OT 1: Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia
Seuraa harmaata historiankirjoitusta, josta ei luultavasti opita mitään. Tällaista tekstiä kirjoitetaan vain yliopistoon liittyvästä liikkeestä, niin idealistista ja avointa keskustelua tämä on olevinaan.
(Opiskelijatoiminnalla on muuten ollut paljon hauskempaa kuin mitä alla tulee ilmi…)
Opiskelijatoiminnan tähänastisen aktiivisuuden voi jakaa kolmeen päätoimikauteen:
1) järjestäytyminen ja hypen luominen: syyskuu - joulukuu 2008 (esim. asunnottomien yö, OT:n opintopiiri, oman lehden tuottaminen, Vanhan valtaus yli 300 ihmisen voimin),
2) intensiivisen toiminnan vaihe: tammikuu - maaliskuu 2009 (Tieteen päivien interventio, 500 yliopistolaisen yleiskokous, toiminnan leviäminen muihin kaupunkeihin, kansallinen tapaaminen, helmikuun toimintapäivä ja yli 500 ihmisen suurmielenosoitus, yliopiston johdon kuulemistilaisuus, maaliskuun 1300-1500 ihmisen suurmielenosoitus),
3) hidas jähmettyminen ja jakautuminen: huhtikuu - kesäkuu 2009 (sivistysvaliokunnan kuulemistilaisuus, huhtikuun toimintaviikko, toimistotalon valtaus, 150 + 1000 ihmisen osallistuminen vapun kolmen blokin mielenosoitukseen, viimeinen mielenilmaus eduskuntatalolla).
Ensimmäisellä kaudella toiminta oli kokemukseni mukaan enemmän tai vähemmän yksimielistä, ainakin ennen Vanhan valtausta, jota muutama toimija piti turhana spektaakkelina ja mielenkiinnottomana retroiluna. OT:n opintopiirin aloitteen takana olleet ihmiset tulivat ilmeisesti kuka mistäkin: osittain helsinkiläisistä riviopiskelijoista, osittain Autonomisista opiskelijoista, Vapaa Helsinki -projekteista, yliopiston vihreistä ja Sitoutumattomasta vasemmistosta, osittain entisistä jyväskyläläisistä ja osittain "tyhjästä". Tutkijoita ja henkilökuntaa alkoi tulla mukaan vasta marraskuun lopussa.
Ihmisiä yhdisti väljästi antiautoritaarinen asenne, kyllästyminen yliopiston hierarkisoitumiseen ja yritysmäistymiseen, tympääntyminen opiskelijan huonoon asemaan (asunnottomuus ja asumisen kalleus, paskatyöt, tehokkuusvaatimukset, yhteiskunnan halveksunta) sekä - joiltain osin - "autonomistinen" yhteiskunta-analyysi. Esimerkiksi George Katsiaficasin kirja The Subversion of Politics: European Autonomous Social Movements and the Decolonization of Everyday Life innosti Italian ja Saksan vuosien 1967-1980 opiskelijatoiminnasta kertovine lukuineen. Osa kirjasta luettiin OT:n opintopiirissä, ja koko teoksen saa ilmaiseksi täältä.
Ennen Vanhan valtausta (24.11.2008) OT:n panokset olivat pieniä ja toiveet suuria, joten ei ollut syytä riidellä. Toiminta koostui lähinnä yhdessä opiskelusta, blogin tuottamisesta ja yliopiston tyhjien tilojen luvattomassa käytöstä. Ihmisiä oli aktiivisesti mukana aluksi vain joitakin kymmeniä. Yliopiston päärakennuksen valtaukseen asunnottomien yönä osallistui 60-100 ihmistä.
Sitten Vanhan spektaakkelia varten kahdessa päivässä tuotettu Vallankumous-ylkkäri julisti pääkirjoituksessaan olevansa "opiskelijatoiminnan manifesti, uuden liikkeen pääkirjoitus ja esiinmarssi". Mikä liike muka marssi esiin? Mahtipontista tekstiä, kun ottaa huomioon toimijoiden lukumäärän.
