Vallankumouksen hedelmiä

 

 

Miksi poliisin on aina pakko löytää mellakalle johtaja? Väkivaltaisen mellakan johtaminen on Suomessa rikosnimike, ikään kuin mellakkaa voisi johtaa, vaikka kuinka yrittäisi. Poliisi joutuukin yleensä kirjoittamaan fiktiivisen kertomuksen palauttaakseen väen epäilyttävän moneuden takaisin yhteen selkeään isään (tai vanhempiin/sukuun, jos "johtajia" tarvitaan useampia). Eläinten vapautusrintamalle poliisi haluaa yhden Johtajan ja mielenosoitukselle yhden Järjestäjän, oli se jokin järjestö (jolla on Yksi puheenjohtaja) tai sitten Yksi yksityinen vastuuhenkilö.

Ykseydestä polveutuva poliittinen toiminta on vielä hallittavissa ja siedettävissä, moneuden toiminta ei. (Natsit ovat pelottavia, kun he palvelevat Yhtä Hitleriä, mutta kuinka pelottaviksi he muuttuvatkaan kun ymmärretään, että sadat tuhannet pikkuhitlerit äänestivät heidät valtaan.) Palauttamalla tapahtuman pelottava moninaisuus yhteen tekijään tapahtuma yritetään ymmärtää, siis kesyttää. Ymmärtäminen jähmettää tapahtuman. Jos tapahtumassa onkin ollut jotain purkavaa ja kohtuutonta, niin ymmärtäjä mielellään näkee jokaisen pakenevan säikeen paikalleen naulittuna, vastuuseen asetettuna ja tuomioistuimelle alistettuna.

Redusoimalla tapahtumasta moneuden ymmärtäjä voi mieltää tapahtuman ruumiilliseksi olioksi ja kuvitella, että jos siltä leikkaa pään irti, niin koko tapahtuma kuolee. Aivot ovat kaiken takana, ja ruumis vain tottelee passiivisesti…

 

Yksi on kaiken selittävä periaate, joka tekee kontrollin kohteen ymmärrettäväksi. Yksi helpottaa ja moneus pelottaa, koska moneus on sietämätöntä, hallitsematonta, kaoottista ja epämääräistä. Yksi on tuonpuoleinen jumala, jonka kuoleman jälkeen koittaa moneuden kausi. Moneudelta voi odottaa mitä tahansa siinä missä Yksi vain komentaa tai korkeintaan jakautuu kahdeksi.

Toimittajien rooliin on sisäänrakennettu sietämättömyys moneutta kohtaan. Tämän pelon ja närkästyksen muoto tulee esille esimerkiksi Voiman toimittajan tekstissä, joka yrittää etsiä suomalaisia aktivistijohtajia (sen sijaan, että kirjoittaisi esimerkiksi Kreikan tapahtumista, jotka pakottavat käsittelemään moneutta):

 

Luen Opiskelijatoiminta-nimistä blogia, enkä löydä nimiä. Luen valtauksen tiedotusblogia. Luen Valtamediaa. Kenenkään koko nimi ei käy ilmi.

Jos opiskelijatoiminnan on tarkoitus vaikuttaa yhteiskuntaan, eikö meillä muilla yhteiskunnan jäsenillä ole oikeus tietää, ketkä sen takana ovat?

Soitan muutaman puhelun, mutta en löydä haastateltavia. Melko ilmeisesti järjestäjinä toimineet kieltäytyvät jyrkästi kunniasta esiintyä Fifissä nimellään.

 

Konservatiivinen psykoanalyysi palautti 1900-luvulla potilaan traumat perheeseen. Humanistinen psykologia puhuu toisinaan vieläkin ykseyttä korostavaa harmonian ja eheyden porvarillista kieltä. Jos ykseyttä ei löydy tapahtumien alkupisteestä, niin ainakin voidaan tavoitella toiminnan päättymistä ykseyteen. Toimittajan halu löytää valtaukselle tai vaikka luvattomalle seminaarille etu- ja sukunimillä yksilöidyt johtajat vastaa poliisin halua palauttaa mellakka Yhteen, jotta Yksi voidaan tuomita tai palkita. Moneus, joukko, ryhmä on vastuuton ja pelottava. Siksi valta vaatii yksilöitynyttä vastuuta, kuten uusi yliopistolaki, joka tekee hierarkioista tiiviimpiä ja keskittää vastuuta taloudellisen tehokkuuden nimissä yksittäisille henkilöille (koska "joukko ei voi kantaa vastuuta").

Toimittajien tapa "jäljittää" jokin tapahtuma Yhteen nimitettyyn tekijään tai perheeseen epäpolitisoi toimintaa - vai pitäisikö puhua oikeistolaistamisesta, kun kyseessä on abstraktin yksilökeskeisyyden edistäminen. Muutaman johtajan nimeäminen palauttaa konkreettisen moneuden yhdeksi, valikoi tietyt henkilöt koko tapahtuman julkisiksi edustajiksi ja työntää syrjään muut ihmiset, sivujuonet, sattumat, kieliopit ja suunnitelmat. Puhumattakaan siitä, että lähes aina enemmän organisoivat ihmiset eivät halua puhua toisten puolesta, koska toisten puolesta puhuminen on, Foucault’n sanoin, mitätöntä.

