Roskien lajittelu, pakkaaminen ja vieminen on Japanissa oma rituaalinsa. Ennen lähtöä kuulin, että joku ulkomaalainen (outsider eli gaijin) oli vienyt roskat yöllä ulos ja saanut ne aamupäivällä takaisin, koska jätteet oli lajiteltu ja pakattu väärin. Totta se on. Asunnonvälityksestä valistettiin ensimmäisenä päivänä, että roskapussit palautetaan jos ne eivät ole kunnossa.
Perussääntönä päivittäiset jätteet lajitellaan poltettaviin (muovit ja biojätteet menevät siis samaan pussiin), ei-poltettaviin (öljyiset tölkit, kosmetiikka, ongelmajäte) ja kierrätettäviin (alumiini, pet-pullot, paperi jne.). Kierrätettäviä tavaroita ei tietenkään saisi laittaan samaan sekasotkuun, vaan esimerkiksi paperituotteista sanomalehdet, kirjat, aikakauslehdet, kartonki ja pahvi täytyy erotella ja sitoa noin kahdeksan tavaran nipuksi.
Roskat viedään kadulle keräyspisteeseen sinisen verkon alle tiettyinä aamuina seitsemän ja kahdeksan välillä. Esimerkiksi kämppämme kulmilla poltettavat jätteet kerätään maanantaisin ja torstaisin, ei-poltettavat joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas torstai, kierrätettävät joka lauantai, ja niin edelleen.
Kierrätyksen, kaasunkäytön optimoinnin ja keskuslämmityksen puuttumisen vuoksi Tokio voi buustailla olevansa maailman kaupunkien energiatehokkuuden huippua - kotitalouksien kohdalla. Kukaan ei kysele 24/7 palavien valtavien neonvalojen ja videoscreenien perään. Kapitalismin huvittavia ristiriitoja: yksilöillä on vastuu, elinkeinoelämällä ei. Sille kyllä riittää ydinsähköä…
Kun roska-auto ensimmäisen kerran haki itse pakatun pussin, tuntui että meidät on nyt otettu mukaan japanilaiseen yhteiskuntaan… Sitä ei vain tule koskaan tapahtumaan. Ei edes niille korealaisille, jotka elävät Japanissa 1930-luvulla maahan väkivallalla tuodun orjatyövoiman jälkeläisinä. Kaikki muut paitsi geneettisesti japanilaiset pysyvät gaijineina.
Jos ei vie roskia oikein ulos, voi käydä näin - kuva Meguron parasiittimuseosta, josta on ainakin yhden lehden jutun mukaan tullut nuorten parien suosittu hengailumesta
Mutta jos roskia vie liian innokkaasti ulos, voi käydä näin
Taivas on vähän tyylitelty kun oli pimeä päivä, mutta muuten kämpän ikkunasta on tällainen näkymä
Tokiota väitetään maailman suurimmaksi metropoliksi. Kuitenkaan Tokio ei Meguron kulmilla ole kaupunki vaan sademetsä. Konkreettisesti. Lähin kiinnekohta on Brasilia. Tuuheita talo- ja palmupuskia. Kadut ovat siistejä, ei röökinjämiä muualla kuin sivukatujen penkkien alla. Ei valumajälkiä tai tahroja. Viidakon reunustamia autoteitä, kaksikerroksisia supermarketteja, kiinalaisia ja intialaisia ravintoloita, ramen-mestoja ja anonyymeja pikkubaareja, bussipysäkkejä joilla ihmiset odottavat siisteissä jonoissa. Ei likaa, ruostetta kyllä & ränsistyneitä kaasuletkuja, sähköjohtoja ja pihakujia.
Joidenkin talojen väliin jää pieni pystysuora aukko. Muuten rakennukset ovat kiinni toisissaan kuin parsakaalit. Kaupunkia ei ole rakennettu, se on kasvanut. Ekosysteemi, joka on navigaation painajainen. Kaduilla ei yleensä ole nimiä, on vain ku eli (osa)kaupunki, chome eli alue, rykelmä tai kortteli, rakennus ja kerros. Sarjoitettu rihmasto, Hierarkisoitua joustavuutta.
