Vallankumouksen hedelmiä

 

Valtsikassa on menossa monitieteellinen kaupunkitilaa käsittelevä luentosarja, joka koostuu 14 kaupunkitutkijan vierailuista. Sarjasta voisi ammentaa vaikka kuinka monta postausta, mutta nostetaan tässä yksi pointti esille.

Väikkärinsä pelosta ja kaupungilla liikkumisen kokemuksesta tehneen Hille Koskelan mukaan kupukamerat Helsingin Rautatieaseman sisäkatossa ovat niin tarkkoja, että niillä voidaan zoomata hallissa kulkevan ihmisen kädessä olevaan matkalippuun ja lukea junan määränpää. Huippuluokan kameroista ei kuitenkaan usein tunnu olevan hyötyä, kun asemalla todella tapahtuu jotain rikollista.

Ensimmäinen esimerkki on erään luennolla olleen naisen meksikolainen ystävättär, jolta vohkittiin käsilaukku steissillä. Jutusta tehtiin rikosilmoitus, ja kysymykseen valvontakameran materiaalista poliisi kuulemma vastasi, että asia ei ole "katsomisen arvoinen” - vaikka nykyisillä laitteilla katsomisen vaivan ei pitäisi olla kovin suuri.

Minkäköhänlaisten rikosten kohdalla nähdään sitten niin paljon vaivaa, että etsitään digitaalisesta kuvamateriaalista muutamalla klikkauksella oikea kohta. Ehkä väkivaltarikosten kohdalla? Valtamediassa julkaistiin pari päivää sitten uutinen, joka käy toisesta esimerkistä:

 

FPS:n vartijana toiminut Mika Antero Korjonen tuomittiin perjantaina 30. lokakuuta kahdesta pahoinpitelystä, joihin hän syyllistyi työssään vartijana Helsingin rautatieasemalla. 

Tuomiota, 60 päiväsakkoa eli yhteensä 1500 euroa, voi pitää verrattain pienenä siihen suhteutettuna, että kyseessä on ollut valta-aseman hyväksikäyttö ja toisessa tapauksessa vielä selkeästi rasistisin motiivein tehty teko. Toisessa pahoinpitelyssä Korjosta avustanut vartija vapautettiin perusteluitta. [–]

Korjonen tuomittiin, koska pahoinpitelyt tapahtuivat Helsingin kameravalvotuimmassa tilassa. Tästä huolimatta oikeus ei saanut käsiinsä kamerakuvaa tapahtumasta, vaan pelkästään printattuja pysähdyskuvia, joista ensimmäinen oli otettu noin 7 sekuntia pahoinpitelyn alkamisen jälkeen. Valvontakamerat eivät tarjoa suojaa pahoinpitelyjä vastaan, vaan ovat puhdas kontrollimekanismi.

 

Tosiaan: miksi Rautatieasemalla on niin paljon niin tehokkaita valvontakameroita?

Tai miksi Suomessa on toiseksi eniten valvontakameroita koko Euroopassa?

(Ehkä palaan aiheeseen huomenna.)

Jekin edesmennyt isoäiti lähetti hedelmätarhalle pokaalin menneisyydestä. Kiitos siitä: osuvasti se tuli masokistipostauksen aikaan. Kuukausi on ollut yhtä masokismia matkoineen ja nanowrimoineen. NFA:ta on nyt koossa 45 sivua. Itähelsinkiläisen sushiviikonlopun vuoksi olen kuitenkin 2700 sanaa aikataulusta jäljessä.

Blogifiltterini vuotaa sen verran että rss-lukijassa on jatkuvasti yli tuhat lukematonta feedinpätkää. Lifehakkerit katsovat, että syötteiden liikatilaaminen hyödyttää, zeniä popularisoivat taas saattavat tilata vain kymmentä syötettä, mikä ei itseltäni onnistuisi. Harvemman sivuston jokaista postausta kun jaksaa tai ehtii lukea kokonaan (pisimpään jatkuneena poikkeuksena ehkä Larval Subjects).

 

Jos haluavat, seuraavat tahot voivat tuntea kirjoittavansa hyvin:

1. Chilipaprika: vasemmistolainen kasvissyöntiblogi.

2. Seksualisti: kiva kirjoitustyyli, vaikka haluaakin koko ajan provosoida "radikaalifeministejä" ja "seksuaalikielteisiä" ihmisiä, mikä on vähän 60-luvulle jämähtänyttä.

3. Finnsanity: kristillisen psykokapitalismin analyysia.

4. Leo Stranius: hauska seurata jonkun kalenteria, vaikka LiveJournal tekeekin kaikkensa jotta kaikki sen blogit näyttäisivät mahdollisemman rumalta. Vihaan LiveJournalia, mutta tykkään tästä postauksesta.

5. Bonuksena jenkkiblogi What in the hell: prekariaatin oma tiedemies!

 

Myös uusin blogituttavuuteni on vilkaisemisen arvoinen. Tähän on tultu on nuoren, vihaisen ja ylimielisen filosofin ylläpitämä blogi, joka jää kyllä varmaan lukematta kun sitä ei saa feedinä. Teoksen blogialusta on muutenkin turhan ankea.