 

Onko ihme, että journalismin instituutiot ovat kehittyneet lähes samaa tahtia edustuksellisen politiikan kanssa. Molemmat vaativat kuria kansalle ja valtaa edustajille. Toimittajat edustavat "kansan" mielipidettä ja osaavat tuoda sen esiin. Parlamentti edustaa "kansan" poliittista tahtoa ja osaa toteuttaa sen. Kaikki on hyvin niin kauan, kun valta on edustajilla ja alamaiset seuraavat asioiden kulkua kaukana. Edustuksellinen ajattelu joutuu heti kriisiin, jos edustaja ei tahdo ottaa valtaa tai jos alamaiset ottavat itse vallan takaisin. Toimittajat eivät vieläkään ole toipuneet blogien aiheuttamasta valtakriisistä, ja Timo Soini nostattaa moraalista paheksuntaa vain sanomalla, ettei mene Euroopan parlamenttiin, vaikka saisi siihen riittävän määrän ääniä.

Moneuden pelko on suvereenin vallan raja (Spinoza). Uuden ajan alun suvereeni oli rahvaan moneutta pelkäävä monarkki. Nykyajan suvereeni on rahvaan moneutta pelkäävä spektaakkeli, jonka lakeijoita toimittajat ovat.

 

En ole vähään aikaan nähnyt yhtä suurta ja innokasta ruohonjuuritason poliittista foorumia kuin eilen Vanhalla. Tulijoiden määrä yllätti tämän hedelmän, tapahtumasta kun ei tiedotettu kuin viidakkorummulla ja Vallankumous-Ylkkärin takakannessa.

Tilaisuutta ei pidä kutsua valtaukseksi, koska se ei ollut valtaus. Kuka kumma edes keksi "Vanhan valtauksen" vuonna 1968? Opiskelijat vain ottivat silloin kuten nytkin luvatta käyttöönsä tilan, jonka joka tapauksessa omistavat.

HYY säikähti vuoden 2008 seminaaria niin paljon, että pääsihteeri soitti poliisit paikalle. Pian poliisit vedettiin häveliäästi pois, mutta HYY-yhtymä vuokrasi Vanhan itselleen koko illaksi ja osti vuokratyöfirmasta järjestyksenvalvojat seisomaan nurkkaan.

Vanhan akustiikka on tunnetusti olematon. Juhlasalin valaistuskin on niin kelmeä, että sieltä ei saa hyviä kuvia. Lohduttavaa talossa on lähinnä sen sijainti. Muu on paskaa:

 

Opiskelijakunnan omistama Hyy-yhtymä kontrolloi suurinta osaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omaisuudesta. Esimerkiksi Vanhan käyttötarkoitus tulee ensi vuonna olemaan pääosin muu kuin opiskelijakäyttö. Maksuja ainejärjestöjen bilekäytölle on korotettu, jotta Vanha pysyisi edustuskäytössä - ja kannattavana liiketoimintana.

Valtamedia: Hyy-yhtymä valvoi Vanhalle kokoontuneita koko illan

 

 

Illan kolme pääteemaa olivat asuminen, toimeentulo ja yliopiston muutos. Kaikista järjestettiin keskusteluja, ja toivottavasti niiden pohjalta syntyy myös toimintaa. Tulevasta toiminnasta sovittiin yliopistolain kaatamista organisoiva kokous joulukuun alkuun ja opiskelijatoiminnan yleinen kokous sunnuntaiksi 14.12.

 

 

Ks. perusasioita yliopistolaista. Täytyy muistaa, ettei yliopiston tilanne ole kovin ihana nykyisenkään yliopistolain alla. Useimpien opiskelijoiden suorin kontakti tutkimukseen on rutiinilla vedetty massaluento. Pienet laitokset saattavat toimia hyvin autoritaarisesti, ja opintoja kontrolloidaan, karsitaan ja tehostetaan. Lisäksi UPJ tulospalkkauksineen ja mielivaltaisine hierarkioineen murhaa henkilökuntaa hitaasti, ja rahoituspätkien perässä juokseminen estää vapaata tutkimusta.

 

 

Vuonna 1968 Vanhalla puhuivat lähinnä pikkutakkiset äijät. Tällä kertaa avauspuheenvuoron piti kaksi naista.

 

 

Mediaa kiinnosti olla paikalla, samoin vanhempia ihmisiä ja julkkiksia (bongasin mm. Jaakko Hämeen-Anttilan). Joku ehdotti, että laitettaisiin Vanhan eteen kyltti: "Tule valtaamaan Vanha ja tekemään historiaa - koe autenttinen vuoden ‘68 henki!"

No, suurin osa 300 osallistujasta oli nuoria opiskelijoita.

 

 

Avauspuheiden jälkeen jakaannuttiin kolmeen ennalta suunniteltuun työryhmään, joissa pidettiin alustuksia ja keskusteltiin illan teemoista. Pääryhmät olivat asuminen, toimeentulo ja yliopistolaki. Spontaanisti organisoitiin myös taikkilaisten ja lukiolaisten ryhmät. Itse osallistuin asumistyöryhmään. Täytynee kirjoittaa sen keskustelusta joku sepustus myöhemmin (sillä aikaa voi lukea vaikka Kauppakorkeakouluvihkojen kritiikin asumislisän korotuksen vaatimisesta).

Oikea tapa saada ihmisiä osallistumaan tuntuu olevan juuri jonkinlainen "totutun" rikkominen fyysisesti, eli tilan luvaton haltuunotto tai vastaava. Tuskin keskustelu olisi ollut yhtä innokasta, monipuolista ja monenkeskistä, jos se olisi pidetty satunnaisessa seminaarihuoneessa keskellä päivää.

 

 

Parin tunnin keskustelujen jälkeen pidettiin tunnin mittainen yhteenvetokierros, jossa eri ryhmien vetäjät tiivistivät teemaansa liittyvät ongelmat ja kertoivat esille nousseet vaatimukset. Ryhmien välissä ja kierroksen lopussa mikki oli vapaa manifesteille, puheenvuoroille ja oudoille runoiltamainoksille.