Tokio on kuulemma vapain Japanin kaupungeista. Täällä ei olla enää niin kohteliaita ja lojaaleja kuin muualla, ja sukupolvien välinen kuilu on valtava. The anonymity of the megalopolis is a magnet for misfits, rebels, artists, musos, nerds and all the famous ‘nails that stand out’ (and get duly bashed down) in mainstream Japanese society … People scarcely know their neighbours, or care to.
Matkaoppaan mukaan Tokiossa on kääntöpuolensa. Violent crime is rising, as is drug abuse. The generation gap between parent – schooled in convention, self-abnegation, and loyalty to the lifetime employer – and the isolated, tattooed, pierced, part-time-employee child, has never been greater. It’s a time of social upheaval in Japan. Jospa kadulla näkisikin lävistettyjä ja tatuoituja prekaareja haistattalemassa pomoille…
En ole ikinä nähnyt näin kohteliasta, hierarkisoitua ja hyvin toimivaa järjestelmää. Alainen kumartaa pomolle keskellä suojatietä, kaupan portaissa vanhemmat ihmiset pyytävät anteeksi kun väistää heitä, huoltoasemalla on mies joka kumartaa lähteville autoille ja supermarketin (supa) myyjä luettelee hymyillen ääneen jokaisen tavaran hinnan (ja myyjille ei kuulu sanoa paljon mitään, koska he ovat alempiarvoisia ja koska "asiakas on jumala").
Japanin kulttuuri on perverssillä tavalla kommunistinen, ja kuitenkin kaikki on niin kaupallistettu että mistään markkinoiden ulkopuolisesta vastarinnasta on naurettava puhua. Anarkismia Japanissa? G8-mielenosoitusten aikaan poliisi esti Toni Negriä pääsemästä maahan ja veti soundiauton kuljettajan ikkunan läpi katuun. Kukaan ei ylitä katua väärästä kohtaa tai niistä nenäänsä: miten voisi kuvitella vallankumouksen?
No, ensimmäinen viikko Tokiota takana, kyllä se tästä lähtee…
Työväki haluaa lentää siinä missä työnostajansakin. Ilmateitse pakeneminen on myös sosiaalinen kysymys
"Hajamielinen kaupunkilainen on Benjaminin sanoin ”barbaari”, koska häntä eivät kiinnosta pyhät auktoriteetit, säännöt tai moraaliset velvoitteet jonkin korkeamman asian hyväksi toimimisen mielessä. Uudet barbaarit eivät välitä suvun odotuksista tai kansallisesta kilpailukyvystä sen enempää kuin pyhien kirjojen antamista elämänohjeista. He ovat niin levottomia, ettei heitä voi sitoa liukuhihnan ääreen tai toimistoon yhdeksästä neljään. He harhailevat hajamielisinä ja kurittomina pitkin kaupunkia. Nämä ”villeiksi syntyneet” uudet barbaarit ovat tehneet lopun tehdaspiippujen, pyhäkoulujen ja pyhän Suomisen perheen yhteiskunnasta."
väkivalta -> väellä on valta?
Nimilaputtaminen ei anna heimolle kasvoja. Kukaan ei tiedä keitä siihen kuuluu tai mitä se tekee… Sen valta ja voima on epämääräistä. Siksi se pelottaa porvaria, niin kuin mielenosoituksessa naamioituminen.
Se, joka pakenee, kuuluu tähän heimoon. Pakeneva heimo on vahva, ja se neuvottelee vain…
Heimon jäsenet ovat uusia barbaareja = alistumiskyvyttömiä kehoja ja kappaleita. Barbaareilla ei ole kykyä totella.
(Barbaarinen esine on deterritorialisoituva osaobjekti.)
