Yksi tuntemani 90-luvun sivari joutui ainakin vielä vakaumuksenselvityslautakunnan eteen. Tosin saattoi käydä kutsunnoissa jo 80-luvulla, en ole varma.
Yleensä tässä keskustelussa vaikuttaa sitä, että jotkut taas spekuloivat vähän liikaa. Ajatus asevoimien kaappaamisesta vallankumouksellisten haltuun kuulostaa nykyään lähinnä vitsiltä. Okei, ehkei kukaan ole suorastaan siitä puhunutkaan, mutta vähän sen suuntainen kuva kommenteista välittyy. Vallankumouksellista toimintaa tapahtuu jatkuvasti, mutta sen kannalta on täysin turhanpäiväistä pohtia netissä, onko armeijan käyminen hyvä vaihtoehto “tulevan vallankumouksen” kannalta. Tulee vähän mielen jotkut megafonin kirjoitukset, joissa pohdittiin erilaisia varteenotettavia vallankumouksen tapoja, kuten sissisota tai vallankumouksellinen puolue. Mikään niistä ei tunnu olevan nykyaikana ollenkaan kannatettava tai varsinkaan realistinen vaihtoehto.

Historical Materialism -lehdessä on muuten ollut jonkin verran keskustelua väkivallasta (ts. Gewaltista). Itse varmaan tarkastelisin asiaa lähinnä teoreettisesti, en nyt ihan kuitenkaan pelkkään käsiteanalyysiin ja loogiseen kehittelyyn turvautuen.

(Valta-sana on muuten sinänsä mielenkiintoinen, koska se sisältää merkityksessään potentian ja vapauden. Jos sanat kiinnostavat, niin suomen kielen TILA se vasta mielenkiintoinen onkin! Tilassa yhdistyvät englannin state ja condition(s), space ja situation (tietyissä tapauksissa myös phase, case ja place). Ennen 1800-lukua tila sisälsi myös kaikki ne merkitykset, joita nykyisin liitetään uudissanoihin tilanne ja tilaisuus (jotka 1800-luvulla tarkoittivat samaa). Samasta germaanisesta kantasanasta juontuva saksan Ziel merkitsee ‘päämäärää’ ja ‘maalia’; ruotsin till merkitsee ‘lisää’, prepositiona ‘asti’, ‘luokse’ tai ‘jotakin kohti’.
Kuten ehkä tästä ryöpsähdyksestä voi päätellä, olen aloittanut kasaamaan jotain tästä aiheesta… )

Pohditummassa kirjoituksessa (peer-to-peer reviewed, tietty ) väkivallan problematiikkaa voisi miettiä perustelummin, ja eikä siinä ole tämän nopean reagoinnin puutteellisuuksia (josta on toki oma hyötynsä, tuleehan tässä pyöriteltyä asiaa). (”Kirjeenvaihtotyyppinen” artikkeli olisi muuten mielnekiintoinen ratkaisu — joskus, ei nyt ehkä tässä yhteydessä)

Lautakunnat sitten tormentoivat kutsuntavelvollisia loputtomalla esimerkkilitanialla: jos kävelet pimeällä kadulla ja sulla on ase ja ryhmä neekereitä uhkaa raiskata vaimosi, niin ammutko…

ok, uus juttu itelle.

Tällainen näkemys tuntuu jääneen 1940-luvun maolaisten sissien käsitykseen vallankumouksesta maaseudulta lähtevänä sotaretkenä. Kapitalismi tosiaan on monimutkaisempi juttu.

Tähän voisi mainita että eräänlaisia historiallisia kummajaisia ovat sellaiset dogmaatikot, jotka pitävät jossakin joskus toimineita (?) keinoja aina ja kaikkialla toimiviksi. Tämä siis tietty pätee maoistien lisäksi sosiaalidemokraatteihin (jotka katsovat ongelmien ratkeavan parlamentarismin kautta).
(Toivottavasti tämä viittaus ei huokuttele kumpaakaan ryhmää nyt tähän keskusteluun, dogmaatikot ovat aina niin… dogmaattisia)

Epämiellyttävä totuus on, että jos meidän kimppuumme hyökätään aseen kanssa, väkivallanteon lopettaminen vaatii väkivallan käyttöä (jos siis pyrimme pysymään hengissä).

Tällainen näkemys tuntuu jääneen 1940-luvun maolaisten sissien käsitykseen vallankumouksesta maaseudulta lähtevänä sotaretkenä. Kapitalismi tosiaan on monimutkaisempi juttu.

Mitä muuten tarkoittaa “juuri tällaisia kysymyksiä vakaumuksentutkintalautakunta tapasi 70-luvulla kutsunnoissa esittää”`?

