Minusta ihmisen olemuksen määrittäminne on tärkeää! Jos todetaan yhteiskunta repressiiviseksi, niin silloin meidän täytyy pystyä määrittelemään mihin oikeutettuihin haluihin tuo repressio kohdistuu.

Filosofiassa on Nietzschestä alkaen kamppailtu, jotta päästäisiin eroon olemusajattelusta. Nytkö se pitäisi ottaa takaisin?

Olemuksiin vetoava politiikka on pohjimmiltaan konservatiivista (ja voimatonta!), niin kuin oikeuksiin vetoava politiikka on liberalistista ja siten idealistista. Minusta se on täydellisen väärä lähtökohta minkään tekemiselle.

Muuten, mitä sanoit siitä, ettei työstä kieltäydytä, niin sitä tekevät juuri ne, hipit ja työttömät muusikot, jotka todella pistävät elämänsä peliin, ja joista vasemmisto erottautuu nuollakseen valtakulttuurin normaliteetti-fasismia.

Jep, jotkut “kulttuurintuottajat” kieltäytyvät kyllä palkkatöistä, mutta se ei vaikuta vielä tarpeeksi. Ja roskat on tosiaan hyvä osata viedä ulos.

Muuten, miten määrittelet “mistä aiheesta” tai “mitä varten” joku tekee musiikkia? Ehkä yksinkertaisesti antaakseen tunnetilan virratakseen itsestään ulkomaailmaan.

Näin voi olla subjektiivisesti, mutta tulee mieleen kysyä että mistä ne tunnetilat virtaavat sinne “itseen” ja millainen järjestelmä ylipäänsä rakentaa sellaisen minän joka kokee taiteen tekemisen itsensä toteuttamiseksi. Semiotiikka onkin merkkijärjestelmien sen tutkimista.

Eivätkä antiikin taiteilijat tainneet “toteuttaa itseään”, puhumattakaan aasialaisista taiteenmuodoista.

Halu luoda maailmaa ja virtuaalista, kirjoittaa, tehdä musiikkia, ilmaista, jakaa, on yksinkertaisesti inhimillinen perustarve.

Minusta tämä on klassista tyhjää retoriikkaa, joka ei sano yhtään mitään. Joo, syöminen ja nussiminen ovat “inhimillisiä perustarpeita”, entä sitten? Tällaiset lausumat sanovat yhtä vähän kuin joidenkin luonnontieteilijöiden ja keittiöpsykologien yritykset määrittää “ihmisen olemus”. Halu tai tarve siihen-ja-siihen ei tarkoita mitään, ellei sitä sijoiteta johonkin konkreettisesti: MITÄ halutaan luoda ja MITEN ja MIKSI ja MISSÄ YMPÄRISTÖSSÄ, miten KULTTUURI ja VALTASUHTEET rakentavat halua jne.

Tuo on tietysti vain sivukommentti. Jos “itse” käsitetään “omalaatuiseksi pisteeksi, jossa moneus virtaa toiseen moneuteen”, niin miksi puhua enää itsestä tai minästä? Minulle se on ristiriitaista: otetaan porvarillien käsite ja käytetään sitä porvarillisessa yhteydessä mutta määritellään se ei-porvarillisesti, eikö olisi helpompaa puhua saman tien jollain toisella käsitteellä.

Jotain on silti ilmassa, se on totta: opiskelijat ja tutkijat ovat aktivoituneet, talonvaltaus”liike” voinee paremmin kuin koskaan, Vasemmistoliitossa ja Vanussakin vaihtuivat pj:t parempaan suuntaan…

Sitä puhutaan työstä kieltäytymisestä mutta ei kieltäydytä työstä.

[…]

Mutistaan mutta ei kapinoida.

Vasemmistosta en tiedä mitä ne tekee, mutta kyllä työstä kieltäytymistä ja kapinointia tapahtuu jatkuvasti, joskaan ei välttämättä poliittisen vasemmiston tai jonkun muun instituution kehyksessä ja spektaakkeleissa.

Paitsi tietenkin HUOMENNA, ENSI VIIKOLLA, ENSI VUONNA: “Pinnan alla saattaa olla hiljalleen kypsymässä antipoliittinen kapina, jonka tarkoitus ei ole enää saattaa valtaan uusia johtajia, vaan lakkauttaa valtio ja muut luokkayhteiskunnan rakenteet välittömästi.”

Saattaahan se olla kypsymässä.

Odottelustahan ei kukaan puhu mitään. Samasta tekstistä.

“On alettava rakentaa todellista materiaalista voimaa, jonka avulla voimme vapautua luokkayhteiskunnan ja palkkatyön sanelemista sosiaalisten suhteiden muodoista.

Kaikki voima kommuuneille”