 

 

Bileet jatkuivat aamuneljään ja niissä nähtiin tanssin ja ryömimisen lisäksi mm. vihreiden varjonyrkkeilyä ja sadomasokistisia performansseja. HYY-yhtymän toimitusjohtaja istui baaritiskillä tutisten ja pelkäsi, että Vanhan kuppila menettää anniskeluoikeutensa, jos illan bileissä myydään alkoholia. Kuka muka käy Vanhan kuppilassa? Ei kukaan. Ei siis ole väliä, vaikka a-oikeudet menisivätkin.

Ulkopuolisiltakin tuli kehuja tapahtuman organisoinnista ja vallankumouslehdestä. Kritiikkiä tuli mediakuvasta: jotkin viestimet leimasivat tapahtuman typerästi ja epätarkasti "punavihreäksi", ja parista yökylässä käyneestä HYYn talousvaliokuntalaisesta uutisoitiin ihan turhaan.

Mikä sitten on tapahtuman suhde virallisiin opiskelijainstituutioihin? Ote eräälle sähköpostilistalle tulleesta anonyymista haastattelusta:

 

Mitä ajattelette vuoden -68 valtauksesta?

- Sinänsä erinomainen radikaali opiskelijatoiminta hyytyi valitettavan nopeasti osaksi jo olemassa olleita puolueita. Yritämme välttää saman kohtalon.

Miten?

- Emme aio liittää näitä taisteluita suoraan mihinkään järjestöön. Tuotamme radikaalitoimintaa, johon kuka tahansa voi osallistua.

Mitä mieltä olette HYYstä/SYLlistä/opiskelijajärjestöistä yleensä?

- Opiskelijaedunvalvonta on hiljalleen jähmettynyt osaksi hallintoa. Emme halua delegoida valtaa, edustamme itse itseämme. Haluamme toimia vallankumouksellisesti.

Eli?

- Haluamme suoraa toimintaa edustuksellisuuden ja lobbauksen sijaan. Tilojen haltuunottoa, vaihtoehtoista opintotoimintaa, mielenosoituksia. Mitä vain, joka pakottaa ottamaan tavoitteemme huomioon.

 

Mediaa tapahtumasta

 Lisätty: Koiranmutkia-blogin essee tapahtuman merkityksestä

 

Vrt. lehden kansi

 

On julkaistu Vallankumous-Ylioppilaslehti, jota parhaillaan jaetaan Helsingissä. Ehkä se täydentää yo-lehden Vanhan valtauksen 40-vuotisnumeron kuvaa nykyajan meiningistä.

Lehden voi noutaa pdf:nä täältä.

Alla copypastana julkaisun kollektiivinen pääkirjoitus.

 

 

Tämä lehti on opiskelijatoiminnan manifesti, uuden liikkeen pääkirjoitus ja esiinmarssi. Samalla se antaa kuoliniskun opiskelijoiden taisteluiden eriyttämiselle muusta maailmasta. Taistelumme on yhteinen kaikkien epävarmoissa olosuhteissa elävien kanssa. Meidän täytyy päästä eroon eturyhmien kyräilevästä politiikasta ja ymmärtää, mikä ihmisten erilaisissa tilanteissa on yhteistä.

Politiikkamme lähtee yksilön vapaudesta, solidaarisuudesta ja välittömistä tarpeistamme. Toimeentulomme on epävarmaa, ja asumme vuokranantajien armoilla. Samaan aikaan pääoman ja valtion edustajat pyrkivät lisäämään yliopiston tehdasmaisuutta ja jatkuvaa kontrollia. Tämä vähentäisi radikaalisti mahdollisuuksia ja aikaa omaehtoiseen ajatteluun ja toimintaan.
 
Meillä ei ole aikaa odottaa. Muutos on ulottuvillamme tässä ja nyt. Vastustamme mahdollisuuksiemme rajaamista voiton, tehokkuuden ja innovaatioiden nimissä. Emme suostu elämään markkinoita varten.

Emme anele almuja vaan toimimme suoraan oikeuksiemme puolesta. Emme jää odottamaan edustuksellisen politiikan pelastusta vaan valtaamme itsellemme välttämättömän elintilan ja taistelemme markkinamuotoistamista vastaan.

Uskomme, että välitilassa elävien ihmisten kamppailuja yhdistää tällä hetkellä kolme teemaa: asuminen, toimeentulo ja erilaisten laitosten harjoittama kontrolli - esimerkiksi yliopistolla.

 

1.     Asuminen

Suomessa on tällä hetkellä yli 7000 asunnotonta, joista joka toinen elää pääkaupunkiseudulla. Keskimäääräiset vuokrat ovat ylittäneet opintotuen ja asumislisän yhteenlasketun tason. Samalla Helsingissä on 600 000 m2 toimistotilaa tyhjillään. Tässä tilanteessa kaavoitusmääräykset eivät riitä verukkeeksi pantata kiinteistöjä, joista voitaisiin hyvin tehdä asuntoja. Tilaa on ja jos sitä ei anneta, sitä on otettava.

Vaadimme suoraa vuokranalennusta ja kaupunkilaisten neuvotteluvoiman palauttamista. Se tapahtuu valtaamalla tyhjiä, käyttämättömiä taloja. Meillä on kolme vaatimusta:

(1) Tyhjien talojen valtaaminen laillistetaan.
(2) Gryndereitä vastaan ryhdytään toimiin esimerkiksi nostamalla rakentamattomien tonttien veroa merkittävästi, vaikkapa kymmenellä prosenttiyksiköllä.
(3) Kaavoituspolitiikka täytyy laittaa uusiksi niin, että muuhun käyttöön kaavoitettuja tiloja voidaan ottaa helpommin asumiskäyttöön.