Kutsunnoissa oli aikaisemmin (olikohan se ennen 90-lukua) vakaumuksentutkintalautakunta, joka arvioi, onko sivariin hakevan miehen “vakaumus” tarpeeksi vakaa (eettisesti/uskonnollisesti) jotta hänet päästetään sivariin. Lautakunnat sitten tormentoivat kutsuntavelvollisia loputtomalla esimerkkilitanialla: jos kävelet pimeällä kadulla ja sulla on ase ja ryhmä neekereitä uhkaa raiskata vaimosi, niin ammutko…

Olen muuten myös harkinnut viime syksystä lähtien, että kirjoittaisin esimerkiksi Revalvaatioon otsikolla “Väkivalta”. Voisi käydä läpi esim. sissisodan strategioita 60-70-luvuilta, erilaisia vasemmistolaisia terroristiliikkeitä ja sorelilaista&arendtilaista väkivallan filosofiaa. Kun kaikki muu roska 70-luvulta on tullut takaisin, niin epäilemättä kysymys väkivallastakin tulee.

Pohjimmiltaan tässä on vissiin kyse siitä, miten ymmärrämme a) kapitalismin ja b) valtion.

Kapitalismi on monimutkaisempi juttu eikä valtioiden juridisten ja poliittisten rajojen kautta hahmotettavissa, siksi tarkastelun kehyksen pitää ulottua Suomi-kuvitelman ulkopuolelle. Ei tästä enempää.

Näen itse armeijan eräänä valtion ydinalueena, joka toimii pääasiassa “ideologisena koneistona” — vaikkakin sen perustavin tarkoitus on fyysinen pakottaminen (mikä myös tekee siitä keskeisen tekijän valtiossa).

Se miten valtion eri alueilla (vaikka parlamentti ja armeija) toimitaan “sisällä” tai “ulkopuolella” on toki helvetin vaikea kysymys — mutta näkisin vaikuttamisen armeijaan, sen olemukseen, muotoon ja sisältöön todella merkittäväksi asiaksi, jota ei pidä jättää vain oikeiston kentäksi. Jos valtion oppositiolla ei ole mitään vaikutusta väkivaltakoneistoon, niin tämän opposition tukahduttaminen voimatoimin lienee aika helppoa?

“Hyvät herrat porvarit, ampukaa ensin.” Tämähän ei tarkoita että opposition pitäisi jäädä seinää vasten teloitettavaksi. Epämiellyttävä totuus on, että jos meidän kimppuumme hyökätään aseen kanssa, väkivallanteon lopettaminen vaatii väkivallan käyttöä (jos siis pyrimme pysymään hengissä).

Henk.koht. armeijan käyminen ei itseen juuri vaikuttanut oikeastaan mitenkään (samanlainen hippi olen edelleen). Mutta sai tietty jonkinlaista kuvaa niiden organisaatiosta ja henkilökunnasta. Ja sodankäynnistä. Sielläkin tosin aloitin aseettomana ja laiskuuttani otin aseen (koska sitten ei tarvinnut olla 11 kuukautta vaan selvisi 8:lla).

Klementiini,
Myönnetään ylilyönnit sanavalinnoissa ensikertakommentoijan hybriksenä, vaikka yritinkin ikään kuin -lieventimellä pehmennellä tai vihjailla metaforaa. Mutta lässytystä vastaanhan tässä ollaan, vaikka lässyttämällä.

Mitä tuomitsemiseen tulee, niin vanha tuomitsemattomuus ei tee uusista testamenteista samanlaisia. Myöskään 70-luvun tapahtumat eivät leimaa nykypuhetta välttämättä, vaikka liikkuisikin hieman samantapaisilla muotoiluilla.

Solja,
Käsittääkseni armeijatyyppistä organisaatiota ei ole hehkutettu, kuten Miika tuossa jo totesi, mutta sitä ei myöskään ole asetettu välittömästi lakkautettavaksi, ainakaan kaikki eivät ole. Esimerkiksi syistä joita M on luetellut, on parempi, että aseita kantaa, hallitsee ja niiden käytöstä päättää muutkin kuin sotahullut, ja että niiden ympärille muodostuvassa kulttuurissa on osansa myös muilla, myös aseiden mahdollisilla kohteilla, kuin kuin pelkillä aseoikeistolaisilla patriooteilla ja rasisteilla. Tähän liittyy myös “konkreettinen tilanne”, että ainoa tällä hetkellä mahdolliselta tuntuva poliittinen vaihtoehto asevelvollisuusarmeijalle ei ole hierarkkisten väkivaltakoneistojen purkaminen, vaan palkka-armeija.

“Minusta asevelvollisuusarmeija aiheuttaa suurta tuhoa ihmisten sosiaalisille taidoille. Ihmiset oppivat suhtautumaan toisiinsa vain hierarkkisen koneiston osasina ja käskytettävinä - ei muodostamaan persoonallisia, keskinäisiä, tasa-arvoiseen kanssakäymiseen pyrkiviä suhteita, eikä ehkä edes muodostamaan toiminnan tavoitteita yhdessä toisten ihmisten kanssa.”

