ki (kiinaksi chi) tarkoittaa elämänvoimaa tai energiavirtaa (ihmiskeskeinen versio Anti-Oidipuksen halun käsitteestä). Ei tarvitse olla new age -mumisija tajutakseen, että energian äkillinen keskittäminen yhteen pisteeseen voi tuottaa hämmästyttäviä tuloksia, niin kuin heittää vastustajan nurin tai tuottaa murtuman poliittisessa kentässä.
Yllätyshyökkäyksiä, energiakeskittymiä ja militanttia koulutusta siis.
3. Tiimityö. On totta, että perinteisesti jyrkkä sosiaalinen hierarkkisuus ja ryhmäpaine ovat tukahduttaneet japanilaisten kyvyn ajatella luovasti. Mielenkiintoista on kuitenkin auktoriteetin hajauttaminen tällaisissa ryhmissä. Esimerkiksi japanilaisissa yrityksissä johtaja - vaikka sachon sana on perimmäinen laki - ei voi määrätä kaikkea, toisin kuin lännessä, vaan päätöksiä tehdään enemmän konsensusperiaatteella. Saadakseen suuria muutoksia aikaan on vakuutettava johtajien lisäksi myös osasto, jota muutokset koskevat. Tiimityö ja yhdessä päättäminen ovat vasemmistolaisten järjestöjen peruskauraa, mutta silti jotkut esimerkiksi Vasemmistoliitossa katsovat että organisaation pään vaihtaminen muuttaisi kaiken.
Tarvittaisiin työtiimejä, jotka olisivat sopivan joustavia, kehittäisivät itselleen sopivan keskinäisen lojaaliuden, pystyisivät asettamaan tavoitteita ja työskentelemään vakaasti niiden eteen.
Viime aikoina vasemmisto on keskittynyt lähinnä japanilaisen yhteiskunnan huonompiin puoliin, eli ylitsevuotavaan kumartelemiseen, itsensä kieltämiseen ja paikallaan junnaamiseen. Nyt olisi aika varastaa tältä saarelta jotain käyttökelpoisempaa.
