Poliisin semiotiikkaa
Michel Foucault kirjoittaa Tarkkailla ja rangaista -teoksessaan:
Syyllinen on kuitenkin vain yksi rangaistuksen kohteista. Rangaistus tähtää ennen kaikkea muihin yksilöihin, siis kaikkiin mahdollisiin syyllisiin. Nämä tuomitun mielikuvaan vähitellen kaiverretut, esteenä toimivat merkit siis kiertävät ihmisten joukossa nopeasti ja laajalle, niin että kaikki hyväksyvät ne ja lähettävät ne eteenpäin. (2005, s. 150)
Luku käsittelee ranskalaista rangaistuslaitosta 1700-luvun jälkipuolella. Silloin vanhan monarkistisen valtateknologian rinnalle kehittyi uusi rangaistusmalli, joka ei nähnyt rikollista enää kidutettavana ruumiina, vaan manipuloitavana sieluna, jonka avulla voitiin tuottaa yhteiskunnallisesti hyödyllisiä merkkejä.
Merkkisarjojen avulla rangaistavasta yksilöstä voitiin luoda yleinen mielikuva vallan tarkoituksiin: ajateltiin, että manipuloimalla assosiaatioita ja merkkiketjuja pystyttäisiin ehkäisemään epätoivottua toimintaa ja oikeuttamaan vallan toimenpiteitä.
Syntyi siis eräänlainen rikoksen ja rangaistuksen semiotiikka. Uuden mallin mukaan rikoksesta oli tehtävä rangaistuksen merkki, ne oli assosioitava toisiinsa. Rangaistuksen tuli liittyä rikollisen teon mielikuvaan välittömästi ja luonnollisesti: jos ajattelet murhaa, ajattelet samalla heti kuolemantuomiota.
Vastaavasti on aina toiminut esimerkiksi suomalainen huumekasvatus, jonka mukaan huumeen täytyy olla välitön merkki epäsosiaalisuudesta ja epäluotettavuudesta, rikollisuudesta, tuhosta ja kuolemasta. Vastaavasti "aktivismin" käsite yritetään saada viittaamaan vain nuoruuteen, ymmärtämättömyyteen, laiskuuteen, työttömyyteen, hippeyteen - ja tietysti huumeisiin.
Meitä hallitaan koodamalla mieliimme rituaalisesti tällaisia assosiaatioita. Foucault’n sanoin valta "käyttää ihmismieltä kuin kirjoituspintana välineenään semiologia" (s. 142).
Poliisin semiotiikka ei ole kokonaan muuttunut 250 vuodessa. Suomen poliisi on viime viikkoina tehnyt enemmän tai vähemmän satunnaisia ja aistinvaraisia tarkistuksia ja ratsioita, jotka vähemmistövaltuutetun mukaan ovat lähellä etnistä profilointia. Mielenkiintoisinta poliisin rasismiriehassa onkin semioottinen tapa, jolla poliisi tuottaa median avulla assosiaatioita ja yleistä mielipidettä oikeuttaakseen toimensa.
Iskujen julkilausuttu tarkoitus on ollut laittomasti maassa olevien ihmisten löytäminen. 15. - 16.3 poliisi ratsasi kaksi helsinkiläistä yökerhoa ja tuntien operaation jälkeen otti säilöön vain kaksi "Venäjään liittyvää" naista. Valtamedian toimitus kirjoittaa:
Ratsian perimmäinen tavoite olikin vallan toinen, ja kyllähän poliisi jo ratsian tehdessään tiesi, ettei kyseisistä yökerhoista juurikaan napattavaa löydy. Poliisi on ratsannut vastaavia paikkoja jo vuosikausia, ja saldo on aina jäänyt melko heikoksi. Tarkoituksena oli linkittää ulkomaalaisratsiat rikollisuuteen, prostituutioon ja jopa ihmiskauppaan. Poliisihan on tiedottanut, että se yritti puhutteluilla ja työoloista päättelemällä selvittää, olivatko yökerhojen työntekijät pakotettu töihin. Yhtään ihmiskaupan uhria ei löytynyt. Operaation ideana oli hankkia oikeutus ulkomaalaisratsioille kevättä varten sekä hiljentää hipit ja kaiken maailman antirasistit. Samalla oli tärkeää pystyä ohjaamaan yleistä mielipidettä - kaikkihan vastustavat rikollisuutta!