 

2.     Toimeentulo

Emme halua tehdä ahdasta etupolitiikkaa, koska ongelmamme on yleinen epävarmuus. Siksi esitämme kaksi vaatimusta:

(1) Lyhyellä tähtäimellä: elinkustanneindeksiin sidottu korotettu opintotuki ja asumislisä.
(2) Pitkällä tähtäimellä: universaali ja vastikkeeton perustulo.

 

3.     Yliopisto

Yliopistoa määrittää tällä hetkellä turhat hierarkiat ja kontrollimekanismit, huonot työehdot ja usein heikko kurssitarjonta ja yksipuoliset opetusmenetelmät. Vaadimme, että nykyinen epäonnistunut yliopistolakiesitys perutaan ja kirjoitetaan uudestaan vastakohtaisesta, opiskelijoiden, tutkijoiden ja henkilökunnan näkökumasta. Jokaiseen mahdolliseen yliopistolakiin on kirjattava vähintään:

(1) Kaikkien tutkimustulosten julkisuus on taattava.
(2) Päätöksenteossa valtaa jaetaan yliopistoyhteisölle - sitä ei keskitetä tai jaeta pääomalle.

Ei massaluentojen tiedonsiirrolle - kyllä yhteisölliselle oppimiselle.

 

 

Espanjalaisia mielenosoittajia vastustamassa yliopistoreformia

 

Yritän kirjoittaa tähän luonnosta Opiskelijatoiminnan alustuksista ja keskustelusta syntyneistä muistiinpanoista - vaikken itse ymmärräkään lakiehdotuksesta yhtään mitään. Ei tosin kovin moni muukaan tunnu ymmärtävän.

Kuten yllä olevasta linkista huomaa, jonkinlainen johdatus lakiin löytyy HYY:n esityksestä tiedekunnille ja tilanteen taustoitusta saa Jussi Vähämäen Uuden työn sanakirjan artikkelista Yliopisto.

Muistiinpanot on julkaistu täällä aikaisemmin.

 

Uuden yliopistolain taustoja

Uudistuksen suurin taustatekijä on "kaupan vapauttamiseen" ja "markkinoiden avaamiseen" tähtäävä GATS-sopimus (WTO 1995).

1990-luvun lopussa EU kehitti Lissabonin strategian ja Bolognan prosessin. Edellisen päätavoitteena on tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin tietopohjainen talousalue vuoteen 2015 mennessä. Jälkimmäinen puolestaan muokkaa ja yhdenmukaistaa eurooppalaista koulutusaluetta.

Suomessa tavoitteena on tehdä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kansainvälisesti kilpailukykyinen. Tämä on tietenkin mahdoton tehtävä, jos miettii kuinka paljon esimerkiksi Cambridge voi saada yhdellä varainhakukierroksellaan.

Reformin taustalla pyörivät myös tutut uudet palkkajärjestelmät (UPJ) ym. uudistukset, joiden kohdalta (perinteinen) taistelu on ilmeisesti jo hävitty.

 

Lain ydinpointteja

Uuden yliopistolain avainkäsitteet ovat KILPAILUKYKY ja AUTONOMIA.

Autonomia tarkoittaa tässä yhteydessä vain taloudellista autonomiaa. Yliopisto voi uuden lain mukaan esimerkiksi harrastaa liiketoimintaa, kaupallistaa toimintaansa, ottaa lainaa ja mennä konkurssiin.

Yliopistojen sisällä valtaa keskitetään, jolloin esimerkiksi rehtorista tulee käytännössä yliopiston toimitusjohtaja. Samalla hierarkioista tulee tiiviimpiä ja vastuuta keskitetään taloudellisen tehokkuuden nimissä yksittäisille henkilöille.

Lain myötä Suomen yliopistot muutetaan joko yksityisoikeudellisiksi säätiöiksi (Aalto-korkeakoulu & Tampereen Teknillinen) tai julkisoikeudellisiksi laitoksiksi (loput Suomen yliopistoista).

Säätiöyliopiston hallituksessa istuvat suoraan rahoittajat ja valtion nimittämät henkilöt, kun taas julkisoikeudellisen yliopistolaitoksen hallituksen jäsenistä puolet tulee yliopiston ulkopuolelta (kollegio valitsee ne) ja myös hallituksen puheenjohtaja on yliopiston ulkopuolinen.

Ehkä hätkähdyttävintä uuden lain luonnoksessa on, että siinä ei enää ole vaatimusta tutkimustulosten vapaudesta. (!)

 

Mahdollisia seurauksia

Jos laki menee keväällä läpi, siitä seuraa yleisesti kontrollin lisääntymistä, yliopiston läpikotainen kaupallistuminen sekä kaiken opiskeluun ja tutkimukseen liittyvän toiminnan "nopeuttaminen" ja "tehostaminen".

Yksi konkreettinen seuraus opiskelijoiden kannalta on, että lain myötä opetusministeriö, valtionvarainministeriö ja yliopiston sisäiset hallintakoneistot saattavat painostaa yleisten lukukausimaksujen asettamisen puolesta.

Lisäksi yliopistot tulevat luultavasti jakautumaan tulevaisuudessa USA:n malliin A- ja B-luokan paikkoihin, eli tutkimusta tekeviin huippuyksiköihin ja toisaalta koulutettua massaa tuottaviin opintoputkitehtaisiin.

Jussi Vähämäki kirjoittaa, että käynnissä on EU:n tasolla "kiinalainen reformi", joka tarkoittaa byrokraattista suunnittelu-utopismia, koulutuksen alueelle vietyä yritysrationaalisuutta, yliopiston johtamista taloustieteen logiikalla sekä autonomian ja yksilön halveksumista.