"…epämääräisyyteen voi reagoida eri tavoin. Barbaari on suurkaupungissa ja väkijoukossa kuin kotonaan. Porvari pyrkii sitä pakoon. Suurkaupungin elämän epämääräisyys, valmiin muodon, sääntöjen ja rajojen puute onkin aina järkyttänyt porvaria ja uhannut hänen itseriittoisuuttaan."
Barbaareilla on kontrolloimattomia haluja. Ne eivät tottele vanhempien määräyksiä tai merkityksiä.
Barbaarit ovat kontrolloimattomia haluja.
uudet parturit
Kapitalismin etiikka muodostaa yliminän, keskiluokka minän, barbaarit ovat tiedostamatonta halua.
Missä se on, siellä minän tulee olla…
"Porvari ei voi sietää sen enempää suurkaupungin kuin tietotyön epämääräisyyttä: monien ärsykkeiden ja tehtävien jatkuvaa läsnäoloa, valtioiden rajojen hälvenemistä ja suljettujen laitosten kuten tehtaan kriisiä. Porvarillisen ajattelun on aina pyrittävä asettamaan rajoja ja tekemään erotteluja: oikea työ ja tuottamaton joutilaisuus, kansalainen ja muukalainen, madonna ja huora. Tämä ei ole porvarillisen ajattelun syntyajoilta 1800-luvulta muuttunut mihinkään."
Keskiluokkaa otetaan kiinni: keskiluokan halut pakenevat, mutta sitä otetaan kiinni. Velanotto ja koronmaksu ovat kiinniolemisen tapoja. Barbaareja alistetaan, käskytetään ja laitetaan palvelemaan. Sekä keskiluokkaan että barbaareihin käytetään valtaa: kuri, kontrolli, suvereniteetti. Velka & luotto.
"Koska tehostetussa ja cv:ksi muutetussa ajassa jokainen hetki on keskenään samankaltainen, tyhjä ja ontto kuin lumihiutale, on elämää, nautintoa ja täyttymystä aina odotettava. Elämä alkaa aina vasta myöhemmin: sitten kun olet käynyt koulusi loppuun, tehnyt harjoittelusi ja saanut jalan oven väliin, säästänyt asuntoa varten ja maksanut velkasi, ollut töissä tarpeeksi pitkään että saisit oikeuden vuosilomaan, kantanut kortesi kekoon kansantalouden pelastamiseksi ja väestön ikääntymiskriisin ratkaisemiseksi, jotta voit rauhassa siirtyä eläkkeelle ja kuolla pois mahdollisimman nopeasti, ettet liikaa kasvattaisi sosiaali- ja terveysmenoja."
"Kuten maailmansodan juoksuhaudoista selvinneet työläiset, ovat meidän yhteiskuntiemme uudet barbaarit oppineet, ettei vanhojen ukkojen ja akkojen moralistisia narinoita juuri kannata kuunnella. Niin paljon kuin protestanttisesta työetiikasta jauhetaankin, alkaa yhä useammilla ihmisillä kuitenkin olla hyvin selkeä kokemus siitä, että “työ” ei kannata. Vaikka opiskelisit kuinka hyvin, tekisit sata ilmaista harjoittelua, pitäisit kuntoasi yllä ja työskentelisit 60 tuntia viikossa, et silti pysty kustantamaan elämääsi ilman järjetöntä velkaantumista, joka taas pakottaa tekemään jatkuvasti enemmän työtä. Usko siihen, että tuonpuoleiset voimat kuten “talouskasvu” takaisivat palkkion kuuliaisesta käytöksestämme, on jo aikaa romahtanut.
Uudet barbaarit ovat jo osoittautuneet liian levottomaksi tullakseen vangituksi tehtaaseen, kouluun ja perheeseen. Nyt heidän pysäyttämisekseen ja hallitsemisekseen pystytetään lisää ja lisää checkpointeja, kaappauksen pisteitä kaikkialle kaupunkitilaan. Nämä checkpointit muuttuvat pahimmillaan sisäisiksi, tarkastuspisteiksi elämän kaarella, curriculumilla. Olet jo 25-vuotias etkä vielä ole valmistunut, sinulla ei vielä ole omaa asuntoa, et ole saanut vakituista työpaikkaa? Olet kirjoittanut samaa raporttia jo kolmatta päivää, eikö sinua yhtään hävetä?