Lehti oli illuusio, joka tuotti todellisen efektin. Vanhalle tuli yli 300 ihmistä: eri kampusten opiskelijoita ja tutkijoita, taikkilaisia, teekkareita, lukiolaisia, näyttelijöitä, ohikulkijoita, toimittajia, kuvaajia, talonvaltaajia, 60-lukulaisia…
Vanhan tapaus vaikutti hyvin organisoidulta, vaikka se ei ollut. Kaikki tehtiin kiireessä ja ilman unta, niin kuin vapaaehtoisessa toiminnassa on tapana tehdä. Tässä ja myöhemmin näkee jälleen kerran, miten paljon sattuma, kiire ja väsymys voivat vaikuttaa liikkeen ulosantiin ja leimautumiseen. Kokemukset ovat totta ja asenteet ovat harkittuja, mutta ulosanti ei välttämättä ole. Pääkirjoitukset tehdään öisin, manifestit välillä kännissä tai kymmenen ihmisen sekakirjoituksella. Tiedottaja sanoo toimittajalle ohimennen jotain punavihreydestä - mikä on tietenkin virhe eikä kata tapahtumassa toimivia ihmisiä - ja koko liike leimataan punavihreäksi. Yksi järjestäjistä ottaa tupakan pois sisällä polttavalta naiselta, ja tupakoitsija kirjoittaa katkeran kolumnin siitä, miten nykyajan nuorisoradikalismi on väljähtänyttä. Dramaturgia torutaan oppilaskunnan ravintolan lautasten rikkomisesta, ja dramaturgi kirjoittaa kahden aukeaman esseen vegaanilesbovaltaajien ilkeydestä.
Vanhan avaamaa momenttia ei osattu käyttää hyväksi. Siihen asti oli edetty määrätietoisesti, mutta jatko jäi suunnittelematta. OT vietti hiljaiseloa tammikuun alkuun asti, jolloin tehtiin interventio Tieteen päiville.
Toinen tärkeä tapahtuma oli tammikuun lopussa järjestetty yliopiston yleiskokous. Alustavissa kokouksissa oli parhaimmillaan yli 60 opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä. Tietenkin tapahtumaa ennen tehtiin taas paljon töitä kiireessä eikä OT:n omaa osuutta ehkä suunniteltu tarpeeksi napakasti. Opiskelijoiden tilaisuudessa esittämät puheenvuorot olivatkin vähän laimeita. Tämä antoi virkojansa puolustaville professoreille ja ihanteellista tiedettä tavoitteleville idealisteille mahdollisuuden kaapata tapahtuma ja kanavoida syntymässä olevan liikkeen energia edellisen syksyn agendaa kapeammin pelkän lain ympärille. Kokous oli sikäli menestys, että se "mobilisoi massat" (500 osallistujaa ja laaja mediahuomio) ja levitti yliopistokapinan Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Joensuuhun ja Ouluun.
Yleiskokousta seurasi hitaasti tapahtunut kaksinkertainen jakautuminen. Se alkoi näkyä helmikuussa ja levähti absurdiksi maaliskuussa, kun kiisteltiin "Painajaisten perjantai" -mielenosoituksen reitistä ja tapahtumista.
Ensin opiskelijat jakaantuivat niihin, jotka halusivat pitää kiinni OT:n radikaalimmasta agendasta (asuminen, toimeentulo ja yliopisto + autonomistinen kapitalismianalyysi) ja niihin, jotka halusivat keskittyä vain yliopistolakiin. Toiseksi koko liike jakautui samoilla linjoilla, paljon jyrkemmin, "opiskelijoihin" ja "henkilökuntaan". Henkilökuntaa kiinnostivat enemmän lakiesityksen tekniset yksityiskohdat, "tieteen" puolustaminen ja Snellmanin käsitys sivistyksestä, opiskelijat taas halusivat lähteä liikkeelle kamppailun konkreettisesta ympäristöstä, siitä millaisia kokemuksia meillä on opiskelusta, aktivismista ja työnteosta, mikä on yliopiston ja uusien kontrollimuotojen kytkös kapitalismin muutokseen ja mitä voimme tehdä tässä ja nyt.