Reformin seurauksena yliopisto avataan yrityslogiikalle, opiskelijoiden osallistumista halveksitaan, tutkimus tavaramuotoistetaan ja tietoon suhtaudutaan entistä enemmän välinearvona. Tämä tarkoittaa, että varsinainen oppiminen ulkoistetaan ja opiskelijat punkkimaistetaan ja prekarisoidaan toisiaan vastaan kilpaileviksi kyräilijöiksi, joilla ei ole kykyä tai aikaa omaehtoiseen ajatteluun.

 

Konkreettisia persekohtia laista

1. Uudistus vaikuttaa yliopistojen johtamiskulttuuriin suoraan: hierarkioita tehostetaan ja valtaa keskitetään erityisille vastuuhenkilöille (koska "joukko ei voi kantaa vastuuta").

2. Yliopistodemokratia vähenee, kun opiskelijoita ja henkilökuntaa kuullaan entistä vähemmän ja hallituksesta puolet (plus puheenjohtaja) tulee yliopiston ulkopuolelta.

3. Laki antaa yliopistoille mahdollisuuden määrätä lukukausimaksut. Maksut ovat jo nyt tulossa "kokeiluluonteisesti" EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.

4. Tutkimustulosten vapaus vaarantuu, koska laki ei enää suoraan edellytä sitä.

 

Mitä me, te & he voimme tehdä

Muutokset yliopistolakiin tapahtuvat eduskunnassa, jonne laki menee keväällä, mutta paine eduskuntaan tulee muualta (vrt. Kroatia, jossa äskettäin kaadettiin vastaava laki).

Lain vastustajien kannattaa tarttua siihen, että argumentit lain takana ovat melko heikkoja ja että Suomessa ollaan "vapaaehtoisesti" menossa yliopistomuutoksen suhteen paljon pitemmälle kuin muissa maissa (EU ei siis edellytä näin radikaalia yliopistolakia).

Kannattaa myös liittoutua henkilökunnan kanssa, koska kuuleman mukaan sitä - sievästi sanottuna - vituttaa.

Radikaalimpia ideoita:

1) voitaisiin esimerkiksi helmikuussa kutsua koolle jonkinlainen "yliopiston yleiskokous", joka toisi yhteen lakia vastustavia tahoja. Kokoukseen kutsuttaisiin opiskelijat ja henkilökunta, ja se vaatisi hitosti valmistelutöitä. Tai mikseivät kaikki Suomen yliopistot kutsu sellaista?

2) aidon autonomian tavoittelu: pidetään esimerkiksi lukukauden mittainen opiskelijalakko, jonka aikana järjestettäisiin autonomista opintotoimintaa.

 

(Edit 23.11: lukuvirhe poistettu)

 

Hei, muistaksää mitä myö tehtiin ‘68?

- E, mutta kyllä myö oltiin radikaaleja.

 

Vanha ylioppilastalo vallattiin 25.11.1968. Valtaajat halusivat esimerkiksi lisätä demokratiaa yliopistossa. Osa valtaajista halusi peräti tehdä vallankumouksen.

No, mitä saatiin aikaan?

Valtauksen kestävin tulos taitaa olla se, että Vanhalla järjestetään valtauksen 40-vuotispäivänä 25.11.2008 juhlaseminaari. Siellä vanhat professorit märehtivät sitä, kuinka radikaaleja joskus 40 vuotta sitten oltiin.

Ironian huipentumana Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on lähetellyt kutsuja, joissa pyydetään ihmisiä pitämään kahden minuutin palopuheita Vanhan kuppilassa seminaaripäivän iltana - aiheesta "mitä pitäisi vallata nyt".

Vallankumous mahtuu kahteen HYY:n ja 60-lukulaisten demarien lahjoittamaan minuuttiin.

 

 

 

Eilen taas julkaistiin Ylioppilaslehti, jonka päätoimittaja kutsui 40 vuotta sitten kekkuloineet tyypit "valtaamaan" lehden uusimman numeron. Uh-huh… No, onhan kolmossivulla sentään ohje "näin teet barrikadin". Tosin ohje edellyttää autoa…

Olisi tässä kuitenkin yksi kysymys Ylkkärin tekijöille. Pääkirjoitussivun boksissa päätoimittaja kertoo, että vaara tiedostetaan: "Vuosikymmenten takaisen tapahtuman nostalginen muistelu kääntyisi helposti tunkkaiseksi suurten ikäluokkien itsetyydytykseksi."

Tuota noin. Miksi sitten menitte ja kutsuitte suuret ikäluokat lehteen muistelemaan 40 vuotta sitten tapahtunutta valtausta? Miksi ette korvanneet artikkeleita nykyisten radikaalien teemojen käsittelyllä?

 

 

 

Lopettakaa demarilässytys!

Olis jo vähän niinku aika tehdä jotain muuta, niin kuin esitellä nykyisten opiskelijoiden haluja ja ongelmia. Vai mitä?

 

 

 

 

Kuvia asunnottomien yön yliopistovaltauksesta

 

Yhtäkkiä Helsingissä sattuu & tapahtuu. Esimerkiksi perjantain 17.10 Asunnottomien yöstä on levinnyt Opiskelijatoiminnan tekemä kutsu:

 

• HOAS:illa ei riitä asuntoja
• Kaupunki ei ota vastuuta opiskelijoiden asuntopulasta
• Yliopisto kieltäytyy kantamasta vastuutaan kansainvälisten opiskelijoiden majoittamisesta

Jos tilaa asumiselle ei ole, sitä täytyy ottaa haltuun!

Tapaaminen Narinkkatorilla asunnottomien yönä 17.10 klo 18.30.

Seuraavaksi Vapaa Helsinki -kampanjassa on tempaistu & tempaistaan lisää maksuttoman joukkoliikenteen puolesta:

 

MIELENOSOITUS MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN PUOLESTA
18.10. klo 16.00 Kiasman edustalla.

