voivat ne “keskiluokkakakarat” kans olla varsin sietämättömiä. Riippuu kai siitä millaiseen kulttuuriin/meininkiin on itse tottunut. En sit tiijä. Ehkä se kertoo jotain, että “gettolaiset” jotka haluavat olla rikkaita, voivat silti (useinkin) ajautua vasemmistolaiseen tai muuhun “proletaariseen” politiikkaan, kun taas “keskiluokkakakarat” jotka haluavat saman asian eivät näy samoissa ympyröissä, koska he tietävät että heillä jopa on pieni mahis saavuttaa jotain sinnepäin, ja ahkeroivat kauppiksessa tavoittelemaan sitä rikkautta. Ehkä onkin niin, että nämä “vasemmiston sisäiset riidat keskiluokkalaisten ja proleitten välissä” johtuvat osittain siitä, että “vasemmistoon” ajautuu proleista kovaniskaisimmat ja häävittömimmät tyypit, kun taas keskiluokasta sinne ajautuvat herkkäsieluisimmat ja idealistisimmat tyypit? Kuhan spekuloin.

Sitten on kans viel yks tapa miettiä keskiluokan käsitettä, joka lähteekin liikkeelle suhteesta pääomaan, työhön ja tuotantoon / valtaan, ihmisyyteen ja yhteiskuntaan: keskiluokkaa ovat ne, jotka eivät suoraan elä riistosta/pääoman kasauttamisesta, mutta joiden asema (ja se kuinka paljon pullaa he saavat) perustuu työn/työvoiman hallinnoimiseen ja manageroimiseen. Eli poliisit, opettajat, sosiaalivirkailijat, ay-pomot, aktivistit, psykiatrit, työnjohtajat, vanginvartijat, poliitikot jne. Tälle luokalle voikin sanoa kehittyvän heidän asemansa ilmaiseva politiikka - kuulostaako tää tutulta:

*porvarillinen kvantitatiivinen ihmiskäsitys= ainutkertainen eristetty yksilö, tasapäinen epä-älyllinen massa

*konsensuksen, dialogin ja yhteiskuntarauhan, ja oman välittäjäasemansa (ja erityisyydensä) painostaminen

*yksilöllisyyden kunnioittamisen ihanne, mutta käytännössä pitää tehdä kaikenlaista ikävää ja epäkunnioittavaa, toista ihmistä epäinhimillistävää. tällöin vedotaan siihen että “tekee vain työtään” “seuraa käskyjä/ohjelmaa” “ei voi vaikuttaa asiaan” “tilanne vaati sitä” jne jne;

*skitso identiteetti, onko pääoman vaiko työn puoluetta, vallan vaiko ihmisyyden.

Voisi ehkä miettiä, mikäli suomalaisen nyky-yhteiskunnan “keskiluokkaistuminen” onkin osittain sitä, että koitetaan tehdä koko työväenluokasta mahdollisimman keskiluokkainen: jokainen työläinen tulisi itse hallinnoida ja manageroida itseään, ajaa itseään kepillä ja porkkanalla. Kapitalismin skitsofreniaa
Toisaaltahan on puhuttu siitä, että pilakuvien porskuttava kapitalisti on kadonnut (tai siis näkyvistä; nykyään niitä on niin vähän huipulla ja se huippu on niin korkealla atmosfäärissä ettei niitä koskaan näe muuta kuin teleskoopilla/visiolla), ja nykyajan kapitalisti on tällainen ahkeroiva, itseään manageroiva ja piiskaama pukuvesseli. Et kai ne porvaritkin ovat keskiluokkaistuneet tässä mielessä…

Kuten myös todellisuus itse asettaa haasteita: http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2009/11/tuloerot_johtamassa_jalleen_luokkayhteiskuntaan_1128708.html

WTF.

@Miika: tuostakin suunnasta voisi toki lähestyä tätä. Lenin kolmen pisteen kehällä on muuten oikeasti mielenkiintoinen teksti joka osoittaa että esimerkiksi Vähämäen horinat Leninistä tarpovat vain suohon.

