Toisen maailmansodan loppuun asti Japani oli fasistinen valtio, joka huipensi "aasialaisen julmuuden" 1900-luvun alun militaristisella ja imperialistisella kaudella, korealaisten naisten pakkoprositituutiolla ja gaijineiden keskitysleireillä. (Aasialaisesta julmuudesta kiinalaisittain ks. Chinese Torture Chamber.)

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu joustavuus ja voittajan tahtoon alistuminen. Siksi valtion oli toisen maailmansodan jälkeen helppo ainakin muodollisesti omaksua liittoutuneiden määräämä liberaali demokratia.

Japani on silti edelleen pitkälti wasistinen maa.

Wa viittaa harmoniaan, rauhaan, tasapainoon ja - historiallisesti kiinalaisten käyttämänä - etnisesti japanilaisiin. Sanan etymologiasta löytyy yhteyksiä alistumiseen, kumartamiseen, polvistumiseen ja fyysiseen lyhyyteen. Wa on jotakin, joka täytyy säilyttää. Se tarkoittaa konfliktien välttämistä, ryhmään mukautumista, auktoriteettien tottelemista ja normeihin sopeutumista.

Wasismia on maailman jakaminen japanilaisiin ja muihin eli gaijineihin.

 

Even if one argues that modern usage renders the two terms indistinguishable, gaijin is still a loaded word, easily abused. Consider two nasty side effects:

1) "Gaijin" strips the world of diversity. Japan’s proportion of the world’s population is a little under 2 percent. In the gaijin binary worldview, you either are a Japanese or you’re not — an "ichi-ro" or a "ze-ro." Thus you suggest that the remaining 98 percent of the world are outsiders.

2) . . . And always will be. A gaijin is a gaijin any time, any place. The word is even used overseas by traveling/resident Japanese to describe non-Japanese, or rather "foreigners in their own country," often without any apparent sense of irony or contradiction. Logically, Japanese outside of Japan must be foreigners somewhere, right? Not when everyone else is a gaijin.

Left unchallenged, this rubric encourages dreadful social science, ultimately creating a constellation of "us and them" differences (as opposed to possible similarities) for the ichiro culture vultures to guide their ideological sextants by.

Once a ‘gaijin,’ always a ‘gaijin’

 

Wasismia on myös radikaalin ajattelun ja toiminnan väkivaltainen tukahduttaminen. Japanissa poliisi voi pitää kiinniotettuja ihmisiä yli 20 päivää putkassa ilman minkäänlaisia syytteitä, ja poliisin kuulustelumenetelmillä on edelleen huono maine. G8-mielenosoituksia edeltäneet security sweepit kohdistuivat erityisen rajusti ulkomaalaisen näköisiin.  Antiautoritaarinen liikehdintä pyritään yhä kitkemään nopeasti.

 

Tokiolainen Hosei-yliopisto on erottanut joukon poliittisesti aktiivisia opiskelijoita ja kieltänyt vetelehtimisen, julisteiden kiinnittämisen ja puheiden pitämisen yliopiston lähettyvillä.

Yliopisto erottaa rauhanhäiritsijät Japanissa

 

Luulisi, että wasismi olisi hyväksi edes ympäristölle, mutta ei:

 

In his book "Dogs and Demons," Alex Kerr argues that environmental degradation has been one of the byproducts of Japan’s relentless postwar pursuit of economic growth. In the last half-century, Kerr suggests that the Japanese have dammed up most rivers, scarred many mountains and uprooted trees, all to make way for urban growth. In the course of this expansion, much of Japan’s natural habitat has been lost.

Kerr points out that this lack of regard for nature contradicts the traditional world view of the Japanese. In most Western writing, the Japanese are portrayed as nature lovers, with a spiritual, almost mystical connection to their environment. Japan’s indigenous Shinto religion even puts a reverence for nature at the core of its beliefs.

However, as Kerr points out, this Western view of Japan is a myth. Yes, the Japanese enjoy their cherry-blossom parties each year. But in reality, the Japanese see nature as something to conquer rather than preserve.

Silent spring in Tokyo

 

Jos ihailee japanilaisten kurinalaisuutta, etikettiä, motorista taitavuutta, esteettistä silmää tai sosiaalista organisointia, kannattaa muistaa että ne on kaikki wasismilla lihaan piiskattu.

Myös "antiwasistinen" toiminta on jotenkin paradoksaalisesti ollut erittäin hyvin organisoitua. 1960-luvun mellakoitsijat aaltoilivat tien laidalta toiselle kädet yhteen liitetyssä käärmemuodostelmassa, ja Vietnamin sodan vastaisissa mielenosoituksissa tuhannet marssivat ja militantit taistelivat poliisien kanssa kivillä ja koktaileilla. Yliopistokapinoinnin seurauksena poliisilla on hyvin tiukat ohjeet pitää matalaa profiilia kampusalueilla.