Keskustelu joukkoliikenteestä koskettaa aina sitä, millaisen kaupungin oikeastaan haluamme. Kenellä on oikeus liikkua – kenellä on oikeus elää kaupungissa? Kaupunki ei ole mitään ilman liikkuvia ihmisiä,
mutta ihmisiä pakotetaan maksamaan liikkumisesta, jolla he tekevät kaupungista elävän ja arvoa tuottavan.

 

Takkulaiset syyttävät joukkoliikennekampanjaa demarirevarismista. Syytöksiin liittyy pieni looginen ongelma, kuten on huomautettu: jos lähdetään syyttämään tällaista kampanjaa reformismista, niin saman tien voidaan syyttä reformismista kaikkia kampanjoita ja liikkeitä, jotka eivät välittömästi tuota uudenlaista utopistista maailmaa. Mikä on mahdotonta. Joten: teetpä mitä tahansa, olet reformisti. Siis: on parempi olla tekemättä mitään ja keskittyä vaalimaan moraalista puhtauttaan.

 

Uudet barbaarit ilmestyvät puun takaa erittämään teoriaa tästä kaikesta:

 

…olennaiset yhteiskunnalliset kamppailut käydään nykyisin metropolin tilasta ja sen hallintaoikeudesta: oikeudesta asumiseen, liikkumiseen, ajatteluun ja oppimiseen, oleskeluun ja kanssakäymiseen. Pääomaa eniten satuttavat vastarinnan muodot ovat erilaista kaupunkitilan haltuunottoa.

 

Ja lisäksi meillä on uusi verkkomedia nimeltä Fifi.

Onnea vain jokaiselle.

 

 

Huoltoasemalla kuultua: esimies ja vanhempi työntekijä miettivät kumpi kahdesta työnhakijasta pitäisi palkata. Ensimmäinen ehdokas on 16-vuotias tyttö. Toinen on 24-vuotias ja opiskelee yliopistossa.

"Eiköhän se nuorempi kuitenkin oo parempi. Nuoremmat on reippaampia ja kuuliaisempia", esimies sanoo.

Niin. Miksi edes nähdä vaivaa työnhaun tähden, kun mieluisimmat paskaduunienkin tekijät ovat mahdollisimman nuoria, palvelualttiita ja alistuvia.

 

Miksi hakea kesälle töitä tammikuusta lähtien, kun joustavoittava ja tulosvastuullinen osa-aikafeissaus on parasta, mitä voi kuvitella saavansa ilman transsendentteja uhrauksia, erityistä kokemusta tai suhteita.

Miksi nähdä puoli vuotta vaivaa sen eteen, että pääsee minimipalkalle myymään ruumistaan, persoonallisuuttaan ja aikaansa.

Ja mikä lähtökohta millekään organisoitumiselle on se, että kesken päivän töistä lähteminen sairaana on uskaliain kuviteltavissa oleva uroteko.

Miksi kilpailla töihin pääsystä, kun kilpailun määritelmään sisältyy hierarkian muodostuminen voittajien ja häviäjien välille.

 

Totta kai väliaikaisella ja nuorella työvoimalla teetetään kaikki työt, jotka sillä on mahdollista teettää. Parhaimmillaan nuoret alaiset riistävät itse itseään. Hesarissa oli juttu jäätelömyyjästä, joka ei ollut yhdeksäntuntisen työpäivänsä aikana uskaltanut jättää kojuaan edes pitääkseen vessataukoa, koska ei tiennyt että sellaiseen on oikeus.

On ymmärrettävää, etteivät kaikki tiedä oikeuksistaan, ja toisaalta ettei kaikilla ole oikeuksia. Mutta mikseivät ihmiset ylipäänsä ota itselleen oikeuksia?

 

Odottaako siellä "uran" lopussa tosiaan palkinto?

 

Usko työhön nyt ja rikkauteen ja vapaisiin ihmissuhteisiin huomenna meni jo vuosia sitten. Vain hölmö uskoo siihen enää, kuten vain hölmö uskoo uusien investointien lisäävän työpaikkoja. Uuden talouden kriisi vei uskon "kansakapitalismiin", rikastumiseen osakemarkkinoilla. Talouskriisi vei moraalin.

Vain hölmö voi olla näkemättä, että pörssiin sijoitetut säästöt ja eläketurvamaksut voivat minä tahansa hetkenä viedä sijoittajan oman työpaikan ja pakottaa hänet pätkätöihin, joustamaan ja juoksemaan. "Sijoitan säästöni osakkeisiin (tai sosiaaliturvamaksuina tai eläkesäästämällä maksamani osuus on sijoitettuna osakemarkkinoille), olen esim. kunnan työntekijä tai töissä jossain teollisuuslaitoksessa. Jotta sosiaaliturvani olisi kunnossa, oletan, että markkinoilla salkkuani hoidetaan mahdollisimman hyvin ja potti kasvaa."

Potti kuitenkin kasvaa vain, mikäli yrityksiä ja kunnallistaloutta strukturoidaan korkeimman tuoton vaatimusten mukaan, mistä voi olla seurauksena minulle työpaikan menetys, lisääntyvät joustot, pätkätyöt ja lopulta koko sosiaaliturvan menetys.

Jos kapitalismin sydämenä on petos ja sen toiminnan edellytyksenä on usko, niin kapitalismissa, joka on levittäytynyt koko yhteiskuntaan ja elämään, myös petos on levittäytynyt kaikkialle. Se on myös suhteissamme toisiin ihmisiin. Siksi taistelu petosta (suhteiden esineellistämistä, fetisismiä) vastaan läpäisee koko elämän eikä vain taloutta. Taistelu petosta vastaan läpäisee jokaisen teon ja jokaisen puheenvuoron, suhteet työtovereihin ja suhteet ystäviin. Kaikkien sopimusten, transparenssin, laskennan jne. illuusioiden sijaan näkyy yhä selvemmin, että kyseessä on yhteiskuntamuodostuma, jonka perusta on petoksessa. Kun me näemme sen, tai kun me alamme epäillä sitä, niin kapitalismin taika ei toimi.