@jt: määritelmiä ja teoriaa tarvitaan. Vasemmistolla, oikeistolla tai millään muullakaan poliittisella suunnalla ei tee yhtään mitään ilman niitä, eikä politiikassa ole mahdollista vallata alaa ilman teoriaa. Itse en lähtisi kikkailemaan uskonnon uudistuvan merkityksen kanssa kovin toiveikkaana, mutta toisaalta en ymmärrä koko asiasta paljon.

@Hemi: on helppo puhua ylimielisesti, jos ei itse joudu käymään töissä. Nostamalla itsensä aktivistiyliminäksi, joka tietää paremmin ja moralisoi keskiluokkaa, ei varmasti saavuta muuta kuin halveksuntaa.

Tämä on ehkä naurettavinta mitä olen lukenut ikinä. Ja miten niin ei? Mikä pääoma? Eläkerahastot! Mikä keskiluokka? Vauraat duunarit, ne jotka teollisuudessa joskus oli köyhiä… no, ehkä tuollaisia idiotismeja ei voi olla tuottamatta, jos lähtee tähän “työläis” diskurssiin… voi helvetti.

Sinänsä tämä kysymys keskiluokasta on kysymys konformismista, mukavuuden ja välittömän tyydytyksen ansasta. Sanoisin, että siinä on kysymys kyvyttömyydestä muuttaa toimitatapojaan vastaamaan paikkaa tarvehierarkiassa: toimtaan edelleen kuin oltaisiin nälkäisiä, vaikka ruokaa heitetään pois, vaaditaan lisää ja lisää turvallisuutta vaikka ei enää ole todellisia uhkia - ja juuri siksi… ja ennenkaikkea, ulkoistetaan aina yhteiskunnan ongelmat johonkin muualle, toivotaan että liitto, puolue etc. eläisi puolestamme, ettei oikeasti tarvitsisi joka aamu kysyä “mitä olen tehnyt? Mitä teen?”

Minusta tähän ei sovi sotkea tuonpuoleisuutta. Porvarihan nimenomaan oli se joka tappoi Jumalan ja joka erotti katolisuuden ja vasemmistolaisuuden, joilla muuten on ajatusmaailmoina paljon yhteistä. Voidaan ajatella, että Jumalan kuolema 1800-luvulla oli porvarin ovela juoni, jossa maallisten riistovaltojen todelliset vastustajat ja mahdolliset liittolaiset saatiin erotettua toisistaan. Samaan aikaan kirkko muuttui yhä enemmän tympeän moralistiseksi porvaripesäkkeeksi, jota oli syytäkin halveksia.

Vasemmisto ei mielestäni kuitenkaan tarpeeksi hyvin ymmärrä kysymystä Jumalan olemassaolosta. Sillä kun Jumala on olemassa (mikä ei suinkaan ole turha oletus, kuten monet luulevat), moni menneiden vuosien aikana turhan hätäisesti vedetty pesäero kristillis-mystisestä ajattelusta koituu suureksi haitaksi kapitalismin romahtamisen jälkeisessä maailmassa (jota me vallankumouksellisina elämme jo nyt). Tulee paljon turhaa tappamista ja tuhoamista - maailmassa, jossa meidän pitäisi ennen kaikkea rakastaa ja jossa uskonnon uudistuvaa merkitystä ei kannata väheksyä. Keski- ja myös alempien luokkien kansa, jota kokonaisuudessaan ei myöskään sovi väheksyä, arvostaa edelleen kirkkoa kaikkine virheineenkin.

Tärkeätä on siis erottaa porvaripappien ymmärtämättömyys ja silmiinpistävä tekopyhyys siitä oikeasta tiedosta, mikä pappien sanojen takana edelleen on. Tätä helpottaa se, että kirkko on viime vuosina tullut suhteellisesti vasemmmistolaisemmaksi samalla kun yhteiskunto on melko nopeasti oikeistolaistunut - vaikka kirkko sinänsä saattaakin olla yhä enemmän oikealla.