Vulgaari
Wiktionary: vulgaari tai vulgääri (adjektiivi)
1. rahvaanomainen, kansanomainen, karkea, moukkamainen
"Vulgarism" (also called scurrility) derives from Latin vulgus, the "common folk", and has carried into English its original connotations linking it with the low and coarse motivations that were supposed to be natural to the commons, who were not moved by higher motives like fame for posterity and honor among peers — motives that were alleged to move the literate classes. Thus the concept of vulgarism carries cultural freight from the outset, and from some social and religious perspectives it does not genuinely exist, or — and perhaps this amounts to the same thing – ought not to exist. (Wikipedia)
Usein kuulee jotakin suuntausta nimitettävän vulgaariksi.
- Vulgaarimarxismissa talous määrää kaikkea muuta ja muu on vain toissijaista pintaa.
- Vulgaarinietzscheläisyys pilkkaa kristillistä moraalia ja ylistää aristokraattisten hyveiden voimaa.
- Vulgaarideleuzelaisuuden motto kuuluu erään arvostelun mukaan: everything-is-power-and-we-must-fight-the-forces-of-ressentiment.
Asiassa on kaksi mielenkiintoista juttua. Ensinnäkin jotakin aatetta vulgaariksi kutsuva puolustaa yleensä jotain "hienostuneempaa" ja "oikeampaa" versiota samasta aatteesta. Toiseksi vulgaariksi nimittelyllä halutaan usein peittää sitä, että puolustettu eliittiversio on itse asiassa samanlainen kuin vulgaariksi haukuttu, mutta siinä asioita lähestytään eri perspektiivistä.
Ensin mainittu on ongelma sikäli, että se vihjaa aatteen "väärän" version olevan tyhmien rahvaiden massojen keksintöä, kun taas "oikea" versio olisi sivistyneen eliitin jalostama timantti.
Toiseksi mainittu on vielä suurempi ongelma, koska peittäessään vulgaarit elementtinsä jokin aate tai liike peittää samalla sitä liikuttavan eetoksen, joka on sen olemassaolon ja menestyksen ehto.
Vielä täytyy muistaa sekin, että aikoinaan vulgaariksi nimitettiin sitä, mitä pelättiin poliittisessa, teologisessa tai moraalisessa mielessä. Esimerkiksi materialismi oli 1700-luvulla joissain piireissä välttämättä "vulgaarimaterialismia": totta kai materia liittyi alempiin sosiaaliluokkiin, niistähän puuttui kaikki henkevä…
"Vulgaarimarxismi" on jo käsitteenä ristiriitainen. Mitähän marxismin pitäisi olla, jos ei "kansanomaisten" liike? Pitäisikö sen ehkä olla eliittimäisen etujoukon liike? Sekö olisi sivistynyttä marxismia?
Sitä paitsi marxismin elinvoimaisimpia uudistuksia ovat tuottaneet italialaisen autonomian perilliset, jotka nimen omaan vannovat rahvaan (multitudo, "moneus", "väki" tai "rahvas") nimiin.
Ja mitä marxismia sellainen ei-vulgaari marxismi olisi, jossa talous ei jotenkin olisi keskeinen. Täytyy vain ottaa huomioon, että talous muuttuu luokkataistelun edetessä ja että nykytaloudessa tärkeimmät resurssit ovat immateriaalisia, tuotantovoimat kielellisiä, digitaalisia ja affektiivisia, kulttuuri talouden ydinaluetta jne.
Vulgaarinietzscheläisyyden käsitettä ei edes tarvitse purkaa: aristokraattisten hyveiden vaaliminen voi tuskin olla kovin vulgaaria.
Entä kolmas tapaus? Tietyn deleuzelaisen virran nietzscheläistä aktivistieetosta vulgaariksi pilkkaava filosofinen filosofi sortuu hurskasteluun. Filosofinen filosofi on oikeassa siinä, että Deleuzen kestävimmät filosofiset filosofiteesit liittyvät luultavasti kantilaisuuden ongelmiin, transsendentaaliseen empirismiin ja "ajattelun kuvaan", eivät vasemmistolaisten sloganien tai organisaatiomuotojen innovaatioihin. Filosofinen filosofi kuitenkin unohtaa, että Deleuzen tutkimuksia motivoi antiautoritaarinen eetos, joka nyt sattuu olemaan nietzscheläinen. Deleuze ei toki rajoitu siihen, mutta sen kieltäminen vesittää samalla Deleuzen filosofisten teosten radikaaliuden.
Johtopäätös: vulgaari on suuntauksen moottori ja tuottava perusta, ja siksi vulgaarin kieltäminen johtaa koko suuntauksen jähmettymiseen. Vulgaariin ei kuitenkaan pidä jäädä jumiin. Sen välttämättömyys täytyy vain myöntää.