(Holvas & Vähämäki, Odotustila, 2005, s. 200.)

 

Innovaatioyliopistoa käsittelevässä kirjoituksessa "Innovaatioyliopistossa yhteistyö uudelle tasolle" (HS 14.5) edellytetään lisäystä korkeakoulujen rahoitukseen ja koulutusalarajojen ylittämistä tutkimuksessa. Kansainvälisen kilpailukyvyn kehitykselle onkin olennaista edistää vapaata tutkimusta selkein menettelyin ja taata tärkeimmille tutkijoille status säätiöillä. Tutkimuksen vaikuttavuutta lisätään rahoitussopimuksilla, joita tuetaan tarvittavilla lainsäädännöllisillä muutoksilla. Näiden näkemysten tarkempaa sisältöä luonnehditaan seuraavassa.

 

 

 

Suomalaisten yliopistojen tutkimustoiminnan saavutukset ovat kansainvälisellä tasolla, toteavat asiantuntijat. Perusrahoituksen lisäksi huippuyliopiston kehittämisen myötä jotkin oppiaineet saatetaan myös koulutusvastuisiin myöhemmin erikseen päätettävässä laajuudessa, ja liike-elämää edustavat organisaatiot sekä toimitusjohtajamaisesti toimiva rehtori panostavat yliopistojen tutkimustoiminnan väliseen vuorovaikutukseen.

Saavutettuja etuja ovat paitsi ns. kriittisten massojen ja synergiaetujen saavuttaminen sekä koulutusalarajojen ylittäminen tutkimuksessa, myös kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Tämä edellyttää paitsi yleisesti korkeatasoista  korkeakoulujärjestelmää, myös Suomessa nopeasti tehtäviä rahoitussopimuksia, joilla yliopisto pystyy kilpailuttamaan ydinalojensa kansainvälisiä huippututkijoita.

 

Puheenjohtaja José-Manuel Barroso sanoi kommentoidessaan innovaatioyliopistoehdotusta Euroopan unionille, että yliopistojen innovaatiotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä yliopistoissa tehdyn tutkimuksen ja laadun parantamista, mikä edellyttää korkeakoulujen toiminnan fokusoimista, koulutusyksikköjen määrän vähentämistä sekä tutkimuksen keskittämistä suurempiin ja elinkeinoelämässä jatkuvasti vahvistuviin kansainvälistymisen näkökulmiin.

Näissä listauksissa pääkaupunkiseutua kehitetään kansainvälisinä tieteellisenä ja avoimena innovaatioympäristönä. Tällaista uutta  toimintakulttuuria pyritään luomaan esimerkiksi TKK:n, TaiK:n ja Helsingin kauppakorkeakoulun yhdistymisellä, jossa yliopiston keskeiset strategiset toimijat joustavoittavat institutionaalisia järjestelyjään. Suunnitteluryhmän mielestä tämä lisää kilpailua koulutuksen tarjoajien kesken.

 

Lisää samaa paskaa voi lukea tutkimusraporteista, kaupallisten tahojen kannanotoista, Hesarista ja laatukäsikirjakehittimestä. Arvaa, mistä edellä mainituista lähteistä tämä teksti on peräisin.

Jotkut korostavat olevansa itsenäisiä ja vahvoja kilpailijayksilöitä. Näin teki filosofian fuksi, jonka kanssa söin halvan lounaan viikko sitten. Kutsuttakoon ystävääni Jyrkiksi.

Jyrki tuli yliopistoon suoraan lukiosta ja hirveällä draivilla. "Mä väittelen 25-vuotiaana", sanoi Esa Saarista ja Pekka Himasta ihaillut Jyrki. Jyrki oli aina eniten äänessä luennoilla ja tuutorisessioissa, muttei halunnut tutustua opiskelutovereihinsa, koska päämääränä oli mennä suoraan suomalaisen filosofian huipulle eikä jäädä jumiin opiskelijaelämään.

Jyrki suhtautui vuosikurssinsa opiskelijoihin hobbesmaisen epäilevästi. Toisen vuoden opiskelijoista hän tutustui muutamaan, niiltä kun sai kokemusta yliopistosta ja kommentteja Saarisesta ja Himasesta.

Jyrki oli varma, että me olisimme muutaman vuoden päästä tv:ssä väittelemässä jostain. Luuserit olisivat jääneet kauas taakse. Jyrki otti filosofian hyvin vakavasti.

Syksyllä Jyrki masentui filosofiaan, kun odotukset pettivät, ja alkoi viihtyä oikeustieteen laitoksella. "Mä hengaan mieluummin oikkislaisten kanssa ja kuuntelen Pussycat Dollsia", Jyrki sanoi. Kilpailuhenki kuitenkin pysyi. Jokaisella luennolla ja kokoontumisella täytyi olla eniten äänessä, eikä kollektiivisuutta voinut hyväksyä.

Viime kuussa, loskaisen lounaan äärellä, Jyrki kertoi kiinnostuneensa taas filosofiasta. Jyrkin ystävätär oli puhaltanut häneen sinisiä kukkia. "Musta tuntuu, etten mä enää ole niin kilpailuhenkinen", Jyrki sanoi.

Tässä vaiheessa pöydässä istunut käytännöllinen filosofi sanoi: Hyvä, ettet anna muiden enää määrätä sua. Kilpailija kilpailee aina jonkun tekemillä säännöillä, eikä siksi voi olla itsenäinen tai vapaa.