[Valtamedia, Helsinki: maailman pohjasakka ja poliisi]
Foucault’n tutkimassa Ranskassa tuomitun "mielikuvaan vähitellen kaiverretut, esteenä toimivat merkit siis kiertävät ihmisten joukossa nopeasti ja laajalle, niin että kaikki hyväksyvät ne ja lähettävät ne eteenpäin".
Nyky-Suomessa toimenpiteiden kohteina olevien mielikuviin kaiverretaan merkkejä, jotka kiertävät mediassa ja leviävät ihmiseltä toiselle niin, että ne muuttuvat yleiseksi mielipiteeksi. Laittomasti maassa olevan ihmisen käsitteeseen täytyy saada assosioitua rikollisuus, ihmiskauppa ja prostituutio.
[Poliisi] sai linkitettyä ratsiat osaksi rikollisuuden torjuntaa tekemällä itseään myyvistä naisista operaationsa kulmakiven. Tarkastukset koskivat yökerhoissa lähinnä naisia. Tämän jälkeen sellaisetkin valistuneet keskiluokkaiset ihmisoikeustahot, jotka mitä merkittävässä määrin koostuvat naisista, eivät enää epäile poliisin ulkomaalaisratsioiden oikeellisuutta. Kyllähän ihmiskauppaa pitää vastustaa! Poliisi on myös tiedottanut äskettäin, että Suomessa on tuhansia ulkomaalaisia luvattomasti. Tämänkin teeman yhteydessä poliisi leimaa kaikki luvatta maassa oleskelevat ihmiset rikollisiksi. Otetaanpa esimerkkinä vaikkapa poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen sisäministeriön poliisiosastolta: "Esimerkiksi rikostapausten yhteydessä tulee aika usein ilmi tällaisia henkilöitä, jotka ovat olleet maassa pitkäänkin ilman lupaa".
Kohteen ei siis tarvitse olla tuomittu mistään: riittää, että kyseinen väestöryhmä on poliisin toiminnan kohteena sopivassa yhteydessä. Näin tuotetaan hyödyllinen assosiaatio: jos ajattelet ulkomaalaisratsiaa, ajattelet samalla ihmiskauppaa ja huoraamista. Siispä ratsioilla on oikeutus. Jos ajattelet ilman lupaa maassa olevia ulkomaalaisia, ajattelet rikollisutta. Siispä on hyvä juttu, että poliisi ahdistelee (tiettyjä) ulkomaalaisen näköisiä väestöryhmiä.
Kaiken lisäksi assosiaatioiden myötä jopa nykyinen ulkomaalaispolitiikan linja saattaa joistakuista alkaa kokonaisuudessaan tuntua järkevältä.
*
Lähinnä Hesarin toimittajat, kapitalismin kyynistämät ihmiset ja analyyttiset valtiofilosofit voivat pitää poliisin kaltaisia instituutioita "neutraaleina". Vaikkeivat ne kävisi jokaiseen fyysisesti käsiksi, valtiolliset ja ylivaltiolliset koneistot vaikuttavat kaikkiin tuottamalla merkkejä, merkityksiä ja assosiaatioita. Merkeillä ja niihin kytkeytyvillä affekteilla meitä nykyään kontrolloidaan.
Kontrollia voidaan vastustaa tuottamalla kapinallista semiotiikkaa: aktioita, tutkimuksia, tekstejä, vastamediaa, puhetta, sloganeita, grafiikkaa, katutaidetta, tarroja, videoita, mielenosoituksia, lobbausta.
Erityisen mielenkiintoista olisi tehdä hieman syvempää, avoimesti poliittista sosiaalipsykologista tutkimusta: ensin selvitettäisiin tiettyihin käsitteisiin liittyviä assosiaatioita ja jaoteltaisiin niitä vastaajan (luokka)aseman mukaan, sitten yritettäisin pureutua siihen, miten ja miksi juuri nämä assosiaatiot on tuotettu ja ketä ne palvelevat.