 

 

Pokaalin mukana tulevat ohjeet:

1. valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta.
2. jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3. palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4. logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5. palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

 

Stencil-kommentti pronssiyön mellakkaan, tai kapitalismiin

 

 

(C)-graffiti vanhassa kaupungissa

 

 

Porttikongissa on kokiksen värejä

 

 

Varasto satamassa

 

 

 Hotelli Virun edestä jos kävelee pari minuuttia niin löytää hylättyjä taloja - Tallinnassa on ilmeisesti vain yksi puolijulkinen vallattu talo, squat Volk

 

Mörskiä

 

 

 

Antifa näkyy kaduilla

 

 

Raunio

 

 

Tämä ei ole taidetta eikä liity seuraavaan kuvaan

 

 

Kapakassa on artsyä

 

 

Reval-café Vene-kadulla, 2. kerros, ikkunakoroke verhojen takana

 

 

Hymyilyttää

 

Masokismi ei ole sadismia

 

Sadistiksi tullaan toisen alistamisen ja kiduttamisen antaman nautinnon kautta. Leopold von Sacher-Masochilta nimensä saanut masokismi määritellään tavallisesti käänteisenä sadismina: masokismissa nautintoa antaakin toiselle alistuminen. Puhutaan myös sadomasokismista, S/M:stä, ja siten oletetaan sadismin ja masokismin olevan symmetrisessä tai dialektisessa suhteessa toisiinsa.

Gilles Deleuze ei paljon perustanut dialektiikasta. Dialektiikan viha ulottuu erotiikkaan asti. Deleuze halusi rikkoa S/M-dialektiikan irrottamalla sadismin ja masokismin toisistaan. Masokismi ei ole sadismin kääntöpuoli, vaan itsenäinen "oire". Masokismi ei ole perverssiä sadismia (lat. pervertere, kääntää nurin), vaan autonomista ja juridista erotiikkaa.

 

Tärkeää masokismissa on juuri sopiminen. Masokisti allekirjoittaa fantasiansa tuottaman sopimuksen ja määrittää sillä itse itselleen lain, jonka mukaan alistuminen ja alistaminen tapahtuvat. Masokismi perustuu dialogiseen sopimiseen, kun taas sadismia ajaa halu omistaa toinen kuin esine. Masokismi ei siis välttämättä ole alistussuhde, toisin kuin sadismi.

Sen sijaan masokismi on korkeinta hedonismia: eikö "ylevin" nautinto ole aina ollut itse itselle säädetty kärsimys? Vain aristokraateilla, pyhimyksillä ja marttyyreilla on ollut varaa nauttia itse sovitusta kärsimyksestä.

 

Kysymys masokismista on ajankohtainen esimerkiksi Sacher-Masochin kirjan Venus turkiksissa suomennoksen (2006) vuoksi. Suurempi syy miettiä masokismia on ajalle, ja elämälle, ominainen kärsimys. Miten masokismi liittyy jokapäiväiseen kärsimykseen ja toisaalta vallankumoukseen?

Selvin sovellus olisi nähdä masokismi tapana myöntää toistuva kärsimyksemme niin kotona kuin työpaikalla. Ajatus menisi jotenkin näin: kärsin ja kärsin siitä, että kärsin; ryhdyn masokistiksi ja nautinkin siitä että kärsin; koska kärsimys nyt tuottaa minulle nautintoa, voitan alistajani heidän omilla aseillaan.

Malli on sikäli ongelmallinen, että harvemmin olemme itse sopineet arkisesta kärsimyksestämme. (Vai kuinka…?)

 

Masokistin fantasia pitää itse yllä masokistia alistavan henkilön auktoriteettia (tässä se taas eroaa sadismista, joka on ruoskijan oma individualistinen fantasia). Sacher-Masochin tunnetuimman kirjan Venus turkiksissa masokisti-Severin lietsoo Wandaansa, jotta tämä alkaisi valtiattareksi. Ja siitähän porvarit vasta pitäisivät, että työntekijät alkaisivat lietsoa ylempiään: "Läpsi mua! Ruoski mua! Tallo mua! Alista mua!" Kun työntekijät vielä allekirjoittaisivat sopimuksen, joka antaisi työnjohdolle täydet oikeudet riistää alaisiaan, kapitalistien märkä uni toteutuisi… Vai kuinka?

Tosiaan, työsopimushan on jo keksitty. Ja yhteiskuntasopimus. Viime vuosina on puhuttu, että olemme "uusliberalismin", UPJ:n ja kokoomuksen myötä menossa kohti uutta sopimusyhteiskuntaa, jossa sossun kävijät, koululaiset ja sairaalan potilaat allekirjoittavat milloin mihinkin sitovan asiakassopimuksen. Ehkä tällaista yhteiskuntaa tulisi kutsua masokistisen imperatiivin yhteiskunnaksi: sinun täytyy sopia, että kärsit, ja vielä nauttia siitä.

 

Vallankumouksellista masokismista voisi tehdä - yllättäen - sen käyttäminen vallankumouksellisiin tarkoituksiin. Masokistisen vallankumouksen yleisongelma on mainittu masokistisen fantasiaskenaarion luonne. Jos masokismi perustuu fantasiaskenaariolle, joka itse tuottaa alistajansa, niin eikö masokistinen vallankumous ole täysin paradoksaalinen käsite? Miten vallankumouksellinen voi nauttia alistajansa luomisesta ja ylläpitämisestä?

Masokismi on kuitenkin mahdollista käsittää myös keinoksi, jonka tarkoitus on lopettaa koko masokistinen systeemi. Tähän myös Sacher-Masochin Severin päätyy, kun häntä on nöyryytetty ja ruoskittu tarpeeksi. Ajatellaan poliittisia tai uskonnollisia marttyyreja Sokrateesta ja Jeesuksesta Antoni Negriin. Mitä valta mahtaa päättäväiselle masokistille? Mitä valta voi tehdä masokistille, paitsi tuottaa lisää nautintoa?

Aggressiivisten masokistien armeija pystyisi tekemään vastustamattoman vallankumouksen. Se olisi melkoinen vallankumous: kapitalismin masokistisesti huippuunsa kiihdyttävä, affirmatiivinen ja hedonistinen tapahtuma.