–
Kriisien torjumiseksi porvarit vaativat aina lisää valvontaa. Entä jos kriisien syynä onkin liika kontrolli ja liika rajojen asettaminen, liika puuttuminen yhteiskuntaan ja ihmisten elämään? Se, että ihmiset eivät siedä valvontaa ja kontrollia, joka sitoo heidän voimansa ja kahlitsee elämää"
Kapteeni Jubilaatio ilmestyi yhtäkkiä tanssimaan Elinkeinoelämän Keskusliiton pääkonttorin eteen. Comeback from EuroMayDay 2008! Monet lantiot alkoivat vatkata Jubilaation tahdissa, ja jos eivät alkaneet, niin Jubilaatio vatkasi niitä.
Mitä analysoisin tapahtuman pohjalta jos jaksaisin:
1. manifestin sävy ja käsitteistö: miksi "luokasta" puhuminen ahdistaa niin monia "nykyvasemmistolaisia"? Mitä vasemmistosta on jäljellä jos minkäänlaista luokkataistelua ei tunnusteta?
2. kolmen mielenosoituksen taktiikka: onnistui ensimmäistä kertaa Suomessa, hienoa, kuinka hyödyllinen tulevaisuudessa?
3. lopetuspaikka (EK:n konttori Etelärannassa): symbolisesti mainio, käytännössä ongelmallinen sumppu. Sitä paitsi jos RtC-demo olisi pysynyt uskollisena nimelleen niin paikkahan olisi pitänyt vallata…
4. loppuvuoden agenda: miten Murrostorstai onnistui artikuloimaan kevään ja tulevan kesän poliittiset kamppailut? Kuinka paljon tapahtumassa oli turhaa lamaretroilua? Mitä seuraavaksi?
siinä sitten popitettiin huoratronia (assume position!) ja etsittiin kapitalisteja mukiloitavaksi, koska meitä oli käsketty palaamaan "politiikan peruserotteluun" ystävä-vihollinen ja määrittelemään vihollinen
no me sit tajuttiin että me ollaan jokainen osittain kapitalisteja, koska marxilaisen luokkakäsityksen mukaan luokkarajat ei kulje ihmisten välillä vaan niiden sisällä. ei me sit jaksettu mukiloida itseämme
"megafoni on keksinyt uudestaan siirtymän 60-luvulta 70-luvulle. sillon kun operaistit hajos 60-luvun lopussa, niin osa lähti irlantiin opiskelemaan aseiden käyttöä ja compoundien rakentamista, osa alkoi kirjottaa leninistisiä tekstejä", tokaisi yksi meistä ja lopetti asian käsittelyn siltä erää
no ei siinä muuta ku hattua niskaan ja menoks
tuntemattomat mikroanarkistit oli sillä välin ehtiny tägäämään metron umpeen
alettiin olla jo aika antagonistisissa ontologioisssa kun illan keskeytti hämmentävä uutinen:
takaisin töihin, siis. täytyy tehdä enemmän ja määrätietoisemmin työtä organisaation eteen. tulos tai ulos!
valittiin tällä kertaa "ulos" ja tehtiin pientä exodusta
kohdattiin retrofuturistisia näkymiä
todistettiin le corps mince de la francoisen ensimmäinen tavastian keikka
huoratronin taustakankaan yhteydessä voisi olla relevanttia viitata tähän meemiin
huhtikuu on kuukausista oudoin. pysy viritettynä!
onko VH muuttunut ironiseksi hipsteridiskurssiksi? kyseessä on ainakin vappuun asti kestävä kokeilu jossa jotkut postaukset liittyvät jonkun toisen blogin tyyliin…
