Strategisia hedelmiä
Kaksi mielenkiintoista blogiprojektia:
Ollaan tilanteessa, jossa on valittava kolmen vaihtoehdon välillä:
a) todetaan puhdasoppisesti, että muutos tapahtuu ainoastaan autonomisten liikkeiden kautta, pitkässä prosessissa, jossa jatketaan asioiden esille nostamista, taistelua, tutkimusta ja kirjoittamista, asettamatta kysymystä organisaatiosta.
b) Perustetaan oma organisaatio (Autonomia isolla A:lla) ja johdetaan liikkeitä ”parhaan” leninistisen tradition mukaisesti.
c) Todetaan, että vasemmistolainen organisaatio – puolue – on jo olemassa ja liitytään siihen avoimesti viemällä sinne koko meidän henkinen ja materiaalinen pääoma. Rakentamatta puolueen sisälle fraktioita, vaan toimimalla siellä avoimesti ja lojaalisti, koska uskomme siihen, että meillä on paljon annettavaa.
Hypoteesi on tämänsuuntainen: ”on mahdollista toimia yhteiskunnallisesti rakentaen autonomisia liikkeitä, on mahdollista tuottaa innovatiivista teoriaa uudistaen vasemmiston käsitteistöä ja on mahdollista toimia poliittisesti olemassa olevan vasemmistopuolueen sisällä kasvattaen sen kannatusta ja poliitista voimaa”.
Sukupuolitietoiset miehet antavat naiselle toiminnan ja puhumisen tilan nimenomaan siksi, että tämä on nainen. Yhteiskunnassa puhutaan jatkuvasti kiintiösukupuolista. Niin kuin sukupuolijärjestelmän alistuksesta ja kapitalististen rakenteiden sukupuolittuneisuudesta pääsisi eroon sillä, että kaikkien yritysten hallituksista puolet koostuisi naisista. Niin kuin “hiljaiset tytöt” alkaisivat puhua, kun annetaan naiselle puheenvuoro, kysytään naisen mielipidettä.
Silloin ei pyritä muuttamaan niitä rakenteita, jotka vaientavat naisia ja estävät heidän toimintansa, vaan itse asiassa uusinnetaan niitä samoja rakenteita. Koska silloin miehellä on vieläkin oikeus puhua automaattisesti ja antaa puheenvuoro naiselle ikään kuin armopalana.
Nykyisessä yliopistossa ei ole mitään mahdollisuuksia toimia naisena, mutta ei sen tarvitsisi olla näin. Keväällä vallatuissa yliopistorakennuksissa heräsin siihen, että nämä tilat ja käytävät kuuluvat lopulta meille. Me luomme joka hetki uudelleen tämän instituution osallistumalla sen käytäntöihin eikä meidän tarvitsee ottaa yliopistoa tällaisena. Sen rakenteita voi murtaa.