- Voi olla tottakin, mutta minusta tällaiset väitteet ja käsitykset ovat aikamoista armeijan käyneiden ihmisten kykyjen, arvostelukyvyn, mielipiteiden ym. vähättelyä. Aivan kuin heistä ei enää olisi mihinkään. Ja voi olla ettei olekaan, mutta ei sitä kannata heille sanoa, varsinkin kun juuri heidät täytyisi vakuuttaa aseista luopumisesta. Vallankumousta ei voida tehdä pelkkien totaalien ja siviilien voimin, ja vaikka voitaisiin, ollaan myös silloin vaarassa perustaa hierarkkinen järjestelmä ja koneisto, johon varmaan myös väkivalta ja kontrolli jotenkin kytkeytyvät.

Mielstäni armeija pitää ymmärtää osana nykyistä “järjestelmää”, ei paikkana jossa väkivaltaa ja hierarkioita nykyään pidetään, tai jossa ne ovat puhtaimmillaan ja kehittelyssä. Ne ovat kaikkialla muuallakin. Eikä yhden osan poistaminen mitään muuta, vaikka olisikin tietyssä mielessä tuon ominaisuuden lippulaiva. Jotenkin en näe suomalaista armeijaa toimintatavoiltaan kovin erilaisena muusta (koulutus)järjestelmästä, vaikka siellä tietyt käytännöt menevätkin aika maksimiin.

“Mutta siis, rakenteellisesti hierarkkiset järjestelmät opettavat ihmisiä kontrolloimaan ja käskyttämään toisiaan, ja järjestymään ylöspäin johtajaa/esimiestä kohti, ei muodostamaan keskinäistä yhteyttä, jonka pohjalta voi luoda toimintaa”

- On varmaan totta, mutta tämänkaltaisia todetaan mielestäni sen verran usein, että niiden perusteita saattaisi olla syytä joskus miettiä. Onko kaikki hierarkisuus ja kontrolli pahasta? Opettaako hierarkisuus vain hierarkisuutta? Estääkö hierarkisuus ja kontrolli välttämättä keskinäisen yhteyden ja toiminnan? - Itselläni on päinvastaisia kokemuksia ainakin joukkueurheilusta. Joskus voisi muistaa myös kontrolli-sanan positiivisen ulottuvuuden: yksilö- ja yhteisötasoilla aika moni toiminta edellyttää, että omataan jonkinlainen kontrolli tekijän, tekemisen ja tekijöiden välisissä suhteissa, ellei sitten toimita aina jotenkin, … vaikkapa dionyysisesti. Ehkä jonkinlainen vastapari kontrolli/”vapaa organisoituminen” pitäisi dekonstruoida…

Se, että Solja ei ole ollut kuin siviilien ja totaalien kollektiiveissa, kertoo varmaan juuri tuttava piireistä, mutta myös ehkä Soljasta - tai kenestä tahansa muusta vastaavissa tilanteissa, kollektiiveissa ja muualla. Tämä on mielenkiintoista. Voiko olla myös niin, ettei reserviläisiä ole hyväksytty mukaan? Vai onko syy ilmeisimmin se, että armeijan käyneet ovat pilaantuneita?

Itse olen hävennyt ja katunut armeijan käymistäni. Tietyissä piireissä olen monesti jättänyt sen kertomatta - jotenkin on tuntunut, että se voisi vaikuttaa puheideni tulkintaan, joskin kokemukseni mistään kollektiiveista tai “toiminnasta” ovat vähäisiä.

Valitettavasti vielä yksi juttu:

“En usko, että hierarkkista väkivallan järjestelmää voisi tuosta noin vain ottaa palvelemaan “hyviä päämääriä””

- Itse luulen, ettei “hyvien päämäärien” saavuttamiseen ole mitään muuta keinoa, mikäli väkivalta ymmärretään vähänkään konkreettista ampumista ja potkimista laajemmin? Mutta ehkä liikun eri tasolla..

No joo, mutta ehkä tämä nyt viimeinkin riittää. Missähän Miika muuten aikoo aiheestaan jatkaa?

Päinvastoin nimenomaan vastustan — ja varmasti kaikki muutkin keskusteluun osallistuneet — hierarkkisuutta, institutionalisoitua auktoriteettia (ja ehkä muutakin auktoriteettia… ), alistamista ja käskytystä. Sekä muunlaistakin väkivaltaa.

Kyse on siis ihan muusta asiasta ts. lähinnä siitä millä keinoin väkivaltaa voidaan vähentää ja hillitä; ja siitä kuinka tätä väkivaltaa on tosiasiallisesti tällä hetkellä olemassa, eikä siitä eroon pääseminen ole ihmiskunnassa yksinkertaista.

Mutta tällaisessa unettomassa keskustelussa ei asiaan pysty oikein tarttumaan, mutta lupaan kirjoittaa asiasta joskus siten että ajatukseni tulee selville.