Riitely meni henkilökohtaisuuksiin, vei voimia ja välillä sai koko verkoston tuntumaan turhalta juorukerholta. Jokainen liike joutunee joskus vastaavaan tilanteeseen henkilösuhteiden tai toimintatapojen vuoksi; joskus yksikin ihminen riittää vahingoittamaan verkostoa tukevia solidaarisuuden ja vastavuoroisuuden kokemusrakenteita. Typerintä riidassa oli haitallisen vastakkainasettelun syntyminen ja oma kokemus joidenkin henkilökunnan jäsenten naiiviudesta: laki on tärkein, sivistystä täytyy puolustaa, yliopiston avaaminen yhteiskuntaan on vaarallista, kapitalismista ja luokasta ei saa puhua… Akatemiassa ei ole hirveästi edetty tämän tekstin analysoimasta tilanteesta:
Porvari ei luota omaan ainutkertaiseen kokemukseensa, omiin aisteihinsa, vaan haluaa toimia suoraan yleisten rakenteiden ja yleismaailmallisen alueella, universaalin asiantuntemuksen kentällä. Hänen puheensa on aina osoitettu toiselle porvarille, jonka hän myös odottaa käyttäytyvän samalla tavalla. Kunhan argumentoidaan tarpeeksi järkevästi ja selkeästi, hoituu kaikki lopulta parhain päin. Tämä argumentaation logiikka toistuu selvästi TATUSOTU-työryhmän toiminnassa. Tärkeintä on vedota kansanedustajiin, päättäjiin, valtiovaltaan, koska valtiovalta on universaali kaikkien etua ajava rakenne, objektiivisen hengen ruumiillistuma. Ja kansanedustajat tietenkin korjaavat ongelmamme, koska hekin ovat porvareita, hyviä ihmisiä. Mitään suurempaa muutosta ei tarvita, koska meitä kyykytetään ja meidät jätetään heitteille ja ilman oikeuksia vain vahingossa, siksi, että kukaan ei vielä ole kertonut kansanedustajille ja virkamiehille miten asiat ovat.
Olisiko Opiskelijatoiminnan sitten pitänyt splitata? Olisiko henkilökunnan "reformisteja" pitänyt käskeä painumaan vittuun niin kuin joku ehdotti? Olisiko kaikkien osapuolten pitänyt istua teepöytään puhumaan asioista rauhallisesti ja rationaalisesti?
Erimielisyydet tuntuivat olevan liian syvällä. Mistä puhua, jos yhdet haluavat rajoittua Suomen valtion lakiin, tieteeseen ja sivistykseen, ja toiset kyseenalaistavat valtion legitimiteetin, arvostelevat vanhaa ja nykyistä yliopistoa sekä haluavat materiaalisten etujensa ajamisen lisäksi kokeilla uusia elämisen muotoja. Yhdet kokevat, että toiset ovat tuhoamassa yleisen säädyllisyyden ohella koko yliopistoa. Toisista tuntuu, että yhdet haluavat kaapata ja laimentaa kapinan.
Jakautumisessa oli osin kyse klassikosta:
a) "käytetään mahdollisimman laajaa toimintatapojen kirjoa eikä rajoituta nöyrään akateemiseen diskurssiin, sitä paitsi pienemmän joukon radikaalimpi toiminta voi tuottaa enemmän kuin isomman joukon kaavanmukainen meno",
b) "ollaan kilttejä, totellaan ja argumentoidaan rauhallisesti, niin pysymme uskottavina, saamme lisää jäseniä ja meitä kuunnellaan".
