Vallankumouksen hedelmiä

 

 

Toisin kuin joskus ajatellaan esimerkiksi taloustieteen pohjalta, hobbesilaisen luonnontilan yksilöiden keskinäistä sotaa ylläpitävä egoistinen väkivalta ei synny niinkään resurssien niukkuudesta. Luonnontilassa elävien yksilöatomien juonikkuus, siis ihmisten taipumus hyökätä ensin, eli käyttää ennaltaehkäisevää väkivaltaa ennen kuin toinen ehtii hyökätä, ei myöskään johdu minkäänlaisesta primitiivisyydestä, josta sitten olisi mahdollista päästä eroon yhteiskuntasopimuksen avulla.

Päinvastoin, luonnontilan väkivaltaisuus johtuu rationaalisesta ihmisyydestä. Ihmisjärki on – Hobbesin mukaan – lähinnä seurauksia laskelmoiva kone, ja koska ihmiset ovat pitkälti egoistisia yksilöitä, rationaalinen laskelmointi johtaa väkivaltaan. Luonnontilassa ihmiset ovat rationaalisia ja päätyvät väkivaltaan järkensä perusteella.

 

Ihmisyyden olemus johtaa siis järkevästi perusteltuun väkivaltaan ja epäsosiaalisuuteen. Hobbesin ratkaisu on taivuttaa väki transsendentin auktoriteetin alaisuuteen, jotta heistä olisi järkevää olla sosiaalisia (ja samalla Hobbes uhkaa aktuaalisessa yhteiskunnassa eläviä ihmisiä pahan luonnontilan Helvetillä, jonne joutuu, jos ei alistu ehdottomalle auktoriteetille). Suvereenin alamaisina ihmiset luopuvat epämääräisenä, epäsosiaalisena ja väkivaltaisena väkenä olemisesta ja muodostavat kurinalaisen kansan. Kansalaisten on järkevä olla sosiaalisia ja pidättäytyä väkivallasta esimerkiksi siksi, että auktoriteetti vaanii valmiina rankaisemaan.

Kuvattu rakenne on vasemmistolaisen autuuden absoluuttinen antiteesi. Onhan simpansseillekin selvää, että ihmiset ovat aina jo sosiaalisia, eikä sosiaalisuuden taustahorisontti ole (pelkkä) väkivalta. Ihmislajin jäsenyys edellyttää kieltä ja kykyä kommunikaatioon, empatiaa ja muita jaettuja affektiivisia kykyjä, ja erityisesti kykyä organisoitua sosiaalisesti; ja Hobbesin ajatuskoe on tietenkin osoitettu historiallisesti ja antropologisesti melko porvarilliseksi hurjasteluksi.

Mutta jos kuitenkin huvikseen otetaan hobbesilainen luonnontila tosissaan, niin eikö voitaisi päätyä toisenlaiseen johtopäätökseen?

 

Ensiksi: kuinka uskottavaa on olettaa, että järkevät egoistit käyttäytyisivät kiltisti edes auktoriteetin alaisuudessa? Hobbesin järjen löytämä luonnonlaki, joka ”kehottaa” pyrkimään rauhaan, ei vakuuta. Kylmästi laskelmoivan egoistin kannattaa tässä viitekehyksessä usein puukottaa toista selkään, kun auktoriteetti kääntää selkänsä - varsinkin jos egoistilla on yhtään halua ottaa riskejä.

Niinpä lankeaminen luonnontilaan uhkaa yhteiskuntaa jatkuvasti. Ja näinhän meille kerrotaankin: jos valvontakameroiden ja vartijoiden määrää ei koko ajan lisätä, Helvetti palaa maan päälle väkivaltaisen rikollisuuden, alakulttuurin ja aktivismin muodossa. Kansaa koossapitävä yhteiskuntasopimus on aina vaarassa murentua ja hajota kaaokseen, joka toisi epämääräisen väen takaisin.

 

Toiseksi: eivätkö järkevät egoistit voisi elää luonnontilassa sosiaalisesti – autonomisten yhteisöjen tavoin? Voisi olla rationaalista organisoitua juuri sellaisiksi yhteisöiksi, jotka pyrkisivät estämään transsendenttien auktoriteettien nousun. Kuin nurinkurinen yhteiskuntasopimus, jolla väki liittyy yhteen tuhotakseen mahdollisen suvereenin ja elääkseen immanentissa kommunismissa.

Jos väki saa aikaan instituution jolla se pystyy antamaan keskinäisen sitovan lupauksen kansaksi muuttumisesta, väki saa varmasti aikaan myös instituution, joka organisoi jatkuvan autonomisen yhteisön.

 

Saman tien voitaisiinkin kirjoittaa käänteinen yhteiskuntasopimusteoria. Siinä kansa muuttuu takaisin väeksi ja organisoituu tuhotakseen suvereenin. Teoriassa sovittaisiin myös autonomisten yhteisöjen vahvistamisesta, verkostoitumisesta ja organisoimisesta. Pahin uhka ei olisi paluu luonnontilaan, vaan absoluuttisen suvereenin nousu.

Teoria olisi sikäli "käänteinen", että se alkaa nykyisestä tilanteesta ja pyrkii kuvaamaan suvereenin hävittämisen sekä hierarkioiden purkamisen. Mutta siinä se ei ole käänteinen, että lopputulos ei ole luonnontila, vaan muodollisesti sama kuin muissa yhteiskuntasopimusteorioissa: oikeudenmukainen yhteiskunta, joka tukee hyvää elämää.

Tällä kertaa yhteiskunta vain olisi löyhistä verkostoista koostuva "väen tasavalta".

 

(Ps. Tämä hypoteettinen postaus on tarkoitettu etupäässä niille analyyttisille valtiofilosofeille, jotka eivät tiedä mitä tekisivät rationaalisella filosofinjärjellään. Tässä on yksi ehdotus, miten sitä järkeä voisi käyttää muuhunkin kuin demareiden vallan pönkittämiseen.)