Vallankumouksen hedelmiä

Kämpän julkisivu kuumana päivänä

 

Roskien lajittelu, pakkaaminen ja vieminen on Japanissa oma rituaalinsa. Ennen lähtöä kuulin, että joku ulkomaalainen (outsider eli gaijin) oli vienyt roskat yöllä ulos ja saanut ne aamupäivällä takaisin, koska jätteet oli lajiteltu ja pakattu väärin. Totta se on. Asunnonvälityksestä valistettiin ensimmäisenä päivänä, että roskapussit palautetaan jos ne eivät ole kunnossa.

Perussääntönä päivittäiset jätteet lajitellaan poltettaviin (muovit ja biojätteet menevät siis samaan pussiin), ei-poltettaviin (öljyiset tölkit, kosmetiikka, ongelmajäte) ja kierrätettäviin (alumiini, pet-pullot, paperi jne.). Kierrätettäviä tavaroita ei tietenkään saisi laittaan samaan sekasotkuun, vaan esimerkiksi paperituotteista sanomalehdet, kirjat, aikakauslehdet, kartonki ja pahvi täytyy erotella ja sitoa noin kahdeksan tavaran nipuksi.

Roskat viedään kadulle keräyspisteeseen sinisen verkon alle tiettyinä aamuina seitsemän ja kahdeksan välillä. Esimerkiksi kämppämme kulmilla poltettavat jätteet kerätään maanantaisin ja torstaisin, ei-poltettavat joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas torstai, kierrätettävät joka lauantai, ja niin edelleen.

Kierrätyksen, kaasunkäytön optimoinnin ja keskuslämmityksen puuttumisen vuoksi Tokio voi buustailla olevansa maailman kaupunkien energiatehokkuuden huippua - kotitalouksien kohdalla. Kukaan ei kysele 24/7 palavien valtavien neonvalojen ja videoscreenien perään. Kapitalismin huvittavia ristiriitoja: yksilöillä on vastuu, elinkeinoelämällä ei. Sille kyllä riittää ydinsähköä…

 

Kun roska-auto ensimmäisen kerran haki itse pakatun pussin, tuntui että meidät on nyt otettu mukaan japanilaiseen yhteiskuntaan… Sitä ei vain tule koskaan tapahtumaan. Ei edes niille korealaisille, jotka elävät Japanissa 1930-luvulla maahan väkivallalla tuodun orjatyövoiman jälkeläisinä. Kaikki muut paitsi geneettisesti japanilaiset pysyvät gaijineina.

 

 

 Jos ei vie roskia oikein ulos, voi käydä näin - kuva Meguron parasiittimuseosta, josta on ainakin yhden lehden jutun mukaan tullut nuorten parien suosittu hengailumesta

 Mutta jos roskia vie liian innokkaasti ulos, voi käydä näin

Historian lopun jälkeen metsät on tällaisia

 

Taivas on vähän tyylitelty kun oli pimeä päivä, mutta muuten kämpän ikkunasta on tällainen näkymä

 

Tokiota väitetään maailman suurimmaksi metropoliksi. Kuitenkaan Tokio ei Meguron kulmilla ole kaupunki vaan sademetsä. Konkreettisesti. Lähin kiinnekohta on Brasilia. Tuuheita talo- ja palmupuskia. Kadut ovat siistejä, ei röökinjämiä muualla kuin sivukatujen penkkien alla. Ei valumajälkiä tai tahroja. Viidakon reunustamia autoteitä, kaksikerroksisia supermarketteja, kiinalaisia ja intialaisia ravintoloita, ramen-mestoja ja anonyymeja pikkubaareja, bussipysäkkejä joilla ihmiset odottavat siisteissä jonoissa. Ei likaa, ruostetta kyllä & ränsistyneitä kaasuletkuja, sähköjohtoja ja pihakujia.

 

 

 

Joidenkin talojen väliin jää pieni pystysuora aukko. Muuten rakennukset ovat kiinni toisissaan kuin parsakaalit. Kaupunkia ei ole rakennettu, se on kasvanut. Ekosysteemi, joka on navigaation painajainen. Kaduilla ei yleensä ole nimiä, on vain ku eli (osa)kaupunki, chome eli alue, rykelmä tai kortteli, rakennus ja kerros. Sarjoitettu rihmasto, Hierarkisoitua joustavuutta.

 

 

 

 

 

 

 

Tokio on kuulemma vapain Japanin kaupungeista. Täällä ei olla enää niin kohteliaita ja lojaaleja kuin muualla, ja sukupolvien välinen kuilu on valtava. The anonymity of the megalopolis is a magnet for misfits, rebels, artists, musos, nerds and all the famous ‘nails that stand out’ (and get duly bashed down) in mainstream Japanese society … People scarcely know their neighbours, or care to.

Matkaoppaan mukaan Tokiossa on kääntöpuolensa. Violent crime is rising, as is drug abuse. The generation gap between parent – schooled in convention, self-abnegation, and loyalty to the lifetime employer – and the isolated, tattooed, pierced, part-time-employee child, has never been greater. It’s a time of social upheaval in Japan. Jospa kadulla näkisikin lävistettyjä ja tatuoituja prekaareja haistattalemassa pomoille…

 

 

 

 

 

 

En ole ikinä nähnyt näin kohteliasta, hierarkisoitua ja hyvin toimivaa järjestelmää. Alainen kumartaa pomolle keskellä suojatietä, kaupan portaissa vanhemmat ihmiset pyytävät anteeksi kun väistää heitä, huoltoasemalla on mies joka kumartaa lähteville autoille ja supermarketin (supa) myyjä luettelee hymyillen ääneen jokaisen tavaran hinnan (ja myyjille ei kuulu sanoa paljon mitään, koska he ovat alempiarvoisia ja koska "asiakas on jumala").

 

 

 

Japanin kulttuuri on perverssillä tavalla kommunistinen, ja kuitenkin kaikki on niin kaupallistettu että mistään markkinoiden ulkopuolisesta vastarinnasta on naurettava puhua. Anarkismia Japanissa? G8-mielenosoitusten aikaan poliisi esti Toni Negriä pääsemästä maahan ja veti soundiauton kuljettajan ikkunan läpi katuun. Kukaan ei ylitä katua väärästä kohtaa tai niistä nenäänsä: miten voisi kuvitella vallankumouksen?

No, ensimmäinen viikko Tokiota takana, kyllä se tästä lähtee…

 

 

 Työväki haluaa lentää siinä missä työnostajansakin. Ilmateitse pakeneminen on myös sosiaalinen kysymys