Ehkä olisi kiistelyn sijaan pitänyt valita c): "Vaaditaan mahdotonta ja rynnäköidään taivasta vastaan!"
Tämä on ehkä latteaa common senseä, mutta elämänsä aikana OT toimi sommitelmana. Ilman opiskelijoiden energiaa ja yhteisiä mielenilmauksia kukaan ei olisi kuunnellut tieteen ihanteista huolestuneiden professoreiden puheenvuoroja. Toisaalta henkilökunnan tarjoama tuki ja tieto sekä vahvisti että helpotti OT:n "autonomista" toimintaa ja antoi sille mediauskottavuutta (oma kysymyksensä toki on, kuinka paljon "mediauskottavuutta" halutaan ja mitä sillä saavutetaan).
Kulissientakainen riitaantuminen ja jakautuminen rikkoi lopulta OT:n aivot, koska kummallakaan puolella ei ollut tarjota hyvää strategiaa eikä tarpeeksi voimakasta myyttiä. Yliopistolain jälkeen ei ole vielä tullut uutta kohdetta, joka yhdistäisi ihmisten kokemukset, nimeäisi ne ja voimauttaisi väen toimimaan yhdessä.
Samalla kun etsitään uutta yhdistävää kohdetta - vai sanoisinko ideologista objektia - pitäisi ehkä miettiä, mitä liikkeelle merkitsee suurten joukkojen, "uskottavuuden" tai spektaakkeleiden tavoittelu, missä määrin mitäkin näistä halutaan ja milloin ollaan unohdettu se mistä liike syntyi: kokemukset kontrollista ja epävarmuudesta sekä halu toimia paremman elämän puolesta.
Näin suuressa liikkeessä myös sisäpiirien muodostumisesta ja suunnittelun avoimuudesta saattaa tulla ongelmia. Mitä suurempia kokoukset ovat, sitä paremmin niihin täytyy valmistella ehdotuksia, mikä taas edellyttää jonkinlaisten sisäpiirien ja insider-sähköpostilistojen muodostumista. Jos ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei päädy listalle, jolle kuitenkin on lisätty sattumalta ohikulkenut henkilökunnan jäsen. Toisaalta jos kaikki yrittävät tehdä kaikkea kaiken aikaa, mitään ei tapahdu, päätöksiä ei synny eikä minkäänlainen suora toiminta ole kuviteltavissa.
Opiskelijatoiminnan tarina on muodoltaan perin hegeliläinen, kuten muistaakseni Yrityksen Chief Analytics Officer huomautti. Aloite oli raju, jos ottaa huomioon suomalaisen yliopiston hymistely-ympäristön. Tammikuun yleiskokouksesta alkoi OT:n dialektinen nurinpäin kääntyminen, kun henkilökunta ja HYY yrittivät kaapata liikkeen. Loppukeväästä liike kumosi tämän negaationsa jotain säilyttäen ja radikalisoitui valtaamalla talon sekä osallistumalla laajempiin mielenosoituksiin vappuna ja kesäkuussa.
Liikkeen seuraavaa sykliä odotellessa painotan seuraavaa lausetta:
Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.
Otetaan se vielä toisen kerran:
Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.
Opittaisiinko tästä jotain ensi kertaa varten:
Suomen yliopistoliikkeet eivät kaataneet uutta yliopistolakia, koska ne eivät pistäneet vastaan tarpeeksi rajusti.
Seuraavassa postauksessa puhutaan politiikasta.
1. Järjestäytyminen, sisäpiirit, avoimuus ja ristiriidat eli koko jutun lyhyt historia
2. Politiikka ja vaikutusmahdollisuudet
4. Konflikti, väkivalta ja laittomuus
5. Tips ‘n’ tricks