Tämä on hyvin tärkeä ajatus. Myytti kilpailevasta autonomisesta yksilöstä on sisäisesti ristiriitainen, koska kilpailu tarkoittaa alistumista tietyn ympäristön sääntöihin. Kuinka voi olla autonominen, jos suostuu kilpailemaan valtaa pitävien ehdoilla ja säännöillä?

Autonomia kantilaisessa mielessä tarkoittaa subjektia, joka hallitsee itse itseään antamalla itselleen omat säännöt (tai Kantin tapauksessa universaalin porvarin säännöt). Autonomi tai antivaltiofilosofi ei voi olla kilpailija.

Joko siis kilpailet ja alistut nykyiseen ympäristöön, tai sitten olet autonominen ja vastustat kilpailun kulttuuria. Se liberalistisesta vapauskäsityksestä.

Nykyinen ympäristö tarkoittaa pseudoliberaalia oikeistolaista globalisaatiota, jolle Suomi on jo Tarja Halosenkin mukaan alistunut. Ottakaamme arkinen esimerkki: Gigantti ja Markantalo kannustavat työtovereiden vasikointiin.

Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehdessä kerrotaan, että Gigantin ja Markantalon kodinkonemyymälöissä kannustetaan työntekijöitä toistensa ilmiantoon. Vihjepuhelimeen voi soittaa nimettömänä, jos huomaa varkauden, petoksen tai huumeiden käytön. Myös alihankkijoihin tai yleisöön kohdistuneen huonon palvelun voi ilmoittaa.

Pamin neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan kyse on Suomen työmarkkinoille vieraasta, ylikansallisen omistuksen kautta levinneestä taudista. Kampanja on viety Uudenmaan työsuojelupiirin selvitettäväksi.

 

Suomalaisen filosofian kahtiajakautuneisuus on niitä aiheita, joiden käsittely toisaalta nolottaa - tätä ei pitäisi jaksaa käsitellä enää - ja toisaalta tuntuu reaktiiviselta ja hyödyttömältä valitukselta. Onko  yhdelläkään kritiikillä mitään vastaan todellista vaikutusta?

Viime vuonna kirjoitin erääseen kulttuurilehteen jutun otsikolla Mistä tunnistaa analyyttisen valtiofilosofian? Pointtina oli diagnosoida analyyttisen ideologian kuolemaan johtaneita piirteitä.

Teksti väitti iloisesti, että analyyttinen valtiofilosofia on materiaalisesti jo kuollut ja että Suomessakin siitä on jäljellä vain jähmettynyt ruumis, mätä Leviathan, joka kyllä hajoaisi pienen kapinan tieltä ja jättäisi jälkeensä vain haihtuvan hengen.

Ajattelin jälkeenpäin jopa liioitelleeni analyyttisten valtiofilosofien valtaa ja terroria. Ei se enää tuntunut niin pahalta. Ja olinhan juuri diagnosoinut koko ideologian kuolleeksi.

Karmea virhe. Eksyin eräälle kurssille vaihto-oppilaiden kanssa ja huomasin, että on edelleen olemassa ihan oikeita analyyttisia valtiofilosofeja, jotka territorialisoituvat heti aluksi analyyttisen ajattelun turvalliseen alaan ja sulkevat kaiken poikkeavan pois, koska the French have a rather strange way of doing philosophy. (Onneksi meillä on normaali tapa tehdä filosofiaa!)

Tämä ei olisi niin suuri ongelma, jos yliopiston opinto-oppaissa kurssien nimet olisivat mallia "analyyttinen kielifilosofia", "johdanto analyyttiseen mielenfilosofiaan" tai "angloamerikkalaisen liberalismin ja sen kriitikoiden esittelyä". Kuitenkin filosofian laitokset väittävät opettavansa "kielifilosofiaa" (josta edelleen puuttuu historiallisen käsittelyn lisäksi koko anti/saussurelainen traditio ja semiotiikka), "mielenfilosofiaa" (josta puuttuvat ranskalaiset ja italialaiset 1900-luvun alun jälkeiset ajattelijat) ja "yhteiskuntafilosofiaa" (joka on lähinnä räikeä esimerkki kapitalismin ja oikeistolaisuuden legitimoimisesta - oli kyseessä filosofinen tai poliittinen oikeistolaisuus).

Alkeellisimmat ideologian kriteerit ovat 1) poikkeavan, eroavan ja kyseenalaistavan apriorinen poissulkeminen, 2) jonkin tahon valtaa tukevien jaotteluiden luonnollistaminen ja depolitisoiminen ja 3) representationalismi, jossa jonkin poliittisesti valikoidun osan väitetään edustavan  kokonaisuutta kattavasti. On selvää, mikä filosofia lankea tällaisen ideologiamääritelmän alaan.

Luennoitsija kysyi eräältä ulkomaalaiselta, oliko tällä continental backround. Vaihtari ei ymmärtänyt, koska hän tulee Itä-Euroopasta, jossa ei jaotella filosofiaa lokeroihin samalla tavalla.

Vastaavasti italialaiset filosofianopiskelijat nauravat nurin suomalaisen vaihtarin, joka vaahtoaa "analyyttisesta" ja "mannermaisesta" ajattelusta.

Suomessa kuitenkin hierarkkinen jako on voimassa, ja filosofian opetus on analyyttisen ideologian mukaista. Tällaisessa tilanteessa analyyttisen valtiofilosofian kritiikki tai pikemminkin sen ohittaminen on hyvin, hyvin ajankohtaista.

Mistä tunnistaa analyyttisen valtiofilosofian? 

–

Myöhemmin saatan palata tapauskertomuksen kanssa aiheesta "seminaarit ja akateemisen kurinpidon juhlallisuus".